Naruto: Sadoilla sanoilla ninjailua, max. K-11

[Lunella]

Ruskis, äää pitäskö mun kiittää sua siitä, että olit laittanut mun ficin kommenttikampanjaan? Kiitos siitä ja tuosta ihanasta pitkästä kommentista ja ei mua haitannut yhtään sun omat höpääjämiset, joten höpötä vaan ihan rauhassa. : D Tuosta hän-pronominin käytöstä... Säikähdin ensin, että saan jotkut kauheat haukut, että et käyttänyt hän -pronominia tarpeeksi. Mutta joo, tuossa sun lainaamassas kohdassas muuten oli yksi hän -pronomini. :'D (ja ei ollut yhtään kämänen kommentti!)

EpikFeil, kiitos kommentistasi ja oon tosi iloinen, että jaksoit lukea edes kaksi ficciä ja kommentoida niitä. Kiva, jos tykkäsit ja ISO kiitos. ♥


Aamuauringon valaisemaa
Genre: angst
Paritus: Kakashi/Minato, Minato/Kushina
Ikäraja: S
A/N: kiirekiirekiire, kun veli valittaa vieressä että haluaa koneelle, mutta tämä on kuitenkin Kakashin näkökulmasta ja ensiksi piti tulla KakaIrua, mutta ei sitten tullutkaan. FF50:een sanalla 045. Valinnat.

*

Aamuauringon säteet heijastuvat ikkunan läpi kasvoilleni, kun herätessäni huomaan, että olet poissa. Sinusta ole jäljellä kuin haihtuva tuoksu lakanoissa ja keittiön pöydällä eilisillan likainen kahvikuppi täynnä haalennutta kahvia.

Istun keittiön natisevalle tuolille kasvot painettuina käsiini ja mietin, mitä oikein tein väärin sanoessani rakastavani sinua. Sanoithan sinäkin niin minulle vielä joskus, vaan et enää.

Päivän lehti tipahtaa postilaatikostani ja etusivulla komeilee sinun hymyilevät kasvosi. Vasemman käden nimettömässäsi on sormus, joka kertoo totuuden. Hymy on kuollut kasvoiltani aikoja sitten, kun luen sinusta ja Uzumaki Kushinasta, jota sanoit vihaavasi. Ehkä sinä vihasitkin minua, ajattelen ja kyyneleet valuvat poskiani pitkin sanomalehtikasvoillesi saaden sinutkin itkemään.

[Ruskapoika]

Siinä olis voinu lukee "Sain", eikä "hänen"! En ees tajunnu sitä hänen-sanaa siinä. :'D Mutta se oli yks ainoo siellä, joten tajusit kuitenkin varmaan pointin min selittämisestä (ja ole hyvä vaan, se oli niin söppänä ficci, etten voinu vastustaa kiusausta laittaa sitä sinne muillekin näytille).

Aluksi löi hieman tyhjää, että kuka hemmetin Minato, mutta kyllä se sitten leikkas, kun katoin ton toisen parin. Tuli jotenkin tyhmä olo, kun en tajunnu heti, vaikka Minato kuuluu siihen min lempihahmojen kaartiin, joka on aika laaja Narutossa. Kakashi on yks ihanimpia hahmoja koko sarjasta, oikeesti ihastuin siihen ensi näkemältä (oikeesti; "ensivaikutelmani teistä... täytyy sanoa, että vihaan teitä". Ja aina myöhässä ♥). Mutta se on kyllä aika vaikee hahmo kirjottaa, kun alkaa ajatella. Se on toisinaan niin... erikoinen, että kummastuttaa. Eikä sen järjen juoksusta ota ihan aina selevää, mutta nuori Kakashi on kyllä nam. <3 Sitä on hieman helepompi ymmärtää. Sin kuvaus Kakashin näkökulmasta kyllä sopi hyvin hahmolle. Kakashi vaikuttaa hieman semmoselta hahmolta, joka mieluummin piilottaa tunteensa, jopa aikuisena, ja tässä ne tuli semmosella yksinäisyydellä verhottuna pintaan. Ja välittyivät tälle puolelle ruutua. Tuli suorastaan surullinen olo Kakashin puolesta. Tunnustaa nyt rakkautensa toiselle ja sitten lukea lehdestä, että tämä on menny kihloihin! (tai näin mie asian mielsin, ettei Kakashi tienny Kushinan ja Minaton kihlautumisesta mitään aikasemmin, enneko lehdestä luki)

Sie todella osaat tuoda tunteet näihin mukaan, vaikka kyse on vain raapaleista, jotka on monesti aika vaikeitakin kirjottaa todella tunteellisiksi.

Ehkä sinä vihasitkin minua, ajattelen ja kyyneleet valuvat poskiani pitkin sanomalehtikasvoillesi saaden sinutkin itkemään.

Ihastuin tähän loppuun. Sain ton lauseen siivittämänä tosi kauniin kuvan päähän Kakashista itkemässä sanomalehden päällä, saaden sen täplittymään juuri Minaton kohdalta.

Kiitos tästä taas.
PS. kun sie osaat kirjottaa näin upeesti Narutosta, nii et haluais kirjottaa Gaara/Kankuroa? Mikäli siis et insesti kavahda. (:

[Lunella]

Ruskis, hihi, ei kai aina voi kaikkea muistaa. :'3 Ja mäkin rakastan Kakashia, se on ihana, vaikka vähän omituinen aina välillä. ♥ ps arvaa katoinko vähän paniikissa, että ootko sä lopullisesti lähteny finistä, mutta onneksi olen kyylä ja huomasin, että olit tullut takaisin. Paluun kunniaksi, tai ihan muuten vain, toteutin tuon siun pyynnön kirjoittaa Gaara/Kankuroa. Se on aika suloinen paritus, pakko myöntää.


Hiljaisina hetkinä
Genre: angst, ehkä pienenpieni fluff
Paritus: Gaara/Kankuroo
Ikäraja: S
A/N: Edellisen raapaleen ilmestymisestä onkin jo yli kuukausi, inspiraatiokin vähän oli hukassa, mutta nyt se taas palasi. :3 Kankuroon näkökulmasta tämä fic.

*

Hän asusti pimeydessä ruokkien sydäntään vihalla. Hän lipui otteestani, ei kuunnellut puheitani ja jätti minut jalkoihinsa. Suru velloi hänen sisällään, eikä minulla ollut sanoja, joilla sen surun olisi saanut pois.

Joskus oli pieniä hetkiä, merkityksettömiä ehkä hänelle, mutta sitäkin tärkeämpiä minulle, joka salaa kehittelin toiveita molemminpuolisista tunteista. Niinä hetkinä olin hänelle tuki ja turva. Hän ei itkenyt koskaan, ei edes silloin kun melkein nukahti syleilyyni ja sain silittää hänen punanruskeita hiuksiaan. Hän tuskin koskaan aavisti todellisia tunteitani, mutta niinä iltoina, kun hän haki minusta turvaa, se ei haitannut. Saatoin haaveilla, että ehkä hänkin rakasti minua enemmän kuin olisi ollut sallittua.

[Ruskapoika]

Oih, taidan pakahtua onnesta. Sie kirjotit Gaara/Kankuroa. <3 (pakahdun onnesta = en tuu sanomaan ainuttakaan järkevää sanaa)

Oon Epikin kanssa samaa mieltä. Narutosta ei ehkä voi saada mitään tätä söpömpää paritusta. Gaara on semmonen hahmo, joka ansaitsee onnen ehdottomasti elämäänsä ja Kankuroo on ehkä siihen se sopivin henkilö vierelle takaamaan sen onnen. Okei, tässä oli kyse vaan yksipuolisesta rakkaudesta, mutta tää oli niin tunnetta täyteen ladattu, että ihan ketuttaa, ettei itse sarjassa Kankuroo voi välittää veljestään pikkasen enemmän kuin olisi tarkoitus. Tässä oli mukana sitä realistisuutta, mikä on oikeestaan hyvin huomattavissa hyvin monesta siun ficistä. Mikä on tietysti vaan hyvä asia! Realistisuus vaan jtoenkin monesti katoaa ficeistä, mikä on harmi, koska missään fandomissa ei oo niin, ettei realistisuutta ole otettu huomioon. Tai jos on semmonen fandom, niin miulta on menny täysin ohitse. :D Pidin suuresti tosta kerronnasta. Varsinkin, kun tää oli Kankuroon näkökulmasta. Siinä on semmosta herkkyyttä, joka päästää lukijan niihin tunteisiin ja ajatuksiin mukaan. Itellenkin tuli aika haikee olo Kankuroon puolesta...

ymmärrän hyvin, miksei sitä haluta kertoa. Ihan vaan senkin takia että se on normien vastaista, mutta myös siksi kun veli on tuollainen kiva pikku tappokone.

Epikki vei sanat suusta. Paremmin tuskin oisin ite voinu ilmasta. :D

Hän tuskin koskaan aavisti todellisia tunteitani, mutta niinä iltoina, kun hän haki minusta turvaa, se ei haitannut.

Taisin rakastua siun kirjottamaan Kankuroohon. <3

Kiitos tästä iltapalasta. :3

ps. uih, ei miun takia kannata mitään panikoida. :3 mutta kannattaa olla kyylä, se on kuitenkin kivaa ja monta asiaa jäis huomaamatta, jos ei ois hieman kyylä! ;)

[Lunella]

Aaaa kaksi kommenttia, kiitoskiitoskiitos! ♥
EpikFeil, eipäs ollut yhtään kakkakomma, vaan tosi ihana ja piristävä kommentti, kiitos! :3  (Voin yrittää kirjoittaa Kakashi/Gaaraakin jossain vaiheessa : D)
Ruskis, kiitos sullekin! Ja sori, en osaa vastata sun ihanaan pitkään kommenttiin mitenkään järkevästi. >:


Vaietuista totuuksista
Genre: angst
Pairing: Iruka/Kakashi
Ikäraja: S
A/N: Irukan näkökulmasta. Osallistuin Vuosi raapalehtien -haasteeseen, joten luultavasti tää topa tulee täyttymään aikalailla. :')

*

Hiljaisuus laskeutuu painostavana ympärillemme, kun jätät vastaamatta kysymykseeni. Yksinkertainen kysymys, joka kuitenkin merkitsee minulle kaikkea, leijuu välissämme ja saatan avistaa vastauksesi. Vastaus ei ole minulle mieleinen, mutta se on totuus, jota ennen en ole uskaltanut kohdata.

"Rakastatko sinä minua?" toistan, mutta välttelet katsettani. Harmaat hiuksesi laskeutuvat silmiesi peitoksi, mutta en tarvitse sielusi peiliä tietääkseni, että rakkaus välillämme on aikaa sitten kadonnut.

Katseesi, eleesi ja sanasi ovat koko ajan kertoneet totuudesta. Olen vain ollut liian sokea nähdäkseni ja nyt kun totuus lyö minua kasvoihin, en aio itkeä. Et sano sanaakaan, katsot vain surullisena, kun pakkaan tavarani ja lähden palaamatta enää koskaan.

[Ruskapoika]

Tulipa... surullinen olo Kakashin ja varsinkin Irukan puolesta. :( Oon outo ja oon jo pitkän aikaa sitten rakentanu mieleeni isot pilvilinnat siitä, kuinka Kakashi ja Iruka on sellainen pari, ettei mikään voi tulla heidän väliin tai ainakaan rakkaus ei kuolisi. Mikä siis on täysin järjetön ajatus, kun kuitenkin se on missä tahansa suhteessa ihan mahdollista. Mutta Kakashi ja Iruka muodostaan niin kauniin parin, ettei niistä voi ajatella moista.

(hölötän tähän väliin: ei miun kommentteihin osaa kukaan vastata järkevästi, kun hölötän aina kaikkee omaani ja unohan lopulta jossain välissä kuitenkin sen punasen langan kaikkeen. :DDD ja toi Epikkin mainitsema Kakashi/Gaara vois olla... mielenkiintoista!)

Pidin siitä, miten tää oli tavallaan... koruton. Tai tai, tuota ei saa ymmärtää väärin. Mutta toi Irukan ajattelu tapa oli jollain tapaa semmonen karu ja koruton. Kun vihdoin se tajuaa avata silmänsä sille, että merkit on ollut pitkään ilmassa - Kakashilla vaan ei ole enää rakkautta jaettavaksi hänelle. Ja se toteamus: nyt kun totuus lyö minua kasvoihin, en aio itkeä, toi on vaan jotenkin niin... selkärankasta. Mie varmaan itkisin valtameren, vaikka tietäisin, että se on ollut ohi jo kauan sitten. Ehkä oon hölmö, mutta itkin silti. :D Kuitenkin koko ton raapaleen ajan tunnelma oli sellanen melankolinen ja kuitenkin ymmärrystä täynnä. Tyylillä: okei se on ohi ja mää ymmärrän sen. Mutta kuitenkin käy sääliksi molempia. Ne ois nin ansainnu onnellisen elämän yhessä. ;o;

Joo, lakkaan toistamasta itteäni ja kiitän raapaleesta <3

[Vanamo]

Kommenttikampanja II iltaa. 

Mä myönnän heti alkuunsa, että tämä fandom on mulle jotain aivan uutta ja ihmeellistä, koitan kommentoida siis vain itse tekstiä, hahmoihin kun en päässyt tietämättömyydestäni johtuen sisälle.

Niin kuin Ruskapoika kommentissaan mainitsi, tuo koruttomuus on juurikin se näiden raapaleiden paras juttu. Ripottelet kaunista kuvailua hyvin vähän sinne tänne, mutta onnistut silti kuvaamaan hieman ikävämmätkin tapahtumat kauniisti. Anteeksi, tästä kommentista tulee nyt nolostuttavan tynkä, mutta en kerta kaikkiaan tiedä mitä sanoisin, nyt kun en voi ruvata henkilöanalyysejakaan muodostamaan! Kuitenkin luin, ja tykkäsinkin. Kirjoitat hienosti.

^~Vanamo

[Lunella]

Ruskis, Kakashi ja Iruka tosiaan on sellanen pari, mistä ajattelee, että ne ansaitsee toisensa, eikä mikään voi tulla niitten rakkauden väliin - ainakin mä ajattelen, en tiiä muista. :'D Hurjan iso kiitos taas, kun jaksat ja viitsit kommentoida. <3
Vanamo, hienoa, jos uskalsit fandomin tuntemattomuudesta huolimatta lukea tämän ja tykkäsit. Kiitos kommentista. :3


Tieto lisää tuskaa
Genre: angst
Pairing: Naruto/Sasuke
Ikäraja: S
A/N: FF50'een sanalla 050. Kaipaus. Tykkään kirjoittaa angstia, mutta ehkä mun pitäis oikeasti yrittää kirjoittaa välillä jotain muutakin. :'D

*

Kaipaus. Tunne, jonka Naruto oli uskonut tuntevansa, kun haaveili rakastavista vanhemmista, ehkä pikkusisaresta, josta olisi voinut pitää huolta ja isoveljestä, joka parantaisi aukon sydämessä. Naruto oli elänyt yksin, tietänyt sen olevan kamalin asia ikinä ja kaivannut perhettä, ystäviä, henkilöä, joka ei jätä yksin pimeään.

Naruto oli saanut ystävän, melkein kuin veljen, jota hän oli rakastanut täydestä sydämestään. Yhdessä he olivat kiiveneet puihin, nauraneet ja tapelleet, mutta aina kaikki mitättömät riidat oli sovittu ja unohdettu. Ehkä joskus he välillä jäivät muistojensa pauloihin; ajattelivat jaettuja suudelmia aamuhämärässä, onnellisia hetkiä yhdessä. Oli myös huonoja hetkiä, mutta niitä harvoin muisteltiin.

Mutta kun Sasuke oli lähtenyt, karannut Konohasta ja jättänyt Naruton peräänsä itkemään, Naruto tiesi, ettei kaipausta voinut täysin tuntea tietämättä ensin, millaista oli olla kaipaamansa henkilön seurassa. Kaipaus on jotakin pysyvää, sydämessä vaaniva mörkö, joka odottaa tilaisuutta iskeä. Kaipaus tukehduttaa, muuttaa ilonkyyneleet suruksi ja saa ympärillä olevan maailman muuttumaan ankean harmaaksi.

Naruto tiesi, viimein hän saattoi sanoa tietävänsä, millaista on todellinen yksinäisyyden tuska. Nyt hän voisi sanoa Sasukelle sanat 'tiedän, miltä sinusta tuntuu' ja puhua totta. Nyt kun Naruto tiesi, hän ei halunnut sitä, vaan hän halusi vain unohtaa jokaisen muiston, sillä ne muistot vangitsivat hänet yksinäisyyden vankilaan kaipaamaan sellaista, mitä ei enää ollut.

[Ruskapoika]

Naruto/Sasukesta harvoin välitä, koska se on vähän sellainen kuin H/D Potterfandomissa, eli massaparitus. Tai mä ainakin koen sen niin, koska jos kirjotat sasunaru yotuben, niin sieltä tulee ihan hirveesti kaikkea, mutta sitten jotain tyyliin Naruto/Irukaa tai Naruto/Kibaa ei sitten löydä melekein ollenkaan, tai jossain tapauksessa ei ollenkaan (outoa on sitten, että KakaIru ei haittaa meikäläistä ollenkaan, vaikka sekin on hiukan massa :D). Se tuntuu niin väärältä, mutta lyhyen raapaleen sitä lukee mielellään iltapalaksi, kun on hyvä kirjoittaja.

Enkä ollut lainkaan väärässä sen suhteen, kannattaako lukea, koska toi oli hirmu nätti ja sellanen omallaan tavallaan opettavainen. Oot nimittäin osannu kuvialla kaipauksen todella nätillä tavalla, tekemättä siitä kuitenkaan mitään hard-angstia, joka ei tietysti tähän topaan menis, mutta siis kuitenkin. Sie oot onnistun pitämään sen tommosen kauniin herkkänä, mihinkä lukijan on helppo samaistua. Ja Naruto oli ajatuksiltaan IC, koska tavallaan tuo perheen ajatteleminen on ja kaipaaminen on se Narutoon helposti liitettävä asia, ja kai sitä jokainen orpo kuvittelee ja haaveilee itselleen perheestä, jossa on ne rakastavat vanhemmat. Toi, että paritus jäi enemmän taka-alalle, eikä sitä tuotu niin suoraan esille, kuin yhessä lauseessa kunnolla viitattiin suudelmiin ja helliin hetkiin, oli iloinen yllätys. Kun en parista sen suuremmin välitä, vaikka pakko se on myöntään, että sarjassa Naruton ja Sasuken välillä selkeesti on kipinää. Saa sitten aina päätellä kumpaa kipinää; sitä seksuaalista viritettä vai vihan/inhon. Tai ehkä niitä kumpaakin on silleen sopivan tasavertaisesti.

Eikä siun mitään muuta pidä koittaa kirjottaa, jos angstia tykkäät kirjottaa! Sie kirjotat sitä niin kauniisti, että taidan olla hieman kateellinen, mutta vaan hieman. Tällästä on ilo lukea, varsinkin tällä fandomilla, kun oot oikeestaan ainoa ficcari, jolta luen Naruto-ficcejä aktiivisesti. (ja ilo on miun puolella kommentoida. <3)

Kiitosta taas tästä raapaleesta. :)

[Lunella]

Ruskis, joo, NaruSasu tosiaan taitaa olla aika massaparitus ja vaikka et parituksesta kauhesti tykkää, niin kiva silti että luit ja kommentoit. Mä itse tykkään siitä parituksesta vaikka NaruSai on ehdottomasti paljon suloisempaa.♥ Ja eihän mun pakko ole kirjoittaa muuta kuin angstia, mutta vaihtelu virkistää. :')


Rakkaudentäyteisiä tunnustuksia
Genre: fluff
Pairing: Kakashi/Iruka
Ikäraja: S
A/N: Ööh. Innostuin nyt ihan täysin kirjoittelemaan KakaIrua.

*

"Iruka?"
"No mitä?"
"... ei mitään."

Iruka huokaisi, käänsi kylkeä, jolloin sänky narahti hänen allaan, ja katsoi harmaahiuksista miestä vieressään. Iruka katsoi Kakashia syvälle silmiin, joista toinen oli siniharmaa ja toinen verenpunainen. Joskus ennen, kun he vasta olivat vaihtaneet epävarmoja suudelmia, Iruka oli hätkähtänyt joka ikinen kerta katsoessaan Kakashin eriparisilmiä. Mutta nyt, kun he olivat täyttyneet molemminpuolisesta luottamuksesta ja rakkaudesta, Iruka pystyi rakastamaan Kakashin jokaista piirrettä, eikä mikään toisen ulkonäössä, sanoissa tai teoissa saisi häntä enää hätkähtämään.

"Kerro nyt vain", Iruka kuiskasi ja katsoi Kakashia silmiin.

Kakashi huokaisi turhautuneisuudesta ja kurottautui painamaan suudelman toisen miehen huulille ja kuiskasi sitten tämän korvaan: "Tiesitkö, että rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta?"

Ja Iruka hymyili, sillä hän tiesi, näki rakkauden toisen miehen katseesta ja aloitti nyt itse rakkaudentäyteisen suudelman, sipaisten samalla Kakashin harmaita suortuvia pois kasvoja peittämästä.

"Minäkin rakastan sinua", Iruka sanoi katsoen tarkkaan vakavia kasvoja, joille hänen sanojensa myötä syttyi helpottunut hymy.

Kakashi ei koskaan voisi kyllästyä noiden sanojen kuulemiseen ja hän liikahti peiton alla kiinni Irukan lämpimään vartaloon kietoen kätensä toisen hennon vartalon ympärille. Iruka tunsi toisen miehen sydämen rauhallisen sykkeen rintaansa vasten ja ajatteli haluavansa painaa tuon hetken syvälle mieleensä, sillä tuo oli ensimmäinen kerta, kun Kakashi oli sanonut rakastavansa häntä.

[Ruskapoika]

Aivot sulivat kasaan. <3 Nyt oon ehdottomasti vakuuttunut siitä, että KakaIru on jotain maailman suloisinta ja se piristää aina, vaikka kyseessä olisi kuinka lyhyt teksti. Mietin tässä tällä hetkellä hartaasi osaanko enää tänä iltana muodostaa järkevää lausetta tai edes ajatusta. Nyt tekisi niin kauheasti mieli lukea KakaIrua hieman pidempänä versiona. Kuitenkin palataan takaisin siun raapaleeseen, joka on yber suloinen. Fluff on harvoin meikäläisen genre (horror ja angst on kivoja kavereita), mutta pieninä annoksina se menee. Ja tää oli vielä tälläistä fluffia, joka ei mennyt ylisiirappimaisuuteen, mikä on hyvä! Liika siirappisuus on... pelottavaa... o..o  Tai jokin hirmuisessa sokerisuudessa on sellaista, mikä on nostaa ainakin miulla niskakarvat pystyyn ja laittaa kääntymään nopeasti takasin. Ehkä siinä on se, että realistisesti ajatellen, ei omassa elämässä voi kovin siirappisia tapauksia tulla, ainakaan kovin usein. Joten tämmösiin keveisiin fluffeihin on kiva samaistua.

"Iruka?"
"No mitä?"
"... ei mitään."

Hihi, toi on niin perus. ♥ Ensin meinaa sanoa ja sitten ei osaakan muotoilla sitä nopeesti semmoseen muotoon, että sen voisi sanoa ääneen. Tai vaikka sen olisi ajatellut jo valmiiksi hienoon sanamuotoon, niin se on silti vaikiaa.

Hmmm... Tässä kommentissa on varmaan kaikki epäolennaiset jutut ja ne jutut, mitkä piti mainita unohtu täysin. Noh, koita saada tästä jotain kuitenkin irti. Kiitos tästä söpöskästä.

ps. NaruSai on ehdottomasti sulosempaa kuin NaruSasu. :')

[Lunella]

Ruskis, kiitos taas kommentista. <3 Mäkään en kauheesti mistään ihan kamalan siirappisesta niin välitä, mutta joskus fluff on ihan kivaa lukea vähäsen kerralla. Sitä on myös kiva kirjoittaa, vaikka vähän pelotti menikö tuo nyt kamalan ylisiirrappiseksi ja kliseiseksi. :'D


Muuttumattomia tunteita
Genre: angst
Pairing: Kakashi/Obito
Ikäraja: S
A/N: En ole muuten ikinä kirjoittanut Obitosta mitään, joten mulle ainakin ihan uutta kirjoittamisen osalta.

*

Talo on täynnä lukuisia muistoja ja jokainen esine muistuttaa Kakashia entisestä. Radio on yhä päällä, eikä Kakashi pysty sammuttamaan sitä edes yön koittaessa. Jos hän koskee mihinkään, se tarkoittaa eteenpäin kulkemista, eli Obiton ja salattujen tunteiden jättämistä menneisyyteen. Hän ei halua unohtaa, joten hän pystyy vain odottamaan ja toivomaan. Ehkä joskus Obito vielä astuu ovesta sisään pahoitellen myöhästymistään.

Aamun koittaessa radio puhuu vieläkin itsekseen ja on kulunut jo päiviä Obiton kanssa vietetyistä öistä. Kakashi kävelee keittiöön, jossa on edelleen likaiset tiskit altaassa Obiton jäljiltä. Muistot elävät Kakashin mielessä, eikä mitään voi verrata sydämessä asuvaan tuskaan, joka tukahduttaa onnen elämästä kokonaan.

[Ruskapoika]

Minen oo koskaan lukenu Obistosta mitään, vaikka jo siinä Kakashin menneisyyttä valottavassa kohdassa sarjassa selvensi, että Kakashin ja Obiton välillä on jotain jännitteen puoleista. Vaikka se nyt olikin aika hyvin värjätty kateudeksi ja sarkasmiksi sarjassa. Mutta mutta, nyt valtasi kauhee halu lukee jotain enemmänkin näistä kahdesta, koska sait kuulostamaan Kakashin surun niin... käsin kosketeltavalta. Pienet yksityiskohdat tekstissä, kuten esimerkiksi tuo radion jättäminen päälle, likaiset astiat ja se, ettei Kakashi halua koskea mihinkään, koska se veisi Obitoa kauemmas, ovat hellyyttäviä ja tuovat tekstille aina omanlaisensa värityksen. Hyvällä tavalla, koska pienet yksityiskohdat minusta rakentavat kuvailun luonteen.

Muistot elävät Kakashin mielessä, eikä mitään voi verrata sydämessä asuvaan tuskaan, joka tukahduttaa onnen elämästä kokonaan.

Miusta tää kohta oli jotenkin hätkähdyttävä, koska siinä yhdisty niin monta asiaa. Kakashin suru, Kakashin tunteet Obitoa kohtaan ja se tosiasia, että toinen oli todella poissa, eikä tulisi takaisin, vaikka kuinka toivoisi oven aukeavan ja toisen pahoittelevan myöhästymistään.

Kiitosta taas tästä raapaleesta.

[Lunella]

Ruskis, minäkään en Obitosta ole ikinä mitään lukenut, vaikka mieli tekisikin. Oon vaan niin surkea englannissa, että sekin vähän rajoittaa lukemisiani. Ja kiitos itsellesi kommentistasi. <3 (:


Suruntäyteisiä hymyjä
Genre: angst
Paritus: Sakura/Naruto
Ikäraja: S
A/N: Taas uutta paritusta minulta, katselin youtubesta jotain amv'itä ja inspiraatio tuli kuin itsestään. (: Tapatumat sijoittuu aikahypyn jälkeiseen aikaan + Sakura PoV.

*

Hartiat olivat levenneet kolmessa vuodessa ja pituutta oli tullut lisää. Kasvot olivat useimmiten surulliset, joskus harvoin täynnä onnea. Hymy ei ollut enää pelkkä ovela virnistys ja jonnekin oli kadonnut se lapsellisuus, josta niin usein olin valittanut. Silmät olivat totiset lähes aina, mutta välillä hymy valaisi hänen koko olemustaan. Se hymy sai jalat veteliksi ja perhoset lentelemään vatsanpohjassani.

Naruto oli kasvanut, eikä häntä enää voinut sanoa siksi samaksi pojaksi, joka hän oli vielä ninja-akatemian aikoihin ollut. Poissa oli kuitenkin myös rakkaus ja onni pojan olemuksesta. Enää hymy ei ollut jokapäiväinen asia ja sitä hymyä minä kaipasin nyt enemmän kuin mitään muuta.

[Ruskapoika]

Mietin jo silloin 18. päivä (joo, moi, oon hidas kommentoija), kun tän julkasit, että jätänkö välistä, koska henkilökohtaisesti miulla on jotain tätä paria vastaan. En vaan yksinkertaisesti pysty näkemään Narutoa ja Sakuraa yhdessä tai edes mitään jännitettä heidän välillään. Okei, Sakura on Naruton nuoruuden ihastus/rakastus/mikä lie, mutta en mie silti osaa nährä, että Sakura huomaisi Naruton romanttisessa mielessä, edes ton aikahypyn jälkeen. (joo, ehkä oon vaan liian pessimistinen kaikkee kohtaan, että ei pitäis ees alkaa jauhamaan tätä tähän. :D)

Mutta koska olen uhkarohkea ihminen ja toi kuitenkin on vaan satasanaa ja sallitun ikärajana, niin mie luin sen (plus siulle on kiva kommentoida, enkä ois voinu kommentoida, jos en ois lukenu). Hykertelin täällä semmonen tyhmä hymy huulilla, kun paritus ei ollut kovin selkeä raapaleessa, mikä siis ei todellakaan ole paha. Mie muutenkin karsastan hettiä jostain ihmeen syystä kumman paljon. Enemmän se oli sellaista pienien asioiden huomaamista ja merkille pistämistä; miten toinen oli negatiivisessa että positiivisessa mielessä muuttunut niiden vuosien aikana. Taisin sillon kerran mainita yhessä kommentissa, etten Sakurastakaan pidä sen suuremmin hahmona, mutta sie saat sen jotenkin kuulostamaan niin inhimilliseltä tälläisellä pohdiskelevalla tekstillä, että mie jopa pidän Sakurasta! Se on oma saavutuksensa se.

Ihana toi yksityiskohda, että Sakura kaipasi kaikkein eniten juuri sitä Naruton jokapäiväistä hymyä, joka ennen oli ollut asia, joka oli ollut suora ja varma ja... ainainen. Tuli itellekin olo, että haluaa pohtia jotain syvällisiä. Kiitosta <3

[Lunella]

Ruskis, et sä mikään hidas kommentoija ole ja vähänkö olen ilonen, kun luit ja kommentoit parituksesta huolimatta. En tykkää itsekään NaruSaku parituksesta, mutta se taitaa johtuu siitä, etten pidä Sakurasta ylipäätänsä hahmona ollenkaan. :') Joo mut ehkä mä lopetan tän selittämisen tähän. Ja aws sun kommenttejakin on kiva lukea ja niihin on kiva vastata. Kiitos taas. :3 ♥


Kirjoitetuista sanoista
Genre: draama
Paritus: tulkinnanvarainen Gaara/Naruto
Ikäraja: S
A/N: Ajattelin tän sijoittuvan aikahypyn jälkeiseen aikaan, kun Naruto on juuri palannut Konohaan. Tän ficin genren päättäminen oli muuten vaikeaa, koska mun mielestä tää ei oo ihan mitään fluffya tai romancea kuitenkaan ja angstiksikaan tää ei mene. Olkoon siis draamaa.

*

Naruto,
varmaan oletkin jo kuullut, mutta minusta on tullut kazekage. Voin vain kuvitella sinun epäuskoisen ilmeesi juuri nyt ja olen pahoillani, ettei minulla ole aikaa tulla tapaamaan sinua. Minulla on vain niin paljon kiireitä ja uusia asioita opeteltavana, että aikaa ei ole hukattavaksi. Hiekan kylä on yhä kaaoksessa kolmen vuoden takaisten tapahtumien takia.

Enkä minä tiedä, saisinko iloita tästä niin paljon kuin iloitsen. Olen varma, että minut valittiin tähän asemaan vain, jotta ihmiset täällä voisivat vahtia minua paremmin. He syyttävät yhä minua kaikesta, mutta ansiostasi olen kasvanut hieman ja tiedän jo, kuinka sellaisiin syytöksiin tulee suhtautua. Olen saanut lisää rohkeutta ja veljeni sanoo, että olen muuttunut täysin eri ihmiseksi kuin olin ennen. Ennen vaelsin pimeydessä täysin yksin ja eristyksissä muusta maailmasta. En ole enää niin heikko ja se on täysin sinun ansiotasi. Sinulla on ihmeellinen voima saada ihmiset hymyilemään ja nyt hymyilen minäkin.

Niin ja... minulla on ikävä sinua. Olit se, joka sai toivon syttymään sisälläni ja silmäni avautumaan. Tartuit minua kädestä ja näytit maailman, joka oli kauniimpi kuin koskaan olin uskaltanut kuvitellakaan. Me kaksi olemme niin samanlaisia ja toivon, että sinäkin joskus saavutat unelmasi. Vaikka joskus murheet kasautuvatkin suureksi taakaksi, niin lopulta tulee myös hyviä hetkiä.

Kiitos kaikesta.
Gaara

[Lunella]

Toteutuneita toiveita
Genre: angst, romance
Paritus: Gaara/Kankuroo
Ikäraja: S
Varoitus: Insesti
A/N: Ensimmäinen triplaraapale varmaankin ja alunperin halusin kirjoittaa ihan oneshotin, mut en sit tiiä. Sanoja olikin sit triplaraapaleeseen. FF50:een sanalla 039. Pimeys.

*

Kankuroo katsoi valokuvaa huoneensa pöydällä. Gaaran silmistä näkyi tuska, jota hän tunsi jatkuvasti. Gaaran punaiset hiukset olivat kuin aavikon hiekka vasten auringonnousua, eikä Kankuroo tiennyt mitään kauniimpaa. Hän olisi halunnut ottaa Gaaran syliinsä ja auttaa unohtamaan kaikki se paha, joka sai Gaaran aina vain syvemmälle pimeyteen. Kankuroo olisi halunnut nostaa Gaaran pois sieltä pimeydestä, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi voimia siihen. Gaara ei edes yrittänyt kuunnella veljeään, eikä ketään muutakaan.

Kankuroo tiesi, että Gaaran sydän oli täynnä surua ja pelko kahlitsi pikkuveljen pimeyteen. Joskus oli hetkiä, jolloin Kankuroo oli itsekin siellä, pimeydessä. Silloin hän itki. Hän itki, koska ei osannut auttaa veljeään. Jos Kankuroo olisi voinut, hän olisi ottanut Gaaran taakan harteilleen, tehnyt mitä tahansa veljensä auttamiseksi, mutta Gaara ei koskaan pyytänyt apua. Hän ei koskaan itkenyt tai näyttänyt kipuaan. Ja silti Naruto Uzumaki oli huomannut sen heti ja pelastanut Gaaran pelkillä sanoillaan.

Kankuroo tunsi itsensä häviäjäksi ja petturiksi. Hän ei ollut auttanut veljeään, joka oli hänelle tärkeintä maailmassa. Hän oli vain katsonut vierestä, kuinka Gaara oli hiljalleen valunut yhä syvemmälle oman mielensä vankilaan. Ei Gaara ansainnut sellaista veljeä. Gaara tarvitsi jotain paljon parempaa.

Ja silti Gaara halusi hänet. Se kävi selväksi, kun poika koputti Kankuroon huoneen oveen ja astui sisään. Hän lukitsi oven perässään ja pyysi anteeksi, jolloin Kankuroo käänsi katseensa pois, sillä anteeksipyyntöä hän ei halunnut. Hänen olisi itse pitänyt pyytää anteeksi, mutta anteeksipyyntelyjä Gaarakaan ei huolinut.

Gaara katsoi Kankuroota silmiin ja pakotti isoveljensä katsomaan takaisin. Kankuroo näki viimein, mutta syvän surun lisäksi hän näki muutakin.

Gaara otti askeleen eteenpäin ja kiersi kätensä isoveljensä ympärille painaen päänsä vasten tämän rintaa, jolloin Kankuroo jähmettyi paikoilleen hämmentyneenä. Oli ollut toiveita enemmästä, suuremmista tunteista, mutta koskaan, ei koskaan, Kankuroo olisi uskonut niiden käyvän toteen.

Kankuroo vastasi veljensä suudelmaan, joka oli täynnä anteeksiantoa ja rakkautta, jota he kumpikin olivat jo pitkään kaivanneet.

[Ruskapoika]

Voi apua apua apua. Mie ajattelin, että kommentoin vasta, kun oon kotona (oon vielä tampereella. :D), mutta en mie nyt enää voi jättää kommentoimsta myöhempään, kun tämmöstä herkua laitat tänne! Sitä paitsi oot laittanu jo jo kaks about vuorokauden sisällä, eikä sitä koskaan tiiä millon laitat seuraavan! koska sillon olis enemmän kommentoitavaa ja oon laiska.

Kirjoitetuista sanoista, siis voi aaw. Gaara/Naruto. Se on jotain hirmu söp0öä ja tässä pidin erityisesti siitä, että tunne tais olla yksipuolinen, tai ainakin tällänen mielikuva jää, kun Naruton kantaa ei kerrota. Tietysti voisit joskus kirjottaa vastaus kirjeen tohon, koska miuu ainakin kiinnostaa, miten Naruto moiseen vastaisi. ;) Gaaran selittäminen omasta elämäntilanteestaan oli jotenkin... niin inhimillistä, että oli pakko hymyillä. Gaara kuitenkin alussa sarjaa kuvataan niin kylmäksi, että se on ihana huomata, miten paljon Naruto oikeasti muutti Gaaraa sanoillaan, luonteellaan ja teoillaan. En sinänsä siis yhtään ihmettelisi, vaikka Gaara Narutoon ihastuisi rakastuisi. vaikka Gaara kyllä kuuluukin Kankuroolle.

Toteutuneita toivoeita, ihihihih. <3 Olin seota, kun näin parituksen ja vielä genrenä angstiromance. Ah, tätä onnea. Gaara/Kankuroo on vain syöpynyt liian ihanana min mieleen, että voisin ajatella edes jomman kumman kuuluvan jollekulle toisele hahmolle. Ne on niin selkeesti onnellisia yhdessä, että ei. Noin sen kuuluu olla, ja jos joku meinaa tulla väliin, niin se saa turpaansa. :< Joo, niin pitäis kai sanoo jotain muutakin kuin ihkuttaa paritusta (noista söpöliineistä saa krijotta kyllä lisääkin. <3). Kankuroon itsesäälissä rypeninen ja angstaaminen on niin söpöä luetavaa, kun jotenkin sen jo aloittaessa lukemaan tiesi, että tämä voisi påäättyä hyvin. Joten ei varmaan tule yllätyksenä, että ihastuin tuohon lopetuslauseeseen. Ei täällä voi mitään muuta kuin hymyillä.

Kiitos näistä. Meen nyt, etten höpötä mitään turhaa lisää. :D

[Lunella]

Ruskis, haha en mä nyt niin nopea kirjoittaja ole, että kolmannen saisin sen yhden vuorokauden aikana kirjoitettua (tai no, julkaisisin sen kolmannen ainakin myöhemmin, en heti saman vuorokauden aikana) ja en vaan voinut vastustaa kiusausta laittaa Gaara/Kankuroota tänne heti, kun sain sen kirjoitettua. Hienoa, jos tykkäsit, koska olin aluksi ehkä vähän epävarma varsinkin tosta GaaNarusta. :3


Pelastaja
Genre: angst, darkfic, AU
Ikäraja: K-11
A/N: Osallistuu tekniikkahaasteeseen, eikä muuten ollut lainkaan niin helppoa kuin aluksi kuvittelin. Joidenkin sanojen korvaaminen (saada, ja, olla, ei) oli ihan hirveän vaikeaa ilman, että teksti kuulostaisi kamalan tönköltä. Lisäksi mietin tuota ikärajaa vähäsen, kun kuitenkin ehkä vähän raskaampaa angstia, mitä yleensä kirjoitan. AU puolestaan tulee siitä, että itse ajattelen tämän Naruton olevan tässä enemmän kuin sen 12 vuotta, mutta hänellä ei ole ystäviä ja hän on vieläkin siellä ninja-akatemiassa.

*

Ajatuksia kuolemasta, niitä mielessäni vaeltelee usein. Tieto konohalaisten vihasta minua kohtaan raastaa sisältäpäin kyynelten kuuluessa jokapäiväiseen elämääni. Opin yksinäisyyden merkityksen liian aikaisin; yksinhän minä elämääni elän. Haluan kuolemaa tuskan kasvaessa sisälläni liian suureksi.

Vajotessani yhä syvemmälle mieleni syvyyksiin, keksin itsemurhan tekotapoja yhä enemmän. Mietin nälkäkuolemaa, ranteiden auki viiltämistä sekä katolta hyppäämistä. Mietin, kuinka jäisin järven pohjaan veden täyttäessä keuhkoni. Hukkuisin kenenkään jäämättä kaipaamaan.

Rohkeutta minulta kuitenkin puuttuu. Yritän jokaista tekotapaa ainakin kerran pettymykseni kasvaessa aina vain suuremmaksi. Pelko sisälläni pakottaa minut perääntymään viimehetkellä. Saatan seistä katon reunalla sateessa ottamatta kuitenkaan viimeistä askelta reunan ylitse. Istun laiturilla rikkomatta koskaan vedenpintaa. Veistä käytän vain ruuanlaiton lisäksi ninja-akatemiassa. Viimehetkellä minä aina peräännyn, käännän selkäni kuolemalle kyynelten valuessa pitkin poskiani.

Ehkä omistan kuitenkin liiaksi toivoa pelastajasta. Toivon jonkun tulevan viimehetkellä vetämään minut kuilun reunalta syliinsä. Odotan, vaikka jokainen vain toivoo hirviön kuolemaa. Konohalaiset pitävät minua hirviönä, demoniksikin kutsutaan.

Ja kuunnellessani konohalaisten puheita, minä itken.

[Lunella]

Ajatuksistani
Genre: romance/fluff
Paritus: Gaara/Naruto
Ikäraja: S

A/N: Ja pelastus-teemalla jatketaan. Löysin tämmöisen keskeneräisenä mun muistitikulta ja inspiraatio vei mennessään~

*

Se hetki, kun luulee, ettei näe toista enää koskaan ja sitten lopulta näkeekin. Se tunne on sanoin kuvaamaton ja vielä nytkin sitä ajatellessani tunnen sisälläni jotakin. Naruton sanoin se jokin olisi rakkautta, mutta minusta se on jotain vielä parempaa. Syvää kiintymystä ehkä, mutta rakkaus sanana ei ole vieläkään täysin valjennut minulle. Ei, vaikka välitän Narutosta enemmän kuin kenestäkään toisesta, ja hän on pelastanut henkeni jo kahdesti.

Ensimmäisellä kerralla Naruto näytti minulle, millaista on välittää toisesta ihmisestä tuoden minut pimeydestä valoon. Toisella kerralla hän toi minut kuoleman porteilta takaisin elämään. Kun olin tuntenut kuoleman kylmän kosketuksen ihollani, olin jo ehtinyt luulla, etten enää koskaan näkisi häntä. Silmieni auetessa ja nähdessäni taivaan, tiesin, etten haluaisi niin enää käyvän. Minä näytin Narutolle sisimpäni, kaikki syvimmätkin tunteeni aina vihasta suruun. Silloin hän halasi minua ensimmäisen kerran, vaikkakin hieman kömpelösti ja punastellen.

"Älä nyt taas vaivu ajatuksiisi", Naruton ääni saa minut hätkähtämään ja hymähdän vastaukseksi toiselle pojalle.

"Entä jos ajattelinkin sinua?" kysyn, jolloin Naruton kasvoille leviää virnistys.

"No, se nyt oli odotettavissa", Naruto vastaa ja en voi olla pyöräyttämättä silmiäni.

Joskus Naruto käyttäytyy kuin lapsi, mutta tiedän, että hän on kokenut enemmän surua ja tuskaa kuin moni häntä vanhempikaan ninja. Hän on kokenut saman kuin minä. Hän tietää, miltä tuntuu olla yksinäinen ja ehkä siksi me molemmat tässä tilanteessa olemmekin.

Naruto makoilee huoneeni lattialla katsellen minua leveästi hymyillen. Katson takaisin häneen ja kun Naruto huomaa katseeni, hän kohottaa itsensä minua kohti ja painaa huulensa omilleni. Sanoja ei sanota ääneen, mutta pienet eleemme kertovat kaiken.

Rakastan sinua.