Kirjoittaja Aihe: Totuus vapauttaa | K-11 | James/Regulus | fluffy, huumori  (Luettu 2883 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Nimi: Totuus vapauttaa
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: K-11
Genre: Fluffy, huumori, AU
Paritus: James/Regulus, Sirius/Remus
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, enkä saa kirjoituksestani rahallista korvausta.

Tiivistelmä: James oppii kantapään kautta, että totuus tekee kipeää, mutta myös vapauttaa.

Kirjoittajan terveiset: On pidellyt vähän hiljaista ficcien suhteen viime aikoina, mutta nyt teki mieleni kirjoittaa jotain, joka sisältäisi samalla kertaa jotain hilpeää ja jotain sööttiä. Enpä olekaan hetkeen kirjoittanut yhtään Jegulus-ficciä, vaikka se on minulle varsinainen guilty pleasure. Mutta tässä ollaan, ja kieltämättä sunnuntaistani tuli tämän parissa hiukkasen parempi. :) Tarina sijoittuu Jamesin 7. ja Reguluksen 6. kouluvuoteen.




Totuus vapauttaa


Sinä yönä James nukkui kehnosti. Hän käänsi kylkeä vuoteellaan ainakin miljoonaan kertaan, tuijotti kattoon, yritti asetella tyynyään paremmin ja saada ylikuumentuneet ajatuksensa rauhoittumaan, mutta kun kello tuli viisi aamulla, hän päätti tunnustaa, että uni ei kai löytäisi häntä tänä yönä. Sen jälkeen hän vain makasi hereillä ja antoi periksi sille, että hänen mieleensä mahtui vain yksi ainoa asia.

James ei voinut lakata ajattelemasta sitä, miten Regulus Musta oli tuijottanut häntä intensiivisesti edellisen illan juhlissa, mutta joka kerta, kun hän oli katsonut takaisin, tämä oli katsonut kiireesti pois. Regulus oli yrittänyt näyttää siltä, kuin ei olisi edes huomannut Jamesia, mutta hänen hehkuvat poskipäänsä olivat paljastaneet hänet, tai niin James ainakin halusi ajatella.

Viime kuukausina hän oli käyttänyt paljon aikaa etsien jonkinlaista merkkiä siitä, että Reguluksella oli tunteita häntä kohtaan. Toisinaan hän onnistui melkein vakuuttamaan itsensä siitä, että Regulus oli vähintään hiukan ihastunut häneen, mutta vain liian ujo tehdäkseen asialle mitään.

Mutta miten hän voi lopulta olla siitä niin varma? Suurimman osan ajastahan Regulus vaikutti siltä, kuin ei olisi tiennyt tai välittänyt, että James oli edes olemassa. Ja James alkoi olla hyvin väsynyt ylianalysoimaan kaikkea, mitä Regulus teki, ja miettimään, mahtoiko se tarkoittaa jotain. Hän oli kyllästynyt myös piilottamaan omat, lämpimät tunteensa Siriukselta, ja kaikilta muiltakin sen puoleen, sillä niiden salaileminen ei saanut niitä ainakaan laimenemaan.

James oli mennyttä miestä. Hänelle kaikessa oli tätä nykyä kyse vain Reguluksesta. Tämä alkoi muistuttaa jo pakkomiellettä. Hän ei osannut tarkalleen sanoa, mistä se oli saanut alkunsa, mutta viime syksynä kaikki oli karannut aivan käsistä. James oli ollut eräänä iltana yksinään lentämässä, kun hän oli sattumalta törmännyt Regulukseen, joka myös oli ollut liikkeellä yksin. Tarkemmin sanoen James oli löytänyt hänet itkemästä yksin autiosta huispauskentän pukuhuoneesta.

Sinä iltana Regulus oli antanut Jamesin lohduttaa itseään. Vaikka hän olikin kieltäytynyt puhumasta siitä juurikaan, James oli arvannut, että hän itki Siriuksen kotoa lähtöä, yksin jäämistä vanhempien armoille, ja… ehkä Reguluksen elämään liittyi vielä muutakin, mistä James ei tiennyt. Jotain pimeää, jonka ajatteleminen värisytti Jamesia sydänjuuria myöten. Vaikka siitä ei puhuttu ääneen, Regulusta aivan takuulla painostettiin jatkuvasti liittymään pimeälle puolelle. James oli siitä vakuuttunut, ja se sai hänet voimaan pahoin.

Regulus ei ole paha ihminen, hän sanoi itselleen. Jotain pitää tehdä, ja se täytyy tehdä pian. Hänet on pakko saada pois niiden ihmisten luota ennen kuin on liian myöhäistä.

Tuollaisia ajatuksia James pyöritteli mielessään unettomina öinään, eikä tämä yö ollut poikkeus. Hän todella halusi tehdä jotain Reguluksen hyväksi, mutta se ei ollut niin yksinkertaista, sillä Reguluksella ei vaikuttanut olevan aikomustakaan päästää Jamesia lähelle. Jo kuukausien ajan Jamesilla oli ollut tunne, että Regulus oikeasti halusi päästää hänet lähemmäs, mutta joka kerta, kun James yritti sitä, Regulus jotenkin karkasi hänen käsistään kuin pala saippuaa.

Mutta eilen jokin oli ollut eri tavalla. Heillä oli ollut pienet juhlat tarvehuoneessa, vaikka oli torstai. Näinä maailman aikoina osa kuudennen ja seitsemännen vuoden oppilaista oli hyvin innokkaita juhlimaan aina, kun siihen oli tilaisuus. Varmaankin vain siksi, että sodan ja kiristyvän ilmapiirin aikana kaikista tuntui, että jokaiset juhlat voisivat olla viimeiset, ja siksi moni myös joi kuin viimeistä päivää. James itse jätti juhlat väliin vain harvoin, ja Sirius ei koskaan. Regulus sen sijaan oli niissä hyvin harvinainen vieras edes viikonloppuisin, saati sitten arki-iltoina, mutta jostain syystä eilen hän oli tehnyt poikkeuksen.

Regulus oli ilmestynyt juhliin muutaman luihuiskaverinsa kanssa, ja näyttänyt tuntevansa olonsa aika epämukavaksi. Hän oli vain istunut syrjemmällä ja jutellut hiljaa ystäviensä kanssa, juonut vähäsen ja katsellut Jamesia aina, kun oli luullut, ettei James huomannut. Se ei ehkä ollut paljon, mutta se riitti antamaan Jamesille uutta toivoa siitä, että hän voisi ehkä sittenkin onnistua ryöstämään Reguluksen vanhempiensa käsistä, ja viemään sinne, minne tämä kuuluikin.

Jamesin luo. Sillä sinnehän Regulus Musta kuului, ainakin James itse oli siitä vakuuttunut. Tänä aamuna tuo ajatus oli hänen mielessään kirkkaampana kuin koskaan. He selviäisivät tästä sodasta, ja he tekisivät sen yhdessä. Ja kun sota olisi ohi, Regulus olisi edelleen Jamesin rinnalla.

Niin sen täytyi olla. James oli tehnyt päätöksensä.


*


Puoli kahdeksalta aamulla James nousi ylös hämmästyttävän virkeänä ja reippaana. Aamuöisen valaistumisen hetken jälkeen hänen mielensä tuntui edelleen ihmeen kirkkaalta ja selkeältä. Hänen olonsa oli päättäväinen, eikä hän ymmärtänyt, miksi oli edes alun perin epäröinyt minkään suhteen. Hän venytteli, pukeutui ja katsoi itseään peilistä. Hän näytti ihmeteltävän hyvältä. Ei ollenkaan väsyneeltä, vaikkei ollut nukkunut minuuttiakaan. Ei edes krapulaiselta, vaikka eilen oli tullut kumottua drinkkejä reippaalla kädellä. Oli itse asiassa aika erikoista, ettei hänellä ollut krapulaa, olihan hän sentään ollut melkein yhtä humalassa kuin Sirius.

Mutta ei hän siitä voinut pahoillaankaan olla.

Ensimmäinen ihminen, jonka hän näki sinä aamuna, oli Remus, joka oli parhaillaan kömpimässä ylös peittonsa alta. Hän näytti voipuneelta ja äreältä, vaikkei ollut edes osallistunut eilisiin bileisiin lähestyvän täysikuun takia. Mutta juuri nyt poikaparka näytti silti paljon kärsineemmältä kuin James.

”Huh, näytät aivan karmealta”, James möläytti. ”Ihan kuin olisit ryypännyt viikon putkeen, ja kömpinyt juuri ylös jostain katuojasta.”

Mistä helvetistä tuo oikein tuli?

Eihän tuo ollut yhtään sitä, mitä hän oli aikonut sanoa! Hän ei ikinä halunnut loukata kilttiä Remusta, eikä saada tätä tuntemaan oloaan kurjemmaksi, kuin tästä jo valmiiksi tuntui.

”No hemmetti, Sarvis. Kiitos vaan tosi paljon”, Remus mutisi ja katosi pesuhuoneeseen kohauttaen hartioitaan Jamesille, joka jäi niille sijoilleen makuusaliin seisomaan täysin ällistyneenä.

“Hei Kuutamo, anteeksi!” hän huusi Remuksen perään, vaikkei tämä varmaan kuullutkaan, sillä oli jo ehtinyt laittaa suihkun päälle. ”Anteeksi nyt, mutta tuo oli vain vilpitön totuus! Sinä tosiaan näytit aivan hemmetin karsealta –”

Mitä? Mitä tämä oikein oli?

Ei hän ollut aikonut sanoa myöskään tuota! Hänen oli pitänyt sanoa, että Remus näytti oikeastaan tosi kivalta, mutta hän itse oli vain hukannut silmälasinsa tai jotain. Helvetti, hänen oli korjattava tämä jotenkin. Hän päätti yrittää vielä kerran sanoa jotain, jospa siitä tällä kertaa tulisi jotain fiksumpaa.

”Älä välitä, Kuutamo”, hän huusi kylpyhuoneen oven läpi. ”Siriuksen mielestä sinä olet silti kuuma, jopa ennen täydenkuun öitä, ja niiden jälkeen! Ainakin päätellen siitä kuolan määrästä, joka hänen suustaan valuu aina, kun hän vain vilkaiseekin sinua, oli hän sitten ihminen tai koira! Älä väitä, ettet ole huomannut sitä!”

Anteeksi, mutta mitä Merlinin isoäidin nimissä hän juuri sanoi?

”Mitä vittua, Sarvis?” hän kuuli juuri silloin takaansa. Hän kääntyi ja näki raivostuneen, krapulaisen Siriuksen kömpivän salamannopeasti ylös vuoteestaan ja tuijottavan häntä murhanhimoisesti. ”Mitä vittua sinä oikein sanoit?”

Älä siitä välitä, kaveri, James aikoi sanoa. Minussa taitaa olla jotain vialla tänä aamuna. Mutta älä huoli, en usko, että Kuutamo kuuli sitä, joten mitään vahinkoa ei tapahtunut.

Mutta eihän hän niin sanonut.

”Minä vain sanoin ääneen sen, mitä jonkun piti viimein sanoa”, James totesi iloisesti.

”Ja mitähän sinä sillä tarkoitat?” Sirius sanoi matalasti ja uhkaavasti. Kaikki tietenkin tiesivät, että Sirius oli auttamattoman rakastunut Remukseen, ja oli ollut jo monta vuotta. Mutta Sirius parka näytti edelleen kuvittelevan onnistuneensa pitämään sen omana tietonaan.

“Voi, en paljon mitään”, James sanoi. Hän rukoili hiljaa mielessään, että saisi kielensä tällä kertaa pidettyä kurissa. ”Sitä minä tässä vain mietin, että milloinhan sinä viimein aiot tunnustaa tosiasiat, jotka ovat olleet kaikille muille päivänselviä jo pitkän aikaa? Toisin sanoen: kuinka kauan aiot jatkaa heteron esittämistä? Sinä voit nimittäin kaulailla joka ikistä tyttöä tässä koulussa, mutta et sinä silti ketään huijaa, Antura kulta.”

”Haista vittu!” Sirius huusi ja syöksyi ulos makuusalista pelkkä pyjama yllään.

Juuri silloin Peter raotti vuodeverhojaan ja kurkisti Jamesia varovasti.

”Mitäs täällä metelöidään?” hän kysyi hiukan säikähtyneenä.

Älä huoli, Pete. Ei tässä mitään.

”No siis minä vain sanoin ääneen sen, minkä me kaikki jo tiedämme, eli että Anturan ja Kuutamon olisi jo korkea aika tunnustaa tunteensa ääneen toisilleen. Eikö sinustakin?”

”Joo…” Peter mutisi punastuneena. ”Kai heidän olisi. Mutta Sarvis kuule, ehkä sinun pitäisi kuitenkin antaa heille hiukan aikaa päätyä itse tuohon samaan johtopäätökseen, eikä painostaa heitä siihen…”

Aivan, Peter. Olet ehdottomasti aivan oikeassa. Kuule, minussa on jotain vikana, ja minun olisi varmaan paras mennä sairaalasiipeen tai jotain, koska -

”Aikaa?” James haukahti. “Vakavissaan? Hehän ovatkin kuolanneet toisiaan vasta neljä vuotta, joten totta vitussa he tarvitsevat aikaa! Miten en itse sitä tajunnut? Äh, älä nyt viitsi, Pete. Siis kyllähän kaikki tietävät, että olet vähän hidas, mutta en sentään tajunnut, että noin hidas…”

”Ai jaa, no kai minä sitten olen”, Peter mutisi, ja Jamesille tuli aivan kauhea olo hänen puolestaan.

Voi Merlin sentään, Peter! Anteeksi, ei minun yhtään pitänyt noin sanoa!

“No niin todellakin olet. Mutta asiasta toiseen, Siriuksen veli oli tosi kuuma eilen illalla, eikö ollutkin?"

Voi ei. Voi ei, voi ei, voi ei.

”Regulus Musta?” Peter sanoi ihmeissään. ”Onko hän sinusta kuuma?”

Ei! Kunhan pilailin. En minä tietenkään katsele häntä sillä lailla. Sirius murhaisi minut, jos katselisin.

“No on! Hän on parhaimman näköinen poika koko koulussa, ainakin minun mielestäni. Ja kyllä varmaan ainakin puolet muistakin oppilaista kuolaa hänen peräänsä. Ikään kuin minä antaisin kenenkään toisen saada häntä. Hän on minun, koska minä näin hänet ensin. Sitä paitsi minulla on hyvä syy uskoa, että Reguluskin pitää minusta.”

Lopeta jo, James! Lopeta, lopeta, lopeta!

”No kiva sinulle sitten, luulisin…” Peter sanoi hölmistyneenä. ”Ei sillä, että se minua haittaisi, mutta… mitähän arvelet Siriuksen siihen sanovan?”

Nyt hiljaa, James. Ole kiltti ja pidä nyt vain se pääsi kiinni.

James puri kieltään niin lujaa, että suussa alkoi maistua vereltä.

“Ai, mitä Sirius sanoisi mistä?” Remus oli ilmestynyt taas makuusaliin, ja kuivaili parhaillaan märkää tukkaansa pyyhkeeseen.

“Ei mistään”, James sanoi tukahtuneesti. ”Muuten, sinä näytät ihan tosi paljon paremmalta nyt, Kuutamo.” James käytti kaiken tahdonvoimansa ollakseen sanomatta sitä, mitä hänen mielessään oli, ja tuon hän pystyi sanomaan, sillä se ei ollut valhe. Remus tosiaan näytti suihkun jälkeen paljon virkeämmältä. Nyt hän katsoi Jamesia hymyillen.

”Kiitos. Ja olit muuten ihan oikeassa aiemmin. Olen näyttänyt ihan järkyttävältä viime päivät, kun en ole jaksanut käydä edes suihkussa. Mutta kyllä minä pystyn parempaankin. Kiitos, kun muistutit minua siitä. Mutta… mitä te kaksi juuri olitte sanomassa Siriuksesta? Ja… jostain, mistä hän voisi jotenkin hermostua?”

“Ei se ollut mikään ihmeellinen juttu”, James sanoi. Hänen otsalleen kohosi kylmä hiki, kun hän yritti kaikkensa hillitäkseen itsensä ja kielensä. ”Peter tässä vain oli sitä mieltä, että Siriusta voisi vähän närästää, jos hän tietäisi, että olen rakastunut hänen pikkuveljeensä.”

Voi vittu, voi vitun vitun vittu.

”Oletko sinä rakastunut Regulus Mustaan?” Remus kysyi uteliaasti virnistäen.

En, kunhan pilailin.

“No totta helvetissä! Olen ollut rakastunut häneen pienen ikuisuuden!”

”Okei, no… kaipa sinun olisi sitten viisainta jutella siitä Siriuksen kanssa. Siriuksesta puheen ollen, missäs hän on?” Remus kysyi ihmeissään, kun näki Siriuksen vuoreen tyhjänä. Sirius ei ikinä noussut vapaaehtoisesti aikaisin, ei ainakaan krapula-aamuisin.

“Joo, no hän vain hiukan vittuuntui minulle, kun sanoin, että hänen pitäisi –” James aloitti, mutta puri sitten alahuultaan niin lujaa, että se napsahti halki.
"Äh, ei mitään. Anteeksi, minun pitää mennä.”

Hän ryntäsi ulos makuusalista ja juoksi läpi oleskeluhuoneen. Hän ei pysähtynyt ennen kuin oli tähtitornissa. Siellä hän istui tärisemässä ja polttamassa Siriukselta varastettuja savukkeita, kunnes uskaltaisi taas mennä ihmisten ilmoille. Aamiaisen hän jätti suosiolla väliin. Ei hän uskaltanut mennä sinne tällaisena. Mitä, jos hän kohtaisi siellä Reguluksen? Ja jos Regulus tulisi sanomaan hänelle jotain… tai vaikkei tulisikaan…

Ei. James ei mitenkään voinut kohdata Regulusta tällaisena. Mitä ihmettä hänelle oli tapahtunut? Miksi helvetissä hän oli yhtäkkiä tällainen? Oliko joku kironnut hänet? Sen oli täytynyt tapahtua eilisillan juhlissa.

Oliko Ruikuli ollut siellä? James yritti miettiä ankarasti, mutta hän ei muistanut nähneensä Ruikulia juhlissa. Ruikuli ei juurikaan osallistunut niihin, ja tuskinpa hän oli ollut paikalla eilenkään. Mutta kuka tämän sitten oli tehnyt, ellei hän? Ja mitä helvettiä James saattoi tehdä? Ei hän voinut liikuskella ympäriinsä tällaisena, mutta ei hän kehdannut sairaalasiipeenkään mennä. Niin huumorintajuton kuin Matami Pomfrey olikin, jopa hänenkin pokkansa varmasti pettäisi, kun James menisi sinne laukomaan hieman totuuksia Regulus Mustasta.

Ei, tämä oli jotain, mitä Jamesin oli ratkaistava omin päin.


*


James ei uskaltanut jättäytyä pois oppitunneilta, vaikka olisi halunnutkin, etenkin, kun vuorossa oli taikahistorian tuplatunti. Hänellä olisi pian edessään S.U.P.E.R. -tutkinto, ja koska hän haaveili pääsevänsä auroriksi, hänen oli varmistettava itselleen riittävän hyvät arvosanat. Tunneilta lintsaaminen tässä vaiheessa elämää ei oikein sopinut yhteen sen kanssa.

Häntä kauhistutti tunnille meneminen kaikkein eniten Siriuksen vuoksi, sillä Sirius oli varmaankin edelleen raivoissaan sen takia, mitä tapahtui aiemmin tänä aamuna. Mutta kun James astui luokkahuoneeseen, hän huomasi, ettei Sirius ollut siellä. Remus ja Peter istuivat jo vierekkäin, mistä James oli hyvillään, sillä nyt hänellä oli tilaisuus hiipiä vaivihkaa luokan takana olevalle, yksinäiselle istumapaikalle ja toivoa, ettei kukaan muistaisi hänen olemassaoloaan tai puhuttelisi häntä. Se oli melko epätavallinen toive James Potterilta, mutta tällä kertaa hän toivoi vain saavansa olla hiljaa ja keskittyä tekemään muistiinpanojaan.

Mutta jossain vaiheessa oppitunnin mittaan Jamesin keskittyminen herpaantui. Hän unohti kokonaan professori Binnsin monotonisen, puuduttavan äänen ja sen tosiasian, että hän edes oli luokkahuoneessa. Hänen ajatuksensa vaelsivat taas Regulus Mustaan. Hän sulki silmänsä ja alkoi kuvitella mielessään Reguluksen huulia, ja miten pehmeiltä ja suudeltavilta ne näyttivät. Hän nuolaisi ajatuksissaan alahuultaan miettiessään, miltähän tuntuisi voida tehdä niin Regulukselle.

“Herra Potter? Etkö kuule, kun puhun sinulle? Herra Potter?”

”Täh?” James möläytti ja ravisteli päätään. ”Tai siis… anteeksi kuinka, professori?”

“Pyysin sinua vastaamaan kysymykseeni”, professori Binns sanoi. James tajusi jääneensä kiinni luokkahuoneessa unelmoimisesta.

Voisitteko ystävällisesti toistaa kysymyksen, professori?

”Anteeksi, mutta minä en ole kuunnellut sanaakaan koko tunnilla, koska täällä on ihan jumalattoman tylsää. Niin, ja minä en sitten ole ainoa, joka on tätä mieltä. Kaikki muutkin ajattelevat niin, mutta eivät vain kehtaa sanoa. Niin että ei, professori. En voi vastata kysymykseesi, koska minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä se kysymys edes oli.”

“Kiitos, herra Potter”, Binns sanoi kireällä äänellä. ”No, voisitko sitten ystävällisesti jakaa meidän muidenkin kanssa, mikä sinulle on niin paljon tärkeämpää kuin se, että yrittäisit keskittyä opintoihisi?”

Mieluummin en.

“Regulus Mustan suuteleminen”, James sanoi kuuluvasti, vaikka hänen koko vartalonsa oli juuri alkanut täristä epämukavasti, ja hänen niskansa ja otsansa olivat kylmän hien peitossa. ”Ei sillä, että olisin vielä koskaan päässyt oikeasti tekemään niin. Mutta sen ajatteleminenkin oli jo ihan riittävän mielenkiintoista.”

James tunsi kaikkien katseet itsessään. Sanomatta enää sanaakaan hän keräsi tavaransa, nousi ylös niin äkisti, että hänen tuolinsa kaatui kolahtaen lattialle, ja ryntäsi ulos luokkahuoneesta. Hän juoksi takaisin tähtitorniin, missä hän arveli saavansa olla hetken yksin. Hän oli niin, niin pulassa. Regulus saisi ihan takuulla kuulla tästä. James ei voisi enää ikinä, milloinkaan kohdata häntä. Ei Regulus varmaankaan arvostaisi sitä, että James oli mennyt sanomaan jotain tuollaista ääneen kaikkien kuullen.

Jamesista tuntui hyvältä idealta mennä pakkaamaan matka-arkkunsa ja lähteä kotiin, välittämättä lainkaan, mitä kävisi hänen S.U.P.E.R. -tutkinnolleen. Ehkä isä ottaisi hänet töihin hiustuotteita valmistavaan yritykseensä. Ja äiti ehkä keksisi jonkin keinon parantaa poikansa tästä, mitä ikinä se sitten olikin.

Mutta kun James pääsi perille torniin, hän huomasi hiukan liian myöhään, ettei hän ollutkaan siellä yksin. Sirius oli siellä myös, ja nyt hän oli jo huomannut Jamesin. Oli liian myöhäistä perääntyä enää.

”James.”

”Sirius.”

Sirius ojensi tupakka-askia Jamesia kohti, ja kiitollisena James otti yhden. Hän ei sanonut mitään, koska ei uskaltanut avata suutaan. Hän vain nyökkäsi lyhyen kiitoksen ja sytytti tupakan käyttäen sanatonta taikuutta. Silti hän tiesi, että hänen olisi vielä puhuttava asiat selviksi Siriuksen kanssa. Tällä kertaa Sirius kuitenkin ehti avata suunsa ensin.

”Kuule… sinä olit ihan oikeassa tänä aamuna.”

Olinko?

"Niin tietenkin olin", James sanoi itsevarmasti.

”Niin…” Sirius huokaisi. “Tiedän, että olen huijannut itseäni, mutta en sitten kai ole onnistunut huijaamaan ketään muuta. Käymällä treffeillä puolen Tylypahkan tyttöjen kanssa, tarkoitan. Minä olen… kuule James, minä olen varmaankin homo, eikä ole enää mitään järkeä yrittää kieltää sitä.”

Ei olekaan.

"Ei olekaan. Ja sinä olet myös rakastunut Remukseen, etkö olekin?"

Siriuksen kasvoilla välähti ensin sulkeutunut, hieman vihamielinen ilme, mutta sitten hän karisti tupakastaan tuhkaa ja huokaisi alistuneesti.

”Minä… äh, vittu tätäkin. Kyllä, Sarvis. Niinhän minä olen.”

Sinun pitäisi tehdä jotain sen eteen.

”Sinun pitäisi tehdä jotain sen eteen. Ja sinun pitäisi myös selvittää asiat veljesi kanssa.”

Voi ei, voi ei. Tämä oli aivan liian vaarallinen puheenaihe tässä seurassa.

“Reguluksen?”

“Niin, valopää. Ellei sinulla sitten sattumoisin ole muita veljiä, joista en ole tietoinen.”

Lakkaa puhumasta, James. Älä sano enää sanaakaan Reguluksesta. Pää kiinni, pää kiinni, pää kiinni.

Sirius kohotti kulmiaan Jamesille kuin kysyäkseen, oliko tämä ihan kunnossa. Jamesin kasvoilla oli epäilemättä kärsivä ilme, mikä johtui siitä, että hän yritti kaikkensa olla sanomatta, että vaikka Siriuksella olisi kokonainen armeija muitakin veljiä, Regulus olisi silti heistä kaikkein upein. Mutta jotenkin hänen onnistui olla sanomatta sitä. Ehkä hän oli jo toipumaan päin, hän ajatteli, ja se helpotti hänen oloaan vähän.

“Kai minun sitten pitäisi jutella Reguluksen kanssa”, Sirius sanoi ihmeen sopuisasti. ”Mutta… mitä, jos hän ei halua puhua kanssani? Mitä, jos hän on jo… liittynyt niihin? Tiedäthän, mitä tarkoitan? Voldemortin kannattajiin. Me molemmat varmaan tiedämme, miten kovasti ne kotona yrittävät saada hänet taivuteltua siihen. Ja jotkut Luihuisen oppilaista ovat jo liittyneet, joten…”

Älä huoli, kaveri. Jos niin olisi käynyt, me keksisimme jonkin tavan auttaa hänet pakoon sieltä.

”Älä huoli, kaveri. Jos niin olisi käynyt, minä kiroaisin sisäelimet pellolle joka ikiseltä, joka koskaan on painostanut, uhkaillut tai millään muullakaan tavalla vahingoittanut Regulusta. Ja sitten hakisin hänet pois sieltä, ottaisin mukaani ja toisin hänet asumaan yhdessä meidän kanssamme, missä hänen olisi pitänyt olla koko ajan.”

“Sinäkö haluat Reguluksen asumaan meidän kanssamme?” Sirius kysyi ällistyneenä. “Miksi ihmeessä?”

Voi helvetin perkele, ei, älä kysy tuota…

“No kuule, täsmälleen siitä samasta syystä, josta sinäkin haluaisit Remuksen tulevan koko ajan meille käymään.”

”Anteeksi?”

James, ei!

”Juttu on niin, että minä olen rakastunut sinun veljeesi, Antura.”

Laskeutui muutaman sekunnin vaivaantunut hiljaisuus. Sitten:

”Eli sinä haluat Reguluksen asuvan kanssamme, jotta pääsisit naimaan häntä, vai? Ihan oikeasti, James? Miten kauan olet halunnut naida minun veljeäni?”

”Parisen vuotta, luulisin.”

Sirius jäi tuijottamaan Jamesia silmät suurina, suu hämmästyksestä auki loksahtaneena. Mutta sitten hänen ilmeensä vaihtui niin raivostuneeksi, että James ihan säikähti.

”Olet sinäkin varsinainen ystävä!” Sirius huusi. ”Kuule. Haista sinä vittu, Potter! Minä en jaksa katsella naamaasi enää yhtään! Hauskaa loppuelämää sitten vain, mutta älä tule itkemään minulle, jos kuolonsyöjät tulevat tekemään sinusta lopun, kun yrität viedä Reguluksen niiltä! Sillä hän on yksi niistä, usko tai älä, tai ainakin tulee pian olemaan!”

Sirius kääntyi kannoillaan ja marssi pois.

”Noin sinä sanot, mutta totuus on kuitenkin se, että sinä rakastat veljeäsi, ja olet noin helvetin ilkeä hänelle vain, koska olet hänestä huolissasi!” James huusi hänen loittonevalle selälleen, mutta Sirius ei pysähtynyt. ”Toivottavasti sinulla vielä jonain päivänä on myös pokkaa myöntää se!”

”Sitä sinä saatkin odotella!” Sirius tuhahti vielä ennen kuin häipyi ja pamautti oven perässään kiinni.

James oli viimein yksin, kuten oli halunnutkin, mutta hänen olonsa oli nyt jopa vielä surkeampi kuin ennen tätä. Oliko hän tosiaan menettänyt kaiken, mistä oli välittänyt, ja kaikki se vain parissa tunnissa?

Kuka ikinä olikaan tehnyt tämän hänelle… James ajatteli murhanhimoisena. Hän kaivaisi sen paskiaisen esiin, mitä tahansa se vaatikin, ja laittaisi sen maksamaan tästä. Mutta juuri nyt hän ei voinut kuin odottaa.


*


James oli kai nukahtanut jossain vaiheessa, koska kun hän heräsi seuraavan kerran, aurinko oli jo laskemassa. Ja joku puhui hänelle. Se joku kutsui häntä nimeltä.

"James, oletko kunnossa?"

”En”, James mutisi ennen kuin ehti tajuta edes, kuka siinä oli.

Mutta kun hän sai silmänsä auki, hän käsitti heti, että nyt hänen olisi pidettävä suunsa kiinni hinnalla millä hyvänsä. Laskevan auringon säteet osuivat Regulus Mustan pehmeisiin kiharoihin saaden ne hohtamaan vielä kauniimpina kuin tavallisesti, ja hänen silmänsäkin loistivat Jamesille. Hänen poskensa olivat hennon punehtuneet, ja huulet näyttivät täsmälleen yhtä pehmeiltä kuin Jamesin unelmissa.

Olet ihan helvetin upea. Haittaisiko, jos suutelisin sinua nyt heti?

Ei, James. Nyt sinä todellakaan et sano yhtään mitään. Puhuminen saa nyt riittää sinun osaltasi tältä päivältä.

“James? Hei, mitä tämä nyt on? Mikset sinä puhu minulle mitään?”

Regulus istuutui Jamesin viereen, ja huolestunut, hivenen loukkaantunut katse hänen silmissään meni Jamesin ihon alle. Hänen oli tehtävä jotain, koska eihän hän ikinä halunnut tehdä Regulusta onnettomaksi. Mutta hän ei myöskään voinut sanoa mitään, ei vain kerta kaikkiaan voinut. Silloin hän sai ajatuksen. Hän kaivoi laukustaan esiin sulkakynän ja palan pergamenttia, ja alkoi raapustaa.

Haluaisin kyllä puhua sinulle, mutta en voi. Minä en voi puhua ollenkaan. Usko pois, se on sinun omaksi parhaaksesi.

Regulus katsoi Jamesia hyvin hellästi ja kauniisti. Sitten hän kumartui lähemmäs, otti kynän Jamesin kädestä, ja hetken aikaa heidän kätensä koskettivat. Hän alkoi kirjoittaa jotain aivan Jamesin raapustuksen alapuolelle.

Etkö voi kertoa, mistä on kysymys? Haluan auttaa sinua, jos vain mitenkään osaan.

Jamesin suusta karkasi tahaton naurunpyrskähdys, mutta sitten hän kirjoitti jälleen.

Ei sinun tarvitse kirjoittaa, Regulus. Minä kuulen sinua kyllä, vaikken voikaan itse puhua, joten sinä voit aivan hyvin puhua minulle.

”Hemmetti, niin tosiaan. Anteeksi, James”, Regulus sanoi punastuen. ”Okei, yritetään. Tämä tuntuu kyllä hiukan omituiselta. Mutta siis… voisitko kertoa, mitä ihmettä oikein on meneillään? Etkö sinä voi hyvin? Pitäisikö meidän mennä sairaalasiipeen? Voin tulla mukaasi, jos se käy sinulle.”

En usko, että Matami Pomfreysta on nyt apua, James kirjoitti. Minulla on ollut elämäni pahin päivä. En usko, että sinäkään voit auttaa minua. En tiedä, mitä minulle on tapahtumassa. Olen käyttäytynyt helvetin oudosti koko päivän. Luulen, että joku teki tämän minulle. Varmaankin se on jokin loitsu tai kirous.

”Ai jaa”, Regulus huokaisi ja katsoi Jamesia hyvin läheltä. ”Voitko kertoa siitä vähän lisää? Millä tavalla sinä olet käyttäytynyt oudosti?”

Et halua tietää, James kirjoitti häpeän punan kohotessa kasvoilleen. Mutta kaipa sinä kuulet siitä joka tapauksessa ennen pitkää. Regulus, juttu on niin, että olen puhunut ihan kummallisia koko päivän. Asioita, joita en ikinä olisi sanonut ilman tätä. Mitä ikinä tämä sitten onkin.

“Okei, eli… sinä et siis ole tarkoittanut niitä asioita, joita olet sanonut?” Regulus kysyi ujosti, ja katsoi Jamesia kulmiensa alta.

Ei, vaan pahinta on se, että ne jutut, joita sanoin, olivat… täsmälleen jotain, mitä oikeasti tunnen tai ajattelen. Mutta eivät ihmiset yleensä sano ääneen sellaisia asioita, ja jää henkiin kertomaan. Kuule Regulus, oletko sinä jo kuullut, mitä minä sanoin taikahistorian tunnilla?

Reguluksen kasvot lehahtivat kirkkaan punaisiksi, ja James tiesi, että hänelle kävi samoin.

”No joo, kyllähän minä taisin kuulla siitä jotain”, Regulus kuiskasi, ja hänen sormensa koskettivat Jamesin kasvoja aivan varovasti. "James… haluatko sinä ihan oikeasti suudella minua?”

James oli juuri aikeissa alkaa kirjoittaa, vaikkei ollutkaan vielä päättänyt, mitä kirjoittaisi. Mutta juuri silloin Regulus nappasi häntä kiinni ranteesta.

”Ei, vaan puhu minulle”, hän sanoi ja nojautui hieman lähemmäs. Hän nuolaisi houkuttelevasti alahuultaan ja katsoi taas Jamesia hyvin läheltä. ”Haluan, että sinä sanot sen.”

“Haluan”, James sanoi. ”Kyllä minä haluan suudella sinua, Regulus. Ihan todella paljon.”

“No tee se sitten”, Regulus kuiskasi. Hän nojautui aina vain lähemmäs, ja James teki samoin, kunnes heidän huulensa melkein koskettivat. Mutta silloin Regulus laittoi kätensä nopeasti Jamesin olalle, pysäytti hänet ja veti kiivaasti henkeä.

”James, odota. En minä voikaan.”

“Mitä? Mitä tarkoitat, ettet muka – tai siis… ai jaa.” Äkillinen pettymys valahti Jamesin yli, ikään kuin hänen päälleen olisi kaadettu jotain kylmää. Regulus ei siis halunnutkaan, hän ajatteli.

”Kyllä minä siis haluan suudella sinua, mutta en minä voi. En tällä tavalla. En nyt, kun sinä olet edelleen…”

Reguluksen kasvot olivat valahtaneet valkoisiksi, ja James näki hänen räpyttelevän silmiään hämmentyneenä. Hitto sentään, Regulushan oli aivan hermona. Ja hän oli toki aivan ihana sellaisena, mutta… mitä ihmettä hän olikaan juuri sanonut? Että James oli edelleen… mitä?

”Sinä taidatkin tietää tästä jutusta hiukan enemmän kuin olet kertonut?” James kysyi hitaasti. Regulus katsoi maahan ja näytti aivan lohduttomalta.

”Joo. Tiedänhän minä. Anna anteeksi, James. Olisi pitänyt kertoa heti. Se vain, kun… olin niin iloinen kuullessani, mitä sinä olit siellä tunnilla sanonut, että… en voinut itselleni mitään. Mutta nyt… en minä halua, että sinä suutelet minua, ellet ole ihan sataprosenttisen varma, että sinä oikeasti haluat tehdä niin.”

“Teitkö sinä tämän minulle?” James kysyi tiukasti.

“Helvetti, no en sentään!” Regulus huudahti. ”Kuulin itsekin siitä vasta aamulla, ja olisin tullut varoittamaan sinua aamiaisella, mutta sinua ei näkynyt siellä, ja… tässä ollaan. James, tämä on… no, joku laittoi yhtä tiettyä taikajuomaa sinun lasiisi eilen illalla juhlissa. Mutta se en ollut minä! Vannon, etten ollut. Kai sinä uskot minua?”

”Selvä, no kuka se sitten oli?” James kysyi, mutta hieman vähemmän tiukasti kuin aiemmin. ”Ja mitä taikajuomaa se oli? En kai minä sentään ole kuolemassa?”

“Et missään tapauksessa ole kuolemassa”, Regulus sanoi hermostuneesti naurahtaen, ja alkoi tiedostamattaan silitellä Jamesin käsivartta. ”Ei sen vaikutus kestä kuin muutamia tunteja, tai sinnepäin. Se on… eräänlainen pilaversio totuusseerumista. Tarkoitettu lähinnä bile- ja hupikäyttöön. Severus on työstänyt sitä viime vuodesta asti, ja nyt –”

”Tiesin sen!” James huudahti. ”Tiesinhän minä, että Ruikuli oli tämän takana! Mutta odottakoon vain, kunhan minä –“

“Ei, ei se ollut Severus, joka laittoi juomaa sinun lasiisi”, Regulus sanoi kiireesti. ”Ei hän edes ollut koko juhlissa eilen.”

“Vai niin. No, kuka se sitten oli? Ja mitä tarkalleen ottaen tapahtui?”

”No”, Regulus sanoi ja näytti taas hyvin hermostineelta. ”Kaikki alkoi siitä, että minun ei ollut tarkoitus tulla koko juhliin edes alun perin, mutta sitten Evan ja Barty puhuivat minut ympäri, koska… koska sinä olisit siellä, ja heidän mielestään minun pitäisi, tuota… siis…”

“Sinun pitäisi mitä?” James kysyi ja katseli uteliaana Regulusta, joka väisti hänen katsettaan. ”Regulus? Mitä sinun pitäisi kavereidesi mielestä tehdä?”

”Heidän mielestään minun pitäisi vihdoinkin saada suuni auki ja… kertoa, mitä tunnen sinua kohtaan. Ja kyllä minä olen yrittänytkin, mutta joka kerta, kun edes katson sinua, minä… helvetti, en minä olisi ikinä saanut sanottua mitään sellaista. Joten Barty ja Evan ajattelivat, että olisi hyvä idea hiukan… vauhdittaa asioita. Heillä on sellainen outo päähänpinttymä, että sinäkin olisit muka rakastunut minuun, joten siksi he…”

”Yritätkö sinä nyt sanoa”, James aloitti ja hymyili leveästi Regulukselle, joka ei edelleenkään pystynyt katsomaan häntä. ”Että sinun kaverisi halusivat hiukan avittaa minua, jotta saisin kerrotuksi sinulle, että olen ollut rakastunut sinuun viimeiset miljoona vuotta? Ja että haluaisin sinun jättävän taaksesi sen hullujenhuoneen, jota joudut kutsumaan kodiksesi, ja tulevan sen sijaan asumaan minun luokseni? Niinkö he ajattelivat, että minä sanoisin?”

James räpytteli hetken aikaa silmiään, ja kun hän oikein keskittyi ajattelemaan, hän tajusi, ettei hänen ollut mikään pakko sanoa tuota. Hän oli sanonut sen vain, koska halusi tehdä niin.

“Kyllä se varmaan oli aika lailla se, mitä he kuvittelivat sinun sanovan, vaikka yritinkin selittää heille, ettet sinä varmaankaan ikimaailmassa –”

“Regulus”, James keskeytti. “Ole hiljaa ja suutele minua. Nyt heti.”

”Haluatko sinä sitä?”

”Kyllä, minä haluan suudella sinua. Sen typerän taikajuoman kanssa ja ilman. Paskat siitä taikajuomasta. Anna mennä nyt vain.”

“Oletko varma?”

“Regulus hei, eihän se ole mikään lemmenjuoma, joka saisi minut tuntemaan jotain, mitä en muuten tuntisi, vai onko? Jos oikein ymmärsin, se vain laittaa minut sanomaan ääneen sen, mitä muutenkin ajattelen.”

”Totta”, Regulus huokaisi, ja juuri silloin James teki ratkaisunsa. Hän tarttui molemmin käsin Reguluksen kasvoihin ja painoi huulensa tämän huulille. Regulus vastasi suudelmaan hetkeäkään epäröimättä, ja hänen kätensä tarttuivat Jamesin puseron selkämykseen. Suudelma kesti ja kesti, eikä Regulus halunnut irrottautua ollenkaan. Vasta, kun maistoi suolan huulillaan, James tajusi, että Regulus itki.

“Hei, mikä hätänä?” hän kysyi hellästi, ja kuivasi Reguluksen kasvoja sormillaan.

”Minä en… halua liittyä heihin”, Regulus kuiskasi. ”Kuolonsyöjiin. Ja Vol-”

”Voldemortiin”, James täydensi. “Et tietenkään halua. En minäkään halua, että teet niin.”

“Mutta en minä voi vältellä sitä enää pitkään”, Regulus huokaisi. ”Olen jo tehnyt kaiken mahdollisen pelatakseni aikaa, mutta se on vain väistämättömän pitkittämistä. James, ei minulla ole valinnan varaa. En minä voi tehdä mitään muutakaan. Ensi kesänä, kun menen kotiin –”

“Ei käy”, James sanoi painokkaasti. ”En aio antaa niiden saada sinua. Sinun pitää tulla minun kanssani. Tai siis, ole kiltti ja tule asumaan minun luokseni. Et sinä kuulu niiden joukkoon, ja tiedät sen ihan yhtä hyvin kuin minäkin.”

”Sinäkö oikeasti haluaisit minut sinne?” Regulus kysyi pyyhkiessään kyyneliä puseronsa hihaan.

”En minä mitään muuta niin paljon haluaisikaan”, James sanoi hymyillen, ja varasti Regulukselta nopean suukon. ”Mutta on vain yksi juttu, joka sinun olisi hyvä tietää ennen kuin teet päätöksesi.”

“Ai?” Regulus kysyi, selvästi huolissaan. “Mikä juttu?”

“No, kun Sirius sanoi minulle, kun sai tänä aamuna sattumoisin kuulla, mitä tunnen sinua kohtaan… että on minulta kauhean itsekästä haluta sinut luokseni asumaan, ja väittää, että teen sen vain hyvää hyvyyttäni, vaikka oikeasti haluan vain… no joo. Siriuksen mielestä minulla on omat intressit pelissä enemmän kuin olisi hyväksi. Ajattelin, että sinun olisi hyvä tietää. Mutta vaikka onkin taivaan tosi, että olet ihan mielettömän kuuma, niin kyllä minä silti haluan myös auttaa sinua, ja -”

”James hei”, Regulus sanoi painaen sormen Jamesin huulille. ”Pää kiinni nyt, ja suutele minua.”

Sen jälkeen he eivät enää voineet tehdä muuta kuin uppoutua toisiinsa niin täysin, että puhuminen olisi ollut mahdotonta. Ja kun he olivat suudelleet niin kauan, että heidän huulensa olivat aivan punaiset ja turvoksissa, he vain olivat siinä sylityksin, liian onnellisina ja väsyneinä sanoakseen mitään.

Juuri, kun Jamesin mieleen tuli ajatella, että hänen pitäisi kai yrittää mennä hieromaan sovintoa Siriuksen kanssa, hän näki kaksi hahmoa kävelemässä koulun pihamaan poikki, kohti kielletyn metsän laitaa. Ja kun Sirius nojautui suutelemaan Remusta, James tönäisi kevyesti Regulusta, jotta tämäkin näkisi heidät. Jamesin ei tarvinnut sanoa mitään, sillä kun Regulus hymyili hänelle, James tiesi hänen ajattelevan täsmälleen samaa kuin hänkin.

Ehkä kaikki pilat eivät olleetkaan loppujen lopuksi pahasta.



« Viimeksi muokattu: 11.09.2023 18:07:57 kirjoittanut Altais »

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 945
Vs: Totuus vapauttaa | K-11 | James/Regulus | fluffy, huumori
« Vastaus #1 : 11.09.2023 02:00:33 »
Ooh, Jegulusta sinulta! Tuntuu ihan siltä, kuin joulu olisi tullut ajoissa. :D Mulla on siis vieläkin tuoreessa muistissa upea ficcisi Jahtaajan tähti, joka oli mun ensikosketukseni Jeguluksen pariin, ja olenkin niin iloinen, kun huomasin tämän julkaisun, ja oli pakko heti päästä lukemaan tämä! En todellakaan ihmettele, että tämä paritus on sinun guilty pleasuresi, sellaiseksi se alkaa näiden sinun ficciesi myötä kehkeytyä minullekin. :D

Olen siis onnesta sekaisin, mutta yritän jotain järkevähköä saada tähän kommenttiin aikaiseksi. Ensinnäkin, musta oli alusta lähtien ihanaa, että tässä korostuivat sekä Jamesin ja Reguluksen persoonat. James kuvasi alusta asti Regulusta tavalla, jollaisena itsekin miellän Reguluksen: ujona ja punastelevana, vaitonaisena ja hieman vakavan oloisena, ja osittain noihin luonteenpiirteisiin varmasti vaikuttavat Jamesinkin uumoilevat Reguluksen kotiolot sekä paine liittyä kuolonsyöjäksi. Vaikka siis canonissa ei Reguluksen persoonaan ei liiemmin paneuduttukaan, niin juuri tällaiseksi kuvittelen hänet (varmasti myös osittain sen takia, että suurimman osan Regulusta käsittelevistä ficeistä olen lukenut sinulta, hehe ;D). Mulle siis Regulus näyttäytyi hyvin IC:nä, juuri omana ihanana itsenään. :)

James oli myös tutulla tavalla itsevarma, tietäessään Reguluksen katselleen häntä juhlissa ja ollessaan melkoisen varma siitä, että Reguluksella on häneen jonkin asteinen ihastus. Vaikkakin samalla hän ei kuitenkaan ollut uskaltanut tehdä selkeää aloitetta, mihin ymmärrettävästi vaikutti moni asia: kuitenkin uskon, että pelko Siriuksen suhtautumisesta saattoi olla yksi painavimpia syitä. Ja no, syystäkin, eihän Sirius lopulta kovin iloiselta asiasta vaikuttanutkaan, kun James hänelle asian laidan möläytti sen Severuksen totuusliemen myötä. Ymmärrettävästi, sillä tulihan asia täysin puskista Siriukselle. Uskon kuitenkin, että parhaimpina ystävinä he sopivat asian - Siriuksen tulinen ja hieman äkkipikainen luonne on sitä tuttua Siriusta itseään myöskin, mutta eiköhän hän siitä lepy Jamesille, kun hetken on rauhoitellut itseään ja saanut mietittyä asiaa. Koska kukapa sopisi paremmin hänen pikkuveljelleen kuin hänen paras ystävänsä? Ei kukaan! (Paitsi, köh, mieleen tulee kyllä heti esimerkiksi Severus, Barty ja Harry, joille olet Reguluksen erittäin onnistuneesti myös parittanut - mutta siis tässä ficissä ei tulisi mieleenkään, että kukaan muu olisi ollut sopivampi kuin James! :D)

Mutta joo siis tuo totuusliemi (tai siis pilaversio totuusseerumista, mutta kutsun nyt totuusliemeksi) oli kyllä sellainen käänne, mitä en olisi ikinä osannut arvata! Mutta kun se paljastui, niin äkkiä moni asia, kuten Jamesin käytös ja myös esimerkiksi ficin otsikko avautuivat ihan uudella tavalla. Tai siis kyllähän Jamesista huomasi heti, ettei ollut oma itsensä, kun laukoi tuolla lailla ulos totuuksia, mutta en jotenkin vain ikinä olisi osannut arvata, että James oli niissä torstain iltariennoissa ”huumattu” (en keksinyt parempaa sanaa) ja että Regulus jopa tavallaan oli osittain syyllinen siihen tai no, ei siis syyllinen, mutta ainakin aamulla tietoinen asiasta. Ihan huikea käänne totta tosiaan! Musta oli jotenkin söpö ajatus, että Regulus on avautunut luihuisystävilleen ihastuksestaan Jamesiin ja että nämä ovat päättäneet avittaa asiaa Severuksen tekemällä liemellä. Mietin myös sitä, mahtoiko Severuskin tietää tästä kuviosta ja auttaa paria omasta tahdostaan. Jotenkin, kun James puhui alussa ”viime syksystä” kun oli löytänyt Reguluksen itkemästä yksin, ja sitten Regulus puolestaan puhui lopussa siitä, että Severus oli kehitellyt lientä ”viime vuodesta” lähtien, niin mun mieli alkoi heti yhdistellä näitä asioita toisiinsa. :D Ainakin itse haluan jotenkin uskoa, että Severus olisi ollut myös hiljaisena, mutta ratkaisevana Jegulus-kannattajana ficin taustajoukoissa ;D Vaikkakin James ei tainnut olla ihan sitä mieltä - nauratti, kun James heti epäili ”Ruikulia” ja sitten lopussa oli heti sillei, että haa, tiesinpäs, että tämä on Severuksen syytä (vaikkei Severus loppupeleissä ollutkaan se, joka taikajuoman oli Jamesin juomaan kaatanut).

Uskon, että Jamesista on tuntunut aivan hirveältä kun taikajuoma on alkanut vaikuttaa, ja varsinkin alun järkytys ja epätoivo, kun James ei tiennyt mitä oikein tapahtuu, oli kyllä käsin kosketeltavaa (vaikka samalla vähän repeilinkin Jamesin suorasanaisille kommenteille kauhun sekaisin tuntein - ristiriitaista, mutta mahtavaa :D). Tärkeintä kuitenkin, että se johti lopulta moneen hyvään asiaan: hihkuin ensinnäkin riemusta, kun Sirius älysi ja myönsi sen myötä pitävänsä Remuksesta (ja btw aivan ihanaa, että ficissä oli Sirius/Remus sivuparituksena <3) ja sitten kun lopussa James ja Regulus näki parivaljakon kävelemässä käsikädessä Kiellettyä metsää kohden, oli se kyllä niin suloista, ja uskon Siriuksen leppyneen Jamesille jo siinä hetkessä <3

Mutta siis ehdottomasti tärkein totuusliemen vaikutushan oli tottakai se, että Regulus uskalsi lähestyä Jamesia ja he uskalsivat viimein tehdä aloitteen rakkaustarinansa aloittamiseksi. Ja heidän suudelmansa oli kyllä aivan ihana ja varmasti molemmistakin odottamisen arvoinen! <3 Vaikka voi, rukka Regulus, kun alkoi itkeä sen päätteeksi. :( Oli kyllä koskettavaa, kun Regulus avautui siitä, ettei halua liittyä Voldemortin joukkoihin, ja kun James pyysi Reguluksen luokseen asumaan. Sen jälkeinen lopun suudelma oli jotenkin vielä aiempaakin parempi, en kyllä tiedä kuinka se on mahdollista, mutta onnistuit siinäkin. :’D Jotenkin se vain tuntui ihanan vapautuneelta, nyt kun he olivat saaneet hieman selvitettyä heitä kumpaakin vaivanneita asioita, ja siinä oli myös leikkisyyttä mukana, kun Regulus vuorostaan käski leikkisästi Jamesia olemaan hiljaa ja suutelemaan häntä. Ihanan suoraa toimintaa Reguluksen osalta, vaikkei tämä mitään liemiä ollut edes nauttinut! Tuli mieleen, että ehkäpä Jameskin lopussa oli jopa kiitollinen totuusliemen tehneelle Severukselle, vaikkei sitä siinä hetkessä osannut ajatellakaan. ;)

Kiitos jälleen aivan ihanasta ficistä! <3 Tämä oli täydellinen iltasatu ja nyt voin hyvillä mielin tämän jälkeen mennä nukkumaan (ja ehkä nähdä unia tästä parivaljakosta, kuka tietää).

//Oli pakko korjailla yön pikkutunneilla tulleet pahimmat kirjoitusvirheet pois ;D
P.S. En koskaan muista uniani tarkkaan aamulla jos ollenkaan, mutta olen ihan varma, että näin jotain unta, jossa ainakin Regulus oli. :D
« Viimeksi muokattu: 11.09.2023 10:44:58 kirjoittanut Claire »
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 738
Vs: Totuus vapauttaa | K-11 | James/Regulus | fluffy, huumori
« Vastaus #2 : 11.09.2023 22:42:04 »
Tämä oli kyllä niin loistava uuden viikon aloitus, ettei mitään rajaa. :D Idea ja toteutus sekä paritukset olivat aivan parhaita, ja ihaninta oli tämä huumori ja romantiikka, jotka saivat välillä nauramaan ääneen ja välillä ihastelemaan silmät sydäminä. Ficin nimi oli myös ihan täysosuma. :) Nyt kun olen lukenut tämän uudelleen ja edelleen nauttinut joka hetkestä, yritän sanoa edes jotain järkevää.

Tässä mentiinkin heti kärkeen suoraan asiaan, eli Jamesin ja Reguluksen välisiin tunteisiin, ja heti tuli sellainen tunne, että syväthän ne olivat, kun Jamesilla meni Reguluksen takia jopa yöunet. Jamesin tuskailu ja tasapainottelu itsensä ja omien tunteidensa kanssa oli ihanaa ja ymmärrettävää myös. :) Ei ole ihan helppoa tuntea jotain tuollaista parhaan ystävänsä veljeä kohtaan ja toisaalta ajatella tätä koko ajan, mutta ehdottomasti se käy myös raskaaksi salailuineen ja muutenkin. Suloinen nuori (tai miksei vanhempikin) rakkaus, joka vie kaiken, mutta on silti parasta mitä voi olla. :) Ja kun heillä oli vielä tällainen ihan mieletön kohtaaminen taustalla, ei mikään ihme, että James oli mennyttä. Tätä ol ihanaa lukea, vaikka surettikin Reguluksen takia:

Lainaus
Tarkemmin sanoen James oli löytänyt hänet itkemästä yksin autiosta huispauskentän pukuhuoneesta.

Sinä iltana Regulus oli antanut Jamesin lohduttaa itseään. Vaikka hän olikin kieltäytynyt puhumasta siitä juurikaan, James oli arvannut, että hän itki Siriuksen kotoa lähtöä, yksin jäämistä vanhempien armoille, ja… ehkä Reguluksen elämään liittyi vielä muutakin, mistä James ei tiennyt. Jotain pimeää, jonka ajatteleminen värisytti Jamesia sydänjuuria myöten.

Minusta on hyvin uskottavaa, ja jopa canonia, että Tylypahkassa pidettiin vanhempien oppilaiden salajuhlia, etenkin kun ajat olivat tuollaiset. :) Minulle tuli tästä mieleen se, mitä Weasleyn äiti totesi jossain kohtaa oliko kuudennessä kirjassa, että taas on ihan sama juttu kuin viime sodan aikana, kun ihmiset pariutuvat kiivaasti lyhyenkin tuttavuuden perusteella. On helppo ajatella, että se olisi näkynyt muutenkin kuin naimisiinmenoissa, kuten vaikka juuri juhlimalla, kun jokainen päivä saattoi tosiaan olla viimeinen. Rakastin näitä Jamesin ajatuksia Reguluksesta, ja sitä varmuutta, mikä hänet aamuyöstä valtasi, ja joka jatkui vielä aamullakin:

Lainaus
Jamesin luo. Sillä sinnehän Regulus Musta kuului, ainakin James itse oli siitä vakuuttunut. Tänä aamuna tuo ajatus oli hänen mielessään kirkkaampana kuin koskaan. He selviäisivät tästä sodasta, ja he tekisivät sen yhdessä. Ja kun sota olisi ohi, Regulus olisi edelleen Jamesin rinnalla.


Sitten kun nämä Jamesin kommentit kavereilleen alkoivat ja pääsivät vauhtiin, en voinut kuin naureskella ja pyöritellä päätäni. :D Oli ihan mahtavaa, kuinka James yritti paikata sen, mitä oli sanonut Remukselle, ja homma vain paheni koko ajan. Olisihan se hirveää, jos joku olisi tuollainen totuuden torvi, ja pahinta, kun olisi itse se joku. Eipä ihme, että Sirius hermostui heti kärkeen, etenkin kun vielä olokin oli heikonlainen. ;D Tässä kohtaa repesin ihan täysin ja kävi sekin mielessä, että mahtaako Sirius muuttua Anturaksi ja purra Jamesia. ;) Mieli olisi varmaan tehnyt:

Lainaus
”Siriuksen mielestä sinä olet silti kuuma, jopa ennen täydenkuun öitä, ja niiden jälkeen! Ainakin päätellen siitä kuolan määrästä, joka hänen suustaan valuu aina, kun hän vain vilkaiseekin sinua, oli hän sitten ihminen tai koira! Älä väitä, ettet ole huomannut sitä!”

Anteeksi, mutta mitä Merlinin isoäidin nimissä hän juuri sanoi?

”Mitä vittua, Sarvis?” hän kuuli juuri silloin takaansa. Hän kääntyi ja näki raivostuneen, krapulaisen Siriuksen kömpivän salamannopeasti ylös vuoteestaan ja tuijottavan häntä murhanhimoisesti. ”Mitä vittua sinä oikein sanoit?”

Tässä vaiheessa olin jo ihan varma, että joku loitsuhan tässä täytyy olla takana, vaikka arvaus menikin vähän pieleen, mutta taikuus kuitenkin. :) Siriusta kävi jo ihan sääliksi, vaikka alkoi kyllä käydä Jamesiakin. Eihän sitä ikinä tiedä, kuinka arka paikka se oma suuntautuminen kenellekin on, ja olisi ihan se hirveää, kun se revitään tuolla lailla esiin. Vielä sen oman salatun rakkauden kuullen, tai ainakin melkein:

Lainaus
”Sitä minä tässä vain mietin, että milloinhan sinä viimein aiot tunnustaa tosiasiat, jotka ovat olleet kaikille muille päivänselviä jo pitkän aikaa? Toisin sanoen: kuinka kauan aiot jatkaa heteron esittämistä? Sinä voit nimittäin kaulailla joka ikistä tyttöä tässä koulussa, mutta et sinä silti ketään huijaa, Antura kulta.”

”Haista vittu!” Sirius huusi ja syöksyi ulos makuusalista pelkkä pyjama yllään.

Kyllähän James sitten paljasti samalla tavalla itsensäkin, kun keskustelu kääntyi Regulukseen. :D Tämä sai minut ajattelemaan sitäkin, miten paljon meillä kaikilla on salattavaa, tai ainakin vaiettavaa, jopa parhailta ystäviltä. Kuten vaikka Remuksen kärsinyt ulkonäkö tai Peterin hitaus, jotka nekin tulivat nyt tässä samalla. ;D Olisi hirveää ja kauhean loukkaavaa tuollainen tilanne, vaikka tavallaan olikin ratkiriemukasta. Mutta sitten unohdin se, kun repesin jälleen:

Lainaus
”Peter tässä vain oli sitä mieltä, että Siriusta voisi vähän närästää, jos hän tietäisi, että olen rakastunut hänen pikkuveljeensä.”

Voi vittu, voi vitun vitun vittu.

Kävi kyllä sääliksi Jamesia, joka poltti Siriukselta pihistettyjä savukkeita yksin tornissa, vaikka samalla naureskelin tuota. Minulla on ihan headcanon, että jos joku niin juuri Sirius veti röökiä nuorempana, ja ehkä vanhempanakin. :D Loppukokeet tai ei, niin Jamesin olisi ollut parempi pysyä poissa ihmisten ilmoilta, ja etenkin oppitunneilta. Mutta ei se mitään, kun siitä seurasi sitten jälleen jotain tällaista, ja koko luokan kuullen. ;D Eiköhän Binnsiltäkin mennyt pasmat vähän sekaisin tämän myötä, ehkä ensimmäistä kertaa. Minä ainakin olin ihan hervoton:

Lainaus
“Regulus Mustan suuteleminen”, James sanoi kuuluvasti, vaikka hänen koko vartalonsa oli juuri alkanut täristä epämukavasti, ja hänen niskansa ja otsansa olivat kylmän hien peitossa. ”Ei sillä, että olisin vielä koskaan päässyt oikeasti tekemään niin. Mutta sen ajatteleminenkin oli jo ihan riittävän mielenkiintoista.”

Ensin ilahduin, että nyt Sirius ja James saavat asiansa selviksi ja tehtyä sovinnon Jamesin tilanteesta huolimatta, mutta voi itku, kun asiat menivät vielä pahemmin solmuun. :( Siriusta ei selvästikään ilahduttanut Jamesin tunteet Regulusta kohtaan, etenkin kun ne tulivat vähän suorasukaisemmallakin tavalla esiin kuin vain tunteista puhumalla. Vaikka itsehän Sirius kysyi, mutta ei selvästikään odottanut saavansa noin rehellistä vastausta. ;D Mietin myös, että ilmeisesti Siriuksen ja Reguluksen välit olivat aika solmussa tässä vaiheessa vielä. Oli miten tahansa, olihan tämä taas niin tolkutonta, ettei mitään rajaa:

Lainaus
”Juttu on niin, että minä olen rakastunut sinun veljeesi, Antura.”

Laskeutui muutaman sekunnin vaivaantunut hiljaisuus. Sitten:

”Eli sinä haluat Reguluksen asuvan kanssamme, jotta pääsisit naimaan häntä, vai? Ihan oikeasti, James? Miten kauan olet halunnut naida minun veljeäni?”

”Parisen vuotta, luulisin.”

Sitten, kun Regulus tulikin Jamesin luokse, en tiennyt, miten päin olisin ollut. Ihan loisto-oivallus muuten Jamesilta, että vaikka puhetta ei pystynyt hallitsemaan, niin kirjoittamisen pystyi. :) Ja jotenkin ajattelin jo heti alussa, että kun Regulus käyttäytyi niin lämpimästi ja ymmärtäväisesti, kyllä tästä vielä hyvä tulee. Niin kuin sitten tulikin, ja rakastin tätä, mitä sitten seurasi. :D Tuli kyllä hyvä mieli Reguluksen kavereidenkin puolesta, kun nämä avittivat tuolla lailla nuorenparin asiassa, vaikka Jamesilla olikin elämänsä pahin päivä siihen asti, kun tapasi Reguluksen. ;D Suudelma oli jotain aivan ihana, vaikka surettikin se, että Regulusta alkoi itkettää. No tietysti alkoi, kun hän halusi Jamesin, mutta pelkäsi elämänsä olevan jo lopullisesti pilalla. Onneksi se saatiin puhuttua, ja tämä sulattikin minut sitten ihan täysin:

Lainaus
Sen jälkeen he eivät enää voineet tehdä muuta kuin uppoutua toisiinsa niin täysin, että puhuminen olisi ollut mahdotonta. Ja kun he olivat suudelleet niin kauan, että heidän huulensa olivat aivan punaiset ja turvoksissa, he vain olivat siinä sylityksin, liian onnellisina ja väsyneinä sanoakseen mitään.

Loppu ja Sirius/Remus ihan kruunasi tämän. :D Suuri kiitos tästä, tätä oli aivan todella ihanaa lukea. Sinulla on todella paitsi romantiikan ja tarinankerronnan niin myös huumorin lahja. Miten sen nyt sanoisi muuten kuin että uutta tekstiä odotellessa. :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Vs: Totuus vapauttaa | K-11 | James/Regulus | fluffy, huumori
« Vastaus #3 : 25.09.2023 19:03:07 »
Kiitos aivan ihanista kommenteista Claire ja Pahatar! Ilahdutti tosi paljon saada lukea niitä.

Claire: Voi miten hauska juttu, että ensikosketuksesi tähän paritukseen on ollut tuo minun kesätarinani viime vuodelta, ja että se on jäänyt mieleen! :) Jegulusta ei tosiaankaan ole suomeksi kirjoitettu paljon, mutta englanninkielisellä puolella se on tosi suosittu paritus, ja siellä siihen olen itse alun perin törmännytkin. Olen niin ihastunut siihen paritukseen varmaankin juuri siksi, kun James ja Regulus ovat niin tosi erilaisia sekä luonteidensa, taustojensa että valintojensa puolesta (tai niin ainakin itse miellän heidät), mutta sitten kuitenkin heitä yhdistää kiintymys Siriukseen (sillä rakastaahan Regulus nyt veljeään, ja toisin päin, en suostu uskomaan muuta)  :), ja tietenkin huispaus.

Tässä ficissä tosiaankin korostui tuo Jamesin itsevarmuus, joka sai vielä buustia totuusliemestä, joka sai hänet laukomaan ihan suoraan päin naamaa kaiken, mitä mielessä liikkui. ;D Vaikka alkoihan Jamesia lopulta käydä jo sääliksi, kun oli niin paniikissa tuosta, mikä häntä oikein vaivaa. Ja Reguluksen luonteen näen myös ihan samoin kuin sinäkin, korkeintaan voin eri tarinoissa soveltaa jonkin verran siinä, miten kauan menee, että hän suostuu luopumaan etäisestä ja hallitusta puhdasverisen julkisivustaan. :) Ja Sirius nyt on tietysti nimenomaan äkkipikainen ja nopea suuttumaan, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö hän leppyisi Jamesille, ja hyväksyisi myös hänen suhdettaan Regulukseen. Varsinkin, kun hänellä on  nyt Remus. :) Siitä en olisi ihan varma, että Severus olisi varsinaisesti halunnut auttaa saattamaan Jamesia ja Regulusta yhteen, mutta se ainakin olisi helppo uskoa, että hän olisi kehitellyt tällaista karmivaa lientä juuri Jamesia ajatellen. ;D Mutta niin tai näin, onneksi kuitenkin Jamesin suorapuheisuus teki Regulukseen ison vaikutuksen, ja tämä uskaltautui paljastamaan omat tunteensa. Haluan ajatella, että tässä tarinassa Reguluksesta ei koskaan tulekaan kuolonsyöjää, vaan hän tosiaan lähtee kesäksi Jamesin luo ja jää sinne. :)

Pahatar: Olipa kiva kuulla, että tämä onnistui sekä naurattamaan että herättämään ihastusta Jamesin ja Reguluksen vuoksi! :) Tässä tarinassa kuvittelin tosiaankin niin, että kumpikin oli tahollaan valtavan ihastunut toiseen, mutta sitten erinäisistä syistä kumpikaan ei uskaltanut oikein ottaa ensimmäistä askelta. Ainakin eri tuvissa ja (tavallaan) sodan eri puolilla oleminen, perhetaustat ja Siriuksen suhtautuminen olivat sellaisia syitä. Ja Regulus on lisäksi tietysti vielä luonteeltaan ujo ja pidättyväinen, vaikka Jamesista ei voikaan sanoa samaa. :) Lisäksi on tietysti niinkin, ettei tuohon aikaan olisi ollut oikeasti kovin helppo olla toiseen poikaan ihastunut poika. Mutta sen ikävän faktan olen valinnut jättää aika vähälle huomiolle tässä(kin), koska se tuntuu niin masentavalta. Mutta eipä tämä varmaankaan ollut ensimmäinen yö, jonka James valvoi Regulusta ajatellen, ja varmaankin Reguluksen tilanne oli ihan sama. Luultavasti tuo taannoinen kohtaaminen pukuhuoneessa oli tehnyt kumpaankin lähtemättömän vaikutuksen. :)

Tuollainen totuusseerumin pitkävaikutteinen pilaversio olisi tosiaankin ihan kammottava. ;D James sitten tosiaan meni ja laukoi vähän totuuksia ensin kavereille, ja sitten vielä oppitunnillakin. Olisihan se aivan järkyttävä tilanne olla itse jossain muiden keskellä, ja sitten huomata, että kaikki ajatukset tulevatkin suusta ulos ihan suodattamatta. ;D Sitä saisi ensi töikseen varmaan ainakin kenkää töistä. En minäkään Jamesin sijassa olisi oppitunnille mennyt, mutta James taitaa pohjimmiltaan olla kuitenkin kunnon poika, joka ei helposti lintsaa, ainakaan tärkeän kokeen lähestyessä. No, loppu hyvin, kaikki hyvin, kunhan Reguluksen korviin kantautui, mitä James oli mennyt sanomaan. Tykkäsin kirjoittaa tuota Jamesin ja Reguluksen kirjeenvaihtoa, kun James ei uskaltanut avata suutaan. Vaikka sitten oikeasti voi olla niinkin, ettei mitään pahaa olisi tapahtunut, vaikka James olisikin vain puhunut heti kättelyssä suunsa puhtaaksi Regulukselle. Regulus ei varmaankaan olisi siitä tykännyt huonoa. :) Ja Sirius/Remus tuntui ihan ansaitulta lopetukselta heille, kun kumpikin oli joutunut kuulemaan hiukan kunniansa Jamesin taholta. Mutta eiköhän se kaikki ole unohdettu nyt. En usko, että edes Sirius osaisi rakastuneena olla hirveän pitkävihainen. :) Niin, ja suunnitelmissa on kyllä kirjoittaa tällä parituksella jotain vielä jatkossakin.