Rassermus: kyllä ne siitä alkaa parantumaan pian ; )
ewii_: jipii, uusi lukija
kiva että tykkäät, itse en oikein tykkää kirjoitustavastani, mielestäni se tökkii hirveästi
BubbleLady: huomaanpas!:D kiitos ihanasta kommentista :'D
Arosalie: kiitos kommentista, itsekkään en oikein tykkää Edwardista hirveästi
kiitos kaikille kommentoijille, osaatte oikeasti piristää päivääni : ) tässä tulee nyt 9.Luku ; )
9.Luku“Bella! Sinun
täytyy sovittaa tätä!”
Alice kauhoi suuresta vaatehuoneestaan vaatteita sängylle, joita minun oli ‘aivan pakko’ sovittaa.
“Entä jos ne eivät mahdu päälleni? Ethän kerro kellekään”, pyysin epätoivoissani. Alice silmäili minua päästä varpaisiin.
“Turha huolehtia, sinulla varmaan jo luutkin törröttää kehostasi ulos”, hän sanoi kummallisen huolestuneena. Sitten hän taas hymyili ja kauhoi lisää vaatteita esiin.
“Tässä, sovita tätä!” Hän ojensi minulle sinistä mekkoa, jossa roikkui vielä hintalappu. Katsoin olemattoman lyhyttä helmaa. Tuota en varmasti laittaisi päälleni.
“Eikö tuo ole aika.. Rohkea?” Tuijotin olematonta helmaa ja kuvittelin mekon päälleni. Tuskin se peitti takamustani.
“Äh, Bella, ihan tyttöjen kesken kokeillaan tällaisia! Ei poikien tarvitse tietää”, Alice sanoi ja repäisi hintalapun mekosta irti.
Riisuin vaatteeni, kunnes päälläni oli vain alusvaatteet. Alice katsoi minua pitkään, ja tunsin oloni kiusaantuneeksi.
“Onko Edward nähnyt sinut ilman vaatteita”, hän kysyi yllättäen, ja punastuin.
“Alice, sinä tiedät.. että minä ja Edward emme.. tee sitä”, sopersin naama punaisena.
“En tarkoittanut sitä niin. Onko hän nähnyt sinut ilman vaatteita, ihan näin vaan? Sinultahan näkee jo luita. Siis ilman vampyyrinäköäkin.”
Katsoin hämmentyneenä vartaloani. Olihan minulla aina hiukan näkynyt luita, mikä oli ihan normaalia. Mutta nyt kylkiluut erotti todella tarkasti.
Kuinka nopeasti minä oikein laihduin?
Siltikin, vaikka muut olivat huomanneet minun laihtuneen, minun oli pakko jatkaa. Tunsin itseni vieläkin lihavaksi. Halusin vielä jatkaa dieettiäni.
Joku koputti Alicen ja Jasperin huoneen oveen. Alice tuhahti.
“Se on Edward, hän kuuli mistä puhuimme. Hän tahtoo nähdä itsekin tuon luukasasi.”
“Hänhän näkee sen ajatuksistasi”, totesin naama punaisena. Minua imarteli ja nolotti saman aikaisesti, että Edward halusi nähdä minut alusvaatteisillani.
“Luuletko että pettäisin luottamuksesi ajattelemalla sinua ilman rihman kiertämää, kun
hän on kuulolla?”
“Saanko tulla”, Edward kysyi oven takaa, nolon kuuloisena. Oliko Edward nolostunut?
“Et”, vastasimme Alicen kanssa samanaikaisesti. Alice ojensi minulle nopeasti mekon, ja minä puin sen päälleni mahdollisimman nopeasti. Alice sulki näppärästi vetoketjun takaa. Mekko tuntui hiukan löysältä päälläni, josta olin hämmästynyt. Helmakaan ei vaikuttanut niin lyhyeltä, miltä se oli näyttänyt.
“Alice, onko tämä sinun kokoasi”, kysyin ihmeissäni. Mahduinko minä Alicen vaatteisiin?
“Ei, se on sinun entistä kokoasi”, hän sanoi painottaen sanaa ‘entistä.’
“Saanko nyt tulla”, Edward kysyi turhautuneena.
“Mene alas odottamaan, Bella tekee muotinäytöksen”, Alice kiljahti innoissaan. Katsoin häntä silmät pyöreinä.
“Alice! En!”
“Alice, Bella ei halua. Minä tulen nyt sisään”, Edward sanoi ja avasi oven. Hän kohotti katseensa minuun, ja hänen ilmeensä oli hämmästynyt.
“Kuuluuko mekon olla noin.. löysä?” Edward kysyi ihmeissään.
“Se on edelleen Bellan entistä kokoa”, Alice sanoi turhautuneena ja loi asiantuntevan silmäyksen Edwardiin. Edward nyökkäsi.
“Nyt loppuu tuo salainen kommunikointi”, sanoin, “Voitte kyllä puhua minunkin kuullen.”
Samassa Jasper tuli huoneeseen ja hänen silmänsä oli pullistua pois päästä. Punastuin jälleen.
“Alice, miksi Bellalla on Emmettin mekko”, hän kysyi tosissaan.
“Se on
edelleen minun Bellalle ostamani mekko. Ostin sen kolme viikkoa sitten”, Alice mutisi.
“Ahaa..” Nyt hänkin katsoi Edwardiin ja Edward nyökkäsi jälleen.
“Puhukaa minunkin kuullen”, voihkaisin.
“Hei, kenellä on minun mekkoni”, Emmett pöllähti ovesta sisään ja kiljaisi tyttömäisesti.
“Rosalie! ROSALIE! Sisaruskokous josta meille ei kerrottu! Tule äkkiä”, hän huusi käytävään. Vaivuin väsyneenä sängyn reunalle istumaan. Toivoin hartaasti ettei Edward ollut kertonut Rosalielle minun kuvitelmistani.. Se oli niin noloa.
Rosalie oli hetkessä paikalla, ja sulki oven perässään.
“Miksi kaikki tulivat tänne? Tämän piti olla minun ja Bellan kahdenkeskinen tyttöjen juttu”, Alice sanoi pettyneenä.
“Eikö täällä olekaan mitään kokousta”, Rosalie sanoi ja vilkaisi minua. Hänen katseessaan näkyi hetken aikaa hämmästys, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
“Ei ole. Edward tuli ensin ja halusi nähdä Bellan ilman vaatteita, sitten Jasper tuli ja sitten Emmett ja sitten sinä”, Alice sanoi Rosalielle. Emmett alkoi nauramaan.
“Okei, minä aion nyt vaihtaa omiin vaatteisiini, voisitteko kaikki poistua”, kysyin ja viittasin merkitsevästi ovea kohti. Kaikki pysyivät paikoillaan.
“Menen sitten Edwardin huoneeseen vaihtamaan”, sanoin ja kumarruin poimimaan vaatteeni lattialta. Kumartuessani mekon yläosa valahti hiukan alemmas, ja kuulin Emmettin tyrskähtävän. Nousin nopeasti ja marssin ulos huoneesta.
Kävelin käytävää pitkin Edwardin huoneeseen. Huone ei ollut muuttunut yhtään, paitsi hyllylle oli ilmestynyt valokuva.
Kävelin lähemmäs katsomaan, ja näin minut istumassa Culleneiden pihalla puun vieressä. Kuva oli otettu noin kuukausi sitten.
Näytin kuvassa oudolta. Olin siinä nykyistä pyöreä muotoisempi joistakin kohdista. Kasvoissani oli myös hiukan normaalia enemmän väriä. Häpesin kuvaa.
Otin kirjahyllystä kirjan, ja laitoin kuvan sen väliin. Laitoin kirjan sitten takaisin hyllyyn, ja aloin vaihtamaan vaatteita. Mietin, mitäköhän Edward ja muut puhuivat Alicen huoneessa. Menisin sinne takaisin, kun olisin saanut vaihdettua vaatteeni.
Kun olin saanut farkut ja paidan päälleni, kävelin se typerä mekko kädessäni Alicen huoneeseen. ‘Sisarukseni’ olivat istuneet pieneen kehään keskelle lattiaa ja supattivat jotain. Tunsin itseni ulkopuoliseksi.
Edward kohotti katseensa minuun ja hymyili.
“Haluatko vielä jäädä tänne, vai mennäänkö muualle”, hän kysyi.
“Jäädään tänne vaan”, sanoin ja istuin Edwardin ja Alicen väliin rinkiin, “Leikittekö te pullonpyöritystä?”
“Emme, me vain juttelimme”, Jasper sanoi.
“Puhuimme lentoemännistä”, Emmett sanoi ja Rosalie tönäisi häntä kyynärpäällään. Tietenkin he olivat puhuneet minun dieetistäni. Jostain syystä jokainen katsoi minua hieman huolestuneena, jopa Rosalie.
“Bella, meillä on sinulle ehdotus”, Edward aloitti.
“Me suunnittelimme sinulle
terveellisen päiväjärjestelmän, jota sinä voisit alkaa noudattamaan”, Alice jatkoi.
“Sen avulla ei lihoa eikä myöskään laihdu, vaan pysyy normaalikokoisena”, Rosalie totesi ja katsoi minua silmiin. Hän harvoin puhutteli minua tällä tavoin. Edward oli sittenkin varmaan kertonut hänelle minun syystäni yrittää itsemurhaa, eihän muuten käyttäytyisi noin ystävällisesti. Siis omalla tavallaan ystävällisesti.
“Siihen kuluu ruokaympyrän mukaiset ateriat, liikuntaa pari kertaa viikossa ja runsas uni”, Jasper sanoi.
“Minä voin olla sinun henkilökohtainen valmentajasi!” Emmett huudahti sen innoissaan.
“Sinä satutat häntä aina”, Edward murisi.
“Hän on niin kankea. Teidän pitäisi ‘urheilla‘ enemmän yhdessä”, Emmett sanoi ja muodosti lainausmerkit sormillaan. Jasper yritti peittää naurunsa yskäisyllä.
“Suostutko Bella? Emmettin tarjous ei kuulu tähän”, Edward kysyi ja keskitti kaiken häikäisyvoimansa minuun. Suljin silmäni jotta voisin ajatella järkevästi.
“En taida, olen tyytyväinen minun nykyiseen elämäntapaani”, sanoin silmät ummessa.
“Oletko”, Jasper kysyi. Avasin silmäni ja katsoin häneen. Hän näytti epäilevältä.
“Olen”, vastasin uhmakkaasti.
“Mutta miksi minusta tuntuu siltä, että sinä valehtelet”, hän kysyi ja Edward katsoi Jasperia tutkailevasti. He kommunikoivat taas salaa.
“Ehkä sinun kyvyssäsi on jotain vikaa”, sanoin vihaisena ja lähdin pois huoneesta. Kävelin alakertaan ja menin pihalle. Näin jotain patsaan kappaleita maassa, ja aloin potkimaan niitä.
“Emmett rikkoi tuon patsaan”, Edwardin matala ääni kuului takaani.
“Miksei tätä ole siivottu”, kysyin edelleen vihaisena. Minua ärsytti, että he kaikki olivat liittoutuneet minua vastaan.
“Kaikilla oli kova kiire tulla auttamaan sinua”, Edward sanoi hiljaa.
“Milloin minä apua muka olen tarvinnut?”
“Etkö muka muista”, hän mutisi ja otti kädestäni kiinni. Hän käänsi minut itseänsä päin, ja veti nopealla liikkeellä siteen pois kädestäni.
“Bella, minä en jaksa enää”, hän sanoi vihaisena, “Minä en jaksa, kun yrität tahallaan satuttaa itseäsi. Katso nyt tätä haavaa!” Hän ravisti kättäni, ja haavan kohdalla tuntui kovaa kipua, sillä hän puristi sitä liian kovaa.
“Miksi sinä teet tämän? Sinä valehtelet jatkuvasti meille kaikille, sinä yrität haihduttaa itsesi olemattomiin! Sinä satutat meitä kaikkia satuttamalla itseäsi”, hän huusi niin kovaa että korviini sattui. Minua pelotti.
“Edward, lopeta, tuo sattuu”, pyysin häntä, kun hän jatkoi ranteeni puristamista.
“Bella, lopeta tuo typerä laihduttaminen! Sinulla on syömishäiriö, etkö tajua!? Sinä kuulet niitä ääniä sen takia! Sinä tulet vielä hulluksi, jos jatkat”, hän huusi edelleen hullun kiilto silmissään.
Samassa Jasper ja Emmett olivat Edwardin takana, ja vetivät hänet kauemmas minusta. Edwardin käsi katosi ranteeni ympäriltä, ja kohta oli aivan punainen. Carlisle ilmestyi viereeni ja painoi hellästi viileän kätensä kohdan päälle.
“Helpottaako”, hän kysyi vakavana. Nyökkäsin itku kurkussa. En irrottanut katsettani Edwardin silmistä, jotka olivat yön mustat.
“Jasper, koeta rauhoittaa häntä”, Carlisle sanoi, “Minä ja Bella menemme sisälle, ranteen päälle pitää pistää jäitä.”
En ehtinyt kuulla mitä Jasper vastasi, kun Carlisle jo kiidätti minua sisälle. Kuulin vain Edwardin hiljaisen kuiskauksen:
“Anteeksi, Bella.”
yritin muuten kirjoittaa Emmett nimen nyt jatkuvasti kahdella t-kirjaimella, ihan kummallista kun oon tottunut kirjoittaa eri taivutusmuodoissa yhdellä