// Tässä on nyt ensimmäinen osa... Toivottavasti pidätte. Olen ylpeä itsestäni, sillä kirjoitin tämän todella lyhyessä ajassa. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä. Sain traileriin todella paljon kommentteja ja siitä kiitos jokaiselle!(:
ENSIMMÄINEN LUKU
Emmetin näkökulma
Rummutin kantapäätäni lattiaan ja pureskelin kynänpäätä. Vihasin koulua, en siksi etten pärjännyt hyvin, vaan siksi että opettajat olivat tyhmiä ja antoivat minulle vääriä numeroita.
Esimerkiksi historian opettaja oli merkinnyt ysin väärinpäin viime todistukseeni.
Vilkaisin kelloa, se näytti puolta kahtatoista. En ollut puolentunnin aikana saanut mitään aikaiseksi, lukuunottamatta niitä hauskoja pikku töherryksiä koepaperin yläkulmassa.
Viimeiset kokeet ja sen jälkeen koittaisi vapaus. Kesäloma! Bella jaksoi aina paasata kokeiden tärkeydestä, kuinka en pärjäisi työelämässä ilman hyvää päättötodistusta high schoolista.
Minulla ei ole mitään kovin hääppöisiä suunnitelmia tulevaisuudelle, kunhan vilautan hauistani työnantajalle niin saan varmasti töitä. Kukapa ei huolisi kaltaistani ahkeraa ja lihaksista miestä raksallensa. Opiskelusta ei kyllä haittaakaan voisi olla, mutta aurinkoisina iltapäivinä haluan tehdä kaikkea muuta kuin opiskella. Historiantunnit olivat pahimpia, silloin iPod kiinnostaa paljon enemmän kuin sisällissota tai muut turhuudet. Viimeaikoina musiikki olikin kiinnostanut minua enemmän kuin ennen. Usein kuunnellessani musiikkia huomaan rummuttavani samaan tahtiin bändin rumpalin kanssa.
”Voitko lakata rummuttamasta jalkaasi Em, yritän keskittyä!” Marie tiuskaisi edestäni.
”Mitä vain vuoksesi Mariie...” Sanoin kiusoittelevasti ja lopetin rummutuksen
Tuskaisen koetunnin päätyttyä palautin paperini opettajalle. En ollut muistanut puoliakaan kysytyistä asioista, mutta laskin että pisteeni riittivät läpi pääsemiseen.
Se oli ollut äitini ainoa vaatimus: päästä kaikista aineista läpi, että pääsisin kavereitteni kanssa Miamiin viikoksi kesälomalla. Käytävällä tapasin kaverini.
”No, miten koe meni? Pääsetkö kanssamme Miamiin?” Peter kysyi. Majottautuisimme hänen setänsä luokse Miamissa.
”Täpärälle meni, mutta näyttää siltä, että Miami täältä tullaan!” Huudahdin.
”Miami, naiset, aurinko ja kaljat! Paras kesä IKINÄ!” Alex iloitsi.
”Emme me turhaan pyörän kumeja pumpanneet”, Peter sanoi. Olimme tehneet kaikki koulun ohessa töitä, joista saadut rahat käyttäisimme matkustamiseen ja muuhun oheiseen.
Ensin olimme pyytäneet vanhemmilta sponsorointia matkallemme, mutta rahaa ei ollut herunut.
”Puhu vain puolestasi, minä kuurasin marketin lattioita!” Alex ähisi.
”Älkääs nyt kamut, se puoli matkasta on jo ohi”, paikalle saapunut Tyler lohdutti.
”En malta odottaa! Vielä viikko ja sitten makaan Miami beachilla ja tsekkailen kesäkuumia pimuja...” Huokaisin.
”Ay ay ayyy!” Pojat huusivat kuorossa.
Alexin sanoin, tästä oli tulossa paras kesä ikinä. Mutta tosiaan, vielä kahdet kahdet kokeet joista oli selvittävä hinnalla millä hyvänsä!
Bellan näkökulma
Katselin kesäkurssejen ilmottautumislomakkeita, olin jo talvella päättänyt mille kurssille hakisin. Saisin erittäin tärkeitä lisäpisteitä jatko-opintojen kannalta. Jostain syystä en vieläkään ollut ilmottautunut. Haluaisin opiskella lääkäriksi, ehkä sitten osaisin itsekkin paikata omat haavani.
Sain kaiken mitä tein näyttämään kömpelöltä, ja olin myös erittäin tapaturma-altis. Löysinkin usein itseni terveyskeskuksesta nyrjähtäneen nilkan tai muun vastaavan takia.
Eikä minulla ollut paljoakaan kavereita, mutta kesällä luultavasti tutustun kurssin kautta uusiin ihmisiin. Toivottavasti.
”Hei!” Sandy tervehti minua innokkaasti, puristaen koulukirjoja sylissään.
”Öhm, hei”, vastasin. Pidin Sandysta, mutta emme varsinaisesti olleet ystäviä. Me vain liikuimme yhdessä, jotta kumpikaan ei jäisi yksin. Sandy oli pistänyt minut opiskelemaan kovemmin ja saavuttamaan parempia arvosanoja. Olin siitä kiitollinen Sandylle, vaikka se veikin sosiaalielämäni, niin ainakin minulla oli paremmat mahdollisuudet college stipendiin. Kesän jälkeen alkaisi viimeinen high school vuoteni. Kaksoisveljeni ei ottanut asiasta mitään stressiä. ”Kunhan en saa ehtoja ja joudu opiskelemaan kesällä.” Hän oli nauranut. Olimme kyllä sukua toisillemme, vaikka aina ei siltä vaikuttanut. Emmett oli tyhmä, kookas ja rento. Kun taas minä harkitsin tekojani ja olin aika ruipelo. Emmett aina vitsaili kuinka tuulenpuuskakin kaataisi minut kumoon. Silti rakastin häntä kovasti, ainakin välillä.
”No?” Havahduin ajatuksistani.
”Mitä?” Punastuin kevyesti tajutessani, että Sandy oli puhunut minulle, mutta olin ollut täysin ajatuksissani kuullakseni hänen puheensa.
”No ilmottauduitko jollekkin kesäkurssille?!?” Sandy kysyi lievästi närkästyneenä.
”Ajattelin ensiapukurssia.” Vastasin.
”Ai, no sittenhän olemme ehkä samalla kurssilla! Itse hain sinne jo kuukausia sitten. Halusin varmistaa paikkani. Lääkikseen ei pääse kovin helpolla. Lisä pisteistä ei ikinä ole haittaa. Vaikka
minun arvosanoillani pääsee melkeimpä mihin vain. Lisäksi minun perheelläni on varaa maksaa collegeni.” Tunsin pienen pistoksen sisälläni. Ainoa keinoni päästä hyvään collegeen olisi stipendi. Emme olleet sinänsä köyhiä, mutta äitimme ammatti taidemaalarina ei ollut tuottanut viimeaikoina paljoakaan rahaa. Hänen uusi miesystävä Phil olikin viimeaikoina maksanut oikeastaan kaiken. Sähkö- ja vesilaskuista ruokaostoksiin. Phil omisti yrityksen, jonka avulla tienasi reilusti enemmän kuukaudessa kuin äiti vuodessa.
”On kiva, että tunnen edes yhden henkilön ennestään kurssilta”, Sandy sanoi hymyillen. Hänkään ei omistanut erityisiä sosiaalisialahjoja kuin en minäkään. Tässä taas oli yksi eroavuus minun ja Emmetin välillä. Sosiaalisuus. Emmett puhuisi vaikka omille säärikarvoilleen, jos ei muuta puheseuraa olisi. Kerran olin aivan varma, että kuulin hänen puhuvan itsekseen, mutta Emmett väitti puhuneensa puhelimessa. Usko minua, kukaan ei voisi puhua mitään niin älytöntä toiselle ihmiselle. Itse asiassa, sana älytön ja Emmett sopivat erittäin hyvin yhteen...
”Ajattelin tänään pyytää äidin allekirjoitusta ilmottautumislomakkeeseen”, sanoin hymyillen. Ensiapu kurssi ei ollut ilmainen, mutta ehkä Phil voisi auttaa sen suhteen. Minusta tuntui pahalta, kun Phil maksoi kaiken, mutta ei minulla ollut muutakaan vaihtoehtoa.
”Kiva! Mennäänkö käymään ostoskeskuksessa jäätelöllä, mitä olet mieltä?”
”Mennään vain”, vastasin hymyillen. Olisi hyvä saada ajatukset hetkeksi pois koulusta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta
Istuin Sandyn autossa pelkääjän paikalla. Emmetin oli tarkoitus viedä minut kotiin, mutta hän varmasti ilahtuisi saadessaan minulta tekstiviestin missä kertoisin meneväni ostoskeskuksen kautta kotiin kaverini kyydillä.
Sain vastauksen viestiini nopeasti: Jee hyvä! Nähdään kotona!
Mieleeni juolahti heti, että Emmett tarjoaisi kyydin jollekkin 'onnekkaalle' tytölle.
Emmetin näkökulma
Olin iloinen Bellan puolesta, sisko oli viimeaikoina ollut hapan kuin sokeriton hedelmä. Teki varmasti hyvää hänelle olla ystävien seurassa. Ennen isän kuolemaa Bella oli ollut samanlainen kuin minä, huoleton ja sosiaalinen. Olimme olleet erottamattomat kaksoset, paitsi tietysti Bellalta puuttui veitikka jalkojensa välistä. Nykyään Bella vaikutti siltä kuin olisi hukannut itsensä sen kolarin jälkeen. Hänelle oli tullut pakkomielle opiskelusta. Paikalliset lääkärit eivät olleet pystyneet pelastamaan isää. Kukaan muu ei pitänyt sitä lääkäreiden syynä, paitsi Bella. Ei hänkään lääkäreitä varsinaisesti syyttänyt, vaan oli itsepäisesti päättänyt, että hänestä tulisi lääkäri millä keinolla hyvänsä. Eikä yksikään potilas tulisi kuolemaan hänen läsnäollessaan. Mutta siitä oli jo yhdeksän vuotta. Tottakai minäkin ikävöin isää kovasti, mutta jo pienenä olin peittänyt suruni ja tehnyt kaikkeni saadakseni Bellan ja äidin hymyilemään. Siitä oli tullut pakkomielle. Pakollinen tarve saada muut nauramaan tai vähintään hymyilemään.
Kaiken tämän lisäksi, kun sisko lähti kavereidensa kyydillä, saisin viedä jonkun hyvännäköisen tytön ajelulle. Tällä kertaa vuorossa olisi Anna. Anna oli niin sanotusti tumma ja tulinen. Juuri minun makuuni. Yleisesti minua kiehtoivat blondit, mutta Annassa oli sitä jotain. Minulla oli viimeeksi vakava seurustelusuhde... ei koskaan. Bella paheksui tapaani, mutta en vai ole vielä tavannut tyttöä, jota olisin halunnut tapailla muutamaa viikkoa pidempään.
Kun saavuin kotiin, Bella tuli minua ovelle vastaan.
”Äitillä on jotain asiaa. Tule nopeasti, hän ratkeaa kohta liitoksistaan”,Bella ilmoitti.
”Onko hän saanut asiakkaan?” Kysyin hymyillen.
”Ei hän kerro, ennen kuin olet olohuoneessa. Noo, kenet veit ajelulle?” Bella kysyi virnistellen. Oli mukavaa nähdä hänen kasvoillaan tuttu hyväntuulinen virne, sitä ei näkynyt enään usein.
”Kuinka niin? No Tylerin ja hotdogit nappasin huoltoasemalta kyytiin”, myhäilin.
”Ha-ha, ala kertoa! Kuka hän oli tällä kertaa?” Bella kysyi itsepäisesti. Hän vihasi sitä, kun häneltä jätettiin jotain kertomatta.
”Bells, eikö komealla veljelläsi saa olla salaisuuksia?”
”Ei, kerro!” Bella huudahti ja polkaisi jalallaan lattiaa, kuin kiukutteleva pikkulapsi. Se nauratti minua.
”No okei, Annan vein hampurilaisille”, myönsin nostaen kädet ylös ikään kuin tunnustuksen merkiksi.
”Annan? Ajattelin että Marien, teillähän oli jotain sutinaa vähän aika sitten?”
”Bella, siitä on viikko! Ei hevosetkaan vanhaa kauraa syö.” Näin kuinka Bella lähti päätään pudistellen olohuoneen suuntaan.
”Tule nyt jo”,Bella komensi.
Olohuoneessa äiti ja Phil odottivat meitä käsikädessä. Äiti suorastaan tärisi, Bella ei ollut liioitellut käyttäessään sanoja 'ratketa liitoksistaan'.
”Bella haetko liiman varmuuden vuoksi?” Kiusasin.
”Ei, nyt en jaksa odottaa. Istukaa alas!” Äiti huudahti. Hämmentyneenä istuin alas.
”Iisisti mamma, kukaan ei karkaa”, letkautin.
"Minulla on teille uutisia... Lähdette molemmat kesäleirille Forrestlakeen!"
”Taiteilija äitini sanoi mitä?” Kysyin. Näytimme Bellan kanssa vähintäänkin yllättyneiltä.
”Kyse ei siis olekaan tauluistasi?” Bella kysyi melkein yhtä aikaan kanssani.
”Hauska vitsi äiti, mutta ei naurattanut” , murahdin vielä
”Ei sinunkaan 'vitsisi' pahemmin naurata. Joten älä pilkkaa aloittelijaa.” Bella kujeili.
”Ei tämä suinkaan ole mikään vitsi. Philin veli järjestää joka vuosi kesäleirin Forrestlakessa. Olette onnekkaita, kun sain teidät vielä mahdutettua mukaan täyteen buukatulle leirille.
Tosin siinä Phil sai käyttää suhteitaan.” Äiti sanoi ja kikatti. Ennen kuin ehdimme sanoa mitään, äiti jatkoi puhettaan
”Eräs kuuluisa taidekriitikko piti tauluistani ja tarjosi minulle mahdollisuuden avata oma näyttely Pariisiin heinäkuuksi hänen galleriaansa. Olen odottanut tälläistä tilaisuutta koko elämäni. Minä ja Phil lähdemme siis kuukaudeksi Pariisiin. Sillä aikaa te ette voi olla kotona keskenänne, joten keksimme loistavan ratkaisun jonka tiedättekin jo.” Äiti sanoi suorastaan hehkuen. Tässä vaiheessa yllättyneisyys muuttui järkytykseksi. Tottakai olimme molemmat onnellisiä äitimme puolesta, mutta tässä oli kyse myös meidän tulevaisuudestamme.
”No? Sanokaa nyt jotain?”
"ET OLE TOSISSASI?" Oli ensimmäinen asia jonka sain ulos suustani
"Siellä on varmasti mukavaa! Saatte uusia ystäviä ja raikasta hengitysilmaa!” Äiti puolusteli.
”Pidän erittäin paljon kaupunkialueen hengitysilmasta.” Bella mutisi.
"Tarkoitit varmaan, että Bella menee minä jään...” Sanoin epätoivoisena. Mieleeni palasi kaikki ne tunnit mitä olin käyttänyt hampurilaisravintolan takahuoneessa jynssäämässä lautasia puhtaiksi.
"Jätä Miamille hyvästit velipoika." Bella tokaisi ivallisesti.
”Tiedän, että teillä oli paljon suunnitelmia. Mutta minulla ei ole muutakaan vaihtoehtoja. Ymmärrätte kai kuinka suuri asia tämä on minulle?”
”Se on hienoa äiti, olen onnellinen puolestasi. Mutta tarvitsen lisäpisteitä kesäkurssista, että saan varmemmin stipendin johonkin hyvään collegeen”, Bella sanoi melkein toivonsa menettäneenä.
”Mutta Bella, tästä voi seurata jotain suurta! Jos kaikki menee hyvin, voi olla ettet tarvitse stipendiä päästäksesi hyvään collegeen. Vaan minä saatan pystyä maksamaan sen ja paljon muuta.”
”Minä tietysti tuen kaikessa mihin olen kykenevä.” Phil lisäsi äidin perään.
”Entäs Miami?” Tuhahdin pettyneenä kohtalooni.
”Pääset sinne varmasti joskus toiste ja sinä säästät paljon rahaa. Jotka voit käyttää vaikka omaan autoon. Minä ja Phil tietysti autetaan sinua sen maksamisen kanssa.”[/i] Renee todella tiesi mistä naruista vetää. Silmäni suorastaan kirkastuivat.
”Vau, auto! Oikea auto?” Kysyin innostuneena.
"Käytetty, mutta auto kuitenkin." Äiti sanoi iloisena.
”Minä kyllä pystyn sponsoroimaan sen verran, ettei auton tarvitse olla edes käytetty.” Phil ilmoitti.
”Tiedätkö Emmet, sellainen peltikoppa mikä sanoo vrumvrum.” Bella sanoi virnuillen.
”Ette oikeesti! Tosi upeeta! Rakastan teitä kaikkia! Käytetty tai ei! Oma auto! Ei enään tuota vanhaa ruostunutta rotiskoa, mikä kulkee maksimissaan seittemääkymppiä?” Hiiteen Miami. Minä voisin ehkä ajaa sinne joskus ihan itse! Näin itseni kiillottamassa autoani.
”Ajattelin, että sinulle sopisi jokin maasturi... Tarkemmin Jeeppi” Phil, korjaan jumalani sanoi.
Bellan näkökulma
Olimme kaikki onnellisia Reneen puolesta. Mutta silti olin huolissani, mitä jos hänen näyttelyssään jokin menisi pieleen, tai asiakkaat eivät pitäisi hänen tauluistaan. Phil tilasi uutisten kunniaksi kaksi perhepitsaa. Yhden Emmetille, toisen meille kolmelle. Mutustin tyytyväisenä pitsa palaani. Olin tuskin saanut osuuttani syötyä ja coca colaani juotua, kun Emmett röyhtäisi ja pyyhki suunsa paitansa hihaan.
”Olisitko tarvinnut toisen pitsan Em?” Kysyin sarkastisesti.
”No kyllä yksi riittää en halua, että sikspäkkini peittyy. Mutta olisi toinenkin mahtunut.” Katsoin häntä silmät pitsan kokoisina.
”Et ole tosissasi?” Pikemminkin totesin kuin kysyin.
”Pidän huolta linjoistani, sinunkin pitäisi Bells”, Emmet sanoi vakavana. Mieleni teki kaataa coca colani hänen päällensä, mutta halusin juoda sen itse.
Illalla soitin Sandylle kertoakseni uutiset. Sandy otti uutiseni yllättävän hyvin vastaan. Hänen serkkunsa Alice oli käynyt pienestä lähtien samalla leirillä. Uteliaisuuteni heräsi ja kysyin millainen Alice oli, sillä hänestähän saattaisi tulla ystäväni. Sandy kuvaili Alicen keijukaismaiseksi, ehkä hiukan yli innokkaaksi, mutta kaikinpuolin mukavaksi. Sana leiri ei enään kuullostanut suussani niin pahalle. Minä ja Emmet emme ikinä päässeet lapsina leireille, niinkuin muut lapset. Sillä äitini pystyi viettämään kanssamme koko kesän joustavien työaikojensa ansiosta.
Seuraavana päivänä koulun jälkeen rupesin miettimään, mitä minun kuuluisi pakata. Kaivoin taskustani äidin antaman esitteen. Leirin esitteestä ilmeni, että seutu oli erittäin vihreä, metsäinen ja kaunis. Niinkuin leirin nimestäkin voi jo päätellä. Katselin iloisien leiriläisten kuvia, alle viikon kuluttua olisin yksi hymyilevä leiriläinen keskellä metsää. Oli myös erillinen pakkauslista. Päätin noudattaa sitä. Kaivoin kaapistani uimapukuni. Omistin kokopuvun ja mustat mitään sanomattomat bikinit. Tungin molemmat laukkuuni. Oveen koputettiin ja sisään astui Renee hymy huulillaan.
”Tässä on leiriasusi!” Hän hihkui. Katsoin hänen käsissään olevaa asukokonaisuutta. Valkoinen paita missä luki rinnuksilla Forrestlake Camp ja vihreät shortsit. Lisäksi valkoiset polvisukat joissa oli vihreä raita kuminauhan kohdalla ja vihreä Forrestlake Camp tekstillä varustettu lippis.
”Täytyykö näitä käyttää koko leirin ajan?” Kysyin hämilläni. No ainakin säästyisin pakkaamiselta. En ollut kovinkaan hyvä pakkaamaan, joten vaatteiden vähyys olisi helpotus.
”Ei. Pelkästään bussimatkoilla ja jos lähdette leirin alueelta”,melkein jo pelästyin, että minun täytyisi kulkea yli kuukausi samoissa vaatteissa.
Aika kului hitaasti, mutta varmasti kohti lähtöpäivää. Ja viimein kun se koitti, olin täysin hermorauniona. Leiribussit lähtisivät linja autoasemalta ja Renee ja Phil veivät meidät sinne. Järsin kynsiäni jännittyneenä.
”Bella, tiedän että sinua jännittää, mutta kynsien pureskelu on kuvottavaa”, äiti torui.
”Jep, kynsilakan syömisestä tulee maha kipeäksi”, Emmett sanoi tietäväisenä.
”En käytä kynsilakkaa Em. Ja miten niin tulee maha kipeäksi, oletko kokeillut?”
”En, mutta mikään mikä haisee niin pahalle ei voi tehdä mitään hyvää”, Emmett sanoi lievästi nolona.
”Hitsi, se olisi voinut selittää älykkyys osamääräsi”, sanoin virnuillen.
”Sehän tunnetusti lähentelee kengän numeroasi”, jatkoin nauraen.
”Noniin olemme perillä!” Phil keskeytti nauruni. Vilkaisin välittömästi ulos ikkunasta.
Näin paljon nuoria ja lapsia perheidensä kanssa. Kaikilla oli samanlaiset vaatteet kuin minullakin, mikä oli helpotus. En ainakaan erottuisi joukosta.
Busseja oli kaksi. Yksi tytöille ja yksi pojille. Phil kantoi laukkumme bussejen tavaransäilytys tiloihin. Hyvästelin äitini ja Philin. Äidillä valui kyynel poskelle.Hän ei ollut ikinä ollut meistä erossa yli kuukautta. Emmetin sanoessa äitille heipat, käskin Philin pitää hyvää huolta äidistäni.
Menin bussin ovelle ja siinä seisoi minua ehkä kolme vuotta vanhempi tyttö.
”Hei olen Janette.” Tyttö esittäytyi. Hänellä oli oranssi polkkatukka ja paljon pisamia.
”Hei, olen Bella. Bella Swan” Janette selasi käsissään olevaa listaa ja yliviivasi nimeni.
”Hauska tutustua Bella”, Janette ojensi kätensä kätelläksensä minua.
”Minä olen Joutsentyttöjen A mökin vastaava henkilö” Hän jatkoi. Katsoin tyttöä ihmeissäni.
”Joutsentyttöjen?” Kysyin. Minua alkoi jännittämään entistä enemmän.
”Kaikki selviää aikanaan. Odota pieni hetki. Sinäkin olet Joutsentyttö. Ja majoitut mökkiin B. Libby on sinun ja mökkitovereittesi valvoja”, Janette luki papereistaan.
”Okei” , majottuisin siis mökkiin B. Se oli hyvä muistaa.
Astuin sisälle bussiin. Siellä oli meluisaa. Tytöt juttelivat keskenänään kovaan ääneen. Hain katseellani tyhjää paikkaa, ja bongasin sen bussin keskiosasta. Etenin kohti tyhjää paikkaa ja huomasin, että moni vanhempi tyttö tuijotti minua. Olin hämilläni, näytinhän melkein samalta kuin muutkin. Kaikilla oli yllään leiriasu. Ja olin moneen kertaan tarkistanut, että paitani oli oikein päin.
”Hei”,eräs ikäiseni näköinen tyttö tervehti minua.
”Hei”,vastasin. Tyttö ja hänen kaverinsa katselivat minua.
”Mikä sinun nimesi on?” Tyttö kysyi hymyillen
”Bella”, vastasin. Tytöllä oli luonnollisen blondit hiukset ja hän oli mielestäni nätti. Ehkä pikkusen liian laitettu.
”Tule istumaan kanssamme Bella!” Tyttö sanoi ja taputti edessään olevaa tyhjää paikkaa mustahiuksisen tytön vieressä. Tein työtä käskettyä ja istuin mustahiuksisen tytön viereen.
”Nimeni on muuten Jessica”, tyttö kertoi ehkä vähän ylpeyttä äänessään. Hänen vieressään istuva tyttö esittäytyi Laureniksi ja minun vieressäni istuvan tytön nimi oli Angela. He kertoivat, että muista kaupungeista tulisi vielä paljon lisää leiriläisiä.
”Kummassa mökissä olet A vai B?” Angela kysyi minulta. Bussin lähtiessä käyntiin.
”B, entä te muut?” Kysyin. Toivoin hartaasti, että edes joku olisi samassa mökissä kanssani.
”Minäkin olen B mökissä, mutta Jessica ja Lauren A mökissä.” Angela kertoi iloisena.
”Mahtavaa”, sanoin aidosti hymyillen. Olin saanut ystäviä, joista ainakin yksi oli samassa mökissä kanssani.
”Miltähän pojat näyttää tänävuonna?” Lauren mietti ääneen. Uteliaisuuteni heräsi.
”Ovatkohan he kasvaneet kovasti?” Jessica kihersi. Pojista mieleeni tuli Emmett, kuinkahan hän pärjäsi? Esitteessä oli kerrottu, että kännyköitä ei saanut ottaa mukaan. Muuten olisin tekstannut hänelle.
”Onkohan Edward komeampi kuin viime kesänä?” Jessica kysyi haaveilevasti.
”En ole pitänyt talvena ollenkaan yhteyttä häneen, mutta kieltämättä olen utelias näkemään” , Lauren sanoi.
En ehtinyt puhumaan tyttöjen kanssa pidempään, kun bussissa kajahti Janeten ääni kaiuttimien kautta.
”Hei kaikki mahtavat Forrestlake leirin tytöt!” Janette huudahti mikrofooniin innostuneena.
”HEI JANETTE!” Koko bussi huusi takaisin.
”Ilmoitan tässä vain tärkeimmät asiat. Ensinnäkin matka kestää neljätuntia. Ja yleisesti bussikuskilta sellaista asiaa, että pistäkää turvavyöt kiinni ja liikkukkaa käytävillä mahdollisimman vähän. Onnetomuuksien välttämiseksi. Kiitos. Sitten vielä sellaista asiaa, että perillä paistaa aurinko! Hyvää bussimatkaa kaikille!” Pistin oman vyöni kiinni ja jatkoin juttelua Angelan kanssa. Bussimatkan aikana selveni, että Jessica ja Lauren puhuivat taukoamatta ja Angela oli hieman rauhallisempi. Neljä tuntia kului erittäin nopeasti. Lukuun ottamatta sitä, että joku oksensi bussin etuosassa ja pysähdyimme tienvarteen, jotta heikkovatsainen voisi vaihtaa vaatteensa ja hänen paikkansa puhdistettaisiin. Onneksi bussissa oli ilmastointi...
Katselin ulos ikkunasta ja kaikki näytti paljon vihreämmältä kuin muutama tunti sitten oli näyttänyt.
Puiden takaa erotin sinisen järven. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Hetken päästä tuttu ääni kuului kaiuttimista.
”Nyt ihanat leiriläiset, olemme perillä!” Kaikki taputtivat ja vihelsivät kuulutukselle, minä heidän mukanaan. Perillä... Pystyin tuntemaan vatsassani olevat perhoset.
”Tule jo!” Jessica hoputti.
// Tää oli vähän tämmönen hidastempoinen osa mielestäni. Ensi osassa on sellaista tutustumista leiriin ja leiriläisiin. Mulla on superisti ideoita sen suhteen, että toivottavasti piditte.
Niin ja vielä sitä kommenttia, kun saisin (:
Poistin kursivoinnit pyynnöstänne ja korjasin virheitä (:
ps. En tajua miksi toi yks 'Bellan näkökulma' otsikko hyppää tonne edellisen tekstin perään, mutta toivottavasti ei kamalasti häiritse.(:
