Kirjoittaja Aihe: Petosten kautta täydellinen (K-11)  (Luettu 1760 kertaa)

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Petosten kautta täydellinen (K-11)
« : 27.06.2010 19:10:05 »
// Alaotsikko: Ron/Draco, Pohdiskeleva drama, PoV - Ron

Nimi: Petosten kautta täydellinen
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K-11 (en oo kyllä varma, mutta varmuuden vuoksi)
Genre: Drama, PoV - Ron, Slahs, Pohdiskelevaa tekstiä, AU, oneshot
Paritukset/Henkilöt: Ron/Draco, Weasleyden perhe yleisesti, Malfoyt yleisesti, Kuolonsyöjiä mainintoina
Varoitukset: Puhumista murhista ja kuolemasta :<
Sanoja: 2203
Haaste(et): Slash10 (2/10)
Vastuuvapaus: Kaikki minkä tunnistatte Rowlingille kuuluvan kuuluvat myös hänelle, jotan en omista hahmoja tai rikastu tällä
A/N: Niinh siis pitäiskö tästä jotain järkevää sanoa? En ihan tyytyväinen ite oo tähän ja uskaltaisimpa jopa väittää, että tää on hieman sekava, mutta älkää antako sen häiritä, koska oon itekin aika sekava immeinen :'DD PoV on sitten tosiaan Ronin ja se pohtii hieman valheellista elämäänsä. Koko teksti on täyttää AU:ta ja miuu saa syyttää oudoudesta. Nimi viittaa hieman tekstiin, mutta se vain tuntui omasta mielestä paremmalta tähän kuin mikään muu mikä oli vaihtoehtoina.


Petosten kautta täydellinen


Inhottavaa on se, etten voi puhua sinulle kuin pari kertaa viikossa turvallisen alibin taakse kätkeytyneenä. Ne herjaukset joita syljemme toistemme niskoihin käytävillä sattuvat. Tiedän, että ne sattuvat molempiin yhtä paljon. Mutta meistä ei kumpikaan halua jäädä kiinni. Sinä saat tuvassasi rauhoittua ja laskea suojauksesi, toisin kuin minä. Rohkelikon tornissa on oltavana aina se Potterin taakse jäävä idiootti. Kuunnella Grangerin kaikkitietäväistä höpötystä. Illalla nukahtaa pääkipeänä päivän tapahtumista. Tajuavatkohan he edes kuinka paljon heitä vihaan?


   #¤#


Muistan sen päivän edelleen, kun tapasimme Viistokujalla. Tuijotit minua ensin pitkään ja sitten nyit isäsi hihaa kuiskaten tämän korvaan jotain ja osoitit minua. Äiti ja isä olivat menneet silloin Säilä ja imupaperi -liikkeeseen ostamaan Percylle sulkakyniä, tämä kun oli aloittamassa syyskuun ensimmäisenä päivänä opintonsa Tylypahkassa. Minun piti mennä Qaino Vahvahqon jäätelöbaariin odottamaan. Isä oli jopa antanut minulle sirpin sitä varten, että saisin jonkin jäätelöannoksen. Isäsi oli aluksi nyrpistänyt nenäänsä minulle, mutta nähdessään kunnioittavan katseeni hänen ilmeensä oli muuttunut neutraalimmaksi. En minä teidän sukuanne vihannut, vaikka muut perheestäni ehkä halveksivat tai vihasivatkin. Minun silmissäni te olitte jotain mihin minusta ei koskaan olisi.

Sinä kuitenkin tulit juttelemaan, vaikka me Weasleyt olemme alempaa kastia kuin te. Et puhunut kylmästi, vaan silmistäsi paistoi seitsemänvuotiaan uteliaisuus ja kiinnostus kaikkea uutta kohtaan. Unohdin täysin vanhempieni määräyksen mennä jäätelöbaariin odottamaan, kun pyysit minua mukaasi Hienoja huispausvarusteita -kauppaan. Pidimme kummatkin jo silloin paljon huispauksesta ja juttua riitti, varsinkin kun molempien lempijoukkue oli sama. Parhaasta pelaajasta jouduimme kiistelemään hetken, mutta päädyimme siihen, että toisen mielipide oli toisen, eikä sen tarvinnut vaikuttaa omaan mielipiteeseen.

Kun perheeni viimein löysivät meidät oli isäsi ja äitisi liittyneet seuraamme. Käyttäydyin heitä kohtaa niin kohteliaasti kuin osasin, vaikka taisin välillä aika kärkkäästi puolustaa perhettäni, jos vanhempasi sanoivat jotain alentavaa heistä. Isä oli vihainen, että olin ollut tottelematon ja äiti taas vain helpottunut, että he löysivät minut täysin ehjänä. Bill, Charlie, Percy, Fred ja George - ja Ginny, kuusihenkinen sisaruskatraani - näyttivät lähinnä järkyttyneiltä tajuttuaan kenen kanssa olin oikein karkuteille lähtenyt. Vanhempamme mulkoilivat hetken toisiaan ennen kuin sanomatta sanaakaan lähtivät eri suuntiin, me lapset perässä seuraten.


   #¤#


Sen elokuisen päivän jälkeen tapasimme usein. Joskus teidän hienolla kartanolla tai sitten kävimme leikkimässä metsissä. Minkä paikan ikinä löysimmekään. Toisinaan kävelin teille päin siihen kohtaan mihin olimme sopineet ja sinä suostuttelit isäsi Luciuksen tai äitisi Narcissan hakemaan minut ilmiintymällä. Vasta vuosia myöhemmin tajusin, että se taisi olla hetken kinuamisen takana ennen kuin he suostuivat tuollaiseen. Kuitenkin he hyväksyivät ihmeen helpolla halumme ystävystyä. Isä sen sijaan ei ollut ihan yhtä ymmärtäväinen. Haukkui Luciuksen pataluhdaksi yhdellä illallisella ja minun oli vaikea pitää suutani kiinni siinä vaiheessa. Lucius oli muuttunut käytökseltään pikku hiljaa minulle jopa mukavaksi! Vaikka hän ei ilmeisesti sitä isälleni ollut.

Kun koulun alkaminen lähestyi Lucius piti meille palopuheen, kuinka Luihuinen olisi ainoa hyväksyttävä tupa Tylypahkassa. Sinä olit automaattisesti täysin samaa mieltä, mutta sen ymmärsi. Olit aina halunnut miellyttää isääsi ja tulihan koko sukusi Luihuisesta. Narcissa tosin huomautti siihen väliin, ettei Korpinkynsikään mikään halveksittava tupa ollut.


“Minun täytynee myös muistuttaa, että pöydässä istuu myös mahdollisesti tuleva Rohkelikko.”

Haluaisin valua pöydän alle, kun Luciuksen arvioiva katse kääntyy minun puoleeni. Tiedän, että he ovat arvokkaita puhdasverisiä ja arvostavat ainoastaan itseään ja toisia puhdasverisiä. Niin, mikäli nämä eivät ole jästien ystäviä ja kannattajia. Vanhempani ovat molempia.

“Mutta sinä lienet unohtaneen, Cissy rakas, että Ron on osoittanut usein, että ei välttämättä omaa täysin perheensä ajatuksia.”

Tuokin totta. En minä aina ajattele samoin kuin perheeni. Luciuksen ajatukset ja mielipiteet ovat usein lähempänä omiani, kuin perheeni.

“Me emme siis voi varmaksi tietää, minkä tuvan asukki hänestä tulee.”

Narcissa kohauttaa olkiaan luovuttaen ja nostaa kauniin posliinikupin punatuille huulilleen. Sinä kysyt jotain Luciukselta, mutta en saa selvää puheestasi, koska puhut sen verran hiljaa. Kotitonttu ilmestyy pöydän viereen ja alkaa hiljaisena kerätä käytettyjä astioita pois. En ole vieläkään tottunut häärääviin kotitonttuihin, vaikka olen syönyt jo useaan kertaan teillä. Lucius rykäisee kurkkuaan tontun häivyttyä ja saa kiinnitettyä helposti kaikkien huomion itseensä. Hänen auktoriteettinsa on ihailtavaa! Itse en tuohon tule kykenemään, enkä tiedä haluaisinkokaan.

“Mitenkä te kuvittelitte jatkavanne ystävyyttänne, jos joudutte eri tupiin? Luihuiseen ja Rohkelikkoon?”

Vilkaisen sinua nopeasti sivusilmällä ja kurtistan kulmiani. Tätäkö sinä Luciukselle kuiskuttelit? Etkö halua olla ystäväni siinä vaiheessa sitten?

“Rohkelikolla ja Luihuisella on kuitenkin pitkä vihamies historia takanapäin ja kaikki eivät välttämättä hyväksy sitä täysin.”

“Kuten sinä?” kysyn hieman hermostuneeseen sävyyn. En halua menettää sinua ystävänä! Olet ainoa ystäväni.

Lucius näyttää mietteliäältä pitkään ja siinä vaiheessa Narcissa ehtii kertoa oman kantansa aika laajastikin. Hän hyväksyisi meidän ystävyyden, vaikka olisin Rohkelikko. Häntä se ei haittaisi, vaikka jotkut saattaisivat katsoa sitä nenänvartta pitkin.

“Ei se minuakaan haittaisi sen koommin, mutta kyse onkin siitä. Kenen kanssa siellä saattaisit ystävystyä.”

Nielaisen. Vatsani kiertyy solmulle ja niskani jännittyy. Olen varmasti kalpea kuin lakana. Rohkelikkoon joutuvat tai pääsevät useasti heikot puoliveriset ja ei-niin-arvostetut puhdasveriset. Kuten meidän suku. Olenko minäkin heikko? Halveksittu?

“Paljonko sinulle on puhuttu Harry Potterista?”



Siitä kysymyksestä lähti laaja-aiheinen keskustelu. Potter. Harry Potter. Voitti yksivuotiaana Pimeyden lordin, jolloin tämä kuoli. Tai tämän luultiin kuolleen. Velhomaailma oli hölmö, kun kuvitteli niin voimakkaan velhon kuolevan sellaisesta. Ei, Pimeyden lordi on vahva. Se mitä tapahtui sinä iltana, olisi ollut liian helppo tapa kuolla.

Sinä iltana näin ensimmäisen kerran kuolonsyöjien merkin läheltä. Näin sen oikeasti, enkä vain jostain vanhasta lehtileikkeestä. Lucius kertoi meille pitkään juttuja ensimmäisestä sodasta, kuolonsyöjistä ja Pimeyden Lordista. Kertoi, että ei usko Lordin kuolleen, koska tatuointi ei ole haalistunut yhtään.


   #¤#

Meidän suunnitelmamme onnistui täydellisesti. Isäsi halusi etsiä Lordinsa ja auttaa tätä nousemaan uudestaan valtaan. Hän kuitenkaan ei voinut tehdä sitä, koska oli jatkuvasti Ministeriön silmän alla. Aurorit tarkkailivat hänen toimintaansa. Minä jouduin Rohkelikkoon, lajitteluhattu kyllä mutisi jotain luihu-puolestani, mutta päädyin silti Rohkelikkoon. Parempi niin, en olisi muuten saanut omaa osaani suunnitelmassa toteutettua. Lyöttäydyin Potterin seuraan heti junassa. Se oli helpompaa kuin olin edes kuvitellut! Tämä suorastaan tupsahti syliin heti laiturilla.



    Hyvä blondi (pösilö) rakkaani,

Ei kaikki suju tuosta vain napsauttamalla sormia! Anna minulle aikaa ensiviikon keskiviikkoon. Lupaan saada siihen mennessä kaiken toimimaan suunnittelemallamme tavalla.

     ~Ron
(Välillä mietin, käytätkö noita aivoja, jotka omistat, vai ovatko nekin hippuset sieltä varisseet pois?)



“Kenelle kirjoitat kirjettä?”

Hienoa. Ärsyttävä utelija tästä vielä puuttuikin. Vilkaisen sivusilmällä viereeni istunutta Grangeria ja mumisen jotain epämääräistä vastaukseksi.

“Minusta sinun pitäisi kirjoittaa useimminkin kirjettä kotiisi.”

Mistä hän päätteli, että kirjoitan kirjettä kotiin?

“Hmm?”
“Totta kai vanhempiasi kiinnostaa miten sinulla menee! Ron, sinä sitten olet tunteeton.”

Ehkä olen, ehkä en, ajattelen ja taistelen, etten virnistäisi pirullisesti.

“Mihin sinä Harryn jätit?” Nyt tekisi mieli irvistää, miksemme voi kutsua toisiamme sukunimillä?
“Hän jäi kirjastoon miettimään miten saisi pidettyä hengitystä tunnin veden alla.”
“Hän miettii sitä vieläkin ja hääsi sinut pois paikalta?” Luulisi hänen ottavan vastaan kuraveriseltä jokaisen tiedon jyvän, mitä voisi hyödyntää, lisään mielessäni vielä kysymyksen perään.

“Hän kaipaa tilaa. Mutta luulen, että saamme keksittyä keinon iltaan mennessä. Luin nimittäin todella mielenkiintoisesta kasvista tänään yrttitie-”

Nyökkään muka kuuntelevana ja jatkan “kotiin” matkaavan kirjeeni kirjoittamista samalla, kun Granger jatkaa pulputtamista vieressäni.


PS. Suunnitelmiin tuleekin muutosta. Kerron huomenna. Jää ruokailun jälkeen siihen tyhjään luokkahuoneeseen. Ja muistakin jäädä tai nirhaan sinut!


   #¤#


Se sattui esittää muille, että olimme vihollisia. Tietenkin pieni kuppikuntasi tiesi asioiden oikeanlaidan ja toisinaan jopa vietin heidänkin kanssa aikaani, mutta eniten kaipasin sinun seuraasi. Kesät menivät homehtuessa kotona, enkä edes sinulle voinut kirjettä lähettää, ettei kukaan saisi vihiä piilotetuista väleistämme. Fred ja George olivat tyytyväisiä koulun alkaessa, kun en enää puhunut sinulle ja ehkä osittain siksikin, että sinä pääsit Luihuiseen ja minä jouduin Rohkelikkoon. Heidän mielestään Rohkelikko ja Luihuinen eivät voi olla ystäviä.

Ehkä tavallinen Rohkelikko ja Luihuinen, eivät voi, mutta me pystyimme. Kestimme tupakiistat, toistemme niskaan heitetyt kiroukset ja solvaukset. Emme antaneet niiden luoda välillemme oikeita riitoja, vaan ohitimme ne mielissämme pelkillä olankohautuksilla.


   #¤#


Kun sain tietää Feeniksen killasta, josta Luciuskin oli välillä kirjeissään jotain maininnut, olin aika hämmentynyt. Olihan Lucius kertonut, kuinka kilta oli ensimmäisessä sodassa toiminut Pimeyden lordia vastaan sun muuta, mutta en koskaan voinut edes kuvitella, että Mustien sukutalo toimisi tukikohtana. Lordi oli jo noussut edellisenä vuonna nuoremman Kyyryn ansiosta ja nyt vain puuttui Potterin ja muun valon puolen pyyhkiminen pois kartalta.

Meitä ei varmistettu mitenkään loistuin olemaan hiljaa killan olinpaikasta, mutta kirjeessä sinulle en sitä voinut mitenkään voinut kirjoittaa. Jouduin odottamaan koulun alkuun ja kestämään kaikkien killan jäsenien kuolonsyöjien ja heitä kannattavien puhdasveristen haukkumista. Erityisesti teki mieli päästää se vankikarkuri, Sirius Musta, Potterin kummisetä, päiviltä. Se tapa, jolla hän puhui sinusta ja suvustasi.


Sain tiedon kuitenkin kuljetettua sinulle ja sinä lupasit kirjoittaa siitä isällesi. Tietysti loimme kirjeeseen vaikeimpia hämäysloitsuja, jotka olimme Luciuksen kanssa sopineet tekevämme kaikkiin hänelle lähteviin kirjeisiin. Mikään ei saisi mennä vikaan, koska jos me paljastuisimme. Joutuisimme iästämme huolimatta Azkabanin haisevia sellien seiniä katselemaan.

Ja kun joululoma koitti, no se joulu ei sujunut mitenkään hyvissä merkeissä. Pari ensimmäistä päivää olin hermostunut ja ärtyisä. Potter ja Granger jättivät minut onneksi ymmärtäväisinä rauhaan, vaikka kuraverinen yrittikin saada Potterin puhumaan minulle. Rillipää kuitenkin jätti minut rauhaan suhteellisen nopeasti.

Mustien sukutalo oli taioin piilotettu ja sen pystyi löytää vain, jos tiesi sen tarkan sijainnin. Tästä saimme kiittää onneamme, että Lucius tiesi tarkalleen missä se sijaitsi. Kaksi päivää sen jälkeen, kun olimme asettuneet Kalmanhanaukiolle kuolonsyöjät hyökkäsivät. Muistan vieläkin, kuinka jokainen joutui paniikkiin ja minä vain jatkoin lehden lukemista rauhallisena.


“Ajattelitko kuinka pitkään sitä lehteä siinä lukea, vai lähteä mukaamme?”

Heitän virnuillen lehden keskelle pöytää ja käännyn puhujaan päin. Lucius virnistää omaan ivalliseen tapaansa ja kohottaa kulmaansa. Huokaisen muka niin rasittuneena ja nousen jaloilleni. Vauhkomieli on tainnutettuna, eikä moni muukaan auroreista ole enää tolpillaan. Harmi, että Lupin ja Tonks olivat ehtineet lähteä edellisenä iltana pois.

“Tulenhan minä. Ei tarvitse hermostua.”

Potterin ja Grangerin ilmeet ovat kyllä näkemisen arvoisia. Perheeni näyttää lähinnä järkyttyneiltä ja McNair langettaa jo valmiiksi vihaisen näköiseen Frediin hiljennysloistun. Kukaan ei kuitenkaan jaksaisi kuunnella hänen tai kenenkään muunkaan räyhäämistä.



   #¤#


Nyt viiden vuoden jälkeen, kun ajattelee noita asioita, ne tuntuvat melkein mahdottomilta. Pimeyden lordi on noussut takaisin asemaansa ja Dumbledore ja valon puoli on nujerrettu.

Minä en enää palannut kouluun sen tapahtuman jälkeen. Hyvin pian sen talvi-illan jälkeen kuulin, että perheeni oli yrittänyt karata ja kokenut suurimmaksi osaksi tappionsa siinä. Potter ja Granger pääsivät karkaamaan, kuten Ginny ja Fredkin. Minä jäin Malfoyden kartanoon sinun kanssa, koska Tylypahkassa emme olisi olleet enää turvassa. Malfoyden kartano suojattiin kaikelta mahdolliselta ja Pimeyden lordikin asettui sinne. Meitä opetettiin tuntemaan paremmin pimeä taikuus. Viimeinen taistelu käytiin Tylypahkassa 2. toukokuuta 1998. Osittain tuntui pahalta nähdä, kuinka Bellatrix tappoi Ginnyn. Ja miten Fred kuoli McNairin kiduttamana, mutta sota vaatii aina veronsa. Granger kuoli Harmaaselän raatelemana ja Potter Lordimme voittamana.


   #¤#


“Mitä mietit?” kysyt ja lasket kätesi olkapäilleni. Hierot niitä hellästi ja hengityksesi kutittelee niskaani. Pitkään jännityksissä olleet lihakset ovat kuin tulessa ja kosketuksesi saa ne palamaan vielä suuremmalla lämmöllä. Hieromisen jälkeen tiedän kuitenkin kivun helpottavan.

“En mitään sen suurempia elämän ihmeitä.”
“Jotain mietit kuitenkin. Katseesi oli sen verran lasittunut ja haikea, ettei se voinut tuosta paperista voinut johtua.”

Vilkaisen edessäni lojuvaa paperia ja naurahdan. Ei, ei ehkä ihan tästä paperista. Adoption jälkipuinti paperit tuskin saisivat minua mitenkään surulliseksi koskaan. Sodan loputtua me syynäsimme mahdollisimman hyvin velhomaailman läpi, ettei ketään valonpuolen kannattajaa jäisi minnekään mielessään kytevien kapina-ajatuksiensa kanssa. Andromeda Tonks oli yksi näistä jotka saivat surmansa siinä. Hän laittoi vastaan paljon ja taisi jopa haukkua Pimeyden lordin suohon. Siitä tulistuneena Bellatrix kiduttaa hänet kuoliaaksi. Ei Bella hullu ole, hieman mielenvikainen vain jollain tasolla. Minä ja sinä olimme mukana tuona iltana, vaikka edellisellä viikolla olimme solmineet avioliiton. Lucius ei ollut aluksi pitänyt aikeistamme, mutta ymmärtänyt lopulta, kun Narcissa oli selittänyt tälle asioiden positiivisenlaidan. He tunsivat minut ja parilla kekseliäällä liemellä mieskin voisi saada lapsen, vaikka kumpikaan meistä ei pitänyt ajatuksesta silloin.

Teddy Lupin jäi kuitenkin ilman vanhempia Tylypahkan viimeisen taistelun jälkeen ja sen illan jälkeen ilman ketään huoltajaa. Rouva Tonks oli ollut hänen ainoa elossa oleva sukulaisensa. Bellaa ja Narcissaa sukulaisiksi ei voisi laskea. Nämä tuskin olisivat edes tunnistaneet lasta siskonsa tyttären pojaksi. Jotkut muut olivat sitä mieltä, että lapsikin pitäisi tappaa, vaikka hän oli vasta vähän yli vuoden vanha. Pitkän väittelyn jälkeen minä sain tahtoni läpi ja Teddy ei enää ollut Lupin vaan Malfoy meidän kahden mukaan. Weasley nimestä luovuin mielelläni. Sitä ei arvostettu enää velhomaailmassa.


   #¤#


Myrkynvihreä pää erottuu vaikeasti pitkäksi kasvaneesta nurmikosta, jolla Teddy makailee kanssasi, mutta se riittää, että erotan sinun pitkät platinanvaaleat hiukset. Istahdan teidän viereenne ja Teddy pomppaa välittömästi istumaan. Sylissäni istuva ja iloisesti höpöttävä kahden ja puolenvuoden vanha Darcy kurkottaa isoveljensä syliin. Lucius sai loppujen lopuksi tahtonsa läpi ja me hankimme lapsen joka oli ihan biologisesti meidän kahden. Tosin isojen riitojen kanssa vasta sinä suostuit olemaan se raskaaksi tuleva. Nyt ehkä kadun sitä hieman. Ajoittain näytit niin syntisen onnelliselta, kun taas toisinaan nostit ison haloon siitä, jos jokin asia ei ollut oikealla paikallaan; puhuttiin sitten kirjasta tai saippuasta, niiden täytyi olla paikoillaan.

Teddy ottaa mielellään puolitoistavuotta nuoremman veljen syliinsä. Meripihkanväriset silmät muuttuvat kirkkaankeltaisista hauskan oransseiksi. Darcy nauraa innostuneena, kun vihreät hiukset muuttuvat vähitellen purppuranpunaisiksi ja siitä vielä täysin valkeiksi.

Nouset istumaan viereeni ja painat huulesi kaulalleni. Kätesi kiertyvät tiukasti vyötäröni ympärille. Havahdun, kun leukasi painaa olallani ja kieli kurkottaa leikkimään korvanlehdelläni. Hiuksesi ylettyvät yli olkapäiden ja ne ovat tällä kertaa vapaina, vaikka usein pidät niitä poninhännälle vedettyinä niskassa.

“Minä rakastan sinua, Ron Malfoy.”
“Minäkin sinua, Draco Malfoy.”

Teddy antaa Darcyn sinun syliisi ja kampeaa itse istumaan minun syliini. Vaalea hiusten väri on muuttunut ihastuttavan siniseksi ja poika hymyilee onnellista hymyään nojatessaan selkänsä rintaani vasten. Teddyllä vei hetki aikaa tottua meidän seuraamme, vaikka olikin niin nuori. Emme ole vielä kertoneet hänelle hänen todellisia juuriaan, mutta joskushan sekin päivä tulee, mutta ei vielä.


A/N2: Ja kommentteja rakastetaan ;) Löytyi niistä sitten sitä rakentavaa tai ei. Virheistäkin saa ilmoitella, sinne on saattanut pari jäädä, vaikka itse tuota tossa pariinkin otteeseen syynäsin läpi.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 03:03:05 kirjoittanut Vanilje »
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Akimenka

  • ***
  • Viestejä: 8
  • SUPERIMAGINATION
Vs: Petosten kautta täydellinen (K-11)
« Vastaus #1 : 27.06.2010 20:29:48 »
Hmm... tää oli mielenkiintoinen. Hyvin kirjoitettu, ei töksähdellyt tai edennyt liian nopeasti/hitaasti. Virheitä bongailin kyllä jonkin verran, sanoja väärin yhteen ja sellaista.

Mun on vaikea kuvitella Ron tuollaiseksi, oikeasti tunteettomaksi. Siis eihän sillä ole tilannetajua tai mitään, mutta se kumminkin välittää perheestään. No, kerrankin näin päin:D.

Sanoit, että tää olisi sekava. Ei minun mielestäni, pysyin hyvin kärryillä.

Tiivistettynä, tykkäsin kirjoitustavasta, erilaisesta asetelmasta, eikä se ollut sekava, mutta bongailin muutamia virheitä, mutta olen liian väsynyt etsimään niitä.

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Vs: Petosten kautta täydellinen (K-11)
« Vastaus #2 : 27.06.2010 22:04:47 »
Oih, ensimmäinen kommentti tähän!<3 Pelotti hieman avata, mutta onneksi sieltä ei mitään pahaa tullut :D

Juu, kaikista kirjoitusvirheistä vastaa minä täysin itse, mutta toivottavasti ne eivät siellä hirveästi häirinneet. Yritin kyllä syynätä tämän mahdollisimman hyvin itse läpi, mutta ei kaikkea voi ilmeisesti saada pois.

Lainaus käyttäjältä: Akimenka
Siis eihän sillä ole tilannetajua tai mitään, mutta se kumminkin välittää perheestään
Kyllä Ronilta tilannetajua löytyy! Se vaan piilottaa sen todella hyvin ;) Ja juu tuo Ronin "kylmyys" perhettä kohtaan on tavallaan kasvanu ajan myötä. Se ettei perhe ajattele sodasta ja verisäädyistä kuin hän, eivätkä anna kunnolla tilaa omaan mielipiteeseen. Myös tavallaan se, että he "pakottaa" olemaan valon puolella sodassa ilman, että kysyvät Ronilta ollenkaan tämän mielipidettä on nostattanut kylmiä tunteita perhettä kohtaan. Sitä paitsi halusin luoda Ronista tässä omaa perhettään kohtaan kylmän.
Lainaus käyttäjältä: Akimenka
Sanoit, että tää olisi sekava. Ei minun mielestäni, pysyin hyvin kärryillä.
Joo, no se oli täysin oma mielipide. Itse meinasin seota tuossa kirjoittaessa, että missä missä oikein mennään, mutta hyvä, ettei se toisten päitä seottanut :D

Mie kiitän ja kumarran kommentistasi, Akimenka
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Quirer

  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Petosten kautta täydellinen (K-11)
« Vastaus #3 : 05.07.2010 23:13:06 »
Tää oli... mielenkiintoinen. Todella mielenkiintoinen. Tykkäsin tosi paljon kun käänsit kaiken niinkun tavallaan ylösalasin tai silleen jännästi  :D
 En olis ite ikinä pystyny kuvittelemaan Ronia noin tunteettomana ja vallanhakuisena. Mut juoni meni todella sujusvasti eteenpäin, eikä tullu sellasia kohtia joissa tekee mieli hyppiä kohtien yli et pääsis jo loppuun. Tiedän hölmö kommentti mutten saa itestäni enempää irti  ???
Mut tykkäsin tosi paljon<3

ava & bannu by raitakarkki

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Vs: Petosten kautta täydellinen (K-11)
« Vastaus #4 : 05.07.2010 23:17:48 »
Olenka mie ainoo joka pystyy kuvittelemaan Ronin kunnon luihuisena? :D Näh siinäpähän olen. On todella mukava kuulla, että joku on tämän jaksanut lukea ja kommentoida vielä kommentoida päätteeksi! Ylösalasin kääntäminen on hauskaa ja ylösalasin kääntämistä sisältää varmaan puolet min ficeistä ;D Ei jaksa pysyä canonissa....

Mie kiitän hirmusesti kommentistasi Quirer ♥ (ei aina tarvitse itsestään hirmuisesti irti saadakaan ;))
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?