Elämä on liian lyhyt puolityhjiin ketsuppipulloihin | K-11 | Toni/Valtteri | raapalejatkis 85/? 23.8.

[Skorpioni]

Kirjoittajalta: Tein tähän sellaisen pienen modauksen, että erottelin raapaleita vähän kokonaisuuksiksi roomalaisilla numeroilla, koska tässä on useampi sellainen "kohtaus", jotka muodostuvat useammasta raapaleesta, ja alkoi tuntua hieman poukkoilevalta, kun välillä yksi kokonaisuus on 3-4 raapaleen mittainen ja välillä raapale on "itsenäinen". 

XLV

63.   (300 sanaa)

Kevät oli muuttunut kesäksi kuin varkain ja olikin yhtäkkiä jo pitkällä. Toni yritti olla ajattelematta sitä, että se tarkoitti myös syksyn olevan lähempänä, sillä vielä Valtteri oli täällä ja kesäkuun auringonpaisteessa kaikki Vaasaan liittyvä tuntui kaukaiselta. Siitä huolimatta Tonia ajoittain kalvoi epäilys siitä, mahtaisiko niin tuore suhde mitenkään järkevästi muotoutua pitkäksi etäsuhteeksi, varsinkin, kun hänen olisi vaikea matkustaa Valtterin luokse. Hän oli päättänyt, ettei kertoisi lapsilleen Valtterista ennen, kuin näkisi, mitä syksy todellisuudessa toisi tullessaan. Valtteri kuitenkin tuntui olevan jotenkin vakaan tosissaan hänen kanssaan, ja se sai hänet – hyvällä tavalla – levottomaksi. Hän huomasi olevansa edelleen hieman varuillaan tunteidensa kanssa, eikä antanut itsensä haaveilla kovin pitkälle. Siinä ikä oli kai tehnyt tehtävänsä, nuorempana (ja lapsettomana) hän olisi varmaan jo muuttanut Vaasaan. Mutta jokin Valtterin rauhallisessa ja välittömässä asenteessa sai hänen levottoman sydämensä rauhoittumaan ja elämään päivä kerrallaan. Hän ei tiennyt, oliko se Valtterin tapa olla, mutta siskojen puheista Toni oli rivien välistä ymmärtänyt, ettei Valtteri kovin montaa miestä ollut siskoilleen esitellyt. Ja siskot olivat kohotelleet toisilleen hyväksyvästi kulmiaan, kun Onni oli pitänyt hänestä. Toni puolestaan oli esitellyt Valtterin muutamille lähimmille ystävilleen, joista osa oli yllättynyt, osa ei, eikä Toni oikein tiennyt, mitä ajatella siitäkään. Jenni oli puhkunut intoa, mutta luvannut pitää suunsa kiinni töissä.

Lasten riitely takapenkillä herätti Tonin ajatuksistaan. Valoisat ja kuumat yöt saivat molemmat nukkumaan huonosti ja kuumilla keleillä ruokakin maistui huonommin, eivätkä nälkä ja väsymys varsinaisesti helpottaneet kenenkään arkea.
Kuunneltuaan sisällä lasten kiukuttelua ja keskenään tappelua noin vartin Toni pakkasi Ebban rattaiden tavarakoriin eväät, aurinkorasvan ja kaikki mahtuvat pihalelut ja työnsi molemmat lapset ulos.
”Mun lapset menee pitkin seiniä, et jos haluat nähdä, niin saat tulla ulos meidän kanssa”, hän lähetti Valtterille viestin työnnellessään rattaita kohti suurta leikkipuistoa. Miehen oli pitänyt tulla käymään töiden jälkeen, mutta ilmeisesti tämä oli jäänyt ylitöihin kirjoittamaan lausuntoja, joista oli koko alkuviikon nurissut.

64.   (350 sanaa)
Lapset kokosivat yllättävän sopuisasti hiekkakakkuja. Toni tunnisti Valtterin hahmon kaukaa ja heilautti kättään hiekkalaatikon reunalta, kun tämä lähestyi. Valtterilla oli farkkusortsit ja valkoinen teepaita, jotka saivat miehen näyttämään vastustamattoman hyvältä. Toni tunsi miellyttävää kihelmöintiä rinnassaan ja toivoi, ettei Valtterin näkeminen koskaan lakkaisi tuntumasta siltä.
Valtteri tervehti, jutteli niitä näitä ja auttoi Ebbaa kalanmuotoisten hiekkalelujen täyttämisessä. Edvin alkoi mäiskiä Ebban kokoamaa hiekkakakkumuodostelmaa lapiolla palasiksi ja Ebba tietysti suuttui. Toni huokaisi ja yritti torua Edviniä ja lohduttaa Ebbaa samalla.
”Mitä jos mentäis jätskille”, Valtteri sanoi tomerasti. Lasten silmiin syttyi sokerinhuuruinen into ja Toni pudisti hymyillen päätään.
”Näköjään mennään”, hän hymähti. Valtteri hymyili.
”Mä oon kirjottanu kaks C-lausuntoa, kolme lääkekorvaushakemusta ja kaks eläkehakemusta. Mä tarviin nyt ison minttupallon”, mies tokaisi.
Toni virnisti.
”Kootkaas lelut kasaan niin haetaan ne jäätelöt”, hän aloitti, mutta taputteli sitten taskujaan, ”paitsi et äh – mulla ei oo lompakkoa.”
”Mä tarjoon”, Valtteri vastasi pidellessään hiekkalelupussia auki, jotta Ebba sai koottua kaikki eriväriset muovilapiot ja -muotit mukaan.
”No mä maksan takas”, Toni mutisi kävellessään Valtterin perässä, kun tämä tomerasti alkoi työntää tyhjiä rattaita kohti jäätelökioskia samalla, kun Ebba kipitti perässä – Edvin oli kirmannut jo edeltä.
”Etkä maksa”, Valtteri vastasi, ”mun talous ei kaadu sun lastes jäätelöihin. Tai sun.”
Toni hymyili ja unohti mielessään pyörineet vastaväitteet, kun katseli Valtteria ja lapsia, jotka valikoivat jäätelömakuja.
”Jotkut pienet sit”, hän mutisi kuitenkin Valtterille, ”ne ei varsinaisesti kaipaa lisää sekoiluenergiaa.”
Valtteri nyökkäsi ja nosti Ebban syliinsä, jotta tämä näkisi paremmin makuvaihtoehdot. Toni mietti, että elämä voisi oikeasti näyttää siltä – lapsilta ja Valtterilta, joka näytti kauhean söpöltä pidellessään hänen pientä tyttöään ja työnnellessään rattaita. 
Kaikki saivat jäätelöpallonsa ja yksikään ei pudonnut maahan, vaikka läheltä piti, ja jotenkin Ebban mansikkajäätelöä oli heti Valtterin valkoisessa paidassa.
”Sori”, Toni hymähti pyyhkiessään jäätelöä tyttärensä naamasta, jossa sitä oli kulmakarvoja myöten kaikkialla. Valtteri vain nauroi. Lapset kirmasivat takaisin leikkimään uudella energialla, ja miehet jäivät istumaan pienen matkan päähän.
”Sori, kun tää näkeminen on vähän tällasta”, Toni sanoi hiljaa. Valtteri tönäisi häntä kevyesti kylkeen.
”Ei mua oo kukaan mihinkään pakottanu”, tämä vastasi.
”Isi, kato!”, Ebba kiljaisi ja juoksi käsi ojossa heitä kohti esittelemään kädellään kävelevää leppäkerttua. Valtterin silmät tuikkivat ja Toni hymyili.

65.   (300 sanaa)

”Mikä sua vaivaa?”, Valtteri kysyi hiljaa, kun Ebba palasi takaisin hyppimään maahan kaivetulla pikkutrampoliinilla. Toni hieroi otsaansa.
”Ei mikään. Ollu vaan jotenkin vähän raskas päivä. Mä vihaan sitä vitun puhelinta, kun ihmiset vaan kiukuttelee, vaikka se ei oo mun vika, että takasinsoittojono on pitkä ja aikoja ei ole”, hän mutisi, ”ja lapset on ihan loman tarpeessa. Ne vaan tappelee sisällä eikä haluu syödä eikä nukkua. Sit ne sanoo yhtäkkii illal jotain tosi söpöä niin jaksaa taas, mut sitä odotellessa välillä hajottaa.”
Valtteri hymyili myötätuntoisesti.
”Onks tohon yksin hoitamiseen vaikee tottua?”, tämä kysyi.
”Aluks, siihen arjen pyörittämiseen yksin”, Toni sanoi ja nojasi taaksepäin penkillä, ”mut ei lasten hoitamises oo mitään. Mä olin molempien kanssa 8 kuukautta kotona.”
”Aijaa?”, Valtteri kysyi, ”millast se oli?”
”Kivaa. Lähinnä sai juosta niiden perässä, kun ne molemmat oppi tietty just konttaamaan ja kävelemään sillon. Käytiin kerhoissa ja kirjastossa ja puistoissa. Mä kuljin vaan ympäriinsä vauva kantoreppuun köytettynä”, Toni naurahti. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja näytti Valtterille muutamaa kuvaa. Valtteri hymyili ja näytti jotenkin tyytyväiseltä. Tonia alkoi naurattaa, kun hän muisti, miten Valtteri oli sivellyt hänen nimitatuointejaan.
”Pitääks mun huolestuu täst sun faijafetissistä”, hän naurahti ääneen, ”millaset välit sul on omaas?”
Valtteri pyöräytti silmiään, mutta hymyili kuitenkin.
”Ei se oo mikään fetissi. Must se vaan näyttää kivalta, tollaset hyvännäköset faijat lapsineen. Ja ihan normaalit.”
Toni katseli Valtteria, joka siristeli silmiään auringonpaisteessa.
”Ulottuuks tää laajemminkin johonkin hoivaamiseen. Miessairaanhoitajat?”, hän jatkoi pilke silmäkulmassa. Valtteri näytti mietteliäältä.
”Ei se ehkä liity siihen ammattiin, mut nyt kun sanoit, niin tiiän kyl aika monta ihan kuumaa mieshoitajaa”, tämä sanoi hitaasti.
”Mä en päästä sua sinne Vaasaan”, Toni vastasi. Valtteri hymähti ja hymyili nostamalla toista suupieltään. Harmaiden silmien katse muuttui läpitunkevaksi ja pysähtyi Tonin silmiin. Hengittäminen tuntui Tonista yhtäkkiä jotenkin vaikealta.
”Löysin jo parhaan”, Valtteri sanoi hiljaa ja Toni tunsi – taas kerran – punastuvansa.

[Skorpioni]

XLVI

66.   (350 sanaa)

80-luvulla rakennetussa terveyskeskuksessa ei ollut kovin kehuttava ilmastointi, ja heinäkuinen helleaalto lämmitti sisätilatkin kuumiksi. Puolet väestä oli lomalla, mutta Toni sai nauttia lähes koko kesän töistä – kesälomaa oli ehtinyt kertyä uudessa työpaikassa vasta viikon verran. Lapset olivat kaksi viikkoa putkeen Nealla päiväkodin ollessa kiinni. Valtteri sentään jakoi heinäkuussa työskentelyn ilon hänen kanssaan. Pahimman lomasesongin ajaksi kaikki toiminnot oli supistettu minimiin. Vaikka kesäsijaisia olikin palkattu, eivät opiskelijat mitenkään vastanneet työteholtaan pitkän linjan ammattilaisia. Toni kiroili alkukesästä mielessään joka kerta, kun joutui kesäkandien kanssa päivystykseen, vaikka osa näistä kyllä kehittyi kesän mittaan ihan silmissä. Heinäkuussa hänen sijoituksensa oli kuitenkin varsin tiuhasti Valtterin parina.
”Ooksä sanonu Tuulalle, että et haluu olla päivystyksessä muiden kun mun kanssa?”, Toni naurahti kävellessään taas yhtenä aamuna päivystyksen tiloihin ja löytäessään sieltä Valtterin.
”Oon”, Valtteri vastasi kohottamatta katsettaan näytöstään.
”Oikeesti?”, Toni hämmentyi. Hän oli vain vitsaillut, Valtteri ilmeisesti ei.
”Miks?”
”Koska sä oot paras”, Valtteri vastasi edelleen näyttöönsä keskittyneenä. Toni kohotti kulmiaan, vaikkei mies sitä nähnyt.
”Kiitos”, hän sanoi tyytyväisenä. Valtteri kohotti katseensa.
”Sitä paitsi sä oot tyytyväisempi, kun saat olla täällä etkä esim. siellä puhelimessa. Ja sekin on mun kannalta ihan edullista”, tämä tokaisi. Toni virnisti.
Jenni koputti oveen ja Toni vakavoitui. Jennillä oli tapana katsoa heitä kuin odottaen näkevänsä jotain sopimatonta, jos yhytti heidät kahdestaan. Joka kerta nainen joutui pettymään.
”Siel on kyl aamupäivän lista jo täynnä, mut otatteko ylimääräsen? Tollanen vanhempi herra kaatunut pyörällä tossa ihan lähellä ja nyt on vasen olkapää paskana”, Jenni kysyi. Toni vilkaisi Valtteria.
”No hyvähän se on olla myöhäs ennen ku edes alottaa”, tämä huokaisi. Jenni hymyili pahoittelevan näköisenä ja lähti takaisin kohti neuvontaluukkua.
”Vie se suoraan röntgeniin! Me katotaan nää lapset ensin”, Valtteri huusi perään. Jenni heilautti kättään.

Tarkistettuaan muutamat uimisesta ärtyneet korvat Valtteri lataili röntgenkuvia auki.
”Onks paskana?”, Toni kysyi samalla, kun täytti kulutustavaroita kaappeihin.
”Mm”, Valtteri mutisi, ”pois paikaltaan. Äh, mä en oo koskaan ollu kauheen hyvä näissä ja viimesestä on varmaan vuos.”
Toni vilkaisi kuvaa Valtterin olkapään yli.
”No eiköhän me selvitä”, hän sanoi, ”kunnon lääkkeet vaan, sehän on ihan tuorekin.”
Valtteri huokaisi ja nousi ylös.
”Laita tippa sit”, tämä sanoi, ”mä katon välis ton silmätulehduksen.”

67.   (250 sanaa)

”Saat tästä kohta vähän lääkkeitä suoneen ja päässä voi vähän heittää. Koitetaan saada se olkapää paikalleen”, Toni selosti lähes kahdeksankymppiselle, mutta hyväkuntoiselle miehelle samalla, kun annosteli lääkkeitä kanyyliin. Mies naurahteli jotain siitä, että illalla ei varmaan sitten sopinutkaan saunakaljaa ottaa ja hetken kuluttua silmiin hiipi utuinen katse. Valtteri tarttui miehen käteen ja Toni veti vastaan, mutta aikansa yritettyään Valtteri puuskahti joitain kirosanoja, joista potilas ei saanut selvää, mutta Valtterin mutinoihin tottunut Toni kyllä.
”Vittuuuh…”
”Saanks mä koittaa”, Toni ehdotti ja Valtteri nyökkäsi. He vaihtoivat paikkoja ja hetken kuluttua Toni tunsi tyydyttävän muljahduksen, kun pois paikaltaan ollut olkaluu lumpsahti kuppiinsa. Vanhan herran irvistyskin muuttui tyytyväiseksi huokaisuksi. Mutta Toni tarkkaili Valtterin ilmettä, joka näytti siltä, että tämä yritti parhaansa mukaan peittää ärtymystä.
Vietyään miehen kontrollikuvalle Toni jäi nojailemaan ovenkarmiin ja katsoi Valtteria kulmat kurtussa.
”Ärsyttääks sua nyt se, että mä sain sen paikalleen?”, hän kysyi tuimalla äänellä. Valtteri ei nostanut katsettaan tuijottamastaan näppäimistöstä.
”Ei, vaan se, et mä en osaa”, tämä murahti, ”hyvä vaan, et sä sait.”
Jokin hellä tunne nosti päätään Tonin rinnassa. Valtteri oli kyllä mahdoton perfektionisti.
”No ei kukaan oo hyvä kaikessa”, hän sanoi sopuisasti.
”Mmh”, Valtteri murahti. Toni tönäisi itsensä irti ovenkarmista, käveli Valtterin viereen ja istui tämän pöydälle.
”Lisää kilsoja vaan, juniori”, hän sanoi lempeästi. Valtteri katsoi häntä kulmiensa alta.
”Mikä juniori”, tämä hymähti.
”No, mä oon valmistunu ensihoitajaks, kun sä oot menny lääkikseen”, Toni virnisti. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Saa sut kuulostaa jotenkin vanhalta”, mies hymähti. Toni näytti kieltään.
”Tai sit sä oot vaan nuori,” hän naurahti.

68.   (350 sanaa)

Valtteri jäi katsomaan Tonia mietteliäänä.
”Miks sä oot tääl töissä?”, hän kysyi sitten. Toni kurtisti hämmentyneenä kulmiaan.
”Miten niin?”
”Sä tykkäät enemmän tollasest, missä sä saat puuhaa jotain. Ja varmaan viel enemmän, ku saat tehä jotain hengenpelastushommii”, Valtteri vastasi. Toni hymähti.
”No, ei se ensihoitokaan nyt aina niin ihmeellistä oo”, hän sanoi välttelevästi, mutta oli kuitenkin jotenkin hyvillään siitä, että Valtteri tunsi hänet niin hyvin.
”Ja anyway, lapset ja vuorotyö ei vaan oikeen toimi”, hän sanoi ja hymyili yhteen puristetuilla huulilla. Valtteri katsoi häntä kulmiensa alta.
”Eiks se muka jotenkin järjestyis?”
”Sit niiden pitäis seilaa mun ja Nean välii ihan miten sattuu ja se ei ois reilua kenellekään. Enkä mäkään haluais elää niin, että mun aikataulut riippuu mun exän työvuoroista”, Toni vastasi ärtyneenä.
”Yksinhuoltajatkin tekee vuorotöitä”, Valtteri vastasi jotenkin jääräpäinen ilme kasvoillaan.
”Sä et nyt auta”, Toni hymähti, ”tää menee nyt näin.”
Valtteri nojasi taaksepäin tuolillaan ja risti kätensä rinnalleen.
”Mitä sä tekisit, jos sä saisit vaan ite päättää?”
”Otettaisko seuraava?”, Toni vastasi kuikuillen Valtterin näytöltä potilaslistaa ja väisti tarkoituksella kysymyksen.
”Vastaa kysymykseen”, Valtteri sanoi. Toni vilkaisi tätä.
”Vitun jäärä”, hän naurahti. ”Mä haluisin varmaan olla ensihoidon kenttäjohtaja.”
”No mitä se vaatis?”, Valtteri jatkoi.
”Pitäiskö meidän tehä töitä?”, Toni huokaisi. Valtteri vain katsoi häntä odottavasti.
”Mikä vitun uratentti tästä tuli. Lisää kilsoi ja koulutusta”, Toni sanoi ja katsoi hämmentyneenä takaisin.
”Ai joku ylempi AMK?”
”Joo. Mut samaa vuorotyötä sekin on, et ihan yhtä utopistista, kun on yksin lasten kanssa”, Toni hymähti ja hyppäsi alas pöydältä tarttuakseen oikeasti töihin, jotta he pääsisivät joskus kotiinkin.
”No oisko se sit niin utopiaa, et sä et joskus olis niiden kaa yksin?”, Valtteri sanoi hiljaa. Toni jäi hämmentyneenä katsomaan poikaystäväänsä, jonka kasvoilla oli vain hyvin valtterimainen, vakava ilme. Sydän takoi rinnassa yhtäkkiä tavattoman kovaa ja poskia kuumotti.
”Ehkä ei sit”, Toni vastasi yhtä hiljaa, ja sormenpäissä asti kihelmöi. Valtterin kasvoilla häivähti pieni hymy, ja sitten tämä käänsi katseensa koneeseensa ja alkoi sanella.
Tonista tuntui, että heidän välillään leijui jotain vähän suurempaa, kuin mihin kumpikaan oli valmis ja mitä kumpikaan ei sanonut ääneen. Joka tapauksessa hänen oli koko loppupäivän vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin Valtterin katseluun.

XLVII

(A/N: mietin, että kirjoitanko tätä ollenkaan, mutta sitten tämä osui liian mehukkaasti just tähän numeroon ja en voinut vastustaa.)

69.   (350 sanaa)

Heinäkuun lopulla helleaalto jatkui ja ilma oli ollut koko päivän painostava, ukkosta lupaileva. Lomapäivän kunniaksi Toni, Valtteri ja lapset olivat käyneet Ruissalossa rannalla ja kasvitieteellisessä puutarhassa, ja lasten mentyä nukkumaan Valtteri oli jäänyt vielä kylään. He olivat pitäneet edelleen melko matalaa profiilia, eikä Valtteri jäänyt yöksi, kun lapset olivat Tonilla.
Sisälläkin oli kuuma, ja Valtterin iho tuntui nihkeältä, kun tämä lojui puoliksi Tonin päällä. Televisiosta tuli perinteinen kesän Bond-leffojen uusintakimara, mutta Toni ei jaksanut keskittyä. Kuumuus väsytti ja sylissä makoileva Valtteri sekoitti hänen päänsä. Hän ei ollut aivan varma, mitä oli tapahtunut, mutta mies oli varastanut täysin hänen sydämensä viimeisten viikkojen aikana. Suhde oli syventynyt yllättävän nopeasti, eikä Toni pystynyt enää hillitsemään tunteitaan mitenkään. Eikä hänen levotonta oloaan varsinaisesti helpottanut se, että miehen läheisyys tuntui hiukan liian hyvältä ja kesän ruskettama iho näytti hiukan liian kutsuvalta. Toni upotti sormensa Valtterin pehmeisiin niskahiuksiin ja sai tämän kohottamaan katseensa.
Ulkona jyrähti ja välähti samaan aikaan. Televisio sammui.
”Voi vittu”, Toni naurahti.
”Et sä ees kattonu sitä”, Valtteri sanoi. Toni hymyili. Valtteri venytteli ja tämän kurkusta pääsi pientä murinaa, joka sai Tonin vatsanpohjan sykähtämään.
”Mä en jaksa kävellä sateessa kotiin. Voinks mä jäädä sun sohvalle?”
Toni katseli komeaa poikaystäväänsä, eikä halunnut tämän lähtevän sylistään yhtään mihinkään.
”Et. Mut voit tulla mun viereen”, hän sanoi hiljaa ja tunsi, kuinka pieni väristys kulki pitkin Valtterin niskaa.
”Ooks varma?”, tämä kysyi ja vilkaisi kohti lasten huonetta.
”No sä nukut kuitenkin omassa nurkassas”, Toni virnisti. Valtteri pyöräytti hymyillen silmiään ja nojasi lähemmäs.
”Tääl on liian kuuma olla niin lähellä”, tämä sanoi huulet Tonin huulia hipoen. Toni tunsi veren jyskyttävän suonissaan.
”Sä oot liian kuuma”, hän mutisi ja kuroi heidän huultensa välisen etäisyyden umpeen. Vaati jo melkoista itsehillintää, ettei hän olisi repinyt Valtterin vaatteita pois, mutta lapsilla oli tapana erityisesti kuumalla heräillä tiheään ja lähteä vaeltelemaan.
”Okei, mee pois, mua panettaa ihan vitusti”, Toni naurahti ja työnsi Valtteria kauemmas. Valtteri nuolaisi huuliaan ja tämän silmissä paloi kuumeinen katse.
”Muakin”, mies kuiskasi. Toni nousi istumaan ja vilkaisi ympärilleen.
”No”, hän sanoi laskelmoivasti ja tunsi olonsa samaksi, kuin teininä vanhemmilta piilotellessaan, ”kylppärin oven saa lukkoon.”
Valtterin kasvoille levisi nälkäinen hymy.

[Altais]

Voi että, nyt on mulla mennyt pitkä aika, etten ole ehtinyt kommentoimaan, ja sillä aikaa onkin ehtinyt Tonin ja Valtterin elämässä tapahtua vaikka mitä! Ja vielä noin ihania juttuja. Olipa hyvä, että he päätyivät vähän niin kuin vahingossa selvittämään välejään Valtterin luo kesken Tonin lenkin, ja että siinä tulikin aika äkkiä selväksi, ettei se erossa oleminen ollut kummastakaan tainnut tuntua sen luontevammalta. Oli kyllä sekä suloista että kuumaa luettavaa tuo, mitä tuosta kohtaamisesta seurasi. Tykkäsin, kun heillä onkin nyt suhteensa laadulle myös nimi, eikä enää ole sitä epävarmuutta, kun ei mistään ole varsinaisesti puhuttu ja sovittu ääneen. Onhan siitä huolimatta se Vaasa, mutta tämä antaa taas paljon toivoa siitä, että ehkä siihenkin vielä jokin ratkaisu löytyy.

Olipa keventävää luettavaa, kun Tonin ja Nean välit alkoivat muuttua rauhanomaisempaan suuntaan, ja heidän välillään varmaan saatiin sanottua ääneen monta merkityksellistä asiaa. Nauroin, kun Nea hämmästeli ääneen sitä, miten Tonin poikaystävä voi olla niin komea. Ja miten Toni siihen kommentoi, että on Valtteri hänestäkin ihan komea. Sekin oli sympaattista, kun Toni sai tavata Valtterin perheen, ja kun Onnikin hyväksyi hänet. Ja edelleen Valtteri on oikea unelma, mitä tulee Tonin lapsiin. Varmaan kyllä omalla laillaan tukala vaihe, kun lapset eivät vielä tiedä heidän suhteensa laadusta, eikä lasten aikana muutenkaan onnistu ihan kaikenlainen hellyyden osoittaminen. Ei ole mikään helppo asetelma heillä. Nauratti kyllä se Tonin "myyntipuhe", jonka hän piti Valtterille. Onneksi Valtterilla on tämä faijafetissi.

Olinkin mieltänyt asian niin, että varmaan Toni on Valtteria jonkun vuoden vanhempi, ja nyt asia tulikin puheeksi, ja myös se tuli esiin, että Toni on "virkaiältään" Valtteria kokeneempi ja joissain asioissa osaavampi, vaikka Valtteri onkin lääkäri. Mielenkiintoista, ja toisaalta harmillistakin tuo, mitä Valtteri totesi omista mahdollisuuksistaan edetä uralla ja kouluttautua haastavampiin tehtäviin, tai ylipäätään tehdä sitä työtä, mikä häntä motivoi enemmän. Noinhan se on, että jotkut työtehtävät sopivat huonosti yksinhuoltajalle tai vuoroviikkovanhemmalle, eikä siitä oikein mihinkään pääse. Ihana Valtteri, kun halusi nähdä asian niin, että jonain päivänä Tonilla voisi olla mahdollisuus suunnitella elämäänsä muullakin tavalla kuin yhden aikuisen varaan. Toivotaan, että niin myös oikeasti vielä käy. Itseänikin kyllä huolettaa vähän se Vaasa, niin kuin se mietityttää Toniakin.

Kiitos jälleen uusista osista! Kommentistani jäi nyt varmaan puuttumaan monia juttuja, joita lukiessani ajattelin, ja olisin halunnut sanoa. Joka tapauksessa, Tonin ja Valtterin suhteen kehittymistä on ilo seurata.

[Skorpioni]

Voi paljon kiitos ihanasta kommentista, Altais! Joo, Toni ei ole mikään suurten suunnitelmien mies, mutta hyvä, että saa sentään suunsa auki sopivissa tilanteissa. asetelma ei tosiaan heille ole kaikista helpoin, varsinkin kun edessä on väistämätön erillään olo, ja molemmat haluavat viettää mahdollisimman paljon yhteistä aikaa ennen sitä. Onneksi Valtteria ei tosiaan haittaa lasten kanssa oleminen, tai Tonin katselu siinä sivussa

Toni on Valtteria viitisen vuotta vanhempi, ja tosiaan ehtinyt siinä ikäeron ja pari vuotta lyhyemmän koulutuksen puitteissa valmistua ennen kuin Valtteri on edes aloittanut opiskelemaan. Ja tietty ehtinyt jo opintojen loppuvaiheissa tehdä töitä, joten tosiaan virkaiältään on reippaasti vanhempi ja Valtteria kokeneempi ja omissa jutuissaan tosi hyvä, vaikka työnkuva on tietty tosi erilainen. Ja vaikka työn ja pikkulapsiarjen yhteensovittamisessa on varmaan aina omat kommervenkkinsä, niin eipä tuo vuoroviikkovanhemmuus ja pitkät vuorot vaihtelevina vuorokaudenaikoina ole kovin helppoja sovittaa yhteen, vaatisi tosi paljon joustoa lähipiiriltä tai sitten jotain vuoropäiväkotia, eikä Toni ole halunnut lähteä sellaisiin järjestelyihin, vaan tyytyy sitten itse tekemään vähemmän omalta tuntuvia hommia, että saa olla lasten kanssa.

Kiitos vielä, ihana lukea, mitä ajatuksia tämä on herättänyt ❤️

XLVIII

70.   (250 sanaa)

Toni ajeli kohti vanhaa kotiaan Edvin kyydissään, ja autoradiossa soi ikivihreitä kotimaisia. Nea oli hakenut lomaviikon päätteeksi Ebban kotiin, mutta Toni oli luvannut kuskata Edvinin kaverinsa synttäreille ja takaisin. Hän tajusi olevansa hyvin harvoin kahden kummankaan lapsensa kanssa, ja ajatteli ajellessaan, että sellaistakin aikaa pitäisi jostain järjestää. Hän vilkaisi liikennevaloissa olkansa yli esikoistaan, joka katseli mietteliään näköisenä ikkunasta ulos.
”Pitäiskö sullakin olla ens vuonna kaverisynttärit?”, Toni kysyi. Edvin oli selostanut tapahtumia suu vaahdossa alkumatkan, mutta vaiennut sitten.
”Ehkä”, Edvin vastasi poissaolevan kuuloisena.
”Onks joku mielen päällä?”, Toni kysyi ja kaartoi pihaan. Pysähdyttyään hän kääntyi niin, että näki Edvinin kunnolla. Tämä näpersi turvavyötään.
”Miks Valtteri nukku sun sängyssä?”, Edvin kysyi. Toni tunsi sykkeensä nousevan, mutta pakotti itsensä vetämään rauhallisesti henkeä.
”Mistä sä tiedät, missä Valtteri nukkuu?”, hän kysyi antaakseen itselleen lisää aikaa keksiä jonkin vastauksen, joka ei olisi suoranainen vale – Edvin takuulla muistaisi sen, jos hän myöhemmin kertoisi Valtterista.
”Mä näin sen”, Edvin sanoi ja katsoi vakavana isäänsä, ”mä heräsin yöllä ja se oli siellä.”
Toni nyökkäsi ja laskeskeli sanojaan.
”Etkö sä uskaltanu tulla herättämään mua siks?”, hän kysyi. Edvin pudisti päätään.
”No olisit sä voinut silti tulla. Aina sä saat mut herättää”, Toni jatkoi ja toivoi, että Edvin unohtaisi alkuperäisen kysymyksensä. Poika mutristeli huuliaan. Toni huokaisi hiljaa.
”Ei sun tarvii sitä murehtia, missä aikuiset nukkuu”, hän sanoi, ja oli kerrankin tyytyväinen siihen, että Valtteri todellakin nukkui omalla puolellaan. Edvin näytti epäilevältä, mutta huomasi sitten Nean ja Ebban tulleen pihalle vastaan, ja halusi heti päästä kertomaan äidilleen edeltävästä viikosta ja synttärijuhlista.

XLIX

71.   (250 sanaa)

Valtteri oli houkutellut Tonin mukaansa pyöräilemään, vaikka Toni ei ollut ehtinyt koskeakaan pyöräänsä ikuisuuteen, ja se kaipasi ehdottomasti huoltoa. Elokuinen iltapäivä oli kuitenkin kaunis ja töiden jälkeen ehti vielä hyvin lenkille. He pysähtyivät meren äärelle ja istuivat hetkeksi kalliolle.
”Me jäätiin kii”, Toni sanoi ja heitteli pieniä kiviä veteen. Valtteri kohotti kulmiaan samalla, kun hörppi vettä pullostaan.
”Edvin näki, kun sä nukuit viime viikolla mun vieressä.”
Valtteri yskäisi ja pyyhki sitten vettä suupielestään.
”Ai?”
”Ei se haittaa. Ei se osaa sitä yhdistää. Enkä mä usko, että se ihan hahmottaa, mitä tarkottaa, että jollain on poikaystävä. Mut musta tuntuu, että se tajuaa, että me piilotellaan siltä jotain”, Toni sanoi ja katseli merelle. Hento tuulenvire kävi kasvoihin.
”Pitäiskö sun kertoo sille?”, Valtteri kysyi. Toni vilkaisi viereensä. Valtterin silmät näyttivät auringonvalossa kirkkailta. Nenänpieliin oli jäänyt aurinkolaseista painaumat.
”En mä tiedä”, Toni sanoi totuudenmukaisesti, poimi lisää pikkukiviä viereltään ja alkoi viskellä niitä veteen.
”Pitäiskö mun käydä siel vähemmän?”, Valtteri kysyi ja Toni oli kuulevinaan pienen pettymyksen tämän äänessä.
”Äh – ei”, hän sanoi ja sai hymyn taas häivähtämään Valtterin kasvoilla, ”mä vaan ehkä haluaisin nähdä, miten kaikki menee sit… syksyllä.”
”Ettet sä kerro turhaan?”, Valtteri kysyi.
”En mä niin sanonu”, Toni vastasi.
”Sitä sä ajattelet.”
”No, ehkä aluks, joo”, Toni huokaisi, ”mut nyt enemmän vaan, et… miten ihmeessä mä selitän sen kaiken. Kun ei ne vielä ihan ymmärrä niin abstrakteja asioita.”
Valtterin ilme pehmeni.
”Mut pakko niille on kohta jotain sanoa. Muuten ne ihmettelee, miks Valtteri käy meillä koko ajan viikonloppuisin yökylässä”, Toni naurahti vielä.

72.   (350 sanaa)

Valtteri katsoi hymyillen merelle. Sitten tämä veti syvään henkeä, kuin ladatakseen voimia.
”Siitä puheen ollen”, mies aloitti, ”haluaisiks sä lähteä mun kanssa viikonloppuna Vaasaan?”
”No, en oikeestaan”, Toni virnisti. Valtteri pyöräytti silmiään.
”No muotoillaan toisin. Lähtisitkö mun kanssa Vaasaan?”
Toni lopetti kivien heittelyn ja jäi katsomaan Valtteria, joka näytti yhtäkkiä kauhean vakavalta.
”Miks?”
”Mä meen kattoo kämppiä”, mies vastasi. Toni nyrpisti nenäänsä.
”Aika pitkä ajomatka päiväks”, hän sanoi välttelevästi. Oikeastaan hänen vastahakoisuutensa ei liittynyt matkaan mitenkään, vaan siihen, ettei hän halunnut tehdä Valtterin lähdöstä niin konkreettista. Hänen oli helpompi olla ajattelematta sitä, kun ei ollut koskaan käynytkään koko Vaasassa.
”Niin, mä ajattelin, että oltais yö. Voidaan ottaa joku hotelli”, Valtteri sanoi hieman toiveikkaan kuuloisena.
”Romanttinen kesäretki?”, Toni sanoi kulmat koholla.
”Se on ihan kiva kesäkaupunki.”
”Nimee ykskin suomalainen kunta, joka ei oo”, Toni vastasi.
”No joo, mut se on oikeesti, se on siinä meren rannalla. Sehän voi olla ihan kivaakin. Puhtaat lakanat ja hotelliaamiainen.”
”Onks mun lakanoissa jotain vikaa?”, Toni naurahti. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Jos sä haluut panna hotellissa, sen voi tehdä Turussakin”, Toni jatkoi.
”No ei vittu panna kohta ollenkaan”, Valtteri murahti ja käänsi katseensa pois. Toni tajusi, että aihe oli herkempi kuin hän oli arvannutkaan.
”No”, hän sanoi lempeästi ja kohotti kätensä Valtterin olkapäälle, ”mikä nyt?”
Valtteri ravisti hänen kätensä pois. Toni puri huultaan.
”En mä halua sinne lähteä, mut mun on pakko. Mun on pakko tehdä se keskussairaalajakso”, Valtteri sanoi katsomatta Tonia, ”ja se tuntuis vähemmän paskalta, jos sä voisit tulla käymään siellä kans.”
Toni tunsi itsensä typeräksi. Hän hipaisi Valtterin kyynärvartta, ja sai tämän katsomaan itseensä.
”Anteeks. Kyl mä voin tulla”, hän sanoi. Valtteri hymyili pienesti. Tonista tuntui taas, että hänen rinnassaan lepattava tunne oli paljon suurempi, kuin mitä hän oli osannut odottaa.
”Tuu”, hän sanoi ja nousi ylös, ”ei murehdita sitä syksyy viel. Nyt on kesä, mennään uimaan.”
Valtteri katsoi häntä kulmiensa alta.
”Sit on kaikki kamat märkinä.”
”Sama se on, ooksä märkä hiestä vai merivedestä”, Toni vastasi. Valtteri pudisteli hymyillen päätään, mutta tarttui hänen ojennettuun käteensä. Ensin Toni kuitenkin veti Valtterin syliinsä ja suuteli.
”Ooksä aina näin ailahtelevainen”, Valtteri naurahti. Toni halasi vähän kovempaa.

L

73.   (350 sanaa)

Valtteri makasi pelkissä boksereissa vatsallaan hotellihuoneen sängyllä ja räpläsi puhelintaan. Tukkaansa pyyhkeeseen kuivaava Toni jäi katselemaan tätä kylpyhuoneen ovelta. Bokserit olivat lyhyemmät, kuin Valtterin pyöräily- tai uimashortsit, ja reiden yläosissa näkyi, kuinka ruskettunut iho muuttui asteittain vaaleammaksi. Tonia kutkutti ajatus siitä, että vain hän sai nähdä, minkä värinen toisen iho oli oikeasti.
Hän heitti pyyhkeensä roikkumaan oven yli, puki itsekin puhtaat alushousut (vaikka elättelikin toivoa, että ne kävisivät vielä turhiksi) ja kömpi Valtterin viereen. Hänen oli pakko myöntää, että Valtteri oli ollut oikeassa – yö hotellihuoneessa oli varsin miellyttävä ja Vaasakin oli ihan kiva kaupunki. Hän yritti olla ajattelematta sitä, kuinka helvetin pitkä ajomatka sinne kuitenkin oli. Valtteri ei kiinnittänyt häneen juuri huomiota, vaan selasi keskittyneenä asuntoilmoitusten tietoja pieni keskittymisryppy kulmakarvojensa välissä. Valtterilla oli uskomaton kyky upota omiin tekemisiinsä ja sillä kertaa se sopi Tonille, joka vain katseli vierellään makaavaa miestä. Hän mietti välimatkaa ja sitä, mitä helvettiä tulisi lapsiperhearjen ja etäsuhteen pyörittämisestä, ja sitten sitä, miten pehmeä oli Valtterin lantion iho, miltä tämän hentoisten vauvahiusten peittämä niska tuoksui, miten tarkkaavainen ja huomaavainen tämä oli pidättyväisen kuorensa alla. Vaikka heidän suhteensa oli sellaisessa vaiheessa, jossa toisen ihosta, huulista ja seurasta ei saanut tarpeekseen, oli huuman alla jotain paljon isompaa. Hän ei ollut enää vain ihastunut tai edes rakastunut vaan ihan tosissaan rakasti Valtteria. Eikä hänellä tainnut olla muita vaihtoehtoja, kuin katsoa heidän korttinsa loppuun asti ja toivoa, että Valtteri halusi yhtä paljon olla hänen kanssaan vielä sittenkin, kun kasitie jäätyisi ja pohjolan talven yllättämä VR myöhästelisi, aurinko pilkahtaisi vain joskus esiin harmaudesta ja työt ja arki vyöryisivät kunnolla päälle. Kun he eivät enää näkisi joka päivä, hyvä jos joka viikko. Tai kun lapset lakkaisivat olemasta vieraskoreita, ja alkaisivat kiukutella oikein kunnolla Valtterinkin nähden, joka oli todistanut vasta parit pienet iltakiukut. Hän muistutti taas itseään siitä, että oli ollut suunnilleen Valtterin ikäinen Edvinin syntyessä, kun erehtyi ajattelemaan, että mies oli liian nuori lähtemään mukaan hänen lapsien rytmittämään elämäänsä.
Toni nosti kätensä ja liu’utti sormeaan pitkin Valtterin selkärankaa. Hän näki, miten iho nousi kananlihalle hänen kosketuksensa alla. Hän laski kätensä Valtterin pyöreälle pakaralle ja puristi. Valtteri sulki puhelimensa näytön ja käänsi katseensa häneen.

74.   (200 sanaa)

”Mitä sä meinaat?”, Toni kysyi ja kohdisti katseensa Valtterin puhelimeen. Tämä laskeutui makaamaan poski tyynyä vasten.
”En mä tiedä. Mä tykkäsin siit puutalosta, mut onkohan siel ihan sairaan kylmä talvella. Voidaanko käydä viel kattomas, millanen matka siit vähän uudemmasta olis oikeesti siihen sairaalalle, ennen kun lähdetään?”
”Tietty”, Toni sanoi ja yritti hymyillä. Valtteri hymyili aseistariisuvaa hymyään, jonka soi oikeastaan vain Tonille, ja tämän sisintä korvensi jo valmiiksi hirveä kaipuu. Oli hän varmasti Neaakin rakastanut, muttei muistanut kokeneensa ennen tällaista.
Valtteri kohotti yhtäkkiä kätensä ja laski sen hänen poskelleen.
”Kiitos”, mies sanoi hiljaa. Katse oli intensiivinen ja vakava. Tonin huulet aukesivat raolleen.
”Kiitos kun tulit mun kaa”, Valtteri jatkoi, ”mä tiedän, että tää koko kuvio on ihan perseestä, mutta mä arvostan sitä, että sä… Tai siis, mä…”, Valtterin sanat hiipuivat ja tämä näytti empivältä. Tonin rinnassa läikähti.
”Sano se”, hän sanoi hiljaa. Valtterin kulmat kurtistuivat aavistuksen.
”Mikä?”
”Se, mitä sä aioit sanoo.”
Valtteri katseli häntä tarkkaavaisesti, kuin arvioiden.
”Eks sä tiedä sitä muuten?”, tämä lähes kuiskasi. Toni tunsi suupielensä nykivän.
”Sano se nyt vaan.”
Valtteri hymyili pienesti ja painoi otsansa hänen otsaansa vasten.
”Mä rakastan sua, Toni”, tämä sanoi hiljaa. Toni hymyili, vaikkei Valtteri voinut sitä niin läheltä nähdä.
”Mäkin sua.”

[Skorpioni]

Ai kauheaa, piti kirjoittaa muutaman raapaleen mittainen tarina ja nyt oon taas kirjoittanut romaanin, enkä näköjään osaa lopettaa. Tämä tarina elää ihan omaa elämäänsä. Mut nyt alkaa oikeasti loppu häämöttää!

LI

75.   (350 sanaa)

Toni parkkeerasi auton vanhan rivitalon eteen. Hän jäi rummuttelemaan rattia sormillaan ja tunsi Valtterin katseen itsessään. Oli miehen toisiksi viimeinen viikonloppu Turussa, ja samalla Tonin äidin syntymäpäivä.
”Mikä sua nyt jännittää?”, Valtteri kysyi.
”Jännittää vaan”, Toni mutisi ja veti syvään henkeä.
”Mähän oon ihan unelmavävy. En tupakoi, oon lääkäri ja kuulemma ihan komee”, Valtteri vastasi virnuillen. Toni naurahti.
”Ja vieläpä tosi vaatimaton”, hän sanoi. Valtteri näytti kieltään. Toni vakavoitui ja laski kätensä ratilta.
”Ongelma on ehkä enemmän se, et se unelmavävy tulee pojan eikä tyttären mukana”, hän sanoi hiljaa. Valtteri pysähtyi katsomaan häntä.
”Toni”, mies sanoi pakotetun tasaisella äänellä, ”etkö sä oo vieläkään kertonu sun mutsille? Tai perheelles?”
”Nope”, Toni vastasi ja irvisti. Valtteri huokaisi ja kääntyi katsomaan ulos tuulilasista.
”Ajattelitko sä, että mä kerron niille?”, tämä sanoi, eikä Toni ollut varma, kuulostiko tämä ärtyneeltä vai huvittuneelta.
”No, jos sä viittisit”, hän yritti kuitenkin vitsailla, mutta omakin naurahdus kuulosti hieman pakotetulta. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Mä en oo vaan oikeen jotenkin tienny, mitä mä sanoisin, ja lapsetkin on yleensä mukana täällä”, Toni mutisi.
”Niin ajattelit sitten tehdä tän tuomalla poikaystäväs näytille?”, Valtteri kysyi ja Toni virnisti syyllisenä. Valtteri huokaisi taas ja loi katseensa kattoon.
”Anna tän olla viiminen kerta, kun mä seurustelen jonkun kaapissa olevan kaa”, hän mutisi.
”No, eiköhän se voida järjestää”, Toni sanoi ja iski silmää. Valtteri katsoi häntä ensin sen näköisenä, että harkitsi uudelleen poikaystävävalintaansa, mutta ilme pehmeni sitten pieneksi hymyksi. Mies tarttui hänen käteensä ja puristi. Toni katseli hetken Valtterin harmaita silmiä, hengitti syvään ja nousi autosta.

LII

76.   (300)

Toni ei erityisemmin pitänyt syksystä. Ja vielä vähemmän nyt, kun se tarkoitti sitä, että Valtteri lähti pois. Kolme vuotta tuntui tolkuttoman pitkältä ajalta, kun takana oli vasta muutama yhteinen kuukausi. Syyskuun viimeinen viikonloppu oli ollut sateinen, eikä Toni ollut päässyt lasten takia mukaan, kun Valtteri muutti kaikki tavaransa Vaasaan. Sunnuntaina Toni murjotti liiaksi hiljentyneessä asunnossaan ja televisiossa pyöri jalkapallopeli. Hän huokaisi ja kurotti sohvalla lojuessaan kohti puhelintaan vilkaistakseen kelloa. Puoli kymmenen. Hän puri huultaan, avasi näytön ja etsi Valtterin numeron. Muutaman tuuttauksen jälkeen mies vastasi ja tämän kuva pikselöityi hitaasti näytölle.
”Moi”, Valtteri sanoi ja kuulosti väsyneeltä, ”joko sun tuli ikävä?”
”Joo”, Toni naurahti, vaikkei se kaukana totuudesta ollutkaan. Hänestä tuntui myös haikealta ajatella, ettei hän enää näkisi Valtteria maanantaiaamulla töissä.
”Saiks sä kaiken jo paikalleen?”, Toni kysyi. Valtteri hieroi väsyneen näköisenä otsaansa ja pyöritti sitten puhelintaan niin, että Toni näki muuttolaatikkopinot tämän ympärillä.
”En tosiaan. Tääl on vähemmän kaappitilaa. Mut täytyy varmaan jatkaa huomenna, et jaksaa ne työtkin.”
”Jännittääkö?”, Toni kysyi.
”Eei”, Valtteri sanoi välttelevästi. Toni nosti toista kulmakarvaansa.
”No ehkä vähän”, Valtteri tunnusti.
”Hyvin se menee”, Toni sanoi lempeästi. Valtteri hymyili nostamalla toista suupieltään.
”Joo.”
”Muista olla kiltti hoitajille”, Toni virnisti. Valtteri pyöräytti silmiään.
”En tiiä kannattaako, kun viimeks kun olin, niin ajauduin tähän”, tämä vastasi.
”Oikeestaan sä taisit ruveta kiltiks mulle vasta, kun me oltiin pantu”, Toni naurahti.
”En mä sulle koskaan mitenkään ilkee ollu”, Valtteri vastasi puolustelevaan sävyyn.
”Sanot kiitos ja anteeks ja muistat tervehtiä, niin kaikki on sulle mukavampia”, Toni sanoi sivuuttaen Valtterin nurinan. Mies näytti siltä, että vastusti halua pyöräyttää taas silmiään.
”Joo joo, iskä.”
Toni nauroi. Valtteri oli hetken hiljaa.
”Harmi, kun ei saa enää tehä sun kaa töitä”, tämä sanoi sitten. Toni hymyili pienesti.
”Niinpä. Me oltiin ihan hyvä tiimi.”
Valtteri katsoi häntä näytön läpi vakavana.
”Me ollaan hyvä tiimi.”
Toni hymyili.

LIII

77.   (350 sanaa)

Jenni keitti kahvia ja tarjoili Aatoksen syntymäpäiviltä yli jäänyttä kakkua. Toni kuunteli puolella korvalla tämän juttelua ja vahti samalla lasten leikkejä. Jenni täräytti kahvikupin hänen eteensä.
”Mut mitäs sulle?”, nainen kysyi. Toni tarttui kiitollisena kuppiin.
”Mitäs tässä. Ois kiva, kun joskus näkis auringon”, hän huokaisi. Marraskuu oli kaikkein pimeimmillään.
”Vai Valtterin?”, Jenni kysyi hiljaa. Toni hymähti.
”No, senkin.”
”Ei se käyny viime viikonloppuna?”
”Ei, eikä kahtena edellisenäkään. Kyllä mä nyt tiesin, ettei se voi joka viikonloppu käydä, kun se päivystää ja on sillä kai jotain muutakin elämää, kun minä, mutta me ei oo nähty kohta kuukauteen”, Toni mutisi. Hän tiesi, että Valtteri oli näkemättömyydestä ihan yhtä pahoillaan kuin hän, muuten hän olisi jo epäillyt miehen vain luovuttaneen. Mutta sentään he puhuivat melkein joka ilta, ja tulevana viikonloppuna Valtteri pääsisi vihdoin käymään.
”Onpa tylsää”, Jenni sanoi, ”onks se viihtyny siellä?”
”Joo. Sehän on ihan liekeissä siellä. Hyvä niin, ni tuntuu, että täl on joku pointti sentään”, Toni vastasi. Jenni hymyili.
”Onks etäsuhde ihan perseestä?”, nainen jatkoi kyselyään. Toni naurahti.
”En mä tätä valitsis, jos ei tarttis.”
Jenni näytti mietteliäältä. Toni kohotti kulmiaan ja nainen hymyili syyllisen näköisenä.
”Mun täytyy kertoo sulle yks juttu. Mä tapasin viime viikonloppuna yhden miehen”, tämä sanoi sitten niin hiljaa, etteivät lapset kuulleet. Toni virnisti ja kohotti uudelleen kulmiaan.
”Mut se asuu Tampereella”, Jenni kuiskasi.
”No ei se nyt oo kun kaks tuntia”, Toni hymähti. Jenni naurahti.
”Missä sä sen oot tavannu? Älä laita Tinderiin niin pitkää sädettä, jos haluut ukon läheltä”, Toni kysyi.
”Oltiin tyttöjen kaa baarissa. Se oli jollain työreissulla. Oli ihan kiva hotellihuone, että vissiin ihan hyvä firma”, Jenni kuiskutti ja virnuili merkitsevästi. Toni pudisti hyväntahtoisesti päätään.
”Voi Jenni”, hän naurahti.
”Ollaan me sen jälkeenkin puhuttu. Se on tosi hyvä tyyppi. Mutta en mä tiedä, kannattaako tässä nyt enempää deittailla, kun kuitenkin asutaan eri paikoissa”, nainen pohti.
”No”, Toni sanoi nojaten taaksepäin tuolillaan, ”ota vähän piristystä kaamosaikaan ja kattele keväämmällä. Mitä mä nyt oon tässä viimisen vuoden aikana oppinu, niin elämä on liian lyhyt puolityhjiin ketsuppipulloihin, vai miten se biisi meni. Mukavuusalueelta kannattaa vaan poistua, niin voi saada jotain parempaa.”
Jenni hymyili hyväntahtoisesti vastaukseksi.

LIV

78.   (350 sanaa)

Valtterin ääni kuulosti puhelimessa vaisulta, kun tämä soitti jo puoli kuuden maissa.
”Lapset on varmaan hereillä? Häiritsenkö?”, tämä kysyi.
”Et, mut oota, mä otan kuulokkeet”, Toni vastasi. Ruoanlaitto oli helpompaa, kun sai pitää kädet vapaina. Lapset touhusivat yllättävän sopuisasti jotain olohuoneen puolella.
”Missä sä oot?”, Toni kysyi, kun linjan toisesta päästä kuului huminaa ja kahinaa.
”Kävelyllä”, Valtteri sanoi ja oli hetken hiljaa.
”Mhm?”, Toni hymähti kysyvästi.
”Mä halusin vaan kuulla sun äänen.”
Toni pysähtyi kesken vihannesten pilkkomisen ja hymyili ensin itsekseen, mutta kurtisti sitten kulmiaan.
”Onks kaikki hyvin?”
”Joo”, Valtteri mutisi ja oli taas hetken hiljaa.
”Paska päivystys vaan. Väsyttää.”
”Okei”, Toni vastasi ja odotti, että Valtteri sanoisi, mikä oikeasti painoi. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului pieni huokaus.
”Onks sul koskaan kuollu kukaan ambulanssissa?”
Toni laski veitsen kädestään ja nojasi työtasoon katsellen samalla lasten leikkiä.
”On”, hän vastasi. Valtteri oli taas hetken hiljaa.
”Tottuuks siihen?”
Toni hymähti pehmeästi. Hän taisi arvata, mikä poikaystävää vaivasi.
”No”, hän aloitti, ”onhan se aina tietyllä tapaa surullista, mutta kuolemaa on niin monenlaista. Jos on vanha ja monisairas ja oltu vaikka matkalla sairaalasta saattohoitopaikkaan, niin mä oon vaan ajatellu, että ainakaan ei tarvinnu kuolla yksin, vaan joku piti kädestä. Mut kyllä kaikki nuoret meni aina ihon alle. Ja sellaset, jotka kuoli matkalla päivystykseen, aina jäi miettimään, että olisko ne selvinny, jos oltais oltu nopeampia. Mut eipä maantieteellekään mitään voi.”
Valtteri oli hiljaa, mutta linjan läpi kuului tämän hengitys.
”Mitä tapahtu?”, Toni kysyi ja tarttui taas veitseen ja porkkanaan.
”Äh”, Valtteri huokaisi, ”aortta repes ja kuoli päivystykseen. Ei sille olis varmaan mitään voinu tehdä, vaikka se olis ollu jo valmiiksi leikkaussalissa. Mut mä oon nyt vatvonu sitä jo koko yön ja päivän; kerro, mitä te ootte tehny.”
”Kyl se aina tuntuu vähän pahalta. Sen kuuluu tuntuu”, Toni sanoi hiljaa. Valtteri ei vastannut, mutta veti syvään henkeä. Toni huokaisi pienesti – häntä ei yllättänyt se, että Valtterin oli vaikea puhua sellaisesta, eikä enää sekään, kuinka herkkä tämä oikeasti oli.
”Mul on ikävä sua”, Valtteri sanoi hiljaa.
”Mullakin. Mut perjantaina nähdään”, Toni vastasi hymyä äänessään.
”No vihdoin. Mun täytyy varmaan lopettaa, sano terveisii lapsille”, Valtteri huokaisi.
”Kerron. Koita jaksaa, muru.”

[Altais]

Se on kyllä jännä ja ihana tunne, kun hahmot ja tarina alkavat elää ihan omaa elämäänsä, ja tarinasta tuleekin jotain ihan muuta ja paljon pidempää kuin mitä alun perin oli suunnitellut. Tätä on todella kiva seurata, kun Tonin ja Valtterin suhde on kehittynyt alkuaikojen varovaisesta lähentymisestä tarkemmin määrittelemättömän seksi- ja tapailusuhteen kautta seurusteluksi, ja nyt tunteet ovat syventyneet sille tasolle, että puhutaan jo rakkaudesta. Ai että, tykkään niin paljon siitä, kun ensimmäistä kertaa uskalletaan tunnustaa omat tunteet toiselle ääneen. Se oli todella kivaa luettavaa, ja tärkeä hetki Tonin ja Valtterin suhteessa, vaikka lukijalle onkin ollut jo enemmän tai vähemmän pitkään selvää, että heidän välillään on jotain isoa, mitä ei ihan kenen tahansa kanssa vastaan tule.

Mutta nyt se Vaasa sitten realisoitui. Ymmärrettävästi aika haastavaa se onkin tietää, miten kaikki oikein tulee menemään, kun tunteet toista kohtaan ovat syviä, mutta edessä oleva etäsuhde tulee olemaan kestoltaan monin verroin pidempi kuin se aika, mitä on ehditty olla yhdessä. Siihen päälle lasten aikataulut ja kummankin työt, eipä ole helppo yhtälö. Oli varmasti tärkeä hetki Valtterille, että Toni lähti hänen kanssaan Vaasaan katsomaan asuntoa ja muutenkin tutustumaan paikkaan. Vaikka olikin Tonille vaikean tuntuinen hetki ihan konkreettisesti nähdä, miten pitkästä välimatkasta on kyse. Tuo oli sydäntä riipaisevaa, kun heidän piti luopua työn tekemisestä yhdessä, mikä oli kummallekin ollut palkitsevaa. Surettaa heidän puolestaan, ja tosi kovasti toivon, että rakkaus kannattelee pitkän etäsuhdevaiheen yli. Kiitos uusista luvuista!

[Skorpioni]

Altais, kiitos taas kommentista! Joo tämä on muotoutunutkin aika pitkäksi varmaan juuri siksi, että tykkään itse kovasti siitä, kuinka suhde elää ja muuttaa muotoaan tuossa alkuvaiheissa, kun on koko ajan kaikkia uusia vaiheita kiva kuulla, että sitä on ollut mukava myös seurata! Ja oikeassa olet, eipä ole tosiaan helppo palapeli tuo työvuorot-lapset-etäsuhde-kombo.


Huh, kesäloma loppui, hyperfiksaatio tähän ei. Sen sijaan on ollut haasteita sovitella loput pääni ideat tähän mukaan. Pari raapaletta taas.

LV

79.   (300 sanaa)

Valtterin iho tuntui pehmeältä sormien alla, kun Toni siveli tämän kylkeä. Kello läheni kahtatoista ja hyinen tihkusade vihmoi ikkunaa vasten pimeydessä. Valtterin keho vierellä hehkui lämpöä, josta Toni ei tuntenut saavansa tarpeekseen, vaikka he olivat jo viettäneet enimmän illasta toisiinsa kietoutuneina. Lapset olivat Iita-tädillä yökylässä, koska Toni vältteli edelleen Valtterin kutsumista yöksi lapsiviikoilla – aikaisemmat miehen vierailut olivat sopivasti osuneet lapsettomiin viikonloppuihin.
Toni katseli Valtterin rauhallisen hengityksen tahdissa kohoilevaa kylkeä eikä ollut varma, oliko tämä unessa vai ei. Väsyneeltä mies oli vaikuttanut jo tullessaan – juna oli perillä vasta kahdeksalta. Toni painautui tiukemmin kiinni Valtterin paljaaseen selkään ja upotti nenänsä tämän niskahiusten sekaan. Hän ehti hetken hekumoida ajatuksillaan illan aikaisemmista vaiheista, kun Valtteri alkoi tuttuun tapaan liikahdella levottomasti. Toni ei päästänyt irti, kuten yleensä, vaan rutisti kovempaa. Valtteri yskähti.
”Mä tarviin vähän tilaa”, tämä mutisi unisen kuuloisena. Toni ei vieläkään päästänyt irti, vaan piti päänsä päättäväisesti toisen niskassa.
”Mä oon antanu sulle tilaa vittu Vaasaan asti”, hän murahti, ”nyt saat kestää. Mä tarviin tätä.”
Valtteri päästi pienen, lempeän hymähdyksen, vääntäytyi irti Tonin otteesta ja kääntyi selälleen.
”Tuu tänne mieluummin”, hän mutisi ja kohotti Tonin puoleista käsivarttaan. Toni hymyili ja ryömi toisen kainaloon, painoi päänsä tämän rinnalle ja kohotti kasvojaan niin, että yletti nuuhkimaan kaulaa. Valtteri naurahti.
”Senkin koira.”
Toni ei vastannut, vaan kiersi kätensä Valtterin rinnan ympäri ja sulki silmänsä. Hän hengitti syvään ja tunsi väsyneiden lihastensa rentoutuvan. Hän tajusi, ettei juuri koskaan maannut kenenkään kainalossa – hän oli aina kaikkien muiden sylinä – mutta siinä, Valtterin vahvojen käsivarsien ympäröimänä, tuntui siltä, että hänkin sai olla sekaisin ja keskeneräinen.
Valtteri juoksutti sormiaan hänen hiustensa lomassa.
”Sun tukka on kasvanu”, tämä sanoi hiljaa.
”Mm”, Toni mumisi, ”pitäis käydä parturis.”
”Ei, kun se on kiva”, Valtteri vastasi. Toni hymyili itsekseen ja halasi vähän kovempaa. Teki jo valmiiksi pahaa, että kahden päivän kuluttua hän olisi taas yksin.

80.   (350 sanaa)

Toni heräsi lauantaina niin sikeästä unesta, ettei alkuun oikein tiennyt missä oli. Aikansa siristeltyään hän sai tarkennettua katseensa kelloon, joka oli hieman yli kymmenen. Hän ei tiennyt, koska olisi viimeksi nukkunut niin pitkään – tai niin hyvin. Hämmentävästi Valtteri oli jo hereillä, mutta makasi vain kaikessa hiljaisuudessa puhelintaan selaillen ihan hänen vierellään. Toni räpäytti silmiään ja Valtteri oli vieläkin siinä. Tämä laski puhelimensa ja hymyili.
”Huomenta”, mies sanoi hiljaisella, pehmeällä äänellä, joka sai väristyksen kulkemaan pitkin Tonin selkää. Hän hymyili.
”Huomenta. Ooks sä ollu kauan hereillä?”, hän mutisi. Valtteri virnisti.
”Ehkä vartin. En mä viittiny herättää sua, kun sä näytit niin… rauhalliselta.”
”Tuntuu kun ois nukkunu vuoden”, Toni sanoi ja ryömi takaisin Valtterin kainaloon. Tuntui jotenkin epätodelliselta.
”Huomaan”, Valtteri naurahti, ”auttoks seksi vai kainalo?”
”Varmaan molemmat”, Toni sanoi hiljaa ja silitti peiton alla Valtterin paljasta alavatsaa. Hän tunsi, kuinka miehen vatsalihakset jännittyivät hänen kätensä alla. Muut reaktiot hän saattoi arvata.
”Monelt sun pitää hakee lapset?”, Valtteri kysyi käheällä äänellä ja Toni virnisti itsekseen.
”Iita sano, et se voi tuoda ne kävellen. Varmaan puolenpäivän aikaan, niin Ebba nukkuu rattaisiin.”
Valtteri veti häntä lähemmäs itseään.
”Mä keksin parikin hyvää ajanvietettä siihen väliin”, mies kuiskasi hänen korvaansa. Tonin vatsanpohjassa muljahti miellyttävästi. Hän suukotti Valtterin kaulaa.
”Mä en saa sust tarpeekseni”, hän mutisi.
”Tuu ens viikonloppuna Vaasaan. Voidaan olla koko viikonloppu kahdestaan”, Valtteri vastasi.
”Sori”, Toni sanoi hiljaa.
”Ei se haittaa. Mä luulen, et mutsi ja Onni on vaan tyytyväisiä, että mä käyn välillä sielläkin. Onni oli kuulemma hakenu jo vieraspatjan omaan huoneeseensa, että mun täytyy kuulemma nukkua siinä”, Valtteri naurahti. Toni taivutti päätään taaksepäin ja katseli Valtterin seesteisiä silmiä.
”Kyllä mä haluaisin kertoa lapsille, mut mä en tiedä, onko ne kuitenkaan vielä valmiita. Me on kuitenkin erottu hiukan alle vuos sitten”, hän mutisi. Valtteri hymyili toisella suupielellään.
”Take your time. Oikeesti.”
Toni painoi päänsä Valtterin kaulaan.
”Miks sä oot noin ihana”, hän sanoi toisen ihoa vasten. Valtteri naurahti pienesti.
”Tosi ihana. Jos sä jaksat oottaa yhden Vaasan verran niin mä voin odottaa, et päiväkoti-ikäset on valmiita”, tämä vastasi. Toni hymyili. Valtterin parransänki kutitti otsaa ja tämän iho tuntui kutsuvalta.
”Mitäs aamuaktiviteetteja sul olikaan mielessä?”

81.   (350 sanaa)

Valtteri jäi vielä kylään lasten palattua. Edvin vaikutti jotenkin kärttyiseltä, mutta kelpuutti Valtterin peliseuraksi lautapeliinsä. Ebban heräiltyä Toni tarjoili välipalaa ja alkoi tehdä lähtöä puistoon. Ebba halusi valikoida mukaan tulevat pihalelut ja sitten pukea itse ulkovaatteet. Lasten ulos vieminen talvella vaati tolkuttoman varustemäärän, mutta koska ei ollut kiire mihinkään, antoi Toni Ebban vetää itse vaatteita päälleen. Vessan ovi kolahti, kun Edvin tuli sieltä pois. Ovenkarmiin nojaileva Valtteri vilkaisi poikaa.
”Meepä säkin hakemaan ulkovaatteet jo. Ebba on kohta valmis”, mies sanoi rauhallisesti.
”Sä et oo mun isä!”, Edvin kivahti. Toni avasi suunsa, mutta Valtterin silmien välähdys vaimensi hänet.
”En olekaan”, Valtteri sanoi rauhallisesti, ”mutta me ollaan menossa ulos ja sä tarvitset ulkovaatteet.”
Edvin tuijotti Valtteria kulmiensa alta. Valtterin ilmekään ei värähtänyt.
”Sä et varmaan tarvii apua, kun sä oot jo niin iso. Mut jos iskä kattoo, että sulle tulee kaikki mukaan ja me mennään Ebban kanssa jo ulos?”, mies sanoi sitten, nappasi Ebban pipon ja tytön mukaansa ja astui ulos. Toni kiitteli mielessään Valtterin tilannetajua ja katsoi kulmat kurtussaan esikoistaan, joka heittäytyi lattialle ja alkoi kiskoa haalaria päälleen.
”Miksi sä noin sanoit?”, Toni kysyi.
”Ei se oo mun isä”, Edvin sanoi tiukasti.
”Miks se olis? Et sä sano Iitallekaan, ettei se oo sun äiti. Tai mummille.”
Edvin ei vastannut, vaan kiskoi tuiman näköisenä talvikenkiä jalkaansa. Toni huokaisi.
”Mikä sua painaa?”, hän kysyi. Edvin puri huultaan.
”Muuttaaks äiti tänne? Kun meidän koti on nyt myyty?”, poika lopulta kysyi. Toni hymyili surullisena.
”Ei. Äiti ostaa uuden kodin, jossa te asutte, kun ootte sen kanssa. Se on ihan lähellä päiväkotia. Ja mua”, hän sanoi. Edvin ei näyttänyt tyytyväiseltä.
”Haluaisitko sä, että me asuttais vielä yhdessä?”, Toni kysyi hiljaa. Edvin näytti vaikealta.
”En mä tiedä”, poika sanoi. Toni laskeutui istumaan tämän viereen ja pörrötti tukkaa.
”Saatte omat huoneet siellä äidin uudessa kodissa. Ja nyt kun se vanha on myyty, mäkin voin jossain kohtaa muuttaa isompaan kotiin”, hän sanoi. Edvin mutristi suutaan.
”En mä haluu koko ajan muuttaa.”
Toni hymähti.
”Sekö sua harmittaa?”, hän kysyi. Edvin nyökkäsi. Toni veti pojan kainaloonsa.
”Tärkeimmät asiat ei muutu”, hän sanoi hiljaa, ”minä ja äiti rakastetaan teitä.”
Edvin nyökkäsi hitaasti.

[Skorpioni]

Oon jotenkin kärvistellyt tämän kanssa. Oon kirjoittanut ehkä kahdeksan kertaa uusiksi nämä seuraavat raapaleet kun en oikein osaa päättää, mitä niiden kanssa tekisin. Ne ovat nyt tällaiset

LVII

82.   (350 sanaa)

Junan ikkunasta näkyi vähitellen valkeneva, tasainen maa, joka erottui enää hailakasti veturin valokiilojen halkomassa pimeydessä. Toni joi kolmatta pahvimukillista kahvia ja vilkuili kärsimättömänä kelloa. Neljän tunnin matka tuntui pitkältä – työpäivän jälkeen väsytti ja perillä olisi silti vasta kahdeksan jälkeen. Valtteri päivysti sunnuntain, mutta ehtisivät he sentään koko lauantain viettää yhdessä. Ja Toni ehtisi hyvin kotiin ennen, kuin Nea toisi taas lapset. Hän tuijotti pimeyteen ja yritti karkottaa mielestään kaikki negatiiviset ajatukset, vaikka se vaikeaa olikin. Hän vihasi marraskuuta, mutta nyt sen vaihtuminen joulukuuhun ei oikeastaan parantanut tilannetta mitenkään. Joulun odotuksesta puuttui se taika, jonka lapset saivat aikaan, kun joulua ei saanutkaan viettää omien lastensa kanssa. He olivat sopineet, että lapset viettäisivät jouluaaton Nean ja tämän siskon Neelen perheen kanssa, koska siellä oli muitakin lapsia – Toni ja tämän aikuiset perheenjäsenet saattoivat hyvin viettää joulua seuraavanakin päivänä.
Puhelimen näyttö syttyi viestin merkiksi. Toni sulki silmänsä, eikä jaksanut avata Nean viestiä. Se epäilemättä liittyi Ebban seuraavan viikonlopun syntymäpäiväjuhliin, mutta Nean kanssa kommunikoinnissa oli taas jotenkin kireä sävy. Tonista tuntui, että se oli saanut alkunsa, kun hän oli ehdottanut, että kertoisi lapsille Valtterista. Nean mielestä lapset eivät olleet valmiita kuulemaan sellaista, ja heti perään tämä oli ollut sitä mieltä, että hänen pitäisi muutenkin nähdä Valtteria vain ilman lapsia. Toni oli pyöräyttänyt silmiään ja sanonut, että lapset tuskin tekivät eroa Valtterin ja muiden heillä toisinaan kyläilevien vanhempiensa kavereiden välillä. Nea saattoi kuitenkin olla oikeassa siinä, etteivät lapset olleet valmiita, sillä joulun lähestyessä nämä olivat jotenkin tuntuneet taas reagoivan kahden kodin välillä asumiseen enemmän. Samaan aikaan Toni alkoi olla kohtalaisen varma siitä, että Edvin arvasi jotain. Sisäinen ristiriita näiden kahden ajatuksen välillä ei oikein jättänyt Tonia rauhaan, ja siinä mielessä viikonlopuksi Vaasaan lähtö tuntui ihan hyvältä – saipahan olla hetken irti arkielämästään. Toni yritti olla ajattelematta sitä, että koko helvetin etäsuhdekuvio oli oikeasti vasta alussa ja pitkiä junamatkoja oli loputtomasti jäljellä.
Juna hidasti vauhtiaan ja lähestyi laituria. Astuessaan ulos Tonin katse tavoitti heti ihmismeren toisella puolella katoksen tolppaan nojailevan Valtterin. Mies hymyili ja sai aikaan Tonin sisällä liikahduksen, joka teki taas tyhjäksi sen, miten vaikeaa kaikki heidän ympärillään oli. Sillä kaikki heidän välillään oli mutkatonta ja selkeää.

LVIII

83.   (350 sanaa)

Valtterin hengitys kuulosti tasaiselta ja rauhalliselta, mutta Toni ei saanut unta. Hän juoksutti sormeaan pehmeästi pitkin Valtterin paljasta käsivartta ja mies liikahti.
”Etkö saa unta?”, Valtteri kysyi hiljaisella äänellä.
”Herätinks mä?”, Toni vastasi.
”Et”, Valtteri sanoi ja avasi silmänsä. Utuinen katse tarkentui hetken. Toni hymyili pienesti.
”Mitä sä mietit?”, Valtteri kysyi.
”Sua. Elämää. Edviniä”, Toni vastasi. Valtterin toinen suupieli nousi.
”Mitä sä mussa mietit?”
Toni irvisti.
”Sitä, että mä oon paska poikaystävä, enkä muista, mikä sun oikee syntymäpäivä on.”
Valtteri naurahti.
”Seittesmästoista. Enkä mä oo kertonu sitä sulle”, tämä vastasi, venytteli kissamaisesti ja kohottautui istumaan. Toni tuijotti hölmistyneenä, kunnes Valtteri kohotti kysyvästi kulmiaan.
”Sama kun Ebballa”, Toni sanoi.
”Niin on”, Valtteri sanoi, ”mitä sä elämästä mietit?”, tämä jatkoi, kuin yhteinen syntymäpäivä olisi täysin epärelevantti asia.
”No nyt musta tuntuu vielä ikävämmältä, ettei me nähdä ens viikolla”, Toni sanoi. Valtteri hymyili vähän ja katsoi häntä tiiviisti.
”Eiks se oo kaikille helpompaa, etten mä oo siellä juhlissa?”, tämä kysyi, eikä Toni ollut varma kuvitteliko vain pienen pistelyn äänessä.
”No”, hän aloitti osaamatta oikein sanoa muuta, sillä asiaa ei varsinaisesti käynyt kieltäminen. Valtteri puri huultaan ja hymyili sitten vinosti.
”Mä –” Toni aloitti, mutta Valtteri keskeytti hänet.
”Ei sun tarvii selittää. Mites se elämä? Edvin?”, tämä sanoi vaihtaen selvästi puheenaihetta. Toni huokaisi ja kohottautui itsekin istumaan. Valtteri veti polvensa koukkuun, kiersi kätensä niiden ympäri ja katseli Tonia tarkkaavaisesti.
”Noh”, Toni huokaisi, ”vuos sit mä oon eläny sellasta oikein perinteistä ydinperhe-elämää, jossa on äiti, isä, kaks lasta ja farmariauto, puuttu vaan koira. Ja nyt… mul on joku vaasalainen kirurgipoikaystävä ja lapset joka toinen viikko ja mä… oon ihan hukassa mun elämässä”, hän jatkoi hiljaa. Valtterin katse pehmeni.
”Kaduttaako?”, tämä kysyi vinosti hymyillen.
”Ei”, Toni sanoi, ”musta vaan tuntuu, että mikään mun elämäs ei oo mun päätäntävallassa. En mä haluais, että sä oot niin kaukana. En mä haluais nähdä mun lapsia vaan joka toinen viikko. En mä haluais olla terveyskeskuksessa töissä. Mä oon aika varma, että Edvin jollain tasolla tietää tästä, mut Nea on sitä mieltä, ettei niille saa kertoo, ja mä en tiedä, mitä mä teen. Minkään kanssa, koska mä en voi tehdä mitään.”

84.   (300 sanaa)

Valtteri katseli häntä hetken vakava ilme silmissään.
”Saaks Nea päättää, koska sä kerrot sun elämän valinnoista sun lapsille?”, tämä lopulta kysyi. Toni huokaisi.
”No ei mut… Se on vaan helpompaa, jos se on samalla sivulla.”
”Mitä sä pelkäät?”, Valtteri kysyi. Toni puri huultaan ja mietti hetken.
”Että ne ei oo valmiita ja ottaa sen kauheen raskaasti. Että niit kiusataan siitä. Et me…”, lause jäi kesken. Valtteri hymyili surullista hymyä.
”Et me erotaan?”, tämä kysyi. Toni ei vastannut.
”Okei. No, jos se yhtään helpottaa sua, niin haluuks tietää, mistä mä oon haaveillu sillon, kun musta tuntuu tolta?”, Valtteri sanoi yhtäkkiä. Toni kohotti kysyvästi kulmiaan. Valtteri laski katseensa polviinsa ja näytti empivän hetken. Toni kohotti kätensä tämän käsivarrelle.
”Tää on ehkä vähän… Äh. Mul on aina sellanen viiden vuoden tavote, mitä kohti mä haluun elämässä mennä. Et on helpompi tehdä järkeviä päätöksiä”, Valtteri aloitti ja kuulosti jännittyneeltä.
”Mitä siihen kuuluu?”, Toni kysyi, eikä voinut olla hymyilemättä.
”No. Sä. Ja yhteinen omakotitalo”, Valtteri sanoi hiljaa. Toni katsoi miestä hetken saamatta sanaa suustaan.
”Ooksä tosissas? Haluaks sä asua mun ja mun lasten kanssa?”, hän yskäisi. Sormenpäissä pisteli. Valtteri sanoi ääneen kaiken sen, mistä hän ei uskaltanut edes haaveilla.
”Mä oon just näin tosissani”, Valtteri vastasi. Tonin suupieltä nyki hymy.
”Ei me olla ees tunnettu vuotta”, hän sanoi.
”Niin. Mut täs on jotain, mitä ei oo ollu ennen. Et säkään varmaan muuten olis just matkustanu Vaasaan”, Valtteri vastasi vakavana. Tonia hymyilytti entistä enemmän.
”Ooksä ollu tätä mieltä kaikkien kanssa?”, hän kysyi. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Mä en oo ikinä asunu kenenkään kanssa”, tämä vastasi, ”mut sun kanssa mul on sellanen olo, että mä saan olla… vaan minä. Ei tarvii olla täydellinen, vaan saa olla kesken ja neuroottinen ja ärsyttävä. Ja muuttaa Vaasaan.”
Toni katsoi taas Valtteria osaamatta vastata. Rinnassa lähes poltti valtava hellyys, kiintymys ja jännitys.

85.   (350 sanaa)

”No sano nyt jotain”, Valtteri sanoi lopulta kuulostaen jännittyneeltä. Toni nojasi lähemmäs, kunnes heidän kasvonsa melkein koskettivat toisiaan.
”Maailman söpöin rakkaudentunnustus”, hän sanoi hiljaa ja sai Valtterin pyöräyttämään silmiään. Hän yritti vetää miestä halaukseen, mutta onnistui vain kaatamaan heidät molemmat sängylle.
”Mistä sä haluut sun omakotitalon?”, hän kuiskasi ja Valtterin vakava ilme suli hymyyn.
”Pitää asuu niin, että pääsee puolessa tunnissa Tyksiin”, tämä vastasi. Toni painoi huulensa miehen otsalle.
”Muista, et sun poikaystäväs on sairaanhoitaja. Ja toi arkiduunin palkka ei oo kauheen hyvä”, hän hymähti. Valtterin katse terästäytyi.
”Mee tekee se YAMK. Sit sä voit mennä takas ensihoitoon ja ruveta kenttäjohtajaks”, tämä sanoi. Toni naurahti, mutta Valtterin katse pysyi totisena.
”Joo. Koska sinne vaan mennään”, Toni hymähti.
”Täytyy olla tavotteita”, Valtteri vastasi.
”Millä ajalla sä kuvittelet, että mä sellasen teen? Mun on pakko käydä töissä.”
”Eiks ne oo kaikki nykyään jotain monimuotokoulutusta. Sitä paitsi sä valitat koko ajan et sul on liikaa aikaa joka toinen viikko”, Valtteri vastasi sen kuuloisena, että tietenkin kaikki asiat vain järjestyvät. Toni kääntyi selälleen ja katseli hämärässä kattoon. Hän kuuli Valtterin hengityksen vierellään.
”Oonks mä susta naiivi?”, tämä kysyi. Toni käänsi päätään ja kohtasi harmaiden silmien katseen. Hän hymyili.
”Äh. Sä oot vaan… nuori. Kyllä mäkin oikeesti haluun tollasia asioita. Mä en vaan uskalla ajatella niitä”, hän sanoi hiljaa. Valtteri pyöräytti silmiään, kuten aina Tonin mainitessa jotain heidän ikäerostaan.
”Ihan kun mä oisin kuustoista. Kyllä mäkin oon ihan aikuinen”, tämä hymähti, ”ja mä tiedän, ettei elämä mee aina niin kuin on suunnitellu. Mun on kyl pitkälti menny, mut ehkä siks, että mä oon aina keskittyny vaan sellasiin asioihin, jotka on aika pitkälti vaan musta kii. Ja tässä ei oo mitään järkee, mut tätä mä haluun enemmän, kun mitään muuta. Et sit kun mä tuun takas, me voitais asuu yhdessä.”
Toni veti Valtterin kiinni itseensä. Hän haistoi tutun aftershaven, Valtterin puhtaan ihon ja ominaistuoksun.
”Eks sä vois haluta olla vaik työterveyslääkäri niin ei tarttis odottaa niin kauaa”, hän huokaisi vasten Valtterin kaulaa. Mies naurahti.
”Sori.”
Toni suuteli Valtterin kaulaa. Rinnassa lepattava jännitys tuntui muuttavan muotoaan johonkin luottavaisempaan, odottavampaan. Valtteri kohotti hänen leukaansa ja haki huulet omilleen.