Nimi: Kaste
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Tuntematon sotilas
Genre: Yleisdraama ja hahmotutkielma. Ficlet (480 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Vanhala ja Hauhia
Yhteenveto: Hauhia puhuu vilkkaasti elehtien ja rehvakkaaseen sävyyn, joka muistuttaa Vanhalaa ajasta joskus kauan sitten.
Vastuunvapaus: Tuntematon sotilas on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Katsoin tässä hiljattain Louhimiehen Tuntemattoman sarjaversiota ja inspiroiduin siitä, kun kolmannessa osassa Vanhala käy hakemassa sotamies Hauhian tämän ensimmäiselle omalle vartiovuorolle ja kuuntelee siinä hetken, kun Hauhia juttelee kavereilleen. Ficlet300 sanalla 232 kaste.
KASTE
Kellon lähestyessä iltapäiväkahta Vanhala lähtee hakemaan Hauhiaa toisen puolijoukkueen korsulta, johon hän aiemmin pyysi Koskelalta saada mennä tovereitaan tapaamaan. Pojat eivät kuitenkaan ole korsulla – Vanhala ohjataan jonkin matkan päähän teltoille, metsän suojaan, johon täydennysmiehet ovat pystyttäneet korvikenuotion.
Vanhala katsoo heitä matkan päästä. Nuotion ympärille kerääntyneet pojat eivät huomaa häntä, mutta Vanhala kuulee heidän juttelunsa joutumatta pinnistelemään. Häntä hymyilyttää. Omiensa joukossa Hauhian koko olemus on aivan erilainen kuin omassa korsussa. Kai se sitä on, kun hän ei näiden seurassa ole auttamatta porukan nuorin ja kokemattomin, vaan kaikki ovat samalla viivalla. Hän puhuu vilkkaasti elehtien ja rehvakkaaseen sävyyn, joka muistuttaa Vanhalaa ajasta joskus kauan sitten.
”Meillä on saatanan komee konekivääri”, Hauhia sanoo parhaillaan.
”Samallaiset meilläkin on.”
”Mutta meijän kivääreillä on kuulemma suolattu eniten. Ja yks meillä on ihan rämäpää. Se huuteli eilenkin naapurille, vaikka se suolas niin että lepikko roiku.”
Vanhala vilkaisee syrjään huvittuneena ja hiukan kiusaantuneena, vaikkei hänen läsnäoloaan ole huomattu eikä Hauhia maininnut edes hänen nimeään. Hänen ensimmäinen ajatuksensa on, ettei eilen ollut sen raskaampi päivä kuin tavallisestikaan. Melkein kevyempi oikeastaan. Hänen toinen ajatuksensa on sen tajuaminen, kuinka viaton Hauhia oikeastaan onkaan. Tai kukaan muukaan näistä nuotiolla istuvista sen puoleen.
Ja miten sitä tuollainen kloppi voi saadakaan kunnollista alkutuntumaa sotimiseen, kun asemasota on mitä on. Hiljaista ja hidasta. Vanhala ei voi väittää oman tulikasteensa yksin ja kerralla totuttaneen häntä sodan todellisuuteen, mutta silloin sentään tiesi sen ainaisen odottamisen lopulta päättyvän. Vartiossa istuessa ei sellaisestakaan varmuudella tiedä.
”Kyllä täälläkin on kovia naamoja”, yksi täydennysmiehistä vakuuttaa Hauhialle.
”Onneksi kookoosta ei oteta partioon…”
”Rokan poika vähän puheli semmosia että ottaa joskus minun kaverikseen, jos hän lähtee.”
Vanhala päättää sen olevan hänen merkkinsä. Hän ottaa askeleen eteenpäin, jolloin Hauhia huomaa hänet ja näyttää silmänräpäyksen ajan hiukan nololta, niin kuin itsekin ymmärtäisi uhoamisensa lapsellisuuden. Sitten Hauhia ponkaisee seisaalleen ja antaa pakkinsa vieressä istuvalle toverilleen.
”Ei maar, mulla vetää vartio kiinni.”
Hän lähtee Vanhalan perässä takaisin yhdyshautaa kohti. Kun Vanhala vilkaisee häntä olkansa yli, näyttää hänen koko olemuksensa muuttuneen hetkessä. Rehvakkuus on tiessään, ja Hauhia katsoo häntä samalla tavalla aranlaisesti kuin korsussa, vaikka sentään hän on tässä vaiheessa tottunut heihin sen verran, ettei arkuus enää juuri näy kuin Koskelan edessä.
Poikaparka, Vanhala ajattelee, ja taas hänen mieltään vaivaa jokin kummallinen suojelunhalu. Hauhia ei ole häntäkään kuin pari vuotta nuorempi, mutta jotenkin hän tuntuu silti niin lapselta vielä. Tietenkään hän ei tiedä sodan todellisuudesta vielä mitään. Aivan niin kuin hekään eivät tienneet Paloaukealta lähtiessään, vaikkei siitäkään ole lopulta kulunut kuin reilu vuosi.
Ja jotenkin sen reilun vuoden aikana Vanhalasta on tullut aikuinen. Sitä on kummallista ajatella.
Hän kuuntelee takanaan seuraavia askelia johdattaessaan heitä korsua kohti. Koskela haluaa varmistaa, että Hauhia todella on valmis menemään yksin, ja Rokallakin lienee hänelle vielä viime hetken vinkkejä. Se lohduttaa Vanhalan mieltä hiukan. Hauhia on varmasti saanut enemmän neuvoja kuin kukaan muu täällä silloin aikanaan, mutta itse hänen se kuitenkin on lopulta opittava, mitä sota on.
Omanlaisensa kaste kai sekin, Vanhala tuumii.
