Kirjoittaja Aihe: Tältäkö se tuntuu kun rakastuu? (Rose/Scorpius, K-11, romance) 9/9 6.2.2021!  (Luettu 2068 kertaa)

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
Nimi: Tältäkö se tuntuu kun rakastuu?
Ikäraja: K-11
Paritus: Rose/Scorpius
Yhteenveto: Scorpius on jo hetken aikaa tuntenut Rosea kohtaan muutakin kuin kaverillisia tunteita mutta onko tunne molemminpuolinen?

A/N: Piti ihan tarkistaa milloin olen viimeksi julkaissut jotain kirjoittamaani ja vuosi oli silloin 2016, eli onhan tässä muutama vuosi ehtinyt vierähtää. Tämä tarina on sellainen mikä on pyörinyt päässäni todella kauan ja vihdoin sain aikaiseksi jotain. Katsotaan miten tässä käy...

-

1.luku

Heti kun Albus oli saanut raahattua minut kirjastoon asti, minulle selvisi syy häneen yllättäen iskeneeseen opiskeluintoon. Sillä aikaa kun minä tunnollisesti kaivoin laukusta loitsujen kirjan ja muistiinpanovälineet, hän katosi yrttitietoa käsittelevään hyllyväliin ja esitti naurettavan pitkään valitsevansa hyllystä oikeaa kirjaa samalla kun vilkuili pöytää, jonka ääressä istui vaaleahiuksinen, erittäin viehättävä puuskupuh. Kun Albus oli ollut hyllyjen välissä 20 minuuttia ja minä olin saman ajan yrittänyt kirjoittaa esseetäni murisevan vatsani kanssa, tungin kirjani takaisin laukkuun ja hiippailin hyllyväliin Albuksen selän taakse.

”Joissain maissa sinut olisi todennäköisesti pidätetty karmivasta vaanimisesta”, kuiskasin aivan Albuksen korvan juuressa. Hän loikkasi noin metrin ilmaan ja päästi oudon kiljaisun, joka sai viehättävän puuskupuhin kohottamaan katseensa kirjastaan ja etsimään ihmetellen äänen lähdettä. Ennen kuin tyttö ehti nähdä Albusta, hän töni minut syvemmälle hyllyjen väliin ja iski minua käsivarteen ”Suosituimmat kasvit noidan puutarhassa” -kirjalla.

”Scorpius!” Albus ärähti mahdollisimman hiljaa.

”Albus!” minä ärähdin takaisin. ”Sinun pitäisi todellakin mennä puhumaan hänelle ja lopettaa minun houkuttelemiseni kirjastoon turhan takia.”

”Minä en todellakaan voi mennä puhumaan hänelle”, Albus sanoi järkyttyneenä. ”Hän on Emilia Moore, hänen isoäitinsä, äitinsä ja siskonsa ovat kaikki voittaneet miss Velhomaailman! Mitä ihmettä minä hänelle sanoisin?”

”Miten olisi: ’Hei, minä olen Albus Potter’.”

”Ja?”

”Ja luulisi sen riittävän. Sinun isäsi ei ehkä ole voittanut miss Velhomaailmaa, mutta hän on pelastanut koko velhomaailman…”

Albus pyöritteli silmiään kyllästyneesti.

”Koska minä haluankin taas uuden tytön joka on kiinnostunut minussa ainoastaan sukunimestäni.”

Hän vilkaisi vielä kerran Emiliaa, joka oli uppoutunut taas kirjansa pariin.

”Hän on niin upea.”

”Selvä, jos olet jo päättänyt mitä kasveja istutat puutarhaasi, voitaisiinko mennä syömään? Minä kuolen nälkään”, minä sanoin virnistäen. Albus vilkaisi kädessään pitämänsä kirjan kantta ja lievästi punastuen tunki sen takaisin kirjahyllyyn. Jätimme Emilian taaksemme ja livahdimme hiljaisesta kirjastosta hälyisän käytävän puolelle. Moni muukin oli selvästi päättänyt lähteä päivälliselle joten liityimme Suureen saliin virtaavaan ihmisjoukkoon.

”Kaiken lisäksi minun ei pitäisi ottaa mitään rakkausneuvoja vastaan sinulta”, Albus sanoi. ”Vai joko olet kertonut serkulleni että käyt kuumana häneen?”

Suhahdin Albuksen hiljaiseksi ja katsoin äkkiä ympärilleni oliko kukaan kuullut häntä mutta ympärillä kävelevät ihmiset eivät näyttäneet lainkaan kiinnostuneilta meistä. Kaduin taas kerran, että olin koskaan mennyt avautumaan Albukselle onnettomasta rakkaudestani mutta puolustukseni täytyi sanoa, että olin silloin ollut niin tukevassa humalassa että minulla ei seuraavana päivänä ollut mitään muistikuvia koko illasta.

”Täysin eri tilanne, Albus, täysin eri”, totesin tyynesti. Se nimittäin oli totta. Siinä missä Albus ja Emilia olivat lähes täysin tuntemattomia toisilleen, minä ja Rose olimme olleet parhaita ystäviä siitä asti kun aloitimme Tylypahkassa, eli jo yli kuusi vuotta. Silloin minut ja Albus oli lajiteltu luihuiseen ja meistä tuli hyvin nopeasti parhaita ystäviä. Siitä huolimatta että Rose oli rohkelikko, hän vietti sitkeästi aikaa serkkunsa kanssa ja hyvin nopeasti myös me ystävystyimme. Siitä lähtien olimme olleet erottamaton kolmikko. Valitettavasti viidennen Tylypahka-vuotemme aikana aloin kiinnittää huomiota Rosen muuttuneeseen ulkomuotoon ja kuudentena vuonna en voinut enää kieltää, että olisin tehnyt mitä tahansa että olisin saanut suudella häntä. Luonnollisesti en voinut suudella häntä koska se olisi pilannut erittäin hyvän ystävyyssuhteemme.

”Mistäs te täällä juttelette noin vakavan näköisenä?”

Rose ilmestyi täysin yhtäkkiä väliimme ja pujotti käden meidän molempien kainaloon. Sydämeni löi hetken verran lujempaa, ehkä siksi että hän ilmestyi paikalle tai ehkä siksi että säikähdin oliko hän kuullut mistä puhuimme.

”Salaisesta rakkaudesta”, Albus sanoi ja virnisti minulle ilkikurisesti Rosen pään yli. Loin häneen murhaavan mulkaisun. ”Scorpius on sitä mieltä että minun pitäisi mennä juttelemaan Emilialle.”

”Sinun pitäisi ehdottomasti mennä juttelemaan Emilialle”, Rose sanoi ja nyökkäili pontevasti. ”Joissain maissa sinut olisi todennäköisesti jo pidätetty karmeasta vaanimisesta.”

”Tekeekö hän sinullekin sitä, että pyytää kirjastoon opiskelemaan ja –” aloitin ja Rose keskeytti minut samantien. 

”Ja häviää sitten tuntikausiksi väijymään Emiliaa hyllyjen väliin! Voi luoja, kyllä, miten rasittavaa.”

”Minä olen yhä paikalla, kamut”, Albus sanoi kuivasti. Rose katsoi minua ja hymyili enkä voinut olla vastaamatta hänen hymyynsä. Hän näytti niin kauniilta, punaruskeat hiukset oli kietaistu rennolle poninhännälle ja kun hän hymyili, hymy ylettyi hänen täydellisen ruskeisiin silmiinsä asti ja sai pisamien täyttämän nenän nyrpistymään ihanasti. Yritin olla näyttämättä liian rakastuneelta ja siirsin kiireesti katseeni takaisin Albukseen, joka pyöritteli minulle silmiään. Ilmeisesti hänen mielestään en onnistunut kovin hyvin.

”Joten, Tylyahon viikonloppu on tulossa”, kiirehdin vaihtamaan aihetta salaisesta rakkaudesta. ”Onko ideoita missä järjestyksessä etenemme tällä kertaa?”

”Minä en itseasiassa etene missään järjestyksessä”, Albus sanoi nyreänä. ”Professori Graham päätti järjestää jälki-istuntoni juuri tänä viikonloppuna. Ihan kun olisin edes ansainnut mitään jälki-istuntoa, ne verhot syttyivät tuleen käytännössä ihan itsestään!”

”Minäkään en itseasiassa etene missään järjestyksessä”, Rose sanoi tyynesti ja pyyhkäisi yhden hiussuortuvan korvansa taakse. ”Nathan Riggs pyysi minua lähtemään hänen kanssaan.”

Minusta tuntui kuin joku olisi iskenyt minua nyrkillä vatsaan mutta yritin näyttää yhtä tyyneltä ja nyökkäillä kuin olisi maailman luonnollisin asia että Rose oli menossa Tylyahoon Nathan Riggsin kanssa. Onneksi Albuksen ei tarvinnut olla yhtä diplomaattinen.

”Nathan Riggsin?” hän parahti. ”Rohkelikon huispausjoukkueen kapteenin Nathan Riggsin kanssa?”

”Onko sinusta noin yllättävää että hän haluaa lähteä ulos kanssani?” Rose kysyi ärtyneenä.

”Minusta on yllättävää että sinä haluat mennä ulos hänen kanssaan”, Albus sanoi. ”Hän on kusipää.”

”Se, että Rohkelikko voitti viime huispausottelun ettekä te, ei tee hänestä kusipäätä.”

”Se, miten hän kohtelee muita ihmisiä tekee hänestä kusipään”, Albus mutisi.

”Minä en tarvitse sinun hyväksyntääsi kaikelle mitä teen”, Rose vastasi serkulleen pelottavan herttaisesti hymyillen ennen kuin kääntyi minun puoleeni. ”Entä Scorpius, mitä jos sinä pyytäisit Vanessa Martinezia? Hän on upea ja kaiken lisäksi todella ihastunut sinuun.”

”Niin, Vanessa Martinez”, minä totesin puoliääneen. Vanessa oli seitsemäsluokkalainen rohkelikko ja Rosen kaveri. Hän oli puoliksi espanjalainen, tumma ja tulinen ja kuten Rose sanoi, upea. Kuka tahansa olisi ollut onnensa kukkuloilla jos olisi kuullut, että Vanessa oli ihastunut juuri häneen. Valitettavasti minä en ollut yksi näistä ihmisistä mutta yritin silti näyttää innostuneelta. ”Minä ehdottomasti kysyn häntä.”

Olimme päässeet jo Suuren salin ovelle asti. Rose ilmoitti että oli luvannut syödä tupalaistensa kanssa ja hävisi samantien rohkelikon pöytään. Me jäimme hetkeksi seisomaan ovelle ennen kuin siirryimme Albuksen kanssa luihuisten tupapöytään ja istahdimme alas.

”Joten”, Albus aloitti. ”Vanessa Martinez.”

”Vanessa Martinez”, minä vastasin huokaisten.

-
« Viimeksi muokattu: 06.02.2021 22:03:09 kirjoittanut Jippu »
Empty minds make the most noice.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
mimamu: Kiitos ihan superpaljon kommentista! Itsekin olen kovin tykästynyt Rose/Scorpius paritukseen, kiva että on muitakin faneja :D Toivotaan parasta että pääsen tämän kanssa kunnialla loppuun saakka.

-

2.luku

Rosen kehotuksesta, ja lähinnä myös siksi että en halunnut istua koko lauantaita yksin miettimässä Rosea treffeillä Nathanin kanssa, minä pyysin Vanessa Martinezia kanssani Tylyahoon. Vanessa suostui pyyntööni ilomielin ja näin sivusilmällä miten pari keskustelua seurannutta kuudesluokkalaista rohkelikkopoikaa loi minuun katkeria katseita.

Joten lauantaina lähdimme Vanessan kanssa Tylyahoon. Hän näytti yhtä upealta kuin aina ja oli loistavaa treffiseuraa: hän osasi aina nauraa juuri oikeissa kohdissa tarinaa ja laski usein rennosti kätensä käsivarrelleni, kun oikein innostui selittämään jotain. Viidesluokkalainen Scorpius ja jopa kuudesluokkalainen Scorpius, joka ei ollut vielä yhtä ihastunut Roseen kun minä olin nyt, olisi ollut onnensa kukkuloilla. Jossain vaiheessa hän pujotti sormensa sormieni lomaan ja kävelimme kaduilla käsi kädessä. Kun pääsimme takaisin linnaan, saatoin hänet Rohkelikkotorniin ja siinä, Lihavan Leidin huomautellessa kovaäänisesti että hänellä oli muutakin tekemistä kuin odottaa että Vanessa joutaisi oleskeluhuoneeseen, me suutelimme. Vanessa maistui mausteiselta yrttiteeltä, jota hän oli juonut tuntia aiemmin Kolmessa luudanvarressa ja minä yritin kovasti saada itseni ihastumaan häneen. Silti, kun kävelin myöhemmin kohti tyrmiä ja Luihuisten oleskeluhuonetta, mietin äskeisen suudelman sijasta sitä, olikohan Rosen treffit päättyneet samalla tavalla kun omani.

Minun ei tarvinnut kauaa pohtia Rosen treffien kohtaloa, koska maanantaiaamuun mennessä koko Tylypahka tiesi että Rohkelikon huispauskapteeni Nathan Riggs ja legendaarisen Harry Potterin kummityttö Rose Weasley seurustelivat. Kuulin asiasta ensimmäisen kerran sunnuntai-iltana Albukselta ja minusta tuntui välittömästi siltä, kun sisukseni olivat puristuneet pieneksi painavaksi palloksi vatsani pohjalle.

”Sinuna en huolisi, Nathan rakkausjutut eivät koskaan kestä viikkoa pidempään”, Albus tuhahti. ”Minä en voi uskoa, että Rose haluaa olla sen idiootin kanssa.”

Albuksen inho Nathania kohtaan saattoi johtua huispaustappion lisäksi myös siitä, että heti koulujen alettua syyskuussa Tylypahkassa oli kiertänyt huhu, jonka mukaan Nathan olisi seurustellut Emilian kanssa. Kukaan ei koskaan nähnyt heitä yhdessä eikä kukaan koskaan vahvistanut juorua todeksi, mutta Albus oli välittömästi päättänyt tehdä Nathanista pahimman vihamiehensä.

Valitettavasti tilanne ei ollut sama Nathanin ja Rosen suhteen kohdalla, koska he tosiaan näyttäytyivät yhdessä. Ja paljon. Ja kaikkialla. Joka kerta kun näin heidät yhdessä, minut valtasi hillitön halu käydä lyömässä Nathania ja kuuluttaa koko maailmalle mitä oikeasti tunsin Rosea kohtaan. Mutta koska en todellakaan aikonut tehdä niin, otin melkein huomaamatta etäisyyttä keksimällä mitä kummallisempia tekosyitä ja katoamalla nopeasti paikalta jos Rose ilmestyi viettämään aikaa minun ja Albuksen kanssa. Kun marraskuun lopussa Nathanin ja Rosen suhde oli kestänyt kuukauden, näin Rosea niin harvoin että välillä mietin olimmeko koskaan olleetkaan ystäviä.

Tietenkään Rose ei ollut sellainen tyttö, joka olisi hyväksynyt asian ilman mitään vastaväitteitä. Kun eräänä torstai-iltana olin tappamassa aikaa kirjastossa selaillen laiskasi tylsää romaania, Rose pelmahti paikalle ja istahti tottuneesti viereiseen tuoliin.

”Albus sanoikin että sinut löytää täältä”, hän sanoi pirteästi. ”Tuntuu että emme olisi nähneet ikuisuuteen!”

”Niinkö?” minä vastasin hajamielisesti kohottamatta katsetta kirjastani.

”Vanessa kertoi, että teidän romanssinne ei oikein edennyt. Mitä tapahtui? Minä käsitin että teillä oli kuitenkin oikein onnistuneet treffit.”

Kohotin vihdoin katseeni kirjasta ja kohtasin hänen ruskeiden silmiensä kysyvän katseen. Hetken aikaa minä olisin halunnut kertoa totuuden, että en ollut kiinnostunut kenestäkään muusta tytöstä kun hänestä, mutta tulin nopeasti järkiini ja kohautin olkiani.

”Vanessa ei vaan ole ihan minun tyyppiäni”, vastasin lyhyesti mikä sai Rosen siristämään epäluuloisesti silmiään.

”Vanessa on täsmälleen sinun tyyppiäsi, Scorp”, hän sanoi.

”Koska sinä tiedätkin niin hyvin mikä minun tyyppini on”, vastasin hieman ilkeämmin kuin olin tarkoittanut, mikä sai Rosen säpsähtämään.

”Okei, puhu”, hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Sinä olet selkeästi vältellyt minua jo kuukauden.”

Minä vain pyöräytin silmiäni ja jatkoin romaanin selailua.

”Minä taidan tietää mistä on kyse”, Rose sanoi ja kohotin hetkeksi katseeni. Tiesikö hän todella? ”Tämä johtuu Nathanista, vai mitä? Sinäkään et pidä hänestä.”

Rose tuijotti minua oudon kiinteästi ruskeilla silmillään. Totta puhuen, en ollut ennen Rosen ja Nathanin suhdetta sen kummemmin kiinnittänyt huomiota koko ihmiseen. En tuntenut samaa syvää intohimoa huispausta kohtaan kuin Albus, ja vaikka luihuisen huispausjoukkueen häviö toki harmitti minua, se ei saanut minua vihamaan voittajajoukkueen kapteenia. Mutta Rose tarjosi minulle hyvää tekosyytä selittää viimeaikainen käytökseni.

”No, hän on kusipää”, lainasin Albuksen sanoja olkiani kohauttaen. Rosen kasvoilla häivähti hetkeksi outo ilme, jota en osannut tulkita, ennen kuin hän pomppasi seisomaan ja mulkaisi minua pahasti.

”No, sinun on parasta tottua häneen, koska me emme aio erota siksi että te olette Albuksen kanssa idiootteja”, hän tiuskaisi.

”Pidä sitten vaan hauskaa Riggsin kanssa”, tokaisin ivallisesti. Päätään pudistellen Rose marssi ulos kirjastosta ja hänen lähdettyään paiskasin kirjan kannen niin lujasti kiinni, että lähellä istuva kolmasluokkalainen tyttö säikähti ja kaatoi mustepullon pergamentilleen. Oloni oli entistä kurjempi tunkiessani tavarat laukkuuni ja marssiessani ulos kirjastosta lähes yhtä kiukkuisena kuin Rose. Rosella oli siis vahva aikomus jatkaa suhdettaan Nathanin kanssa. Mahtavaa, aivan mahtavaa.

-
Empty minds make the most noice.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
3.luku

Rose ja Nathan jatkoivat seurusteluaan myös joulukuussa, mikä totaalisesti tuhosi Albuksen teorian siitä että Nathanin rakkausjutut eivät koskaan kestäneet viikkoa pidempään. Me emme Rosen kanssa ottaneet riitaamme kirjastossa puheeksi ja käyttäydyimme toistemme seurassa neutraalin ystävällisesti. Minä en vältellyt häntä enää niinä harvoina kertoina kun Rose ylipäätään eksyi seuraamme Nathanin luota. Yleensä kun näin heidät yhdessä jossain, käänsin suosiolla katseeni toisaalle, mikä Albuksen mielestä oli epäilyttävää mutta minusta varsin toimiva taktiikka.

Luihuisen toinen huispauspeli oli joulukuun alussa ja tällä kertaa voitimme puuskupuhin reilulla pistemäärällä. Voiton ja edessä häämöttävän joululoman kunniaksi Albus päätti järjestää oleskeluhuoneessa kunnon juhlat, johon pari kuudesluokkalaista jopa sai hankittua laatikollisen tuliviskiä. Minäkin nautin aikani riehakkaasta tunnelmasta kunnes muutaman tuliviskin jälkeen huone alkoi pyöriä sen verran että ajattelin raikkaan ilman helpottavan oloani ja livahdin oleskeluhuoneesta käytävään muiden tupalaisten kerääntyessä Albuksen ympärille kuuntelemaan hänen tarinaansa huispausottelun hurjimmista hetkistä.

Käytävässä oli ihanan viileää ja hiljaista. Kello oli jo lähemmäs kaksitoista ja hiljaa hyräillen vaelsin tyrmistä ylempiin kerroksiin ilman mitään sen kummempaa määränpäätä mielessäni. Pysähdyin hetkeksi katselemaan taulua kahdesta noidasta miettien olivatko he aina näyttäneet niin hullunkurisilta kun kuulin tyhjässä käytävässä askeleet, jotka kävelivät poispäin minusta. Siirsin katseeni taulusta hämärään käytävään ja tunnistin välittömästi puolelta toiselle heilahtelevan punaruskean poninhännän.

”Hoi!” huudahdin tuliviskin innoittamana. ”Rose!”

Rose käännähti ympäri ja kohotti kulmiaan.

”Scorpius”, hän sanoi ja lähti kävelemään minua kohti. ”Sinä kai tiedät että voin antaa sinulle jälki-istuntoa käytävillä hiippailusta luvattomaan aikaan?”

Rose oli johtajatyttö mutta en ottanut hänen uhkaustaan kovin tosissaan, varsinkin koska suurimman osan ajastamme Tylypahkassa hän oli hiippaillut käytävillä yhtä luvattomasti minun ja Albuksen kanssa. Tyydyin vain tuhahtamaan puoliääneen.

”Minne sinä olet Riggsin jättänyt?” kysyin rempseästi. ”Eikö nyt olisi täydellinen aika hiipiä salaa luutakomeroon?”

Rose pudisti päätään ja käännähti välittömästi lähteäkseen kävelemään pois luotani. Tuliviskistä huolimatta refleksini toimivat yllättävän nopeasti ja tarrasin häntä ranteesta estääkseni häntä lähtemästä.

”Sinä käyttäydyt ihan kummallisesti, Scorp”, Rose sähähti ja nykäisi kätensä irti otteestani. ”Albuskin on jo antanut koko asian olla, miksi sinä et voi vaan tehdä samalla tavalla?”

”Koska sinun ei kuuluisi olla Riggsin kanssa”, vastasin ja halusin samantien lyödä pääni seinään. Miten paljon minä olinkaan ehtinyt juoda?

”Vaan?” Rose kysyi haastavasti ja risti kädet rinnalleen odottaen selkeästi vastaustani. Nielaisin äänekkäästi ja kohautin olkiani.

”Jonkun muun”, ehdotin vaisusti.

”Jonkun muun?” Rose toisti. ”Valitettavasti tämä ’joku muu’ ei pyytänyt minua treffeille kanssaan, vaan Nathan.”

Rose kääntyi taas lähteäkseen, mutta tartuin uudestaan häntä käsivarresta ja nykäisin hänet lähelleni. Olimme niin lähekkäin, että olisin pystynyt laskemaan pisamat hänen nenältään mutta pidin katseeni visusti hänen silmissään ja Rose tuijotti takaisin melkein kuin haastaen minua tekemään jotain. Mutta mitä? Olisiko minun pitänyt suudella häntä? Katseeni lipui hänen huulilleen ja tunsin Rosen jähmettyvän mutta hän ei vetäytynyt kauemmas. Hän oli niin lähellä, vain kymmenen senttiä niin huulemme koskettaisivat… mutta en tehnyt mitään. Rose huokaisi ja astui askeleen kauemmas.

”Niin ajattelinkin”, hän sanoi ja tällä kertaa kun hän kääntyi, en estänyt vaan seurasin miten hänen selkänsä loittoni ja hetken päästä hän katosi nurkan taakse.

-

Vaikka juhlia seuraavana aamuna muistikuvani edellisestä illasta olivat hieman hatarat, muistin valitettavasti kristallinkirkkaasti Rosen huulet kymmenen sentin päässä omistani ja vaikersin tyynyyn niin kovaäänisesti, että Albus heräsi. Hetken päästä olin selittänyt hänelle koko epäonnisen kohtaamisen, mitä hän ei selvästi pitänyt yhtä katastrofaalisena kuin minä.

”Mitä sitten?” hän kysyi, kun olin päässyt tarinan loppuun asti. ”Jos minulla ja Emilialla olisi tuollainen tapaaminen, leijuisin pilvissä.”

”Mutta minä en todellakaan ole koskaan halunnut että Rose saa tietää tunteistani! Ja hän seurustelee!”

”No, selvästi hän ei olisi ollut kovin pahoillaan jos olisittekin päätyneet tekemään jotain”, Albus tokaisi haukotellen ja hautautui takaisin peiton alle. ”Muuten hän olisi kironnut sinut ennen kuin olisit kissaa ehtinyt sanoa. Tuntuuko sinusta oudolta puhua serkustani tällä tavalla? En mielelläni kuvittelisi häntä suutelemassa kenenkään kanssa.”

Pyörittelin silmiäni Albukselle, joka käänsi kylkeä ja jatkoi samantien tyytyväisenä uniaan. Minäkin vajosin takaisin tyynyille ja jäin tuijottamaan kattoa vuoteeni yläpuolella kelaten edellisen illan tapahtumia yhä uudestaan ja uudestaan pääni sisällä, jääden ehkä hieman turhan pitkäksi aikaa miettimään miltä Rosen lämmin vartalo oli tuntunut omaani vasten ja miten pehmeiltä hänen huulensa olivat näyttäneet niin läheltä katsottuna.

-
Empty minds make the most noice.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
4.luku

Kauan odotettu joululoma saapui vihdoin muutama päivä  katastrofaalisten juhlien jälkeen ja olin erittäin kiitollinen, että sain hengähdystauon koko sekavasta tilanteesta. En ollut nähnyt Rosea käytävällä tapahtuneen episodin jälkeen kuin vilaukselta ja junamatkan Tylypahkasta Lontooseen hän vietti Nathanin ja tämän ystävien kanssa, kun taas me Albuksen kanssa lyöttäydyimme yhteen parin muun seitsemäsluokkalaisen luihuisen kanssa. Joululoman ajan työnsin Rosen päättäväisesti pois ajatuksistani ja palatessamme Tylypahkaan tammikuussa olin jo melkein vakuuttanut itselleni, että olin kuvitellut koko jutun enkä tosiaan tuntenut Rosea kohtaan kuin lujaa ystävyyttä.

Luonnollisesti tämä ajatus musertui täydellisesti kun Rose ensimmäisen koulupäivän aamuna istahti luihuisen tupapöytään aamupalalle aivan kun hän olisi tehnyt niin viimeisen kahden kuukauden ajan jatkuvasti sen sijasta että oli syönyt aamiaisensa Nathanin kanssa. Katsoimme häntä Albuksen kanssa hieman yllättyneenä kun hän täytti kuppinsa muroilla ja kaatoi niiden päälle maitoa.

”Huomenta”, Albus sanoi vihdoin. ”Ei sillä että tämä ei olisi erittäin mukava yllätys, mutta saanko udella minne sinä Riggsin jätit?”

”Me erosimme”, Rose sanoi tyynesti ja katsoi minua suoraan silmiin. Tuijotin takaisin ja tunsin miten tuskallisen kovaa sydän hakkasi rinnassani, toivoen että se ei kuulunut pöydän toiselle puolelle asti.

”Mitä?” Albus älähti. ”Missä vaiheessa?”

”Minä jätin hänet eilen illalla”, Rose jatkoi yhtä tyynellä äänen sävyllä ja kaatoi itselleen kupillisen kahvia katsomatta enää minuun päin.

”Mitä hän teki?” Albuksen äänensävy muuttui heti vähän vihaiseksi. ”Koska minä olen valmis kiroamaan hänet vaikka samantien.”

Rose vaan tuhahti ja veti eteensä joltain jääneen sanomalehden tutkien kiinnostuneena sen etusivua. Minusta tuntui, että minun olisi pitänyt sanoa jotain mutta aivoni eivät osanneet muodostaa järkeviä lauseita. Miksi Rose oli jättänyt Nathanin? Olisiko sillä voinut olla jotain tekemistä minun kanssani? Mutta Rose ei osoittanut minkäänlaisia kiinnostuksen merkkejä muuta kuin sanomalehteä kohtaan.

”Eikö sinulla ole mitään kommentoitavaa asiaan, Scorpius?” Albus kysyi siirappisella äänellä mikä sai Rosen kohottamaan katseensa lehdestä ja katsahtamaan minua kysyvästi.

”Ei, ei kerrassaan mitään”, sain sanottua yrittäen kuulostaa mahdollisimman kevyeltä. Rosen kasvoilla häivähti hetken ajan outo ilme, olisiko se voinut olla pettymystä, närkästystä, ehkä jotain muuta? Mutta ilme katosi yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin ja olkiaan kohauttaen Rose nosti sanomalehden kasvojensa peitoksi ja keskustelu päättyi siihen.

-

Rose oli koko viikon kummallisen vaitonainen hänen ja Nathanin erosta ja meidän (lähinnä Albuksen) jatkuvista uteluista huolimatta hän tyytyi vain sanomaan että suhde päättyi erimielisyksiin tietyistä asioista. Emme kumpikaan ottanut käytäväepisodia puheeksi, siitä huolimatta että Albus huomautti minulle joka välissä että nyt olisi loistava tilaisuus ottaa härkää sarvista ja kertoa Roselle kaikki.

Sinä perjantaina viimeisen oppitunnin jälkeen olin ystävällisesti torjunut Albuksen tarjouksen kirjastoreissusta, varsinkin kun olin huomannut erään tutun vaaleahiuksisen puuskupuhin kävelevän kirjaston suuntaan vain hetki ennen kuin Albus oli saanut kuningasideansa. Sen sijaan suunnistin itsekseni illalliselle ja olin niin ajatuksissani, että minulla kesti hetken tajuta että kävelin aivan Nathan Riggsin ja ilmeisesti parin hänen ystävänsä takana. Havahduin siinä vaiheessa kun ohitseni harppoi korpinkynnen väreihin sonnustautunut poika, joka hidasti Nathanin kohdalla ja läimäytti häntä olkapäälle.

”Riggs!” poika tervehti iloisesti. ”Miten joululoma meni?”

Nathan intoutui hetkeksi selittämään uudesta luudanvarresta minkä oli saanut joululahjaksi.

”Te ilmeisesti erositte Rosen kanssa”, korpinkynsi jatkoi hetken päästä. ”Mikäs teille tuli? Kuulin että hän olisi jättänyt sinut.”

Kiihdytin hieman askeliani että kuulisin paremmin toisen osapuolen näkökulman erosta. Nathan tuhahti korpinkynnelle huvittuneen kuuloisena.

”Niinhän hän sen haluaa kertoa, ihan kuin joku puoliverinen lehmä muka jättäisi minut”, hän sanoi niin ylimielisen kuuloisesti, että oikein tunsin raivon kuplivan suonissani. ”Mutta jos totta puhutaan, niin minä jätin hänet. En kestänyt sitä, hän oli niin kertakaikkisen huono sängyssä.”

En oikein edes tajunnut mitä olin tekemässä, kun tönäisin jo Nathania sen verran rajusti selkään että hän ei kaatunut mutta horjahti ja pyörähti salamannopeasti ympäri. Nähdessään minut hän virnisti.

”No kukapa muu kuin Weasleyn uusi poikaystävä”, hän sanoi kovaan ääneen ja muutama ohikulkeva oppilas hidasti vauhtiaan selvästi kiinnostuneena näkemään mitä seuraavaksi tapahtuisi. ”Tulitko anelemaan että ottaisin hänet takaisin? Huomasit itsekin että sänkypuuhista hänen kanssaan ei tule yhtään mi– ”

Nathanin lause jäi kesken, kun tyrkkäsin hänet rajusti seinää vasten enkä edes viitsinyt kaivaa taikasauvaa taskustani, vaan iskin nyrkkini suoraan hänen kasvoihinsa. Luonnollisesti tajusin melkein samantien, että se oli suunnaton virhe. Siitä huolimatta että hän oli minua lyhyempi, hän oli ruumiinrakenteeltaan huomattavasti tanakampi ja huispauksen ansiosta hänellä oli lihaksia joita minulta ei löytynyt. Lisäksi minä olin aivan yksin ja hänellä oli ympärillään kolme kaveria, joista korpinkynsi tosin näytti siltä että ei halunnut osallistua mihinkään ylimääräisen kahakkaan. Olin ehtinyt iskeä nyrkkini kahdesti Nathanin kasvoihin, kun hän tajusi mitä tapahtui ja tarttui minua rinnuksesta tyrkäten vuorostaan minut kovaa kiviseinää vasten. Seuraavien minuuttien ajan taistelin urheasti kolmea rohkelikkopoikaa vastaan yrittäen ujuttaa taikasauvaa taskustani, mutta reilussa alivoimassa se osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. En tiennyt miten kauan aikaa oli tarkalleen kulunut, kun jostain kuului kova pamahdus ja Nathan ystävineen lennähti rajusti selälleen kauemmaksi minusta. Ympärillemme kerääntynyt väkijoukko hajaantui kun Rose marssi luoksemme taikasauva uhkaavasti pystyssä.

”Häipykää!” hän ärähti parhaalla valvojaoppilaan äänellään tuijottaville oppilaille. ”Tai minä otan joka ikiseltä pois viisi tupapistettä!”

Kukaan ei halunnut olla syy tupapistekatoon joten yleisö hävisi ympäriltämme yllättävän nopeasti. Minä nojasin hengästyneenä seinää vasten ja pyyhkäisin alahuulta hihaani, johon jäi komea veritahra. Nathan ystävineen oli kömpinyt ylös lattialta ja vaikka olin saanutkin muutaman hyvin tähdätyn iskun osumaan, epäilin näyttäväni huomattavasti kurjemmalta kuin he.

”No kappas”, Nathan sanoi. ”Sinulla kävi tuuri, Malfoy, tyttöystäväsi tuli pelastamaan sinut.”

Rose käännähti sauva sojossa Nathania kohti ja näytti niin hurjalta, että ihmettelin miten poika ei sännännyt samantien tiehensä.

”Häipykää!” hän sihahti. Huomasin Nathanin mittailevan taikasauvaa katseellaan mutta hänkin tuntui olevan tietoinen Rosen huomattavan laajasta loitsuvalikoimasta, joten hän nyökkäsi ystävilleen ja kolmikko marssi muun väkijoukon perässä pois paikalta.

”Tuota, kiitos – ” aloitin mutta en päässyt kovin pitkälle.

”Sinä!” Rose ärähti ja tarttui minua napakasti hihasta. Minulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin seurata häntä.

-
Empty minds make the most noice.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
5.luku

Olin tappelusta sen verran pyörällä päästäni, että en oikeastaan estellyt kun Rose lähti raahaamaan minua perässään. En myöskään ihmetellyt sen kummemmin minne olimme menossa ja hetken päästä löysin itseni seitsemäsluokkalaisten luihuispoikien makuusalista, tarkemmin sanottuna kylpyhuoneesta. Rose tyrkkäsi minut kovakouraisesti istumaan kylpyammeen reunalle ja tarttui leukaani käännellen päätäni puolelta toiselle. Koko aikana hän ei puhunut mitään enkä minäkään uskaltanut avata suutani, kun hänen kasvoillaan oli niin pelottava ilme. Lopulta hän nappasi vanua, jonka huuhteli hanan alla ja alkoi puhdistaa silmäkulmaani ilmestynyttä avohaavaa.

”Mitä sinä oikein ajattelit?” hän sähähti ja säpsähdin kun hän painoi vanun haavakohtaan hieman turhan rajusti. ”Kolme yhtä vastaan? Onko sinulla yhtään järkeä tuossa paksussa päässäsi?”

”Hmm”, vastasin fiksusti.

”Minähän sanoin että sinun ja Albuksen ei tarvitse puuttua tähän asiaan – ”

”Olen pahoillani mutta minä en seiso sivussa kun hän puhuu sinusta tuolla tavalla!” vastasin jo itsekin hieman ärtyneenä ja tyrkkäsin Rosen käden syrjään. ”Hän haukkui sinua puoliveriseksi lehmäksi ja sanoi, että jätti sinut koska olet huono sängyssä!”

Rosen käsi jähmettyi ilmaan puolimatkassa takaisin haavojeni pariin ja hänen suunsa loksahti auki. Hetken aikaa hän vain tuijotti minua ennen kuin jatkoi haavojeni puhdistamista huulet tiukasti yhteen puristettuna.

”Vai niin!” hän sanoi ja nauroi mutta ei kuulostanut lainkaan huvittuneelta, ainoastaan aggressiiviselta. ”Aivan kun hän muka tietäisi siitä yhtään mitään! Minä jätin hänet koska hän yritti painostaa minua sänkyyn kanssaan. Ja koska – ”

Rose hiljeni kesken lauseen. Hän oli nyt siirtynyt tutkimaan haljennutta huultani ja kuljetti peukaloaan kevyesti alahuulellani. Nielaisin hermostuneesti.

”Ja koska?”

Rose ei katsonut minua silmiin vaan keskittyi pyyhkimään huuleni haavaa vanutupolla. Tartuin kevyesti hänen ranteestaan ja vihdoin tyttö kohotti katseensa.

”Ja koska olen mahdollisesti ihastunut erääseen toiseen”, hän töksäytti ja punaiset laikut ilmestyivät hänen poskilleen.

Minä en kysynyt keneen hän oli ihastunut. Kuulin päässäni Albuksen sanat härän sarviin tarttumisesta ja vedin Rosen lähemmäs. Kun istuin kylpyammeen reunalla ja Rose seisoi polvieni välissä, olimme lähes samalla korkeudella ja ennen kuin tyttö ehti sanoa mitään, työnsin käteni Rosen niskan taakse ja suutelin häntä.

Se oli oikein mukava suudelma, siitäkin huolimatta että takaraivossani jyskytti ikävästi orastava päänsärky ja että huuleni oli haljennut. Rose vastasi suudelmaan hyvin innokkaasti ja liu’utin toisen käteni hänen alaselälleen samalla kun Rosen kädet eksyivät hiusteni joukkoon. Se oli vielä parempaa kuin mitä olin kuvitellut yön pimeinä tunteina maatessani yksin sängyssä. Rosen vartalo oli hyvin pehmeä kun hän painautui tiukemmin minua vasten ja hän henkäisi hiljaa kun käteni liukui varovasti hänen takamukselleen.

Makuusalin puolelta kuului kova pamahdus kun joku löi oven auki.

”Scorpius, oletko täällä? Et ikinä usko – ”

Rose ehti juuri loikata kauemmas minusta kun kylpyhuoneen ovi lennähti vauhdikkaasti auki ja Albus rynnisti sisälle. Hänen lauseensa jäi kesken kun hän huomasi minut ja Rosen ja hänen katseensa vaelsi Rosen punaisista poskista minuun, kun yritin tasata hengitystäni ja silotella sotkeutuneita hiuksiani.

”Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?” hän kysyi minulta.

”Hmm?” No, olin juuri suudellut erittäin intohimoisesti pitkäaikaista ihastustani. Sitten tajusin, että Albus todennäköisesti tarkoitti jotain ihan muuta. Olin jo hetkeksi unohtanut tappelun ihan kokonaan. ”Aa, Riggs ja hänen ystävänsä. Ei mitään ihmeellistä.”

”Ei mitään ihmeellistä?” Albus toisti. ”Oletko nähnyt itseäsi?”

Itseasiassa en ollut edes ajatellut koko asiaa. Nousin ammeen reunalta ja otin muutaman askeleen peiliä kohti. Näytin juuri siltä, että olisin tapellut yksin kolmea isokokoista rohkelikkoa vastaan. Silmäkulmassani oli iso vekki, jonka ympärillä oli vielä hieman kuivunutta verta. Nenässäni oli toinen samanlainen, huuleni oli halki kahdestakin kohtaa ja toinen silmäni oli jo alkanut turvota umpeen ja kehittää ympärilleen komeaa mustelmaa. Lisäksi rystyseni olivat auenneet, päätäni särki ja kylkiluita jomotti erittäin ikävästi. Rose kumartui nostamaan lattialle tippuneen verisen pumpulitukon ja hymyili vinosti.

”No, hyvä uutinen on että jäät henkiin”, hän sanoi. Albus tuntui vasta siinä vaiheessa muistavan että hänen serkkunsakin oli paikalla.

”Mitä sinä täällä teet?” hän kysyi ja siristi epäluuloisesti silmiään.

”No jonkunhan hänet piti pelastaa”, Rose vastasi reippaasti. ”Ja nyt hoitanut hommani. Nähdään!”

Ennen kuin Albus ehti sanoa muuta, tyttö oli jo livahtanut ulos kylpyhuoneesta ja makuusalin ovi kolahti kiinni hänen takanaan.

”Mitä – ” Albus aloitti mutta keskeytin hänet nopeasti.

”Mitä minä en ikinä usko?”

Albus näytti hetken aikaa hämmentyneeltä ennen kuin kasvoille nousi leveä hymy hänen muistaessaan miksi oli alun perin rynnännyt makuusaliin riemusta kiljuen.

”Emilia!” hän hihkaisi. ”Minä pyysin häntä ulos kanssani! Ja hän sanoi kyllä!”

”Mahtavaa!” sanoin vilpittömän onnellisena ystäväni puolesta ja läimäisin häntä olalle. Albus oli niin innoissaan asiastaan että unohti totaalisesti kyseenalaiset olosuhteet joista oli löytänyt minut ja Rosen vain hetkeä aiemmin. Minulle se sopi oikein mainiosti. Ja samalla kun Albus selitti juurta jaksaen Emilian joka ikisen ilmeen ja äänenpainon heidän keskustelunsa aikana, minä annoin ajatusteni lipsua kylpyhuoneen tapahtumiin ja hymyilin hiljaa itsekseni.

-
Empty minds make the most noice.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
6.luku

Seuraavana aamuna en ollut enää yhtä haltioissani Rosesta ja suudelmasta vaan kylmä ja kova todellisuus pääsi tunkeutumaan vaaleanpunaisen hattaran läpi, joka oli edellisenä iltana vallannut aivoni. Rosen suuteleminen oli ollut mahtavaa, mahtavampaa kuin olisin ikinä osannut kuvitella, mutta ystävyytemme ei tulisi enää koskaan palautumaan sellaiseksi mitä se oli joskus ennen ollut. Entä jos koko jutusta ei tulisikaan mitään? Tai entä jos tästä tulisikin jotain? Oli tunnettu tosiasia, että meidän vanhempamme eivät olleet koskaan tulleet toimeen keskenään. Isä oli hyvin pitkin hampain hyväksynyt sen, että olin edes ystävä Rosen ja Albuksen kanssa. En ikimaailmassa voisi kertoa seurustelevani Weasleyn kanssa, en ainakaan nyt, kun äiti oli kuollut vasta muutama vuosi sitten enkä halunnut pahoittaa isän mieltä yhtään enempää kuin oli välttämätöntä. Saati sitten mitä Lucius-isoisä sanoisi, jonka näkemykset veren puhtaudesta olivat suorastaan alkukantaiset.

Olin melkein helpottunut kun Rosea ei näkynyt Suuressa salissa aamiaisella. Aamiaisen jälkeen Albus päätti mennä kokeilemaan onneaan kirjastoon, jos hän pääsisi juttelemaan lisää Emilian kanssa, ja minä suuntasin takaisin oleskeluhuoneeseen miettien läksypinoa, joka oli kuluneen viikon ajan päässyt uhkaavasti kasvamaan. Olin juuri kulkemassa salakäytävään johtavan kuvakudoksen läpi, kun sieltä ilmestyi käsi joka tarrasi minua käsivarresta ja nykäisi minut mukanaan kuvakudoksen toiselle puolelle. Olin varma että Nathan oli päättänyt jatkaa siitä mihin eilen jäi ja hapuilin taikasauvaa taskustani kunnes tajusin että edessäni ei suinkaan seisonut Nathan vaan Rose.

”Hei”, hän sanoi ja hymyili hermostuneesti.

”Hei”, minä vastasin.

”Sinä näytät jo paljon paremmalta kun eilen.”

”Ai, joo”, vastasin ja kosketin hajamielisesti silmäkulmaani. ”Albuksella oli jotain hänen äitinsä antamaa mustelmavoidetta, se auttoi aika nopeasti.”

Vajosimme hetkeksi hieman kiusalliseen hiljaisuuteen, jonka Rose onneksi rikkoi omaan suorasukaiseen tapaansa.

”Mitä tämä oikein on?” hän kysyi ja heilutti sormeaan välissämme.

”Ööm, mitä sinä haluaisit tämän olevan?” kysyin epävarmasti. Rose kallisti hieman päätään ja katsoi minua suoraan silmiin.

”Scorpius Malfoy”, hän sanoi ja astui lähemmäs asettaen kätensä hellästi poskelleni. ”Minä olen pitänyt sinusta yli vuoden. Minä en halua mitään typeriä pelejä. Minä haluan olla sinun kanssasi.”

Olin varma, että kasvoillani ei ollut koko elämäni aikana esiintynyt yhtä leveää hymyä kun sillä hetkellä, kun asetin käteni Rosen lantiolle ja vedin hänet lähemmäs.

”No, minä pistän paremmaksi, Rose Weasley”, minä sanoin ja pyyhkäisin yhden punaruskean hiussuortuvan hänen korvansa taakse. ”Minä olen pitänyt sinusta melkein kaksi vuotta.”

Ja niin huulemme kohtasivat taas toisensa. Siinä missä eilinen suudelma oli ollut intohimoinen ja nälkäinen, tämä oli hyvin erilainen: hellä, tunnusteleva ja suloinen. Ajatuskin siitä miten monia erilaisia suudelmia tulisimme vielä kokemaan yhdessä sai minut painamaan Rosen entistä tiukemmin itseäni vasten. Vaaleanpunaisen hattaran, joka oli taas hetkeksi vallannut aivoni, läpi kuitenkin tunkeutui ajatus, joka sai minut vetäytymään kauemmas Rosesta.

”Me emme voi kertoa vanhemmillemme”, töksäytin.

”Me emme todellakaan voi kertoa vanhemmillemme”, Rose vastasi nyökkäillen. ”Minun isäni – ”

”Tappaisi minut”, päätin lauseen hänen puolestaan. ”Ja minun isäni tappaisi minut myös. He jopa saattaisivat hetken tulla toimeen keskenään kun tappaisivat minut yhdessä.”

”Ehkä parempi että emme kerro meistä kenellekään”, Rose sanoi alahuultaan purren. ”Juorut aivan varmasti kantautuisivat myös heidän korviinsa.”

”Haluatko sinä ryhtyä salasuhteeseen kanssani?” kysyin huvittuneena ja kohottelin kulmakarvojani yrittäen näyttää salamyhkäiseltä. Rose nauroi ja painoi lempeän suukon huulilleni.

”Minä haluan ehdottomasti ryhtyä salasuhteeseen kanssasi”, hän kuiskasi niin lähellä korvaani että sai minut värähtämään. Sitten keksimme taas parempaa tekemistä juttelun sijasta.

-

”Miksi sinä näytät ihan ykkösluokkalaiselta joka on ensimmäistä kertaa rikkomassa Tylypahkan sääntöjä?” Rose kysyi myöhemmin kun olimme menossa yhtä matkaa illalliselle. Loin häneen kysyvän katseen.

”Sinä pälyilet ympärillesi ihan kuin olisit tekemässä jotain väärää ja näytät todella epäilyttävältä”, Rose totesi huvittuneena. ”Me kuljemme jatkuvasti yhdessä, muistatko? Tässä ei ole mitään uutta eikä outoa.”

Mutta minusta tuntui hyvin oudolta tietää, että vieressäni kulkeva tyttö oli uusi salainen tyttöystäväni ja oli hankala uskoa, että vaikka minun maailmani oli viimeisen vuorokauden aikana mullistunut totaalisesti, kukaan muu ei tiennyt siitä. Siksi odotin koko ajan näkeväni valaistuneen ilmeen jonkun vastaantulijan kasvoilla, kun hän vain katsomalla meitä saisi selville koko totuuden. Ja sen jälkeen koko linna saisi tietää siitä. Toisaalta Rose oli oikeassa, me olimme aina ennenkin kulkeneet jatkuvasti yhdessä, joten yritin rentoutua hieman mutta varoin silti visusti edes vahingossa hipaisemasta Rosen kämmenselkää omallani.

Suuressa salissa liityimme Albuksen seuraan luihuisten tupapöytään ja hänkin kiinnitti välittömästi huomionsa minuun.

”Miksi sinä näytät siltä kuin olisit käynyt salaa McGarmiwan piparipurkilla?” hän kysyi.

”Mitä? Enhän näytä”, vastasin ehkä vähän turhan nopeasti ja kauhoin perunoita lautaselleni. Albuksen ilme muuttui vielä astetta epäilevämmäksi.

”Mitä te olette puuhailleet koko päivän?” hän kysyi.

”Ei mitään”, minä vastasin kiireesti samalla kun Rose totesi täydellisen tyynesti: ”Läksyjä.”

Albuksen katse kulki hitaasti minusta Roseen ja takaisin minuun mutta hän ilmeisesti päätti jättää hiillostamisen myöhempään ja innostui kertomaan myös Roselle mitä hänelle oli eilen tapahtunut Emilian kanssa. Ilmeisesti hän oli myös päässyt tänään juttusille tytön kanssa ja he olivat sopineet treffit heti seuraavalle viikonlopulle osuvalle retkelle Tylyahoon.

”Meinasitteko te pyytää jotain seuralaisia?” hän kysyi ohimennen ja vilkaisimme Rosen kanssa toisiamme.

”Me varmaan menemme vain keskenämme”, Rose vastasi olkiaan kohauttaen ja minä nyökkäsin yrittäen näyttää mahdollisimman huolettomalta. Ja kun Albus katseli muualle, Rose hymyili minulle tavalla joka sai pulssini kiihtymään. Vastasin hymyyn nopeasti ja keskityin syömiseen mutta en saanut suupieliäni laskeutumaan alas asti koko loppupäivän aikana.

-
Empty minds make the most noice.

desmond

  • That girl.
  • ***
  • Viestejä: 120
Kivaa, että olet päätynyt fikkaamaan Rose/Scorpiuksesta! Kirotussa lapsessa tökki moni asia, mutta sen pohjalta heräsi lievä Rose/Scorpius-shippaus, ja uusia viestejä vilkuillessani törmäsin tähän fikkiin, joten ajattelin kurkistaa, mistä on kyse :) Ja kiva yllätys tämä tarina olikin! Teksti on mukavan kevyttä, helppolukuista ja hyvin sujuvaa, ja huumori on hauskaa. Etenkin tämä:

Lainaus
”Me emme todellakaan voi kertoa vanhemmillemme”, Rose vastasi nyökkäillen. ”Minun isäni – ”

”Tappaisi minut”, päätin lauseen hänen puolestaan. ”Ja minun isäni tappaisi minut myös. He jopa saattaisivat hetken tulla toimeen keskenään kun tappaisivat minut yhdessä.”

:D

Toivottavasti jatkoa seuraa!
"The prime motive was the desire of a tale-teller to try his hand at a really long story that would hold the attention of readers, amuse them, delight them, and at times maybe excite them or deeply move them" - J.R.R. Tolkien, 1966.

Avatarin teki Ingrid.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
desmond: Kiitos paljon kivasta kommentista! Mukava että kirjoitustyyli ja huumori uppoaa. Jatkoapa seuraa tässä!  :)

-

7.luku

Minulle paljastui hyvin nopeasti, että salasuhteessa oleminen oli yllättävän hankalaa. Kun olimme vihdoin Rosen kanssa tunnustaneet toisillemme mitä tunsimme, olisin halunnut ottaa kaiken menetetyn ajan kiinni, mikä oli mahdotonta koska tuntui että linnassa ei saanut hetken rauhaa uteliaita katseilta. Seuraavan viikon aikana olimme vain pari kertaa hetken aikaa kahdestaan niin, että saimme vaihdettua muutaman salaisen suudelman. Lisäksi asiaa vaikeutti se, että välillä unohduin vaan tuijottamaan Rosea hölmösti hymyillen ja ja Rose joutui useamman kerran potkaisemaan minua napakasti pöydän alla, että tajuaisin lopettaa. Minusta tuntui että Albus epäili jotain, mutta koska hän ei sanonut mitään minäkään en ottanut asiaa puheeksi.

Tilanne ei ollut sen helpompi seuraavana viikonloppuna Tylyahossa, kun menimme Rosen kanssa enimmäistä kertaa epävirallisen virallisille treffeillemme. Rose näytti niin upealta, että olisin  halunnut tarttua häntä kädestä kävellessämme hitaasti lumisia katuja ja kuuluttaa koko maailmalle että hän oli juuri minun tyttöystäväni. Sen sijaan tyydyin työntämään kädet taskuihin estääkseni mielihalun. Olimme matkalla Kolmeen luudanvarteen kun en voinut enää estää itseäni vaan vilkaisin ensin nopeasti ympärillemme ja kun kukaan ei huomannut, vedin Rosen syrjäisemmälle kujalle, jonka varrella ei ollut yhtään tylypahkalaisten suosimaa liikettä. Pyöräytin Rosen seisomaan selkä jylhän tiilirakennuksen seinää vasten ja kumarruin suutelemaan häntä. Rose vastasi yllättyneenä suudelmaan mutta hetken päästä työnsi minut kauemmas.

”Joku voi nähdä”, hän sanoi ja tähyili kujalle olkani yli. ”George-sedän liikekin on ihan muutaman korttelin päässä.”

”Täällä ei ole muuta kuin roskiksia, miksi ihmeessä joku eksyisi tänne”, vastasin ja kumarruin taas lähemmäs mutta Rose käänsi päätään niin, että huuleni osuivat hänen poskelleen.

”No jos Weasleyn Welhowitsien oma roskis vaikka on sattunut täyttymään kokonaan…”

Virnistin huvittuneena ja nykäisin Rosen takin hupun hänen punaruskeiden hiustensa peitoksi.

”Kukaan ei tunnista sinua”, lupasin hänelle.

”Sinun blondi kuontalosi taas ei jätä yhtään arvailujen varaan, että kyseessä on Malfoy”, Rose sanoi yhtä lailla hymyillen ja veti hupun minunkin päähäni. Sitten hän tarttui hupun reunoista ja veti minut lähemmäs.

”Nyt me näytämme vain kahdelta ankeuttajalta, jotka ovat innostuneet tutustumaan syvemmin toisiinsa”, hän sanoi ja painoi viileät huulensa huulilleni.

Minä hymyilin Rosen huulia vasten ja vastasin innokkaasti suudelmaan. En halunnut mitään muuta enemmän kuin päästä tutustumaan syvemmin Roseen.

-

Rose oli aina ollut tuttu näky luihuisten oleskeluhuoneessa mutta silti minusta tuntui oudolta johdatella hänet oleskeluhuoneen poikki seitsemäsluokkalaisten poikien makuusaliin. Minusta tuntui, että kaikki tuijottivat meitä, vaikka todellisuudessa kukaan ei kiinnittänyt meihin sen kummempaa huomiota, muutamia ohimennen heitettyjä tervehdyksiä lukuunottamatta. Makuusali oli tyhjä, niin kuin olin tiennytkin sen olevan. Kaikki muut asukkaat olivat huispausharjoituksissa, joiden oli tarkoitus kestää koko illan. Me levitimme kirjamme ja pergamenttimme sängylleni ja asetuimme tekemään läksyjä.

"Vanessa kertoi, että oli pyytänyt sinua treffeille kanssaan", Rose sanoi kun olimme olleet hetken aikaa hiljaa kumartuneina kirjojemme ylle. Kohotin yllättyneenä kulmiani, lähinnä siksi että olin totaalisesti unohtanut viikko sitten tapahtuneen Vanessa Martinezin lähestymisyrityksen. Hän oli vihjaillut, että olisi valmis päättämään toisetkin treffit samalla tavalla kuin edelliset ja olin kieltäytynyt kohteliaasti, mikä oli selvästi pahoittanut tytön mielen. Olin viimeisen viikon aikana nähnyt hänet useamman kerran mulkoilemassa minua kiukkuisesti.

"Oletko mustasukkainen?" kiusoittelin ja tönäisin Rosea hellästi kylkeen. Hän pyöräytti kyllästyneesti silmiään.

"No, en varsinaisesti, mutta olisihan se kiva, että ihmiset tietäisivät, että olet poikaystäväni eivätkä yrittäisi iskeä sinua", hän sanoi tyynesti kohottamatta katsettaan pergamentistään. Jäin hetkeksi tuijottamaan hänen sivuprofiiliaan ja korvan takaa karannutta hiussuortuvaa ennen kuin huokaisin. Rose oli aivan oikeassa mutta en halunnut pilata harvinaista yhteistä iltapäivää puhumalla ikävistä asioista.

"Oletko varma, että ihmiset eivät silti yrittäisi iskeä minua? Minä olen kuitenkin aikamoinen saalis", yritin keventää tunnelmaa vitsailemalla ja sain Rosen nauramaan. Nauraessaan hän näytti niin kauniilta, että minun oli pakko kumartua kirjojen yli ja suudella häntä.

Suudelma alkoi hyvin viattomasti. Tarkoituksenani oli ainoastaan suukottaa Rosea nopeasti ja olin jo vetäytymässä kauemmas että voisimme jatkaa läksyjen tekemistä, kun Rose tarttui lujasti kiinni paitani kauluksesta. Hän syvensi suudelmaa ja samalla työnsi minua selälleen sängylle. Tunsin kirjoittamani esseen rusentuvan selkäni alle ja ehdin hetken jopa harmitella tehtävän kohtaloa, sillä sen kirjoittamiseen oli mennyt tuntikausia. Ja sitten Rose oli päälläni eikä mielessäni pyörinyt enää muuta kuin hänen huulensa huulillani ja hänen vartalonsa painautuneena omaani vasten.

Rose oli juuri siirtynyt avaamaan kauluspaitani nappeja kun kuulimme ensimmäiset askeleet käytävästä, emmekä ehtineet reagoida mitenkään kun makuusalin ovi jo heilahti lennokkaasti auki. Ovelle ilmestynyt Albus näytti hetken aikaa yllättyneeltä ennen kuin hänen kasvoilleen ilmestyi voitokas hymy.

"Haa!" hän hihkaisi ja osoitti meitä. "Minä arvasin!"

Rose oli tässä vaiheessa jo pyörähtänyt pois päältäni ja minä napitin kauluspaitaani samalla kun yritin hinata itseäni pystympään asentoon. Vilkaisin Rosea ja päättelin sillä hetkellä näyttäväni lähes yhtä räjähtäneeltä ja punaiselta kuin hän.

"Sinun piti olla huispausharjoituksissa", totesin tyhmänä ja yritin haroa hiuksiani siistimmäksi. Rose näytti menettäneen puhekykynsä totaalisesti ja vain tuijotti serkkuaan.

"Olisinkin, jos se typerä Max ei olisi tippunut luudaltaan", Albus totesi synkästi. "Josta tulikin mieleen, että Oscar ja Peter ovat varmaan jo vieneet hänet sairaalasiipeen ja ovat hyvin pian täällä."

Hän vilkaisi Rosen kauluspaidan ylimpiä nappeja, jotka olivat jossain vaiheessa avautuneet ja tyttö muuttui kasvoiltaan vielä asteen punaisemmaksi alkaessaan napittaa niitä takaisin kiinni. Albus heittäytyi virnistäen sängylle istumaan suoraan meidän väliimme ja katsoi meitä molempia vuorotellen.

"No, kumpi teistä haluaa selittää?"

Katsoimme Rosen kanssa toisiamme ja hän kohautti olkiaan. Ja niinpä minä kerroin Albukselle kaiken mitä viimeisen parin viikon aikana oli tapahtunut.

-
Empty minds make the most noice.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
8.luku


Albus suhtautui salasuhteeseemme yllättävän hyvin, hän oli ainoastaan hieman närkästynyt siitä, että olimme päättäneet pitää asian häneltäkin salassa. Asiat jopa helpottuivat hieman sen jälkeen kun Albus sai tietää asiasta, hän nimittäin otti tehtäväkseen järjestää meille yhteistä aikaa ja piti jopa muutamat ylimääräiset huispausharjoitukset, että saisimme makuusalin itsellemme pariksi tunniksi. Mitään sen kummempaa makuusalissa ei kyllä tapahtunut, olimme molemmat vähän järkyttyneitä sen jälkeen Albus oli yllättänyt meidät ja tyydyimme tekemään kiltisti läksyjä nauttien vaan toistemme seurasta ja satunnaisista suukoista.

Talvi vaihtui hyvin pian huhtikuun lempeän keväiseen säähän, mikä tarkoitti seitsemäsluokkalaisille S.U.P.E.R-kokeiden lähestymistä ja rennot läksyjentekohetket muuttuivat hiljalleen kunnon pänttäämiseksi. Kulutimme Albuksen ja Rosen kanssa melkein kaiken vapaa-aikamme kirjastossa muiden seitsemäsluokkalaisten tavoin, joten ei ollut mikään ihme, että sinäkin perjantaina heti oppituntien päätyttyä suuntasimme kulkumme kohti kirjastoa. Albus erosi meistä heti ovella nähtyään Emilian valtaaman pöydän ikkunan vierestä ja me Rosen kanssa jatkoimme syvemmälle hyllyjen väliin, syrjäisempään pöytään jossa saisimme olla ihan rauhassa. 

Yleensä Rose oli meistä se innokkaampi lukija ja hän joutui jatkuvasti komentamaan minua jatkamaan opiskelua kun keskittymiseni herpaantui. Tänään hän kyllä avasi kirjansa mutta hetken päästä huomasin hänen tuijottaneen koko ajan samaa sivua. Huomattuaan katseeni hän hymyili minulle hajamielisesti ja käänsi sivua jääden vuorostaan tuijottamaan sitä otsa lievästi rypyssä.

"No, mikä mättää?" kysyin ja suljin oman kirjani kannen. Rose hätkähti, aivan kuin olisi jo unohtanut missä oli ja kenen kanssa, ja nojautui taaksepäin tuolissaan.

"Mietitkö sinä koskaan, mitä tämän jälkeen tapahtuu?" hän kysyi yllättäen.

"Minkä tämän?"

"No tämän. Tylypahkan."

Minäkin nojasin taaksepäin tuolissani ja kohautin olkiani.

"En tiedä, en kai."

Se ei ollut aivan totta, viime aikoina olin miettinyt useampaankin otteeseen mitä Tylypahkan jälkeen tapahtuisi. Minulla ei ollut mitään suurta intohimoa urani suhteen, toisin kuin Rosella, joka oli ensimmäisestä luokasta asti puhunut miten haluaisi joku päivä olla parantaja. Albus suunnitteli uraa aurorina tai ehkä huispaustähtenä, mutta hänellä nyt ei ollut mitään hätää, koska Potter-nimi avasi nykypäivänä hyvin monia ovia. Minä en suoraan sanottuna tiennyt yhtään mitä halusin.

"Ehkä minä menen ministeriöön töihin", totesin hetken hiljaisuuden jälkeen. Se oli ajatus, jota olin silloin tällöin pyöritellyt päässäni sen jälkeen kun isä oli vihjannut voivansa auttaa minut alkuun. Ja taikaministeriön kokoisesta organisaatiosta löytyisi varmasti tehtävä, jossa viihtyisin, vaikka en tiennytkään mikä minua erityisemmin kiinnosti.

Rose sormeili hajamielisesti kirjansa sivuja eikä katsonut minua silmiin.

"Ja sitten me voisimme muuttaa Lontooseen", hän sanoi. "Minä olisin töissä Pyhässä Mungossa ja sinä ministeriössä."

Sydämeni hypähti kun Rose niin sulavasti otti minut mukaan suunnitelmiinsa ja lähdin mukaan leikkiin.

"Voisimme asua jästi-Lontoon puolella ullakkoasunnossa, jonka makuuhuoneessa olisi vino katto", sanoin virnistäen ja Rosen katsoi vihdoin minuun leveästi hymyillen.

"Ja Albus asuisi niin lähellä, että hän ilmestyisi paikalle lähes joka aamu häiritsemään elämäämme", hän jatkoi. Kun katsoin Rosen innostuneita kasvoja, rinnassani läikähti niin lämmin tunne, että minun oli pakko kumartua pöydän yli ja suudella häntä nopeasti, siitä huolimatta että olimme kirjastossa ja joku olisi hyvinkin voinut nähdä meidät.

Kun vetäydyin takaisin pöydän omalle puolelleni, Rose näytti yllättävän vakavalta.

"Nähdäänkö tänä iltana?" hän kysyi. "Ihan kahdestaan?"

"Toki", vastasin hieman yllättyneenä suunnasta, jonka keskustelu oli yhtäkkiä saanut.

"Yhdeksältä seitsemännen kerroksen käytävässä", Rose sanoi selittelemättä sen kummemmin mitä hänellä oli mielessään. Sitten hän veti kirjan taas eteensä ja avasi sen oikean aukeaman kohdalta. Minä jäin tuijottamaan häntä hetkeksi aikaa ja Rose vastasi kysyvään katseeseeni ainoastaan tyynellä hymyllä.

"Sinuna käyttäisin enemmän aikaa opiskeluun ja vähemmän tuijottamiseen, jos meinasit läpäistä S.U.P.E.R:it kunnialla", hän sanoi tuttuun tapaansa ja minäkin vedin kuuliaisesti kirjan eteeni. Ajatuksekseni jäivät kuitenkin pyörimään tulevan illan tapahtumissa. Mitä ihmettä Rosella oli oikein mielessä?

-

Saavuin tasan yhdeksältä seitsemännen kerroksen käytävään, joka oli siihen aikaan illasta hämärä ja tyhjä. Ehdin ihmetellä hetken missä yleensä niin täsmällinen Rose viipyi, kun yhtäkkiä ovi, jota en ollut edes aiemmin huomannut, avautui ja tuttu punaruskea pää kurkkasi käytävään. Minut nähdessään Rose viittoi minua tulemaan lähemmäs ja avasi oven niin, että pääsin hänen ohitseen huoneeseen. Ovi kolahti kiinni takanani ja huomasin seisovani huoneessa, joka muistutti kovasti Rohkelikon oleskeluhuonetta. Tämä huone oli tosin hieman pienempi eikä ihan niin räikeän punainen, vaan sisustuksessa oli käytetty enemmän neutraaleja harmaan ja ruskean sävyjä. Takassa räiskyi tuli ja sen edessä oli valtava, muhkea sohva. Suurin ero kuitenkin oli se, että jokaista nurkkaa ei ollut vallannut opiskelijat, vaan huoneessa oli ainoastaan me kaksi.

"Mikä paikka tämä oikein on?" kysyin ja annoin katseeni kiertää seinällä roikkuvia maalauksia.

"Tarvehuone", Rose vastasi ja johdatteli minut sohvalle istumaan jääden itse seisomaan eteeni. "Huone joka muuttuu sellaiseksi kun löytäjä sen haluaa muuttuvan. Kuulin tästä Jamesilta kun hän vielä opiskeli täällä ja olen käynyt täällä satunnaisesti kun kaipaan omaa rauhaa."

Punastuiko hän vai tekikö iloisesti räiskyvä takkatuli tepposet?

"Miksi sinä kaipaat tänä iltana omaa rauhaa?" kiusoittelin hymyillen mutta Rose ei vastannut hymyyn.

"Scorpius", hän sanoi. "Minä haluan kaikkia niitä asioita."

"Hmmh?" Täytyy myöntää, että en pysynyt ihan kärryillä ja Rose vaikutti niin hermostuneelta, että tunsin itsenikin oudon hermostuneeksi.

"Asunnon sinun kanssasi jästi-Lontoosta ja makuuhuoneen missä on vino katto", hän tarkensi. "Tulevaisuuden Tylypahkan jälkeenkin."

"Minä haluan niitä asioita myös", vastasin nyökkäillen pontevasti. "Tietenkin."

Vihdoin Rose hymyili  ja astui askeleen lähemmäs minua niin, että seisoi nyt polvieni välissä. Jokin hänen ilmeessään sai sydämeni sykkeen kiihtymään ja pian tyttö tuli vieläkin lähemmäs, niin että istui hajareisin sylissäni. Hän katsoi minua silmiin ja alkoi avata kauluspaitansa nappeja kunnes viimeinenkin nappi oli auki ja paita valahti lattialle. Nielaisin hermostuneesti, kun Rosen suunnitelma alkoi hahmottua minullekin.

"Oletko sinä ihan varma tästä?" kysyin matalalla äänellä kun Rosen näppärät sormet siirtyivät minun paitani nappien kimppuun.

"Aivan varma", hän kuiskasi ja hipaisi huulillaan korvaani. Minä painoin huuleni hänen huulilleen ja suudelman syventyessä kiepautin meidät niin, että Rose jäi alleni. Vetäydyin vielä hetkeksi kauemmaksi ja katsoin hänen ruskeita silmiään, joiden katse kehotti minua jatkamaan. Ja niin minä kumarruin taas lähemmäs.

Jälkeenpäin me makasimme sohvalla, Rosen pää oli rinnallani ja kieputin hajamielisesti punaista hiussuortuvaa sormeni ympärille samalla kun katsoin iloisesti räiskyvää takkatulta. Tyttö hengitti niin tasaisesti ja rauhallisesti että olin lähes varma että hän nukkui ja painoin suukon hänen päälaelleen.
"Rose?" kuiskasin. Rose oli sen verran tajuissaan että ynähti jotain epämääräistä. "Minä rakastan sinua."
Tyttö painautui tiukemmin minua vasten.
"Minäkin rakastan sinua, Scorpius", hän kuiskasi takaisin unisesti.
Minä hymyilin tyytyväisesti itsekseni ja suljin silmäni.

-
Empty minds make the most noice.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
9.luku

Se kevät oli elämäni onnellisinta aikaa. Vaikka S.U.P.E.R.-kokeisiin lukeminen vei kaiken aikamme ja energiamme, pyhitimme lauantai-illat toisillemme ja tarvehuoneen pehmeä sohva ehti kevään aikana tulla erittäin tutuksi. Meillä meni hyvin ja onnistuimme pitämään suhteemme salassa, vaikka ihmettelinkin miten kukaan ei ollut vielä tajunnut mistä jatkuva hymy kasvoillani johtui.

Lopulta koitti se päivä mitä me kaikki seitsemäsluokkalaiset olimme odottaneet. Kun ovi kolahti takanani kiinni poistuessani viimeisestä S.U.P.E.R.-kokeestani, oloni oli oudolla tavalla helpottunut mutta haikea. Tylypahka oli ollut kotini viimeiset seitsemän vuotta ja kesäloman alkaessa olin aina tiennyt mitä syksyllä taas olisi edessä. Nyt minulla ei ollut aavistustakaan, vaikka isä olikin juuri edellisenä päivänä lähettänyt kirjeen ja vihjannut salamyhkäisesti, että hänellä saattoi olla suunnitelmia varalleni.

Rose poistui heti perässäni koesalista ja siitä huolimatta että olimme julkisella paikalla, hän tarttui kädestäni ja puristi sitä innostuneesti hymyillen.

"Se oli paljon helpompi kuin olin ajatellut", hän sanoi selvästi helpottuneen kuuloisena. "On ihme jos en pääse parantajakouluun!"

"Minä en ole epäillyt hetkeäkään, että et pääsisi", vastasin hänelle ja hymyilimme toisillemme.

"Ihan vain vinkkinä, että jos haluatte pitää suhteenne salassa, ei ehkä kannata näyttää noin rakastuneelta", perässämme kävellyt Albus kommentoi matalalla äänellä. "Eikä varsinkaan kävellä käsi kädessä."

Irrotimme nolona otteemme ja vilkaisin jo tottumuksesta ympärillemme oliko kukaan nähnyt, mutta kaikki luokkakaverimme tuntuivat juttelevan kiihkeästi viimeisestä kokeesta eikä kukaan kiinnittänyt meihin sen kummemmin huomiota.

Tuntui oudolta tehdä kaikki viimeistä kertaa; matka-arkun pakkaaminen, pidot Suuressa salissa, viimeinen yö tutussa makuusalissa, matka junalle. Valtasimme junassa perimmäisen vaunuosaston saadaksemme olla mahdollisimman rauhassa ja Rose asettui makaamaan pää sylissäni niin, että pystyin leikkimään hänen hiuksillaan samalla kun juttelimme ja seurasimme ikkunan takana vaihtuvaa maisemaa.

"Joten, huomenna on ilmeisesti Oscarin koulunpäättäjäisbileet minne on kutsuttu kaikki seitsemäsluokkalaiset", Rose sanoi kun aloimme lähestyä Lontoota. "Oletko menossa?"

"Haluatko sinä mennä?" kysyin vähän yllättyneenä. Rose ei ollut koskaan ollut erityisen innokas bilettäjä.

"Voisihan se olla hauskaa", hän sanoi olkiaan kohauttaen ja nousi istumaan, kun juna alkoi hidastamaan vauhtiaan. "Nähdä kaikki vielä viimeisen kerran."

"Toki", vastasin.

"Kuulemma Oscarin vanhempien kartanon lähellä on kiva, syrjäinen rantakallio", Rose kuiskasi korvaani niin läheltä, että hänen huulensa koskettivat korvalehteäni ja se sai kylmät väreet menemään selkääni pitkin. "Kuulemma täydellinen paikka salaisten rakastavaisten kohtaamiselle."

"Kieltämättä tuo kuulostaa paljon houkuttelevammalta kuin Oscarin bileet", sanoin virnistäen. Juna pysähtyi asemalle ja nousimme nostamaan matka-arkkumme tavaratelineeltä. Rose oli jo poistumassa vaunuosiostamme kun nappasin häntä ranteesta ja kurkattuani nopeasti että muut oppilaat olivat jo poistumassa junasta, painoin huuleni kiihkeästi hänen huulilleen.

"Huomenna kuudelta rantakalliolla?" Rose kysyi hengästyneenä vetäytyessään hetkeksi kauemmas minusta.

"En malta odottaa", vastasin ja painoin muutaman suukon hänen kaulalleen, ennen kuin päästin hänet menemään.

Vuorokausi kului tuskallisen hitaasti. Kotimme ei ollut muuttunut laisinkaan sitten viime näkemän ja kun saavuin autokuskimme kyydillä juna-asemalta, isä oli yhä töissä. En ehtinyt nähdä häntä ennen kuin menin nukkumaan ja kun aamulla heräsin, hän oli ehtinyt lähteä jo asioille. Haahuilin levottomana ympäri kartanoa kunnes vihdoin tuli aika käydä suihkussa ja laittautua muuten valmiiksi iltaa varten. Kello oli puoli kuusi kun laskeuduin portaita alakertaan valmiina lähtemään. Isä oli jossain vaiheessa saapunut kotiin ja luki lehteä nojatuolissa, mutta laski sen käsistään nähdessään minut.

"Mihis sinä olet menossa?" hän kysyi.

"Oscarilla on bileet tänä iltana. Tiedäthän, Oscar Singleton?"

Isä katsoi minut oudon kiinteästi ja tunsin oloni välittömästi hermostuneeksi.

"Eikä näillä bileillä ole mitään tekemistä erään viehättävän nuoren naishenkilön kanssa... Rose Weasleyn?"

Tuntui, kuin joku olisi heittänyt sankollisen kylmää vettä päälleni ja jähmetyin paikoilleni.

"Valitettavasti ette olleet niin ovelia kuin kuvittelitte", isä totesi tyynesti ja taitteli sanomalehden syliinsä. "Eräs neiti Martinez näki teidät hiippailemassa tarvehuoneeseen ja ajatteli että voisin olla kiinnostunut asiasta. Hän sattui olemaan aivan oikeassa."

"Minä - " yritin epätoivoisesti saada puhekykyni takaisin. Hemmetin Vanessa. Olisi pitänyt arvata että hän mustasukkaisessa päässään keksisi jotain tällaista.

"Niin, Scorpius?" isä kysyi samalla viileän asiallisella äänensävyllä. "Te olette rakastuneita? Olette valmiita tekemään mitä tahansa toistenne puolesta? Suunnittelette yhteistä tulevaisuutta?"

Nyökkäsin typeränä, kun en keksinyt muutakaan.

"Se voi tuntua siltä 18-vuotiaana", isä sanoi. "Mutta se ei ole sen arvoista. Sinä olet Malfoy ja sinun tulee jatkaa perintöä, johon neiti Weasley ei valitettavasti kuulu. Ei nyt eikä koskaan."

"Mutta - " yritin taas saada jotain sanottua.

"Sinulla on kaksi vaihtoehtoa", isä keskeytti minut. "Minä olen hankkinut sinulle työpaikan taikaministeriön kansainvälisen taikayhteisön osastolta ja työ alkaa Belgiassa välittömästi. Tai, voit hylätä tämän elämän ja mennä tapaamaan Weasleyn tyttöä, niin kuin sinulla on selkeästi suunnitelmissa. Nuori, rahaton, ilman suhteita... en itse haluaisi katsoa miten siinä käy."

Ensimmäinen ajatukseni oli paiskata ovi päin isän kasvoja ja lähteä suunnitelmani mukaan tapaamaan Rosea eikä koskaan palata, mutta joku esti minua. Tiesin, että isä ei epäröisi toteuttaa uhkaustaan. Hän halusi minun jatkavan jalanjäljissään ministeriössä, etsivän itselleni pitkän, vaaleahiuksisen ja puhdasverisen vaimon ja siirtyvän asumaan Malfoyn kartanoon kun aika oli oikea. Hän ei epäröisi katkaista rahahanoja jos en suostuisi tähän suunnitelmaan. Sitten olisin tosiaan nuori ja rahaton, ja isällä oli sen verran vaikutusvaltaa ministeriössä että työnhaku voisi osoittautua haastavaksi.

Mutta toisaalta minulla olisi Rose. Pieni lämmin toivonliekki syttyi rintaani kun ajattelin Rosea. Ihanaa, lämmintä, kiihkeää, pehmeää, nauravaa, lohduttavaa Rosea. Ajattelin meitä yhdessä siinä pienessä, vinokattoisessa ullakkohuoneistossa Lontoossa mistä olimme puhuneet useaan kertaan. Mutta mitä siitäkään voisi tulla? Rose pääsisi parantajakouluun, siitä ei ollut epäilystäkään. Hän opiskelisi paljon, saisi uusia ystäviä ja tekisi pitkää päivää. Minä olisin nuori ja rahaton ja pian katkera hänen menestyksestään. Riitelisimme, eroaisimme ja mitäs sitten? Olisin yhä nuori, rahaton, työtön ja sitten myös ilman Rosea. Toivonliekki sammui ja koko kehoni tuntui vaan turralta.

Isä oli koko sisäisen kamppailuni ajan katsellut minua sanomatta sanaakaan. Ilmeisesti hän luki tuloksen kasvoiltani, nimittäin hän tyynesti poimi sanomalehden sylistään ja taittoi sen taas auki kohdasta, mihin oli jäänyt.

"Sinuna menisin pakkamaan, lähdemme kymmenen minuutin päästä. Sinua jo odotetaan Belgiassa."

Lannistuneena käännyin ja kapusin portaat ylös takaisin huoneeseeni.

-


Rose valmistui sitä iltaa varten erityisen huolellisesti. Hän kävi suihkussa, kiharsi hiuksensa, meikkasi kauniisti ja laittoi lempihajuvettään. Hän valitsi mekon, jonka Scorpius oli kehunut korostavan hänen silmiensä väriä ja jopa korkokengät, vaikka ei osannut kävellä niillä kunnolla. Hän hyräili itsekseen ja hymyili välillä miettiessään tulevaa iltaa ja kesälomaa. Paljon aurinkoa, jäätelöä ja salaisia kohtaamisia Scorpiuksen kanssa. S.U.P.E.R.-tulosten jännittämistä, tulevaisuuden suunnittelua, suudelmia... Rose ei melkein malttanut odottaa heidän yhteisen elämänsä ensimmäisiä hetkiä.

Puoli kuudelta Rose oli valmis lähtemään. Hän pyörähti vielä kerran peilin edessä ennen kuin ilmiintyi Oscar Singletonin vanhempien kartanon lähelle. Rantakallio, josta he olivat Scorpiuksen kanssa puhuneet oli vain lyhyen kävelymatkan päässä, mutta sen verran syrjässä että sinne eksyi vaan harvat. Kalliolta näkyi merelle ja Rose pystyi kuvittelemaan miten kaunis auringonlasku mahtoi olla muutaman tunnin päästä. Hän levitti kalliolle kotoaan tuoman viltin ja asetteli ostamansa shamppanjapullon ja mansikat paikalleen. Sitten hän istahti alas katselemaan merta ja odottamaan Scorpiusta.

Hän odotti ja sitten odotti vähän lisää. Kellon viisarit siirtyivät seitsemään, sitten kahdeksaa. Singletonin kartano oli sen verran lähellä, että tasaisesti koveneva musiikki kuului kalliolle asti. Ensin Rose huolestui, sitten pettyi, sitten suuttui, sitten taas huolestui. Ei ollut Scorpiuksen tapaista jättää saapumatta.

Kun aurinko oli vihdoin kokonaan laskenut mailleen, Rose vihdoin tajusi että Scorpius ei ollut tulossa. Hän jätti viltin, shamppanjan ja mansikat paikoilleen ja pian kaikkoontui vaimeasti poksahtaen. 

-

END
Empty minds make the most noice.