Kirjoittaja Aihe: True Detective (S1): Sanomattomia (S • vaiettuja tunteita, Marty/Rust • 1,5-raapale)  (Luettu 3357 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 139
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S • True Detective (S1, Martin Hart/Rustin Cohle)
True Detective ei ole minun omaisuuttani. Tämä teksti on fanifiktiota, jota kirjoittelen vain omaksi (ja mahdollisesti muiden) iloksi.

Tämä teksti on kirjoitettu alun perin Kuuden lauseen lahjat -tempaukseen Thelinan Marty/Rust-toiveesta. Editoin tämän 150-sanaiseksi raapaleeksi, jonka julkaisen nyt omillaan blokinpurkuna ja muistona Tarvehuoneen kätköihin siirtyneestä lahjatempauksesta. :) Alkuperäiselle idealle uskollisesti tekstissä on yhä kuusi virkettä. Tämä raapale olikin kinkkinen työstettävä! Jostain syystä minun on tosi vaikea kirjoittaa näistä miehistä edes puoliuskottavasti, vaikka pidän intiimimpää suhdetta heidän välillään hyvinkin mahdollisena. Jotkin asiat vain ovat hankalia sanoitettavia, niin kuin tässä tekstissäkin nähdään! ;D



Marty ja Rust saattoivat olla poliisipartnereita ja jakaa auton ja toimiston kymmeniä tunteja viikossa, mutta siitä huolimatta oli paljon asioita, joista he eivät koskaan puhuneet. Osa sanomattomista sanoista häälyi heidän jakamassaan hengitysilmassa sakeampana kuin Rustin savukkeiden katku, niin ettei niiden olemassaoloa voinut olla aistimatta, mutta silti ne pysyivät sanomattomina. Niitä ei edes sivuttu, ihan niin kuin Rustin sormet eivät sipaisseet Martyn olkavartta Rustin kurottautuessa pöydän poikki kohti esitutkintakansiota.

Marty oli siitä kiitollinen, vaikkei hän ikinä myöntäisi sitäkään, ei itselleen eikä kenellekään muulle. Hänen amerikkalaisen unelmansa perustuksia ei saanut horjuttaa mikään, kaikkein vähiten toinen mies, joka – niin, se oli yksi niistä asioista, joita Marty ei myöntäisi edes itselleen, koska ei ollut mitään myönnettävää; sitä, mitä ei lausuttu ääneen, ei oikeastaan ollut olemassakaan.

Silti Marty alkoi kärsiä keski-ikää lähestyvän miehen rytmihäiriöistä joka kerta, kun Rust katsoi häntä pitkään ja vaitonaisena, ohitti hänet vähän liian läheltä tai lausui hänen nimensä vähän liian käheästi.
« Viimeksi muokattu: 19.04.2021 21:54:59 kirjoittanut Waulish »
I’ve transformed every verse within me
and given in to the courage
that still burns



still burns

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 383
  • Lunnikuningatar
Oi, ilahduin kovasti huomatessani, että olit kirjoittanut tästä fandomista! ❤️ Sun tekstit on aina ihanaa luettavaa, mutta en jotenkin odottanut sulta True Detectiveä, joten yllätys oli vielä iloisempi. :)

Olitpa saanut tässä kuuteen virkkeeseen mahtumaan paljon! Lausumattomia tunteita, upeita yksityiskohtia ja niin kipeää kaipausta, että minunkin sydän horjahti. Ah. Käytännössä tämän parituksen parhaat puolet, ja taidokkaasti näin pienessä sanamäärässä. Huhhuh!

Tää teksti on upea taidonnäyte ja saa mut toivomaan, että kirjoittaisit näistä kahdesta vielä lisääkin, koska tykkäsin hurjasti! Ymmärrän kyllä, että paritus osaa olla haastava, ja ettei välttämättä vaan onnistu, mutta aina sitä saa toivoa. Ehkä viimeistään sitten, kun Kuuden lauseen lahjat palaa levoltaan. ;)

Kiitos tästä ihanasta pikkutekstistä, joka herätti suuria tunteita! ❤️

P. S. EKA!


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 139
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Kaarne, voi että, arvaa horjahtiko minun sydämeni kun näin sinun ihanan kommenttisi! :-* Voi miten se piristi ja valoi minuun uskoa näin heti julkaisun jälkeen! Tämä oli juuri sellainen teksti, jota pyörittelin pitkään avonaisena tekstitiedostossa pohtien, onko tässä mitään mieltä, mutta jonka kuitenkin sitten lopulta jonkinlaisessa uskalluspuuskassa päätin julkaista. Kauniit ja kannustavat sanasi merkitsevät minulle siis tosi paljon!

Ihan mieletöntä, jos tämä pieni tarina tavoitti mielestäsi parituksen parhaat puolet. Olen kipuillut Marty/Rustin kanssa aika paljon, sillä haluaisin kyllä heistä kirjoittaa, mutta jotenkin en vain koe pääseväni riittävän hyvin käsiksi hahmojen syvimpiin olemuksiin. Esimerkiksi juuri Thelinan (joka muuten minut tämän sarjan pariin alun perinkin johdatti! ♥) Marty/Rust-teksteissä on jotain niin luonnollista, vaivatonta ja oikealta tuntuvaa, etten vain koe pystyväni puoliksikaan samaan. Ihana kuitenkin kuulla, että tämä näkemys toimi sinulle, ja kukapa tietää, ehkä rohkaistun vielä joskus kirjoittamaan lisääkin näistä miehistä! ;) Yksi True Detective -teksti minulla onkin jo ennestään, mutta se on kakkoskaudesta.

Kuuden lauseen lahjat oli kyllä ihaninta ikinä! Se tempaus innosti minut niin monta kertaa kokeilemaan siipiäni jonkin itselleni vieraamman fandomin tai parituksen parissa. Olen yrittänyt innostua Raapalejuoksusta, ja vaikka sekin on ihana konsepti, itselleni toimi paremmin Kuuden lauseen lahjojen rajattu virkemäärä ja ennen kaikkea edellisen osallistujan toiveeseen vastaaminen. Toivottavasti sekin tosiaan joskus vielä tekee paluun! :)

Kiitos kovasti sinulle! :-*
« Viimeksi muokattu: 19.04.2021 20:19:26 kirjoittanut Waulish »
I’ve transformed every verse within me
and given in to the courage
that still burns



still burns

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 665
Ah, tämä lahja ilahdutti niin paljon silloin ja niin nytkin! Tähän mahtuu niin monta yksityiskohtaa, joista pidän: sakea sanomattomuus, savukkeen katku, Rustin sormet ja käheä ääni ❤️ Asiat, joita Marty ei itselleen myönnä ja Amerikkalainen unelma, josta tulee niin mieleen se jakso, jossa he menevät haastattelemaan sitä telttasaarnaajaa ja keskusteluissa käy ilmi pieniä erovaisuuksia kummankin maailmankatsomuksessa :”D voi Marty ja voi Rust ❤️ Heistä tulee rytmihäiriöitö itse kullekin! Kiitos tästä ja minäkään en pistä pahakseni, jos kirjoitat heistä lisääkin :) pitäisi itsekin kaivaa pöytälaatikkoon unohtuneet True Detective -ficit esiin.

// Apua, olitkin jo ehtinyt vastata Kaarnelle, kun kirjoittelin kommenttia ja voi että, kiitos ihanista sanoista ❤️ Mutta tämä pikku teksti on juuri hyvä esimerkki, miten hyvin olet nämä hahmot tavoittanut, eli kirjoita ihmeessä lisää! Olet ihana ja taitava kirjoittaja :-*
« Viimeksi muokattu: 19.04.2021 20:38:14 kirjoittanut Thelina »
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 139
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Thelina, voi että, ihana kuulla että tästä pienestä lahjasta oli ja on edelleen iloa! On huojentavaa, että tästä löytyi mieleisiä yksityiskohtia ja että hahmot välittyivät. Olen niin samaa mieltä siitä, että nämä miehet jos ketkä ovat omiaan aiheuttamaan sydämentykytyksiä. :D

Kiitos sinulle kauniista kannustuksen sanoista ja ihanasta kommentista! :-* Olen niin iloinen siitä, että pidit tästä yritelmästä, koska olet tosiaan ihan Marty/Rust-idolini ja ihailen kovasti sitä, miten luontevasti saat heidät teksteissäsi toimimaan. Kannatan siis pöytälaatikkoon unohtuneiden kirjoitusten kaivamista! ;D

Kiitos paljon! :-*
I’ve transformed every verse within me
and given in to the courage
that still burns



still burns

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 771
Juuri Thelina on saanut myös minut ihastumaan Marty/Rustiin ja sen takia innostuinkin heti, kun huomasin sinun julkaisseen tällaisen pienen tunnelmointipätkän ykköskaudesta! Yhdyn Kaarneen kehuihin, tässä tosiaan on niin paljon pienessä tilassa: vaiettuja tunteita, jotka oikeastaan yrittävät puskea tietään pinnalle, ihmisen toive olla ihan vain "tavallinen" ihminen, joka tavoittelee sitä tavallista amerikkalaista unelmaa, ihastumista ja samalla jonkinlaista kyvyttömyyttä nähdä ja kyseenalaistaa itsensä kauempaa. Tuo jälkimmäinen onkin todella tyypillinen piirre Martylle, jonka tavoitat tässä tekstissä hyvin! Etenkin viimeinen lause on niin Marty, turhauttava yritys selittää sydämen asioita järjellä :D

Tällainen eipäs-mutta-silti-juupas -teema on kaikessa ristiriitaisuudessaan todella mielenkiintoinen. Marty samanaikaisesti haluaa antaa itsensä olla ihastunut, mutta ei kuitenkaan. Ikään kuin sitä nauttisi ja rakastaisi ja odottaisi niitä pieniä hetkiä, jolloin toinen hipaisee tai istutaan autossa ja ilmassa on jännitystä, mutta se ei koskaan pääse laukeamaan, mutta samalla sitä haluaa unohtaa nuo tuollaiset hetket ja olla niin kuin niitä ei olisikaan, koska muuten ne rikkoisivat kaiken sen muun, mille on rakentanut tukevaa pohjaa jo pitkään. Tästä teemasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka mielenkiintoisen tekstin, sillä vaikka se onkin haikea ja kamala (koska jokin siinä aina väistämättä rikkoutuu: joko ihastus tai se kaikki muu), se sisältää myös paljon introspektiota ja ajatuksia siitä, mikä on oikein ja väärin, mikä totta ja mikä taas lumetta.

Herättipä tämä ajatuksia! Kertonee siitä, että tämä on todella onnistunut teksti :) Kiitos kovasti, että julkaisit tämän, niin sain lukea ♥

between the sea
and the dream of the sea

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 090
Ei kyllä millään uskoisi, että tämä teksti koostuu vain kuudesta virkkeestä! Mitä ihmettä. Mun piti oikein laskea nämä virkkeet omin silmin (ja hyvä etten käyttänyt sormiakin apuna! ;D), jotta uskoin. Tässä kun tuntuu olevan niin paljon enemmän! Oikeastaan ihan hirmuisen osuvaa, koska tämähän on teksti siitä mitä voisi olla, mutta ei kuitenkaan (vielä) ole. Ilmassa velloo paksuna katkuna ääneen sanomattomat mutta silti vahvasti todellisina olemassa olevat asiat ja ihollakin melkein tuntuu toisen kosketuksen aie. Todella, todella onnistuneesti tiivistetyt hahmot! Niin hyvät!

Lainaus
Hänen amerikkalaisen unelmansa perustuksia ei saanut horjuttaa mikään, kaikkein vähiten toinen mies, joka – niin, se oli yksi niistä asioista, joita Marty ei myöntäisi edes itselleen, koska ei ollut mitään myönnettävää; sitä, mitä ei lausuttu ääneen, ei oikeastaan ollut olemassakaan.
Aijai! Sydämestä todellakin ottaa tämä Martyn itsepintainen kulissiin nojautuminen, tai paremminkin sen kulissin epätoivoinen pystyssä pitäminen. Toimiikohan homma kuitenkaan niin, että jos mitään ei lausu ääneen, mitään ei ole edes olemassa? Mielenkiintoinen ajatusleikki, ihanan raastava itsepetos.

Ja onneksi, onneksi viimeisessä virkkeessä on pitkään katsova ja vähän liian läheltä ohittava ja ennen kaikkea vähän liian käheästi (<33) Martyn nimen lausuva Rust, joten voin hengittää helpommin ja todeta, että kyllä ne Martyn väkinäiset amerikkalaiset unelmat vielä kaatuvat väistämättömän tieltä. <3
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!