Otsikko: Rakkauden määritelmä (tai vaihtoehtoisesti Määrittele rakkaus)
Kirjoittaja: Romione
Ikäraja: K11, vaikka olisin voinut valita tuosta seuraavankin
Beta: Death Eater
Vastuuvapaus: En omista rakkaan Rowling-tädin hahmoja, paikkoja tai muutakaan. En saa rahaa kirjoituksistani.
Genre: Drama ja fluff
Paritus: Lily/James (myöhemmin saattaa tulla muitakin, lisäilen niitä sitten tänne)
A/N: Eli yritin kirjoittaa ensimmäisen sukupolven ficcin, mutta saa nähdä mitä tästä tulee. Yrittäkää saada selvää! Hehe.
Ensimmäinen luku - Pöllöjä
Kesäpäivät olivat Lilylle kuin kidutusta. Hän rakasti Tylypahkaa enemmän kuin omaa kotiaan, eikä voinut kesäisin ajatella muuta kuin sinne paluuta. Mutta hän ei voinut skipata kesää, josta kaikki jästilapset, mukaan lukien hänen oma sisarensa Petunia, niin nauttivat. Ennen kesässä oli ollut hieman mieltä, kun hänen ystävistään tärkein, Severus, oli kuitenkin asunut lähellä ja ollut seurana. Mutta sen jälkeen kun Lily oli pannut pisteen heidän ystävyyssuhteelleensa, joka oli muuttunut kiusalliseksi (yritäpä itse kestää, kun huomaat, että paras ystäväsi onkin ihastunut sinuun ja käyttäytyy kuin paha poika), ei Lily voinut kuin kärsiä. Ja kuinka ollakaan, hänellä oli Tylypahkan lisäksi toinen asia, jota ikävöidä; James Potter.
Niinpä niin, James Potter. Potterin James. Miten Lily olisi voinut keskittyä kesään, jos hänen ajatuksensa toistivat vain yhtä nimeä ja yksiä kasvoja, sydän pamppaili vain siksi, että sekin odoti kesän jälkeiseistä viimeistä Tylypahkan vuotta ja hengitys olisi ollut järjetöntä puuhaa, jos Lilyn huoneeseen ei olisi säännöllisesti pelmahtanut Jamesin pöllö mukanaan kirje. Eiväthän he vielä seurustelleet, mikä sai Lilyn hieman apeammaksi - mutta ajatus siitä teki kesän aina millin helpommaksi kestää -, mutta Lily kyllä tiesi ja uskoi, että James ei tuntenut vain ystävyyttä Lilyä kohtaan. Ja James varmasti tiesi, ettei Lilykään tuntenut.
Niinpä niin. Kun kolme päivää sitten - Lilyn oli pakko laskea päiviä, koska Jamesin kirjeet saapuivat aina tasan viikon jälkeen siitä, kun Lily oli lähettänyt vastauksen - hän oli saanut kirjeen ja vastannut siihen oitis, hän oli yrittänyt mielessään analysoida mahdollisimman tarkkaan, paljastuisiko kirjeestä syvempiä tunteita. Sellaista oli pakkomielle.
Rakas Lily, James oli aloittanut, mutta niin kyllä kirjoitti jopa Lilyn ankea kurpitsan näköinen tätikin kirjeissään,
päivät ovat kuin kiitäneet. Minulla ja Siriuksella on ollut paljon töitä kostopuuhissa (ei sinun kannata nyt hermostua, me halutaan vaan opettaa vähän käytöstapoja 'täydelliselle ja kirkkaan puhtaalle' Mustan suvulle). Ei mitään sen suurempaa. Vielä kolme viikkoa ja voimme vihdoin palata Tylypahkaan. Tutkinto, joka on varmasti nimensä mukaan uskomattoman paha ja erittäin raskas, ei suoraan sanottuna houkuttele, mutta kai ajatus taas Tylypahkan näkemisestä peittää ne huolet. Entä sinä? Mitä sinä teet siellä jästien ja Ruikulin valtakunnassa? Olet ollut kirjeissäsi erittäin salamyhkäinen. Tietäisinpä mitä päässäsi liikkuu... Olet erikoinen tyttö, Evans, sano minun sanoneen. Varaudu yllätykseen. En kerro enempää, vaikka tiedänkin, että olet superutelias likka, joten turha kärttää lisätietoja. Toivon, että kuitenkin sen turvin sinulla on helpompi kesä. Ja jälleen ei, en kerro enempää. Usko pois, ennemmin tai myöhemmin saat tietää. Tiedän, että toivot sen olevan ennemmin.
Tämä kirje lähtee parin sekunnin jälkeen sinua kohti, mutta odotan jo vastaustasi. Älä anna minun odottaa, pöhkö. Uskon kyllä, ettet anna.
James (ja Sirius, jonka nimen laitan ilman hänen suostumustaan)
Lily oli Jamesin kielloista huolimatta kärttänyt, mikä tämän suuresti lupailtu yllätys oli. Jamesin tuntien se oli korkeintaan kirjeessä kuljetettu sontapommi, mutta tavallaan tämän salaperäisyydestä päätellen se olisi voinut olla jotain jännittävämpää kuin pelkkä julma kepponen. Vaikka Severus aina sanoikin, että James olisi juuri sellainen, mutta Lily ei enää ollutkaan aikoihin uskonut tämän sanaan. Vanha, ilkeä ja ärsyttävä oli hän itse, ei James. Jos James olisi ollut sellainen, minkälaiseksi Severus hänet kuvaili, ei olisi Lily ikinä rakastunut tähän. Lily oli lopulta kunnollinen tyttö.
"Li-LYY! Ruoka on valmista! Ja jos ilmiinnyt alakertaan, kerron äidille!" kuului pahaenteinen huuto kerrosta alempaa. Ei tarvittu superkuuloa sen aavistamiseen, että ääni kuului Petunialle, joka oli ilmeisesti jo saanut traumat siitä, kun täysi-ikäinen Lily oli pari kertaa päässyt kiusaamaan häntä ilmiintymällä tämän taakse salamyhkäisesti ja sanomalla 'Pöö'.
Lilyn teki mieli huutaa takaisin jotain, missä hän ilmaisisi sisarensa lapsellisuuden. Petunia oli sentään Lilya kaksi vuotta vanhempi, mutta jopa melkein kahdenkymmenen vuoden ikäinen Petunia oli äärimmäisen lapsellinen äitinsä helmoissa roikkuja. Tästäkään kesästä ei tulisi helppo, Lily mutisi samalla kun hyppelehti portaat alas ja tunsi suurta halua ilmiintyä suoraan ruokapöytään, koska Petunian kantelulla ei olisi ollut tippaakaan väliä, mutta hän päätti jättää isosiskonsa kerrankin rauhaan ja käveli ruokapöytään ilmiintymisen sijaan. Heti alas istuttuaan hänen ajatuksensa lähtivät harhailemaan pois nykyhetkestä.
Kuten Lily oli muutaman edelliskesän aikana oppinut tekemään, hän nytkin vain sulki silmänsä perheensä jutustelulta. Hän rauhassa toisteli Jamesin kirjettä päässään, koska oli opetellut sen ulkoa niinkuin kaikki muutkin Jamesin kirjeet samalla kun antoi punaisten, jälleen venähtäneiden hiustensa valua höyryävälle ruokalautaselle, jossa oli tuoksusta päätellen lihamuhennosta.
"Äiti, minä olen nähnyt pöllön täällä monta kertaa", Petunia tokaisi minä-aion-aiheuttaa-hankaluuksia-äänensävyllään juuri, kun Lily oli päässyt puoliväliin kirjettä ('Olet ollut kirjeissäsi salamyhkäinen...'). "Lily lähettelee jotain kirjeitä, ihan varmasti. Eikä ne voi mennä Kalkaroksen pojalle, koska sehän asuu ihan lähellä. Äiti, estä Lilyä, se kuitenkin juonii jotain friikkiystäviensä kanssa."
Rouva Evans naurahti ja taputti vanhempaa tytärtään päähän, vaikka tämä oli häntä päätä pitempi. "Antaa Lilyn vain lähetellä pöllöjä, en näe mitään syytä, miksi sinun pitäisi häiriintyä siitä, 'Tunia, kyllä sinäkin kirjoitat kirjeitä ystäviesi kanssa joka viikko, eikä Lil' valita siitä koskaan", hän totesi ja sai Petunian kasvot vain entistä punaisemmiksi.
"Mutta...! Eikö...? Äiti! Lily kuitenkin juonii jotain! Sinäkin olet nähnyt sen ihmeellisen rillipään King's Crossilla. Sen jolla on se ihmeen jengi aina perässään. Entä jos Lily seurustelee sen hämärän friikin kanssa? Minun Vernonini on sentään hienostunut mies - ei taikoja, ei friikkiyttä -, sinäkin, äiti, et voi olla myöntämättä, että Vernonin kaltainen poika olisi paljon parempaa seuraa jopa friikki-Lilylle kuin se ihmeen toinen friikki!" Petunia vuodatti suu täynnä lihamuhennosta samalla, kun rouva Evans vain naurahteli ja vilkaisi välillä Lilyyn, joka ei välittänyt siskonsa vuodatuksista lainkaan, koska oli uppoutunut Jamesin ajattelemiseen.
Miten pojista oikein edes saadaan selvää? Vaikka James ei ollut kertaakaan vihjaissut mitään siihen suuntaan, että heidän pitäisi alkaa seurustella tai jotain ("Älä puhu ruoka suussa, 'Tunia", sanoi rouva Evans), mutta kaikki merkithän olivat selvät. Täytyi olla vähintäänkin umpisokea, ettei olisi huomannut Jamesin erittäin selvää ihastusta Lilyyn. Ja vaikka James silmälaseja käyttikin, niin Lily ei uskonut tämänkään olevan niin sokea, ettei olisi huomannut Lilyn tunteita. Mikseivät he siis koskaan vain tunnustaneet asioita ja alkaneet seurustella? Lily ei osannut sanoa. Näissä asioissa muut aina kysyivät isosiskon neuvoa, mutta kysypä Petunialta ja yritää päästä pälkähästä ilman jonkinlaista 'minä-kerron-äidille' -uhkausta. Olisipa Petunia kerrankin ryhdistäytynyt ja ollut kuin isosisko, eikä huonosti käyttäytyvä sellainen.
Lily yritti työntää muhennosta suuhunsa, mutta juuri nyt ruoka ei vain maistunut. Ajatukset tekivät kaikesta tuskaa, koska hyvistä arvosanoista huolimatta Lily ei ollut mikään älykkö. Liika ajattelu sai hänen päänsä räjähtämään ja se jos mikä teki olon epämukavaksi. Siinä ei ollut aikaa ajatella ruokahalua. Lily oli aivan omissa ajatuksissaan, kun huomasi päänsä nuokkuvan kiinni ruokalautasessa ja että hänen äitinsä oli juuri tullut riuhtomaan hänen kasvojaan pois ruuasta.
"Mitä minä sinun kanssasi teen? Sinä et syö ja nukut kolme neljäsosaa päivästä. Pitäisikö minun tietää jotain, Lily?" rouva Evans kysyi ja pyyhki ruokaa Lilyn kasvoilta ja punaisista hiussuortuvista huokaillen.
"Ei", Lily vastasi automaattisesti, mutta ilmeisesti hänen poissaoleva katseensa kertoi aivan jotain muuta. Ja se tosiasia, että hän oli maannut ruokalautasessa.
"Sinä kyllä tiedät, etten normaalisti usko mitä sinun sisaresi sanoo, mutta vaikuttaako se poika jotenkin käyttäytymiseesi, Lily? Entä Kalkaroksen poika, mikset ole nähnyt häntä koko kesänä? Lily, onko sinulla jotain ongelmia? Onko velhoilla huumeita tai jotain, mitä saattaisit käyttää? Tämä ei ole ollenkaan tapaistasi, sinä olet aina ollut hyvä tyttö...", rouva Evans kyseli, eikä hän saatika Lily voinut olla huomaamatta Petunian omahyväistä ilmettä, kun hän pyysi isältään lisää vettä lasiinsa.
Lily ei voinut peitellä närkästymistään, kun hän katseli äitiään, joka meni takaisin paikalleen istumaan sen jälkeen, kun oli varmistanut ettei hänen tyttärensä kasvoissa ollut enää muhennosta. "Huumeita? Ei, äiti, en minä mitään käytä. Etkö sinä usko minua? Minulla on kaikki hyvin. Ei ole vain nälkä", Lily mutisi ja päätti livistää paikalta niin nopeasti kuin vain kykeni; ja onnekseen hän osasi livistää normaaleja ihmisiä - tuttavallisemmin jästejä - nopeammin, koska hän osasi ilmiintymisen taidon. Hän ei tarvinnut muutamaa sekuntia enempää, kun hän oli jo omassa huoneessa. Lily oli juuri ehtinyt istahtaa sängylleen, kun kuuli alakerrasta äitinsä huudon; "Tässä talossa ei ilmiinnytä enää!"
'Niin varmaan, katsotaanpa miten estät minua', Lily mutisi mielessään ja rojahti selälleen sängylle ja nosti toisen kätensä otsalleen, joka oli hieman nihkeä ruuantähteiden takia. Miksi kaikki olivat häntä vastaan? Ei rouva Evansia oikeasti kiinnostanut, mitä Lilyn elämässä tapahtui. Eipä hänen äitinsä olisi voinut ymmärtää syitä, miksei Lily enää halunnut viettää aikaa Severuksen kanssa tai minkälainen James oikeasti oli. Oli totta, ettei rouva Evans yleensä uskonut vanhemman tyttärensä kateellisia sepityksiä, mutta ilmeisesti hän oli huomannut, ettei Lily viettänyt kaikkea aikaansa tämän maan pinnalla.
"Ääh!" Lily huokaisi ja ummisti silmänsä. Kunpa hän olisi vain saanut selvää, mitä hänen ja Jamesin välillä lopulta oli. James ei välttämättä ollut miltä näytti tai miltä kuulosti. Entä jos James ei ollut sanonut mitään, koska Lily oli väärässä tämän tunteiden suhteen? Ei kai se voinut olla mahdollista? Ehkä oli. Ehkä ei. "Aargh", karkasi hänen suustaan jälleen. Miksi rakkaus ei ollut koskaan yhtä yksinkertaista kuin tarinoissa? Tavataan, rakastutaan, eletään yhdessä ikuisesti.
Joku koputti Lilyn huoneen ikkunaan. Lily ei nähnyt mikä se oli, koska hänen silmänsä olivat kiinni, mutta hänelle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin katsominen, koska mikä ikinä se olikaan, niin koputti koko ajan vain kovempaa ja tiheämmin kuin olisi halunnut varmistaa, että Lily hermostuisi ja avaisi silmänsä. Ainakin se oli toiminut.
Ikkunan takana huhuili pöllö, joka roikutti kirjettä. Lily yllättyi, kun tunnisti pöllön Jamesin pöllöksi. Päiviähän oli kulunut vasta kolme - tarkalleen -, eikä ollut Jamesin tapaista kirjoittaa kirjettä näin nopeasti. Lily päästi pöllön huoneeseensa sisään ja otti kirjeen samalla kun antoi pöllölle nameja, joita hän säilytti pienessä lasipurkissa yöpöydällään. Hän avasi kirjekuoren ja luki hauraalle paperille kirjoitetun viestin.
Rakas Lily, luki kirjeessä jälleen,
en ole yllättynyt, että olit erittäin utelias kirjeessäsi. Miksipä et olisi ollut? Kyllä minä sinut, Evans, tunnen. Kaikki kyllä paljastuu ennemmin tai myöhemmin, kuten sanoin aikaisemmin. Ehkä jo seuraavassa kirjeessä. Tai sen jälkeisessä. Tai sen jälkeisessä. Mutta en kirjoittanut sinulle vain siksi, että voisin kiusata sinua minun typerällä yllätykselläni. Onko totta, että se tomaatin värinen poika, joka näyttää aivan siltä kuin olisi juonut pari pulloa liikaa kermakaljaa, on sinun siskosi poikaystävä? Ilmeisesti jästi. Älä sinä ikinä lankea kenenkään noin heikkolaatuiseen. Sinulla on varaa parempaakin, Lils.
James
Lyhyt kirje, Lily ihmetteli ensimmäiseksi. Ei James mikään kirjailijan alku ollutkaan, mutta silti, oli hyvin yllättävää, että kirje koostui vain Jamesin kummasteluista Petunian poikaystävään Vernoniin liittyen. Lily ei voinut estää itseään naurahtamasta, kun luki Jamesin kuvailun Vernon Dursleysta, mutta kun James kirjoitti, että Lilyllä olisi varaa hyvälaatuiseen poikaystävään, sai hänet pikemminkin hämmentyneeksi. Mutta lopulta sekään ei ollut yhtä hämmentävää kuin se, että James tiesi, miltä näytti Vernon ja että hän oli Petunian poikaystävä.
Miten se oli mahdollista? Lily ei ollut ikinä, missään vaiheessa maininnut, että hänen siskonsa seurusteli 'tomaatin värisen pojan' kanssa. Lily ei halunnut pähkäillä liikaa, koska olisi muuten aiheuttanut päänsä ylikuumenemisen, joten hän päätti vain kirjoittaa takaisin.
Rakas James,
hyvä että tunnet minut. Minusta olisi liian vaikeaa käydä enää esittelemään itseäni. Ja tiedoksesi, kyllä, se tomaattikermakaljapoika on siskoni poikaystävä Vernon Dursley. Miten tiesit hänestä? En usko, että olen koskaan maininnut häntä. Ja nyt kun totesit, niin hän itse asiassa muistuttaa aika paljonkin sinun viime tyttöystävääsi Isabella Russellia, Lily vinoili hieman katkerana, koska vain paria kuukautta aikaisemmin James oli seurustellut pyöreähkön, aina pyöreän ja harmaahiuksisen vuotta nuoremman Isabellan kanssa, joten kai minäkin voin sitten sanoa, että sinulla on varaa parempaan, pöhkö. Yllätyin, kun vastasit näin nopeasti. Onko sinusta tullut kunnollinen poika, Potter? Selitä kaikki alusta loppuun, koska minun pääni meinaa räjähtää täällä. Jos et kirjoittaisi minulle, olisin varmaan jo hypännyt alas tästä ikkunasta. Olen niin turhautunut.
Lily
Lily pujotti kirjeen uuteen kirjekuoreen ja ojensi sen pöllölle, joka lähti oitis matkaan; se oli jo tottunut, että kun James kirjoitti Lilylle, Lilyllä meni korkeintaan viisi minuuttia, kun hän vastasi kirjeeseen. Lily katsoi pöllön perään. Se oli hänen ainoa lähteensä taikamaailmaan melkein vieressä asuvan Kalkaroksen lisäksi, mutta siitä lähteestä hänelle ei ollut mitään hyötyä. Jostain syystä hänestä tuli aina jotenkin hölmöllä tavalla onnellinen, kun hän sai kirjeen Jamesilta. Hänen kuplansa puhkaisi Petunian huuto oven takaa.
"Kuulin tuon! Siellä on taas pöllö!" hän kiljaisi ja rymisti Lilyn huoneeseen ja tuijotti siskoaan hengästyneenä ja vilkuili sitten ympärilleen nähdäkseen pöllön. Hän ryntäsi sitten Lilyn viereen pöydän äärelle ja kurkotti sitten avonaisesta ikkunasta ulos ja näki taivasta vasten liihottavan pöllön ja paiskasi sitten pöytään nyrkkinsä, josta paistoivat valkoiset rystyset.
"Li-LYY! Minä saan sinut vielä kiinni, koska tiedän, että et ole sellainen enkeli kuin kaikki luulevat!" Petunia jatkoi ääni niin korkealla, että Lily pelkäsi ikkunoiden menevän palasiksi. Kun Petunia poistui ovi paukkuen, Lily olisi voinut antaa vaikka taikasauvansa vetoa siitä, että Petunia mutisi vielä: "Jästinä olo on syvältä."