Nimi: Kulkevat kaikkialle ei mihinkään
Kirjoittaja: Sanderra
Ikäraja: S
Genre: angst, hurt hyvin pienellä ripauksella comfortia
Yhteenveto: Ei sataisi kauan.A/N: Onpas jännää kirjoittaa jotain ilman fandomin tukea ja turvaa.
12+ virkettä XVII tarjosi niin innostavan sanalistan, että pakkohan siitä oli jotain syntyä.
Ailo vilkuilee mökin sammalen peittämää kattoa jo etäältä ja pakottaa itsensä liikkeelle. Tyttö hänen rinnallaan kävelee lyhyin askelin ja vääntelee harmaan villapaitansa helmaa käsissään. Ailo on kantanut omansa lisäksi tytön rinkkaa jo muutaman tunnin ajan ja hänen tekee pahaa katsoa heiveröisten jalkojen epävakaata kulkua. Kaksi vesipisaraa putoaa Ailon otsalle ja hänen pitäisi kehottaa tyttöä lisäämään vauhtia, jotta he ehtisivät sisään ennen sadetta, mutta sanat eivät tahdo tulla ulos.
Lähempää katsottuna mökkiin vievän polun päässä seisoo pieni marmoriveistos; se näyttää väärältä ja aivan liian uudelta eikä Ailo enää ole varma, onko rakennus hylätty ensinkään. Hän ei sano mitään vaan ohjaa tytön lempeästi ovesta sisään ja kuvittelee kaikin voimin heidän olevan vapaita, ainakin hetken.
Tyttö vetää väriseviä henkäyksiä istuen lattialla selkä kaapin kulmaa vasten, ja Ailo haluaisi antaa periksi. Hän kuitenkin nappaa kassistaan lasisen pullon ja nostaa sen tytön huulille. Tytön silmät säteilevät, kun tämä tarjoaa vettä Ailolle vapisevin käsin, tämän mielessä vaara on jo tällä kerralla vältetty. Ailo kääntyy tutkiakseen mökkiä tarkemmin, mutta tyttö vääntäytyy väkisin jaloilleen, jotta he voivat hoippua huoneen ympäri ja katsella sekaisia kirjahyllyjä yhdessä. Pelko vajoaa painavana Ailon vatsaan, kun hän näkee, ettei talo todella ole asumaton.
Heidän pitäisi lähteä - kevät on jo pitkällä eikä sade kylmettäisi heitä pahasti, mutta Ailon sisuksia särkee ajatus siitä, että tytölle täytyisi kertoa. Hän katsoo mustankeltaisia jälkiä tämän käsivarsissa ja tietää niiden tummuvan, jos tyttö taas tukeutuu hänen tiukkaan otteeseensa.
Ailo hiljentää korvissaan
tai jossain kaikuvat vihollisen lähestyvät askeleet ja polvistuu tytön eteen. Pilvet ovat vaaleita, se on hyvä merkki, eikä sataisi kauan, hän valehtelee ja tyttö kurtistaa kulmiaan. Ailo kantaa molempien rinkat ovensuuhun. Hänen sydäntään viiltää nähdä, kuinka tyttö horjahtaa ennen kuin pakottaa kalpeat jalkansa kantamaan. Heistä kahdesta surkeasta, murenevasta pilarista Ailo on jollain käsittämättömällä tavalla vahvempi ja hän yrittää hymyillä suljettuaan oven heidän takanaan.
”Jaksatko?” hän haluaisi kysyä, vaikka tietää jo mitä tyttö vastaisi;
totta kai, mutta nojautuisi raskaasti häneen.
Heidän ohitettuaan patsaan ja sitä kannattelevan kulmikkaan kiven Ailo koettaa muistaa, mikä suunta on oikea, tai edes vähiten väärä. Päiviä aiemmin kadonneen kartan ristikot ja tienhaarat sekoittuvat hänen päässään ja hetken häntä pelottaa niin paljon, että oksettaa. Ailo avaa silmänsä, kun tyttö nostaa hänen leukaansa luisevalla sormellaan; tämän uupuneessa ilossa on jotain lohdullista, ja taas Ailo työntää kauhunsa kauemmas. He kävelevät hiljaisessa sateessa ja hän kannattelee tyttöä tämän jalkojen hidastaessa kulkuaan. Hän näkee jälleen ihon sinisenkirjavat mustelmat ja lupaa mielessään rakastaa ne pois jos vain joskus osaa.
He pakenevat jotain ja ei mitään, ja Ailo on varma vain seuraavasta askeleesta.
Spoiler: Sanalista näytä 1. sammal
2. harmaa
3. heiveröinen
4. pisara
5. marmori
6. vapaus
7. antaa
8. napata
9. vaara
10. yhdessä
11. ettei
12. kevät
13. musta
14. vihollinen
15. pilvi
16. kantaa
17. viilto
18. pilari
19. kai
20. kulmikas
21. ristikko
22. ilo
23. hiljaisuus
24. iho
25. varma