Nimi: Toista lähellä
Ikäraja: K11
Paritus: Harry/Draco
Yhteenveto: Äkkiä hän näki ainoastaan Malfoyn jäänharmaat silmät ja tämän täyteliäiset huulet. Malfoy katsoi Harrya intensiivisesti ja liioittelematta yhtään Harry tunsi melkein palavansa miehen katseen alla. Malfoy tuli lähemmäs, astui vielä viimeisen heitä erottavan askeleen kohti Harrya ja Harry sulki silmänsä tietäen, mitä tulisi tapahtumaan.
Oma sana: Halusin pitkästä pitkästä (liian pitkästä) aikaa kirjoittaa Harry/Dracoa, joten en suostunut lopettamaan ennen kuin tämä olisi valmis. Valmistahan tästä tuli, joten piteimmittä puheitta: olkaa hyvät.
Toista lähellä
Askeleet kaikuivat muhkuraisella kadulla kun Harry käveli päämäärättömästi. Viime aikoina hän oli ollut niin paljon yksin ja oli huomannut, että kävelyt auttoivat häntä. Hänen hieno asuntonsa Viistokujalla tuntui yksinkertaisesti liian ahdistavalta ja yksinäiseltä. Joskus hänen oli pakko päästä ulos, saada raitista ilmaa ja nähdä muitakin kasvoja kuin omansa vessan peilistä. Toisinaan ihmisjoukko vain ahdisti häntä ja ne ihailevat katseet, joita hän valitettavasti sai puoleensa. Itse kun hän ajatteli, ettei ollut tehnyt mitään merkittävää, päinvastoin. Tuhansia ihmisiä oli kuollut sodassa, joka oli käyty hänen takiaan ja häntä tuijotettiin kunnioittavasti.
”Kas, itse suuri Harry Potter”, kalsea ääni hänen takanaan sanoi ja sen äänen Harry olisi tunnistanut missä vain. ”Suo anteeksi, mutta en aio polvistua ja nuolla kengänkärkejäsi”, Draco Malfoy jatkoi sarkastisesti ja tuijotti Harrya suoraan silmiin omilla jäänharmailla silmillään.
”Vain koska sait tehdä sitä tarpeeksi Voldemortin kanssa”, Harry vastasi olkapäitään kohottaen. Viime aikoina hän oli oppinut olemaan välittämättä kuolonsyöjien jälkikasvun haukkumasanoista, ne olivat kuitenkin pientä verrattuna siihen kaikkeen, mitä oli tapahtunut sodassa.
”Oho”, Malfoy sanoi yllättyneenä. ”Potter on oppinut sanomaan vastaan. Kirjoitanko aiheesta Päivän profeettaan? Voisin saada siitä isonkin summan kaljuunoita.”
”En tiennytkään, että te Malfoyt olette niin alhaalla”, Harry tuhahti. Ensimmäiset tapaamiset sodan jälkeen Malfoy oli yrittänyt todella käyttäytyä kunnolla, olihan Harry sentään pelastanut hänen henkensä. Ja koska Narcissa oli pelastanut Harryn, oli Harry myös yrittänyt käyttäytyä. Mutta heidän välillään oli aivan liikaa katkeruutta ja vihaa eikä sitä helposti pystynyt purkamaan ja olemaan hyvää ystävää jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa oli aina ollut ennen napit vastakkain.
”Puhu sinä vain pyhä Potter omasta puolestasi”, Malfoy sanoi. Nuori mies nojaili rennosti tolppaan ja Harryn katse harhaili tämän vaaleissa hiuksissa, jotka olivat kasvaneet yhtä pitkiksi kuin miehen isällä aikoinaan ja jotka oli laitettu taakse poninhännälle sellaisella tyylikkyydellä, jota Harry ei voisi koskaan saavuttaa omien hiustensa kanssa. Silmät olivat yhtä jäänharmaat kuin heidän kouluaikoinaan, vain iho silmien ympärillä oli vuosien aikoina muuttunut ja vanhentunut, ei kuitenkaan liikaa, mutta siitä näki, että ikää oli tullut.
”Mitä ihmettä sinä tuijotat?” Malfoy kysyi ja unohti kokonaan olla sarkastinen tai ivallinen Harrya kohtaan. Harry virnisti ja käänsi katseensa kiireesti muualle ja yritti olla niin kuin ei olisi katsonutkaan. ”Äläkä yhtään yritä väittää, ettet olisi katsonut, kyllä minä huomasin.”
”Koska näytit niin typerältä?” Harry ehdotti ja Malfoy katsoi häntä epäuskoisena.
”Enhän näyttänyt! Itse näytät!” Malfoy sanoi lapsellisesti ja yritti huitaista kädellään Harrya, mutta Harry nappasi etsijän reflekseillään miestä ranteesta kiinni. Se sai Malfoyn kiljahtamaan tyttömäisesti ja Harryn puolestaan nauramaan, sillä hän ei ollut tiennyt, että miehestä lähti sellainenkin ääni.
”Voitko päästää irti?” Malfoy kysyi ja joutui selvästikin pinnistelemään, että sai kysymyksensä kuulostamaan pyynnöltä käskyn sijaan.
”En”, Harry vastasi yksinkertaisesti ja käveli lähemmäs Malfoyta. ”Minusta on mukavaa pitää sinun kädestäsi kiinni.”
”Oletko varma, ettet ole humalassa, Potter?” Malfoy kysyi ja Harry pudisti päätään kertoen sillä, että ei, hän ei ollut. Jostain syystä Harryn sydän tykytti kovaa ja hänen vatsassaan lenteli tuhansia perhosia. Hänen tarkoituksenaan oli ollut vain härnätä miestä, mutta oltuaan niin lähellä tätä hän unohti jostain syystä täysin, mitä oli suunnitellut. Äkkiä hän näki ainoastaan Malfoyn jäänharmaat silmät ja tämän täyteliäiset huulet. Malfoy katsoi Harrya intensiivisesti ja liioittelematta yhtään Harry tunsi melkein palavansa miehen katseen alla. Malfoy tuli lähemmäs, astui vielä viimeisen heitä erottavan askeleen kohti Harrya ja Harry sulki silmänsä tietäen, mitä tulisi tapahtumaan. Kun hän tunsi Malfoyn huulet omiaan vasten, tuntui kuin tajunta räjähtäisi. Se laajeni rinnasta ulospäin ja tunne oli kuuma, hallitseva ja uskomaton kaikella mahdollisella tavalla. Harrya vapisutti kun tunne oli niin valtava, paljon valtavampi kuin ketään muuta kohtaan, jota hän oli koskaan suudellut. Yhtäkkiä ei ollut millään muulla ei ollut mitään väliä, ainoastaan sillä oli merkitystä, ettei Malfoyn huulet koskaan katoaisi hänen omistaan. Hänen oli lopulta pakko työntää mies hellästi taaksepäin, sillä tunnetta oli yksinkertaisesti liikaa eikä hän pystynyt hallitsemaan sitä mitenkään. Malfoy katseli häntä ja näytti käyvän yhtä suurilla ylikierroksilla kuin Harry itsekin.
”Hitto, Potter”, Malfoy tokaisi ja huohotti aivan kuin olisi juuri juossut maratonin. ”Enpä olisi uskonut, että se olisi tuntunut näin hyvältä.”
Harry pystyi vain tuijottamaan miestä epäuskoisesti. Jos joku olisi sanonut tästä hänelle muutama vuosi sitten, hän olisi nauranut päin naamaa ja käskenyt puhujan Pyhään Mungoon, sillä hän ei koskaan tulisi suutelemaan Malfoyn kanssa. Mutta näin suudelman jälkeen se ei enää äkkiä tuntunutkaan epäuskoiselta tai mahdottomalta, vaan ihan yksinkertaiselta asialta ja Harry nautti siitä tunteesta, minkä Malfoy sai aikaan hänen sisällään. Niinpä hän virnisti Malfoylle.
”Haluatko uusintakierroksen?” Harry kysyi.
”Ehdottomasti”, Malfoy vastasi ja astui Harryn eteen. Ja jälleen kerran, niin kuin oltiin monesti sanottu: historia toisti itseään ja Harry löysi itsensä paikasta, jossa hän ei olisi koskaan uskonut löytävänsä, mutta ainakin se tuntui todella hyvältä.
