The Hunger Games: Somebody That I Used To Know - Peeta/Katniss - K11 - songfic/angst/romance - one-shot

[RoastedGarlic]

Author: RoastedGarlic
Fandom: The Hunger Games
Rating: K11
Genre: angst, romance, songfic
Pairing: Peeta/Katniss (Peeta PoV)
Disclaimer: The fandom and characters belong to Suzanne Collins. Song lyrics belong to Gotye. To me, this is pure entertainment.

Summary: But you didn't have to cut me off / Make it like it never happened and that we were nothing

A/N: I started reading the Hunger Games trilogy the same week I got addicted to Somebody That I Used To Know by Gotye and when I’d finished the first book I listened to that song again and again and realized I could actually combine these two addictions and the idea of Peeta with these lyrics broke my heart. I cut out the girl’s part of the song, though, because it didn’t quite fit in. This is situated between HG and CF. I had to write in English because I didn’t bother to find out what all the fandom-related words are in Finnish.

Please do listen to the song before and/or during reading!!


Somebody That I Used To Know


Now and then I think of when we were together

I keep painting you. I know what they’re saying, they think I surely must have the need to forget all about the arena and what happened there, and in the Capitol they’re thinking I must feel like the luckiest man in Panem, and when I paint you over and over they sigh for the star-crossed lovers and everyone whispers they understand and aren’t I cute with my obsession of you.

I keep painting you in order to remember, to have a reason to float in my memories, how you caressed my cheek and fed me the soup Haymitch had sent and how you risked your life for me and came back from the Cornucopia bleeding but not for one second regretting.

Those actually are my happiest memories.

Like when you said you felt so happy you could die

What you were saying was you couldn’t imagine living without me, not for one second, and I remember when you pulled out those nightlocks and I thought we were done, set up to die, and all I could think of was whether I could kiss you one last time.

They announced us victors and the Games were over and I knew we weren’t done quite yet, and I imagined us sharing a house and not being forced to fight for our lives any more and when anyone asked you said you were never as happy as when you found out you could have me despite us both being tributes.

Told myself that you were right for me

The girl who was on fire, the girl with braids year after year, the girl to whom my cheese rolls were a favourite, the girl I had loved all my life and who I intended to go to the arena to save because if I didn’t, you wouldn’t exist and I’d be as good as dead anyway myself.

The girl who wrapped herself around me, who wanted to sleep so close to me, whose nightmares my nearness was able to scare away.

But felt so lonely in your company

The train ride back to District 12 was worse than anything that I experienced during the Games. You were already gone, you were staring out through the window, your eyes not on fire any more, your ears no more eager to listen to whatever I would have wanted to say but couldn’t find the right words for.

But that was love and it's an ache I still remember

How am I supposed to live with you next door? How am I supposed to get used to seeing you go hunting with Gale as if we never happened, as if the Games never happened – or more precisely, as if all you wanted was to forget about the Games, to forget about me?

Am I supposed to paint you day after day, watch you be my star-crossed lover for the cameras, supposed to remember all the times you leaned over to kiss me, and how you casually used to fling your legs over my lap and how Caesar Flickerman would get overly excited about our clear fondness of each other,

supposed to believe it was all just some hideous act that you had control over?

You can get addicted to a certain kind of sadness

I paint all of your freckles. I wake up in the morning to get to my paintings, I cease to leave the house unless I in some way am forced to. I paint the point where your cheekbones fade out. I paint your mockingjay pin. I paint each and every hair of yours, every smile of yours. I paint you shooting an arrow through my heart but isn’t that just way too dramatic – that certain painting I personally burn in the oven while watching some cheese rolls turn from yellowish to brown to black. And I sleep, and sleep is sweet because every night, I dream of you, and sometimes those dreams have endings of happily ever after.

Like resignation to the end, always the end

Should I have known? Did you even try to tell me it was going to last only to get us both out of the arena still breathing?

Did you feel anything when you finally forced me to see? Anything at all?

So when we found that we could not make sense

“You see, Peeta, I’m so wrecked right now I can hardly live with myself, let alone anyone else – look, Peeta, I – I care about you – would you try to understand? For me?”

Well you said that we would still be friends

Yeah right, you never could have forgiven yourself had you just put that arrow go through me and come out of the arena as the lone victor? Guess what. I hope you would’ve.

But I'll admit that I was glad that it was over

Of course the Games had to end, I knew we were to get out of the arena, no matter dead or alive. I just didn’t know we’d be over as soon as the Games would.

And as I paint through the Games, I examine every single moment, wondering if I could’ve done or said something differently that would’ve led to you wanting me for real, not for the sake of survival or sponsors or keeping the Gamemakers happy.

But you didn't have to cut me off

Me, a victor, wandering around his new house for the first time ever, not able to sleep. Wondering whether I’d see you the next day, whether we’d talk about all this. You never showing up.

Make it like it never happened and that we were nothing

You go to the Seam, you go to the Hob, you go to the forest and come out with game. I try to remember if it was better or worse not to know you at all, before the reaping.

And I don't even need your love

It seems like I’m able to physically stay alive even when you’re not mine at all. That’s as much as I can promise. So go ahead, become happy, marry Gale, don’t marry him, whatever pleases you, because if you don’t need me then I’d be selfish to say you had to stay and fake it full-time.

But you treat me like a stranger and that feels so rough

You looked me in the eye when we were about to swallow those nightlocks. After that you never did. Even when you saw me you chose not to look at me for real. I miss your eyes. I miss you calling my name. Peeta. Peeta. I miss your whispers and your temper and how we were standing hand in hand, in fire.

When you cross the streets and act like I don’t exist, I miss you.

No you didn't have to stoop so low

I cannot believe you actually send Prim to the bakery just to avoid seeing any part of the Mellark family.

I cannot believe you had the guts to make me believe you loved me.

I cannot believe you became part of their Games, agreed to lose yourself and not even noticed.

Now you're just somebody that I used to know

You are the one who survived the Hunger Games with me. Who saved my life. Who I thought I had learned to know.

But I guess the odds never were in favour of us.

Now you're just somebody that I used to know

I keep painting you.

Now you're just somebody that I used to know

[Pähkinäinen]

Tämä tiedätkö vetää sanattomaksi. Tuntui aluksi hankalalta lukea enkuksi, vaikka siitä onkin kymppi koulussa, ja olisin varmaan jättänyt kesken, jos olisin pystynyt siihen. (Olen lukenut kirjatkin vain suomeksi.) Vaikka tässä ei varsinaisesti ollut muuta kuin näkökulma, aika IC näkökulma minun mielestäni, ensimmäinen sana joka tästä tuli mieleen oli "vau". Virheistä en nyt osaa sanoa, kun en esim. tunne tiettyjä ilmaisuja, mutta mitään ei ainakaan hyppinyt silmille.
Olen pahoillani, en nyt voi kuunnella kappaletta, mutta ajattelin kuunnella sen myöhemmin. Voisin lukea tämän silloin samalla uudestaan. (Ties vaikka joutuisin muokkaamaan tätä kommenttia. Musiikki voi muuttaa tunnelmaa paljon.)
Anteeksti hieman avuton/säälittävä kommentti, mutta en viitsinyt jättää lähettämättä kun kerran olin jo kirjoittanut.

[RoastedGarlic]

Lasisydän: Oletan että on positiivista, että veti sanattomaksi? Kiitos

olisin varmaan jättänyt kesken, jos olisin pystynyt siihen.

Ai olisit jättänyt kesken jos et olis jo Kommenttikampanjassa luvannut lukea tätä :''D <3

Suosittelen kyllä kuuntelemaan ton kappaleen ja jos siitä herää jotain uusia näkökulmia tai mitään kommentoitavaa tähän niin kuuntelen mielelläni! Mutta jos suinkin mahdollista niin kirjoita sitten uusi kommentti koska jos muokkaat aiempaa niin en välttämättä huomaa sitä.

[Pähkinäinen]

Ajattelin alun perinkin kirjoittaa uuden kommentin, en tiedä, miksi päätin mieluummin muokata... Mutta joo, se sanattomuus oli positiivista. (Paitsi siltä kannalta, ettei tuntunut niin helpolta kommentoida...)
Kuuntelin nyt tuon kappaleen ja se tosiaan muutti tekstin tunnelmaa jollain tapaa... hitaammaksi. Meinasin kirjoittaa että rauhallisemmaksi, mutta hitaammaksi on parempi sana kuvaamaan sitä. Luulisin, että tykkäsin enemmän kappaleen kanssa kuin ilman. Tuntui, kumma kyllä, jotenkin helppolukuisemmalta.
On vain hyvä, että jätit naisen osuuden pois. Se ei oikein iskenyt kappaleessakaan.

[RoastedGarlic]

Lasisydän: Mukava kuulla että kappale sopi. Toi naisen osuus ei oikein sanoiltakaan sopinut tähän canoniin riittävän hyvin niin oli aika luontevaa jättää se pois. Kun tuo miehen osuus oli niin vahvasti canon-Peetaa kuitenkin. Mmm nyt taas tuli ilahtunut olo kun ajattelin tuota biisiä ja miten kaunis se on. Kiitos jälleen kommentistasi! Voihan se olla että tuo helppolukuisuus tuli kuitenkin siitä että olit lukenut tämän jo aiemmin? Tai en tiedä voiko biisi vaikuttaa tuollaiseen.

[Jeeetu]

En hirveästi tykkää Peeta/Katniss-parituksesta, mutta halusin silti lukea tämän. Paritus kyllä toimi hyvin, vaikka ajattelinkin, että Gale on Katnissille parempi. Mutta Peeta ajatteli söpösti Katnissista. Opin myös muutaman sanan, jota en ole ennen tiennyt. Tässä ficissä oli kiva tunnelma,sellainen ihan sama, mutta kuitenkin älä jätä minua-fiilis. Siitä tuli mukava fiilis. Ja biisi toi mukavan lisän tähän, sitä oli juuri sopivasti, ei liian paljon eikä liian vähän. Siis jos olisi ollut vain pari lausetta vain aina biisiä ja sitten ficciä, niin se ei olisi ollut kivaa. Yllätyin kyllä positiivisesti, Peeta ei ärsytänyt niin paljon kuin yleensä.

[RoastedGarlic]

Maww: Itse taas olen vannoutunut Peeniss-shippaaja (ah tuo nimitys!). Kiva että luit tämän vaikka oletkin Galen kannalla! Ja jotain hyötyä tästäkin ficistä jos opit sanoja Kiitos kommentoinnista!

[Effect]

Ihana ficci! Tuli tosi haikea ja surullinen fiilis, voi Peeta :' (

Sopivan biisin oot valinnut tähän. Sanoitukset sopii täydellisesti ja tykkään siitä, miten ne ohjailevat juonta. Englantisi on tosi sujuvaa ja selkeää. Itselläni englannin ymmärtäminen ei niinkään tuota vaikeuksia, mutten millään osaisi kirjoittaa mitään tällaista! Kouluenglantini pohjalta sanoisin, että teksti on virheetöntä. :-))

Peeta on hyvin canon, voin kuvitella, miten tuskaista hänellä on varmasti ollut juuri 74. Nälkäpelin jälkeen. Tämä ficci kuvaa hienosti näitä tuntemuksia, miltä tuntuu, kun kaikki onkin ollut vain show'ta. Ja se, ettei Peeta mitenkään yritä "taistella" Katnissista, on niin hänen tapaistaan! Aina Katnissin tunteet ennen hänen omiaan.

Ylläpidät haikeaa tunnelmaa ficin ajan kivasti. Koko ficci on toki ihan paras, mutta parasparasparas kohta on tuolla lopussa, tämä kohta:

I cannot believe you actually send Prim to the bakery just to avoid seeing any part of the Mellark family.

I cannot believe you had the guts to make me believe you loved me.

I cannot believe you became part of their Games, agreed to lose yourself and not even noticed.

Now you're just somebody that I used to know

Tästä välittyy NIIN hyvin pettymyksen tunne! Muutenkin tuo koko loppu on tosi onnistunut, ikään kuin kokoaa tän ficin ja tunnelman ja kokonaisuuden sellaseksi ehjäksi.

Kiitos:-)! (...Ja anteeksi lyhyestä ja ehkä myös vähän huurteisesta kommentista, toivottavasti tästä ainakin välittyy se kuinka paljon tykkäsin!)

[RoastedGarlic]

Effect, voi kyllä, kommentistasi välittyy että tykkäsit, ja olen kovin onnellinen että luit ja tykkäsit ja kommentoit - sillä on mulle tosi suuri merkitys! Hii ilahduinpa suuresti kun tämä sai kommentin pitkästä aikaa. Kiitos!!

[Vanilje]

Heipä hei! Osallistuin kommenttilottoon ja tämä ficci osui minulle kommentoitavaksi. : ) Hyvä niin, koska muuten tämä hienous olisi saattanut jäädä minulta kokonaan huomaamatta!

Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi lukenut ficcejä englanniksi, joten tämä oli oikein kivaa vaihtelua. Olen myös tällä hetkellä lukemassa Matkijanärheä pitkästä aikaa uudelleen, joten oli aika hauskaa, että kaikista fandomeista juuri Nälkäpeli osui omalle kohdalle. : D Mutta siis, pidin tästä. Peetan näkökulma ja ajatukset jää kirjoissa tosi taka-alalle, kun kirja on kuitenkin kirjoitettu Katnissin näkökulmasta, joten oli kivaa lukea ficci Peetan ajatuksista ensimmäisen pelin jälkeen. Teksti tuntui melko aidolta, voisin hyvin kuvitella Peetan ajattelevan noin. Kävi välillä ihan sääliksi Peetaa. Sinänsä vähän ajattelematonta käytöstä Katnissilta, vaikka kai sillekin omat syynsä on. Pystyin joissakin kohdissa samaistumaan Peetan ajatuksiin - etenkin tuo menneiden tapahtumien jatkuva ajattelu ja analysointi on vähän turhankin tuttua.

Tykkäsin tän tekstin rakenteesta - siitä miten teksti alkoi ja päättyi maalauksiin. Viimeinen lause kertoi paljon; miten Peeta ei kuitenkaan voi unohtaa Katnissia, vaikka tilanne on mikä on. Tekstiä lukiessa tuli muuten mieleen, että olisipa hienoa nähdä nuo Peetan maalaukset. Olit kuvaillut niitä upean elävästi! Ylipäänsä koko teksti oli minusta jotenkin aito ja realistinen. Peetan tunteet välittyi lukijalle asti hyvin koko tekstin ajan, tuli välillä tosi surullinen fiilis Peetan puolesta. Voi toista. : ( Pettymys ja suru pelin päättymisen jälkeen oli käsin kosketeltavaa. Omaan silmääni myös teksti näytti sujuvalta ja sitä oli miellyttävää lukea. Olen myös kanssasi samaa mieltä siitä, että juuri tuo Gotyen biisi sopii tosi hyvin Peetan tilanteeseen 74. Nälkäpelin jälkeen. Kuuntelin sitä lukiessa taustalla ja se ehkä toi tähän jonkinlaista haikeaa sävyä.

Minusta tämä teksti oli oikein toimiva. Henkilökohtaisesti pidän juuri sellaisista teksteistä, joiden voisi hyvin kuvitella tapahtuvan ihan oikeastikin fandomissa, ja tämä oli juuri sellainen. Kiitoksia tästä, tätä oli ilo lukea (vaikka Peetaa käykin sääliksi, mutta onneksi aina voi lohduttautua hyppäämällä epilogiin<3)! : )

[Tiara]

Voi Peeta parkaa. Teksti oli aivan upeaa! Se oli todella peetamaista, tai siis olisin voinut hyvinkin kuvitella Peetan ajattelevan noin Nälkäpelin jälkeen. Kappale sopi myös tilanteeseen mainiosti. Tämä on varmaan yksi hienoimmista Nälkäpeli-ficeistä mitä olen koskaan lukenut. Englanti oli tosi sujuvaa ja virheitä ei osunut silmiin.