Otsikko: Unessain sut halusin
Kirjoittaja: Soni
Oikolukija: astars913
Genre: Pre-Slash ja drama, kun ei se nyt mitään muutakaan ole.
Ikäraja: Sallittu
Paritus/Hahmot: R’nB eli Ron/Blaise
Vastuunvapaus: En omista, rahasta tai halua loukata.
Summary: Sodan jälkeen ennustus lopetetaan oppiaineena, mutta se ei tarkoita etteikö Ron silti löytäisi itseään tuijottelemasta teekuppiin.
a/n: Olen aina miettinyt Ronin vähälle huomiolle jääneitä arpia viidennestä kirjasta. Dumbledore olisi halunnut lopettaa koko ennustuksen opettamisen, joten sodan jälkeen annan hänelle hänen haluamansa ja esittelen mitä Ronin arvista tuli. Osallistuu
Rare10:iin.
Unettomuus vaivasi häntä jo ties monettako yötä peräkkäin. Ron pyyhki kevyttä hikeä otsaltaan ja ponnahti ylös makuualustaltaan turhautuneena. Hän hieroi kärttyisenä rintaansa ja siveli sitten käsiänsä levottomana.
Hän kuunteli huonekumppaneidensa tyytyväistä tuhinaa varsin katkerana, ennen kuin ponnisti pois sängystä ja heitti peittonsa jalkopäätä kohti.
Teltan ilma oli ahdistava ja hiostava, jotenkin viimeiset viikot olivat olleet sateettomat ja painostavan kuumat. Ron veti Billin vanhat shortsit boksereidensa päälle ja suuntasi teltan yhteistilaan.
Kuten odottaa saattoi olohuoneen ja keittiön yhdistelmä oli pimeä ja tyhjä. Se ei varsinaisesti haitannut Ronia, joka kissan askelin haki itselleen vettä ja suuntasi sitten kokonaan ulos koko teltasta.
Ennustajien Etuus ja Asiain liiton teltta oli pystytetty tasaiselle avomaalle, mikä Ronista teki koko kokemuksesta entistä surkeamman. Silmäin kantamattomiin heinää ja mäkeä.
Heidän saapuessaan kolme viikkoa sitten, hän oli saanut heti ensimmäiseksi inhottavan takauman sota-ajoista.
Mitätön tuulen vire kulki ohi kutittaen Ronin paljasta rintaa, mutta sekin oli enemmän kuuma henkäys kuin viilentävä tuulahdus.
Murahtaen tyytymättömästi hän istui yhdelle nuotiopaikan ympärille jätetyistä retkituoleista ja otti kulauksen vettä. Jälleen hän siveli toista käsistään ja yritti olla miettimättä asioita liiaksi.
Ron oli varsin vastoin tahtoaan joutunut yhdeksi kuudesta nuoresta osallistujasta tälle leirille. Ilmeisesti ennustajilla oli oma järjestönsä ja heistä suurin osa työskenteli lisäksi Salaisuuksien osastolla sanattomina. Suhteillaan liitto oli lyönyt uuden kurssi-ideansa läpi Ministeriössä.
Tavoite oli taata ja tukea kaikkia niitä nuoria noitia ja velhoja. joilla oli ainekset ja potentiaali ennustamisen saralla.
Ilmeisesti Ron oli yksi heistä.
”Etkö saa unta vai joko olet alkanut nähdä ’ylempiä yhteyksiä’?” kysyi vaimea ääni Ronin takavasemmalta ja hetkessä säikähtänyt poika oli pystyssä ja taisteluvalmiudessa.
Kun hän näki tuijottavansa kurssitoveriaan Jota, hän rentoutui ja istui takaisin alas.
”Luulisin, että ensimmäistä”, Ron murahti ja tuijotti taas mustaa hiilikasaa, joka päivisin oli heidän nuotionsa.
”Mikä saa sinut luulemaan, ei tietämään?” tyttö kysyi ja istahti viereiselle tuolille.
Ron piti Josta. Ei niin kuin Hermionesta, eikä todellakaan niin kuin Lavenderista, enemmänkin samalla tavalla kuin hän piti Harrystä. He olivat samaa mieltä omasta osastaan leirin osallistujina; kumpikaan ei tuntenut olevansa hiukkaakaan yhteydessä kolmanteen silmäänsä saati ”suurempaan yhteyteen” kuten heidän vetäjänsä Crystal Everspring asian oli heille ilmaissut.
”Käsiä polttelee ja särkee”, hän totesi ykskantaan.
”En saa nukutuksi säryltä ja tältä penteleen kuumuudelta. Se vähä mitä silmäni ummistan, on pelkkää mustaa, mutta minulla on epäilykseni…”
”Kaikki Crystalin tee on siis vihdoin alkanut toimimaan”, Jo sanoi ja pyöritteli hiuksiaan sormensa ympärille harmistuneennäköisenä.
”Mitä minä teen, jos sinä oikeasti alat saada näkyjä?” tyttö tuhahti ja katsoi Ronia kuin petturia.
”Nukut teepussit silmilläsi?” Ron ehdotti ja hymyili vinosti tytölle, joka potkaisi häntä kevyesti sääreen.
”Sinä oikeasti uskot, että Crystal oli tosissaan?” Jo kysyi hetken päästä tällä kertaa kuitenkin selvästi vakavana.
”En tahtoisi, mutta toisaalta… Arpiani on särkenyt jo aiemminkin ja, jos totta puhutaan, muutaman kerran kipu on ollut sietämätöntä”, Ron sanoi matalalla äänellä, viitaten heidän ensimmäisiin päiviinsä, jolloin heidät esiteltiin toisillensa.
Crystal, vanha pyöreä nainen, oli sanonut, että jokainen heistä varmasti ilmentäisi voimiaan eritavoin ja leirin aikana oli tarkoitus, että he löytäisivät oman kanavansa voimilleen. Ron oli tietysti protestoinut mukaan valituksi tulemistaan ja selittänyt, ettei hänen suvussaan ollut koskaan ollut näkijöitä, se ei ollut heidän taikuutensa haara.
”Herra Weasley, te olette Mirandan lisäksi ainoa läsnäolijoista, joka kannettaisiin tänne vaikka aurorivoimin. Arviointi prosesseissamme huomasimme teidän arpienne fuusioituneen taikuutenne kanssa tavalla, joka tulee tuomaan teille näkijämäisiä taitoja ja voimia. Se ei ehkä tapahdu tämän leirin aikana, ei ehkä vielä seuraavan kymmenen vuodenkaan aikana, mutta Ministeriö näkee parhaaksi koko kansan yleisturvallisuuden vuoksi, että teidät otetaan koulutukseen nyt, eikä vasta sitten, kun ongelmanne on räjähtänyt käsiin. Nuo arvet voivat koitua vielä kohtaloksenne”, nainen oli puhissut pahaenteiseen sävyyn, mikä sinällään ei ollut tehnyt Roniin vaikutusta. Punurmio veti esityksen paremmin.
Nyt, viikkoja erilaisia temppuja tehtyään, hänen arpiset kätensä olivat yö toisensa jälkeen tulessa ja hän hieman arasteli nukkumista. Hän odotti sitä hetkeä, että alkaisi todellakin nähdä uhkaavia unia.
”No, jos sinä jotain näet, niin näe minulle joku komea velho”, Jo naurahti sitten ja yritti keventää heidän masentavaa mielialaansa. Sanojensa lisäksi tyttö iski häntä kevyesti nyrkillä hartiaan.
Ron puraisi poskeaan ja yritti hymyillä pirteämmin tytölle, eikä näyttää minkälainen sähköisku toisen kosketus oli ollut.
He istuivat kuolleen nuotion äärellä vielä kauan, puhuen enimmäkseen huispauksesta ja vetäytyivät lopulta takaisin telttaan, mutta Ron, ei vieläkään nukkunut.
*
Seuraavana päivänä Ron seurasi Crystalin villiä poukkoilemista ympäriinsä, silmät kierossa. Hän ei ollut kuunnellut yhtään sitten luennon alun, mutta ei aikonut aloitta sitä nytkään.
He saivat osakseen yksilötehtävät, mikä sopi Ronin tarkkaavaisuus tasoon sopivasti.
Tunnin aihe oli vedestä näkeminen ja heidän tuli kokeilla eri indikaattori yhdistelmiä ja koittaa ohjata ”kolmannen silmänsä” maljojensa pohjalle. Ron vain sekoitti aineet keskenään ja jäi tuijottamaan ”kiihkeästi” maljansa pohjaa.
Oikeasti hän yritti nukkua lyhyet nokoset ja sanoa sitten Crystalille, ettei tällä kertaa onnistanut.
Hitaasti, hän antoi luomiensa painua ja valua silmiensä verhoiksi ja pian Ron olikin jo unessa.
Se ei ollut tavallinen uni. Ron seisoi keskellä ihmislaumaa ja kaikki tuntuivat kulkevan hänen ohitseen vilkaisemattakaan hänen suuntaansa. Nämä kulkivat hänen ympärillään harmaina varjokuvina ja kaikki heidän ympärillään oli puhtaan valkoista.
Hän alkoi jo hieman turhautua tilaansa, kun hän näki Harryn. Hän oli varma siitä.
Ron pinkaisi juoksuun, hän saattoi juosta ihmisten läpi, ja yritti saada kiinni ystäväänsä joka eteni odottamattoman nopeasti suuressa ihmismeressä.
”Ron.”
Joku kutsui häntä. Hän näki yhä Harryn, mutta tämä oli kävelemässä jota kuta kohti. Samalla hänen ystävänsä näytti muuttuvan harmaasta punaiseksi.
”Ron.”
Ääni kuului uudestaan ja nyt Ron jo uskoi tunnistavansa sen. Hän kääntyi innoissaan ympäri ja tuli kasvotusten Hermionen kanssa.
”Sinä et koskaan kuuntele minua”, tyttö sanoi ja asetti kätensä lanteilleen.
”Miksi minun muka pitäisi?” Ron tuhahti ja yritti nähdä Hermionen hiuksien ohi kutsujaansa, mutta tytön hiukset levisivät kuin riikinkukon pyrstö ja peittivät hänen näköalansa.
”Koska sinä rakastat minua.”
”Minä rakastan sinua kuin siskoa, en voisi ikinä olla mitään muuta sinulle”, Ron sanoi nopeasti. Totuus tuli helposti unessa ja siitä hän saattoi todella tiedostaa näkevänsä unta. Hereillä ollessaan hän ei saattanut kenellekään sitä vielä myöntää ääneen, mutta hänen ajatuksissaan se tapahtui jatkuvasti.
Hänen yllätyksekseen Hermione hymyili ja kurotti halaamaan häntä.
”Olet ihailtavan rehellinen Ron”, tämä sanoi ja humahti Ronin itsensä lävitse vaaleanpunaisena pilvenä.
Ihmismassa pieneni ja hän kuuli lasten naurua takaansa. Kuulosti myös siltä että Hermione ja joku muu tuttu kävisivät kiivasta väittelyä aivan hänen olkansa takana.
Hän ei kuitenkaan nähnyt kuin haihtuvan ihmismeren ja valon välähdyksen.
Sitten hiljalleen, kaiken keskelle alkoi kehittyä ja kasvaa kuva. Aivan kuin utuinen kalvo olisi hälvennyt värikkään valokuvan edestä ja Ron astahti sitä kohti samalla kun se kurotti häntä itseään kohti.
Hän haistoi ruohon ja kesäkukat vahvoina nenässään. Hän saattoi yhä kuulla lasten kiljumisen ja nauramisen.
Hänen katseensa pysyi kuitenkin Kotikolon takapihan puun alla seisovassa hahmossa.
Hän ei erottanut, oliko se mies vai nainen, mutta hän tiesi kenen halusi sen olevan.
”Ron.”
Nimi lähetti selkeyttävän aallon läpi kasvavan maiseman ja hän näki, että puun luona todella seisoi mies.
Kaikki värit paistoivat luonnottoman kirkkaina ja puhtaina. Mutta tumma mies oli todellisen näköinen kaiken värin keskellä.
Blaise.
Miehen kasvot kääntyivät hänen suuntaansa. Kasvot olivat tutut, mutta huomattavasti vanhemman näköiset.
”Ron!”
Blaisen suu liikkui äänen tahtiin, mutta hänen kasvonsa olivat hymyilevät, Ronin itsekkäisiin silmiin rakastavat ja hänen nimensä oli ollut huuto.
Blaise ojensi kätensä häntä kohden ja Ron vaistomaisesti pyrki tätä kohden, mutta kuva alkoi etääntyä ja hajoamaan hänen ympäriltään. Valkeus sai varjoja kun se painui kasaan.
”Ronald!”
Hän ehti nähdä kuinka punapäinen, mutta tummempi-ihoinen lapsi juoksi Blaisen jalkoja vasten. Blaise käänsi hymyilevät kasvonsa lapsen puoleen ja sillä hetkellä koko kuva imaistiin Ronin näköpiiristä.
Hetkessä Ron sävähti takaisin tajuihinsa, iskien naamansa vauhdilla maljaansa. Hullunlailla huitoen ja pärskien hän työnsi itsensä kauemmas pöydän reunasta henkeään haukkoen.
”Nyt kun olet meidän kanssamme tässä maailmassa, etkä höyhensaarilla Ronald, mitä jos yrittäisit ottaa kurssin vakavasti”, rouva Everspring sanoi nyrpeästi hänen viereltään ja täytti maljan uudestaan raikkaalla vedellä. Nainen jatkoi matkaansa vaappuen keskittyneen näköisen Mirandan luokse, kuiskien tälle matalalla äänellä ilmeisesti lisäohjeita.
Ron oli jo avaamassa suutaan ja sanomassa, ettei hän ollut höyhensaarilla, hän oli saanut ihan näyn kiitosta vain, mutta tuli ajatelleeksi asiaa toisenkin kerran. Hän ei halunnut Crystalin huomiota, eikä hän halunnut kenenkään tietävän siitä, mitä näki.
Hän vilkaisi viereisessä pöydässä istuvaa Jota, joka kuikuili häntä kysyvästi pitkien vaaleiden hiustensa lomasta.
Paitsi, ehkä Jo saattaisi ymmärtää, mitä hän oli nähnyt.
Hän viittoili tytölle kertovansa myöhemmin ja asia oli sillä selvä.
Katsoessaan taas maljaansa, hän olisi voinut vaikka vannoa nähneensä siinä Blaise Zabinin kasvot ja se sai hänet hymyilemään. Alitajuisesti hän hieroi vasenta kämmentään ja keskittyi muistamaan, kuinka komealta kasvanut mies olikaan näyttänyt.
