3. Tyrmä/Vankila
Hän on alusta lähtien ollut valmis uhraamaan itsensä miehistön ja aluksen puolesta, ilman epäilystä siitä kuka kuoleman aisaa saakaan kantaa tai kenelle se kuuluu. Hän ei suostu uskomaan tilanteen toivottomuuteen vielä silloinkaan, kun monet muut kukistuvat oman pelkonsa kaksiteräiseen miekkaan.
Syrjäisen planeetan vankityrmässä hän valitsee itsensä automaattisesti astuessaan epäröimättä eteenpäin. Muttei silti itsetuhoisena – hän vain luottaa Spockin ja muun miehistön pelastavan hänet ennen pitkää, korvat sulkeutuvat vastalauseilta joilla Spock yrittää pysäyttää hänet. Muukalaiset eivät puhu samaa kieltä heidän kanssaan, mutta ymmärtävät silti kumpi on kapteeni, näyttävät ilahtuneilta omalla karulla tavallaan.
Vaikka kiduttajan veitsi koskettaa haavaa yhä syvemmältä, hän selviytyy, kuolema pyyhkäisee huoneen poikki muttei jää sen pysyväksi asukkaaksi. Tajuntansa rajamailla hän näkee Spockin silmissä päättäväisyyden joka lopulta myös pelastaa heidät, hän valitsi oikein. Harmaa syvenee mustuudeksi, mutta ymmärrys on niin sokaiseva ja kirkas että hän muistaa sen vielä herätessään sairastuvalta kolmen yön kuluttua.
Kyse ei ole velvollisuudesta, tai siitä että Spock olisi pelkästään hänen alaisensa jonka selustan jokainen kapteeni turvaa, hän uhrautuukin persoonan, Spockin itsensä takia. Spockin, jota ei voi menettää ja joka ei ole kuka tahansa. Se on määrittelemätöntä ja arveluttavaa, he ovat pysytelleet tyynessä etäisyydessä yli kuukauden ajan kunnes yhden onnettoman konfliktin seurauksena suhteen henkilökohtaisuus melkein pelottaa häntä.