Kaikki sen loistavat värit
Ikäraja: S
Fandom: Percy Jackson / Olympoksen sankarit
Tyylilaji: Haikeaa muistelua, ficlet
Paritus: -
Vastuuvapaus: Rakas Niconi ja kaikki muutkin tarinassa kuuluvat ikäväkseni Rick Riordanille. Juoni oma, rahaa ei tule.
Yhteenveto: Äiti laulaa Biancalle koko maailma, koko syksy ja kaikki sen loistavat värit pehmeässä äänessään.
A/N: Muistelut kursiivilla.
Italiasanasto:
Saglianne=kiipeilijää tarkoittava lapsista käytetty hellittelynimi
Buena notte, mi amori=hyvää yötä, kultaseni
E la vita non è la morte, e la morte non è la vita= pätkä eräästä kehtolaulusta
Haasteet: FF50
---
Lehdet leijailevat puista ja Nico kaipaa vanhaa lentäjäntakkiaan. Syksyn tulon huomaa leirillä aina liian myöhään – äkkiä kaikki vain pakkaavat laukkujaan eikä uusia mansikoita enää kypsy. Tai ainakin niin Annabeth sanoi, Nicolle tämä syksy on ensimmäinen. Hän on aina pitänyt syksyistä, viihtynyt paremmin pimeässä ja viileässä. Jo pikkupoikana hän tuskastui kesän kuumuudessa, vietti keskipäivät sisällä peleinensä. Italiassa kesä kesti pitkälle New Yorkin syksyyn, niin pitkälle, että lähes jokainen oli helteen hiipumisesta vain onnellinen. Bianca ja äiti haravoivat ison lehtikasan heidän takapihalleen ja antavat Nicon hyppiä siinä ensimmäisenä.
Nico nojailee ruokapaviljongin pylväisiin ja seuraa hälinää mökkien välillä. Hermeen mökissä ravaa leiriläisiä vaatimassa pikkutavaroitaan takaisin, Hekaten mökkiläiset lumoavat mahdollisen lumen pysymään kaukana mökkinsä katolta. Haadeksen mökki nököttää paikallaan yhtä tummanpuhuvana kuin aina, mutta nyt Nico pystyy katsomaan sitä lempeästi. Ovi näyttää tutulta, sisältä tulvahtavat vastaan tummat ja silti lämpimät värit, tummanruskealla puuseinällä Nicon sängyn vieressä on vanha mustavalkokuva. Kamera on iso ja musta ja kamalan kiinnostava, mutta äiti käskee istumaan hiljaa ja hymyilemään. Saglianne, sanoo Bianca uudessa koulumekossaan ja tarttuu veljensä pieneen käteen.
Edellisenä iltana jaettiin kesän leirihelmet, violetteina hohtavat savenpalaset joihin on piirretty pieni Athena Parthenos. Reunoja kiertävät kirjaimet SPQR. Nico sormeilee kaulanauhaansa, jonka vähäiseen painoon hän ei ole vielä tottunut – hän on tiennyt leirin olemassaolosta jo neljä vuotta, mutta saanut ensimmäisen helmensä vasta tämän kesän loppuessa. Nico sujauttaa nahkanauhan paitansa kauluksen alle ja kieltäytyy hymyilemästä, vaikka se tuntuukin joka päivä vaikeammalta. Välillä hän hymyilee jopa iltaisin, jo sängyssä maatessaan, totuttaa kasvojensa lihaksia ilmeeseen, joka pysyi poissa niin pitkään eikä vieläkään tunnu täysin tutulta. Särkynyt lasi on edelleen jossakin silmien pohjalla, Tartaroksen pimeys painajaisiin kietoutuneena. Buena notte, mi amori, äiti kuiskaa kääntäessään vanhan lampun sammuksiin. Vain muutaman minuutin kuluttua Nico hiipii vuoteestaan ja sukeltaa siskonsa viereen, hymyilee Biancan puhaltaessa kevyesti hänen hiuksiinsa. Siskon vieressä Nico ei pelkää edes ujeltavia ääniä, jotka repivät unen hajalle ja pakottavat juoksemaan pimeyteen läpi hiljaa leijailevien oranssien lehtien.
Syksy on aina merkinnyt suojaa, pehmeää hämärää, joka verhoaa varjoihinsa, laskeutumista lumoavaan, hopeiseen talveen. Viime vuosina Nico on tosin unohtanut koko vuodenajat, tottunut ikuiseen pimeyteen maan alla ja manalassa. Nyt, lapsuusmuistojen palautuessa hiljalleen, hän muistaa, miten paljon nautti päivä päivältä aiemmin saapuvasta pimeydestä. Syysiltoina äiti sytytti kynttilän keittiön pöydälle ja kertoi isästä kahdelle tarkasti kuuntelevalle lapselleen. Syksyisinä, viileinä päivinä sai juoksennella niin paljon kuin halusi, ei tarvinnut välittää auringon polttamista poskista tai ihoon liimautuvista vaatteista. Syksyllä sai kävellä kouluun (osan matkasta käsi kädessä Biancan kanssa, aina sinne asti missä muita alkoi näkyä), syksyllä äiti jaksoi lähteä pidemmille bussimatkoille autojen tyhjennyttyä hieman. Ikkunaluukkujen takaa näkyi häivähdys ystävällistä pimeyttä, äidin pehmeä käsi siveli Nicon hiuksia. E la vita non è la morte, e la morte non è la vita, äiti lauloi hellästi kuiskaten ja siirtyi sitten Biancan sängyn luokse. Nico sulki silmänsä ja mietti, sataisiko huomenna ehkä jo lunta. Äiti lauloi Biancalle koko maailma, koko syksy ja kaikki sen loistavat värit pehmeässä äänessään.
Tuuli puhaltaa tuivertaen Nicon hiuksia ja tuoden mukanaan syksyn kirpeän tuoksun. Leiri on täynnä syksyn merkkejä: pakatut laukut, taksijonot kukkulan juurella, jäähyväishalaukset – ja Nicon varovaisesti ylöspäin kääntyneet suupielet.
