Kirjoittaja Aihe: Sydänkohtauksia, K11, Sirius/Severus (draama + pieni romance, one-shot)  (Luettu 1780 kertaa)

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Nimi: Sydänkohtauksia
Kirjoittaja: Kuurankukka
Beta: Jolandina
Tyylilaji: Draama, slash, one-shot, songfic sekä pieni romance
Ikäraja: K11
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat ihanaiselle J. K. Rowlingille, ficin nimeäkään en omista vaan se tulee Zen Cafen samannimisestä biisistä.
Haasteet: FF10 07. Taivas, One True Something
Paritus: Severus/Sirius
A/N: Olen aina tahtonut kokeilla kirjoittaa tälla parituksella (johon muutenkin törmää aivan liian harvoin!), tällaista sitten syntyi. Alkuperäisen idean sain tuota Zen Cafeen biisiä kuunnellessa, minusta ne lyriikat kuvaavat tätä paria aika hyvin, alussa sekä lopussa esiintyvät kursivoidut sanat ovat siis siitä. Harkitsin myös aluksi katkeraa ja onnetonta loppua, mutta päädyin lopulta tähän. Hih, nopeaa ja hyvää betaa pitää myös kiittää :)


Sydänkohtauksia


Revi tyynyliina, mä rikon astioita
ja saan vuokses sydänkohtauksia
keräät sirpaleista pienen rykmentin


Yksi, kaksi, kolme, ehkä jopa neljä sydänkohtausta. Ainakin yksi viikossa, ehdottomasti. Sydänkohtauksia aamukuudelta, keskiyön ensimmäisen sekunnin aikana, keskellä päivää. He aiheuttivat toinen toisilleen sydänkohtauksia, elämän täynnä isoja ja pieniä kriisejä, sirpaleita lattialla.

Lasi saattoi lentää voimalla seinään, Sirius keräsi sirpaleet lattialta tahallisen huolimattomasti ja katsoi punaisten pisaroiden taittumista rikkoutuneessa lasissa. Repeytyneitä tyynyliinoja, hieman lisää rikkinäisiä astioita, unohtamatta yhteistä sydänkohtausta toisen takia.

Sirius potkaisi kiukkuisena vessan ovea, jonka taakse toinen oli lukinnut itsensä. Ärsyttääkseen häntä, totta kai. Ohut puinen ovi ei estänyt Siriusta korottamasta ääntään ja vaatimaan toista tulemaan ulos, jotta he voisivat selvittää sen päivän riidan ja pääsisivät tekemään jotain hauskaa.

Mikähän sen aamun riidanaihe olikaan ollut? Jokin sellainen, jossa heidän molempien ylpeyttä koeteltiin kummankaan haluamatta antaa periksi. Niin se meni aina, ja tulisi menemäänkin; Sirius ei halunnut ajatella sitä, että kaikki päättyisi aikanaan yhteen pisteeseen. Se päivä ei olisi tänään, eihän?

Suihkun vaimea kohina sai Siriuksen potkaisemaan uudestaan ovenalustaa. Kaiken lisäksi hän alentui jopa hakkaamaan samaa ovea nyrkillä, eikä ajatellut juurikaan sitä, että olisi varmasti päässyt vessan puolelle, jos olisi käyttänyt hieman enemmän järkeään.

”Perhanan Musta, häivy hetkeksi, minä olen suihkussa!” kuului ärtynyt ääni, samalla kun veden pauhu kasvoi.
”Minä voin tulla sinne myös”, Sirius huusi takaisin ja virnisti sitten mielikuvalle, jonka ajatus yhteisestä suihkusta aiheutti. Toinen ei kuitenkaan luovuttanut, ja lopulta hän itse lähti pois vessan luota. Makuuhuoneen kautta parvekkeelle, tupakka hampaiden väliin ja katse uhkaavan harmaaseen taivaanrantaan.

Kohta tulisi lunta, hän saattoi tavallaan haistaa sen. Parvekkeella oli kylmä, mutta hän seisoi siellä itsepäisesti kunnes tupakka oli palanut kokonaan loppuun. Siriuksen kasvoilla oli synkähkö, mietteliäs ilme kun hän alkoi hajamielisenä, hieman hermostuneena sukia sotkuista kiharapehkoaan. Tietenkään hän ei pitänyt riitelystä, kukapa täysjärkinen nyt olisikaan pitänyt? Se kuitenkin kuului heidän mutkikkaaseen suhteeseensa ja puhdisti tehokkaasti liian kireäksi venynyttä ilmatilaa.

Hetki vielä, ja suihkunraikas mustahiuksinen luihuinen tuli parvekkeelle, juuri ja juuri haistettavissa oleva mangontuoksahdus mukanaan. Tällä oli yllään ainoastaan musta, löyhästi kiinni sidottu aamutakki, josta Sirius erityisen paljon piti.

”Tiedätkö Sirius, sinä olet joskus pelkkä suuri kusipää”, Severus aloitti ja nappasi Siriuksen vasemmassa kädessä olevasta askista itselleen tupakan sen kummemmin miettimättä.
”Niin sinäkin, tiedoksi vain”, Sirius vastasi ja tunsi ensimmäisen kunnon vilunväreen selkärangassaan.
”Tule, mennään hetkeksi sänkyyn. En jaksaisi tapella enää tänään”, hän sitten lisäsi ja vastausta odottamatta veti toisen mukaansa. Severus todella seurasi häntä, salli hänen riisua aamutakin pois yltään ja maata vieressään ryppyisten peittojen alla. Ehkä he kummatkin olivat väsyneen kyllästyneitä siihen kaikkeen.

He makasivat valveilla sanaakaan vaihtamatta, ja hyvin vaivihkaa Sirius painui kiinni toiseen. Aina riitojen jälkeen, ja toki muulloinkin, hän oli erityisen läheisyydenkaipuinen ja rakasti sitä tunnetta, kun saattoi uskoa että kaikki oli jälleen hyvin. Severus liikahti aluksi vaivaantuneena, mutta jäi silti aloilleen. Siriuksen halu tulla lähelle ärsytti häntä joskus, mutta se ei suinkaan tarkoittanut sitä, etteikö hän olisi nauttinut toisen vartalosta.

”Minä en rakasta sinua, Sirius”, Severus tunnusti hiljaa lakanalleen ja tunsi kuinka Siriuksen sormet nytkähtivät levottomasti hänen kyljellään.
”Ei sillä ole mitään väliä”, entinen rohkelikko mutisi, hän oli kuullut sanat jo useaan kertaan ennenkin, se oli osa heidän sekaista arkeaan.
”Minä voisin jättää sinut millä sekunnilla hyvänsä, enkä jäisi kaipaamaan sinua”, Severus jatkoi tyynesti, ja siirsi reisiään koskettavan käden määrätietoisesti kauemmas.
”Tuota sinä et usko itsekään… Ja vaikka voisitkin, et kuitenkaan tee sitä”, Sirius sanoi täysin varmana asiasta ja näykkäsi toisen kalpeaa olkapäätä. Severus liikkui hieman niin, että saattoi katsoa häntä suoraan silmiin ja nojata samalla kyynärpäähänsä.
”Meidän pitäisi erota.”

Ei ilme, ei katse, ei äänensävy, eikä edes kehonkieli paljastanut sitä, kuinka kovaa molempien pinnan alla kuohui. Luihuinen kyllä tarkoitti sitä mitä sanoi, mutta ei hänkään halunnut erota. Mutta ääneen hän ei sitä sanonut, ei koskaan. He eivät päässeet toisistaan irti, olivat juurtuneita hyvin sitkeästi toisiinsa ja elivät samat hetket yhä uudelleen ja uudelleen.
”Eikä pidä”, Sirius tuhahti; hänelle ilmeettömyys ei ollut yhtä helppoa kuin Severukselle, huolimatta miten kovasti hän yritti tukahduttaa tunteitaan. Ahdistus aaltoili puhdasverisen komeilla kasvoilla, vaikka hän kuinka yritti estää. Severus huomasi sen, eikä sanonut pieneen hetkeen mitään.
”Mistä me riitelimme?” Sirius kysyi parin minuutin kuluttua, kun he yhä makasivat toisissaan kiinni; väreilevä, lämmin hengitys kulki kalpeaa kaulaa pitkin ja otsa rypistyi.
”Sinä halusit kutsua Potterin tänne uutena vuotena”, Severus totesi hyvin kuivalla, vastahakoisella äänensävyllä. Jos Sirius todella aikoi tehdä sen, hän viettäisi oman vuodenvaihtumisensa aivan muualla. Ehkä Luciuksen kartanolla, jos tämä järjestäisi jokavuotiset pirskeensä.
”Ajattelin edelleen kutsua hänet ja Lilyn tänne”, Sirius huomautti eikä ollut huomaavinaankaan syyttävää mulkaisua, jonka Severukselta sai.
”Et kyllä helvetissä.. Tai toisaalta, saattehan te kolmestaankin pientä kivaa aikaiseksi”, velho tiuskaisi kylmäkiskoisella, sarkastisella äänellä ja kääntyi sängyssä niin, että oli selkä Siriukseen päin.
”Ainakin ilman sinua”, puhdasverinen kivahti ja nousi äkäisenä istumaan. Harmaat silmät iskivät terävää kipinää ja kynnet kaivautuivat peiton nurkkaan kiinni. Taas he olivat ajautuneet tällaiseen.
”Älä huuda. Äläkä huoli, en haluaisikaan olla paikalla silloin”, Severus vastasi, jos mahdollista, entistäkin pilkallisemmalla äänensävyllä. Sirius jatkoi mulkoiluaan ja tunsi suunnatonta halua joko paiskata jotain seinään tai naida toista niin että saisi edes hetkeksi ylpeyden karisemaan pois kalpeilta kasvoilta.

Loppupäivän he pitivät äkäistä mykkäkoulua ja koettivat vältellä tosiaan, mikä oli melko mahdotonta pienessä ja kauttaaltaan hämärässä asunnossa. Sirius karkasi muutamaksi tunniksi pihalle miettimään, miksi ja miten olikaan päätynyt yhteen Kalkaroksen kanssa ja kuinka hän vihasikaan sitä synkkää mielialaa, joka valloitti heidät aina välillä. Madellessaan lumisia katuja eteenpäin mieleen nousi äkkiä kuva Remuksen kasvoista. Missähän ihmissusi mahtoi olla? Remuksella ei ollut aavistustakaan hänen ja Severuksen suhteesta, eikä toinen varmasti uskoisi jos kuulisi.

Severus istui vihreässä, pehmeässä nojatuolissa lukemassa, kun Sirius palasi punaposkisena ja pakkasen kylmettämänä takaisin. Ulkona käynti oli piristänyt Siriusta, ja hän istui suoraan mustahiuksisen syliin, onnistuen siten yllättämään toisen melko perusteellisesti.

”Jaksatko sinä oikeasti riidellä enää? Ajattelin tuossa muuten, että eikö Remus voisi tulla käymään?”
”Nyt vai uutena vuotena?” Severus kysyi, vastaamatta ensimmäiseen kysymykseen. Ei, ei hän halunnut enää riidellä. Kiistelystä aiheutunut sydänkohtauskin oli jo ohitettu.
”Uutena vuotena tietenkin”, Sirius hihkaisi ja hymyili, jälleen hänen pelkonsa olivat olleet turhia.
”Miksi haluat niin kiihkeästi, että joku tulisi tänne silloin?”
”En itse asiassa tiedä. Nyt kun tarkemmin ajattelin, voimme aivan hyvin olla kahdestaan”, Sirius tuumasi, kiemurteli hetken niin että istui hajareisin Severuksen sylissä ja ojentui suutelemaan tätä kevyesti huulille.

Molemmat olivat saavuttaneet ainakin hetkeksi pienen palan taivasta, johon ei kuulunut eroamisajatuksia, ei patoutuneita tunteita eikä särkyviä astioita. Sen löytämiseksi tarvittiin molemmilta paljon ja sitäkin enemmän; mutta aina se kestäisi.

Sä et pääse musta, mä en pääse susta, sä et pääse musta
olet minussa kun vuosi vaihtuu
olen sinussa kun viima taittuu

« Viimeksi muokattu: 27.05.2015 09:14:28 kirjoittanut Vanilje »
Einmal ist keinmal


Crywell

  • ***
  • Viestejä: 435
  • hullua hurskaammaksi
Humhumhum. En ole tainnutkaan ennen lukea Sirius/Severusta? Jotenkin mulle on aivan älyttömän vaikeaa edes kuvitella heidät yhteen, niin suuri viha ja kauna on heidän välillään.
Kuitenkin, sait minut lähes uskomaan, että näinkin voisi käydä, että nämä kaksi voisi päätyä yhteen. Koska juuri tuollainen niiden kahden suhde varmaan olisi: täynnä riitoja, halua, sovintoja, tiuskaistuja sanoja, riitoja ja vielä vähän riitoja ja sitten hetkellisiä sopuja. Ei mitään ruusuilla tanssimista, ohdakkeilla ehkä pikemmin.

Mutta kauniisti tämä ficci oli kirjoitettu, siitä ei pääse yli ei ympäri. Käytit sydänkohtausta jänittävästi kuvailussa mukana. Vaikka ei omaa kokemusta siitä olekaan (luojan kiitos :'' D) niin sehän on sellainen älyttömän, tappavan vahva kouristus sydämessä: se että sirius ja severus aiheuttaa toisilleen sellaisia tuntemuksia, oli mielestäni - no aikalailla loistavaa?
Vahvoja tunteita, niitä näiden kahden välillä ainakin olisi, jos suhde olisi olemassa. Ylivahvoja tunteita, joille sydänkohtaus on jännä ja hyvä kuvailukeino. Bravo! : D

Lainaus
Mikähän sen aamun riidanaihe olikaan ollut? Jokin sellainen, jossa heidän molempien ylpeyttä koeteltiin kummankaan haluamatta antaa periksi. Niin se meni aina, ja tulisi menemäänkin; Sirius ei halunnut ajatella sitä, että kaikki päättyisi aikanaan yhteen pisteeseen. Se päivä ei olisi tänään, eihän?
Tämä tiivisti suhdetta jotenkin tosi ihanasti. Karu, kaunis ja sitten taas karu suhde. Pidin.

Kiitos tästä lukukokemuksesta paljon ♥
Aamuaurinkoja, kahvia ja teetä, mielikuvitusystäviä ja piirileikkejä.

Antelope

  • Vieras
Kommenttikampanjasta iltoja ja anteeksipyyntöjä tämän(kin) kommentin venymisestä! : (

Mutta vau, tämä oli hyvällä tavalla tosi jännä! Sirius/Severus on paritus, jota en ole lukenut melkein yhtään, itse asiassa nyt kun ajattelen tämä taitaa olla ensimmäinen, jonka tästä parituksesta luen! Minulle jäi tästä parituksesta vähän ristiriitaiset tuntemukset, koska Sirius ja Severus on ainaiset viholliset, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta toisaalta Sirius on juuri sellainen, joka on helppo kuvitella seurustelevan ex-vihollisen kanssa tämän kapinallisuuden tähden. Lisäksi tämä teksti oli uskottava sillä tavalla - ei rakkauden tunnustuksia, pikemminkin päinvastoin vain, ei söpöstelyä, vaan riitoja pienistäkin asioista ja sydänkohtauksia, niin, se oli nerokasta!

Kauniisti kirjoitettu tämä oli, pidin kovasti tästä tosi kovin. :3 Tämä oli tälläistä - en osaa sanoa. Ei rumaa, muttei kaunistakaan. Jotain sillä välillä olevaa. Tässä oli paljon erilaisia tunteita - ärtymystä, katkeruutta, vähän sekoitusta kaikesta. Tykkäsin tämän kuvailusta ja etenemisestä. Pidin Siriuksesta vähän tuollaisena takertuvaisempana, Severus on etäisempi ja yrittää katkoa suhdetta - IC todellakin, ainakin minun mielestäni - vaikka haluaa jäädä. Kumpikaan ei luovuta. Tuo kohta jäi erityisesti mieleeni, miten Severus sanoi, ettei rakasta Siriusta. Joku saattoi ehkä tulkita toisin, mutta minä tulkitsin sen niin, ettei sitä todellakin ollut. Se oli jotain kiintymystä ja riippuvuutta ja sellaista jännittävää, mutta niin vahvaa, ettei sitä kuitenkaan voinut katkaista.

Lainaus
Ei ilme, ei katse, ei äänensävy, eikä edes kehonkieli paljastanut sitä, kuinka kovaa molempien pinnan alla kuohui. Luihuinen kyllä tarkoitti sitä mitä sanoi, mutta ei hänkään halunnut erota. Mutta ääneen hän ei sitä sanonut, ei koskaan. He eivät päässeet toisistaan irti, olivat juurtuneita hyvin sitkeästi toisiinsa ja elivät samat hetket yhä uudelleen ja uudelleen.
Tässäkin, niin. Pidin. Paljon.

Mutta niin, tämä oli sellainen teksti, josta en osaa sanoa oikein mitään. : D Tykkäsin kuitenkin tosi paljon, ja hyvä kokemus jäi tästä parituksesta, kun näin hieno teksti tämä oli. Kiitos ja anteeksi vielä, kun kesti näin kauan. :3


Antelope :-*