Otsikko: Kuolematon
Kirjoittaja: Tonks (eli minä)
Ikäraja: K11
Paritus: Sirius/Remus
Genre: Romance/lievä angst
Warnings: MELKEIN Deathfic, muttei sittenkään.
Vastuuvapaus: J. K. Rowlingin on hahmot, loput on mun mielikuvitusta. En saa tästä rahaa.
A/N: Kello on kakskymmentä yli yks. Mä en nukkunu ja sain tällasen päähänpistoksen. Mä oon väsyny ja vaikka mitä, joten syyttäkäämme kirjoitusvirheistä unisia silmiäni... En voinu estää itteäni vaa syöksyin koneelle :>
~
Kuolematon
~
Remus ei tiennyt, miksi ei pystynyt vastustamaan Siriuksen ideoita.
Vaikka ne olisivat kuinka tyhmiä, kuten uimaan meneminen Mustaan järveen keskellä yötä (oikeastaan juuri siitä päähänpistoksesta oli nyt kyse) Remuksen oli suostuttava. Osin se johtui siitä, että Jumala tietää mitä Sirius voisi keksiä. Hukuttaisi varmaan Peterin lisäksi myös itsensä.
Remus siis seurasi hiljaisena, väsyneenä ja ärsyyntyneenä innokasta Siriusta, joka hyppelehti Jamesin ja Peterin edellä rantaan. James vaikutti iloiselta vaikka olikin selvästi rättiväsynyt, ja keskusteli Peterin kanssa vilkkaasti jostain mistä Remus ei todellakaan jaksanut kiinnostua.
Yö oli monin tavoin kaunis. Vaaleankeltainen kuunsirppi roikkui kirkkaana tähtitaivaalla (ja pelkästään se, ettei kuu ollut täysi vielä pitkään aikaan, rauhoitti Remusta), heinäsirkkojen kovaäänistä sirkutusta pystyi erottamaan mustista pusikoista, ja Musta järvi oli - musta. Sen pinnasta näkyi kuun vaalea, aavemainen heijastus. Tunnelmaa pilasi Sirius, joka hoilotti kansallislaulua muiden edellä.
James, Sirius ja Peter jättivät vaatteensa laiturille ja pomppasivat järveen. Remus päätti ettei uisi, sillä hän oli päättänyt, että vahtisi kolmikkoa rannasta käsin. Kuka ties se oli turvallisempaa. Remus laskeutuikin istumaan maahan ja nojasi tammen runkoon. Hän katseli huvittuneena, kuinka James ja Sirius kävivät vesisotaa ja Peter nauroi vieressä. Vettä roiskui ympäriinsä, ja Remus oli varma että paljonpuhuttu jättiläiskalmari oli herännyt aikoja sitten ja kohta söisi kaikki kolme uimaria silkasta kauneusunien pilaantumisen aiheuttamasta vihasta.
Ensimmäinen joka uskaltautui sukeltamaan oli Sirius. Hetken päästä hän kohosi ylväänä vedestä hiuksien liisteröityessä pitkin niskaa. James sukelsi seuraavana ja sitten he yhteistuumin upottivat Peterin, joka nousi pärskien ylös. James nauroi ja vain Remus näki, kuinka Sirius sukelsi. Hänellä oli epäilemättä joku kepponen mielessään.
"Anturajalka, minulla on kylmä", Peter valitti.
Ei vastausta. Remus kohottautui paremmin istumaan ja katseli järven kareilevaa pintaa, joka hiljalleen tasottui. Minne Sirius oli hävinnyt?
"Anturajalka, tule esiin", James sanoi. "Ei ole hauskaa."
Ei edelleenkään vastausta.
Nyt Remus hermostui. Hän nousi ja meni laiturille.
"Sirius, helvetti nyt esiin!" hän karjui erittäin epäremusmaisesti. Kukaan ei vastannut.
James sukelsi ja tirkisteli pinnan alta. Yhtäkkiä hän jähmettyi. Hänen kramppimainen liikkeensä näkyi selvästi pinnan yläpuolelta. Hän nousi pintaan ja haukkoen henkeään hän huusi:
"Kuutamo, sano että tuo ei ole Sirius!"
Remus reagoi kuin unessa. Hän riisuutui niin että hänellä oli vain housut jalassa ja hyppäsi pää edellä järveen. Hän ei tullut heti pintaan, vaan jäi katselemaan liejuista pohjaa. Ja siinä, ison kiven vieressä, makasi eloton ruumis - Sirius.
Remus nousi pintaan vain haukkoakseen henkeä, ja sukelsi sitten hakemaan ruumista. Hän laittoi Siriuksen käsivarren niskansa taakse ja potkaisi jaloillaan pohjaa.
Se oli kuin unta. Painajaisunta. Remus nosti Jamesin ja Peterin avustuksella Siriuksen laiturille ja nousi itse perässä. Sitten hän katsoi Siriuksen elotonta ruumista.
Ei. Sirius ei voinut - ei
saanut olla kuollut. Se ei ollut mahdollista.
Sitten kuului juoksuaskelia ja skottiruutuiseen aamutakkiin pukeutunut McGarmiwa säikähti melkein kuollakseen nähdessään Siriuksen.
~
Viikon päästä Remus istui sairaalasiivessä erään vuoteen vieressä. Siinä vuoteessa istui Sirius, joka näytti melkein terveeltä. Hän jutteli iloisesti, vaikka oli vielä pahassa kuumeessa. Mutta hän ei näköjään antanut sen häiritä.
"Etkö sinä oikeasti muista siitä mitään?" Remus tiedusteli jo varmaan kolmattakymmentä kertaa.
Sirius huokaisi.
"Muistan vain sen, että menimme uimaan, minä sukelsin ja kaikki pimeni", Sirius vastasi jo varmaan viidettäkymmentä kertaa.
Remus katsoi häntä hetken. Hän näytti aika suloiselta. Ei, hän näytti erittäin komealta, sillä vaikka hänen poskensa punottivat kuumeisesti ja silmät olivat kiiltävät, hänen komeasti otsalle valuva otsatukka ja lihaksikas, tälllä hetkellä paidaton (matami Pomfrey ei ilahtuisi) ylävartalo oli ennallaan.
Sirius virnisti. "Minä tiedän että olen erittäin komea ja hyvännäköinen ja vaikka mitä, mutta ei sinun silti tarvitse tuijottaa noin tiiviisti", hän sanoi ja sai Remuksen punastumaan.
Sairaalasiiven oli kävi.
"Kuutamo!
Anturajalka! Helvetti Sirius, mikset jo parantuisi, missaat ihan hirveästi kaikkea..."
Jamesin huuto halkaisi sariaalasiiven ja nosti niin Remuksen kuin Siriuksenkin huulille hymyn.
Matami Pomfrey pyyhälsi vihaisena paikalle.
"Liikaa melua, potilas häiriintyy ...
Paita päälle herra Musta!" tämä kirkaisi. "Sinä voit kuolla kuumeeseen!"
Siriuksen virne olisi mennyt koko pään ympäri elleivät korvat olisi olleet tiellä. Hän rojahti selälleen ja risti kätensä niskan taakse.
"Älä pelkää, matami", hän sanoi katsoen kattoon. "Minä en koskaan kuole."
~
A/N2: Pyydän nyt että kirjoitatte rakentavaa kommenttia! Ilmoitelkaa rauhassa epäsovinnaisesta ikärajasta/osiosta/tekstistä/ihan kaikesta...
En ensin osannut päättää tappaisinko Siriuksen vai en, mutta sitten tuumasin että pidän parituksesta niin paljon, että ei Sirius voi kuolla
Tässä ei nyt hirveästi edes mainita paritusta...
