Kirjoittaja Aihe: Sormenpäät hukassa, K-11, Scorpius/Albus, fluffy, 2/?  (Luettu 2058 kertaa)

Scork

  • ***
  • Viestejä: 64
  • ava ryöstetty Nukkemestarilta
Ficin nimi: Sormenpäät hukassa
Kirjoittaja: Scork
Oikolukija: munanvaltija
Tyylilaji/Genre: fluffy, romance, lievä angst
Ikäraja: K-11
Paritus: Scorpius/Albus, Draco/Harry
Summary: "Potterin poika ei ole tullut isäänsä"
Varoitukset: insesti // Sca lisäsi varoituksen insestistä

A/N: ensimmäinen ficcini, risut ja ruusut tervetulleita!:)


Sormenpäät hukassa


Prologi

”Sinä haluat mennä huvipuistoon?” Harry toisti kohottaen katseensa Päivän Profeetasta.
”Niin, ystäväni kanssa. Isä rakas, vaikka niin että tulet mukaan jos ei muuten”, aivan isänsä näköinen poika aneli. Ennen kesäloman alkua hänen ainut ja paras ystävänsä oli ehdottanut huvipuistoon yhdessä menemistä. Aluksi poika oli ollut epäilevä, mutta hetken maisteltuaan sanaa 'huvi' ja 'puisto' ajatus kuulostivat loistavilta. Varsinkin jos kotiväki saataisiin suostuteltua.
”Harkitsen, mutta eiköhän se käy”, samoin mustahiuksinen mies vastasi jatkaen, ”milloin olitte ajatelleet tehdä kyseisen reissun? Ja onko hän noita?”
”Isä, eivät ne mitkään treffit ole! Hän on velho, ihan puoliverinen sellainen. Ylihuomiseksi oli suunniteltu”, Albus närkästyi isänsä kiusoittelusta.
”Ylihuomenna joudut menemään äidillesi. Eikö huominen olisi parempi päivä?” Harry kysyi ja nousi keittiön tuolilta kaatamaan lisää kahvia. Pitsiverhojen takaa näkyi kaunis auringonlasku. Vihreä silmäinen toiselle lukuvuodelle Tylypahkaan menossa oleva poika seisoi ovensuussa keittiön ja olohuoneen välillä. Hetken mietittyään poika vastasi innostuneena.
”Voinko lähettää kirjeen hänelle pöllöllä?” Poika ei ollut koskaan päässyt lähettämään kirjettä pöllöllä koulun ulkopuolella. Tämän ajatuksen hänen isänsä kielsi ankarasti.
”Tiedät ettei jästikaupungissa saa niin tehdä. Jästit ovat näinä päivinä olleet vilkkaampia saamaan havaintoja taikuudesta. Pöllöjen liitely vain lisää innostusta. Mikäköhän sinun taikuuden historian numero olikaan, jos et noitien roviopolttojakaan muista”, Harry pudisteli päätään. Albus näytti turhaantuneelta ja alkoi keikkua oviaukon kynnyksen päällä.
”Ei tavallinen posti kerkeä huomen aamuksi”, Harrynkin kiinnostus huvipuistoon kasvoi, koska vaikka hän oli elänyt Dursleyillä, eivät he koskaan huvipuistoon olleet vienneet. Joten juotuaan pari hörppyä kahvistaan hän myöntyi eräälle toiselle vaihtoehdolle.
”Okei, mene sitten hormipulverilla. Viikonloppuna saat kuitenkin luvan siivota takan omin avuin ilman minun auttavaa sauvaa.” Albus lopetti ärsyttävän keikkumisen heti ja katosi olohuoneeseen tyytyväinen ilme kasvoillaan. Paikka, jonka Albus lausui, ei kiirinyt kuitenkaan Harryn korviin saakka hänen alkaessa tiskata. Radiosta tuli parhaillaan velhomusiikkia.

Myöhemmin tuona iltana, kun tiskit oli tiskattu ja Harry istuutunut uupuneena sohvalle, Albus pelmahti liekeistä takkaan. Tämä oli täysin samannäköinen kuin lähtiessäänkin, mutta hailakan punainen sävy kasvoillaan. Hänen isänsä nosti katseensa televisiosta ja käänsi kasvonsa poikaansa päin toinen kulma aavistuksen koholla. Syytä Albuksen kiusaantuneeseen olemukseen ei löytynyt syytä, vaan tämä mutisi ennen eteiseen kadottuaan ja huoneensa oven paukautettuaan.
”Huominen sopii.”



1. luku



Päivä oli paahtavan kuuma, eikä edes ohuissa vaatteissakaan pystynyt viihtymään. Tuo kuudestoista kesäkuuta oli hyvin tyypillinen lämmin kesäpäivä. Raitiovaunun pysähdyttyä ja vanhaa katua kävellettyään he pystyivät näkemään edessään kohonneen kyltin, ”Tervetuloa Huvipuistoon!”
”Vaikuttaa tylsältä jo tervehdyksen perusteella”, Albus marmatti ollessaan lopen kyllästynyt kävelyyn ja kuumuuteen. Harry ei vastannut tähän mitään, vaan he kulkivat kyltin alla olevasta portista sisään. Näkymä veti mustahiuksiset sanattomiksi. Edes Harry ei osannut odottaa sitä värikaarta jonka he edessään näkivät. Tai pystymättä olemaan mutisematta, ”Kaikkea sitä ne jästit keksivätkään.”
  Rannekkeiden osto oli kuitenkin helppoa, vaikka kassaneiti yriti salata hymynsä, kun Albus kysyi, että ei kai jossain pinkissä hökkelissä vain ollut kuolonsyöjien salaliitto maja. Harry ei jaksanut välittää siitä, että Albus puhui kuolonsyöjistä. Ajatus salaliitossa tuossa paikassa itseasiassa tuntui hänestäkin epäilyttävän mahdolliselta. Hetken he vain katselivat huvilaitteita ja muita vempaimia.
”Missä sovitte tapaavanne?” Harry muisti kysyä, kun tämän 13 vuotta täyttävä poikansa ihasteli possujunaa. Niin ainakin kyltissä luki, mutta Harryllä tuli vain pienistä porsaista mieleen Dudley.
”Jossain sisäänkäynnin luona”, Albus muisteli.
”Okei, haittaako jos käyn kyselemässä karttaa?” Harry katosi sisälle kirkkaan väriseen matkamuisto puotiin. Albus silmäili myös muita ihmisiä. Vatsanpohjassa tuntui hyvin oudolta. Aivan kuin fletkumadot olisivat kiemurrelleet toistensa kimpussa. Odottaminen oli raastavaa, mutta odotus palkittiin lopulta.
  Joku läimäisi täysin yhtäkkiä kätensä Albuksen olille toisen huudahtaessa.
”Säikähditkö?” kysyi toiveikas pojan ääni hänen astuessa mustahiuksisen eteen. Albus piteli kättään sydämensä päällä hengittäen tiuhaan. Albus ei voinut olla luulematta, että ankeuttaja oli tullut riistämään hänen sielunsa (vaikkei sellaista koskaan ollut nähnytkään.)
”Hui helkkari! Toivoitko kenties minun kangistuvan kuoliaaksi?” Albus kimitti, mutta nähdessään toisen pojan kauniit piirteet suuttuminen oli mahdotonta. Vaistomaisesti he halasivat kuten tavallisestikin, mutta molempien hiukan ujostellessa. Tilanne oli muutenkin omituinen, koska he olivat jossain muualla kuin koulussa, varsinkin nyt ollessaan omituisessa huvipuistossa. Albus ei enään pelännyt kaiken maailman elukoiden ilmestymistä, kun sai muuta ajateltavaa.
  Albuksen ystävä oli pukeutunut valkoiseen kauluspaitaan, jonka hihat olivat kääritty kyynerpäihin saakka. Jalassa olivat tavalliset harmaat housut. Asu miellytti kuitenkin Albusta, kuten varmaan henkilöäkin. Mutta se mikä sai Albuksen mahassa olleet fletkumadot kirmailemaan, tekivät pojan vaalea iho ja hiusten katseleminen. Itsensä hän tunsi sekunnin murto-osassa vuorenpeikoksi, joka oli pelmahtanut veelan nenän alle. Samalla kun Albus puhui, hän näpräsi huomaamattaan punaisen paitansa helmaa. Aivan kuin ujot tytöt konsanaan.
  ”Tuliko sinunkin isäsi mukaan?” Albus koitti olla kuiskaamatta kysymystään. Platinan blondi nyökkäsi rennosti Albuksen taakse. Siinä samassa melko pitkä mies tuli järkyttyneen näköisesti ympärilleen katsellen poikien luokse rannekkeet mukanaan. Mieskin oli yhtä vaalea kuin poikansa, sekä omisti tarkallaan saman väriset silmät.
”Isä, tässä on Albus”, poika esitteli Potterin isälleen. Harmaat silmät käväisivät pojassa vain hetken.
”Mikä sukunimesi olikaan?” hän kysyi äänessä jotain kylmäkiskoista. Paikalle asteli takaisin sillä hetkellä Harry kaksi karttaa kädessään. Aikuisten katseet kohtasivat eikä kumpikaan saanut sanaa suustaan. Viimein blondi poika aloitti puhumisen. Häntä tilannetta ei tuntunut kummastuttavan.
”Voimmeko me kokeilla tuota laitetta?” hän osoitti turvallisen näköistä vehjettä, jossa oli muovista tehtyjä hevosia, jotka pyörivät ympyrää. Kyltissä luki 'karuselli'.
Albus nyökkäsi ja he lähtivät jättäen isänsä keskenään. Poikien kadottua Harry avasi suunsa.
”Draco?” tuo kysyi epäuskoisena.
”Tuosta pitäisi antaa 5 pistettä Rohkelikolle”, mies vastasi ivalliseen sävyyn.
”Öö, istuisimmeko?” vastausta antamatta miehet istuivat räikeän keltaiselle puupenkille.
”Onko hän poikasi?” Harry uskalsi kysyä, vaikka asia oli päivän selvää. Ei voinut olla erehtymättä kuka kuului Malfoyn sukuun ja kuka ei. Draco tuijotti mustahiuksista edelleen vihreisiin silmiin Harryn katsomatta häneen.
”Epäilemättä”, hän virkkoi, ”Scorpius on esikoiseni.”
”Aivan isänsä näköinen. Yhtä vaalean platinat hiukset. Kuka hänen äitinsä on?” Harry halusi palavasti tietää, vaikka epäili äidin olevan Pansy Parkinson. Nyt Draco laski katseensa pois Harrysta.
”Saastainen naikkonen jota en edes tuntenut.” Harry pystyi helposti lukemaan sanojen välistä 'kuraverinen' ja 'lemmenjuoma'.
  Tilanne oli hieman omituinen. Molemmat  kelasivat mielessään samoja asioita. He eivät olleet nähneet edes vilaukselta toisiaan yhteentoista vuoteen. Draco oli vanhentunut kuin vain muutamia kuukausia ollessaan kuitenkin nyt 28 vuotias. Ehkä se johtui siitä, etteivät velhot vanhentuneet muutenkaan samaa tahtia kuin jästit. Harry oli kasvanut ainoastaan 170 senttiseksi toisin kuin vaalea  keskivertoa pidemmäksi 180 senttiseksi. Harry katsoi omansa ja Dragon poikaa jotka istuivat pinkkien ponien selässä. Scorpion näytti nöyryytetyltä. Ja jos Harryn silmät eivät valehdelleet, Albus piteli ystäväänsä kädestä ujosti. Pieni hymy karehti Harryn huulille.
”Scorpius on turhan hellämielinen”, Draco ei vaikuttanut lainkaan haluavansa jutella henkeviä Harryn kanssa. Tämä ei kuitenkaan katsonut mitä pojat tekivät vaan oli kiinnostuneempi jästi lasten heitellessä ranskanperunoita lokeille. Lokit raakkuivat iloisesti ja yksi lensi melkein Dracon pään päälle.
”Minäkin olen yksinhuoltaja. Ginny kertoi olleensa raskaana Fredin hautajaisten jälkeen. Albusta ennen syntyi esikoisemme James. Scorpius on ilmeisesti Albuksen ainut ystävä”, Harrystä alkoi olla vaarallista puhua näinkin tuttavallisia asioita entisen vihamiehensä ja kuolonsyöjän kanssa. Draco kuitenkin katsoi viimein toisen vihreisiin silmiin ja loi kasvoilleen virnistyksen, joka viesti Malfoyn ajatellen Harryn järkytystä saadessaan kuulla vauvauutisista. Virnistys katosi kuitenkin salaperäisesti, kun Harry koitti hymyillä takaisin. Juuri kun blondi oli sanomassa jotakin pojat tulivat takaisin.
”Isä, se oli todella ihmeellistä! Teidänkin täytyy käydä jossakin vempaimessa”, Albus oli innoissaan ja kiskoi Harryä penkiltä ylös. Malfoyt lähtivät kulkemaan vähin äänin heidän mukanaan kivistä katua pitkin. Ympärillään he näkivät aluetta joka oli täytetty tupaten täyteen erilaisia vempaimia ja vekottimia. Tuli myös aika, jolloin pojat halusivat jäätelöt. Eivät pojista kumpikaan sellaista ennen olleet maistaneet, mutta koska jokaisella ohikulkijalla oli sellaiset, hekin halusivat maistaa. Pienen kojun luona jokaisen oli vaikea päättää mitä makua ottaisivat. Vaihtoehdot olivat onneksi suppeat. Pian Scorpius oli valinnut itselleen vaniljan, Albus mansikan, Harry mangon ja Draco lakritsin.
”Miltä sinun jäätelösi maistuu?” Scorpius kysyi maistettuaan omaansa aluksi varovasti. Aivan kuin se voisi räjähtää niin kuin räjähtävä näpäys kortit. Albus maisteli kerran, toisen ja kolmannen kunnes vastasi.
”Hyvältä. Maistuu yllättävän tutulle. Entä sinun?”
”Kai tämä on ihan siedettävää. Saanko maistaa sinun?” Scorpius kysyi katsoessaan Albusta katseella johon poika ei koskaan kieltäytynyt. Se oli määräävä, mutta hyvin suloinen katse. Blondin kielen koskettaessa pinkkiä mansikan makuista jäätelöpalloa Albus tunsi tärisevänsä. Halu tietää miltä toisen kieli maistui oli tavattoman suuri. Vatsassa fletkumadot olivat ilmeisesti harjoitelleet balettia. Jos ne nyt edes hyppiä osasivatkaan.
”Scorpius! Mitä sinä teet? Tuo on hyvin alentavaa”, Draco kauhistui. Harry ehti ajatella Dracon kuulostaneen McGarmiwalta eräältä hetkeltä.
”Mitä tuossa oli pahaa?” Harry kummasteli samalla kuin Draco ei hipaissutkaan omaa jäätelöä, joka oli jo sulaamassa vauhdikkaasti. Mies ei huomannut valkoisen paitansa helman tahriintuvan mustaan jäätelöön.
”Enhän minäkään nuoleskele sinun jäätelöäsi! Mietipä mitä siitä voisi kuvitella”, Scorpius pyöräytti silmiään isänsä turhalle huolen aiheelle aloittaen keskustelemisen Albuksen kanssa.
”Mikset? Kyllähän se silloin joskus luonnistui vallan mainiosti!” Harry tulistui hieman. Hän oli toivonut päivän huvipuistossa olevan hauska. Vaalea mies tuijotti suu hiukan auki. Ensimmäistä kertaa tämä näytti kuin kala kuivalla maalla aukoessaan suutansa keksiäkseen jotain ivallista vastaväitettä.
”Kappas kun minä en muista mitään tuollaista”, Malfoy pamautti takaisin.
 Albus kuunteli sivukorvalla aikuisia Scorpiuksen selittäessä samalla huispauksesta minkä kerkesi. Koulussahan fakta oli, ettei Albus osannut lentää saatika pelata huispausta. Scorpius oli Luihuisten pitäjä. Mustahiuksinen oli käynyt viime vuoden jokaisena lauantai aamukasteen aikaan katsomassa harjoituksia.
”Voimmeko lähteä jo edeltä? Mennään tuohon hökkeliin”, Albus ehdotti.
”Kummitustalo”, Scorpius luki kyltistä, ” tuohan näyttää naurettavalta Rääkyvään Röttelöön verrattuna.” Albuksen raahattua ystävänsä sisäänpäässyn luokse miehet aloittivat taas keskustelemisen.
”Kukakohan se oli joka halusi poikaystäväkseni?” Draco aloitti uhmakkaasti, mutta ääni muuttui vihaisesta surulliseksi. Vanhat muistot kalvoivat ilmeisesti vaalean miehen sisimmässä. Harrykin muisteli hetkeä, jolloin oli ottanut eron Dracosta. Syy oli vehtaaminen Ginnyn kanssa   seurauksella jälkeläinen.
  He seisoivat liikahtamattomina vesisuihkualtaan ja kummitustalon välissä. Harry vaihtoi painoaan jalalta toiselle vaivaantuneena. Se mikä sai Harryn sanomaan kiusalla seuraavat sanat yllättivät hänet itsekkin.
”Voi pientä. Sattuiko eromme pahastikkin?” Kyllähän mustahiuksisestakin ero oli tuntunut kamalalta. Hän oli kuitenkin se joka oli tehnyt syrjähypyn ja alkanut seurustella Ginnyn kanssa.
Äkkiarvaamatta Dracon kädet tarrautuivat tiukasti Harryn kauluksista nostaen vihaisesti niitä korkeammalle. Vaalea ei viestittänyt muuta kuin vihaa sylkiessään sanansa.
”Homo Potterilla ei ole varaa sanoa kiehnättyään verenpetturin kanssa.” Sanat satuttivat hiukan Harryä, mutta sanoilla oli peränsä. Hetki oli todella omituinen, sillä he eivät olleet olleet näin lähellä toisiaan kouluvuosien jälkeen. Miehellä oli edelleen tallella pahapoika asenne. Tilanne rauhoitti Harryä hieman hullulla tavalla. Yhdentoista vuoden päästä hän oli siinä riitelemässä entisen poikaystävänsä kanssa värikkäässä huvipuistossa. Aivan niin kuin kouluaikoina Harry päästä tilanteen luonnollisesti etenemään. Nojautuessaan huulet saivat vastineet nopeammin kuin vihreäsilmäinen ehti olettaa. Molemmilla taisi olla samat aatteet mielessään. Suudelma oli kuitenkin täynnä vihaa, kaipuuta ja rakkautta. Dracon äyskähtäessä suudelman loputtua, ”mitä kuvittelet tekeväsi?” toinen suudelma alkoi jo ahnaampana. Eikä tarvittu Dumbledorea sanomaan viisaita sanoja, rakkaus voittaa aina kaiken.
  Harmaiden sielmien leppyessä ja niiden katsoessa vihreisiin suudelman loputtua kuului Albuksen ääni kiistelemässä jostakin Scorpiuksen kanssa.

*

”Mikähän tämä on olevinaan? Eihän täällä kummittele. Vai hyökkääköhän Riesu kulman takaa?” Scorpius arvosteli jästien rakentamaa kummistustaloa. He olivat kulkeneet monien nukkejen ohitse ihmeissään. Käveltyään vielä kulmauksen takaa käytävää pitkin Albus pysäytti vaalean.
”Shhh, kuulitko?” Scorpius kohotti kulmaansa kädet ristissä.
”Jästit sitten pelleilevät tälläisillä asioilla. Ei, en kuule muuta kuin sinun hengityksen.”
”Hengitykseni?” Albus säikähti. Näkikö tai siis kuuliko sen, että hän oli hieman jännitynyt harhailleessaan pimeillä ja hämärillä käytävillä melkein käsikkäin ystävänsä kanssa.
”Potter, mitä tuijotat?” Albus oli katsellut mietteissään täysin huomaamattaan kauniin pojan kasvoja hiukan liian intessiivisesti. Olikohan varmaa ettei hänen äitinsä ollut veela.
”Häh? Enkä tuijota”, Albus valehteli läpinäkyvästi kääntyen ympäri kävelläkseen punehtuneena.
Seuraava huone oli valoisa, mutta täynnä peilejä. Niistä oli tehty kuin eräänlainen labyrintti, mutta pienempi ja kapeampi. Blondi ei epäillyt yhtään, vaan meni Albuksen ohitse kadoten peilin taittessa nyt yksinäisen mustahiuksisen. Albus lähti heti perään koittaen tavoitella toista. Törmätessään liian monesti omaan peilikuvaansa hän itse melkein kiljahti Scorpiuksen kävellessä kulmauksen takaa törmäten häneen. Malfoylla oli selvästi jokin hätänä päätellen pelästyneistä kasvoista. 
”Hirttääntynyt mies ilmestyi suoraan eteeni eräästä peilistä!” Scorpius lähes kimitti valkoisena.
Albus tuijotti toista huolestuneena, mutta remahti nauruun.
”Pidät minua naurunalaisena?” pidempi poika oli entisensä ja pääsi melko nopeasti ulos sokkelosta, loukkaantuneena Albuksen seuratessa hihitellen perässä. Huoneen loputtua käytävän päässä näkyi valoa. Ulkona aurinko oli mennyt onneksi pilveen.
  Poikien kävellessä ulos he alkoivat riidellä. ”Et voi olla tosissasi. Malfoy pelästyi kuvajaista? Kuulostaa huonolta vitsiltä”, Albus härnäsi edelleen toista. Aivan kuin tämä olisi ala-aste ikäinen.
”Suu kiinni! Albus Potter, vihaan sinua”, Scorpius vilkaisi kylmästi toista leuka koholla. Suihkulähteen luona Harry ja Draco olivat irrotautuneet toisistaan juuri parahiksi.

Lopulta Draco ja Harry menivät poikien kanssa yhteen laitteeseen.
”Tämä täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Onkohan vuoristorata turvallinen?” Albus luki kyltistä. Jono oli 6 metriä pitkä. Odottaminen kävi Dracon hermoille. Scorpius osoittautui Harryn mielestä mukavemmaksi pojaksi, kuin Draco oli tuon ikäisenä ollut.
”Pelottaako Rohkelikoita?” Draco kysyi ivallisesti heidän edetessään metrin lähemmäksi jonossa. Muut ihmiset olivat jästeinä varmasti kärsivällisempiä tiedessään miten menetellä. Ohi kulkijoista muutama oli kuitenkin paljastunut velhoksi pukeuduttuaan sydänkuvioisiin uimahousuihin villapaita päällään.
”Ei minua pelota, Malfoy. Eihän Albus ole Rohkelikko”, Harry vilkaisi Albusta, joka keskusteli Scorpiuksen kanssa jälleen huispauksesta.
”Täh? No ei Puuskupuhissakaan olemisessa ole kehumista.”
”Albus on Luihuinen”, Harry vastasi koittaen sanoa sen ylväästi Malfoyn edessä. Oli totta, että Albus oli meinannut joutua Puuskupuhiin, mutta toivottuaan hartaasti Luihuiseen pääsemistä toive oli toteutunut. Harry itse oli sanonut ettei ole väliä minne tupaan pistetään, joten ei se häntä jälkeenpäin haitannut. Tosiasiassa hän ei ollut uskonutkaan poikansa menevän Rohkelikkoon. Dracon epäilevä katse lävisti nyt poikaansa ja Albusta. Keksittyään jotain piikittelevää hän sanoi.
”Ei taida olla tullut isäänsä. Ei osaa edes huispausta”, nyt Albus punehtui kuulessaan tämän. Mustahiuksinen poika häpesi katsoa isäänsä silmiin saatika kenkiinkään. Jo ensimmäisellä luokalla tältä oli odotettu suuria lentotaidon suhteen. Opettajistakin moni oli pettynyt, olihan hän historian nuorimmaksi valitun etsijän poika.
”Olen hänestä kuitenkin ylpeä”, Harry hymyili Albukselle. Silloin oli heidän vuoro siirtyä vaunuun. Pojat halusivat välttämättä eteen. Heidän istuttua vierekkäin ensimäiselle penkille isät joutuivat istumaan heidän takseen, myöskin vierekkäin. Scorpiuksen pyytäessä isäänsä taakseen Draco suostui yrittäen kuitenkin istua mahdollisimman kauas Harrystä, tuloksetta.
  Laitteen käynnistyttyä Albus pelkäsi pyörtyvänsä. Hän oli ainut heistä neljästä jolla oli korkeanpaikan kammo. Laitteen raksuttaessa voimmakkaasti se lähti hilautumaan ylös kiskoja pitkin. Albus sulki silmänsä ja puristi kaidetta kaikin voimin. Scorpius huomasi sivusilmällä toisen pelon ja naurahti. Viileä käsi oli kuitenkin mustahiuksisen käden päällä kuin turvana. Blondi yritti sanoa jotain, mutta ne hukkuivat Albuksen alkaessa huutaa junan mennessä pystysuoraan alas.
Harry nautti siitä salaa. Kasvoille tuuli mukavasti ja hän pystyi tuntemaan itsensä luudanvarrella. Hetkeksi kaikki ajatukset katosivat hiusten sekoittuessa tuulen tuivertaessa. Mustahiuksinen kääntyi Dracon suuntaan junan tehdessä käännöksen . Mies luuli näkevänsä väärin, kun kalpeilla suipoilla kasvoilla oli tyyni hymy täynnä onnellisuutta. Miesten katseet kohtasivat hiusten mennessä silmille. Olivatko he tosiaan vuoristoradassa vai huispauksen kisoissa. Hetki oli omituinen, kun muut ympärillä kiljuivat kauhusta. Huispauksessa yleensä kyllä hurrattiin, vai oliko Kalkaros alkanut stripata yleisössä? Se olisi totta vie tiputtanut etsijätkin luudalta.
  Ilo oli nopeammin ohi kuin he toivoivat. Jalat jälleen maankamaralla Scorpiuksen täytyi antaa Albukselle tukea. Pojan jalat tutisivat vielä 10 minuutinkin kuluttua.
”Lähdetään jo kotiin”, mustahiuksinen mutisi huonovointisena.
”Me lähdemme kotiin”, vanhempi Malfoy sanoi huomatessaan viimein jäätelö tahran paidassaan.
”Menkää pojat jo edeltä”, Harry sanoi Dracon ristiessä kätensä odottavaisesti. Tämä koitti selkeästi peittää tahraa huomaamattomasti. Kun poikien äänet loittonivat riittävästi Harry kääntyi pidemmän suuntaan. ”Nähdään”, hän sujautti pienen suudelman vaalean poskelle. Samalla käsi työnsi toisen käteen taitellun paperin.
« Viimeksi muokattu: 15.01.2015 23:45:59 kirjoittanut Unohtumaton »
each have piece of magic

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 550
  • ava+bannu Ingrid
Vs: Sormenpäät hukassa, K-13, Scorpius/Albus, fluffy, 1/?
« Vastaus #1 : 14.07.2011 22:10:06 »
Whii, kiva ficci oli :)) Ja varsinkin, jos tämä on ekasi. Hieman bongailin joitakin kirjoitusvirheitä ja tässä oli pari, mutta niitä taisi olla pari muutakin vielä, joten kehottaisin ystävällisesti vielä lukaisemaan uudelleen.

Lainaus
sydämmensä
Tsot, tsot, sydämeen ei mahdu kahta ämmää, eikös se niin ole :D

Lainaus
saannut sanaa
Eli siis saanut sanaa...?

Tietysti jos on inspiraation kourissa kirjoitellut, ei siinä pahemmin vilkuilla, kirjoittaako oikein vai tuleeko jokin pikku kämmi.

Lainaus
Huispauksessa yleensä kyllä hurrattiin, vai oliko Kalkaros alkanut stripata yleisössä? Se olisi totta vie tiputtanut etsijätkin luudalta.
:DDDD Et arvaakaan kuinka repesin, kun luin tämän kohdan :DDD En välttämättä haluaisi nähdä kyseistä kohtausta. Ja varsinkin juuri Kalkaros, sepäs se vasta olisikin jotain, huhhu :D

Oi, oi, slashia lisää vain :) Toivottavasti heidän loppupäivänsä menee hyvin myös ja jotain enemmänkin ehtii tapahtua...

Kiitoksia tästä kivasta ficistä ja toivon, että jatkat vielä kirjoittamista, sillä jos tämä oli eka, niin maltan tuskin odottaa, kun hieman vielä viilaat tyyliäsi, jossa ei tosin ole kovinkaan paljon haukkumisen varaa :) Ja mukavan pitkäkin vielä ekaksi tekstiksesi!
Hyppää lehtikasaan!

Scork

  • ***
  • Viestejä: 64
  • ava ryöstetty Nukkemestarilta
Vs: Sormenpäät hukassa, K-13, Scorpius/Albus, fluffy, 1/?
« Vastaus #2 : 16.07.2011 23:01:28 »
Grenade: Kiitos kiitos, että neuvoit korjaamaan nuo virheet. Ja luin uudestaan, joitakin korjaillen. Mukavaa, että tykkäsit edes jonkin verran. Toinen osa tulee muutaman päivän kuluttua toivottavasti. Tarkoitus olisi tehdä 6 osainen, että enköhän siinä aikana viilaannu (eihän timantistakaan sileää saada heti) ;)
each have piece of magic

Scork

  • ***
  • Viestejä: 64
  • ava ryöstetty Nukkemestarilta
Vs: Sormenpäät hukassa, K-13, Scorpius/Albus, fluffy, 1/?
« Vastaus #3 : 04.09.2011 18:03:33 »
2. luku




”Isä, ajoimme tästä jo kolmannen kerran”, poika neuvoi. Samat liikenneympyrät kukkapenkkeineen eivät jättäneet Pottereita taakseen. Kuskina oleva mies nosti etusormellaan lasejaan jo hermostuneena. Radiosta pauhasi jästimusiikkia, jonka jälkeen alkoi säätiedotus. Harry ajoi auton bussipysäkille ja sammutti sen. Naisääni katkesi juuri ratkaisevalla hetkellä. Sataisiko tänään senttejä vai metrejä.
”Albus Severus, paljonko kello on?” Harry kysyi penkoessaan auton laatikoista karttaa.
”Epäilisin jo kuutta”, Albus kertoi katsoen ikkunasta jo huolestuneena sadepilviä. Aurinkoisesta päivästä ei ollut enään tietoakaan. Onneksi huvipuistossa käynti oli osunut keskipäivälle. Vesipisarat ropisivat autoa vasten.
”No voihan perhana”, mustahiuksinen mies kirosi pahoitellen kuitenkin, ”anteeksi, en yleensä kiroile lasten kuullen.” Poika mulkaisi isäänsä. Aivan kuin tämä ei olisi kuullut pahempaa kuin yhden vaivaisen kirosanan. Välillä poika piti isäänsä turhankin ylisuojelevana. Hänen veljensä James oli toisaalta kyllä melkoinen rääväsuu.
Karttaa ei tunnu löytyvän. ”Osaisikohan Ginny tänne hakemaan meitä”, Albus kohautti olkapäitään.
”Suostuisit nyt. Hän aina sanoo, että olen tervetullut koska tahansa”, poika yritti maanitella, mutta hänen isänsä astui autosta ulos mielenosoitukseksi. Samalla Harry huomasi juuri sopivasti jästin tulleen bussipysäkille huikean sateenvarjon alla. Albus hätkähti, kun aivan vierestä ajoi suuri rekka. Vesilammikko oli ainakin muutaman metrin pituinen, eikä kulunut montaakaan sekunttia Harryn istuuduttua takaisin autoon litimärkänä.
”Okei, soita sitten hänelle!” Albus hymyili tyytyväisenä saadessaan käteensä jo toista kertaa puhelimen.
Tunnin sisällä punainen auto kaartoi suuren omakotitalon porteista sisään pihalle. Viimein oli sääkin tyyntynyt. Harry silmäili jo varuillaan rakennusta. Se ei ollut läheskään yhtä suuri ja korea kuin entinen kartano, jossa vihreäsilmäinen useinkin vieraili nuorena. Tietenkin salaa. Harry ehti ajatella jo positiivisesti, kunnes pusikoista tepasteli valkoinen riikinkukko. Hän ei tiennyt itkeäkkö vai nauraakko.
Ovi oli jo kuin valmiiksi raollaan heitä varten. Asteltuaan kiviportaat ylös ovesta sisään, he päätyivät hämärään aulaan. Nurkissa kyhjöttivät liikkumattomat patsaat, ja askeleet kaikuivat kuuluvasti. Yhtäkkiä jokin olisi sanonut 'puff'.
”Harry Potter! Viimein tapaamme”, uikuttava ääni kantautui jostakin. Molemmat mustatukkaiset hätkähtivät kun ääni tuntui kuuluvan heidän jalkojensa juuresta. Eikä keltaraidalliseen tyynylinaan pukeutuneesta voinut luulla kuin kotitontuksi. ”Merlin, älä vain sano, että Dobbyllä oli sisaruksia!” Harry tuijotti kotitonttua, joka kumarteli molemille niin syvää että pitkä nenä hipoi puulattiaa.
”En olisi koskaan uskonut teidän saapuvan luoksemme. Hän lienee Albus Severus Potter? Taidamme olleet tavanneet”, alle metrin mittainen tonttu kumarteli syvään. Samalla alkoi kuulua askeleiden ääniä. Joku oli tulossa.
”Bobi, keittiöön siitä!” vaalea poika käskytti astellessaan toisesta ovesta eteisaulaan. Pojalla oli päällään tummanvihreä paita joka ei kuitenkaan sointunut valkoisten housujen kanssa. Albus rykäisi koittaen saada toisen huomion, mutta epäonnistui siinä Harryn kysyessä:
”Onko Malfoyilla uusi kotitonttu orjuutettavana?” Scorpius naurahti ivallisesti pudistellessaan päätään. Albus punehtui, sillä tiesi mitä Scorpius ajattelisi hänen isästään.
Bobi oli alkanut sählätä vieraiden takkien kanssa, mutta katosi siinä samassa –ilmeisesti keittiöön. Mustahiuksiset alkoi nyt katsella turvallisemmin ympärilleen vaaleaverikön ohjatessa heidät ovesta uuteen huoneeseen. Takkatuli roihusi luoden lämpöä muuten niin hämärään ja kolkkoon olohuoneeseen.
”Albus, mennään yläkertaan”, blondi sanoi vieden Albuksen viereisestä ovesta ulos. Askeleiden kopinan loputtua Harry alkoi silmäillä huonetta. Kattokruunu kimmelsi sohvien yläpuolella. Kalusteet olivat mustaa nahkaa ja pöytätasot lakattua tammea.
”Kas kas, Harry Potter. Eikö olekin, ah, kodikasta?” Harry säikähti. Huoneessa ei ollut ketään. Tuosta henkilöstä, jolle ääni kuului ei voinut erehtyä. Tai unohtaa, vaikka haluaisi. Miehellä kesti hetken ennen kuin tajusi mistä ääni kuului. Suoraan hänen vieressään seinällä oli suuri muotokuva, jonka henkilö liikkui. ”Lucius”, vihreäsilmäinen hymähti. Vaalea pitkähiuksinen Malfoy oli menehtynyt noin 10 vuotta sitten petettyään kuolonsyöjät. Yksi heistä oli tullut surmaamaan kostonhimoisena jo hyvien puolelle siirtynyneen Malfoyn. Muotokuvan jälleen aikoessa puhua kuului oven natinaa. Kääntyessään tulijan suuntaan Harry tiedosti vasta nyt tilanteen. Hän oli Draco Malfoyn kodissa. Tulija oli pukeutunut kokomustaan niin, että vaaleat hiukset ja silmät hyppäsivät silmille. Draco asteli tuttu ilme kasvoillaan lähemmäs mustahiuksista.
”Oliko kenties outoa tulla kerrankin pääovesta?” hän vihjaili vieraan siirtyessä takan eteen. Lucius Malfoy taulussa oli nyt aivan hiljaa seuratessaan miehiä.
”Kiva talo”, Harry töksäytti, seuratessaan vaalean tuloa yhä vain lähemmäs häntä kohti. Lyhyempi henkäisi tuttua tuoksua sisäänsä, jonka oli jo miltein unohtanut vuosien saatossa. Harmaat silmät ajelehtivat jo vaarallisen alas katsellessaan miestä. Heidän ylleen langettui jännittynyt tunnelma. ”Näkisitpä makuuhuoneen”, toinen nosti katseensa kiusoitellakseen. Samassa kotitonttu pöllähti heidän viereensä. Tilanne ei tainnut olla ulkopuolisen silmin lainkaan ihmeellinen. Oli tilanteessa jotain kotoista ja utuisaakin, ainakin Harryn mielestä. Lämmin takkatuli, mutta muuten niin hämärä huone, sekä toisen miehen tuoksu. Vai oliko se vain Malfoyden ominaishaju? Tuoksu hipoi kieltämättä jo naisellisuuden rajaa.
”Mitä nyt taas?” Draco sähähti. Bobi vinkaisi asiansa. ”Pöytä on katettu, herra.” Jälleen tontun kadottua Harry puhui.
”Tuo on väärin. Orjuuttaa tai saati pitää kotitonttua.” Tuohon vaalea vastasi hymähtäen.
”Oletko töissä S.Y.L.K.Y järjestössä?” Harry punastui.



Pöytä oli katettu koreasti. Kulhoissa oli mitä lie kastikkeita ja mereneläviä, mutta pannuista löytyi myös jästien ruokalajeja. Kaikki olivat hiljaa haarukoiden ja veisten kilahdellessa. Albuksen ottaessa lisää kurpitsavuokaa Scorpius rykäisi. ”Paljonko kello on?” Bobi, joka hääräsi takkatulen parissa vastasi heti. ”Viittä vaille kahdeksan, nuori herra.”
”Hienoa”, vaalea poika vastasi ja lusikoi lisää kirpitsakeittoa suuhunsa. Albus käänsi katseenssa kysyvästi häneen. Samassa Scorpius alkoi naputtaa lusikalla lautasen reunaan ilmeisesti vain huvin vuoksi.
”Kuinka niin hienoa?” Albus kysyi aidosti hämillään. Heidänhän pitäisi varmaankin pian lähteä kotiin. ”Teidän ei tarvitse lähteä kotiin enään näin myöhään”, poika sai sanotuksi laitettuaan taas vuokaa kitaansa. Draco ei ollut huomannut varmaankaan edes, että pöydässä keskusteltiin, sillä oli keskittynyt edessään oleviin papereiden. Harry arveli niiden olevan työpapereita. Mustahiuksinen pudisteli arasti päätään hymyillen, vinkaten isänsä suuntaan. Harrykään ei ollut keskittynyt poikien puheenaiheeseen.
”Hei isä! Potterit jäävät meille yöksi”, Scorpius lähinnä totesi tai käski, ennemmin kuin olisi kysynyt. Pinkkiin tyynyliinaan sonnustautunut Bobi oli ollut tarkkailevampi, koska saattaisi joutua palveluksiin.
”Sijataanko arvon vieraille huone?” Bobi vinkui . Viimein vanhempikin Malfoy sai nenänsä irti papereista.
”Mitä? Tekö aijotte jäädä tänne yöksi?” Draco kurtisti kulmiaan, ”eihän tämä ole mikään otetaan-Potterit-huostaan-kamppanija.”
”Emme me sitä ehdottaneet”, Harry puolusti rehellisenä. Matkaa Malfoyilta heille tosin oli reilu 100kilometriä, mies ajatteli. Käkikello alkoi kukkua, se kukkui kahdeksan kertaa.
”Eli sillä selvä”, vaalea poika nousi pöydästä raskaan tuolin raapiessa puulattiaa vasten. Astiat, jotka olivat olleet hänen edessään katosivat. Draco pudisteli vain päätänsä ja jatkoi kirjoittamista mutisten Scorpiuksen olevan yhtä päättäväinen kuin hänkin.
”Häiritseekö siis yöpymisemme?” Harry kysyi saaden vastaukseksi ainoastaan olkien kohautuksen. Albus lähti jälleen Scorpiuksen perään ilmeisesti yläkertaan, jossa pojan huone oli. Harry alkoi jutella Dracon kanssa työasioista.


Scorpiuksen huone oli erittäin siivossa kunnossa. Lattioilla ei lojunut vaatekasoja, eikä pöydillä ollut astioita tai muuta roinaa. Albus hivuttautui sängynlaidalle istumaan. Se oli pehmeän tuntuinen.
Vaalea istui kirjahyllyn vieressä olleeseen nojatuoliin laittaen jalkansa toisen jalan ylitse.
”Mitä mietit?” hän yllätti vihreäsilmäisen kysymyksellään.
”Öh, kaikenlaista. Entä sinä?” Scorpius ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä vastaukseen.
”Kaikenlaista”, vastasi hänkin saaden Albuksen hymyilemään vaivaantuneena. Mistä lähtien hän oli ollut kiusaantunut toisen seurassa?
”Ärsyttävää kun olet tuollainen”, Scorpius sanoi suoraan ajatuksensa, ”voisit olla puhelijaampi. Vai olenko noin pelottava?” hän lisäsi virnistäen. Albus vaihtoi asentoaan hiukan, kun siinä samassa vaalea retkahti istumaan hänen viereensä tahaltaan aivan kylki kylkeen.
”Ollaanpa nyt sellaista, että vuorotellen mietitään henkilöä ja toinen koittaa arvata ketä ajattelee. Saa vastata ainoastaan kyllä tai ei. Onko selvä?” Scorpius selitti asetuttuaan makuulleen Albuksen viereen. Tämä katsoi kuitenkin toista taukoamatta. ”Joko olet miettinyt henkilön?”
”Kyllä kai...”, Albus koitti ajatella jotakuta. Se oli vaikeaa, sillä ei hän ketään tuntenut nimeltä. Ainoastaan joitakin luihuisista ja opettajat. Toisin kuin Scorpius, joka tunnisti jokaisen vastaan tulijan koulussa ja Viistokujalla.
”Onko hän meidän koulussa?”
”On”, Albus totesi empimättä.
”Onko hänellä tummat hiukset?” Scorpius kysyi.
”Ei”
”Onko hän kaunis?” Scorpius siirtyi nyt enemmän istumaan Albuksen kääntäessä katseensa muualle. Olipas mielenkiintoinen lattiamatto.
”Kyllä”, Albus vastasi ujosti.
”Ei kai vaan Rohkelikko?” Scorpius varmisti.
”Ei”, Albus hymyili ajatellessaan henkilöä punaisessa solmiossa.
”Hyvä! Onko hän puhdasverinen?”
”Ei, puoliverinen”, Albuksen vastaus oli onneksi tarpeeksi tyydyttävä toiselle.
”Oletko ihastunut häneen?” Kysymys putosi kuin kirkkaalta taivaalta Albuksen mielestä.
”Scorpius! Älä kysele tuollaisia”, vaalea vain virnuili ja tökki toista kylkeen saaden Albuksen miltein äännähtämään. Albus tajusi ettei hänellä ollut mitään mahdollisuutta kiertää kysymystä.
”Vastaa nyt vain. Kyllä tai ei.” Hetken mietittyään mustahiuksinen sopersi käsiään väännellen ja vilkaisten vaaleaa silmiin.
”Kyllä, kai.” Harmaat silmät koittivat nyt entistä enemmän tavoitella vihreitä kiinnostuneina. Scorpius oli vain innostunut vastauksesta, koska Albus ei ollut koskaan ainakaan myöntänyt olleensa ihastunut.
”Ei ole totta, Albus! Hän on poika”, vaalea kailotti silmät miltein kiiluen samalla, kun Albus toivoi kurpitsavuuan vatsassaan tulematta ylös.
”Mistä sinä muka sen tiedät?”
”Äskeinen oli kyllä villi veikkaus, mutta nyt se sai vahvistuksen”, Scorpius virnuili omahyväisesti.
”Jatketaanpa. Hmm, onko hän hyvä suutelemaan?”
”Mistä minä tiedän, kun en ole kos-”, Albus melkein vauhkoontui liian kiusallisista kysymyksistä, muttei olisi arvannut sitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Vaalea nosti mustahiuksisen leukaa itseään päin hieman koholle ja painautui niin lähelle, että jo pelkkä pojan lähes sylissä oleminen sai melkein fletkumatojen kiemurelemisen vatsassa voimaan lähes huonosti. Hetkeäkään epäröimättä vaalea kallisti aavistuksen päätänsä, raotti kapeita vaaleita huuliaan nojautuen välissä olleen raon yhteen. Albus oli kangistunut. Mitä hän voisi tehdä?  miskei hän perääntynyt? Ja miksi helvetissä hän tunsi itsensä olevan onnenkukkuloillaan? Suudelma oli sellainen, kuin lyhempi oli lähes kuvitellutkin, mutta parempi. Hetken hän luuli tukehtuvansa hapen puutteeseen, mutta toinen irrottautui muutaman sentin kauemmaksi lipaisten nopeasti kielellään toisen huulia. Albus miltein tärisi jännityksestä.
"No, onko hän?" poika todella vaati kysymykseensä vastauksen, eikä lyhyemmällä ollut vaihtoehtoja. "Kyllä", Albusta kuumotti kasvoista ja pää tuntui heliumilta, pystymättä katsomaan toista silmiin.
"Jaa jaa", Scorpius siirsi jalkansa pois toisen sylistä nousten ylös.
"Bobi!" hän sanoi ja "puff", kotitonttu seisoi oven edessä. "Tee jotakin makeaa illaksi. Eikä mitään kurpitsaleivoksia tai vanukkaita, vaan kunnon täytekakku ja kulhollinen suklaasammakoita", poika käskytti, eikä mustatukkainen ollut tällä kertaa lainkaan pahoillaan. Bobi kumarsi ja katosi. Niinkuin se oli ilmestynytkin. Jotenkin Albus olisi halunnut tontun jäävän Scorpiuksen kysyessä:
"Mitäs sitten tehtäisiin?"


"Ministeriö tulisi vaihtaa mitä pikimmiten. Toisaalta itse työpaikkaa oli hankala saada", Draco puhui Harrylle. Kuolonsyöjä tatuointi ranteessa ei todellakaan tarjonnut työpaikkoja.
"Ei aurorinakaan ole aina hääppöistä olla. Kyllähän niitä Voldemortin kiihkoilija kannattajia vielä löytyy edelleen jostakin maanrakosesta", Harry tuumi asiallisesti jutustellen. Draco näytti vaivaantuneelta puristi kädet selkeästi nyrkkiin ahdistuksessa. Malfoyilla ei ollut ollut varaa valita kymmeniä vuosia sitten liittymistään kuolonsyöjiin.
Harry katsoi hiukan säälivästi vaaleaan mieheen, jonka iho kilpaili vaaleudessa hiusten kanssa. Hän miltein naurahti muistellessaan kouluaikoja, jolloin hiukset olivat joutunet kärsimään.



"Ei, ei! Minä kuolen tähän aivan varmasti. Musta ei todellakaan sovi minulle", Draco haroi hiuksiaan peilin edessä tyttöjenvessassa. Harry hymyili rohkaisevasti ja pörrötti toisen pikimustia hiuksia.
"Ne ovat ihan söpöt", hän naurahti. Tarkoituksena oli ollut, että aamulla ennen kuin joululoman jälkeiset ensimmäiset oppitunnit alkaisivat, Dracolle olisi taijottu muutama ohut musta raita hiuksiin vaaleiden hiusten sekaan.  Loitsu oli mennyt totisesti mönkään, mutta ainakin mustatukka korosti muuten niin vaaleaa nuora poikaa. Oli lähellä, ettei Draco lähes nyyhkyttänyt.
"Isäni tappaa minut!" Harry koitti rauhoitella toista, muttei välttämättä onnistunut Murjottavan Myrtin kihretäessä ylhäällä katonrajassa.
"Tuo saadaan kyllä jo tänään pois. Kamalempaa olisi jos minä olisin blondi!" Poika ei ollut edes harkinnut blondaavansa raidan raitaa, vaikka Draco olisi kuinka halunnut. Hiusongelma oli selivnnyt jo seuraavalla Professori McGarmiwan muodonmuutoksen tunnilla. Ja niin Malfoy oli jälleen vaaleatukkainen. Eikä koskaan enään luottanut hiusten värjäykseen taikakeinoin.


"Mitä mietit?" Draco kysyi hämmästyessään Harryn tirskahdusta. Hän toisteli tätä kysymystä aina jatkuvasti nuorenakin.
"Muistoja sinusta ja minusta. Sinä?" Harry hymyili. Draco irvisti ja sanoi:
"Potter! Irstasta."
"Ei niitä sellaisia muistoja, hölmö!" Harry huudahti Dracon nauraessa vaisusti.


Mies hieroi kasvojaan. Ikkuna oli auki, mutta miehen mustatukka oli liimaantunut otsaa vasten. Hän vaihtoi ties monetta kertaa asentoaan. Yö oli ollut pitkä. Harry vilkaisi oikealle puolelleen. Silmät olivat tottuneet aikoja sitten näkemään hämärässä, lähes pimeässä huoneessa. Viereisessä sängyssä tuhiseva nuorempi henkilö jolla ei ollut ilmeisesti ollut vaikeaa nukahtaa. Viimein mies kiskaisi vihreän peittonsa syrjään. Seinällä oli vasapäätä huonetta jonkin sortin maalaus. Ilman lasejaan Harry erotti vain kehyksen tapaiset hopeareunat kuunvalon valaistessa takaseinää. Vihreäsilmäinen haparoi lasinsa pöydältä asettaen ne paikoilleen laskien jalkansa varovasti sängyltä lattialle. Matto esti natinan äänet. Hänen poikansa ei ollut liikahtanut tuntiin sen jälkeen, kun oli unissaan mutissut jotain suklaasammakoiden hyppimisestä. Harry kohosi nyt seisomaan ja lähti astelemaan huoneen poikki ovea kohti varoen pitämästä ääniä. Vierashuone oli ihan mukava. Samantapainen, mutta värikkäämpi kuin Malfoyden kartanossa. Pääosin musta ja valkoinen jakoi huoneen värikaaren. Katsellessaan lähempää metrin korkuista maalausta Harry tajusi mitä se esitti. Siinä oli vaakuna, jossa käärme kiersi tikarin ympäri. Ei se niin hieno ollutkaan, kuin Harry oli kuvitellut. Mutta nyt hänen oli pakko päästä huoneesta, sillä oli sangen kuuma. Hänen päätänsä jomotti ja kurkkua kuivasi.
Käytävä oli tyhjä, eikä valot olleet päällä. Käytävällä oli vain kolme ovea, mutta hän Harry tiesi, ettei etsimänsä huone ollut mikään niistä. Niimpä hän löysi käytävän perältä portaat jotka veivät keskimmäiseen kerrokseen. Prikulleen saman näköinen käytävä oli jälleen hänen silmiensä edessä. Tällä kertaa lähimmässä ovessa oli hopealaatta, Scorpius. Huoneesta kantautui kaukaista ääntä, kuin supatusta. Painaessaan korvansa vasten ovea, äänet lakkasivat. Olikohan huoneesta edes kuulunut mitään vai oletinko sieltä kuuluvan, Harry mietti empien, lähteäkkö seuraavaan kerrokseen. Portaat jotka veivät alimpaan kerrokseen olivat muutaman metrin päässä. Samalla myös niitä valaisi kuunvalo, joka tuli avoimesta ikkunasta. Ikkuna kohdistui suoraan sisäpihalle, jossa näkyi Pottereiden puhtaudesta säihkyvä auto. Asialla oli ilmiselvästi ollut Bobi.
Harry lähti astelemaan portaita. Talo muistutti oudolla tavalla Mustien kotia, jonka Harry oli perinyt kummisedältään. Hän oli siirtänyt sen aurorien päämajaksi, kun Kiltaa ei oltu enään tarvittu. Ehkä vielä jonakin päivänä Killan tulisi taas yhtyä, mutta se olisi pahin mahdollinen asia jota Harry pelkäsi.
Puuportaiden päässä oli muutama kynttilä valaisemasssa aulaa. Kaksi ovea, vasemmalle ja oikealle. Harry valitsi oikean, sillä toinen vaikutti takaovelta. Astuessaan huoneeseen ilma lämpeni. Tuli takassa kipinöi edelleen. Astellessaan huoneen poikki sohvien ohitse Harry olikin jo unohtanut jotain, jonka muisti vasta äänen sanoessa.
”Potter, jälleen.” Tällä kertaa hän ei säikähtänyt varsinaisesti, mutta pälyili ihmeissään ympärilleen. Luciuksen muotokuva oli samalla paikalla kuin päivälläkin, tietenkin.
”Minäpä minä”, Harry vastasi melkein haukotellessaan. Vaaleaa pitkähiuksista miestä esittävä kuva kohtotti kulmaansa virnistäen, ”kuinka naivia astua tähän taloon. Vasta kuoltuani Draco katui, ettei kertonut minulle kaikkea, ah niin, teistä.” Viimeinen sana oli lievästi halveksuvan kuuloinen.
Mustahiuksinen puristi kämmeniään yhteen ja aikoi lähteä pois huoneesta, mutta jokin pakotti hänessä kysymään, ”olisitteko hyväksyneet suhteeni poikaanne?” Kysymys, jonka hän oli halunnut nuorena tietää, oli kaivertanut häntä vuosia. Viimein se oli esitetty, vaikkei kuitenkaan kasvotusten Lucius Malfoylle. Vaaleahiuksinen naurahti pilkallisesti vakavoituen.
”Vaikea kysymys, kun nyt katsoo tilannetta. Oli Dracon puolesta hävytöntä joutua lemmenjuoman alistamaksi, kun siitä kehkeytyi lapsenlapseni.” Harry hymähti lähtien viimein olohuoneesta. Hänen päänsä jomotus oli lakannut, kun hän viimein avasi vessan oven. Vihreätsilmät katsoivat peilin kautta itseään. Harry ei tiennyt kuinka kauan mietti siinä aivot tyhjinä, ennenkuin joi hanasta vettä.

Draco kiristi solmionsa ja siveli hiuksiaan siistimmiksi. Peilin kautta miehenalku näki mustahiuksisen poikaystävänsä, joka sähels sotkuisen mustan tukkansa ja solmion kanssa.
”Ei tuosta tule mitään. Annappas kun näytän”, vaaleat sormet solmivat näppärästi punaisen solmion.
”Ja hiuksesi ovat ihan hyvin. Ei ne tuosta parane, vaikka kuinka yrittäisit”, Draco hymähti nostaen silmänsä valmiista solmiosta vihreisiin silmiin. Pitkät sormet kiertyivät toisen niskan taakse. Harry joutui aina olemaan leuka koholla ollessaan lyhyempi, joten joutui jälleen tuntevansa itsensä olevan tossun alla, vaalean vaihtaessa intohimoisen suudelman. Sitten vielä toisen, mutta Harryn yrittäessä uudelleen kielisuudelmaa toinen keskeytti aikeen laittaen sormensa toisen huulten päälle. ”Ensiks työ, sitten huvi”, hän hymyili saaden nurinaa vastineeksi. ”Ihan totta, minua pelottaa”, Harry mutisi katsoen harmaisiin silmiin tosissaan.
”Tiedän kyllä, että olen vaarallinen sängyssä, muttei sinun vavista tarvitse”, Draco kohotti kulmaansa. Mustahiuksinen tyrskähti ja pudisti päätänsä. ”No ehkä sitäkin, mutta tarkoitin isääsi. Hyväksyyköhän hän minua osaksi sukuanne?”
”Harry, noin sanotaan, kun ollaan menossa naimisiin. Ja sen aika ei ole vielä”, vaalea venytti viimeistä sanaa kuin kysymyksenä ja jatkoi, ”mehän vielä vain seurustelemme.” Lyhyempi oli hetken hiljaa, mutta kiirehti ennen kuin toinen kerkeäisi.
”Et siis halua kanssani koskaan naimisiin?” Draco leikki miettivänsä pitkään nuolaisten alahuultaan. ”Hmm, en nyt tiedä...”
”Draco!”
”Okei okei, kyllä minä sinua rakastan, aina. Lupaan sen. Mietin vain juuri, että sopisiko Harry James Malfoy lainkaan sinun nimeksesi”, vaalea naurahti Harryn yhtyessä tähän. Naurun lomasta hän sanoi vielä ennen kuin he lähtisivät alakertaan. ”Ei, sinusta tulee Draco Potter.”
”No ei todellakaan!”


”Mutta sitten kaikki meni pieleen kuolonsyöjien saapuessa äkki arvaamatta”, Harry muisteli synkkänä. Hänelle ei jäännyt mitään jäljelle noista lupauksista ja unelmista. Lähtiessään takaisin huoneeseensa hänen aivonsa työskentelivät ankarasti kahlaten läpi muistojaan. Häntä harmitti ja ehkä hiukan itketti. Kaikki näytti hyvin aavemaiselta Harryn sulkiessa viimein vierashuoneen oven.
« Viimeksi muokattu: 04.09.2011 21:50:56 kirjoittanut Scork »
each have piece of magic

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 550
  • ava+bannu Ingrid
Vs: Sormenpäät hukassa, K-13, Scorpius/Albus, fluffy, 2/?
« Vastaus #4 : 04.09.2011 20:44:07 »
Jeih, jatkoa =) Tuossa alussa hieman häiritsi, kun oli pari lausetta ensin preesensissä ja sitten yhtäkkiä imperfekti valtasi alan. Eli ensin oli että sanoo ja sitten tulikin sanoi. Voisit muokkailla sitä hieman.

Kiva, kun kerrottiin hiukan Dracon ja Potterin menneisyydestä noissa takaumissa. Ja Luciuksenkin kohtalosta. Albus ja Scorpius olivat tosi lutuisia pelatessaan arvauspeliä :) Sellaisia pikkupoikamaisia, mutta kuitenkin niin lutuisia. Myös Draco oli niin itsensä letkauttaessaan etuoven käyttämättömyydestä ja muutekin.

Lainaus
meni pileen

pieleen. Tämä oli yksi virhe ja muutenkin viimeistä kohtaa voisi katsoa, muistaakseni bongasin siitä jonkun muunkin virheen. Sakota, jos olen väärässä.

Pidin osasta ja naurahdin noille Draco Pottereille, ei ehkä ihan sopisi miehelle tuo sukunimi =DD Jään odottaamaan seuraavaa osaa :)
Hyppää lehtikasaan!