Title: Takkutukkakissa
Author: nami
Fandom: Fruits Basket
Pairing: Kyo Sohma /Tohru Honda, jos joku onnistuu tästä Yuki/Tohrua jotenkin irti repimään, niin mikäs siinä. Tuo Tohrun ja Yukin keskustelu ei tosin ole tarkoitettu sellaiseksi.
Rating: S
Genre: Fluff, one-shot
Summary: ”Ääliökissa nukkui siis pommiin?”
Disclaimer: Takaya-san omistaa kaiken, minä en saa tästä minkäänlaista korvausta.
A/N: Osallistuu Fandom 10-haasteeseen ja fandomini on siis Fruits Basket, kuten varmasti jo kävi ilmi.
”Kyo-kun, eikö sinun pitäisi nousta? Kello on jo… KYAAH!”
Ovi rävähti auki Tohrun silmien edessä ja hän kavahti taaksepäin paniikissa vinkuen. Huoneesta löntysti käytävään pitkä, jäntevä poika, jonka oranssit hiukset olivat unisesti takussa ja pörrössä peittäen tämän silmät. Kesken uniensa herännyt Kyo oli pelottava ilmestys. Hän raahusti hitaan zombimaisesti säikähtäneenä poskiaan rutistavan Tohrun ohi kylpyhuoneeseen. Tyttö räpytteli hetken silmiään hämmentyneenä, viritti sitten kasvoilleen perusenergisen ilmeen ja hihkaisi pojan perään:
”Kyo-kun, laitanko sinulle koulupuvun valmiiksi? Voisin myös tuoda aamiaisen sinulle tänne yläkertaan.”
Oven toiselta puolen vastaukseksi kantautui jotain epämääräistä mutinan ja murinan väliltä. Sitten kuului suihkun sorina, ja Tohru ymmärsi, että oli turha odottaa keskustelua. Hän huokaisi syvään.
”No, haen hänelle aamiaisen alakerrasta, jos Yuki-kun on jo syönyt… paitsi että pitää laittaa Shigure-sanille jotakin jääkaappiin, hän tuskin on vielä hereillä… sitten silitän Kyo-kunin vaatteet ja…”
”Honda-san, kiitos aamupalasta”, kuului Yukin pehmeä ääni.
”Ai, Yuki-kun. Ei tarvitse kiitellä, olen iloinen jos pidit siitä”, tyttö vastasi naurahtaen.
”Hmm, ääliökissa nukkui siis pommiin?”
”Niin, minun pitäisi nyt hakea hänelle aamiainen tänne ja samalla laittaa Shigure-sanin osuus jääkaappiin odottamaan.”
”Ei tarvitse huolehtia Shiguresta”, Yuki huokaisi nostaen käden haromaan hiuksiaan, ”tuo idiootti ryskäsi niin kovaa, että varmaan koko kaupunki heräsi.”
”Ai, no, ei se mitään, haen sitten vain Kyo-kunin ruoan”, Tohru sanoi hymyillen iloisesti ja kääntyi lähteäkseen.
”Honda-san… olet joskus kyllä vähän liiankin kiltti.”
Tohrun iloinen hymy valui hieman ja hän näytti hämmentyneeltä.
”Ai”, tyttö henkäisi ja kipitti portaisiin.
Yuki käänsi Tohrun mentyä katseensa kohti kylpyhuoneen ovea.
”Hoi, ääliö. Älä Honda-sanille kiukuttele, ei ole hänen vikansa, ettei aivokapasiteettisi riitä herätyskellon käyttöön.”
”Kyo-kun, toin sinulle syötävää!” Tohru huudahti koputtaessaan Kyon huoneen oveen. Poika avasi oven ja murahti jotain, joka saattoi olla ”kiitos”. Hän istahti sängylleen ja alkoi syödä. Tohru otti Kyon lattialle mytyksi heittämän koulupuvun mukaansa ja lähti silittämään sitä. Poika jäi tuijottamaan oviaukkoa, josta tyttö oli juuri mennyt jättäen jälkeensä raikkaan kukkasmaisen tuoksun. Hän pudisteli päätään kuin olisi yrittänyt ravistella sieltä ajatuksia ulos. Tohrun tuoksu leijaili yhä hänen ympärillään ja iloinen hymy oli piirtynyt selvänä Kyon mieleen, vaikka tyttö oli jo mennyt. Ei Kyo olisi tarvinnut huolenpitoa, ainakaan omasta mielestään. Se sai hänen sisällään aikaan jotain outoa, kutittelevan, lämpimän humahduksen. Se sai hänet hämilleen ja aikaan typerän olon, josta hän ei pitänyt yhtään. Silti hän ei vain osannut kieltää Tohrua auttamasta ja huolehtimasta.
Poika oli juuri saanut syötyä, kun Tohru kiikutti hänelle täysin sileän ja yhä lämpöä hehkuvan vaatekerran.
”Kiitos”, Kyo sanoi tällä kertaa selvästi ja punehtui vaivautuneen näköisenä.
”Ei kestä kiittää”, Tohru sanoi, ”minä pidän siitä, kun voin olla avuksi.”
”Tiedän…”
Tohru jäi seisomaan hymyillen ovensuuhun. Aurinko paistoi sisään ikkunasta ja kurotti säteensä kiiltelemään Tohrun tummiin hiuksiin. Kyo katsoi häntä hämmentyneenä ja takelteli sitten:
”Öh, tuota, ajattelin vaihtaa vaatteet…”
”Iik, aivan, anteeksi”, Tohru kiljahti ja poistui huoneesta juoksujalkaa rymisten. Kyon toinen suupieli kohosi virnistyksentapaiseen tytön mentyä. Sitten oven toiselta puolen kuului taas Tohrun pirteä ääni.
”Haen sinulle hiusharjan!”
”Mitäh?” Kyo huudahti äimistyneenä. Hiusharja? Mitä ihmettä se tyttö nyt suunnitteli?
Askeleet kuitenkin kertoivat tytön jo menneen ennen kuin hän ehti väittää vastaan. Loistavaa, Kyo ajatteli kiskoessaan koulupukua ylleen, minä harjaamassa hiuksia?
Pian Tohru palasi kädessään tyttömäinen, vaaleanpunainen hiusharja.
”Tässä”, hän sanoi iloisesti ja ojensi harjan kohti Kyoa.
Tämä ei kuitenkaan edes liikahtanut, ynähti vain vaivautuneena.
”Minä en ole koskaan harjannut hiuksiani… tai siis tietenkin katson, etteivät ne sojota ihan miten sattuu, mutta siis äh…”
”Kyo-kun, kyllä sinun kannattaisi kammata hiuksesi, ainakin tänään”, Tohru totesi, ”älä nyt vain suutu, mutta ne ovat niin pahasti sekaisin, ettei niitä saa siloiteltua ihan vain käsin.”
”En tietenkään suutu”, poika mutisi, muttei tehnyt elettäkään tarttuakseen harjaan.
”Kyo-kun…”
”Hyvä on”, hän murahti ja otti vaaleanpunaisen harjan käteensä rivakasti. Sitten hän tökkäsi sen hetkellisesti linnunpesää muistuttavaan hiuskuontaloonsa ja alkoi nykiä sitä edestakaisin.
”Äh”, poika puuskahti, ”se jäi jumiin!”
”Voi ei!” Tohru huusi ajautuen taas paniikkiin, ”mitä me teemme, mitä me teemme?”
”Rauhoitu! Etköhän sinä saa tämän jotenkin irti, ainakin helpommin kuin minä!”
”Aivan, kyllä minä selviän”, tyttö henkäisi vetäen syvään henkeä sisään ja ulos, ”istuisitko tuohon lattialle, en ylety selvittämään tuota näin.”
Kyo totteli ja istahti lattialle. Tohru istahti aivan pojan taakse tämän petaamattomalle sängylle. Hän tarttui varovaisesti hiusharjaan ja toisella kädellään alkoi irrotella Kyon hiuksia hitaasti yksi suortuvien nippu kerrallaan.
Kyo tunsi taas sen lämpimän olon vatsassaan. Tunne kipusi poskille jättäen jälkeensä punastuksen. Hän tunsi, miten Tohrun kädet sukivat hänen hiuksiaan hellästi. Pian harja oli jo irti, ja tyttö jatkoi hänen hiustensa selvittelyä.
”Hassu, ensin selvitetään latvat, sitten vasta pystyt selvittämään takut myös tyvestä.”
Kyon punastus syveni entisestään. Häkeltynyt olo tuntui niin uudelta.
”En minä voinut tietää”, hän mumisi hiljaa.
”Ei se mitään haittaa”, tyttö nauroi, ”minä voin hoitaa tämän.”
Tunne kävi hetki hetkeltä epämukavammaksi.
”Ei sinun tarvitsisi vaivautua…”
”Ei tästä ole vaivaa”, Tohru sanoi ja hiljeni kuin miettien, uskaltaisiko sanoa jotain vai ei.
”Sitä paitsi, minä pidän tästä.”
Kyo tunsi poskiensa kuumotuksen voimistuvan vielä lisää kuullessaan tytön hiljaisen, ujoa hymyä tihkuvan kuiskauksen. Se ei kuitenkaan enää häirinnyt, kun hän ymmärsi, että tyttö, joka aiheutti hänelle tällaisen olon, taisi tuntea samoin.
”Minäkin”, hän sanoi hiljaa vastaukseksi Tohrun kosketuksen merkitessä hiusten harjausta enemmän.
