Nimi: Ulkoiset piirteet
Kirjoittaja: Gemmssy
Ikäraja: S
Haasteet: 3x kun... -haaste 3 henkilöä Tylyahosta,
FanFic 50 Kuka?,
Aakkos-haaste U,
Vuodenaika-haaste Kevät
Ulkoiset piirteetKävelin yksin pitkin Tylyahon katuja. Nicole oli mennyt Kerry Murreyn kanssa ja Ada Michaelinsa. Nelly oli huispausonnettomuuden jälkeen yhä sairaalasiivessä, eikä Ria saanut kiskottua itseään ylös viimmeöisen juomareissunsa jälkeen. Kaikki olivat jättäneet minut, yksin harmaaseen ja loskaiseen kevääseen. Lumet olivat alkaneet sulaa ja tie oli täynnä suuria lätäköitä. Harppasin yhden yli ja surin kaappini jääneitä mustia pitkävartisia kumisaappaita.
Suuntasin kohti Vuotavaa noidankattilaa ja istahdin nurkkapöytään. Tilasin kermakaljaa lämmittämään kangastennareissa hieman kastuneita jalkojani ja ryhdyin lempi puuhaani: tarkkailuun. Tuijottelin ikkunasta ulos ja etsin jotakuta tarkkailtavaksi. Kadut olivat tylyaholaisista lähes tyhjiä huonon alkukevään sään takia ja sain odottaa pitkään ennen kuin löysin itselleni kiinostavan uhrin.
Bubin ohi vasemmalle käveli nainen, joka hymyili leveämmin kuin kukaan muu jonka olin nähnyt. Tosin kiinnitin häneen enemmän huomiota vaatetuksen takia. Hänellä oli jalassaan kirkkaanvihreät kumisaappaat, jotka esittivät saammakkoa ja ilmeiseti lauloivat – ikkunan läpi en kuullut sanoja, mutta päättelin saammakkojen suiden liikkeestä. Päälle oli vedetty laventelinsininen toppatakki, jossa oli keltaisia ja oransseja kukkaisa. Housut olivat keltaiset villahousut, jotka aivan kuin hohtivat näkymän harmaudessa, ja päässä oli kukallinen olkihattu märästä ja koleasta kelistä huolimatta. Kädet olivat täynnä paperikasseja ja yhdessä riippui ilmeisesti varmuuden vuoksi sininen lasten sateenvarjo. Kerrassaan omituinen ilmestys koko nainen. Siirryin analysointini toiseen vaiheeseen ja mietin naisen perhettä, elämää ja muuta vastaavaa. Naisen nimi oli selvästi Darella tai Lorraine. Ei sittenkin Mirabelle. 4 lasta, vain yksi poika. Mies paljon matkoilla.
Analysointini keskeytyi ja huomioni kiinnittyi muualle, kun naisen ohitse, hitaasti kuin mikä, raahustin vanha mies. Hän oli väsyneen näköinen ja käveli kumarassa. Olkapäälle oli heitetty suuri säkki, joka näytti painavalta. Utelias luontoni paloi halusta tietää mitä niin isossa säkisä oli ja juuri se kai sai minut siirtämään huomioni omituisesta naisesta, joka oli jo kadonnut erääseen pieneen puotiin. Mies raahusti hitaammin kuin etana ja surulliset silmät näyttivä yksinäisiltä. Arvelin miehen olevan joko leski taikka ainainen erakko, molemmissa tapauksissa säälin häntä. Mies olisi voinut olla Alfie, Alfred, Hector, Todd tai muuta vastaavaa. En päässyt lopputulokseen joten päädyin miettimään pussin sisältöä. Se oli kuhmurainen ja heilui miehen kävellessä – sisältö ei ollut yhtenäinen. Se näytti painavalta ja isolta ja muuta ei oikein voinutkaan sanoa. Lopulta mies kääntyi sivukujalle ja katosi varjoihin estäen katsettani seuraamasta. Sinne meni säkki täynnä jotakin.
Käänsin katseeni takaisin pääkadulle, jolla käveli jonkun verran tylypahkalaisia ja vain pari kiireisen ja mahollisimman tylsän ja tavallisen näköistä miestä. Oli alkanut tihuttaa, ja toivoin sateen yltyvän ja vievän viimmeisetkin lumenrippeet pois – en uskonut hahmojen ulkona olevan kanssani samaa mieltä sateesta, lumesta luultavasti. Vilkutin Dina Sparksille, joka käveli suuren sateenvarjon suojaamana kohti Hunajaherttuaa parin ystävänsä kanssa, joita en tuntenut. Sateenvarjoa pitelevä saarttoi olla Moore, ehkä Cecily tai muuta vastaavaa ja eräs lyhyenläntä tyttö taisi olla Piskuilanin pikkusisko, Anne Piskuilan. No, joka tapauksessa he eivät kelvanneet analysoitaviksi, sillä he olivat tylypahkalaisia ja katosivat lisäksi aivan liian nopeasti näkyvistä Herttuan ovesta sisään.
Kuin tilauksesta ikkunan eteen käveli poika, ehkä 8 vanha, ulkoiluttaen suurta karvaista koiraa. Olin aina tuntenut jonkinlaista inhoa koiria kohtaan. Varsinkin tähän aikaan vuodesta ne olivat likaisia ja märkiä ja haisivat pahalle. Nellyllä oli koira, ja hän rakasti sitä hajua, minä inhosin kaikkia eläimiä.
Poika ikkunan ulkopuolella oli pysähtynyt hyppimään vesilätäkköön punaisissa kummapeissaan ja tiesin saman tien, että nimi oli Tom – aika yleinen nimi, mutta silti. Hiukset oli peitetty punaisella sadelakilla ja vaatteet olivat muutenkin kurahaalareita lukuunottamatta punaiset – sadettakki, sadekintaat, hattu ja saappaat. Kurahousut olivat tumman siniset. Poika oli varmasti syntynyt loka- tai tammikuussa, älkää kysykö mistä tiesin sen, hän vain näytti siltä. Perheestä oli hankala sanoa mitään, mutta jos sisaruksia oli, ne olivat isosisaruksia. Aika normaali perhe varmaan. Poika kumartui suukottamaan kuraista ja märkää koiraansa ja koira nuolaisi hänen naamaansa saaden pojan nauramaan. Otus lähti leikkisästi juoksemaan katua pitkin eteenpäin ja poika juoksi mukana kadoten pian näkysistä.
Kermakaljatuoppini oli tyhjentynyt. Kenkäni olivat yhä märät, joten kannaattaisi lähteä ennen petollista kuivumisen tunnetta. Hyppäsin alas jakkaralta ja kiedoin tummansinisen sadettakin paremmin ympärilleni suunnatessani ovelle. Olin jättänyt irroitettavan hupun koululle, joten annoin hiusteni kastua sateessa.
Kävellessäni koululle päin, mietin tarkkailiko joku nyt minua. Oliko vuoroni olla kohde?
