Title: Pullonkaulan heikkous
Author: Jaakin
Genre: angst
Rating: K-11
Tense: Preesens
Summary: Koulussa oli tehtävä tehdä tarina traagisesta/masentavasta/surullisesta lehtiartikkelista, ja minä valitsin tälläisen:
Humalaisella kuskilla mukanaan 30 000 litraa polttoöljyä
Kuljettajalla oli yli kaksi promillea alkoholia verssään, kun hän kuljetti säiliöautoyhdistelmää lastinaan 30 000 litraa polttoöljyä Ylä-Savossa. Poliisipartio pysäytti miehen viime keskiviikkona kantatie 88:lta, kun hän oli matkalla Iisalmesta Vieremän suuntaan. Poliisi oli saanut miehestä yleisövihjeen.
"Melkoinen pommi se tuolla tiellä on ollut", ylikonstaapeli Markku Komulainen Iisalmen poliisista kommentoi alkoholin ja rekan yhdistelmää lauantaina.
A/N: Viime vuoden peruja, lyhyt pläjäys.
Pullonkaulan heikkous
Tienviitat vilisevät ohi silmien, ne koristavat muuten niin masentavaa, jään kovertamaa asfalttitietä. Luomet tuntuvat raskailta, niiden takana piiloittelevat opaalisilmät näkevät kaiken kahtena. Suuren, moniuraisen kämmenen nakkisormet tapailevat kaarevalinjaisen ohjauspyörän pintaa, toinen niistä kiertyy pullonkaulan ympärille. Se on viides, ei, en enää pysy laskemaan.
Se kaikki tuntuu alkaneen Iisalmesta. Pienestä omakotitalosta, tontista, vaimosta ja kahdesta lapsesta. Toistuneista riidoista, kyynelistä, jatkuvasta alakuloisuudesta. Ja nyt, vielä viimeisen riidankin jälkeen, eivät nuo pahat tunteet ole kadonneet minnekkään. Ne juoksevat piskuisen säiliöautoyhdistelmän seinillä, ne kiusaavat minun juopunutta mieltäni.
Niin minä ajattelen. Minä olen viinaanmenevä, vaimoani pettävä muinaisjäännös, joka ei osaa hoitaa edes yhtä kokonaista työpäivää kunnialla. Minä osaan vain ajaa, minä ajan elääkseni. Siitä me usein riitelimmekin. Kuulin niin monta kertaa, niin usein ajamisestani.
Ehkä minä elänkin ajaakseni.
Harmaalla Toyotalla matkaava kuljettaja näyttää suuntaani hävytöntä käsimerkkiä, ei muka usko autoni olevan hallinnassa. Osaan minä edetä suoraan, minua vain ei huvita, minua ei enää huvita. Pieni lipsahdus oikeaan, oi kuinka unohtaisinkaan kaiken. Ei tarvitsisi kohdata menehtyviä eropapereita, ei työstä irroittavaa johtajaa. Olisi vain minä, vain minun pulloni, vain minun liekkini nuolemassa vanhaa vartaloani.
Väännän radion kovemmalle, se huuttaa Kelan uutta hittibiisiä. Huuleni tanssivat sen tahdissa, karhea ääni kohoaa syvältä tupakan katkuisesta henkitorvestani.
"...Ja valot siniset välähtää vaatien pysähtymään."
Lause saa minut katsomaan sivupeiliin, lause on kuin taikasana. Hidastan lopulta kohdaten pysähdyksen, annan huulteni leikitellä jälleen alkoholin viettelevällä maulla, alkoholin joka saa kieleni vääntelehtimään ja suuni huutamaan nautinnosta.
Ylikonstaapeli Markku Komulainen katsoo minua tuimasti, hän käskee puhaltamaan. Sylkäisen jäiseen maahan, annan haisevan hengitykseni leikitellä putken suulla, se saa irstaat ajatukset esiin tokkuraisesta mielestäni. 2,03 promillea, sinitakki ei pidä polttoöljystäni. Puhuu yleisövihjeestä, herättää nukkuvan älyni.
Saatanan Toyotamies.
