Kirjoittaja Aihe: Viimeiseen tiimaan | K11, Harry/Luna, Harry/Ginny, (Luna/Rolf)  (Luettu 3265 kertaa)

Codename

  • The Oncoming Storm
  • ***
  • Viestejä: 276
Nimi: Viimeiseen tiimaan
Paritukset: Harry/Luna, Harry/Ginny, Rolf/Luna
Kirjoittaja: Codename
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, Romance, Drama, One-Shot, Songfic
Disclaimer: Ficissä esiintyvät henkilöt, paikat ja maailma kuuluvat J.K Rowlingille ja ficissä esiintyvät laulunsanat Toni Wirtasen. En saa minkään näiden käytöstä rahallista hyötyä.
Summary: Viimeiseen tiimaan, tähän päättyy paljon hyvää.
A/N: Tässäpä uusi ficci minulta. Pidän tästä, vaikka tämä menee eräässä vaiheessa aika oudoille urille :DD Osallistuu FF100-haasteeseen sanalla 004-Sisäpuoli ja Albumihaasteeseen Apulannan albumin Kiilan biisillä Armo, jonka sanat on ripoteltu ympäri ämpäri ficciä. Mutta nyt, nauttikaa :) (Ja kirjoitusvirheitä voi olla, mutta olin laiska, enkä jaksanut tätä betata :P)

Viimeiseen tiimaan

Minut ympäröin tyhjyydellä
jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse
jotta toinen voi loppuun löytää

Syntiset ajatukset kulkivat kahden syntiä tehneen ajatuksissa kello kahdelta aamuyölllä. Molemmat heistä oli noin kolmikymppisiä, mutta olivat hyvin ikääntyneitä – kumpikaan ei liian vanhalta näyttänyt. Molemmat makasivat rauhoittuneina ja huohottaen sängyssä. Peitot ja lakanat olivat ties miten päin ja aivan ryppyiset. Sekä miehen, että naisen kasvoilla oli tyytyväinen ilme ja he olivat täysin alasti. Nainen halasi miestä, vaaleat hiukset osittain hiessä ja kiinni miehen kohtuu lihaksikkaassa ruumiissa.

”Otettaisiko uusiksi?” kysyi Harry Potter, entinen valittu, nykyinen aurori ja Ginny Weasleyn vaimo sekä kolmen lapsen onnellinen isä. Mutta nainen, joka hänen vieressään makasi alastomana, ei todellakaan ollut Weasleyn nuorimmainen.
”Ei nyt”, vastasi hänelle Luna Lovekiva, taikaeläintentutkija, Rolf Scamanderin vaimo sekä yhden kaksosten äiti. ”Haluan huomenna olla edes jotekin virkeä, kun Rolf tulee kotiin. Hän ei saa epäillä mitään”, Luna jatkoi surullisena, pettämisen tunnontuskien varjolla.
”Mutta...eihän liikunta voi ainakaan väsymystä lisätä”, sanoi Harry hiljaa, melkein kuiskaten, ja nuoli Lunan selkää, joka sai hänet himena hätkähtämään ja hymyilemään entistä raukeammin.
”Ei”, hän vastasi, pitäen pintansa. ”Nyt saa riittää, sinun täytyy nyt lähteä”, hän jatkoi ja otti peiton pois, paljastaen kaiken Harrysta, Lunan kiertäessä peiton itsensä ympäri.
”Selvä”, Harry vastasi hieman masentuneena ja laittoi vaatteet nopeasti päältä. ”Nähdään joskus”, hän lopetti ja ilmiintyi pois Lunan talosta.
”Joo, nähdään”, Luna sanoi Harryn jo pois mentyä ja katsoi surumielisenä synkkään syksyiseen ulkoilmaan.

Tätä hetkeä kartoin
Tätä väistin
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika


Harry ilmiintyi aivan oman asuntonsa viereen ja otti esiin taskustansa pelin. Hän tarkasteli hiuksiaan, jätti ne osittain sekaisiksi niin, että ne näyttivät ennemmin juhlimassa räjähtäneiltä kuin seksin intohimojen vallassa sekoittuneilta. Viimeinen katsaus, että kaikki oli hyvin. Hiukset kyllä, kasvot kyllä, tuoksu kyllä, (seassa pieni alkoholinkatku, että Ginny epäilisi juhlimista) ja muuten ulkonäkö myöskin kyllä. Hän huokaisi helpotuksesta ja avasi varovasti asuntonsa oven.

Sisällä asunnossa oli hyvin pimeää ja synkkää, koska kaikki olivat jo nukkumassa. Harry jätti kenkänsä eteiseen ja hiipi hiljaa keittiöön, asettaen pienimmän valon päälle. Jääkaapista hän otti palan leipää ja voita – tyhjä olo vatsassa ei ollut paras mahdollinen tilanne nukkumaan mentäessä.
”Isi?” kysyi väsynyt ääni ja samassa keittiöön astui pieni tyttö. ”Mitä isi täällä tekee näin myöhään. Ja vielä vaatteet päällä!” Lily, Harryn nuorin lapsi, melkein huusi yllättyneen näköiselle isälleen, joka söi nopeasti leivän melkein loppuun.

”Isilläsi meni hieman myöhään töissä”, Harry sanoi ja käveli Lilyn luo, nostaen hänet syliinsä. ”Mutta mitäs itse täällä teet näin myöhään?”
”Näin pahaa unta ja heräsin”, mökötti Lily ja katsoi synkeänä isäänsä päin. ”Nyt pelottaa.”
Harry naurahti hiljaa tyttärelleen ja nosti hänet päänsä päälle.
”Noh, voisiko pieni siepinmetsästys helpottaa”, Harry kuiskasi ja toisella kädellä piti Lilysta kiinni, toisen käden ollessa nyrkissä ja leikkien sieppiä. ”Näin se sieppi lentää. Pitäisikö meidän saada se kiinni?” kysyi Harry.
”Joo!” Lily vastasi ja he hiljaa ja varovaisesti juoksivat aina Lilyn huoneeseen saakka, jossa hän lopulta sai siepin kiinni.

Palatessaan keittiöön, Harry söi viimeisetkin rippeet pienestä leivänpalasta ja kävi nopeasti harjaamassa hampaansa. Hän haukotteli hieman ja todella kaipasi unta, jolloin hän päätti seuraavaksi suunnata matkansa sänkyyn. Jokin kuitenkin esti sen.
”Harry?” kysyi väsynyt ääni ja vessan edessä harry näki vaimonsa, Ginnyn unisena. Hän haukotteli syvästi ja hymyili Harrylle. ”Ajattelinkin kuulleeni jotain keittöistä.”
”Minä se vain olin”, Harry naurahti teennäisesti. ”Sekä Lily, hän oli nähnyt painajaista ja herännyt siihen.”
”Sellaista sattuu”, Ginny huokaisi ja käveli Harryn ohi, suudellen häntä kevyesti poskelle. ”Toivottavasti sinulla oli kivaa juhlimassa.”
”Oli joo”, Harry vastasi yksinkertaisesti. ”Ihan kivaa”, hän lopetti ja askeleet veivät hänet makuuhuoneeseensa, syyllisyyden painamana.

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Aamuaurinkoa ei taaskaan siunannut Lontoota paikallaolollaan, vaan pysyi syksyiseen tapaan synkeänä piilossa. Luna Lovekiva istui pienen keltaisen keittiönsä pöydän ääressä ja luki uusinta Saivartelijaa innostuneena. Hänen mieltään painoi kuitenkin kokoajan synkeä petoksen taakka ja se meinasi tukahduttaa hänet kokonaan. Hänen oli vaikea pitää itseänsä koossa, estää itseänsä murtumasta. Niin pahalta hänen yölliset petoksensa Harryn kanssa tuntuivat.

Niitä oli jo jatkunut usean kuukauden ajan, välillä säännöllisesti, välillä satunaisemmin. Luna oli jo useita vuosia, jo kouluaikana, ollut ihastunut Harryyn, mutta tunne oli vielä silloin ollut vain toisinpuoleinen. Hän oli lopulta tukahduttanut tunteensa, mutta milloinkaan ne eivät olleet hävinneet. Uudelleen ne nousivat pintaan eräänä iltana parin kuukauden takaa, kun Harry oli tullut hänelle purkamaan tunteitaan – Harrylla ja Ginnylla oli silloin ollut paha riita. Hieman alkoholia siemailtuaan, molempien purkaessa tunteitaan, tunteet olivat purskahtaneet ilmaan ja he olivat ajautuneet tulisiin suudelmiin ja lopulta vähän syvempääkin.

Viime aikoina pettäminen ei ollut ainoa tukahduttava asia Lunan elämässä, vaan myös Rolf. Heidän suhteensa alussa kaikki oli ollut niin ihanaa, he tuntuivat kuin kuuluneen toisilleen. Heidän suhteensa eteni nopeasti, pian oltiin naimissa ja lapsiakin oli kaksi siunaantunut. Mutta pian, kaikki alkoi kuitenkin muuttua. Suhde alkoi tuntua rutiininomaiselta ja Rolf vietti aikaansa entistä enemmän töissä, tutkimassa taikaeläimiä, opettamassa niistä ja käymässä kaikenlaisissa konferensseissa. Samoihin aikoihin Luna itse mätääntyi kotonaan ja suhteen huono tila murehditti häntä, muuttaen häntä. Monet sanoivat, että hänen iloisuutensa ja positiivisuutensa oli kadonnut. Se oli heidän suhteen syytä ja heidän huono tilansa ajoikin Lunan Harryn syliin. Luna oli myös usein miettinyt, mitä tehdä, muttei tiennyt vastausta. Hän ei enää uskonut suhteen paranemiseen, mutta pystyisikö hän eroamaan ja mitä se aiheuttaisi lapsille?

Luna käänsi katseensa – ja ajatuksensa – pois Saivartelija-lehdestä, kun asunnon ulkopuolelta alkoi kuulua askelten ääniä. Ne pysähtyivät ovelle ja lukkoon sukelsi avain. Luna tiesi sen olevan Rolf, hänen piti palata jostain konferenssista. Ovi avautui hiljaa ja sen takaa saapui Lunan mies, Rolf. Rolf oli pitkä mies, hänellä oli pitkät olkapäille ulottuvat ruskeat hiukset ja siniset silmät. Rolf asetti vanhan, jo hieman kuluneen mustan takkinsa naulakkoon ja katsoi hymyillen hieman surumieliseen vaimoonsa.
”Millaista oli konferenssissa?” kysyi Luna ja Rolf vastasi:
”Vähän tylsää, mutta niin niissä usein tuppaa olemaan”, hän huokaisi raskaasti ja käveli jääkaapille, ottaen sieltä hieman syötävää sekä joutavaa. ”Menen nyt lepäämään tuonne makuuhuonen puolelle, okei?”
”Okei”, vastasi Luna hiljaa ja katsoi, kun Rolf katosi makuuhuoneen puolelle. Ei mitään katsekontaktia Lunaan, ei kysymyksiä lapsien voinnista. Ei mitään huomiota mihinkään. Tätäkö kutsuttiin avioelämäksi, Luna ajatteli mielessään ja hänen kasvoillaan vieri pari yksinäistä kyyneltä.

”En kestä tätä enää kauaa”, Luna itki hiljaa itselleen ja hän käänsi katseensa loskaiseen ulkoilmaan, joka synkisti hänen ajatuksiaan enemmän.

Pahat enteet hiljaisuuden
kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä
joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät
kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo
vaan tuijottaa tuijottamistaan


Harry saapui pienten nokosten jälkeen keittiöönsä, jossa Ginny auttoi lapsiaan pukemaan ulkovaatteita päälle – he olivat lähdössä käymään Ronin ja Hermionen sekä heidän lapsiensa luona vierailulla.
”Ja hiha on siellä...juuri noin, pujota se sieltä...ai hei Harry!” Ginny ohjeisti Lilya laittamaan haalarin päälle ja huomasi Harryn saapuneen keittiöön.
”Hei vain”, sanoi Harry ja hymyili lapsilleen. ”Olette näköjään jo lähdössä”, hän jatkoi ja käveli joukkion luokse.
”Olemme”, Ginny sanoi, ”mutta voithan sinä edelleen tulla mukaan. Ron ja Hermionekin varmasti haluaisivat nähdä sinua pitkästä aikaa.”
”Toivoisin todella, että voisinkin tulla, mutta se ei nyt käy”, Harry huokaisi, valehdellen. ”Minun täytyy lähteä töihin illaksi, meillä on ongelmia erään tapauksen kanssa”, hän sanoi ja suuteli vaimoaan poskelle. ”Mutta pitäkää te hauskaa.”
”Pidämme!” huusi Lily ja halasi isäänsä. ”Mutta olisi ollut kiva, että isikin olisi tullut”, hän sanoi surumielisellä äänellä ja Harry naurahti hiljaa. Ginny rauhoitti tappelevat veljekset, eli Albuksen ja Jamesin, jonka jälkeen he astuivat ulos ovesta, matkaamaan Ronin ja Hermionen luokse.

Harry katsoi parvekkeelta salaa heidän ilmiintymisen pois pihasta ja varmistamalla varmisti heidän poislähtönsä. Heidän lähdettyä, hän laittoi itsensä valmiiksi - vaihtoi vaatteet parempiin, yritti selvitellä hiukan hiuksiaan ja laittoi deodoranttia. Hän oli taas lähdössä tapaamaan Lunaa, joka oli aikaisemmin päivällä ilmoittanut haluavansa tavata Harryn. Hän kertoi Rolfin olevan poissa, taas jossain konferenssissa ja lapset hän oli laittanut Xenolle hoitoon. Talo olisi aivan vapaa ja heille varattu.

Harry huomasi itsensä olevan valmis ja katseli peilikuvaansa. Komea näky, vaikka hän itse itseänsä arvioi. Luna ei voisi häntä vastustaa tälläkään kertaa. Ennen kuin Harry asteli ulos asuntonsa ovesta, hän sulki valot ja katsoi kaiken olevan kunnossa, kuten pitikin olla. Sen tehtyään, veivät askeleet pois asunnosta ja kerrostalosta synkälle, loskaiselle pihalle. Viime aikoina sää oli ollut Lontoossa masentavan harmaa ja loskaista, marraskuussa satanut pieni lumi oli sulanut äkkiä ja jättänyt jälkeensä vain rumuutta. Ainoa pieni piristys Harryn mielessä oli heikko katulamppu, jonka vanha lamppu veteli viimeisiään ja ajatus Lunan jälleennäkemisestä.

Luna oli astunut Harryn elämään romanttisessa mielessä eräänä alkusyksyn iltana. Hänellä ja Ginnylla oli ollut paha riita siitä, kuinka Ginnyn mielestä työ vei häneltä liikaa kaikkea, aikaa ja antautumista lastenhoitoon sekä heidän rakkauteensa. Harry ei ollut enää jaksanut riitaa, vaan hän oli lähtenyt selvittämään ajatuksiaan ja jotenkin hän oli päätynyt Lunan luokse purkamaan tunteitaan ja yksi asia oli johtanut toiseen, joka taas oli johtanut kolmanteen...ja niin se vain alkoi. Näinä parina kuukautena hän oli huomannut kiintyneensä entistä enemmän Lunaan ja etääntyneensä Ginnysta. Luna oli hänelle uusi seikkailu, jonka hän oli menettänyt, kun hän oli niin aikaisin sitoutunut Ginnyyn. Nyt hän oli alkanut katumaan aikaista suhdettaan Ginnyyn, koska samalla hän oli menettänyt suuren osan nuoruuden iloista.

Harry katsoi kelloaan ja näki sen olevan noin kahdeksan, jolloin hän oli sopinut saapuvansa. Hän vilkaisi vielä kerran kerrostalon pihaa ja pientä katulamppua ja ilmiintyi pois. Harry ei ollut koskaan nauttinut ilmiintymisestä eikä aikuisena tilanne ollut parantunut. Tuntui kuin häntä olisi vedetty eri suuntiin ja hän tuntui hajoavansa. Hän kiinnitti ajatuksensa kolmeen M:ään - Määränpäähän, Määrätietoisuuteen ja Miettimiseen, jotka heille oli opettanut Wilkie Mikrossi jo vuosia sitten. Pinnistykset tuottivat tulosta ja Harry huomasi seisovansa kerrostalon edessä, jossa Luna asui. Siellä oli vielä pimeämpää, kun Harryn asunnon lähistöllä.

"Harry", kuului ääni ja samassa hänen olkapäälleen saapui käsi. "Meillä on puhuttavaa", ääni jatkoi ja Harry kääntyi katsomaan äänen suuntaan, näkien vakavanoloisen Lunan.

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika


Ginny Weasley seisoi kohtuu viileässä ulkoilmassa hytisemässä ja poltteli viimeisiä savukkeen jämiä loppuun. Hän ei ollut ylpeä siitä, että hän tupakoi, mutta se auttoi häntä rentoutumaan ja pysymään kasassa näinä vaikeina aikoina. Tupakointi oli huono tapa ja hän tiesi sen. Hän yritti pitää sen piilossa lapsiltaan, peitti savun tuoksuilla ja keksi mitä oudoimpia tekosyitä lähteäkseen ulos. Harry kyllä tiesi hänen polttava ja paheksui sitä. Ginny ei kuitenkaan siitä jaksanut välittää eikä se kutittanut hänen mieltään pahiten Harryssa. Enemmän häntä pelotti se mahdollisuus, että Harrylla oli toinen nainen.

Ginny oli pystynyt sen aika helposti päättelemään. Viime kuukausien aikana hän oli etääntynyt suuresti Ginnysta ja hänestä tuntui siltä kuin Harry olisi menettänyt halunsa häntä kohtaan. Seksikin oli jotenkin pakonomaista ja sitäkin he olivat viimeksi harrastaneet noin kuukausi sitten. Ja toiseksi se, että Harry oli nykyään useita iltoja poissa, mukamas työasioissa. Ronilta hän oli saanut ongittua tietoja, jotka eivät hirveästi liputtaneet Harryn työssäkynnin osalta. Joten, hänellä oli pakko olla jotain salaista, mitä hän ei pystynyt Ginnylle kertomaan. Mikä sopisikaan paremmin tähän yhtälöön kuin toinen nainen.

Tupakasta loppui teho ja Ginny tumppasi sen maahan, jonka jälkeen hän tuhosi sen pienellä loitsulla. Se oli viimeinen myös koko askissa ja Ginny huokaisi raskaasti - hänen olisi todella tehnyt mieli vielä toista tupakkaa. Toisesta takintaskustaan hän otti esille pienen pullon ja ruiskutti sitä joka puolelle itseänsä, peittäen savun hajun. Heti tuoksui paremmalta, hän ajatteli.

Ginny ajoi huonot ajatukset pois päästään ja palasi takaisin sisälle osittain tyytyväisenä, koska siellä oli lämmin. Ronin ja Hermionen koti oli pieni omakotitalo Iso-Britannian uudella velhojen asutusalueella ja kodista siellä Ginny oli jo kauan haaveillut. Lontoon maisemat olivat alkaneet kyllästyttää ja hän kaipasi raikkaaseen maalaismaisemaan sekä ilmaan, tietysti. Ja kuinka hyvää se voisikaan tehdä heidän perheen tulehtuneelle ilmapiirille.
"Olisikohan meidän pitänyt kutsua myös Luna kylään?" kysyi Hermione mieheltään oven takana. "Hän on nykyään niin kovin yksinäinen, kun Rolf pyörii töissä kaiken aikaa. Etkö ole huomannut, kuinka synkkä ja masentunut hän nykyään on? Hänen lapsensa ovat myös usein Xenon luona hoidossa, kun Luna ei varmaan jaksa pitää heistä huolta."
Ne sanat osuivat vahvasti Ginnyyn ja samassa kaikki palapelin palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Luna, surullinen ja synkkä, sekä illat yksin. Harry ja Luna olivat aina tulleet hyvin toimeen ja Ginny tiesi Lunan joskus olleen ihastunut Harryyn. Ehkä tunne oli muuttunut myös molemminpuoliseksi.

Ginny ei astunutkaan ovesta sisään, vaan käänsi jalkansa ovea kohti ja kipitti vihaisena juoksuun. Hän oli aivan varma Lunan olevan se toinen nainen ja hänen ystävyytensä Lunaa kohti alkoi murskaantua. Luna ei saisi viedä Harrya häneltä!

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää


Luna katsoi suoraan Harryn silmiin, joka näytti hämmästyneeltä Lunan sanoista. Hän oli varmasti odottanut romanttista iltaa ja pientä jälkiruokaa, mutta vielä Luna ei voinut sitä antaa. Heidän täytyi saada puhuttua.
"Miksi? Mistä meidän pitää oikein puhua?" kysyi Harry ja otti kiinni synkän näköisestä Lunasta, joka vastasi:
"Meistä. Meistä Harry, koska minä en voi jatkaa tällä tiellä enää."
"Millä tiellä?" Harry kysyi epäuskoisena.

Luna mietti, miten voisi pukea ajatuksensa sanoiksi. Millä tiellä, Harry oli kysynyt ja Luna tiesi siihen tarkan vastauksen. Luna ei enää jaksanut olla se toinen nainen, peitellä heidän suhdettaan. Hän halusi kaiken peittelyn loppuvan ja lopettaa suhde Rolfin kanssa ja olla kokonaan Harryn oma.
"Minä en enää jaksa tätä Harry", Luna aloitti ja hieman tärisi jännityksestä. "En jaksa olla se toinen nainen, koska kaikki valheet ja salailu kuluttavat minua sisäpuolelta ja pian olen enää tyhjä kuori. Tiedän, sinua pelottaa eroaminen, koska et halua murtaa perhettä lastesi takia. Mutta kyllä he pärjäävät ja joskus meidän on ajateltava omia itseämme ja meidän omaa hyvinvointia. Tiedäthän sen, Harry?" Luna kysyi ja laittoi toisen kätensä Harryn poskelle.
"Tiedän", hän vastasi hiljaa. "Olet aivan oikeassa, Luna ja totta puhuakseni, minä olen myös miettinyt eroamista. Mutta...olen yrittänyt sanoa itselleni, että ehkä tämä kylmentynyt suhteeni Ginnyyn joskus lämpenee, mutta viime aikoina olen tajunnut..."
"...ettei se lämpene", Luna lopetti lauseen ja Harry nyökkäsi hiljaa.

Luna siirsi käden pois Harryn poskelta ja toi tilalle huulet, jotka koskettivat Harryn poskea, siirtyen aina Harryn huulille saakka. He ajautuivat suudelmaan ja hetken he siinä seisoivat, suudellen ja nauttien toistensa  lämmöstä.
"Tule, lähdetään sisälle", Luna sanoi ja veti huulensa pois suudelmasta. "Täällä on aika viileä", hän jatkoi ja otti Harryn kädestä kiinni, joka hymyillen lähti seuraamaan Lunaa. Kauaksi he eivät kuitenkaan ehtineet, kun heidän edessään maailma säröili vähän ja kuva tarkentui koko ajan, paljastaen vihaisen näköisen naisen - Ginnyn.

Harry ja Luna katsoivat kauhistuneina edessään seisovaa Ginnya, joka näytti hieman psykopaattiselta ja samaan aikaans sekä vihaiselta, että siltä kuin hän olisi pian alkamassa itkeä.
"Minä...minä tiesin tämän", hän sopersi. "Tätä on varmaan jatkanut kuukausia", hän itki ja huusi sekä samalla hänen kätensä hapuili takataskusta taikasauvaa.
"Ginny kiltti, meidän piti kertoa tästä", Harry aloitti. "Kai nyt sinäkin olet huomannut, ettei meillä mene hyvin", hän yritti sanoa, mutta silloin Ginny vetäisi taikasauvansa esiin.
"Piti kertoa tuosta, niinhän ne kaikki sanovat!" Ginny kiljui ja osoitti taikasauvalla paria. Luna piti kauhuissaan Harrysta kiinni ja Harry yritti olla mahdollisimman tyyni. "Ja tottakai minä huomasin, ettei meillä ole hyvin mennyt, mutta sen olisi voinut korjata. KAIKEN voi korjata!" hän kiljui ja katsoi mielipuolisesti molempia, heilutellen taikasauvaa Harrysta Lunaan ja Lunasta takaisin Harryyn.

"Ginny, päästä siitä taikasauvasta irti, meillä ei ole mitään tarvetta turvautua väkivaltaan..." Harry yritti sopertaa ja käveli kohti Ginnya, ottaen rauhallisesti taikasauvasta kiinni. Ginny ei kuitenkaan ollut yhtä rauhallinen.
"Päästä irti siitä!" hän huusi ja yritti rimpuilla Harryn otteen pois. "Päästä IRTI!"
"Enkä päästä, Ginny", hän jatkoi. "Sinä et nyt ole täysin järjissäsi ja sinun ei kannattaisi käyttää sitä!"
"Minä olen täysin järjissäni!" Ginny huusi, katsoen pistäen sivussa olevaa pelokasta Lunaa. "Päästä jo Harry irti! PÄÄSTÄ IRTI! TAINNUTU!" hän huusi ja taikasauvasta lensi punainen suihku, joka heitti Harrya taaksepäin, tainnuttaen hänet.

"Harry!" huusi Luna ja yritti juosta loskaiselle nurmikolle kaatuneen Harryn luo, mutta Ginny pysäytti hänet.
"Älä liiku minnekään", Ginny hymyili ja osoitti nyt taikasauvallaan ainoastaan Lunaan. "Sinä pysyt nyt siinä, aviorauhan rikkoja, etkä liiku ollenkaan. Minä olen täysin tosissani. Katso, mitä Harrylle on käynyt. Niin voi myös käydä sinulle, jos et tottele minua", Ginny sanoi vähän rauhallisemmin.
"Mitä minun pitää sitten tehdä?" Luna kysyi kyyneleisin silmin ja Ginny vastasi:
"Sinun täytyy jättää Harryn ja hänen perheensä rauhaan. Et saa enää puuttua meidän asioihin, tai yrittääkään rakentaa mitään teidän kahden välille. Kukaan ei riko minun täydellistä elämääni, kukaan ei riko minun perheidylliäni! Harry on minun, vaikka hän ei rakastaisi minua. HARRY ON MINUN!" Ginny kiljui ja Luna pudisti päätään.
"Minä en voi tehdä sitä, Ginny..." Luna itki ja yritti valuttaa kättään taikasauvaansa kohti.
"ÄLÄ! Minähän sanoin, että sinun pitää totella minua ja siihen kuuluu se, ettet yritä tehdä taikasauvallasi mitään! Ja miten niin, et voi tehdä käskemiäni asioita?"
"Ginny...minä en voi..."
"Miten niin? Kyllä sinä voit, jos käsken niin!"
"En voi..."
"Sitten et jätä mahdollisuutta. Minä saan perheeni pysymään koossa, vaikka millä hinnalla. AVADA KEDAVRA!" Ginny huusi ja ennen kuin Luna oli ehtinyt napata taikasauvaansa, oli Ginny ehtinyt laittaa taian tulemaan. Vihreä suihku saavutti Lunan ja vei hänet mukaansa, iskien hänet Harryn viereen maahan.

Hiljaisuus iski lujaa ja Ginny oli ainoa pystyssä. Hänen hengityksensä oli raskas ja hänen kasvoillaan oli outo ilme. Hän kumartui Lunan jäykistyneen ruumiin eteen ja katsoi sitä pelokkaana ja epäuskoisena.
"Minähän sanoin, että saan perheeni takaisin...hinnalla millä hyvänsä..." Ginny nauroi ja siirtyi Harryn puoleen. Harry oli yhä elossa ja Ginny mietti päässänsä vaihtoehtoja, mitä hän tekisi Harrylle.
"Komennu!" hän huusi ja osoitti taiksauvansa Harryyn. "Tästä lähtien, sinä rakastat minua. Omistat elämäsi perheelle etkä hapuile muisten naisten seuraan", hän hymyili mielipuolisesti ja piti itseään viisaana, näin Harry rakastaisi häntä. Yksi ongelma oli hoidettu, mutta toinen oli jäljellä.

Mitä hän tekisi Lunalle? Lunan yhtäkkinen katoaminen voisi olla yllättävää, mutta jos sen hoitaisi huolella...Luna voisi hyvinkin lähteä kauas etsimään jotain tyhmää taikaeläintä ja tutkimaan niitä. Luna voisi jättää jälkeensä kirjeen, jossa kertoisi lähteneen siksi, että hän tunsi tarvitsevansa sitä ja että hän tunsi olevansa masentunut ja tarvitsevansa uuden alun. Niin, juuri niin Luna voisi tehdä, Ginny ajatteli. Lunan ruumiin voisi taas heittää vaikka meren pohjaan.

Ginny otti kuolleesta ja elävästä ruumiista kiinni ja ilmiintyi Lunan asuntoon kirjoittamaan "Lunan" lähtökirjettä. Pian kaikki olisi kuten ennen Harryn syrjähyppyä. Pian kaikki olisi kuten Ginny oli aina kuvitellut. He voisivat varmaan muuttaa sinne Ronin ja Hermionen lähistölle nyt. Niin, niin he voisivat.

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
« Viimeksi muokattu: 29.11.2014 14:17:26 kirjoittanut Renneto »

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 368
  • Lunnikuningatar
Vs: Viimeiseen tiimaan (angst, romance, one-shot, songfic)
« Vastaus #1 : 27.02.2009 20:57:43 »
Loppu oli kyllä aivan totaalisen loistava!

Rakennat tunnelmaa pienistä palasista ja sievästi, laulukin sopii kerrassaan loistavasti. Pidän hahmoista, vaikkakin Harry tuntui aavistuksen OoC:ltä ollessaan niin ulkonäkökeskeinen. Luna oli masentunut Luna joten hän saikin olla erilainen kuin muut kohtaamamme.

Perheidyllikohtaus oli suloinen, siis Lily ja siepinmetsästys. Se luo hienosti kontrastia pala palalta särkyvän lopun kanssa.

Caps lockseista aion kuitenkin huomauttaa. Avada kedavran kirjoittaminen isolla on tyylikeino, mutta vähän turhan valtavaa - olisit voinut laittaa Ginnyn huutamaan ja se olisi riittänyt, nyt lukijan katse törmää suuriin kirjaimiin ja illuusio siitä, että olisi oikeasti katsomassa tapahtumia sivusta särkyy. Ei liiallista korostamista ellei se ole aivan ehdottomasti tarpeen.

Aivan viimeinen kappale on hieno, tykkään siitä miten Ginny kuvittelee liikaa ja elättelee hysteerisiä toiveita. Taitavaa hahmonkäsittelyä ja kirjoittamista, noin paljon ajatuksia ja tunteita noin lyhyessä pätkässä.

Kokonaisuus on hyvin toimiva. Tykkäsin kovin.


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.