Toinen elämä (Harry/Cedric, S, raapalejatkis, 7/7 6.6.)

[Meldis]

Ficin nimi: Toinen elämä
Kirjoittaja: Meldis
Genre: drama, fluffy, angst, Cedric elää!AU
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Cedric yrittää selviytyä elämästään selvittyään turnauksesta.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on kirjoitettu Spurttiraapalekierroksen 10.-16.3.2025 sanoista. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!


Toinen elämä

1. Taivas
(250 sanaa)

Aurinko alkoi viimein nousta horisontissa. Sen hohde oli liikaa Cedricin turvonneille silmille, mutta hän tuijotti sitä kuin olisi sen syytä, että hän oli taas valvonut koko yön. Kadun kulmasta kuului liikettä, kun kettu pujahti pensaasta talojen aitojen läpi ja Cedricin katseen ulottumattomiin. Vastakkaisen talon takana kohosi pikkuinen metsikkö, jonne se varmaan suuntasi. Cedric katsoi puiden latvoja, jotka kohosivat liikkumatta tyynessä ilmassa. Oli tulossa taas kuuma päivä.

Ullakolla ei ollut kuuma, siitä isän viilennysloitsut pitivät huolen. Avoimesta ikkunasta sisälle kuitenkin alkoi venytellä auringon lämpöä sitä myöten, mitä korkeammalle se nousi. Valo pisteli Cedricin silmiä, jotka hän sulki. Pimeys laskeutui hänen eteensä siitäkin huolimatta, että aurinko maalasi säteensä suoraan hänen luomilleen. Cedric käänsi kasvonsa suoraan aurinkoon pidelleen edelleen silmiään kiinni. Pelkkää pimeyttä. Tai ei pelkkää pimeyttä. Kylmää. Kauhua. Vihreä valo.

Cedric räväytti silmänsä auki ja ponkaisi seisomaan. Sydän jyskytti rinnassa, hänen rintansa kohoili kiivaasti ja hänen kätensä tärisivät. Hän ryhtyi kiertämään pientä kehää. Hän tapaili käsivarsiaan käsillään, hieroi kasvojaan. Räpytteli kyyneliä.

”Cedric?” lattialuukku paukahti auki ja Cedric säikähti. Äidin pää ponnahti esiin. ”Kuulin askeleesi. Tuletko aamiaiselle?” äiti kysyi. Cedric huohotti ja äidin kasvot lopahtivat. ”Oi, anteeksi, kulta, en tarkoittanut säikäyttää.”
”Ei se mitään”, Cedric vastasi automaattisesti ja hieroi kämmeniään yhteen. Äiti katseli häntä vähän aikaa hiljaa, arvioivasti.

”Aamiaista? Eiliseltä jäi pullaa, voisin tehdä köyhiä ritareita”, hän ehdotti hymyillen rohkaisevasti. Cedric katsoi äitiin kykenemättä vastaamaan hymyyn.
”Tulen – tulen ihan kohta”, Cedric sanoi. Äiti hymyili ja lähti sulkien luukun perässään. Cedric kääntyi tuijottamaan aurinkoa. Se loisti niin. Cedric huokaisi värisevästi ja lähti äidin perään.


2. Hymy
(200 sanaa)

”Cedric, odotatko hetken?”

Cedric virnisti teatraalisen pelokkaasti kavereilleen ja jäi yrttitietoluokkaan muiden jo suunnatessa seuraavalle tunnille. Verso hymyili ystävällisesti, mutta epäilys hiipi Cedricin vatsaan, kun tämä odotti visusti, että luokan ovi meni kiinni ennen kuin hän avasi suunsa.

”Mitä sinulle kuuluu, Cedric?” Verso kysyi.
”Ihan hyvää”, Cedric veti kasvoilleen vakihymynsä. Verso hymyili takaisin.
”Se on hyvä kuulla. Näytät pirteältä myös”, hän sanoi tyytyväisenä. ”Joko stressaat kokeita?”
”Vähän joo. Tai aika paljon”, hän naurahti. ”En yrttitietoa tosin”, hän lisäsi ja Verso soi hänelle kiitollisen katseen.
”Olet hyvä oppilas”, hän hymähti hyvillään.

Sitten Verso hiljeni ja näytti odottavan, että Cedric sanoisi vielä jotain. Cedric puristi vähän tiukemmin laukun hihnaa.
”Oliko jotain muuta vai..?” hän lopulta kysyi.
”Ei varmaan muuta, ellet halua kertoa mitään”, Verso sanoi.
”Mistä minun pitäisi kertoa?” Cedric kysyi ja Verso kallisti päätään pienesti huolestunut ryppy otsallaan. ”Voin ihan hyvin, varmasti”, Cedric vastasi.

”Uskon sinua. Kunhan tiedät, että voit aina tulla juttelemaan kanssani, jos tahdot. Tiedän, että sinulla on uskottuja ystäviä ja vanhempasi, mutta jos tarvitset koulussa aikuista, jonka kanssa puhua, oveni on aina auki”, Verso sanoi.
”Selvä. Mutta kaikki on hyvin”, Cedric vakuutti.
”Hyvä. On totta tosiaan vaikea olla uskomatta, kun hymyilet kuten ennenkin”, Verso naurahti. Cedric hymyili hänelle.


3. Kiiltävä
(350 sanaa)

”Miksi sinä et pelannut lauantaina?`”

Cedric hätkähti ja napsautti katseensa taikaliemikirjasta. Harry Potter seisoi hänen edessään ja oli ilmeisesti tullut siihen täysin Cedricin kuulematta, vaikka kirjasto oli hiljainen.

”Mitä?” Cedric hämmentyi.
”Peli Rohkelikkoa vastaan lauantaina. Miksi sinä et pelannut?” Harry toisti kysymyksensä. Cedric käänsi katseensa takaisin oppikirjaan.
”Pakko keskittyä kokeisiin”, hän vastasi.
”Pelasit toissa vuonna ja silloin sinulla oli V.I.P.:t”, Harry huomautti.
”Miksi sinua edes kiinnostaa?” Cedric suutahti.

Harry oli hetken hiljaa, kunnes liikahti, mutta sen sijaan, että olisi lähtenyt, hän istui Cedriciä vastapäätä. Cedric kohotti katseensa ja silmäili Harrya kulmiensa alta. Harry puristi huuliaan viivaksi kuin pidättelisi hengitystä.

”Minä olen huolissani”, Harry sanoi lopulta.

Cedricin selkää kävi väristys ja se sai hänen sormensa tärisemään. Hän laski sulkakynän pöydälle ja piilotti kätensä syliinsä.
”Ja Zacharias sanoi kertoneensa”, Harry vilkuili ympärilleen, ”kaartista, mutta et halunnut tulla mukaan. Eikä sinun tietenkään ole pakko tulla. Minä vain ajattelin”, Harry mutristi huuliaan, ”varmistaa, onko sinulla kaikki hyvin.”

Cedric hieroi käsiään yhteen. Harryn silmälaseista asettui kiiltävä valonkaistale suoraan Cedricin silmiin.
”Se on…” Cedric aloitti, ”terveysjuttuja.” Harryn hartiat laskivat. ”Pomfrey suositteli. Varsinkin urheilu pahentaa niitä. Hengenahdistusta. Sydämen tykytystä. Se alkaa täysin tyhjästä. Kun istun kirjastossa. Kun nousen aamiaispöydästä. Koska vaan.”

Cedric ei ymmärtänyt, miksi kertoi Harrylle, kun kaikille muille, jopa vanhemmilleen, hän oli vedonnut kokeisiin ilmoittaessaan, että joutui jättäytymään joukkueesta joulun alla. Mutta hän kertoi Harrylle.
”Ai”, Harry sanoi. ”Onpa kurjaa”, hän sanoi. ”Onko sitä ollut ennen?” hän kysyi.
”Ei. Se alkoi kun palasin syksyllä kouluun”, Cedric vastasi. Harry nyökkäsi. He hiljentyivät.

”Anteeksi, että tein sen artikkelin ilman sinua”, Harry sanoi äkisti. ”Minä en tiennyt, että Hermione suunnitteli sitä ja se tapahtui niin nopeasti.”
”Ei haittaa, en halua puhua siitä illasta”, Cedric sanoi. ”Hienoa, että sinä pystyit siihen.” Harry kohotti laiskasti toista suupieltään.
”Se voisi auttaa. Puhuminen”, hän sanoi. ”Vaikka minulle.” Cedric nieleskeli. ”Minä huomasin”, Harry raapi kynnellään pöydän reunaa, ”että sinä näytät tosi surulliselta, kun luulet, etteivät kaverisi näe.”

Ihan kuin sähköisku olisi lyönyt Cedricin lävitse.”Ai”, hän sanoi.
”En minä vakoillut sinua tai mitään”, Harry kiiruhti sanomaan. ”Olin, ömm, huolissani.” Hän lopetti pöydän naarmuttamisen. Cedric lopetti käsien vääntelemisen.
”Kyllä minä sinulle voin puhua”, hän sanoi.

[Meldis]

4. Joku
(300 sanaa)

”Et näytä iloiselta”, Anthony sanoi hörpäten olutpullosta. ”Luulin, että opettajakoulutus oli se, mitä halusit.” Cedric kohautti olkiaan.
”Se olikin”, hän sanoi.
”Sanoitko tuon menneessä muodossa tarkoituksella?” Anthony kysyi. Cedric vilkaisi tiskille, missä Dax ja Jett tilasivat shotteja. Siitäkin huolimatta, että Jett ei ollut päässyt muiden kanssa jatko-opintoihin.

”En tiedä”, Cedric sanoi vaikeasti. Oli ollut niin paljon helpompi puhua Harrylle. Mutta Harry ei ollut täällä enää. Ja hän oli kehottanut Cedriciä löytämään jonkun, jolle jutella valmistumisen jälkeen. Vaikka joku ystävä.
”Ei sinun ole pakko ottaa paikkaa vastaan”, Anthony sanoi.
”Äiti ja isä eivät ole samaa mieltä”, Cedric puuskahti.
”Olet täysi-ikäinen”, Anthony sanoi. Cedric työnteli tyhjää olutpulloa pöydällä.

”Tuntuu aika erilaiselta ajatella tulevaisuutta nyt”, hän sanoi hitaasti.
”Niin tuntuu”, Anthony myönsi suoraan. ”Mitä minä teen jollain kirjastonhoitajan tittelillä keskellä sotaa?”
Cedric vilkaisi Anthonya. Hän ei ollut varma, oliko kertaakaan kuullut Anthonyin puhuvan niin avoimesti sodasta, ei ainakaan hänen kuultensa. Cedric pohti, oliko se tarkoituksella.

”Muistatko, kun sanoin, että jouduin lopettamaan huispauksen kokeiden takia? Se ei ollut ihan totta”, Cedric sanoi ja rykäisi. ”Tai ei ollenkaan totta.”
”Niin minä arvelinkin”, Anthony kallisti päätään, mutta ei esittänyt jatkokysymyksiä. Joten Cedric kertoi oikeasta syystä.
”Ne ovat kyllä vähentyneet”, Cedric rauhoitteli.
”Hyvä juttu.” Anthony väänsi naamaansa. ”Miksi et voinut sanoa suoraan?”
”En tiedä. En halunnut...huolestuttaa”, Cedric huokaisi ymmärtäen, miten typerältä kuulosti.

”Se ei johtunut minusta? Tai muusta joukkueesta?” Anthony varmensi.
”Ei tietenkään. En vain halunnut kertoa kenellekään.” Cedric irvisti. ”Tai kerroin minä Harrylle.” Anthony kohotti kulmiaan.
”Potterille?” hän hämmentyi ja Cedric nyökkäsi. ”Miksi? Tai siis”, hän ähkäisi, ”totta kai saat puhua Potterille. Oikeastaan”, hän hymähti, ”aika ymmärrettävää.”

”Anteeksi”, Cedric sanoi.
”Älä pyydä anteeksi. Tajuan kyllä”, Anthony hymyili hänelle. Cedric kohotti vähän toista suupieltään. Sitten Dax ja Jett täräyttivät pöytään tusinan verran shotteja ja he kilistivät uusille opiskeluille ja Cedricistä tuntui vähän paremmalta ajatellessaan aikaa Tylypahkan jälkeen.


5. Hiljaa
(350 sanaa)

Cedric oli ollut puolitoista viikkoa Tylypahkan jälleenrakennustöissä, kun Harry ystävineen tuli sinne. Heidän katseensa kohtasivat päivällisellä, mutta Cedric ei ehtinyt mennä juttelemaan Harrylle. Työt täyttivät päivän, eivätkä he olleet samoissa paikoissa, joten Cedric joutui muutaman päivän tyytymään vain vilkuilemaan Harrya suuressa salissa. Siihen saakka, kunnes tuskallisen kuuman työpäivän jälkeen hän ja hänen ystävänsä menivät vilvoittelemaan järven rantaan. Sinne ilmaantuivat pian myös Harry ystävineen, joskin Harry ei polskinut, vaan istui rannalla jalat vedessä ja peitti kasvonsa käsillään joka kerta, kun Weasley hyppäsi veteen meritähtenä.

Cedric kohtasi jälleen Harryn katseen, mutta Anthony viskoi häntä jostain pöllimällään kaadolla, joten hän unohtui hetkeksi vedessä pelehtimiseen. Sitten Cedricin ystävät houkuttelivat Harryn ystävät kopittelemaan pallolla ja Cedric näki tilaisuuden nousta vedestä. Hän haki pyyhkeensä ja hieman kuivattuaan hiuksiaan ja ylävartaloaan, hän asteli Harryn luokse.

”Etkö tykkää vedestä?” Cedric kysyi. Harry hätkähti ja kääntyi katsomaan häntä alaviistosta.
”Tämä riittää minulle”, hän vastasi läiskien pienesti jalkojaan rantaveteen. Cedric kävi istumaan hänen viereensä.
”Mitä sinulle kuuluu?” Cedric kysyi. Harry vilkaisi häntä.
”Päivä kerrallaan. Olenhan täällä”, hän vastasi pitkän ajan päästä. Vesi roiskui heidän päälleen heidän ystäviensä ollessa täysin uppoutuneena kopitteluun, eivätkä he välittäneet olla roiskimatta rannalle.
”Hyvä, että olet”, Cedric sanoi.
”Hyvä, että sinäkin olet.”

Hiljaisuus oli kupla heidän ympärillään, vaikka tusina heidän kavereitaan mekkaloi järvessä heidän edessään. Cedricistä tuntui, ettei nähnyt heitä enää tai että he olisivat nähneet häntä.
”Silloin viimeisenä päivänäni Tylypahkassa kaksi vuotta sitten”, Cedric aloitti äkisti, ”minä halusin suudella sinua.” Harry liikahti, mutta Cedric katseli eteenpäin. Hänen sydämensä hakkasi, mutta ei siten, kuten se oli hakannut koko viimeisen kouluvuoden ajan. ”En voinut, koska tiesin, mitä sinulle oli tapahtunut ja se olisi ollut silloin itsekästä. Mutta olen varmaan sitten itsekäs, koska nyt ei ole sen parempi hetki. Mutta luulin, että kuolit taistelussa”, Cedric irvisti silmiä pistellen kyynelistä, ”enkä enää voinut olla hiljaa.”

Tuli hiljaista. Pitkään aikaan Harry ei sanonut, eikä tehnyt mitään, joten lopulta Cedric ponkaisi pystyyn. ”Juotavaa”, hän purskautti ja lähti marssimaan takaisin linnalle päin. Hän ei ehtinyt kovin kauas, kun Harry pysäytti hänet tarraamalla hänen käsivarteensa.
”Odota”, hän huohotti. Cedric kääntyi kohtaamaan Harryn, joka availi suutaan sanattomana. Sitten hän nielaisi ja veti Cedricin suudelmaan.


6. Loistaa
(350 sanaa)

Sillä hetkellä, kun Harry avasi oven, Cedric näki, että jokin oli pielessä. Sen kertoi myös tapa, jolla Harry viskoi pitkin Kalmanhanaukion eteistä reppunsa, josta sulkakynät, pergamentit ja kirjat pursuivat ulos.

”Harry?” Cedric empi, kun Harry marssi naama myrtyneenä olohuoneeseen. ”Miten koulupäivä meni?”
”Helvetin hyvin, eikö se näy?” Harry tiuskaisi ja romahti sohvalle sykkyrään kädet puuskassa.
”Haluatko kertoa siitä?” Cedric kysyi kävellen silittämään Harryn päälakea, jolle laski suukon. Harry ei vastannut
”Okei”, Cedric sanoi. ”Oletko syönyt?” hän kysyi ja suuntasi keittiöön.
”En, ei ollut nälkä”, Harry vastasi ja hetken kuluttua seurasi Cedriciä.

”Miten töissä meni?” Harry kysyi jurosti samalla, kun Cedric kaivoi kaapista tonnikalaa ja pastaa.
”Ihan hyvin. Kirjoituspäivä, mistä pojat eivät pitäneet, mutta kehittyvät”, Cedric puheli rennosti.
”Hmh”, Harry sanoi. ”Ostin sen maustekorin”, hän osoitti seinälle viritettyä hökötystä, johon oli aseteltu Harryn maustekokoelma, niiden aiemmin ollessa leviteltynä ympäri keittiötä.
”Vaikka se on turhake?” Cedric virnisti. Harry ei vastannut. Cedric valitsi yrttisuolan ja pippurin ja laski ne hellan viereen.

”Kävikö se sama tyyppi hermoillesi?” Cedric kysyi. Harry oli pitkään hiljaa ennen kuin vastasi.
”Minä lopetan kohta. Ikään kuin olisi minun syytäni, että olen Harry Potter”, hän lopulta kiivastui ja keitinveden poristessa, Harry porisi koko ajan vihaisemmin ja vihaisemmin.
”Eikä Robards näe siinä vittuilussa mitään pahaa, koska ei Owens hauku minua avoimesti”, Harry pyöri pientä kehää, kun Cedric asetteli kaksi pasta-annosta ruokasaliin. ”Mutta jos minä suutun siitä, olen kusipää, koska minun pitäisi ymmärtää, koska olen mukamas etuoikeutetussa asemassa.”

Cedric istui alas pöydän ääreen, mutta Harry tärisi suuttumuksesta, eikä näyttänyt siltä, että pystyisi istumaan alas. Oikeastaan hän näytti siltä, että voisi kipata lautasensa nurin.
”Onpa typerää paskaa”, Cedric sanoi. Harry mulkaisi tuolia ja istui alas. ”Ei ole sinun syysi, että olet Harry Potter. Sinä loistat tunneilla, koska olet hyvä oppilas, siinä kaikki. Totta kai sinä saat suuttua.” Harry tarttui haarukkaan ja työnsi sen pastan joukkoon. Hitaasti hän alkoi syödä ja tyhjensi lopulta lautasensa hiljaisuudessa.

”Tahdotko mennä myöhemmin huispaamaan? Tuulettumaan?” Cedric kysyi.
”Ehkä”, Harry kohautti harteitaan. ”Joo. Viikonloppuna, muiden kanssa”, hän sanoi ja kohotti katseensa Cedriciin. ”Onko sinulla huomenna aikainen aamu?” hän kysyi.
”On, mutta voin minä jäädä yöksi”, Cedric sanoi heti.
”Varmasti?”
”Varmasti.”


7. Yhdeksäs
(250 sanaa)

Cedricin sydän hakkasi. Hän vavahti joka kerta, kun taivaalla paukahti ja hän halusi kaikkoontua siltä istumalta kotiin. Mutta hän ei voinut, hän toitotti itselleen ties monenneko kerran. Se oli vain ilotulitus, ne olivat vain vihreitä värejä taivaalla. Silti hänen vatsaansa väänsi ja iho meni kananlihalle.

”Cedric?” Harryn ääni pisti läpi tulitteiden paukkeen. ”Hei, olet ihan kalpea. Onko kaikki hyvin?” Harry kysyi hädissään ja alkoi silittää Cedricin käsivartta.
”On”, Cedric sanoi jäykästi ja siirsi märät silmänsä maahan, johon ilotulitus heitti nyt pinkkiä.
”Mennäänkö sisälle?” Harry ehdotti.
”Katsotaan vain”, Cedric sanoi, mutta Harry nousi ylös ja otti Cedriciä kädestä kiinni.
”Tahdon juotavaa. Tule”, Harry sanoi ja Cedric seurasi häntä sisälle Simpukkamökkiin. Keittiö oli tyhjä, kun kaikki olivat katsomassa Georgen uutta ilotulitesarjaa, jonka tämä oli saanut testattavaksi sopivasti Victorien 9-vuotissyntymäpäiville. Ilotulitus oli kaunis ja värikäs. Cedriciä inhotti reaktionsa.

Harry heilautti oveen vaimennusloitsun ja pauke jäi ulos. Kuului enää kaappikellon kumea tikutus. Cedric painoi silmänsä kiinni ja hengitti syvään pari kertaa.
”Parempi?” Harry kysyi. Cedric nyökkäsi ja avasi silmänsä.
”Anteeksi. Se on – siitä on niin kauan….en tajua…” hän soperteli ja tunsi silmiensä kostuvan uudelleen. Harry sulki hänet syliinsä.
”Ei se mitään. Luulen, että se ei koskaan katoa kokonaan”, hän sanoi Cedricin korvaan. Cedric kiersi kätensä Harryn ympärille ja rutisti lujaa. Kyyneleet ehtyivät hänen silmistään hiljalleen, kun hän hengitti Harryn tuoksua ja tämän lämpö levisi hänen kehoonsa.

”Siksi sinulla on minut ja minulla sinut”, Harry sanoi vakaasti ja sipaisi Cedricin niskaa. Cedricin kasvoille kohosi helpottunut hymy.
”Onneksi minulla on sinut”, hän kuiskasi onnellisena Harryn niskaan.

[Altais]

Cedric elää!AU on ihan parhautta Harry/Cedric -ficeissä, ja tässä tykkäsin ihan erityisen paljon tästä näkökulmasta, että Cedric on selvinnyt turnauksesta läheltä piti -tilanteella, mutta siitä on jäänyt hänelle vakavat traumat, joiden kanssa hän yrittää nyt parhaansa mukaan elää muita huolestuttamatta. Niin kovin tyypillistähän sellainen olisi juuri hänelle. Ajattelin, että kommentoin jokaista raapaletta erikseen, koska muuten en ehkä osaa jäsennellä ajatuksiani mitenkään järkevästi.

1. Voi, osaan niin kuvitella, miten Cedricin vanhemmat osoittaisivat välittämistään ja huolehtisivat pojastaan järjestämällä ulkoiset puitteet viimeisen päälle kuntoon. On toimivat viilennysloitsut ja hyvää syötävää, eikä lämpöä ja välittämistä varmastikaan puutu, mutta silti Cedricin on ihan mahdoton avautua vanhemmilleen siitä, millainen olo hänellä oikeasti on. Ja äideille on varmaan kyllä kovin tyypillistä tuollainen, että jos ei oikein osata kysyä eikä puhua hankalista asioista, niin osoitetaan rakkautta sitten laittamalla hyvää ruokaa.

2. Olipa kiva ajatella, että Verso olisi tällainen huolehtiva ja empaattinen tuvanjohtaja, joka pitäisi huolta omistaan ja olisi sillä tapaa tarkkanäköinen, että huomaisi kyllä, jos jollain ei mene oikein hyvin. Melkein harmitti, kun Cedric ei sittenkään halunnut avautua opettajalle, vaikka tällä oli sentään jo aika paljon yritystäkin siihen suuntaan. Mutta Cedric on kyllä varmasti sellainen, joka osaa hymyillä ja pitää yllä pärjäävää vaikutelmaa, vaikkei oikeasti kaikki olekaan kunnossa. Vaikeahan kenenkään on päästä sellaisen kuoren läpi, jos ei toinen sitä itse halua. Tässä kohtaa jo mietin, että Harrylle puhuminen voisi käydä Cedriciltä jotenkin helpommin, kun heille kokemus oli kuitenkin yhteinen.

3. Tykkäsin, kun Harry päätti tulla kysymään Cedriciltä suoraan, oliko tällä kaikki hyvin, kun tämä ei pelannutkaan huispausottelussa. Onneksi Cedric päätyi avautumaan Harrylle ja puhumaan oireistaan rehellisesti, vaikka hän ensin meinasikin hermostua toisen kyselystä. Harry hoiti tuon tilanteen jotenkin tosi hienosti, vaikka varmaan hänellekin oli hankalaa ottaa tuon tyyppisiä juttuja puheeksi Cedricin kanssa, jonka kanssa ei ollut ehkä vielä siinäkään kohtaa kovin tuttu. Harryn huolestuneisuus ja välittäminen varmaan saivat Cedricin lopultakin avautumaan jollekin, ja minäkin uskon Harryn tavoin, että puhuminen voisi auttaa. Olipa Harry ollut tarkkanäköinen huomatessaan, että Cedric näytti surulliselta silloin, kun luuli, ettei kukaan huomannut.

4. Tässä oltiinkin siirrytty jo ajassa sen verran eteenpäin, että Cedric on ehtinyt valmistua, ja niinhän se tosiaan on, että Harry on häntä kuitenkin useamman vuoden nuorempi, joten tässä kohtaa he eivät varmaankaan näe toisiaan kovin paljon pitkiin aikoihin. Heidän välilleen on selvästi kuitenkin jo ehtinyt rakentua luottamus, kun Cedric ajattelee, että Harrylle puhuminen oli helpompaa kuin kavereille, ja hän taitaa muutenkin kaivata Harryn seuraa. Velhonuorten ammatinvalinta-asiat kiinnostavat minua aina, ja tuossa sodan keskellä on itseä kiinnostavan ja mielekkään tuntuisen ammatin valitseminen varmaan ollutkin ihan erityisen haastavaa. Ja varsinkin, kun on vielä joutunut kokemaan jotain sellaista kuin Cedric. Olipa hyvä, että hän kuitenkin uskaltautui hiukan avautumaan Anthonylle, vaikka muut kaverit eivät tainneetkaan olla sen tyyppisiä, joiden kanssa jutellaan vakavia.

5. Tylypahkan jälleenrakennustöissä onkin mielenkiintoinen aihe ja tapahtumamiljöö vaikka mille, enpä olekaan sitä tullut ikinä ennen ajatelleeksi. Rakennushommat varmasti pitävät kiireisenä niin, ettei ehdi oikein muuta ajatellakaan, ja korkeintaan ehtii välillä nähdä vilauksen toisesta jossain kaiken keskellä. Onhan Tylypahka ihan valtavan kokoinen paikkakin. Mutta onneksi tuli tuo viilentymistauko järven rannalla. Kuvittelin mielessäni, että Harry on varmaan katsellut vedessä pelailevaa Cedriciä, ja sen takia heidän katseensa tuossa välillä kohtasivat. Tuossa kohtaa, kun Cedric meni Harryn luo juttelemaan, myönnän että toivoin, että heidän välillään tapahtuisi jokin liikahdus läheisempään suuntaan. Niin kuin sitten kävikin. Tykkään tosi paljon tuollaisista kohtauksista, joissa jokin dramaattinen, ehkä henkeä uhannut tapahtuma saa hahmon tunnustamaan toiselle jotain isoa, ja sitten yksi asia johtaa toiseen. Tuo loppu oli aivan ihana, kun Harry meni Cerdicin perään ja suuteli. Olisin voinut lukea siitä vaikka miten pitkään.

6. Olipa hauskaa, että tässä Harry ja Cedric olivat yhdessä Kalmanhanaukiolla, missä ilmeisesti Harry asui, ja Cedric vietti muuten vaan paljon aikaa. Harrylla ei tainnut olla mikään ihan paras mahdollinen päivä, mutta onneksi kuitenkin Cedric osasi suhtautua hänen kärttyisyyteensä hyvin, ja lopulta Harrynkin päivä taisi olla ihan hyvä, kun Cedric jäi yöksi. Voin kyllä kuvitella, että aurorikoulutus ei ole Harrylle mikään yksiselitteisen helppo paikka olla, koska totta kai se herättää kanssaihmisissä kaikenlaista, että hän on Harry Potter. Varmasti löytyisi niitä tyyppejä, jotka aukoisivat päätään aina tilaisuuden tullen. Mutta Cedric siis päätyi opettajan töihin sitten kuitenkin, vaikka aiemmin hän sitä vähän mietti. Tosi mukava huomata, että hänellä alkaa mennä aikuisessa elämässään tasaisemmin, ja hän on löytänyt paikkansa.

7. Tämä viimeinen raapale oli surullinen, mutta kaunis ja sydäntä riipaiseva. Todella hyvin voin kuvitella, että vihreät ilotulitukset tulevat aina herättämään Cedricissä tietynlaisia tunteita, vaikka tapahtuneesta olisi aikaakin. Onneksi Harry osasi huomioida hänet tosi hienosti, vaikka Cedric ei itse meinannutkaan haluta myöntää, että mikään olisi pielessä. Ymmärrän hyvin, että hänestä itsestään reaktio tuntuu liialliselta, kun kyse on kuitenkin kaikille muille iloisesta perhetapahtumasta. Tuo lopun kohtaus sulatti sydämeni, ja minäkin olin onnellinen, että Harry ja Cedric olivat löytäneet toisensa. Heidän suhteensa tuntuu tässä vaiheessa jo niin vakaalta ja turvalliselta. Olitpa kyllä hienosti onnistunut mahduttamaan raapalesarjan muotoon Harryn ja Cedricin suhteen muodostumisen ja lähentymisen pitkältä ajalta! Hienoa myös, miten tässä tuli esiin Cedricin persoonallisuus, ja hahmoon tuli paljon syvyyttä hänen sisäisten kokemustensa kautta. Ja aina on mieltä lämmittävää lukea aikuisesta Cedricistä, jolla on kaikki ainakin enimmäkseen hyvin.