Ficin nimi: Huulettomia suudelmia
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: Tetsutetsu/Honenuki
Genre: Fluffinen slice of life
Summary:
”Oikeastaan mä en ole koskaan ajatellut sitä sen enempää”, Honenuki sanoi vaisusti kuin olisi muistellut jotain epämiellyttävää. ”Koska... en mä oikein tiedä, miten mä sen tekisinkään tällä naamavärkillä.”A/N: Mielessäni pyöri edestakaisin lause
"Miten pussata huuletonta suuta?", jonka sitten menin yhdistämään 1-B-luokan
Honenukiin. Herttainen kaveri. <3 Alun perin sama lause pyöri tekstissä esiintyvänä kysymyksenä, mutta muutin sitä oikeastaan Tetsutetsun ansiosta, sillä koin, että tälle olisi viime kädessä aika se ja sama, miten homma käytännössä kävisi, kunhan se vain todella tapahtuisi Honenukin kanssa. :3 Tetsutetsu kun on vähän putkiaivo, joka kuitenkin saattaa puolivahingossa ajatella laatikon ulkopuolelta. Asenne on se, että jos löytyy tahtoa, löytyy keinokin! Ylipäätään tämä ship vaikutti liian kivalta vain jättää aivojen perukoille pyörimään, vaikka harvinaisempi tapaus onkin. Tai no hahmosuhteita ajatellen tuskin niin harvinainen, mutta muuten. Kuka sitä 1-B:n oppilaita muistelee, kun on myös THE one and only 1-A, haha? Osallistuu haasteisiin
Random10,
Fluffy10 #3, Arkifest II, Kerrontahaaste ja
Neliottelu.
***
Viimeisen muutaman viikon ajan Tetsutetsu oli yllättänyt itsensä pohtimasta harva se hetki erästä kysymystä. Se palasi hänen mieleensä joka kerran, kun hän vietti tarpeeksi aikaa Honenukin seurassa. Toisinaan pelkkä tämän näkeminenkin kouluaamuna oli riittävästi sekoittamaan hänen ajatuksiaan hyvällä tavalla.
Kysymys kuului: millaista olisi pussata Honenukia?
Asia askarrutti Tetsutetsua kuluvanakin hetkenä sen verran, ettei hän kyennyt tosissaan keskittymään meneillään olevaan videopeliin. Hänen silmänsä vaelsivat tuon tuosta tuijottelemaan vieressään sängyllä makoilevaa Honenukia sen sijaan, että hän olisi muistanut takoa ohjaimen nappeja antaakseen käskyjä hahmoilleen. Honenuki riepotteli häntä mennen tullen ja sai hänet näyttämään ihan ääliöltä. Ikään kuin se olisi ollut hänen ensimmäinen kertansa
Tekkenin parissa.
Sekin oli todettava, että vaikka Honenuki viehättävyydessään varasti hyvissä määrin hänen huomiotaan, Tetsutetsu ei silti olisi tahtonut tarjota ottelun voittoa tälle niin pahuksen helposti. Oli hänelläkin standardinsa, hitto vie.
Tetsutetsu täräytti peliohjaimen kipeästi polveensa hävityn erän päätteeksi. ”Ääh, ei taas!
Piru vie sua ja tätä koko peliä!”
”Jätkä otti taas kuonoonsa!” Honenuki hekotteli kärkkään rätisevää nauruaan ja pukkasi häntä kyynärpäällään leikkisästi kylkeen. ”Otti kuonoonsa kuin akat!”
”Ryömi urpo roskikseen siitä! Kamalan ontuva käsitys sulla hyvästä urheiluhengestä!” Tetsutetsu puuskahti vastatessaan tönimiseen samalla mitalla.
”Kuule, ei se häviö mitään, mutta toi sun asenne ottaa se vastaan!” Honenuki virnisti takaisin. Sepä kuulosti aika paksulta ottaen huomioon, miten maan peevelin sapettava asia häviäminen Honenukille itselleen oli. ”Heti pitää olla morkkaamassa sekä vastustajaa että peliä, ihme kanalja!”
”No se otti ja lipsahti, sori!” Tetsutetsu oikaisi vähän nolona. ”Oikeasti mä olen hyvä häviäjä!”
”Näin on, sitä ne tilastotkin kertoo!” Honenuki virkkoi silmät hilpeinä viiruina. ”Vaikka et sä kyllä normaalisti näin päin mäntyä vedä... Mistä nyt kiikastaa?”
”Jaa, öh... Läksyjä mä vain mietin...” Tetsutetsu kohautti olkiaan mahdollisimman huolettomasti, mutta se tuskin otti mennäkseen läpi. Honenuki näytti nyt yksinomaan tutkailevalta ja nousi istumaan.
”Ei kai meillä nyt niin vaikeita läksyjä ole, että niistä ihan peli-intonsa menettäisi?”
Tetsutetsu oli aina pitänyt itseään huonona valehtelijana, eikä tuuma lohduttanut sillä hetkellä tippaakaan.
”E-ei, ei ne niin vaikeita olekaan, ihan totta puhut”, hän mutisi ja puristi ohjaintaan valkein rystysin. Ihme, ettei muovi ottanut jo murtuakseen. ”Oikeastaan mä, no...”
Tiedä häntä, toisinaan suora puhe saattoi toimia kaikista parhaiten.
”No mä jäin miettimään, että millaista sua olisi pussata.”
Honenuki valahti entistäkin kalpeammaksi, jos sellainen oli edes mahdollista. ”H-häh, oho...”
”Siinä kuulit”, Tetsutetsu pusersi ulos peläten kuulostavansa hitusen liian tylyltä kuin mitä todellisuudessa tarkoitti. Määrätietoisuuden ja tympeyden ero kun oli joskus varsin pieni.
”Tuli kyllä vähän puun takaa!” Honenuki sopersi, muttei ainakaan kavahtanut kauemmas. Pikemminkin tämä näytti liimautuneen aloilleen kuin ei olisi edes osannut liikkua.
”Joo, tiedetään!” Tetsutetsu mutisi kiroten samalla suorasukaista tapaansa ilmaista asioita. Hän oli vähällä pyytää Honenukia unohtamaan koko jutun ja valitsemaan uuden tappelijatiimin seuraavalle pelikierrokselle. Honenuki sai kuitenkin suunsa auki ennen häntä.
”Mutta siis... Ei se mua sinänsä haittaisi.”
Tetsutetsu kohotti katseensa niin ripeästi, että hänen niskansa oli naksahtaa. "Eikö?
Oikeastiko?"
Honenuki kohautti olkiaan ja tuntui hieman välttelevän hänen katsettaan. "No niin kuin mä sanoin. Vaikka, tuota, mä en ole koskaan..."
"Ei siinä mitään, en ole mäkään lastentarhan jälkeen!" Tetsutetsu hymähti toivoen sen keventävän tunnelmaa, vaikka muisto hänen ensipusustaan olikin aika pliisu.
Ehkei sitä varsinaisena suutelukokemuksena voinut edes pitää. Jos siitä episodista jotain positiivista oli jäänyt käteen, ainakin hän oli voinut vastata poikaporukassa kyseisen puheenaiheen myötä ilmeneviin uteluihin myöntävästi juksaamatta. Se olikin onni, sillä pienikin valkoinen valhe oli hänelle toisinaan maailman hankalin asia.
”Oikeastaan mä en ole koskaan ajatellut pussaamista sen enempää”, Honenuki sanoi vaisusti kuin olisi muistellut jotain epämiellyttävää. ”Koska... en mä oikein tiedä, miten mä sen tekisinkään tällä naamavärkillä.”
”Eihän sun naamassa mitään vikaa ole”, Tetsutetsu sanoi hölmistyneenä ja säpsähti hieman Honenukin pisteliästä mulkaisua. Olikin luonteeltaan miten rempseä ja hilpeä tahansa, Honenuki oli kiukkuisena kohtuullisen pelottava näky.
”Pitääkö se oikeasti tavata päin naamaa? No jos ei vielä jostain syystä ole mennyt kaaliin:
mulla ei ole huulia, joilla pussata. ”
”Tuskin se nyt mitään haittaa!” Tetsutetsu tokaisi ja vei kätensä luokkatoverinsa hartioille. Honenuki jännittyi, mutta päätettyään uskoa hänen sanansa vilpittömiksi uskalsi hieman rentoutua.
”Eikö koko pussailun ideana nimenomaan ole huulten kanssa pelleily? Huulet vastaan huulet?”
”Tai jos se on niitä juttuja, joissa on yhtä monta oikeaa tapaa kuin on tekijääkin?” Tetsutetsu ehdotti ja sai Honenukin naurahtamaan.
”Ihmeen syvällistä. Jätkä on joku filosofi...”
Tetsutetsu vastasi Honenukin hymyyn ja nojautui lähemmäs kuljettaen kättään tämän hartialta kaulalle. Lopulta hän upotti sormensa kalpeanvaaleisiin hiuksiin, painoi ensimmäisen suukkonsa Honenukin korkealle poskipäälle ja toisen tämän ohimolle. Kalpea iho oli lämmin hänen poskeaan vasten.
”Ai, sä meinasit sen noin...”
”Jotenkin musta tuntuu, että huulille pussailu on ylipäätään vähän yliarvostettua huttua”, Tetsutetsu totesi kietoen käsivartensa Honenukin ympärille. Honenukin tehdessä samoin suloinen lämpö jakautui heille molemmille. ”Aika outoa ja limaista, vähän kuin jotain tonnikalaviipaletta hiplaisi suullaan. Parhaassa tapauksessa vastapuolen henki vielä haisee.”
Honenuki tukahdutti hersyvän käkätyksensä hänen paitaansa. ”Ai sulla on sellaisesta kokemusta? Saitko sä joitain traumoja?”
”Jep... Se tyttö oli syönyt hetki sitten nattōa.”
”Yöh, kuka hitto siitäkin tosissaan pitää...”
”Ei mitään hajua. Mulle kylläkin riittää, että sä et pidä”, Tetsutetsu tokaisi. Honenuki lakkasi nauramasta ja tarttui vuorostaan häntä leuasta.
”Ei kuule mitään pelkoa.”
Tetsutetsu sulki silmänsä, kun Honenuki nojautui häntä kohti, hieraisi kevyesti hänen ohimoaan nenänsä päällä ja töytäisi sillä sitten vuorostaan hänen nenäänsä. Kujeelliset kosketukset olivat omiaan saamaan hänet vajoamaan kauniiseen, kiireettömään haavemaailmaan, jossa Honenukilla ja hänellä ei ollut kiire minnekään. Tetsutetsu olisi voinut unohtua silittelemään tämän hiuksia vaikka koko päiväksi.
”Joten, ööh... Tämän parempaan mä en taida pystyä”, Honenuki sanoi sitten nojaten otsaansa hänen omaansa vasten. ”Enkä mä nyt tiedä, voiko sitä millään ilveellä laskea pussailuksi, mutta –”
”Kyllä tasan voi”, Tetsutetsu keskeytti kykenemättä hillitsemään itseään ja veti Honenukin niin lähelle itseään kuin vain saattoi. Hänen paitansa selkämystä nykivät sormet kutittivat mukavasti. ”Se oli ihan täydellistä...”
Ellei hän ihan väärin aistinut, pieni tunnekuohu sai Honenukin hartiat nytkähtämään.
