Ficin nimi: Oopperan kurnuttaja
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji: Oneshot
Ikäraja: S
Päähenkilöt: 6. Tohtori ja Peri
A/N: Rakkaudella Lilianille vuosien ystävyydestä ja kannustamisesta kirjoittamisen saralla.
Hatunnosto The Phantom of the Operalle, lähinnä Andrew Llyod Webberin musikaaliversiolle. Hauskinta tulee varmaan olemaan kummitusfaneille, kun pienet viitteet aukenevat eniten, mutta toivottavasti tästä on hupia myös muille.
Oopperan kurnuttaja
”Rahat vai kolmipyörä… mitä sinä sanot?” Tohtori kysyi ja hieraisi vaaleaa kiharapehkoaan.
”Rahat tietenkin”, Peri vastasi.
”Älä ole typerä, mitä minä niillä tekisin? Otan kolmipyörän! Voin sitä paitsi milloin tahansa ansaita lisää rahaa näyttelijäntaidoillani!”
”Sinä voisit ostaa kolmipyörän niillä rahoilla!”
”En deluxe special edition turbo pikatchu editionia! Näitä on vain kolme koko universumissa!”
”Hyvä on, hyvä on, ota kolmipyöräsi…”
Tohtori vastaanotti virkailijan ojentaman kolmipyörän ja hän ja Peri lähtivät pois kykyjen metsästysshow’n teatterista. Heidän takanaan virkailija loi huojentuneen katseen lipunmyyjään kaikilla kolmella silmällään.
”Uskotko nyt minun näyttelijänkykyihini?” Tohtori kysyi.
”Toki”, Peri sanoi muistellen sanaharkkaa joka heillä oli ollut ennen show’hun ilmoittautumista. Vaihtaakseen aihetta hän sanoi: ”Minne nyt?”
”Tuonne!” Tohtori sanoi ja lähti neonsinisen teatterin suuntaan. ”Ei, sittenkin tuonne…”
Tohtori osoitti hämmentävän vanhan näköistä rakennusta tässä neonvalojen ja toinen toistaan huomiota herättävämpien rakennusten keskellä. Se oli vaalean ruskea ja koristeltu pylväin ja patsain.
Tohtori ja Peri pysähtyivät lukemaan sen muurin edessä olevaa ilmoitustaulua.
”Palasis Garnier… Avajaiset perjantaina 22. toukokuuta 2263... uusi kattokruunu juhlistamassa avajaisia Losveregasin planeetalla… liput myynnissä nyt”, mutisi Tohtori.
”Mutta Tohtori, ei se ole auki vielä!”
”Näin lähellä aukaisuaikaa siellä on varmasti harjoituksia käynnissä. Ehkä voisin saada pienen vaatimattoman roolin jossain suuressa näytelmässä tai sitten pääroolin jossain pienessä… Shekespeare on aina muodissa, ja osaan kaikki hänen näytelmänsä takaperin!”
Tohtori asteli kohti rakennusta ja vilkaisi avonaiseen violettiin paitaan pukeutunutta seuralaistaan.
”En ole ihan varma onko tuo sovelias asu tähän rakennukseen edes vuonna 2263!”
”Miten niin?”
”Se on Palais Garnier eli Pariisin oopperatalo, etkö sinä tunnista?”
Peri vilkaisi Tohtorin omaa riemunkirjavaa asua, mutta päätti olla kommentoimatta asiaa.
Tohtori avasi pääoven rivakalla vetäisyllä, joka yllättäen oli auki ja marssi sisään. Jostain kaukaa kuului oopperalaulua.
***
Oopperateatteri oli kultainen ja täynnä koristeita. Tohtori hymyili hiukan ja se sai Perin pohtimaan mahtoiko tämä yltäkylläinen koristelu olla hänen mieleensä.
Lavalla oli joukko ihmisiä, kaksi riemunkirjavaan rooliasuun pukeutunutta henkilöä, joukko tanssijoita sekä kolme pukuun pukeutunutta henkilö, jotka. Nainen, joka oli pukeutunut erityisen prameilevaan asuun, yskäisi pari kertaa ja alkoi sitten laulaa. Tohtori asteli lähemmäksi ja jäi kuuntelemaan.
“Think of me, think of me fondly, when we've said good---”
Samalla hetkellä esirippu tipahti alas. Nainen kiljui.
”Se on oopperan kummitus!” huusi joku tanssija ja muut yhtyivät huutoon.
”Signora, näitä asioita sattuu”, Tohtori puuttui puheeseen.
”Mitä sinä mistään tiedät, olet ollut täällä viisi minuuttia ja kuka edes olet?”
”Olen Tohtori.”
”No, Tohtori, näitä… asioita on tapahtunut KOLME KUUKAUTTA! Niin kauan kun nämä ASIAT tapahtuvat tämä”, nainen osoitti itseään. ”ASIA ei tapahdu. Se on hyvästit!”
Yksi pukumiehistä köhi kurkkuaan ja sanoi sitten: ”Herrat, jätän teidät nauttimaan uudesta sijoituskohteestanne. Olen Suomessa mikäli kaipaatte minua.”
Pukumies kiiruhti pois lavalta jättäen kaksi muuta hämmentyneenä lavalle.
”Andrew, mitä me nyt teemme? Ensi-ilta on aivan juuri ja menetimme Karlotan!” toinen pukumiehistä sanoi.
”Kristie Dadae voi laulaa, herra”, sanoi yksi tanssijoista.
”Kuorotyttö? Älä ole hupsu!”
”Hän on ottanut oppitunteja loistavalta opettajalta!”
”Keneltä?”
”En tiedä hänen nimeään, herra”, sanoi toinen tanssija, jonka nimi oli ilmeisesti Kristie.
Arvokkaan näköinen, mustaan pukeutunut nainen käveli lavalle.
”Antakaa hänen laulaa, herrat. Häntä on opetettu hyvin.”
Kaikkien katseet käätyivät Kristieen, joka astui eteenpäin epävarman näköisenä.
”Musiikki, maestro”, sanoi toinen pukumiehistä, ja orkesteri alkoi soittaa,
“Think of me, think of me fondly, when we've said goodbye…”, Kristie tapaili ensin epävarmasti ja sitten varmemmin. Tällä kertaa mikään ei tippunut alas, ja kaikki katsoivat Kristietä haltioituneena. Kaikki paitsi Tohtori.
”Edellinen oli paljon parempi… Peri, tulehan, meidän täytyy selvittää mikä tämä oopperan kummitus juttu on jotta saamme sen edellisen laulajan takaisin. Minä todella pidin hänestä.”
Tohtori kääntyi kohti Periä ja sanoi: ”esiripun tiputtaja täytyi olla tuolla ylhäällä. Peri, saat nyt tärkeimmän tehtävän jonka voin luottaa sinulle… käy tutkimassa löytyykö sieltä mitään. Minä puhun primadonnan kanssa. Sen edellisen, en tuon kukkakepin.”
Niin sanottuaan Tohtori porhalsi pois. Peri kohautti olkapäitään ja lähti etsimään reittiä ylhäälle.
***
Tohtori seurasi nenäänsä (ja epämääräistä huudahtelu oopperan johtajien vetelysmäisyyttä ja idiotismista) ja näki sitten edellään porhaltavan laulajan.
”Karlotta!” Karlotta pysähtyi ja kääntyi kasvoillaan myhäilevä ilme, joka kuitenkin muuttui pettymykseksi Tohtorin.
”Sinä! Mitä asiaa sinulla on minulle?”
”Signora, mielestäni olit paljon, paljon parempi kuin tuo nuori tytön hempukka”, Tohtorin sanoi Karlotan silmiin syttyi mielihyvää tihkuva katse ja hän sanoi: ”jatkakaa”.
”Haluan auttaa sinua, mutta minun pitäisi kuulla ensin kaikki Oopperan kummituksesta.”
***
Peri nousi ylös eräänlaiselle sillalle, josta teatterin esirippua ja lavasteita kontrolloitiin. Siellä oli hämärää ja pölyistä, eikä hän uskonut löytävänsä mitään. Hän huokaisi raskaasti ja käveli kuitenkin eteenpäin. Äkkiä hän kompastui johonkin, joka tuntui pehmeätä ja kaatui maahan. Sivu silmällään hän näki jotain mustaa, joka loikkasi näkymättömiin.
***
”Sen täytyy olla Kristien juoni, jotta hän voisi nakertaa tiensä lavan tähdeksi!” Karlotta sanoi. ”Se pieni rupikonna kun ei voisi muuten ikinä syrjäyttää minua!”
Tohtori nyökytteli aina sopivin väliajoin kuunnellessaan Karlotan selostusta teatterin tapahtumista. Peri ryntäsi paikalle.
”Tohtori, Tohtori…”
”Älä keskeytä kun kuuntelen.”
”Mutta Tohtori, minä olin ylhäällä ja näin jotain?”
”Mitä?”
”Kompastui johonkin pehmeään ja kaaduin… näin vain jotain mustaa, joka katosi nopeasti.”
Karlotta puuttui puheeseen: ”Se on se! Se on oopperan kummitus!”
”Jos sinä kompastuit siihen… sen täytyy olla aineellinen”, mutisi Tohtori. ”Peri… tule, menemme Kristie Dadaen luo. Älä murehdi Karlotta, olet pian taas näyttämön tähti.”
***
Tohtori ja Peri palasivat katsomoon, mutta huomasivat sen olevan tyhjä. Eräs kolmikätinen mies, joka kantoi suurta köysivyyhteä, neuvoi kuitenkin heille tien Kristien pukuhuoneelle. Huoneesta kuului laulua ja välillä omituisia korahduksia. Tohtori koputti tämän oveen. Ääni hiljeni.
”Kristie, tahdon puhua kanssasi!”
Sisältä kuului joitain askelia ja sitten tuli aivan hiljaista. Arvokkaan näköinen nainen, jonka Tohtori ja Peri olivat nähneet aiemmin lavalla, asteli kauempana käytävällä.
”Anteeksi”, Tohtori huusi ja käveli lähemmäksi. ”Kristie oli huoneessaan, mutta nyt siellä tuli ihan hiljaista. Ovi on lukossa… tiedättekö kuinka pääsemme sisään tarkistamaan onko hänellä kaikki kunnossa?”
”Kuka olette?” nainen kysyi.
”Tohtori… olen vain… oopperan ihailija ja yritän selvittää mikä tämä kummitusjuttu onkaan. Kuka te olette?”
”Voitte kutsua minua rouva Kiryksi. Minulla on avain, voin avata oven ja tiedustella Kristien vointia.”
Kiry asteli Kristien ovelle, koputti ja otti sitten mekkonsa taskusta hiukan patinoituneen avaimen ja avasi oven. Hän astui sisään Tohtori ja Peri perässään.
Kristie oli siellä ja hän käännähti äkkiä oikoen mekkoaan.
”Kristie! Sinä olit täällä. Miksi et avannut ovea näille… keitä te oikeastaan olitte?”
”Olen Tohtori ja tämä on Peri. Tulimme kyselemään muutamaa asiaa neiti Dadaelta.”
”Anteeksi, olin juuri vaihtamassa vaatteita”, Kristie sanoi.
”Mutta me kuulimme kun lauloit”, Peri sanoi vuorostaan.
”Laulan usein kun vaihdan vaatteita.”
”Mukavaa kun meillä on jotain yhteistä”, Tohtori totesi ja jatkoi sitten: ”haluamme kuulla mitä tiedät oopperan kummituksesta?”
”Oopperan kummituksesta? Mitä minä siitä tiedän?”
”En minä sitä tiedä, siksi kysyn. Kerro kaikki mitä tiedät.”
”Se on helposti tehty! Rakennuksen siirrosta tänne lähtien, eli viimeiset kolme kuukautta, täällä on tapahtunut outoja asioita.”
Kiry kommentoi tähän: ”Tämän takia alettiin puhua kummituksesta, varsinkin kun lavastevastaava Joep sanoi nähneensä jotain mustaa ja laihaa joka katosi hänen näköpiiristään ennen kuin hän ehti nähdä sitä kunnolla. Sen jälkeen yleinen vitsin aihe olikin se, että kumituksellamme ei ole tarpeeksi ruokaa.”
Tohtori hymyili ja sanoi: ”Selvä. Minun täytyykin miettiä. Näemme kai huomenna ensi-illassa?”
Kristie väläytti leveän hymyn Tohtorille, ja nämä poistuivat.
”Mitä me nyt teemme, Tohtori? Meillä ei ole lippuja.”
”Ei se mitään Peri, tullessani näin että kykykisan palkinnoksi oli vaihtunut liput kahdelle ensi-iltaan. Käyn vain uudestaan vakuuttamassa tuomarit!”
”Ei taas”, huokasi Peri ajatuksissaan.
***
Peri oli pukeutunut mustaan, paljetein koristeltuun mekkoon. Tohtori sen sijaan ei ollut vaihtanut maalitehtaan räjähdykseltä vaikuttavaa asuaan mihinkään. He astelivat teatteriin. Tohtori ojensi Perille tämän lipun ja avasi Perin hämmästykseksi hänelle oven, mutta sitten tämä katosi jonnekin. Peri ei ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta lähti sitten kohti katsomoa.
Peri istui paikalleen. Hänen vieruspaikkansa ammotti tyhjänä, mutta viereisellä penkillä istuva karvaiselta kalmarilta vaikuttava olento levittäytyi huomaamattaan hiukan Perin paikalle. Peri kamppaili kohteliaisuuden ja halun vaihtaa paikkaa hetken, mutta sitten hän sai muuta ajateltavaa. Musiikki alkoi ja pian lavalle esiripun eteen ilmestyi mies, jonka nimeksi Peri muisti Andrew.
”Tervetuloa”, Andrew sanoi ja piti puheen jonka meni pääosin Perin korvien ohi ihmetellessään missä Tohtori. Oooperahan oli jo alkamassa! Puheen päätteeksi hän vetäisi narusta, joka paljasti uuden kattokruunun. Se nousi kiskottuna kattoon ja Peri oli äimistynyt. Kattokruunu erosi muusta salista kuin yö ja päivä. Itse asiassa, se näytti aivan kliseiseltä lentävältä lautaselta. Paitsi että se oli kultainen ja koristeltu kaiverruksin. Sen led-valot valaisivat salia kauniisti.
***
Tohtori hiipi ylös lavan yllä, esiripun kätköissä olevalle sillalle tarkoituksenaan tarkkailla oopperaesitystä ja mahdollista kummitusta. Pian lavalle astelikin Kristie, jonka tarkoitus oli pian laulaa ensimmäinen laulu. Hän näytti mutisevan itsekseen. Samassa esirippu aukesikin, ja esitys alkoi.
***
Esirippu sulkeutui viimeisen kumarruskierroksen päätteeksi, ja iloinen joukko lähti liikkeelle.
”Mitä sinä teet täällä?” Kysyi ääni Tohtorin takaa. Joep asteli lähemmäksi Tohtoria.
”Olin vain selvittämässä Oopperan kummituksen mysteeriä.”
”Sinun ei kannattaisi hiippailla täällä noin tai sinua luullaan kummitukseksi.”
”Osaatko kertoa mitään tuosta kattokruunusta?” Tohtori kysyi reagoimatta Joepin sanoihin.
”No… se on vähän kumma tapaus. Löytyi eräänä aamuna läheltä tätä rakennusta. Lavastajamme ihastui siihen ikihyvin ja päätti tekevänsä siitä kattokruunun… jos sitä voi sellaiseksi sanoa. Maalasi kultaiseksi ja koverteli kuvioita, jotta se sopisi muuhun teatteriin.”
”Kiitos… nyt tiedän kuka on oopperan kummitus!”
***
”Peri, tule mukaani”, Tohtori sanoi kiskaisi Periä ranteesta. Tämä oli jäänyt ihmettelemään missä Tohtori olisi esityksen jälkeen. Hän ja Tohtori kiisivät nyt kohti… jotain. Pian asia valkeni hänelle, kun Tohtori koputti Kristien huoneen ovea.
”Kristie, tiedän Rananuralaisesta, avaa ovesi!”
Kuului askelia ja järkyttynyt Kristie avasi oven.
”Tulkaa sisään… älkää jääkö siihen vain noin…”
Kristie suurin piirtein kiskaisi Tohtorin sisään, perässään Peri.
”Teatterin kattokruunu on ranarunalainen avaruusalus ja…”
”Mitä?” Peri kysyi.
”Älä keskeytä kun puhun. No, eikö se sinusta näytä lentävältä lautaselta? Vastaus: se on lentävä lautanen. Ranarunalaiset ovat huonoja navigoimaan ja siksi heidän avaruusaluksensa eksyvät usein maan ilmakehään, siksi sinusta se näyttää tutulta. Mutta päästäkseni takaisin asiaan… miksi olet antanut ranarunalaisen terrorisoida oopperaa ja miksi ruokit sitä?”
Kristie huokaisi ja nosti hiukan hamettaan. Peri ihmetteli asiaa, mutta Kristie totesi:
”Aric, tule esiin.”
Omituinen musta, kartiomainen ja sammakkojalkainen olento kömpi esiin mekon alta. Se oli keskikokoisen koiran kokoinen ja sen naamaa koristi valkea läiskä. Peri huomasi olennon vaikuttavan laihalta, sillä sen luiden muodot näkyivät läpi sen rupikonnan ihon. Olento loi kaipaavan ilmeen Kristieen, ja kurnahti. Perin hämmästykseksi hän ymmärsi sen tarkoittavan ”selvä, Kristie” tai jotain siihen suuntaan.
”Se on rakastunut minuun”, Kristie sanoi.
”Sinä olet käyttänyt sitä parantamaan äänesi ja sabotoimaan teatteria, etkö olekin?”
”Kyllä… mutta ei se ole vain siksi”, Kristie sanoi. ”Tai oli aluksi. Se elää laulun tunteesta.”
”Tiedän. Tiedän myös että se voi halutessaan kutistua ja luisua isäntänsä kurkkuun parantamaan ääntä. Ranarualainen linnusto on kehittynyt hyödyntämään tätä ominaisuutta soidinmenoissaan. Ja siksi kuiskit itseksesi ennen viime näytöstä.”
”Kyllä...”
”Ja sinä melkein aiheutat loukkaantumisia kun käskytät sitä! Miksi teet näin?”
Kristien silmiin tuli kyyneliä.
”Aluksi käytin sen rakkautta hyväkseni, ja halusin omia lavan itselleni… olla suosittu ja ihailtu. Eikö kaikki halu niin? Sitten tajusin kuinka vilpitöntä sen rakkaus on… Tohtori, se vain laihtuu ja laihtuu. Pian se kuolee ja rakas Aricini…”
Kristien ääni särkyi.
”Miten voin ruokkia sitä äänelläni, jos en lavan päätähtenä?”
”Olet unohtanut tärkeimmän. Se elää tunteesta, ja sen täytyy olla täysin pyyteetöntä. Valitse lavatähteyden ja Aricin välillä. Jatka primadonnana ja se kuolee. Laula vain sille, unohda lavatähteys ja se saa taas tarpeeksi ravintoa ja elää. Ja pyydä anteeksi Karlotalta.”
Kristie näytti kalpealta.
”Hyvä on… minä teen sen.”
***
”Minusta tuntuu jotenkin, että huijasit jotenkin Kristietä”, Peri sanoi Tohtorin asetellessa koordinaatteja TARDISiin.
”Huijasin? Miten niin ajattelet. Ja lisäksi, nyt jokainen tulee olemaan onnellinen, joten mitä väliä sillä on. Karlottakin saa taas laulaa, ooppera on pelastettu hänen karismallaan. Vaikka ei se toki ole yhtä hyvää kuin minun!”
