No niiin, tulihan tää luku valmiiksi! Nyt ei kestänyt kuin 1,5 viikkoa, viime lukujen välissä kun oli yli kuukausi. Toivottavasti maistuu ja saa taas jättää kommenttia niin tiiän epäonnistuinko kokonaan tän luvun käännöksestä (siltä nimittäin tuntuu)
Tässä Draco ja Hermione pääsee jo kasvokkain kanssatekemisiin, uu! Tässä luvussa mennään muutenkin jo aika vaarallisen lähelle tiettyjä asioita, alkoi itseäkin jännittää vaikka tiiänkin mitä seuraavaksi tapahtuu.
KYMMENES LUKULuihuinen Elisabeth ei ainakaan ollut. Se oli ihan selvää. Muutama päivä huispaus-ottelun jälkeen Draco oli muistanut jotain – Elisabeth oli kertonut, kuinka häntä kiinnostanut poika oli suudellut voitonjuhlissa sitä uutta tyttöänsä. Koska ottelu oli Luihuista vastaan, myös Korpinkynsi ja Puuskupuh olivat juhlineet Rohkelikon voittoa ja Luihuisen tuvan häviämistä. Tämä tarkoitti sitä, että Elisabeth saattoi periaatteessa kuulua mihin tahansa edellä mainituista kolmesta tuvasta, mutta Dracoa arvelutti olisiko Korpinkynsi tai Puuskupuh kuitenkaan pitänyt oman tupansa kesken sen suurempia voitonjuhlia jonkun toisen tuvan, tässä tapauksessa Rohkelikon, vuoksi. Se oli toki mahdollista mutta hieman epäilyttävää silti. Korpinkynsi ja Puuskupuh olivat juhlineet Rohkelikon voittoa paikan päällä ottelussa ja vielä koulun eteishallissa ja Suuressa Salissa, mutta olisiko kummallakaan tuvalla todella ollut mielenkiintoa jatkaa pippaloita vielä omissa oleskeluhuoneissaan, kun ottelusta olisi ollut jo monta tuntia aikaa? Tämä herätti epäilyksen että Elisabeth saattoi olla jopa rohkelikko – tavallaan tuntui surkealta ajatella että Draco olisi kehittänyt tunteita mokomaa ylimielistä ylpeilijää kohtaan, sellaisiahan kaikki rohkelikot olivat ja niin olisi Elisabethkin, vaikka muuten Draco hänestä piti. Rohkelikoilla oli vain kaikilla kummallinen tarve pelastaa aina päivä ja olla sankareita, ja jos Elisabeth oli rohkelikko, hänellä olisi varmasti myös sellainen puoli. Sen Draco kuitenkin tiesi ettei tyttö luihuinen ollut. Tämä tarkoitti sitä, että kolmannes hänen vuosikurssinsa tytöistä tippuisi automaattisesti pois ehdokkaiden listalta… Monta jäisi silti jäljelle. Kuinka Draco muka saisi lisää vihjeitä kirjeystävänsä henkilöllisyydestä? Koko tilanne sai hänet ihan sekaisin. Hän oli koettanut oppitunneilla kurkkia tyttöjen olkapäiden yli näiden pergamentteja ja käsialoja, mutta kaikki tytöt piilottivat heti kirjoituksensa kun huomasivat Dracon tirkistelevän – he varmaan luulivat että hän koettaisi luntata, ainakin se koppava Granger varmasti ajatteli niin. Miten Draco ikinä selvittäisi mysteerinaisensa todellisen henkilöllisyyden kun kukaan tyttö ei antanut hänelle mitään vihjeitä asiasta? Asia ajoi hänet kerrassaan hulluksi!
Draco otti uuden pergamentin, parhaan sulkakynänsä sekä smaragdin vihreän musteen esiin. Hän alkoi kirjoittaa pergamentille listaa jokaisesta vuosikurssinsa tytöstä. Eipä Draco tiennyt että Elisabeth oli itsekin tehnyt samanlaista listaa kuudennen vuosikurssin pojista.
Kun kaikki nimet oli kirjoitettu siististi kahteen erilliseen kappaleeseen, alkoi Draco eliminoida pois niitä, jotka eivät sopineet Elisabethiin.
Ei luihuinen. Puhdasverinen. Ei pelannut Huispausta. Ei poikaystävää. Älykäs. Kun hän oli valmis, oli mahdollisia Elisabeth-ehdokkaita enää 15 – yli puolet vähemmän siitä mistä hän oli aloittanut eliminoinnin.
Ehkäpä tämä olisikin helpompaa kuin luulin, Draco ajatteli,
ehkä.Draco ei kuitenkaan tiennyt että hänen mysteerinaisensa oli valehdellut jo yhdestä asiasta – tästä tietämättömyys hidastaisi myöhemmin hänen etsintöjään. Elisabeth ei todellakaan ollut puhdasverinen, vaikka tyttö oli niin alkukirjeissään väittänyt. Tästä Dracolla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan.
Hän kiiruhti nopeasti kirjastoon katsoakseen oliko tyttö vastannut hänen uusimpaan kirjeeseen. Oppitunnit olivat siltä päivältä loppuneet pari tuntia sitten, ja Draco pelkästi kirjaston olevan täynnä ihmisiä. Hän toivoi vain saavansa mahdollisuuden napata Elisabethin uusimman kirjeen nopeasti hyllystä ilman että hänen pitäisi ensin parveilla ympäri kirjastoa ja esittää tutkivansa ties mitä hyllynpäätyjä siinä pelossa että joku huomaisi hänen kirjeen metsästyksensä.
• • • • • • • • • •
Darcy,
En haluaisi myöntää tätä mutta olisi ihanaa
tehdä hänet mustasukkaiseksi. Hän on käyttäytynyt kuin ei enää välittäisi minusta lainkaan… Tiedän että se ei ole totta, mutta nyt taitaa olla jo liian myöhäistä, vai mitä? Hän on nyt toisen tytön kanssa eikä millään vuosia jatkuneilla flirttailuilla ja vitseillä ole enää mitään merkitystä. Tiedän että sinä olisit parempi vaihtoehto minulle. Tunnen sen. En silti vieläkään tiedä kuka olet. Tietämättömyys tappaa minut, oikeasti, usko pois. Tuntuu aina niin hyvältä napata uusin kirjeesi ja lukea kirjoituksiasi, ja vakuutat aina kuinka olen tarpeeksi hyvä enkä mitään ajanhukkaa… Tuntuu niin ihanalta tietää että joku täällä koulussa ajattelee minusta niin. Ja aina kun luen nimesi kirjeen lopussa… Se saa perhoset pyörimään koko kehossani. Eihän se sinun nimesi oikeasti ole, kuvittelenkin enemmin miltä se tuntuisi jos kirjeessä olisi oikea nimesi ja saisimme tietää toistemme oikeat henkilöllisyydet. Mietin miltä oma allekirjoituksesi näyttää – se on varmasti todella hienostunut niin kuin Darcyn allekirjoituksesi. Ihastukseni allekirjoitus näyttää parhaimmillaan siansaksalta, hänellä on niin huono käsiala. Ei sitä voi edes lukea. Tajuan vasta nyt kuinka hänen tapansa kirjoittaakin on yksi niistä asioista joista en todellakaan pidä hänessä.
Olen jatkuvasti varpaillani ja peloissani että näen sinut kirjastossa kaivelemassa sovittuja kirjojamme kirjettä noutaessasi tai jättäessäsi. Minua pelottaa tällä hetkellä ihan liikaa että saan selville kuka olet – vaikka jossain vaiheessa todellakin haluan sen selvittää. Jokin tässä lukuvuodessa tuntuu todella oudolta ja väärältä ja on tunne, että jotain kamalaa on vielä tuloillaan. En haluaisi että tämä kirjejuttukin päätyy pusikkoon.
Toivottavasti kuulen sinusta pian, ElisabethHermione oli ollut rehellinen. Hän melkein toivoi olleensa suorasanainen verisäädystään ensimmäisissä kirjeissään – se estäisi sen isomman hämmennyksen syntymisen jos hän tapaisi Darcyn vielä myöhemmin kasvotusten – mutta sillä hetkellä valhe oli paras vaihtoehto, se takasi hänen oikean henkilöllisyyden salassa pysymisen. Darcylla oli nyt ainakin edes yksi asia josta hän ei tiennyt totuutta, ja jos Darcy pyrkisi saamaan selville Hermionen henkilöllisyyden, mies epäonnistuisi. Hermione pitäisi hänet pimennossa ainakin hetken aikaa, niin kuin Darcykin teki. Niin olisi parempi.
• • • • • • • • • •
Liz,
Minulla on ehdotus. Jospa jakaisimme päivät? Tietysti kirjastoon on pakko päästä aina välillä, mutta voisimme organisoida kirjeiden jättö- ja hakureissut. Näin emme vahingossakaan saisi selville toistemme identiteettejä. Aina kun olemme kirjastossa muiden asioiden, kuten koulutöiden tai ystävien takia, emme saisi mennä tarkistamaan onko kirjan väliin tullut uusi kirje. Ei siis lähellekään kirjeen sisältävää kirjaa tai hyllyä.
Minä otan iltapäivät, suoraan oppituntien jälkeen. Sinä voisit ottaa myöhemmät illat, iltapalan jälkeen. Sinä kirjoitat kirjeet aina niin, että jätät ne myöhään illalla tai yöllä, ja minä vastaan niihin iltapäivällä ennen iltapalaa, jonka jälkeen sinulla on taas mahdollisuus hakea kirje ja vastata siihen ennen seuraavan päivän oppituntien päättymistä. Tällä tavalla emme törmää toisiimme eikä haittaa vaikka vastaamisessa kestäisi pari päivää, kun emme kärkkyisi hyllyjä joka hyppytunti. Aina muuten kun olemme kirjastossa, niin älä istu lähelläkään sitä kirjaa johon olet pyytänyt minua jättämään seuraavan kirjeeni, niin et näe minua. Minä teen saman. Jos satumme olemaan kirjastossa samaan aikaan – ja näin on varmasti käynyt jo pari kertaa – niin emme tiedä toisiamme. Voi vain ajatella että tuossa menee joku kuudesluokkalainen tekemässä läksyjään tai lukemassa jotain kirjaa.
Tämä vuosi tuntuu edelleen pahalta, siinä olet oikeassa. Tuntuu että jotain pahaa olisi tapahtumaisillaan. Sinuna olisin todella varovainen. Kuka tahansa voi olla syyllinen, etkä voi ikinä tietää mitä toinen aikoo. Yritä olla menemättä mihinkään yksin – jopa minä inhoan sitä, vaikka olen sentään jo lähes aikuinen mies ja kaksintaistelija. Se kertoo jo paljon. Ilmakin alkaa muuttua jo kylmemmäksi. Toivon että pidät itsesi lämpimänä. Muista pukea tarpeeksi lämpimään takkiin niin et saa flunssaa. Läksyjen tekeminen kipeänä on sama kuin koittaisi kaksintaistelua kalmaria vastaan silmät sidottuina – tuhoon tuomittua touhua siis. Pysyttele lämpöisenä, rauhallisena ja turvassa. Voi kunpa voisin kertoa tuon kasvotusten ja pidellä sinua, mutta tällä hetkellä tyydyn ilmaisemaan tunteeni pergamentin välityksellä.
DarcyDraco tiesi olevansa ihan kamala ihminen, mutta suunnitelma oli vain niin hyvä. Aivan loistava. Nyt kun he sopisivat tietyt ajankohdat päivästä jolloin jättäisivät kirjeitä ja hakisivat niitä, voisi Draco hieman rikkoa sääntöjä ja kärkkyä hyllyjen luona kun Elisabethin olisi määrä käydä hakemassa hänen kirjeitään. Hänen uusi ideansa olisi tietysti hyvä tapa pysyä salassa, jos molemmat noudattaisivat sovittua rytmiä. Draco ei kuitenkaan ollut aivan varma pystyisikö siihen vai olisiko kiusaus liian suuri.
Hän käveli kirjastoa kohti melko tyytyväisenä omaan suunnitelmaansa ja kekseliäisyyteensä. Koko päivä oli oikeastaan ollut ihan hyvä. Draco oli erittäin ilahtunut Elisabethin kirjeestä ja varsinkin siitä kuinka tämä halusi tehdä sen entisen heilansa mustasukkaiseksi. Hän oli myös syönyt äärettömän maistuvan aamiaisen herättyään. Hän oli saanut istua kauempana ystävistään Luihuisten pöydässä omassa rauhassaan ja nauttia paahtoleivästä, hillosta, letuista sekä keitetyistä kananmunista yksinään. Hän oli lähtenyt aamun ensimmäiselle oppitunnille maha täynnä ja onnellisena. Poika oli saanut nauttia päivällisen samoin tavoin omassa rauhassaan.
Saavuttuaan kirjastoon Draco törmäsi jälleen Grangeriin – tällä kertaa tyttö oli menossa samaan suuntaan kuin hän. Granger ei selvästikään ollut katsonut ympärilleen juostessaan nurkan takaa ja oli kiilannut olkapäällään suoraan Dracon kylkeen kohtalaisen isolla voimalla. Osa tytön käsissä olleista kirjoista olivat tippuneet lattialle. Draco kyykistyi automaattisesti häntä lähempänä olevan kirjan luokse ja poimi tämän. Hän noukki myös toisen lattialle levinneen kirjan syliinsä. Kun hän suoristi jälleen itsensä ja tarjosi kirjoja Grangerille, näytti tyttö kauhistuneelta.
”Pelkäätkö kirjoja, Hermione Granger? Senkö takia olet palauttamassa näitä?”
”Olet kutsunut minua etunimelläni nyt jo kaksi kertaa ja nyt poimit kirjanikin. En ole varma pitäisikö minun olla imarreltu vai shokissa. Palautit myös aiemmin kirjevahani… En ymmärtänyt edes kiittää sinua siitä.”
”Etpä kiittänyt, et. Ole hyvä kuitenkin. Kirjoitan itse niin usein kirjeitä että tiedän miten vaikeaa on löytää uutta vahaa Tylypahkasta. Jos sitä ei ole, niin ei kirjoittamisesta tule mitään.”
”Kirjoitatko sinä muka kirjeitä?”
”Kirjoitan, eräälle… ystävälle. Niin. Itse asiassa aika usein.”
“Ai. En ikinä arvannut että olisit kirjoittajatyyppiä.”
”Kun yritän, osaan olla aika verbaalisesti lahjakas myös pergamentilla. Kirjoitatko sinäkin vai?”
”Kirjoitanko? Kirjeitä? No, kirjoitan minä.”
“Ihan hyvä. Se kertoo ihmisestä paljon, itse näen sen positiivisena piirteenä kun joku osaa kirjoittaa.”
Draco oli suhteellisen yllättynyt omasta kiltteydestään, mutta päätti pelotella Grangeria vielä parilla ystävällisellä eleellä. Hän asteli tytön perässä tiskille ja palautti kirjat itse matami Prillille sen sijaan että olisi antanut ne ensin Grangerille. Sen jälkeen Draco seurasi häntä kirjaston nurkassa oleville pienille pöydille, joita ympäröi siro sermi, joka antoi rauhan pöydän ääressä opiskeluun. Nyt pöydät olivat tyhjät. Granger istui eräälle tuoleista luomatta katsetta Dracoon, ja tämä seurasi perässä ja istuutui pöydän ääreen tyttöä avoimesti tuijottaen. Draco ei tainnut koskaan aiemmin olla niin lähellä Grangeria. Tyttö ei ollut niin epämiellyttävän näköinen kuin mitä Draco oli aina uskotellut itselleen. Tytön hiukset olivat edelleen tuuheat ja matami Pomfreyn tekemän operaation jälkeenkin etuhampaat näyttivät isohkoilta, mutta hänellä oli kivannäköinen iho, hienostuneet piirteet ja tummanruskeita silmiä ympäröivät, pitkät ripset. Ihme kumma Granger näytti puoliksi jopa hyvältä kirjapinon takaa. Se oli jo aika hurjaa.
”Granger?”
”No?”
”Tämä on ainoa kerta elämässäsi kun kuulet tämän minun sanomanani – tarvitsen apuasi.”
”Draco Malfoy pyytämässä minulta apua? Mihin, läksyihinkö? Luulin että osaat tehdä tehtäväsi ihan itse.”
”Yleensä osaankin, mutta… Ääh, Merlin sentään. Minun täytyy palauttaa huomiseen mennessä yksi Muodonmuutoksien essee. Olen saanut suurimman osan siitä tehtyä mutten ole oikein varma esseen alusta ja siitä, mikä olisi hyvä
avaus esseelle.”
Draco painoi päänsä käsiinsä ja huokaisi. Essee tuotti oikeastikin päänvaivaa hänelle. ”Sinun täytyy tietysti aloittaa avaus jollain hyvällä sanailulla ja kietoa lukija aineistoon mukaan heti alkutuimaan”, Granger tokaisi ja silmäili häntä hieman virnuillen.
”Miten? Aloitin esseeni suoraan aiheesta ja kirjoitin niistä vaikeuksista joihin saattaa törmätä kun loihtii elotonta esinettä eläväksi olennoksi. Mietin, että selittäisin vielä jotain siitä, kuinka tuollaiset muodonmuutokset ovat…”
”Vaikeita. Hyvin ennalta-arvattavaa. Ylipäätänsäkin muodonmuutoksissa loitsijan täytyy ylläpitää tiettyä intuition ja älykkyyden tasapainoa itsellään, eikä saa ajatella loitsua vain toisesta näkökulmasta. Ei kannata ajatella vain että nyt muutat juomapikarin hiireksi, vaan enemmänkin sitä, että muutat pikarin eläväksi, hengittäväksi, käveleväksi, ajatustoimintaa omaavaksi hiireksi. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?”
”Mielestäsi minun pitäisi ajatella asiaa siis syvällisemmin? Loitsua tehdessä pitäisi pistää kasaan nippu erilaisia ideoita, ajatuksia ja tavoitteita?”
Granger laski sulkakynänsä vihdoin käsistään ja pakotti itsensä katsomaan Dracoa. ”Kyllä.”
”Tuohan kuulostaa hiton rasittavalta. Miten sinä pystyt siihen?”
Dracon sanojen jälkeen syntyi lyhyt hiljaisuus. Granger näytti siltä kuin alkaisi nauraa. ”Lauseesi kuulosti melkein kehulta.”
”Kuulostakoot vaan. Olen vuosikurssin toisiksi paras opiskelija – sinä kun nyt satut tilastojen mukaan olevan paras – ja tuntuu siltä että pelaamme ihan eri tasolla.”
”Oletko sinä toisiksi paras?” Granger kysyi ja näytti melko yllättyneeltä.
”Kyllähän jonkun täytyy olla. Mielelläni olisin paras, mutta säästynpähän ainakin ”nörtti!”-huudoilta.”
”Se tosiaankaan ei ole helppoa.”
”Niin… Crabbe ja Goyle hirnuvat asiasta jo nyt, vaikken tilastollisesti olekaan vuosikurssimme ykkönen. Pansy tekee samaa, mutta minusta tuntuu että hän on vain kateellinen, hän kun ei ole mikään järjen jättiläinen. Minä saan parhaat arvosanat ja minulla on eniten meistä maalaisjärkeä. Niin, ja olen parhaimman näköinen.”
”Maalaisjärkeä, sinulla vai? Voin vaikka vakuuttaa että asia ei ole niin.”
Sanottuaan äskeisen Granger nousi pöydästä ja tuntui jälleen etäisemmältä. ”Kiitos kun autoit minua kirjojen palauttamisessa. Muista se mitä sanoin asioiden keskittämisestä yhteen ja monipuolisesta ajattelusta loitsun kanssa. Maalaisjärkeä sinulla ei kylläkään ole, Malfoy. Jos olisi, käyttäytyisit muita ihmisiä kohtaan erilailla ja suhtautuisit asioihin muita ihmisiä kunnioittaen.”
Granger harppoi kirjastosta pois, pysähtyen vain nopeasti ennen pääovia jonkin hyllyn taakse, josta Draco näki tytön kaivavan jotain ja asettelevan jonkin kirjan uudelleen hyllyyn.
Sepä siitä sitten. Granger varmaan etsi jotain tyhmää ja hyödytöntä kirjaa, kuten yleensäkin. Hän ei tiennyt
mitään Dracosta. Granger oli hänelle periaatteessa ventovieras. Jos Granger olisi tiennyt edes puolet siitä mitä Elisabeth hänestä tiesi, ei Granger olisi epäillyt Dracoa ja hänen ajatuksiaan enää hetkeäkään. Totuus oli, että vaikka Draco oli luotaantyöntävä, hänen perheensä ja sukunsa olivat Pimeyden Lordin palveluksessa ja pojan omakin käytös epäilyttävää, ei hän silti ollut paha. Hän tiesi mikä elämässä oli oikein, ja loppujen lopuksi oikeuden puolesta hän tulisi taistelemaan. Hänen puhtaat kyynärvartensa olivat riittävän suuri todiste siitä.
Draco nousi ylös pöydän äärestä, käveli rauhallisesti hyllyjen väliin ja tunki kirjoittamansa kirjeen sovitun kirjan väliin Elisabethia odottamaan. Vastoin odotuksia Granger oli jopa tehnyt hänen päivästään hippusen paremman. Draco oli auttanut tyttöä, ja tyttö häntä. He olivat osanneet keskustella asiallisesti ja olivat samaa mieltä kirjeiden kirjoittamisesta ja kirjevahan tärkeydestä. Ehkei Granger ollutkaan niin kamala.
No huh!