Nimi: Hei, kulta. Miten voit?
Fandom: Kreikan mytologia
Kirjoittaja: Unelmasieppari
Ikäraja: k-11
Tyylilaji: fluff
vastuuvapaus: Kreikkalaista mytologiaa ei omista kukaan, en siis minäkään.
Lyhyesti: Hermes soittaa Apollonille :3
A/N: Kuuntelin tässä samalla Miley Cyruksen
Stay biisiä. Siitä voi saada tunnelmia ^^
Hei, kulta. Miten voit?
"Minä kokkaan."
"Ai, kokkaat? Sinä?" Hermes kysyi. Hän kuuli huvittuneisuuden toisen äänestä, kun Apollon sanoi:
"Kokkaan."
"Ai, ihanko itse? Ilman taikuutta ja sitä rataa?" Hermes kuulusteli.
"Kokkaan. En minä ihan avuton ole, Hermes", Apollonin ääni vastasi. Tämän ääni oli pehmeä ja leikkisyydestä kepeä. Apollon hymyili. Hermes kuuli sen.
"No, mitä sinä kokkaat?" Hermes kysyi.
"Munakasta", Apollon vastasi.
"Munakasta?"
"Osaisin minä kuule muutakin, mutta täällä päin maailmaa on aamu. Luulisi sinun tietävän", Apollon sanoi.
"Kyllä minä tiedän, mikä aika siellä on", Hermes sanoi ja nosti katseensa kelloon, joka oli ripustettu kattoon oviaukon yläpuolelle. Kello oli aamu kahdeksan siellä, missä Apollon oli. Täällä taas kello löi kahtatoista.
"Eikös sinun pitäisi mennä pikkuhiljaa nukkumaan?" Apollon kysyi.
"Voisin, mutta ensin minun piti kuulla äänesi. En saa muuten unta", Hermes sanoi.
"Hah", Apollon naurahti. "Mites ne kaikki muut yöt olet sitten viettänyt ennen tätä?"
"Runkkaamalla. Ajattelemalla sinua tietysti", Hermes vastasi. Hän kuuli huvittuneisuuden Apollonin äänestä, kun tämä puhui:
"Tule tänne sieltä, jos niin kovasti haluat nähdä minut. Tiedät, että pystyt."
"Joo, kyllä minä tiedän", Hermes sanoi. Hän pyöritteli kadukeusta sormissaan näppärästi samalla kun puhui painautuneena tuoliin yhdeksi möykyksi. Hän oli nostanut jalat rintaansa vasten, koska joskus oli kiva olla ketterä kuin kissa.
"Miksi sitten tyydyt roikkumaan puhelimessa illasta toiseen?" Apollon kysyi.
"Koska pidän siitä. On mukava kaivata jotakin aina välillä. Se olisi liian helppoa", Hermes vastasi kasvoillaan kevyt hymy. Hän raaputti kadukeuksen metallista pintaa peukalonkynnellään.
"Vai niin", huvittunut. Ei Apollon ymmärtänyt, tai ainakin hän teki parhaansa antaakseen sellaisen kuvan.
"Ethän sinä halua, että kyllästyisin sinuun", Hermes huomautti.
"Voiko minuun ylipäätään kyllästyä?" Apollon kysyi muka hämmästyneenä.
"No, ei se niin helppoa toki ole..." Hermes vastasi virnistäen. "Mutta teen parhaani." Tämä sai aikaan auringonjumalassa vapautunutta naurua, mistä Hermes oli oikein mielissään. Apollonin nauru oli kaunista ja ihastuttavaa. Se toi mieleen kesäpäivät ja kaikki ne hetket, jolloin saattoi juoksennella kostealla ruohikolla ystävien kanssa. Se oli sellaista naurua, täynnä elämää.
"No, en minä halua. Se tappaisi minut. Sinä tiedät sen", Apollon sanoi lopulta. Hermes hymyili sanoille.
"Siksi meidän on pidettävä etäisyyttä", hän sanoi. "Käsitätkö?"
"Tämä on vain niin typerää", Apollon päivitteli. "Mutta miten vain. Kyllä minä puheluistakin nautin."
"Milloin sinä
et nauttisi minun seurastani?" Hermes taas puolestaan päivitteli.
"Voi, Hermes. Sinä tiedät niin vähän minusta", Apollon hymähti.
"Ihan tarpeeksi. Kuka muu muka tietäisi minua enemmän?" Hermes kysyi.
"Artemis."
"No, hän on neitsyt, joten häntä ei lasketa."
"Miten sillä on mitään tekemistä minkään kanssa?" Apollon kysyi kummastusta äänessään.
"On vain. Neitsyet ovat kieroja olentoja."
"Malja sille." Hermes hymyili. "Kuule, minun omelettini alkaa jäähtyä."
"Eikös se vielä äsken ollut munakas?" Hermes kysyi.
"Melkein sama asia."
"No, sinä voit varmasti hyvin helposti lämmittää sen uudelleen, etkö voikin? Jos voimat sattuu reistaamaan, käänny mikroaaltouunin puoleen", Hermes neuvoi.
"Minulla ei ole mikroaaltouunia", Apollon huomautti.
"Ei mikroaaltouunia?"
"Mihin minä sellaista tarvitsisin?" Apollon kysyi närkästyneenä. "Suora loukkaus itseäni kohtaan."
"Vai niin. No, ehkä minä sitten lopetan pikkuhiljaa. Pääset niin rakkaan omelettisi seuraan", Hermes sanoi.
"Tule tänne, jos niin kovasti kaipaat", Apollon sanoi. Enää se ei ollut huvittunut lausahdus. Se oli pyyntö ja Apollon oli tosissaan. Hermes hymyili kevyesti.
"Olen pahoillani", hän sanoi. Linjan toisesta päästä kuului syvä huokaus.
"Ei ole reilua vain soittaa, tiedäthän?"
"Minä uneksin sinusta", Hermes lupasi. Apollon päästeli sellaisia ääniä, ettei ollut ihan tyytyväinen, mutta myöntyi lopulta.
"Anna sen olla hyvä uni. Saatan pihdata sinulta, kun tulet takaisin. Ihan vain, jotta tietäisit miltä tuntuu, kun jätetään tahallaan yksin", hän sanoi. Hermes hymyili vaisusti.
"Ihan kuin siihen muka pystyisit. Mutta okei, yritän parhaani", hän sanoi.
"Minä pystyn jos haluan", vastaus oli painokas.
"Joo, tietysti", Hermes vastasi, vaikka tiesi, että Apollon pystyi. Ja hän tiesi, että se oli sietämätöntä. "Onpa naisellinen tapa alkaa pihdata seksiä."
"Älä aloita minun kanssani..."
"Hyvä on." Linjalla vallitsi hetken hyytävä hiljaisuus.
"Onpa hyvä idea soittaa illalla ja pilata minun koko päiväni", ääni oli pisteliäs.
"Olen pahoillani."
"Et ole ja minä tiedän sen", Apollon sanoi. "Taidan antaa sataa koko seuraavan päiväsi."
"Apollon, älä viitsi..."
"Sinä voisit olla vähän kunnioittavampi, ymmärrätkö?"
"Joo, minä ymmärrän. Anteeksi."
"Sinä et ole pahoillasi, mutta antaa olla. Minä menen nyt."
"Apollon."
"No, mitä?"
"Rakastan sinua." Kului hetken hiljaisuus.
"Joo, kyllä minä sen tiedän", ääni oli lämmennyt, se oli periksi antava.
"Nähdään."
"Nähdään."
Puhelu katkesi. Hermes laski kännykän kädestään ja selaili sitä hetken, kunnes avasi keskustelusovelluksen ja kirjoitti siihen:
"Uneksin sinusta." Kului hetki ja Hermes odotti, josko Apollon katsoisi kännykkäänsä. Sitten yläruutuun ilmestyi "Apollon" ja lopulta:
": )"
