Title: Sanoinkuvaamattomat
Author: yönkäpälä
Rating: S
Pairing: Sirius/Regulus
Warnings: Insestiviittauksia
Summary: Vanhemmat olivat polttaneet reiän sukupuuhun, repineet muistot ja kieltäneet vanhimman poikansa syntymän. Regulus oli seurannut sivusta, tuntien suunnatonta kipua ja häpeällistä riemua.
A/N: Ei minun pitänyt tätä kirjoittaa, ainakaan tällä tavalla. Vaan jollain tavalla onnistuin pitämään siitä silti, joten laitoin sen tänne todisteena siitä, että kirjoitan ainakin jotain, vaikken ehkä niitä tekstejä, joita minun pitäisi. Osallistuu insestihaasteeseen ja kommenttinne ovat erittäin tervetulleita.
~*~
Regulus oli havahtunut vaimeaan kilinään, tuijottanut huoneensa kattoa ikuisuuksilta tuntuvan ajan pohtiessaan, mitä kaikkea se tarkoittikaan. Hän oli astellut äänettömin askelin ovelle, jota ei oltu avattu kuukausiin, ja seisahtunut ovensuuhun. Yrittänyt tarttua yhteenkin ajatukseen, joka olisi kertonut mitä tehdä.
Sirius ei ollut kuullut oven avautumista, ei ilmaissut eleelläkään vaistonneensa jonkun astuneen sisään. Etsi jotain seinälleen kiinnitetystä kuvasta tavalla, joka kertoi hänen tietävän.
Oven tällä puolen kilinää ei kuullut – se ulottui vain Reguluksen huoneen sisäpuolelle, merkkinä Siriuksen palaamisesta. Äiti ja isä olivat halunneet sen kertovan verenpetturin kärsimyksestä, johtavan samanlaiseen polttoreikään jollaiseksi sukupuun kuva oli muodostunut. Regulus oli poistanut heidän kirouksensa kaikessa hiljaisuudessa ja asettanut omansa tilalle.
”Regulus.” Hän näkee sen kaiken, jännittyneet hartiat, tummat hiukset ja kuvaan kohdistuneen, sulkeutuneen katseen joka pitää sisällään enemmän rohkeutta kuin oli koskaan voinut kuvitella.
Hän muistaa – viimeisen halauksen, joka oli ollut liikaa heille molemmille. Pölyksi hajonneet peitetunteet ja katseet, jotka olivat paljastaneet jotain, mitä ei ollut voinut sanoilla särkeä. Niin vääristynyttä ja rikkonaista, naurettavan epätoivoista se oli ollut jo luonnostaan.
Vanhemmat olivat polttaneet reiän sukupuuhun, repineet muistot ja kieltäneet vanhimman poikansa syntymän. Regulus oli seurannut sivusta, tuntien suunnatonta kipua ja häpeällistä riemua.
”He kirosivat ikkunan, odottivat sinun palaavan häntä koipien välissä samaa tietä kuin tulitkin.”
Tällä kertaa pitkään tyhjillään ollutta huonetta vallitsee hiljaisuus.
Regulus ei sano mitään siitä, kuinka he olivat kasanneet uudelleen peitetunteet, kuinka hän ei ollut käsittänyt ja kuinka Sirius oli erehtynyt. Hän on vaiti pitkien kuukausien lähes murtuneista jääkatseista, ohittamisien sävähdyksistä ja kirotusta lähisukulaisuudesta.
Sirius ei kuvaa sanoillaan sanoinkuvaamattomia tunteita eikä vääristyneitä ajatuksia. Ei yritä tavoittaa äänellään muistoa epätoivon rohkaisemasta yrityksestä, jonka ainoa vastaus oli silloinkin fyysinen. Hän vain tavoittaa katseen omallaan, pyyhkii muutamalla askeleella pois näyn tyhjän huoneen pakoikkunasta, vanhempien oikeutetusta raivosta ja torjumisen tunteista.
Jälleen suljettua ovea vasten painautui kehon lämpö toista vasten, tihentynyt hengitys sekä kosketus, joka haastoi perääntymään, puhumaan vinoutumista ja vääristymistä. Sirius oli luvannut, he olivat polttaneet reiän sukupuuhun ja Regulus oli katunut riemuaan.
Kuiskaus ohitti suupieleen unohtuneen synkän hymyn juonteet; ”Minulla ei ole veljeä.”
