Kirjoittaja Aihe: Kuolema ei kulje yksin, S, one-shot  (Luettu 3046 kertaa)

Irishe

  • Sanamaanikko
  • ***
  • Viestejä: 342
  • Hammasratas polkupyöränä
    • Kerdrafundiants
Kuolema ei kulje yksin, S, one-shot
« : 11.07.2010 11:02:43 »
Nimi: Kuolema ei kulje yksin
Kirjoittaja: Irishe
Genre: Angst
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: J.K.Rowling omistaa henkilönsä minä vain hieman lainaan niitä
Tiivistelmä: Draco on vapautunut Azkabanista ja palannut kartanoonsa saatuaan kuulla Harry Potterin kadonneen ja sittemmin kuolleen. (taustalle kannattaa laittaa soimaan Vitaksen Dedication, toimii teksti kyllä ilman kappalettakin, mutta jotenkin helpompi nähdä tapahtumat musiikin avulla: http://www.youtube.com/watch?v=FzP3ukJXHrs&feature=related ja aina uudelleen ja uudelleen kunnes teksti on saatu tavattua loppuun)

Kuolema ei kulje yksin

Syyskuun kylmät sateet raiskaavat maan kerta toisensa jälkeen. Tumma poika lukee kirjeen yhä uudelleen ja uudelleen tahtomatta uskoa lukemaansa. Hän tahtoi uskoa sen olevan suuri virhe, valhe. Mutta sisimpänsä kylmimmässä kohdassa hän tunsi sen olevan todellisuutta. Kirje kelautui hänen mielessään kaiken aikaa:

”Musiikki soi katkerana hiljaisessa huoneessa. Rumpujen lyönnit toistivat sydämen raskasta sykettä. Matala ja täyteliäinen ääni tukkii kuuloaistin herätellen mieltä korkeilla soinneillaan. Sanaton viesti leijuu äänen punoksessa. Kynttilän liekit lepattelevat ikkunasta virtaavan ilman säestyksellä kuin tanssien ajatonta tanssia musiikin mukana. On pimeää, on kylmää ja viha leijuu ilmassa kuin kostea peitto, takertuen jokaiseen ajatukseen, liimautuen tajunnan verhoksi.
   
Kuinka minä rakastinkaan sitä tunnetta. Kaikkea sitä äänetöntä vihaa joka kietoi minut kerta toisensa jälkeen lumoukseensa. Minä rakastin sitä vallantunnetta. Tietoa siitä, kuinka elämä on käsissäni: Kun päätän sen olevan ohi, se vain loppuu. Katkeaa kuin hämähäkin seitti kosketukseta. Minä rakastin sitä katkeruutta joka kyti sisälläni. Palvoin sitä kuolemaa joka leijui ympärilläni. En olisi luopunut siitä mistään hinnasta. Mutta se riistettiin minulta. Kaikki mitä rakastin pyyhkäistiin minulta pois. Jäljelle jäi vain autius. Kylmä jälkikaiku kaikesta siitä mitä minulla oli, ja mitä minulla olisi voinut olla.
   
Musiikki toistaa itseään kerta toisensa jälkeen. Sama kappale aina uudelleen ja uudelleen. Samat tutut lyönnit, sama stimuloiva syke. Sama kalpea sointi entisestä. Tahtoisin upota siihen. Sulkea silmäni ja vain antaa olla. Sulkea silmät ja nukahtaa uneen joka olisi viimeiseni. En jaksa enää kohdata huomista. Tulevaisuutta joka ei ole menneisyyteni.

Olen vanha ja väsynyt. Niin lopen kyllästynyt tähän kaikkeen, rähjäiseen elämääni, kosteaan mullalta tuoksuvaan kuolemaan. Tunteisiin joihin minulla ei ole enää oikeutusta. Toivoin hänen kuolemaansa, todella. Mutta en olisi toivonut jos olisin tiennyt sen päättyvän näin. En olisi uskonut että hän vie mukanaan kaiken. Hän sai mitä halusi. Hän sai minut toivomaan omaa kuolemaani. Ja usko tai älä. Hän saa edelleenkin kaiken mitä tahtoi. Sillä aion palata hänen luokseen. Tiedän että taivaassa hän ei ole, sillä taivasta ei ole. Tiedän että helvetissä hän ei ole. Sillä helvetti on täällä. Tiedän, että hän odottaa minua tuolla jossain. Tuolla kaukana jossain missä rumpujen pauke ei ole enää kaiku entisestä vaan sen hetken kutsu. Hän odottaa siellä minua ja veljeyttämme. Sitä ajatonta vihaa joka kantaa meidät toistemme luo yhä uudelleen ja uudelleen.

Tiedätkö mitä rakastin yli kaiken? En usko että tiedät, sillä yli kaiken minä rakastin Harry Potteria. Sitä kaikkea jännitystä joka leijui välillämme. Ja nyt hän on poissa! Siellä kaukana jossain. Ja minä aion lähteä hänen luokseen. Tänään. Kun olet saanut kirjeeni. Olen jo poissa. Matkalla Jumalani luo. Matkalla Harry Potterin luo. Matkalla ikuisuuteen.

Tiedätkö miksi kirjoitin? Siksi, koska en tahdo ruumiini mädäntyvän loukossaan. Pyydän sinulta vain yhtä pientä palvelusta vastineeksi kaikesta siitä mitä tein hyväksesi kauan sitten. Mene Malfoyn kartanoon ja sytytä se tuleen. Ei kysymyksiä, ei vastauksia. Pystyt siihen kyllä. Ja varmistakin että näet sen. Kaikki ne liekit jotka nuolevat taloa ja kohoavat korkeuksiin jäänteinä jumalan kuvista joita meistä luotiin. Katso ja näe kuinka tuhoutumaton tuhotaan yhdellä elämän perus elementillä. Hengitä sisääsi sitä, elämää ja kuolemaa. Nauti kaikesta siitä vallasta ja vapaudesta jonka pystyn sinulle luovuttamaan. Sillä kaikki tämä on nyt sinun. Jokainen kyynel, jokainen henkäys. Ne ovat sinun. Aina.
 
Sillä minä vain juoksen kilpaa tuulen kanssa aavoilla aroilla ja etsin sitä mitä en voi koskaan saada takaisin. Lepään rauhassa maailmassa jossa auringon tähdet kertovat minulle minne kulkea. Unohda ja anna unohtaa. Kukaan ei olisi voinut tehdä minua onnellisemmaksi kuin sinä teit. Ei kukaan muu kuin yksi ihminen jota en koskaan saanut. Ja sen kanssa minun oli elettävä. Kuolemalla korjaan sen mitä en koskaan eläissäni voinut korjata. Petoksiani.
   
   Kylmään marraskuuhun
   kuljen kanssa ystävän,
   Kalpea heijastus maisemasta
   maalautuu silmieni eteen
   Lepattavien liekkien lailla
   on aikani tullut
   on aikani mennyt
   
   Kuulen sen kutsun
   Hijaisen kaiun
   Menneisyyden huudon
   äärettömyydestä kertovan
   
   Mahdoinko koskaan
   uskoa huomiseen
   mahdoinko koskaan
   uskoa totuuteen
   
   Sillä peilistä minua katsoi
   Lohduton synkkyys
   kuin tulehtunut haava
   kertoen kuolemasta

   Auringon tähtien tanssiin
   sukellan uudellen
   synkkien puiden alle
   maailmaa odottamaan.

-Draco”


Blaise sulki silmänsä ja huokaisi raskaasti:

-Et tiedäkään mitä minulta vaadit...

Väsyneesti hän nousi tuolistaan ja kaikkoontui kartanolle.

-Olkoon tämä yhteinen loppumme rakkaani, hän kuiskasi ilmaan astellessaan pitkin kartanon kylmiä pölyisiä käytäviä. -Aion todellakin nauttia tästä kaikesta. Tuntea kuinka savu valuu alas keuhkoihin tukahduttaen ne painollaan. En aio jäädä tänne yksin.

Kirkas leimahdus valaisi maisemaa Blaisen käydessä makaamaan kirjastohuoneen lattialle. Paahtavat liekit nuolivat kirjaston kirjoja, seiniä, perustuksia. Rätinän keskeltä erottui hiljainen musiikki. Samat tutut lyönnit, sama stimuloiva syke. Kynttilät lepattivat, tuuli puhalsi ja kylmyys korvautui polttavalla kuumuudella.

Kartano paloi iloisin liekein musiikin säestyksellä, eikä kukaan tehnyt mitään sammuttaakseen paloa, sillä musiikki oli heille kaikille liikaa. Se tuli kutsuna kuolemasta. Ja sen alakuloinen sointi maalasi maisemaan totuuden. Uusi aikakausi oli alkanut. Pimeys oli väistynyt. Auringon tähdet olivat sammuneet ja kuutamo oli jälleen täydellinen. Kaiken sen keskellä yksi ihminen puristi kirjettä ja itki.

Ja se ihminen oli Harry Potter.
« Viimeksi muokattu: 26.10.2011 12:49:27 kirjoittanut Irishe »
Pukeudun mustaan kunnes löydän jotain tummempaa
Murusia murtuneesta mielestä

Sädekehä

  • Hömelö otus
  • ***
  • Viestejä: 1 180
  • Until you believe
Vs: Kuolema ei kulje yksin
« Vastaus #1 : 20.07.2010 10:43:34 »
Hmm, tämäpä oli mielenkiintoinen! Kuuntelin musiikkia (joka muuten oli aivan älyttömän kaunis!) lähes loppuun asti, ja täytyy kyllä sanoa, että tämä oli aivan erilainen musiikin kanssa. Jotenkin tunteikkaampi, selkeämpi ja myös rytmikkäämpi. Hassua sinällään, sillä eihän tuo musiikki lopulta ollut niinkään surullinen, mutta yhdessä tekstin kanssa siitä tuli todella haikea.

Kuvailit kauniisti asioita, erityisesti tuo kirje oli täynnä todella upeita kohtia kaikkine vertauksineen ja sanavalintoineen. Yksi asia minua vain jäi häiritsemään, ja sekin on sellainen, etten aivan varmaksi voi sanoa oliko se tarkoituksellista. : D Pilkkuja nimittäin puuttui aivan älyttömästi. Ei se nyt itse lukukokemukseen vaikuttanut, jäin vain pohtimaan, oliko se tosiaan joku taiteellinen vapaus, mihin useinkin tuntuu törmäävän vai puhdas virhe.. mutta niin, en ala siitä sen enempää jankuttaa, hyvähän teksti tämä oli ilmankin niitä pilkkuja!

Pidin myös tekstin tulkinnanvaraisuudesta paljon. Myös lopun tietynlainen.. sekavuus oli loistavaa, pidin siitäkin. Tein kyllä varmaan ihan utopistisia tulkintoja, mutta oli ne sitten oikeita tai vääriä, kyllä tästä jäi hyvä fiilis. (: Sinänsä H/D:stä en kauheasti välitä, vaikka ihan hyvä paritus se onkin. Jotenkin vain jäänyt vähemmälle.

Äää, ennen kuin alan taas selittää jotain vieläkin käsittämättömämpää, kiitän sinua mukavasta lukukokemuksesta! (:
All I wanted was you

Ava by Sinderella

Irishe

  • Sanamaanikko
  • ***
  • Viestejä: 342
  • Hammasratas polkupyöränä
    • Kerdrafundiants
Vs: Kuolema ei kulje yksin
« Vastaus #2 : 25.07.2010 08:39:07 »
Sädekehä: Kiitos! Mietin pitkään mitä kommentoisin sinulle vastaa enkä siltikään osaa sanoa muuta kuin kiitos!
Itsekin havaitsin että musiikki antoi tekstille oman rytmin ja tunnelman, siksi sitä taustalle suosittelinkin. (Ja Vitas on todellakin ilmiömäinen laulaja. Kannattaa tehdä tuttavuutta hänen muihinkin teoksiin)

Ja mitä pilkkuihin tulee... Minulla on tapana käyttää ns. draama pilkkuja. Tekstini vaativat tietynlaista lukutyyliä. Mutta rehellisesti sanottuna: Kyllä. Kyse on kirjoitusvirheistä. En aina oikein jaksa sisäistää mihin väliin mikäkin välimerkki täytyy survoa.

Tulkinnanvaraisuus on mielestäni yksi tekstien rikkauksista. Aina ei tarvitse sanoa kaikkea, vaan on tärkeää antaa lukijan hengittää ja maalata tekstin todellisuus omassa mielessään omanlaisekseen. Teksti, joka kertoo kaiken on lähinnä mielikuvituksettomille ihmisille jotka eivät pysty täydentämään ja ylläpitämään luomaansa kuplaa.

Mitä tulee lopun sekavuuteen. Jokainen voi päätellä aukon itse tai antaa mustuuden syödä sielunsa. Maailma jossa elämme on täynnä risteyksiä joista kääntyä, eikä koskaan ole olemassa sattumia. Sama pätee missä tahansa maailmassa ja ulottuvuudessa. Niin kirjoituksissakin.
« Viimeksi muokattu: 28.07.2010 09:23:06 kirjoittanut Irishe »
Pukeudun mustaan kunnes löydän jotain tummempaa
Murusia murtuneesta mielestä

Antelope

  • Vieras
Vs: Kuolema ei kulje yksin
« Vastaus #3 : 27.07.2010 15:28:37 »
Ei paska.

Liian surullinen.

En edes tajua miksi luen näitä ficcejä, kun alan kumminkin itkeä, tai ainakin melkein. Oon ihan täysin sanaton. Rakentava nyt ainakin on lähtenyt vuodeksi Barceloonaan...

Toi loppu oli varsinkin se...

Kiitos ihanasta, surullisesta ficistä!


Antelope

Irishe

  • Sanamaanikko
  • ***
  • Viestejä: 342
  • Hammasratas polkupyöränä
    • Kerdrafundiants
Vs: Kuolema ei kulje yksin
« Vastaus #4 : 28.07.2010 09:22:45 »
Antelope: Kiitos palautteestasi!
Ensin säikähdin kun katsoin kuinka olit aloittanut. Ajattelin heti että nyt olen ampunut metsään ja vielä pahasti ohikin. Mutta ilmeisesti kyse olikin vain puhtaasta, syvältä tulevasta mielenilmauksesta, spontaanista ajatuksettomuudesta.

Minä tiedän, miksi näitä luet. Se on se ihmisen kaipuu vahvojen ja alkuperäisten tunteiden äärelle. Mikä onkaan mahtavampaa kuin eläytyä toisen ihmisen tekstiin ja kuvitelmiin ja löytää sieltä pala itseään. Pala kaipuuta johonkin elämää suurempaan. Se vain vetää kerta toisensa jälkeen puoleensa. Todellisuus joka ei ole todellisuutta. Tai niin minulle ainakin kerta toisensa jälkeen käy. Ehkä sitä itse sitten on niin tunnekylmä että purkaa patoutumiaan kirjoittamalla ja lukemalla toisten tekstejä ja itkemällä mielikuvitushahmojen puolesta. Kuka tietää. Vaikka ficcejä kun lueskelee, niin kyllä sitä hiljalleen alkaa henkilöistä tulemaan niin täyteläinen kuva että pystyisi melkein vannomaan että tämä henkilö on olemassa...

Ole hyvä! Mukava jos nautit lukemastasi edes jollakin tavalla! Mikään tunne ei voita sitä tunnetta, kun on voinut koskettaa lukijasta omalla tekstillään edes pienen pientä osaa!
Pukeudun mustaan kunnes löydän jotain tummempaa
Murusia murtuneesta mielestä