Ficin nimi: Varpaankeveä aamupäivä
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: Rikos ja rangaistus
Vastuuvapautus: Hahmot ja kirja ovat Fjodor Dostojevskin, minä vieläkin vain hupailen.
Tyylilaji: Draama, FWP (Fluff Without Plot : D), hetken maalailu, pikkuinen angst
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Rodion Raskolnikov/Dmitri Razumihin
Varoitukset: slash, vihjauksia miesten väliseen seksiin
A/N: Raskolnikov/Razumihin on vain niin hyvää, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mulle saa aivan vapaasti viskellä haasteita Rikoksesta ja rangaistuksesta, paitsi tietenkin jos tahdotte kärsiä lisää näistä juonettomista fluffynpätkistä... : D Ja ah, aivan, minusta on mielettömän ihanaa keksiä uusia sanoja, siitä johtuu kummallinen nimi. Ja mainittakoon vielä selvyyden vuoksi, että Razumihin on näistä kahdesta pidempi.
Varpaankeveä iltapäivä
Razumihin venyttelee pitkiä varpaitaan ja hörppii teetään lauseidensa välissä, puhuu, vaikka pöydän toisella puolella istuva Raskolnikov ei keskity kunnolla (nauttii vain äänestä, sen karheasta melodiasta; hänelle maailman lumoavimmasta). Pidemmän miehen ohut aamutakki on kulunut repaleiseksi, tummat hiukset seisovat yhä pörrössä yön jälkeen (hikisen ja raskolnikovintäyteisen) ja kynä naputtaa hajamielisesti vanhaa, koirankorvilla pilattua ja rakkaaksi tehtyä muistikirjaa. Raskolnikov seuraa teensä höyryämistä Razumihinin kertoillessa harmistuneena huonosti etenevästä käännöstyöstään (välillä kuitenkin naurahtaa pirteähkösti; siitä Raskolnikov pitää, vaikkei koskaan tulekaan sitä toiselle kertomaan). Ulkona sade piiskaa asunnon ikkunoita ja vesi itkeytyy tukkoisiin viemäreihin, alhaalta kadulta kantautuu hetkiä ohikulkevista elämistä.
Paljasjalkaisen miehen ääni vaimenee hiljalleen kunnes katoaa, ja hän jää tuijottamaan muistiinpanojaan mietteliäästi. Raskolnikovin tummansynkeä katse karkaa teekupista ja harhailee pitkin huonetta (lattialla sekaisin matemaattisia kaavoja ja vaatteita; kellertävät tapetit kuoriutuvat kopperon seinistä), kunnes hän nousee ja käy yllättävän röyhkeästi toisen makuusohvalle pitkäkseen (viime yönä huohotti siinä vatsallaan). Mies sulkee silmänsä ja uppoutuu toisen ääneen, joka poukkoilee jälleen ympäri huonetta pirteänä ja innostuneena, kuuntelee, kuinka kynä yhtäkkiä suhisee sanoja paperille saaden Razumihinin taas vaikenemaan keskittymisestä. Hetken maailmassa on vain silmäluomien takaista mustaa, kuhmuinen peitto selkää vasten, ulkona ikkunoita riipivä sade, kynän kuiske ja Razumihinin innostunut tuhina.
Vaikka he molemmat tietävät sen kaiken (karheiden suudelmien, keveiden hyväilyjen, alasti vierekkäin nukahtamisen) tekevän heistä rikollisia muun maailman silmissä, he eivät pysty lopettamaan (tahtovatko edes?); kuten juoppo tarvitsee viinaa tai peluri uhkapelejä, he ovat riippuvaisia toisistaan. Mutta näiden neljän seinän sisällä he ovat turvassa, täällä heidän ei tarvitse pelätä rikkovansa lakia; täällä heillä on aivan oma maailmansa. Ja vaikka välillä Razumihin raivoaa tuoleja ja koulukirjoja paiskoen, miksi on kiellettyä rakastaa (kyyneleet takertuvat epätoivoisina partaan; leveät hartiat vavahtelevat), ja Raskolnikov tuijottaa syyttävästi tuhruisten ikkunoiden takana leviävää todellisuutta, he tekevät parhaansa ollakseen onnellisia näin (onhan heillä turvanaan toistensa syli ja lämpönä kiihkeät suudelmat; maailmalla kylmä rakkaus ja nuhjuiset, yhden yön huorat).
Raskolnikov avaa silmänsä ja on aikeissa kysyä toiselta jotain, mutta nielee sanansa Razumihinin tömähtäessä istualleen vuoteelle (oivalluksesta sädehtivät silmät nauravat hiusten lomasta). Hetken miehet katsovat toisiaan silmiin (murhaajan sormet sivelevät naiivin toverinsa partaisia kasvonpiirteitä), ennen kuin pidemmän huulet kumartuvat Raskolnikovin korvalle kuiskailemaan tarinoita onnesta ja rakkaudesta ja hyvästä. Oikea käsi hiipii kevyesti paidalla, sukeltaa sen alle hyväilemään vatsaa, eikä pian kumpikaan enää muista sadevedestä tulvivia Pietarin katuja tai rosoisella pöydällä jäähtyviä teekuppeja.