Kirjoitti: flawless - 01.08.2019 18:48:00
"Otsikko kertoo kaiken. Keskustelua siis finiläisten suosikkikirjoista. Tämän olisi tarkoitus olla myös eräänlainen lukuvinkki-topic.
Huom! Jos esittelet kirjan juonta, muista olla paljastamatta loppuratkaisua, älä spoilaa!"
Aiempi topic. (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=30367.msg606232#msg606232)
Kirjoitti: desmond - 01.08.2019 19:15:47
Eilen luin loppuun Casey McQuistonin kirjan Red, White & Royal Blue. Kyseessä on YA- tai NA-kategoriaan kuuluva romanttinen komedia, jossa Yhdysvaltojen presidentin poika rakastuu Englannin prinssiin. Ensi alkuun tuntui vähän, että tämä kirja ei ole mua varten, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän tykkäsin, ja lopulta hymyilin jo aika typerästi. Aika kevyttä, hauskalla dialogilla varustettua lukemista, mutta mukana oli kiinnostavasti myös politiikan sisäpiiriä USA:n presidentinvaalien muodossa ja yleensäkin kiva vaihtoehtohistoria maailmalle, jossa on Trump.
Aiemmin kesällä tuli luettua Julie Berryn Lovely War. Kyseessä on ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva rakkaustarina (tai parikin rakkaustarinaa), joiden kertojana toimii jumalatar Afrodite, joka yrittää tarinan kertomalla välttää oikeudenkäynnin Olympoksella. Rakkaustarinoiden sisällössä ei sinänsä ole mitään erityisen uutta tai omaperäistä, vaan sotagenrestä löytyy paljon tuttua, mutta tästä kirjasta teki ihanan juuri tuo kertojanäkökulma. Tapahtumia katsotaan usein Afroditen tai muiden kreikkalaisten jumalien näkökulmasta, ja kirja on kirjoitettu niin, että arkiset asiat ja kuolevaisuus ja rakkaus näyttäytyy tosi kauniina. Lisäksi jumalten / jumalatarten keskinäiset kaunat ja sanailu toi kirjaan erinomaista huumoria.
Muutenkin olen lukenut tosi paljon kesän aikana, yhteensä varmaan jonkun parikymmentä kirjaa tai ylikin. Lomalla parasta on lukea, koska arkena tuntuu, että siihen ei ole koskaan tarpeeksi aikaa tai tulee huono omatunto siitä, ettei lue jotain tieteellistä, joten lomalla on ihanaa, kun saa lukea fiktiota hyvällä omallatunnolla. Aiemmin lukemattomista kirjoista olen lukenut kesän aikana paaaljon dekkareita, aikoinaan paljon hypetetyn DIMILY-sarjan (olin selvästi ihan liian vanha lukemaan näitä kirjoja, ei ollut mun juttuni, ei :D) sekä sekalaisen valikoiman chick lit -oopuksia. Lisäksi oon uudelleenlukenut vanhoja suosikkeja, koska jostain syystä kesällä tekee aina mieli palata vanhojen rakkaiden kirjojen pariin. Käykö muille näin? Yleensä luen ainakin jonkun Pottereista kesän aikana, minkä lisäksi tänä kesänä oon lukenut myös Tuija Lehtisen Mirkkoja (hyviä edelleen!) ja hevoskirjoja, joista tykkäsin joskus kymmenenvuotiaana :D. Heppakirjoja lainatessa tuntui melkein siltä, että pitäisi selitellä näiden menevän jollekin sukulaiselle, mutta noh, mitäpä se mulle kuuluu, mitä kirjastontäti musta mahdollisesti ajattelee :D
Kirjoitti: Violetu - 01.08.2019 20:09:20
Lisäksi oon uudelleenlukenut vanhoja suosikkeja, koska jostain syystä kesällä tekee aina mieli palata vanhojen rakkaiden kirjojen pariin. Käykö muille näin?
Joo, sama homma suunnilleen joka kesä. Tämän takia en ole hävittänyt mitään vanhoja suosikkeja, oli kyse sitten Witch-lehdistä, Replica-sarjasta tai jostain muusta teiniajan suosikista, joka on todettu toimivaksi aikuisiälläkin.
Tänä kesänä luin esimerkiksi kaikki Neljä tyttöä ja maagiset farkut -sarjan kirjat. Edelleen jotain tavattoman syvälle menevää.
Tämä vuosi muutenkin ollut hyvin runsas kirjojen lukemisen suhteen, olen lukenut läpi 10-osaisen Roswell high -sarjan (ties kuinka monetta kertaa), tää oli teinivuosien UST-herkkujen aatelia, ja palvelee edelleen samaa tarkoitusta. Vaikuttanut myös omaan kirjoittamiseen, tuolta on tullut napattua kivoja sanontoja.
Sitten Artemis Fowlit tuli pulikoitua läpi, nämä ovat ikävä kyllä vuosien saatossa vähän kärsineet, enää en naura kippurassa, ja välillä tuntuu vähän liian selitetyltä tai mukanokkelalta :-\
Joku Potter kuuluu myös yleensä kesälukemistoon, tänä vuonna en kyllä vielä ole lukenut.
Uudeksi kesälukemisperinteeksi ajattelin jotain kauhua, pari vuotta sitten luin Kingiltä Carrien ja Hohdon, tänä vuonna oli vuorossa Tohtori Uni. Minulla King on selkeästi kesäkamaa, valoisina öinä ei pelota niin paljon😂
Kirjoitti: Kelsier - 02.08.2019 12:53:16
Joo, sama homma suunnilleen joka kesä. Tämän takia en ole hävittänyt mitään vanhoja suosikkeja, oli kyse sitten Witch-lehdistä, Replica-sarjasta tai jostain muusta teiniajan suosikista, joka on todettu toimivaksi aikuisiälläkin.
Tänä kesänä luin esimerkiksi kaikki Neljä tyttöä ja maagiset farkut -sarjan kirjat. Edelleen jotain tavattoman syvälle menevää.
Neljä tyttöä ja maagiset farkut -sarja toimii tosiaan vielä aikuisellekin hyvin. Itse palasin sarjan pariin tänä kesänä. Olen joskus teininä lukenut ne kaksi ekaa osaa ja jatkoin nyt sujuvasti kolmannesta. Lieneekö musta tullut vanha käpy, kun suomennoksessa käytetty teinikieli tuntui ajoittain ärsyttävältä. Muuten oli kyllä ilo palata vanhojen tuttujen hahmojen pariin.
Niistä tehdyt leffatkin ovat muuten minusta hyviä (vaikka tämä ei olekaan elokuvatopa). Mietin tossa yhtenä päivänä, että castingkin on niissä yllättävän nimekäs mm. America Ferrera, Blake Lively ja Alexis Bledel pääosissa.
Luin juuri Jin Yongin Kotkasoturien tarun ensimmäisen osan Soturin oppivuodet. Suosittelen sitä lämpimästi, tyyli on aika erilainen kuin länsimaisissa kirjoissa yleensä (kirjailija siis kiinalainen), mutta kuitenkin helpostilähestyttävä.
Kirjoitti: Naela - 04.08.2019 08:49:43
Tämän kesän hitti ovat olleet Astrid Lindgrenin kirjat, niitä olen lukenut ja kuunnellut äidin lukevan niin kauan kuin muistan, joten niihin on ihana palata vuosienkin jälkeen. Veljeni Leijonamieli on minusta edelleen paras kirja, jonka olen koskaan lukenut. Muita kesän suosikkeja ovat olleet erilaiset dekkarit, erityisesti olen tykästynyt Camilla Läckbergin tuotantoon. Harmittaa kyllä vähän, että lähikirjasto on kesäisin niin huonosti auki, (tyyliin arkisin tunnin-pari keskellä päivää) niin sinne ei oikein meinaa keretä.
Minulla King on selkeästi kesäkamaa, valoisina öinä ei pelota niin paljonMinulla on vähän eri juttu kauhun kanssa. Tykkään lukea kauhua nimenomaan syksymmällä, kun on jo vähän hämärää ja sade piiskaa ikkunoita ja muuta vastaavaa... Pelottava tunnelma on taattu, ja kirjaa lukiessa tulee ihan eri fiilis. Tietysti siinä on vaarana menettää yöunensa, mutta saapahan ainakin kirjasta kaiken irti :D
Lieneekö musta tullut vanha käpy, kun suomennoksessa käytetty teinikieli tuntui ajoittain ärsyttävältä.Itse olen huomannut tämän saman myös joitakin lapsuuden ja nuoruuden suosikkeja lukiessani. Minusta monet suomennukset yleensäkin tuntuu vähän kököiltä, varsinkin erilaisia kielileikkejä on tosi hankala suomentaa, koska ne eivät tietenkään toimi samalla tavalla eri kielissä.
Osittain tästä johtuen minut on tänä kesänä vallannut innostus lukea kirjoja alkuperäiskielellä, pääosin englanniksi ja ruotsiksi. Ongelma tässä on kuitenkin se, että ainakin minua lähinnä olevissa kirjastoissa on aika huonosti muunkielistä kirjallisuutta. En raaskisi ostaa kirjoja omaksikaan, varsinkin, jos minulta löytyy jo sama kirja suomennettuna. Olenkin yrittänyt bongailla kirjoja kirppiksiltä, ja pari Potteria olenkin jo onnistunut haalimaan.
Englanniksi lukeminen sujuu ihan mukavasti, mutta olen yrittänyt kompuroida myös Ronja Ryövärintytärtä ruotsiksi, ja voi taivas, kuinka se on hidasta! Aloitin heinäkuun ensimmäisillä viikoilla, enkä vieläkään ole kuin vähän yli puolenvälin. Mutta kaipa se siitä ajan kanssa helpottuu, minulla oli sama tilanne englanniksi lukiessani vielä joitakin vuosia sitten.
Kirjoitti: Violetu - 04.08.2019 10:16:44
"Vois tää kieli olla sujuvampaakin" -fiilis. Saattaa johtua käännöksestä tietysti, lähinnä tuli tää fiilis, kun joku lapsihahmo puhui.
Teinikieli ei ihme kyllä mitenkään itseäni ole häirinnyt, mutta toisaalta ehkä sitä asennoituu jo nuortenkirjaa aloittaessa siihen, että sitä todennäköisesti tulee🤷♀️
Millä perusteella valitsette (ennenlukemattomia) kirjoja luettavaksenne?
Tämä tuli mieleen siitä, kun viimeksi valitsin kirjan sillä perusteella, että siinä on Xander-niminen hahmo😂 (Xander oli keväällä yhden larppihahmoni nimi). Tää oli aika poikkeuksellinen valintaperuste, mutta ihan kivalta tuo kirja toistaiseksi vaikuttaa, ei harmita.
Toinen yleisempi valintaperuste on kirjailija, jos olen aiemminkin lukenut häneltä jotain ja tykännyt.
Kirjoitti: flawless - 04.08.2019 12:37:55
Lainaus
Millä perusteella valitsette (ennenlukemattomia) kirjoja luettavaksenne?Hmm, tämä onkin ihan kiinnostava kysymys. Mä valitsen kirjoja pitkälti kansien perusteella, eli nimi, kannen kuvitus ja erityisesti takakansi vaikuttavat paljon. Valitsen yleensä kirjoja sen perusteella, kuulostaako takakannen tiivistelmä kiinnostavalta. Mä siis kiinnostun aika pitkälti aiheen ja/tai jonkin koukun/mysteerin perusteella. Myös suositukset vaikuttavat, en esimerkiksi usko että olisin törmännyt Pierre Lemaitren dekkareihin jos anoppi ei olisi niitä suositellut, ja nyt alan lukemaan kolmatta siltä kirjailijalta. Jos siis kirja vaikuttaa aiheeltaan sellaiselta että saattaisin kiinnostua, niin tartun siihen tosi paljon herkemmin jos joku suosittelee. Mulla on nytkin työtakin taskussa rypistynyt lappu jossa on työkaverini suositteleman kirjailijan nimi, jolta ajattelin seuraavaksi ottaa jonkin uuden kirjan luettavaksi, kunhan keskeneräiset on viimeistelty. Osin liittyy myös suosituksiin tämä seuraava, mutta enemmän massasuositukseen kuin henkilökohtaiseen, että joitain kulttimaineisia kirjoja on tullut valittua myös ihan vaan mielenkiinnosta, että mikä tästä tekee niin suositun. Lukulistalla on esimerkiksi Linnunradan käsikirja liftareille, johon en usko että tarttuisin ilman sen maineikkuutta. Kirjailija vaikuttaa myös, joskaan en kauheasti ns. normaalikirjailijoiden kirjoja lue kirjailijan perusteella, mutta julkisuuden henkilöiden kirjoittamia kirjoja olen valinnut kirjailijan perusteella, lähinnä muusikoiden. Esim. Nikki Sixxin ja Corey Taylorin kirjoja olen lukenut paljon ihan vain kirjailijan vuoksi.
Kirjoitti: Fiorella - 04.08.2019 16:21:16
Millä perusteella valitsette (ennenlukemattomia) kirjoja luettavaksenne?
Tavallisesti kierrän kirjakaupassa ja valitsen mikä vaikuttaa kiinnostavalta, ja laitan sen sitten kirjastossa varaukseen. Lisäksi seuraan kustantamojen uusia julkaisuja netistä syksyisin ja keväisin ja pyrin sitten pääsemään niihin käsiksi. Jos tykkään tarpeeksi, saatan ostaa itselleni, että voin lukea aina halutessani uudelleen. Ostan myös silloin, jos kirja on niin suosittu, että varausjonossa on 500 muuta ennen minua ja on vahvasti oletettavaa, että tulen kuitenkin pitämään kirjasta. Reissatessa nuohoan yleensä kirjakaupat läpi ja jos löytyy jotain mieleistä, ostan matkalukemisiksi.
Lukuperusteena on joko tuttu kirjailija, jonka kirjoista olen ennenkin pitänyt, mutta kiinnostava kansi houkuttelee katsomaan, millainen kirja on kyseessä. Aihepiiri toki vaikuttaa paljon. :) Useimmin kuitenkin selaan vähän ja katson, pidänkö tekstin tyylistä. Se on ehkä isoin kriteeri. Sitä on vähän vaikeampi selittää, mutta kun kirjan avaa mistä kohti vain ja katsoo millaista teksti on, siitä tietää kyllä melkein suoraan, tykkääkö kerronnasta vai ei. Jos tulee olo että plääh, en tykkää, ei kiinnosta, niin sitten se kirja kyllä siihen jää.
Lisäksi oon uudelleenlukenut vanhoja suosikkeja, koska jostain syystä kesällä tekee aina mieli palata vanhojen rakkaiden kirjojen pariin. Käykö muille näin?
Minä tykkään lukea uudelleen vanhoja suosikkeja, mutta ympäri vuoden, ei pelkästään kesällä. :)
Lainaus
...aikoinaan paljon hypetetyn DIMILY-sarjan (olin selvästi ihan liian vanha lukemaan näitä kirjoja, ei ollut mun juttuni, ei :D)Heh, samat sanat. Luin läpi, mutta oli vähän kiusallista luettavaa ja lisäksi vaikea samaistua. Tosin monia muita nuortenkirjoja olen kyllä lukenut ihan mielelläni, mutta ehkä se on tuo pinnallinen nykyjenkkiteinikulttuuri, että hengaillaan ostareilla, kilpaillaan muotimerkkivaatteilla ja trendikkäimmillä poikaystävillä, herättää lähinnä säälin tunteita.
Ja se mainittu teinikieli tekstissä tökkii minuakin. Toinen, mikä ei miellytä, on se jos tekstissä on yksittäisiä kohtia enemmän some-dialogia. (Sitä on alkanut tulla myös tv-sarjoihin ja elokuviin.) Onhan se valtava osa nykyihmisten arkea, mutta ei sellainen, mihin suuntaan viestintää kuuluisi lähteä kehittämään. Tuohan se ajankuvaa, mutta minusta heikentää kirjallisuuden tasoa. Ja ainakin minusta on miellyttävämpi lukea jos kirjassa kerrotaan, että "hän sai siskoltaan viestin, jossa tämä kysyi minne hän oli menossa" kuin jos tekstin väliin olisi isketty joku suora lainaus teinikielisestä tekstarista lyhenteineen sun muineen.
Kirjoitti: Violetu - 04.08.2019 18:07:03
Lainaus
Lieneekö musta tullut vanha käpy, kun suomennoksessa käytetty teinikieli tuntui ajoittain ärsyttävältä.Kun niin moni teistä on maininnut teinikielen, niin antakaa joku esimerkki siitä, millaista on teinikieli?
Aloin miettimään, että eikö se tosiaan ärsytä itseäni, vai meneekö se vaan itseltä ohi ;D
Vähän sama homma kuin Fiorellalla, kesäisin tulee erityisesti luettua vanhoja suosikkeja, mutta kyllä sitä tapahtuu ihan ympäri vuoden yhtä lailla.
Lainaus
Jos tykkään tarpeeksi, saatan ostaa itselleni, että voin lukea aina halutessani uudelleen.Tämä on itsellä aika lailla kriteeri kirjan ostamiselle (leffojen ja sarjojen myös). Toki välillä tulee harhauduttua tekemään joku random kirjaheräteostos, mutta haluaisin, että kaikki kirjat omassa hyllyssä olisi sellaisia, jotka haluaa lukea uudelleen ja uudelleen. Usein asetan "kriteeriksi" senkin, että lainaan kirjan kirjastosta useamman kerran ja luen myös, ja jos vielä sen jälkeen haluan omistaa, niin lets go!
Harmi vaan, että aika usein kirjaa voi olla siinä vaiheessa vaikea löytää, kun se on loppuunmyyty, tai ei ainakaan löydy mistään uutuushyllystä enää. Toisaalta tykkään divari yms. -metsästyksestä, on tosi tyydyttävää löytää kirjoja sillä tavalla.
Pari, joita kovasti kaipaan omaan hyllyyn, on esimerkiksi Repon ja Parkkolan Ruttolinna ja Jalostamo. Ja Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa on myös näitä. Kyllähän noita löytyisi vaikka kuinka kun lähtisi listaamaan. Ja nyt kun kotikaupungin kirjasto on hävittänyt melkein kaikki Prinsessapäiväkirjat, niin nekin.
Lainaus
Tosin monia muita nuortenkirjoja olen kyllä lukenut ihan mielelläni, mutta ehkä se on tuo pinnallinen nykyjenkkiteinikulttuuri, että hengaillaan ostareilla, kilpaillaan muotimerkkivaatteilla ja trendikkäimmillä poikaystävillä, herättää lähinnä säälin tunteita.Joo, tuo osaa kyllä olla tylsää/rasittavaa/luotaantyöntävää.
Välillä kaipaan kirjastoihin kovasti samanlaista "tagijärjestelmää" kuin vaikkapa AO3:ssa, olisi mahtavaa kun kirjastossa voisi hakukoneelta vain hakea vaikkapa LGBTQ+, ja sitten sulle osotettaisiin hylly tai kone antaisi listan, jossa olisi lueteltuna kirjat, joissa käsitellään aihetta enemmän kuin vain että sivuhenkilö X kirjassa edustaa seksuaali/sukupuolivähemmistöä.
Ja samaa hakua voisi tietysti käyttää mihin tahansa genreen, "kesäromanssi", hurt/comfort jnejne.
Ehkä joitain isompia aihepiirejä/genrejä voikin hakea ja löytää, mutta tuskin mitään ihan hirveän spesifiä kuitenkaan.
Kirjoitti: summerblue - 04.08.2019 18:33:03
Ongelma tässä on kuitenkin se, että ainakin minua lähinnä olevissa kirjastoissa on aika huonosti muunkielistä kirjallisuutta.
Tämä jäi mietityttämään. En tiedä missä päin Suomea asustelet, mutta olisiko mahdollista tehdä varauksia oman kirjastopiirisi (tai mikä sen oikea nimi nyt onkaan) alueelta ja saada laajemminkin materiaalia käyttöön muista saman alueen kirjastoista? Esimerkiksi itse asun Outi-kirjastojen alueella ja oman kirjaston enkkukokoelma on ihan hirveä, vaikuttaisi olevan enimmäkseen peräisin 1980-luvulta ja kirjailijat sellaisia, joista en ole kuullutkaan, mutta, kun ilman varausmaksua pääsee käsiksi esimerkiksi Oulun pääkirjaston kokoelmaan, niin laatu nousee merkittävästi.
Parissa viestissä on mainittu Ann Brasharesin ns farkkukirjat. Oletteko te lukeneet sarjan viidennen kirjan, Sisterhood Everlasting? Voin olla väärässäkin, mutta pikaisella googlauksella näytti siltä, että tätä kirjaa ei ole lainkaan suomennettu. Farkkukirjat on itsellekin tietyllä tapaa rakkaita, koska ne olivat aikoinaan ensimmäisiä himpun verran aikuismaisempia kirjoja, joita luin. Tuohon vitoskirjaan törmäsin itse bookstagramissa vuosi tai pari sitten ja tuli ihan yllätyksenä sen olemassaolo. Meni kyllä aika syvälle, kun sen sitten luin.
Tässä on ollut nyt puhetta vanhojen suosikkikirjojen lukemisesta. Itselle sellaiset ei niin aikuismaiset kirjat ovat yksi tapa kontrolloida ahdistusta. Jos oikeassa elämässä joku ahdistaa, niin noista lasten- tai nuortenkirjoista tulee vähän kevyempi olo. Viime aikoina olen kahlannut läpi Neiti Etsiviä ja ihastellut sitä miten Paula Drew aina osaakin ihan kaiken mahdollisen :D Toisinaan on taas niin, että olen lukenut jotain raskasta/vaikuttavaa aikuisten kirjallisuutta, niin on kiva ottaa tuollaista vähän leppoisampaa ns. välipalaksi.
Kirjoitti: Fiorella - 04.08.2019 19:26:00
Välillä kaipaan kirjastoihin kovasti samanlaista "tagijärjestelmää" kuin vaikkapa AO3:ssa, olisi mahtavaa kun kirjastossa voisi hakukoneelta vain hakea vaikkapa LGBTQ+, ja sitten sulle osotettaisiin hylly tai kone antaisi listan, jossa olisi lueteltuna kirjat, joissa käsitellään aihetta enemmän kuin vain että sivuhenkilö X kirjassa edustaa seksuaali/sukupuolivähemmistöä.Ainakin meidän kirjaston nettijärjestelmässä on tällainen hakusanasysteemi. Katsoin esimerkiksi taannoin lukemani kirjan Sydänsurujen kääntöpuoli. Siitä lukee näin:
Ja samaa hakua voisi tietysti käyttää mihin tahansa genreen, "kesäromanssi", hurt/comfort jnejne.
Ehkä joitain isompia aihepiirejä/genrejä voikin hakea ja löytää, mutta tuskin mitään ihan hirveän spesifiä kuitenkaan.
Lainaus
LuokitusJa kun jotakin noista klikkaa, tulee listaus eri kirjoista, joissa on sama hakusana. Voisin veikata, että tätä järjestelmää vasta kehitellään, ettei se ehkä ihan joka ikiseen kirjaan vielä ulotu, mutta ainakin uudemmissa näyttäisi olevan vastaava lista kirjaan liittyvistä teemoista. :) Kurkkaapa, löytyisikö teidänkin kirjaston järjestelmistä tällaista.
Suomenkielinen kertomakirjallisuus (ykl 84.2)
Aiheet
Molly → (fiktiivinen hahmo)
kasvu (ihmisen) → nuoret → tytöt
rakastuminen
poikaystävät
kaipaus → rakkaus
lesbous → äidit
sisarukset → kaksoset
sateenkaariperheet
Toisinaan on taas niin, että olen lukenut jotain raskasta/vaikuttavaa aikuisten kirjallisuutta, niin on kiva ottaa tuollaista vähän leppoisampaa ns. välipalaksi.Minäkin tykkään lukea jotain kevyttä ja leppoisaa ihan tarkoituksella silloin, kun on muuten kiire tai väsy tai stressi päällä. Usein kotoisan tuttu kirja, jonka tietää tuottavan hyvän mielen, rentouttaa ja tekee levollisen tunnelman. Ja tähän sopivat hyvin esimerkiksi lapsuudesta tutut kirjat.
Teinikielen olemuksesta... Itselleni tästä tulee sellaiset tekstit mieleen, joissa dialogi on paitsi puhekielistä, myös vilisee finglishiä ja "muotisanontoja". Varsinkin jos se samalla on sävyltään näsäviisastelevaa, alentuvaa tai vastaavaa, niin kyllä sellaista tökkii lukea. ;) Toki se saattaa liittyä hahmoonkin ja ehkä myös korostaa tarkoituksella hahmon ärsyttävyyttä.
Kirjoitti: desmond - 04.08.2019 19:59:47
Lainaus
Teinikielen olemuksesta... Itselleni tästä tulee sellaiset tekstit mieleen, joissa dialogi on paitsi puhekielistä, myös vilisee finglishiä ja "muotisanontoja".
Teinikieli kuulostaa ainakin omaan korvaan aina sellaiselta, että kirjoittaja tässä nyt yrittää liikaa, ja lopputulos on tosi vaivaannuttava. Ja muotisanonnat aiheuttavat pahimmillaan sen, että jos kirjaa lukee viisi vuotta julkaisemisen jälkeen, se kuulostaa aivan järkyttävän vanhanaikaiselta, koska muotisanonnat on vanhentuneet. Pahin esimerkki teinikielestä, joka itselle tulee mieleen on Prinsessapäiväkirjojen suomennokset. En oikein osannut itse teini-iässä ollessa päättää, että tykkäänkö kirjoista vai en. Tykkäsin tarinasta, mutta se kieli oli jotain tosi ärsyttävää. Sitten kun luin kirjat englanniksi, tajusin, että suomentajahan on vaan suomentanut kirjan jostain syystä tosi tyhmästi, koska englanninkielisessä versio kieli oli paljon lähempänä normaalia yleiskieltä. Muistaakseni joku opiskelukaveri suunnitteli ihan kandiakin noista suomennoksista, koska ne on niin silmiinpistävän kököt :D
Lainaus
Tämä on itsellä aika lailla kriteeri kirjan ostamiselle (leffojen ja sarjojen myös). Toki välillä tulee harhauduttua tekemään joku random kirjaheräteostos, mutta haluaisin, että kaikki kirjat omassa hyllyssä olisi sellaisia, jotka haluaa lukea uudelleen ja uudelleen. Usein asetan "kriteeriksi" senkin, että lainaan kirjan kirjastosta useamman kerran ja luen myös, ja jos vielä sen jälkeen haluan omistaa, niin lets go!
Harmi vaan, että aika usein kirjaa voi olla siinä vaiheessa vaikea löytää, kun se on loppuunmyyty, tai ei ainakaan löydy mistään uutuushyllystä enää. Toisaalta tykkään divari yms. -metsästyksestä, on tosi tyydyttävää löytää kirjoja sillä tavalla.
Mä ostelin ennen kirjoja enemmän sillä lailla, että en ollut koskaan lukenut kirjaa, ennen kuin ostin sen. Toki edelleen tulee tehtyä näin silloin kun käyn Briteissä kirjakaupassa, koska siellä on vaan niin paljon sellaista, mitä haluaa lukea, mutta Suomessa en oikeastaan osta juurikaan kirjoja niin, etten ole lukenut niitä aiemmin ja päättänyt, että tämän kirjan haluan hyllyyn. Lainaan mieluummin kirjastosta (niin kuin joku edellisessä topassa taisikin kirjoittaa, on aivan huippua, että nykyään kirjastossa varaukset on maksuttomia, jolloin voi pistää aika lailla kaiken vähänkin kiinnostavan varaukseen) ja pistän sitten ostoslistalle, jos pidän kirjasta oikein paljon. Jonkun verran teen myös reissuun lähtiessä niin, että ostan Google Playsta jonkun kirjan tabletille lähtiessä jos on mielessä ollut jotain, mikä kuulostaa kiinnostavalta. Google Playssa monet englanninkieliset kirjat on tosi halpoja ja plussaa on toki se, että e-kirjat ei vie tilaa. Mutta sitten jos oikein tykkään jostain kirjasta, haluan sen myös fyysisenä kopiona hyllyyn. Ja täältä myös ääni divarimetsästykselle! Meillä on täällä Tampereella SPR:n kontti, josta on hyvä bongata etenkin lasten- ja nuortenkirjoja, joista on aikoinaan tykännyt. Tällä hetkellä sekä minä että isosisko keräillään Tuija Lehtisen Mirkkoja niillä vanhoilla, alkuperäisillä kansilla, ja tulee kyllä tosi onnistunut fiilis, jos löytyy just se puuttuva osa kahdella eurolla hyllystä. Saisihan niitä varmasti helpommin jostain Torista tai huuto.netistä, mutta se vesittäisi etsimisen ja löytämisen idean :D
Kirjoitti: Naela - 04.08.2019 20:34:40
En tiedä missä päin Suomea asustelet, mutta olisiko mahdollista tehdä varauksia oman kirjastopiirisi (tai mikä sen oikea nimi nyt onkaan) alueelta ja saada laajemminkin materiaalia käyttöön muista saman alueen kirjastoista?Näin olen pitkälti tehnytkin, ei lähikirjastossa ole vieraskielisiä kirjoja juuri nimeksikään :D. Ehkä se on näitä peräkylillä asumisen huonoja puolia tai sitten olen vaan tosi nirso kirjojen suhteen, mutta tuntuu, ettei pääkirjastokaan tarjoa kovin kummoista valikoimaa. Enkuksi löytyy toki enemmän mutta ruotsi onkin sitten jo toinen juttu, mikä on vähän outoa, kun kaksikielisessä maassa eletään kumminkin.
Millä perusteella valitsette (ennenlukemattomia) kirjoja luettavaksenne?
Minullekin suositukset ovat iso osa lukupäätöstä, joko kaverin antamat tai netistä luetut. Toki kiertelen myös kirjastoissa etenkin siellä YA-hyllyllä ja katselen ihan takakansia, joskus luen kirjastossa pari ekaa sivua jos olen epävarma siitä, pitäisikö lainata vai ei. Uusina en kirjoja osta juuri koskaan, ensinnäkin siksi, että ne ovat kalliita ja kirjastosta voi lainata ilmaiseksi. Toiseksi siitä syystä, että kirppareilta ja divareista etsimisessä ja löytämisessä on vaan jotain niin siistiä. Meidän kirjastossa toimii myös sellainen kirjavaihto, eli sinne voi viedä oman kirjan ja sitten ottaa jonkun toisen kirjan vastineeksi. Yleensä siellä vaihtohyllyssä olevat kirjat on kyllä aika randomeita, mutta joskus sieltäkin löytyy niitä helmiä. Katsastan myös aina kirjastojen poistomyynnit, josko sieltä löytyisi jotain kivaa.
Teinikielestä sen verran, että itseäni ärsyttää erityisesti juurikin se murre- ja muotisanojen käyttö, etenkin, jos ne on suomennettu jotenkin oudosti. Esimerkiksi eräässä lukemassani kirjassa sana "cool" oli suomennettu "kuuli", mikä oli minusta tosi tyhmää. Ei kai se ole edes suomenkielinen sana ainakaan tuossa merkityksessä. Muutenkin murteellista tekstiä on mielestäni tosi ärsyttävää lukea, varsinkin, jos se kovasti eroaa oman alueen murteesta. Yksittäisen henkilön murteellinen puhe vielä menee, mutta jos koko kirja on murteella kirjoitettu, se menee jo vähän yli. Muistan, että meidän piti koulussa lukea joku stadin slangilla kirjoitettu nuortenkirja, ja siinä vaiheessa oli kyllä hermo katketa.
En muutenkaan ole hyvä lukemaan kirjoja ns. "pakosta". Luen silloin kun tekee mieli ja juuri sellaista kun haluan, ja vaikka kaverit kuinka hehkuttaisi jotain kirjaa, en vain jostain syystä saa itseäni lukemaan sitä, jos ei oikeasti tee mieli. Tämän takia en oikein tykkää saada kirjoja lahjaksi, koska vaikka lahjan antaja kuinka tarkoittaisi hyvää ja yrittäisi oikeasti miettiä, minkälaisista kirjoista pidän, ei hän sitä oikeasti voi tietää. Minulle tulee lahjakirjoista aina sellainen olo, että minun on nyt pakko lukea tämä, etten pahoita lahjanantajan mieltä, ja siihen se sitten tyssääkin. Eri asia tietysti, jos itse pyydän jotain kirjaa lahjaksi.
Kirjoitti: Abarat - 05.08.2019 21:09:35
Kirjoitti: Fiorella - 05.08.2019 23:56:05
Cecelia Ahernin kaksiosainen sarja Viallinen ja Täydellinen voisi olla toinen helppolukuinen dystopia. (Engl. Flawed ja Perfect.)
Kirjoitti: Odo - 07.08.2019 00:47:47
Lainaus
Millä perusteella valitsette (ennenlukemattomia) kirjoja luettavaksenne?Minä luen aika pitkälti kuulopuheiden perusteella, mistä olen kuullut suosituksen tai jotain muutakin joskus, että kiinnostaisi esim. kaveria, jolla on samantyylinen maku tai monipuolinen maku, joten selvitellä sitten, miltä se vaikuttaa. Kannet vaikuttavat, jos kirjastosta etsin luettavaa, mutta yleisemmin en löydä mitään kirjastoista, jos etsin sattumanvaraista kirjaa, enkä kovin hyvin Storytellistäkään. Aika pitkälti siis menen kuulopuheiden varassa, suositusten ym. mitkä voisivat olla hyviä. Joskus sattuu löytö ihan vain tuurilla, mutta harvemmin. :D Kannet etu- ja taka tietysti vaikuttavat, mutta vasta yleensä löydän ne kannet, kun jostain olen aiemmin kuullut kirjasta.
Josta päästäänkin siihen, että etenkin ennen vähemmän lukevana, luin ihan tuhottoman paljon uudestaan juurikin Nälkäpeliä, Potteria, Sookie Stackhousen tarinoita (tunnetaan tv-sarjan nimellä True Blood), ym. kun olevinaan uutta ei löytynyt. Joten kyllä tuohon toiseenkin kysymykseen, että palaan vanhojen kirjojen pariin aika usein, ainakin ennen, Nyt olen tänä kesänä pyrkinyt lukemaan enemmän uusia ja tykkäsin esim. Simon Homo Sapiens -kirjasta ja löysin Noiturien ilon sitten viime kerran. :)
Kirjoitti: Nyyhti - 07.08.2019 10:27:38
Minä valitsen kirjoja yleensä niin, että varaan suositusten/kuulopuheiden perusteella jotain, sitten menen kirjastoon hakemaan ne ja pörrään samalla hyllyjen välissä etsimässä jotain muutakin luettavaa. Usein minulla on tapana myös lähteä mahdollisimman monipuolisen tarjonnan kanssa: pitää olla jotain jännitystä/dekkaria, fantasiaa/YA:ta ja sitten kepeää romantiikkaa. Tosin joskus tulee varattua niin paljon kerralla, etten saa sopivaa comboa kasaan ;D
Tänä kesänä olen ollut harvinaisen epäonninen kirjastossa kävijä! Kuten jossain mainitsinkin, kirjasto oli ison osan kesää suljettu. Juuri sitä ennen kävi ilmi, että olen kadottanut kirjastokorttini - se on varmana pudonnut lompakosta, koska lompakkoni ei oikein enää pysy kasassa ::) Olisin kuitenkin kuvitellut sen tippuneen vain johonkin laukun pohjalle, mutta eipä ole löytynyt. Nooooh nyt kirjasto on auennut kesätauon jälkeen, ja minä olen alistunut maksamaan uuden kirjastokortin, ja jopa tuossa yhtenä päivänä sain kerättyä energiaa lähteäkseni kirjastossa käymään - mutta nyt olen kadottanut lainaamani kirjat! Olisin halunnut palauttaa ne ennen muuttoa, mutta kirjaston ollessa suljettuna palautusluukkukaan ei ollut käytössä, ja nyt en löydä kirjoja mistään... Pakkohan niiden jossain on olla, ei siinä, mutta muutaman minuutin etsintä ei tuottanut tulosta. Täytynee kääntää kaikki paikat ympäri, huoh.
Kesällä olen elänyt työkaverini kirjoilla ;D On tullut luettua Läckbergin dekkareita, ja vaikka ne ovatkin kivoja, ihmetyttää, miksi ne ovat niin suosittuja. Olen yleensä aika huono arvaamaan dekkarien käänteitä, mutta niissä olen jo pariin kertaan osunut aivan oikeaan. Mitä dekkareita suosittelisitte?
Täältä kyllä kerää kivasti suosituksia, täytyy testata ainakin nuo Cecelia Ahernin dystopiat (pidän kovasti hänen muista kirjoistaan) ja Sookie Stackhousen tarinat. Divergentistä olen Fiorellan kanssa samaa mieltä, suomennokset ovat todella lapsekkaan oloisia. Kyseessä on yksi lempisarjoistani, mutta suomennoksina niitä en suostu lukemaan.
Kirjoitti: sugared - 07.08.2019 11:55:10
Lainaus käyttäjältä: nominal
Kesällä olen elänyt työkaverini kirjoilla ;D On tullut luettua Läckbergin dekkareita, ja vaikka ne ovatkin kivoja, ihmetyttää, miksi ne ovat niin suosittuja. Olen yleensä aika huono arvaamaan dekkarien käänteitä, mutta niissä olen jo pariin kertaan osunut aivan oikeaan. Mitä dekkareita suosittelisitte?
Mulla oli pari Läckbergia viime vuonna äänikirjoina reissussa, ja just yhden jaksoi ihan mielenkiinnolla kuunnella, loput alkoi toistaa itseään + kaikki hahmot alkoivat ärsyttää, kun eivät kehittyneet mihinkään ja toimivat pöhkösti. :D Mä en kauheasti lue dekkareita, mutta Cormoran Strike -tv-sarjasta (HBO) innostuneena luin Robert Galbraithin (armaan Ro'n salanimi) sarjan uusimman dekkarin Valkoinen kuolema. Aika konventionaalisen oloista tekstiä, mutta varsin kiva kesäkirja, ja tykkäsin mysteeristä. Muita sarjan kirjoja en lukenut, kun tosiaan tutustuin ensin tv-versioon, mutta varmasti ovat ihan yhtä luettavia! Myös tv-sarja oli tosi hyvä ja odotan innolla, että tuosta uusimmastakin tulee sovitus!
Viime aikojen pahin kirjapettymys oli kyllä se äärimmäisen hypetetty Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, jota jonotin kirjastosta melkein vuoden. En tykännyt yhtään, ja vaikka ymmärrän, että kirjamakuja on monia (eikä aina ole oikea "aika" kirjalle, josta voisi jossain toisessa tilanteessa nauttiakin), en kyllä yhtään käsitä, että miksi juuri tuo kirja on varaus- ja myyntilistojen kärjessä, ja monet huomattavasti tasokkaammat (suomalaisten naiskirjailijoiden) kirjat ovat kirjaston hyllyssä suoraan poimittavissa. Mun vakkari on tällaisten kokemusten jälkeen mennä lukemaan Goodreads-arvosteluja ja etsiä sieltä sellaisia, joissa ollaan samaa mieltä - jotenkin äärimmäisen tyydyttävää! :D
Millä perusteella valitsette (ennenlukemattomia) kirjoja luettavaksenne?
Sivumennen-kirjapodcastista olen lisännyt paljon kirjoja lukulistalle. Syksystä lähtien mulla on ollut tapana laittaa kaikenlaisia kirjoja varaukseen ja vaan odotella, että ne ennemmin tai myöhemmin tupsahtavat luettaviksi. Nyt mun täytyy kyllä vähän kiirehtiä, kun on edellisistä lainoista kaksi vielä lukematta, ja Saara Turusen Sivuhenkilö odottaa noutoa kirjastossa.
Täytyy mainita vielä Katherine Ardenin Winternight Trilogy, jonka aloitin juurikin täältä Finistä lukemani suosituksen pohjalta ja jonka viimeisen osan luin tässä kesällä. Nautin tosi paljon sarjan venäläisestä folkloresta ammentavasta fantasiasta ja kauniista kielestä. Ensimmäinen osa oli ehdottomasti suosikkini, ja päätösosa jäi valitettavasti mun mielestä vähän heikoksi, mutta yhtä kaikki tosi mielenkiintoinen fantasiasarja!
Kirjoitti: Vlad - 07.08.2019 13:02:34
Mä valitsen pitkälti takakansitekstin perusteella. Mä en pysty lukemaan kirjoja pelkän suosituksen tms. perusteella, vaan sen takakansitekstin on pakko olla semmonen, että se herättää mielenkiinnon, jotta pystyn lukemaan sen - tai edes valitsen sen. Joskus saatan vilkuilla vähän itse kirjan sisältöäkin ja kirjoitustyyliä, mutta usein tulee mentyä pelkällä takakansitekstillä. Ellen sitten tiedä etukäteen, että kyseessä on oikeasti hyvä kirja, jollon en välttämättä edes lue takakansitekstiä, vaan menen suoraan asiaa. Mutta jos pitää esim. kirjastossa tai kirjakaupassa valikoida joku itselle täysin tuntematon kirja, niin takakansi on se, johon kiinnitän eniten huomiota. Noin muuten aika paljon kyllä valitsen luettavaksi kirjoja, jotka joko on tutun kirjailijan, jotka jatkaa jotain sarjaa tai on muuten vaan semmosia, että ne lukee sort of automaattisesti. Ihan täysin uppo-outojen kirjojen kanssa takakansiteksti on se ratkaiseva :D Aika harvoin mä kyllä menen ihan vaan täysin uppo-outojen kirjojen puolelle, aika paljon esim. kirjastossa tms. valitsen itselleni jo tuttuja kirjoja, jotka oon lukenut jo joskus aikaisemmin.
Oon surkea lukemaan suositusten perusteella, toki niitäkin välillä tulee kyseltyä ja toivottua, että sieltä tulisi edes joku kirja, joka herättäisi mielenkiinnon. Yleensä niidenkin kohdalla googlaan tms. sen takakansitekstin, jotta saan paremmin käsitystä teoksesta. Lahjaksi saadut kirjat luen yleensä ilman takakansitekstin lukemista, mutta ne on yleensä kirjoja, joita oon toivonut ja joista tiedän joko tykkääväni tai haluavani lukea ne.
Kirjoitti: Nyyhti - 07.08.2019 15:11:12
Kirjoitti: Melodie - 07.08.2019 15:40:55
Viime aikojen pahin kirjapettymys oli kyllä se äärimmäisen hypetetty Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, jota jonotin kirjastosta melkein vuoden. En tykännyt yhtään, ja vaikka ymmärrän, että kirjamakuja on monia (eikä aina ole oikea "aika" kirjalle, josta voisi jossain toisessa tilanteessa nauttiakin), en kyllä yhtään käsitä, että miksi juuri tuo kirja on varaus- ja myyntilistojen kärjessä, ja monet huomattavasti tasokkaammat (suomalaisten naiskirjailijoiden) kirjat ovat kirjaston hyllyssä suoraan poimittavissa.Siis mää sain ton kanssa käsiini tässä kesällä ja kyllä myös ihmetytti. :D Itse kyllä ihan tykkäsin siitä, enimmäkseen ihan menevää tekstiä ja ihanaa että suositussa kirjassa päähenkilöllä kaikki on huonosti, mutta en kanssa tajua että miksi se oli niin suosittu. Kyllä odotin jotain vähän eeppisempää lukukokemusta sillä varausjonolla!
Valitsen kirjoja kirjastossa aika villisti, katselen lähinnä uutuus- ja palautushyllyjä ja napsin mukaan kaiken kiinnostavan (ja jätän usein lukematta :(). Varaan herkästi sellaisten kirjailijoiden kirjoja, joiden aiemmasta tuotannosta olen pitänyt. Joskus selaan kirjakaupassa (tai kirpputorilla) kirjoja ja hankin ne kirjastosta. Lisäksi kirjasuosituksia kertyy mukaan milloin mistäkin, hankala edes sanoa mistä kaikkialta!
Kirjoitti: Violetu - 07.08.2019 16:00:09
Takakansitekstit on jännä juttu, ajattelen niitä vähän samantyylisinä kuin ficcien summaryja/yhteenvetoja. Eli kirjan pitäisi avautua, vaikka takakannen jättäisi lukematta. Ei saisi spoilata sisältöä nyt vaikka juonellisesti liikaa, mutta olisi hyvä, jos takakansi joko herättäisi mielenkiinnon tai siitä saisi jonkunlaisen kuvan ainakin jostain osasta kirjan sisältöä (esim, hahmot tai genre tai kirjoitustyyli, teema, jokin). Sellaiset kirjat ärsyttää, joissa ei ole takakannessa mitään ;D ja sekin on paha, jos kirjaston viivakoodi on lintattu osittain takatekstin päälle...
Itse valitsen ennenlukemattomia kirjoja toisinaan myös suositusten perusteella, ja lahjakirjat on tietysti pakko lukea nekin.
Yritän myös välillä lukea tuttujen/tapaamieni kirjailijoiden kirjoja, mutta kovin usein ei ole jostain syystä hirveästi iskenyt.
Viimeisimpänä jäi kesken Aki Parhamaan ja Anders Vacklinin Beta, Sensored reality 1, mutta pistän sen piikkiin, että itseä ei vaan pelaaminen kiinnosta tarpeeksi, että jaksaisin lukea siitä tai samaistua päähenkilöön. Mutta varmasti voi toimia paremmin oikeasti pelaamisesta/videopeleistä kiinnostuneille.
Kirjoitti: Fiorella - 07.08.2019 16:16:51
Takakansitekstit ovat jotenkin kamalia, ja vaikka itse kirja olisi mielenkiintoinen, tuntuu, että takakansiteksti kuulostaa aina teennäiseltä. Tai sitten vaihtoehtoisesti takakanteen onkin tiivistetty ihan koko tarina, ja itse kirjan lukeminen sen jälkeen on ihan turhaa ;DVähän sama minullakin. Takakansi paljastaa joko liikaa tai antaa vähän erilaisen tulkinnan, mitä kirja saattaa todellisuudessa olla. Lisäksi en ole kovin innostunut nykyään yleisistä hehkutuskommenteista, joita saattaa olla pitkin kansia. Nekään eivät aina pidä paikkaansa, ja mielipide on aina mielipide, muodostan mieluiten itse omani.
Minullekin ovat maistuneet ne Rowlingin eri nimellä julkaisemat Cormoran Strike -dekkariromaanit. Olen monesti miettinyt, että varmaan oikein nauttii, kun on päässyt lastenkirjojen jälkeen oikein mässäilemään kaikella verellä ja väkivallalla. ;)
Kirjoitti: desmond - 07.08.2019 17:30:15
Komppaan jo aiempaa suositusta Robert Galbraithin / Row'n Cormoran Strike -sarjasta. Tähän auttaa se, että tykkään yleensä Rowlingin kirjoitustyylistä. Lontoo on mulle rakas kaupunki ja RB / JKR kuvaa sitä ihanalla tavalla, yksityisetsivämaailma on mielenkiintoinen ja loppuratkaisut harvemmin mulle ilmiselviä, ja toki Strike/Robin-undercurrent auttaa myös, olen ikuinen romantikko ja monissa dekkareissa murheeni aihe on se, että ihmissuhdeasiaa on niin vähän (tai se on niin masentavan inhorealistisesti kuvattu, että kaikki vaan eroaa ja on ongelmissa puolisoidensa kanssa, koska poliisinura on nii-in stressaavaa.)
Jos jaksaa lukea englanniksi, suosittelen ehdottomasti Tana Frenchin Dublin Murder Squad -sarjaa. Nämä on parhaita dekkareita ikinä, aivan upeasti kirjoitettuja, juonet on mielenkiintoisia, poliisintyötä on kuvattu tosi taitavasti ja elävästi, hahmot on vaihtelevia ja se tunnelma, ääh. Monissa näissä kirjoissa on sellainen jännä aavemainen tunnelma, jota on tosi vaikea pukea sanoiksi, se pitää melkein kokea itse. Monia dekkareita tulee luettua sillä meiningillä, että haluaa vain tietää "whodunnit", mutta näissä kirjoissa välittää myös hahmoista, ja paria kirjaa lukiessa olen ihan itkenytkin joskus aamuyöllä loppuratkaisujen selvitessä. Kirjoja on ilmestynyt tähän mennessä kuusi kappaletta, enkä todellakaan voi nimetä niistä suosikkia, koska kaikki on vaan niin hyviä omalla tavallaan. En voi ymmärtää, että näitä ei ole suomennettu! Turhauttaa, koska ensimmäisen kirjan (In The Woods) loppuratkaisu on nii-in sellainen, että siitä pitäisi päästä jauhamaan jonkun kanssa, mutta en tunne ketään, joka nämä olisi lukenut, joten pyörittelen sitä vaan hiljaa omassa päässäni. Eli jos kukaan ikinä lukee In The Woodsin, perustetaan vertaistukiryhmä ;D (Tulikohan nyt tarpeeksi ylisanoja? Mutta Tana French on paras!)
Tess Gerritsen on mulla luotettava vakiodekkaristi, jonka Rizzoli/Isles-sarja on tasaisen hyytävä, viihdyttävä ja jännittävä. Lisäksi standalone-kirjoista Luutarha ja Painoton tila on suosikkejani, ensimmäinen sijoittuu 1800-luvun Bostoniin ja toinen avaruusasemalle. Gerritsen on oikeastaan sellainen go to -kirjailija, jonka kirjojen ääreen palaan, kun tekee mieli lukea vaan "joku hyvä dekkari".
Lars Kepler on kanssa yksi kirjoittaja (tai oikeasti kaksi kirjoittajaa) jonka uudet dekkarit luen aina. Joona Linna -sarjan kirjoitustyyli ei ole suosikkejani, mutta jostain syystä kirjat on silti pakko ahmia aina kerralla alusta loppuun, koukuttaa pahasti. Uusin, tänä vai viime vuonna ilmestynyt kirja meni jo vähän turhan synkäksi ja kaukaa haetuksi mun makuun (mutta luen silti todennäköisesti seuraavankin, kunhan se joskus ilmestyy).
Jos tykkää oikeussalijännäreistä, Michael Connellyn Mickey Haller -sarja on oma suosikkini. Päähenkilö on sympaattinen ja kertojantyyli hauska, oikeussalikäänteitä ja juonitteluja on tosi mielenkiintoista lukea ja yleensäkin kieroa oikeuden maailmaa kuvataan hyvin, jutut on mielenkiintoisia ja loppuratkaisut on usein kaukana ennalta-arvattavasta.
Clare Mackintosh on myös hyvä kirjoittaja, jonka kirjoissa on mielenkiintoisia twistejä. Paras näistä on varmaan Annoin sinun mennä. Itse tosin oon lukenut vain englanninkielisen version (I Let You Go), joten suomennoksen hyvyydestä en voi mennä takuuseen.
Viimeisimpänä uudelleenluin Jodi Picoultin kirjan Leaving Time. Kyseessä on siinä mielessä dekkari / mysteeri, että siinä selvitetään kadonneen äidin arvoitusta, mutta Picoultille tyypillisesti kerronta on hitaampaa ja siinä on paljon tunnelmakuvausta (ja opin paljon elefanteista!). Uudelleenluin tämän siksi, että luin tämän muutama vuosi sitten ja loppuratkaisu oli yksi parhaita, joihin olen dekkareissa törmännyt, joten halusin lukea kirjan uudestaan, että näin, mitä vihjeitä en huomannut ensimmäisellä kerralla. Tästä voisi sanoa paljon enemmän, mutta lukukokemus on sitä parempi, mitä vähemmän sanon :)
Jonkun verran oon lukenut myös niitä paljon muodissa olevia "psykologisia trillereitä" viime aikoina. Näissä on vaan se vika, että näissä lukukokemus olisi usein parempi, jos kanteen ei olisi painettu sitä pahuksen tekstiä "psykologinen trilleri". Vika on siinä, että kun näitä on lukenut muutaman, niitä lukiessa laittaa jo lähtökohtaisesti tietyn vaihteen päälle ja alkaa etsiä vihjeitä siitä, että päähenkilöön ei voi luottaa ja että kertoja valehtelee. Tämän genren kirjoissa kuitenkin parasta on se yllätys, kun loppuratkaisussa vedetään matto täysin jalan alta, joten olisi mukavampaa lukea ilman, että valmistautuu koko ajan siihen, että kohta se matto vedetään alta. Mutta on tässäkin genressä paljon hyviä - tosin parhaissa kirjoissa pitää olla sitten jotain muutakin kuin se lopun yllättävä twist, koska se kestää vain yhden, tai korkeintaan kaksi lukukertaa.
Gillian Flynnin Kiltti tyttö taisi olla vähän se, mistä koko juttu alkoi, ja siitä tykkään kovasti useammallakin lukukerralla, koska yllättävän käänteen lisäksi siinä pohditaan tosi herkullisesti ihmissuhteita ja asenteita ihmissuhteisiin. Monet on varmaan tämän jo lukeneet silloin kun sitä hypetettiin joitakin vuosia sitten, mutta jos ei ole, niin suosittelen :)
Alex Michaelidesin Hiljaisen potilaan luin vähän aikaa sitten. Tämä kirja oli sellainen, joka oli ehkä erityisen mielenkiintoinen kirjoittajan näkökulmasta luettuna. Tasaisen hyvä ja koukuttava kirja muutenkin, mutta kirjoittajan näkökulmasta oli tosi mielenkiintoista tajuta, miten pienillä asioilla lukijan mielikuvaan voi vaikuttaa. Tästä parempi kun ei sano sen enempää!
Dekkarit on alkaneet olla muodissa myös nuortenkirjoissa viime aikoina. Näistä suosikkini on Kara Thomas, jolta on ilmestynyt muutama (ei-suomennettu) kirja, jotka on kyllä edelleen näin melkein-kolmekymppisenkin mielestä oikein hyviä, etenkin The Cheerleaders, jossa jo pelkkä idea on populaarikulttuurinäkökulmasta tosi viihdyttävä (pikkukaupungin kaikki cheerleaderit kuoli mystisesti joitakin vuosia sitten). Abigail Haasin Dangerous Girls, jossa lomalla olevaa tyttöä syytetään parhaan ystävänsä murhasta, on myös yksi kirjoista, jotka olen lukenut useamman kerran (kirjassa kuvattu ystävyyssuhde on tosi mielenkiintoinen, ja kirja ihanan hyytävä). Ja vähän kevyemmällä viihdedekkariosastolla Karen M. McManusin One of Us Is Lying oli hauska versio The Breakfast Clubista. Siinä viisi toisilleen tuntematonta teiniä marssii jälki-istuntoon ja vain neljä kävelee elävänä ulos :) (muoks. Tämähän taitaa olla suomennettukin, Yksi meistä valehtelee).
Tästä ehkä näkee, että rakastan kirjoista pälättämistä (pitäisi ehkä vihdoin perustaa se kirjablogi :D). Toivottavasti näistä löytyy jotain lukemista!
Itse voisin puolestaan pyytää suosituksia hyvistä scifi-kirjoista! Oon viime aikoina innostunut avaruuteen sijoittuvista kirjoista, mutta olen ehkä hieman nirso, koska lukisin mieluummin avaruusseikkailuni viihdyttävinä kuin superteknisinä pläjäyksinä. Eli mieluummin juoni kuin tosi raskaalla avaruusfysiikalla brassailu edellä :) Tykkään esim. Amie Kaufmanin ja Jay Kristoffin Illuminae Files -sekä Aurora Cycle -sarjoista ja tuosta Gerritsen Painoton tila -dekkarista. Eksistentiaalisempikin ja syvällisempikin pohdiskelu kiinnostaa, kunhan teksti on sellaista, että sitä pystyy seuraamaan ilman astrofysiikan tuntemusta!
Kirjoitti: tazz - 08.08.2019 01:20:18
Seuraan aika paljon kustantamojen uutuuksia ja sitä kautta tulee jonkin verran kasvatettua lukulistaa. Sitten on joitain ystäviä, joiden kanssa tiedän, että on aika samanlainen kirjamaku ja seuraan/keskustelen aika paljon heidän kanssaan, mitä on tullut milloinkin luettua. Oon myös se kaveri, joka lainaa yhden runon perusteella runoilijan koko tuotannon ja pistää korvan taakse lähes kaikki tv-sarjat & elokuvat jotka perustuu kirjoihin ja luen niistä ne kirjaversiot (lähes aina) ensin. :p
Ja sitten aina kirjastossa käydessäni ja hyllystä bongatessani, tarttuu mukaan myös aika paljon klassikkokirjoja, jotka ajattelen, että olisi hyvä lukea. Ja jos joskus on semmoista aikaa, ettei olisi mitään muuta luettavaa (ja vaikka olisikin, niin teen silti välillä näin) meen mielelläni kirjastoon ja valitsen kirjoja ihan satunnaisten kriteerien perusteella ja ilman paineita tyylillä kiva kansi, ok takakansiteksti, kiinnostava kirjailijan nimi.
Lisäksi oon uudelleenlukenut vanhoja suosikkeja, koska jostain syystä kesällä tekee aina mieli palata vanhojen rakkaiden kirjojen pariin. Käykö muille näin?
Enpä ollut aikaisemmin niin asiaa ajatellut, mutta mun on tullut tehtyä näin jo parina vuotena! (: Onpa hauska, että myös monella muulla näyttäisi olevan sama taipumus. Luin tänä kesänä uudestaan Agatha Christietä ja voi kun tuli kovat nostalgiat. Oon joskus 12-vuotinaana lukenut melkein kaikki Christien kirjat, joten näihin oli niin kiva palata.
Tosin täytyy myöntää, että toki maailmanaika oli aika eri, kun Eikä yksikään pelastunut alkunperin on julkaistu, mutta tuntui silti tosi hämmentävältä tajuta, miten paljon kohtia siitä oli jouduttu muuttamaan. Siellä oli paljon juttuja, joita ei varmasti ole silloin mietitty lainkaan, mutta tuntui nyt räikeän rasistiselta. Tämä ehkä vähän tämmöisenä sivujuonteena, mutta satuitteko tietämään, että Amerikan markkinoille kyseinen kirja on julkaistu sekä alkuperäisellä nimellä että myöhemmin "pieninä intiaanipoikina", eli siellä on sitten samalla teoksella vuorotellen loukattu läpi kaikki vähemmistöt :o Tää tuli itsellekin vastaan vasta nyt, kun kävin lukemassa Christiestä ja hänen elämästään ja tuotannostaan lisää ihan mielenkiinnosta.
Itse voisin puolestaan pyytää suosituksia hyvistä scifi-kirjoista!
Selkeänä, eikä liian teknisenä scifi-kirjana suosittelen Andy Weirin Yksin Marssissa! Tää on tosi mielenkiintoinen ja hauska. Kaikki tekniset termit ja asiat selitetään sopivan selkeästi, että pysyy kärryillä. :)
Kirjoitti: Nyyhti - 08.08.2019 08:14:38
Selkeänä, eikä liian teknisenä scifi-kirjana suosittelen Andy Weirin Yksin Marssissa! Tää on tosi mielenkiintoinen ja hauska. Kaikki tekniset termit ja asiat selitetään sopivan selkeästi, että pysyy kärryillä. :)
Tätä olisin itsekin suositellut, mutta tuosta kärryillä pysymisestä olen kyllä eri mieltä ;D En tajunnut juuri mitään teknisistä höpötyksistä, mutta ne olivat silti ihan hauskoja eivätkä niin sanotusti häirinneet itse lukukokemusta!
Kirjoitti: Melodie - 13.08.2019 16:19:55
Kirjoitti: Fairy tale - 23.08.2019 19:27:56
Olen keväästä alkaen kerännyt suosituksia täältä Finin kirjojen lukijoilta. Sitten katson onko jokin siitä suosituslistasta omassa lähikirjastossani vapaana. Tai jos ei ole aivan heti vapaana niin saatan laittaa vaikka varaukseen. Luen toki takakannen joka ei toivonmukaan paljasta liikaa, mutta herättäisi ripauksen mielenkiintoa. Jos kirja tuntuu kuivalta vielä 50 sivun jälkeen, työnnän sen suosiolla syrjään. Näin käy joskus. Maailma on täynnä kirjoja, jotka herättävät mielenkiintoni aivan selvästi jo ensimmäisten sivujen aikana ja viimeistään sivulla 50, joten miksi vääntää väkisin?
Itse löysin uutena kirjailijana itselleni Paula Havasteen. Havasteen vihat-sarja oli mukaansatempaavaa ja minulle sopivaa luettavaa. Havasteelta olen lukenut myös yhden yksittäisen kirjan ja nyt lainasin luettavakseni hänen esikoisteoksensa.
Nyt olen tarttumassa myös Kaari Utrion kirjoihin, yhden jo luinkin joskin se kirja ei saa niin hyviä pisteitä minulta, mutta luulen että seuraava on hyvä valinta ihan pelkästä kirjan nimestä näin päättelen. ;)
Kirjoitti: Abarat - 24.08.2019 09:47:05
Kirjoitti: Arte - 24.08.2019 11:10:49
Ajattelin lainata Stephen Kingin ja Peter Straubin kirjoittaman Talismaani-kirjan. Onko teillä ehdotuksia mikä olisi jännittävää luettavaa? :)John Ajvide Linqvistin kirja Ihmissatama! Minulla ainakin jännitti. :D Karmiva kirja. Ja sitten sellaisen ei-niin-pelottavan jännityskirjallisuuden puolesta suosittelen ehdottomasti kaikkia Ruth Waren kirjoja! Ne on olleet helppoa kuunneltavaa ja varsin viihdyttävää. Tykkäsin eritoten pari viikkoa sitten julkaistusta uusimmasta teoksesta.
Kirjoitti: Fairy tale - 27.08.2019 10:34:37
Odo, minkä tyyppinen tuo Noituri-sarja on? Minua häiritsee, kun tuntuu että olisin ehkä lukenut sitä, mutta jos olen niin se oli sellaista oikein hc-fantasiaa jota en sitten jaksanut.
Nyt myös minua on ruvennut kiinnostamaan tuo kirjasarja. Takavuosina yksi ihminen jaksoi aina kertoa, kuinka hän lukee sitä on siitä innostunut ja silloin jo kirjasarjan nimi jäi mieleen.
Googletin mitä siitä sanotaan. Siihen siis kuuluu 2 novellikokoelmaa, jotka pohjustavat viittä sitä seuraavaa romaania. Nyt ilmestynyt kuudes romaani kertookin sitten jotain mitä ennen koko muuta kirjasarjaa on tapahtunut. Hmmm. En ole muutamaan vuoteen tarttunu fantasiaan, kun tuntuu että kaikki hyvät sarjat on tullut jo luettua. ja suomenkielistä lukemista kaipaan. Englannikielisenä minulla olisi "rästissä" muutamakin järkäle, joihin pitäisi tarttua, mikäli haluaa joskus tietää miten ne kirjasarjat joita lukenut, ovat joskus jatkuneet.
Kirjoitti: Violetu - 27.08.2019 15:31:19
Kertokaa miksi tää kirja kannattaisi lukea/kannattaako?
Olen jumittunut toiseen lukuun, kun jotenkin vaan meh. Ehkä tää genre ei just nyt nappaa, tai sitten "vangitseva, psykologinen trilleri"-osuus ei ole vielä ehtinyt alkaa.
Kirjoitti: desmond - 27.08.2019 16:33:52
Kirjoitti: Juhos - 27.08.2019 17:26:48
Luin kaikki kirjat (paitsi Myrskykausi on yhä kesken, se on muista eniten erillinen, sitä ei taideta olla edes vieläkään käännetty englanniksi) viime vuoden puolella, ja aloitettuani en osannut lopettaa, ostin kaikki kirjat sitten yksi kerrallaan etten joutunut pitämään taukoja. :D Pidin suomennoksesta, jossa on kyllä joitain mystisiä termivalintoja (liittyen esim. historiallisestikin käytettyihin aseisiin), mutta ilmeisesti suomennos on parempi kuin käännös englanniksi.
Itsekään en ole perinteisen fantasian ystävä, mutta Noituri on ainakin itselleni tarpeeksi paljon muutakin kuin pelkästään fantasiaa, niin se ei itselläni häirinnyt lukukokemusta. Kirjoissa on isona teemana muutos, vanhan katoaminen, ja se on reaalimaailmassa aina ajankohtaista muusta välittämättä. Itse myös pidän siitä, että kirjoissa on taustalla puolalaista mytologiaa, eikä kaikki ole sitä samaa moneen kertaa kahlattua monterikuvastoa. Hahmot ovat omasta mielestäni herkullisen moniulotteisia, ja myös ns. pahiksissa on monia puolia ja motivaatiot ymmärrettäviä.
Noitureissa yleensä ilmeisesti arvostetaan eniten kahta ensimmäistä novellikokoelmaa eniten, mutta itselleni iski vielä enemmän viiden kirjan muodostama yhtenäinen tarina, jossa hahmonkehityksen huippukohdat näkyvät parhaiten.
Niinkin monen kirjan sarjassa on myös omat ongelmansa ja heikkoutensa, mutta suosittelen lämpimästi jos yhtään kiinnostaa.
Kirjoitti: Odo - 27.08.2019 21:05:41
Täällä oli puhetta siitä Rotukarja -kirjasta. :D Kuuntelin sen äänikirjana (tai alun luin, sitten vaihdoin äänikirjaan) ja en edes tiedä, mitä sanoa. Taisin antaa Goodreadsissa lopulta kolme tähteä, kun jollain kierolla tavalla pidin siitä. Loppu oli vähän wtf, mutta mikäs siinä - ei hullumpi teos ja ainakin erilainen, jos ei muuta. Luulen, että tämä iskee samaan makuhermoon kuin Antti Tuomainen. :D
Nyt luvussa Vain puoliksi kuningas e-kirjana ja kuuntelussa oon jo kahdesti aloittanut kirja, jonka nimeä en muista. Sen olisi kuitenkin tarkoitus kertoa viikingistä ja olikohan parantajan rakkaustarinasta (?), pituuttakin oli jonkun verran ja kyseessä taitaa olla sarja. Olen kuunnellut sitä vähän sellaisena "ei keskittymistä" vaativana teoksena ja nukahdellut vähän turhankin lahjakkaasti, että ehkä menee vaihtoon, kun en muista nimeäkään lunttaamatta...
Kirjoitti: Vendela - 27.08.2019 21:13:57
Onko kukaan lukenut Clare Mackintoshin "Annoin sinun mennä"?
Kertokaa miksi tää kirja kannattaisi lukea/kannattaako?
Olen jumittunut toiseen lukuun, kun jotenkin vaan meh. Ehkä tää genre ei just nyt nappaa, tai sitten "vangitseva, psykologinen trilleri"-osuus ei ole vielä ehtinyt alkaa.
Itse kuuntelin tämän äänikirjana ja mietin ekojen tuntien aikana, että "ei helvata päästäänkö tässä lainkaan eteenpäin". Mietin pitkään, että kirjan hehkutus on aivan yliampuvaa mutta toki se pääsi sitten yllättämään lopulta. Eli aika pitkälti olen samoilla linjoilla desmondin kanssa. Suosittelen, että yritä rämpiä ensimmäinen kolmannes vaikka vähän hyppimällä, kyllä se siitä parani. Toki jos aivan tuntuu tuskalta niin jätä suosiolla kesken, parempiakin kirjoja on kyllä!
Kirjoitti: Naela - 27.08.2019 22:11:29
Nyt luvussa Vain puoliksi kuningas e-kirjanaMinäkin olen tämän kyseisen kirjan lukenut tässä jokin aika sitten! Luin sen kans e-kirjana, ja jotenkin kun en siitä ruudulta lukiessani tajunnut, miten paksu se kirja fyysisenä olisi ollut, vedin sen melkein kokonaan yhden päivän aikana. Se oli kyllä jotenkin tosi koukuttava!
Sarjassahan on vielä kaksi muutakin kirjaa, mutta jotenkin en vain ole saanut tartuttua niihin. Tykkäsin siitä, miten ykköskirja loppui, ja olisin jotenkin toivonut, että tarina olisi loppunut siihen. Ja koska pidin ykköskirjasta ihan valtavasti, minua vähän pelottaa jatkaa sarjan lukemista, koska luultavasti tulen pettymään. Jos trilogian (tai sarjan) ensimmäinen osa on hyvä, odotukset on tottakai korkealla jatko-osienkin suhteen, mutta harvoin ne yltävät sille samalle tasolle. Minulla kun on muutenkin trilogioista vähän sellainen fiilis, että ensimmäinen osa on usein hyvä ja koukuttava, toinen on sellainen vähän plääh täytekirja ja viimeisessä sitten on se huikaisevan jännittävä loppuratkaisu.
Onko täällä siis joku, jonka mielestä sarjan kaksi muutakin kirjaa olisivat ehdottomasti lukemisen arvoiset, vai voinko hyvillä mielin jättää sarjan lukemisen tuohon ykköskirjaan?
Kirjoitti: Kelsier - 28.08.2019 13:45:11
Onko täällä siis joku, jonka mielestä sarjan kaksi muutakin kirjaa olisivat ehdottomasti lukemisen arvoiset, vai voinko hyvillä mielin jättää sarjan lukemisen tuohon ykköskirjaan?
Minä olen lukenut koko sarjan ja kyllä se lukemisen arvoinen on. Keskushenkilö on eri sekä kakkosessa että kolmosessa, mutta Yarvi on suht keskeisellä sijalla kakkosessa ja isona taustavaikuttaja kolmosessa. Ja minä en tässä tapauksessa ainakaan kokenut toista osaa täytekirjaksi.
Luen tällä hetkellä Jo Bakerin Longbournin talossa, joka kertoo Ylpeyden ja ennakkoluulon Bennetien palvelusväestä. Oon jossakin puolessa välissä ja olen tykännyt kyllä.
Kirjoitti: Nyyhti - 29.08.2019 09:31:55
Seuraavaksi kaipaisin kuitenkin hömppäsuosituksia! En ole ihan varma oikeasta genrestä, ehkä chick lit, romantiikka, jotain sellaista? Kevyttä luettavaa kuitenkin! Lukaisin eilen kipeänä ollessa kirjan Avioliitto Jane Austenin tapaan, ja se oli aivan ihastuttavan höpsö ;D Cecelia Ahernin kirjat ovat myös mieleeni. Suomalaisista kokeilin tällä viikolla Kaari Utriota, ja vaikka kirja tuli nopeasti luettua, en kyllä vakuuttunut, koska juoni ja varsinkin loppuratkaisu ontui pahasti.
Lainaus
Luen tällä hetkellä Jo Bakerin Longbournin talossa, joka kertoo Ylpeyden ja ennakkoluulon Bennetien palvelusväestä. Oon jossakin puolessa välissä ja olen tykännyt kyllä.Tämä kuulostaa tosi tutulta. Lukenut en ole, mutta onkohan tästä kohkattu jossain vaiheessa? Olisikohan tämä tuollaista kevyttä luettavaa, vai muistuttaako tyyliltään enemmän esim. Austenia?
Kirjoitti: Vendela - 29.08.2019 09:57:19
Tuosta romanttisesta hömppäsarjasta suosittelisin (Kaari Utrion ;D) lisäksi Jane Austenin Neito vanhassa linnassa ja Viisasteleva sydän teoksia. Myös Nora Robertsin Unelma-trilogia oli varsin kohtuullinen lukukokemus (Kaukainen unelma, Unelmien voima ja Unelmien aika), vaikka osa Robertsin kirjoista onkin valitettavasti höttöä. Sophie Kinsellan Kevytkenkäinen kummitus oli mielestäni kiva, ja kotimaisista Tuija Lehtinen taitaa kirjoittaa kevyitä, romanttisia kirjoja vaikka itse en ole niihin kovin perehtynyt.
Itse kyselin tuolla kesän alussa sellaista ficcimäistä kirjaa missä olisi romantiikka yms. Sainkin muutaman vinkin, kiitos niistä Okakettu ja Fiorella! Törmäsin sitten kuitenkin vahingossa sellaiseen kirjasarjaan kuin Calendar girl missä oli 12 osaa kirjoittajana Audrey Carlan. Nämä olivat kevyttä ja viihdyttävää luettavaa (itse tosin kuuntelin äänikirjana) ja juuri sellaista ficcimäistä mitä hainkin. Juoni ei ollut päätähuimaava mutta kaikki osat kuitenkin liittyivät toisiinsa ja tarina meni eteenpäin. Joten tämäkin saattaisi kiinnostaa sinua nominal?
Kirjoitti: desmond - 29.08.2019 10:44:57
Mhairi McFarlane on hömppäkategoriassa yksi tämän hetken suosikkejani, jonka uudet kirjat menee heti ostoslistalle. Monissa chick lit -kirjoissa on se vika, että ne yrittää olla hauskoja siinä onnistumatta, mutta McFarlanen kirjat on mun mielestä oikeasti hauskoja. Ja romanttisia! Ja muutenkin tunteita herättäviä :) lisäksi nämä on myös sopivalla tavalla fiksuja, eli hahmot oppii uutta itsestään ja käsitellään muitakin teemoja kuin miehet ja shoppailu (se on toinen asia, joka tökkii helposti chick litissä) - esim. koulukiusaamista, nettikiusaamista ja itsen etsimistä, mutta koko ajan kuitenkin säilytetään kivan hömpällinen ote. En ole varma, toimiiko kaikki vitsit ihan yhtä hyvin suomennoksissa kuin alkuperäisversiossa, mutta aika hyviä suomennoksetkin oli kyllä mielestäni, jos ei englanniksi huvita lukea. Suosikkejani on Sinusta kaikki alkoi (Here's Looking At You), Sinuun minä jäin (You Had Me At Hello) ja Tyttö muiden joukossa (Who's That Girl?) Myös kaksi muuta on hyviä, joskaan ei ihan niin hyviä.
Toinen go-to hömppäkirjailijani on Rainbow Rowell, ja nyt kun rupesin tutkimaan asiaa niin järkytyin, että eikö näitä muka oikeasti ole suomennettu? (Okei, Eleanor & Park näköjään on, mutta se ei ole suosikkejani, höh.) Rowellin Fangirl on kulkenut mun mukana useammankin ulkomaille muuton yhteydessä, koska jos on huono päivä tai ankea olo, tuo kirja on se, jonka haluan lukea. Kyseessä on nuortenkirja, joka kertoo fan fictionia kirjoittavasta, sosiaalisissa tilanteissa ahdistuvasta tytöstä, joka lähtee yliopistoon (niin tuttua :D ) ja on siis tuollainen perinteinen ihmissuhteita käsittelevä kasvutarina, mutta kirja on vaan sanalla sanottuna ihana. Hahmot on monipuolisia ja samaistuttavia, dialogi on hymyilyttävän hauskaa, romanssiaspekti on ihana ja koko fanittamisaspektista tuli sellainen olo, että vihdoin tästäkin puhutaan ääneen. Paras! Fangirlin spinoff Carry On on jotakin, mitä on tosi vaikea selittää. Kyseessä on vähän niin kuin Harry/Draco Tylypahkassa -fanfiction, paitsi että ei sitten ollenkaan, mutta joka tapauksessa kuvaus "orpo chosen one Watfordin velhokoulussa joutuu ehkä pelastamaan maailman ja pohtii samalla tunteitaan huonekaveriaan kohtaan" ei tee tälle ollenkaan oikeutta. Carry On on outo, mutta hauska, dialogi on taas mahtavaa. (Rowell on ehkä dialogin kirjoittajista suosikkikirjoittajani, kadehdin.) Attachments on aikuisten kirja, hauska rakkaustarina ja puoliksi sähköpostiromaani, joka sijoittuu uutistoimitukseen aikana, jolloin internet oli vielä uusi ilmiö. Tässä on myös tosi samaistuttavia hahmoja ja hyvää dialogia.
Suomentamattomista kirjoista Heather Cocksin & Jessica Morganin The Royal We on myös yksi huonon päivän kirjoista. Kirjassa amerikkalainen opiskelija lähtee vaihtariksi Oxfordiin ja törmää siellä Englannin kruununprinssiin. Jostain syystä kuninkaalliset romanssit on mun guilty pleasure, mutta yleensä niitä ei jaksa lukea, koska ne on kirjoitettu niin huonosti ja kliseisesti. Royal We on kuitenkin poikkeus, koska se on hyvin kirjoitettu, hauska ja fiksu, ja bonuksena on ihanan monimutkainen sisarussuhde sekä hyvää kuvausta siitä, millaista on elää julkisuuden paineessa. Jostain syystä tuntuu, että pitäisi olla melkein noloa tykätä tästä kirjasta, mutta heh, olenpa silti lukenut tämän varmaan neljästi :D
Marian Keyes on chick lit -kategorian klassikko, mutta vähän harmittavan epätasainen kirjoittaja. Silloin kun Keyesin kirjat on hyviä, ne on tosi hyviä. Silloin kun ne ei ole hyviä, ne on vaan tosi epätasaisen meh. Paria uusinta kirjaa en ole edes lukenut, mutta aikoinaan Keyes oli mun joululahjatoivekirjojen kärjessä. Parhaimmillaan nämä on hauskoja, romanttisia ja tosi osuvia kirjoja, joista tunnistaa itsensä. Suosikkejani on Vielä on toivoa (Last Chance Saloon) ja Tarinan toinen puoli (The Other Side of the Story). Myös Mercy Closen Mysteeri (The Mystery of Mercy Close) oli mainio - siinä masennusta vastaan kamppaileva yksityisetsivä metsästää kadonnutta poikabändin jäsentä - mutta en tiedä vieläkö tykkäisin siitä yhtä paljon, koska luin sen ollessani itsekin masentunut ja silloin lohdutti erityisesti se, että tämä päähenkilö tajuaa.
Sophie Kinsella on myös klassikko, jonka kirjoja luin paljon ennen, mutta jonka uusimpia kirjoja en ole syystä tai toista tullut lainanneeksi edes kirjastosta. Kinsellakin on siinä mielessä vähän epätasainen kirjoittaja, että jotkut kirjat on tosi hyviä, mutta joissakin kirjoissa yliampuvan mokailevat päähenkilöt vähän ärsyttää. Näissä toisaalta tökkii se, että päähenkilöihin on hankala samaistua kaiken kohelluksen keskellä, mutta toisaalta romanssiaspektit on parhaimmillaan tosi söpöjä. Muistatko minut? ja Soitellaan, soitellaan! on suosikkejani ja kirjoja, jotka jaksaa lukea useamminkin.
Suomalaisesta chick litistä luin vähän aikaa sitten Niina Meron Englantilaisen romanssin. Tämä yllätti positiivisesti, koska yleensä en erityisemmin välitä suomalaisesta hömpästä. Tämä oli kuitenkin hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä kirja, joka koukutti sen verran, että sen jaksoi lukea hyvin yhdessä illassa loppuun vaikka olisikin pitänyt mennä nukkumaan. Englantia rakastavana ihmisenä Englantia oli kuvattu tosi ihanasti ja muutkin osa-alueet kirjasta toimi ihan hyvin, ja tatuoitu kirjallisuudenopiskelijapäähenkilö oli virkistävää vaihtelua.
Tästä päästäänkin sitten valitusaiheeseeni: tuntuuko muistakin joskus siltä, että suomalainen chick lit / hömppäkirjallisuus on vaan aika kökköä? Olen yrittänyt lukea useampaakin nyt kesän aikana, koska chick litin kirjoittaminen kiinnostaa ja halusin nähdä, miten muut kirjoittajat Suomessa tekee sen. Mutta... ensinnäkin melkein kaikki kirjat on aika ohuita (eikö kustantajat uskalla julkaista kunnon paksuja chick lit -kirjoja) ja toisekseen niistä paistaa jotenkin läpi sellainen yrittämisen maku. Että hei, huomaattehan nyt varmasti, että päähenkilö rakastaa kenkiä ja shoppailua ja koheltaa söpösti! Ja laitetaan nyt tähänkin kirjaan pinkki kansi, että kaikki varmasti tajuaa, että tämä on chick litiä! Välillä tuntuu siltä, että Suomessa kirjoitetaan nyt viihdekirjallisuutta, jota kirjoitettiin kansainvälisesti viisitoista vuotta sitten, eikä voi kuin miettiä, että mistä se johtuu. Yrittääkö kustantajat tunkea kirjoja johonkin ahtaaseen muottiin, vaikka haluaako kaikki vain kirjoittaa näin? En ole myöskään vielä suomalaisessa chick lit -kirjassa törmännyt rakkaustarinaan, josta tulisi sellainen awww-olo, enkä tiedä yhtään, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että monet kirjat on niin ohuita, että kaiken muun tapahtuman keskellä romanssiaspektille ei jää tilaa? Vai onko suomalaisessa kulttuurissa vaan jotain sellaista, joka saa chick litin tuntumaan oudolta? Vai (tämä on ehkä se todennäköisin vaihtoehto) onko vika vaan minussa lukijana, koska luen niin paljon englanniksi ja englanninkielisiin maihin sijoittuvia kirjoja, että en osaa suhtautua? Olisi mielenkiintoista tietää, onko kukaan muu huomannut tällaista vai onko se vaan minun rajoittuneisuutta :)
//ja Vendela väliin. Vendela, en tiedä mitä sulle alunperin suositeltiin, mutta jos fikkimäisiä kirjoja kaipaat, suosittelisin nimenomaan tuota Rainbow Rowellia. Niissä on fikkimäistä tunnelmaa, jonka kirjoittaja on sanonutkin tehneensä ihan tarkoituksella, koska rakastaa itse fan fictionia ja harmittelee usein sitä, että niin monet kirjat kirjoitetaan juoni edellä, kun itse tykkää fan fictionissa siitä, että tekstissä on tilaa hahmojen tunteille ja sille, että hahmoilla on aikaa puhua ja kehittää suhteita toisiinsa.
Kirjoitti: Vendela - 29.08.2019 11:08:32
Kirjoitti: Violetu - 29.08.2019 11:15:24
Kuluneen parin vuoden aikana olen lukenut mm Holly Bournelta muutaman oikein hyvän nuortenkirjan, joten ajattelin, että kirjailijan aikuistenkirja olisi varmaan myös jepa. Noup, olin väärässä.
Tästä saadaan aasinsilta siihen, että missä on kaikki hömpät homoromanssit? Hirveän heteronormatiivista on, jos haluaa lukea kepeää romanssia, jossa kaikki säilyy loppuun asti hengissä ::)
Kirjoitti: Vendela - 29.08.2019 11:29:35
Tästä saadaan aasinsilta siihen, että missä on kaikki hömpät homoromanssit? Hirveän heteronormatiivista on, jos haluaa lukea kepeää romanssia, jossa kaikki säilyy loppuun asti hengissä ::)
Pakko tarttua tähän heti ja heittää tämä ihana kirja kehiin: Minä, Simon, Homo Sapiens kirjoittaja Becky Albertalli. Vaikka tämä on luokiteltu nuortenkirjaksi ja aihekin on vakava (kaapista tulo ym kipuilu), niin silti kirja kuuluu sarjaan "kivaa hömppää" sillä se on kirjoitettu niin kivasti :)
Kirjasta on tehty myös leffa!
Kirjoitti: desmond - 29.08.2019 12:50:41
Lainaus
Tästä saadaan aasinsilta siihen, että missä on kaikki hömpät homoromanssit? Hirveän heteronormatiivista on, jos haluaa lukea kepeää romanssia, jossa kaikki säilyy loppuun asti hengissä ::)
Musta tuntuu, että näitä on kyllä tullut viime aikoina etenkin englanninkielisessä YA-genressä paljonkin (ja yleensäkin nuortenkirjagenressä on kiinnitetty paljon huomiota siihen, että julkaistaan kirjoja päähenkilöistä, jotka kuuluu eri vähemmistöihin, mikä on hienoa), mutta jostain syystä nämä ei ole löytäneet tietään suomennoksiin asti. Luin juuri jotain listaa, johon oli listattu 60 parasta nuortenkirjaa tänä vuonna, ja homoromanssi näkyi olevan monessakin teemana, eikä kaikki vaikuttanut siltä, että joku kuolee lopussa :D
Itse voisin heittää tähän genreen suosituksena Becky Albertallin ja Adam Silveran kirjan What If It's Us, sekä Casey McQuistonin ihanan Red, White & Royal Blue, jonka luin juuri toista kertaa tänä kesänä, koska se oli niin hyvä :)
Aikuisten hömpän puolella sen sijaan taitaa olla köyhempää. Niistä on kyllä vaikeampi pitää lukua, koska netissä on tarjolla vähemmän "best chick lit of 2019" -listoja kuin "best ya of 2019" -listoja, eli toki on voinut mennä jotain ohikin, mutta itselle ei kyllä tule äkkiseltään mieleen yhtään aikuisten chick lit -kirjaa homoparituksella. Mikä on aika tyhmää :(
Kirjoitti: Nyyhti - 29.08.2019 13:02:45
Kaari Utriolta luin kirjan Rakas Henrietta. En tiedä, oliko se osa jotain sarjaa, koska alussa oli litania henkilöhahmoista. Heistä kyllä pääsi hyvin perille, mutta juonen kuljetus ja loppuratkaisu oli tosiaan pläääääh.
Lainaus
Tästä päästäänkin sitten valitusaiheeseeni: tuntuuko muistakin joskus siltä, että suomalainen chick lit / hömppäkirjallisuus on vaan aika kökköä? Olen yrittänyt lukea useampaakin nyt kesän aikana, koska chick litin kirjoittaminen kiinnostaa ja halusin nähdä, miten muut kirjoittajat Suomessa tekee sen. Mutta... ensinnäkin melkein kaikki kirjat on aika ohuita (eikö kustantajat uskalla julkaista kunnon paksuja chick lit -kirjoja) ja toisekseen niistä paistaa jotenkin läpi sellainen yrittämisen maku. Että hei, huomaattehan nyt varmasti, että päähenkilö rakastaa kenkiä ja shoppailua ja koheltaa söpösti!
KYLLÄ!! Ärsyttää ihan vietävästi, kun haluaisin lukea suomalaistakin välillä, mutta kun ne ovat vain niin huonoja. Tähän mennessä ainoa hyvä suomalainen hömppäromaani on ollut Yösyöttö. Täytyy varmaan lukea lisää saman kirjoittajan kirjoja, jospa siellä olisi vastaavia helmiä. En sitten tiedä, onnistunko valitsemaan suosituilta suomalaiskirjailijolta aina vain niitä huonompia teoksia. Kaiken huippu oli joku romanssijuttu, jonka ytimenä oli intissä olevat naiset. Siitä tuli sellainen myötähäpeä ette ole tosikaan, ja nauroin useampaan otteeseen vain siksi, että kirja oli niin huono ja stereotyyppinen ::)
Lainaus
missä on kaikki hömpät homoromanssit? Hirveän heteronormatiivista on, jos haluaa lukea kepeää romanssia, jossa kaikki säilyy loppuun asti hengissäTämäkin on erittäin hyvä pointti. Tuntuu siltä, että romanttisissa hömppäromansseissa täytyy aina olla se koheltava naispäähenkilö. Poikkeuksena aivan mahtava The Rosie Project jatko-osineen, mutta sekin on heteroromanssi.
Oonko ainoa, joka ei juurikaan tykännyt tuosta Minä, Simon, Homo Sapiens -kirjasta ;D Olihan se ihan ok, mutta tuntui jotenkin tosi venytetyltä.
Kirjoitti: Kelsier - 29.08.2019 13:48:29
Seuraavaksi kaipaisin kuitenkin hömppäsuosituksia!LainausLuen tällä hetkellä Jo Bakerin Longbournin talossa, joka kertoo Ylpeyden ja ennakkoluulon Bennetien palvelusväestä. Oon jossakin puolessa välissä ja olen tykännyt kyllä.Tämä kuulostaa tosi tutulta. Lukenut en ole, mutta onkohan tästä kohkattu jossain vaiheessa? Olisikohan tämä tuollaista kevyttä luettavaa, vai muistuttaako tyyliltään enemmän esim. Austenia?
Minä sanoisin, että Longbourn kuuluu kevyttä hömppää -kategoriaan, vaikka sielläkin taustalla toki näkyy esim. palvelusväen huono-osaisuus aatelisiin isäntiinsä verrattuna.
Austeniin en voi verrata, kun en ole Austenin romaaneja (vielä) lukenut.
(Hömppä)romantiikan ystävälle voin suositella Nina Georgen kirjoja Pieni kirjapuoti Pariisissa ja Pieni bistro Bretagnessa. Kevyttä luettavaa olivat, vaikka George syventääkin henkilöitä myös kipeillä asioilla. Ja Etelä-Ranskan maisemia kuvaillaan kummassakin ihanasti. Pääsee nojatuolimatkalle.
Kirjoitti: Vendela - 29.08.2019 16:18:50
Kaari Utriolta luin kirjan Rakas Henrietta. En tiedä, oliko se osa jotain sarjaa, koska alussa oli litania henkilöhahmoista. Heistä kyllä pääsi hyvin perille, mutta juonen kuljetus ja loppuratkaisu oli tosiaan pläääääh.
Tuo ei kyllä ole Utrion parhaimmistoa. Rakas Henrietta on kirjotettu muistaakseni Utrion kirjailijanuran alkumetreillä, niin siinä varmasti näkyy kokemattomuus enkä nyt muista oliko historiakaan siinä kuinka voimakkaasti läsnä. Muistelen, ettei tuo ole osa mitään sarjaa, Utriolla ei niitä oikeastaan juuri ole vaikka joissain teoksissa esiintyykin samoja henkilöhahmoja. Utrio kyllä harrastaa tämmöistä henkilöhahmoluetteloa, mikä on toisaalta ihan kivakin juttu minusta.
Jos Utriolta tahtoo lukea chick lit:mäisempää (vaikka sitä se ei ole) kirjallisuutta, niin omat suositukseni ovat Ruma kreivitär sekä Paperiprinssi, näissä liikutaan 1800-luvulla ja historian lisäksi mukana on myös rakkautta ja väärinymmärryksiä :D Jos keskiaika taas kiinnostaa niin Haukka, minun rakkaani on oiva esimerkki kevyemmästä hömpästä.
Kirjoitti: Violetu - 29.08.2019 16:54:39
Lainaus
Oonko ainoa, joka ei juurikaan tykännyt tuosta Minä, Simon, Homo Sapiens -kirjasta ;D Olihan se ihan ok, mutta tuntui jotenkin tosi venytetyltä.
"Ei tykätä" on vahvasti ilmaistu, mutta joku tietty teennäisyys/jokin tuossa minua häiritsi, kun kesällä -18 tuon luin. Sama oli leffassakin, josta kyllä tykkäsin kirjaa enemmän. Tuo kirja tuntuu vähän kuin ficiltä, joka on ihan jees, mutta joku vaikeasti määriteltävä juttu on maailmassa/hahmoissa/jossain pielessä ???
Enkä osaa sanoa mikä juttu se on, mutta aina välillä tulee vastaan kirjallisuudessa ja ficeissä (ja leffoissa/sarjoissa, tästä hyvä esimerkki 13 reasons why, kirjaa en tosin ole lukenut).
Ja ettei ihan täysin mene ohi aiheesta, hömppäkirjana luin kesällä Meg Cabotin Queen of babblen, ja tuo on aika hyvä esimerkki siitä, mitä hömpältä odotan, sopivasti koheltamista, romantiikkaa ja esteettisiä juttuja (tässä tapauksessa vintagevaatteita ja ranskan maaseutua).
Kirjoitti: Nyyhti - 29.08.2019 18:41:29
Violetu, oikeastaan tuo sinun kuvauksesi osuu kyllä vielä paremmin nappiin Simonin osalta kuin omani! Huojentavaa kuulla, etten ole yksin ;D Ei sillä muuten väliä, mutta tuntuu että nimenomaan ihmiset joiden kanssa jaan kirjamaun ovat pitäneet tuosta suuresti.
//Tuli tässä Goodreadsia päivitellessä mieleen, voisiko tämän topicin aloitusviestiin kerätä Goodreads-nimimerkkejä? Siitä oli muistaakseni edellisessä topicissa keskustelua, ja musta olisi mukava saada lisää finiläisiä kaveriksi siellä. (Tai sitten keskustelu oli jossain muussa topassa ja muistan väärin, mutta hetki sitten joka tapauksessa, ja minusta se sopisi nimenomaan tähän topiciin.) Olen itse siis nimimerkillä Papukaija.
Kirjoitti: sugared - 22.09.2019 09:56:35
Tykkäisin välillä lukea vähän kevyempää ja juonivetoisempaa kirjallisuutta, mutta tähän asti yksikään chick lit- tai dekkari-genren kirja ei ole iskenyt. Oon lukenut lopulta aika vähän fantasiakirjallisuutta Pottereiden ja A Song of Ice and Firen ulkopuolella, mutta ehkä sieltä löytyisi mulle sopivampaa kirjaa, jonka seurassa viihtyä! (Taru sormusten herrasta jäänyt aikoinaan kesken, Sarah J Maasin Throne of Glass teki mieli heittää ennen puoliväliä seinään ja Jessica Townsendin Nevermoor ei myöskään oikein innostanut. Katherine Ardenin Winternight Trilogysta tykkäsin paljon! Ja nuorena Lumotun metsän kronikoista.)
Tykkään moniulotteisista henkilöhahmoista ja erityisesti naispäähenkilöistä. Oon ehkä vähän kyllästynyt ylinokkeliin päähenkilöihin. Enemmän innostaa ihmisten väliset ja sisäiset tapahtumat kuin miekan heiluttelu ja haltiat, eli pääpaino voisi olla ensin mainituissa, vaikka siis seikkailu kiinnostaa juonena! :D
Kirjoitti: Isfet - 22.09.2019 11:41:31
Suosittelisitteko mulle fantasiakirjoja? <3
Oletko tutustunut Siri Pettersenin Korpinkehät -trilogiaan? Olen ajatellut itse lukea sen talvella uudestaan :> Hyvää fantasiaa, mutkikkaita henkilöhahmoja ja mielestäni ei-niin-kulunut naispäähenkilö, muistaakseni lähes tuore. Kevyttä settiähän tuo ei ole, mutta ei lukiessa tarvitse murheen alhoonkaan vaipua. Lisäksi maailma on mielenkiintoinen ja avautuu lisää (sekä osittain vaihtuukin) joka kirjassa. Tämän enempää selittelemättä suosittelisin!
Dekkarikysymys taisi mennä jo hieman ohi, mutta pakko hehkuttaa vielä vähän Kati Hiekkapellon Kolibria, jonka luin käytännössä kokonaan lentomatkalla Kreikasta Suomeen, lopetellen Helsinki-Vantaalla matkalaukkuhihnan ääressä :'D Todella mukaansa tempaava ainakin oman kokemukseni mukaan, ja heti kirjan alussa tuli selvä vaikutelma kirjoittajan omasta tyylistä, joka pisti itselläni silmään tavallisuudesta poikkeavana. Onko joku muu lukenut kirjan, ja erottuiko tyyli teidän mielestänne muista? Itse sain siitä ihastuneena taas inspiraatiopiikin kirjoittamiseen yleisellä tasolla.
Kirjoitti: Crys - 22.09.2019 12:16:34
Suosittelisitteko mulle fantasiakirjoja? <3
Oletko tutustunut Siri Pettersenin Korpinkehät -trilogiaan? Olen ajatellut itse lukea sen talvella uudestaan :> Hyvää fantasiaa, mutkikkaita henkilöhahmoja ja mielestäni ei-niin-kulunut naispäähenkilö, muistaakseni lähes tuore. Kevyttä settiähän tuo ei ole, mutta ei lukiessa tarvitse murheen alhoonkaan vaipua. Lisäksi maailma on mielenkiintoinen ja avautuu lisää (sekä osittain vaihtuukin) joka kirjassa. Tämän enempää selittelemättä suosittelisin!
Dekkarikysymys taisi mennä jo hieman ohi, mutta pakko hehkuttaa vielä vähän Kati Hiekkapellon Kolibria, jonka luin käytännössä kokonaan lentomatkalla Kreikasta Suomeen, lopetellen Helsinki-Vantaalla matkalaukkuhihnan ääressä :'D Todella mukaansa tempaava ainakin oman kokemukseni mukaan, ja heti kirjan alussa tuli selvä vaikutelma kirjoittajan omasta tyylistä, joka pisti itselläni silmään tavallisuudesta poikkeavana. Onko joku muu lukenut kirjan, ja erottuiko tyyli teidän mielestänne muista? Itse sain siitä ihastuneena taas inspiraatiopiikin kirjoittamiseen yleisellä tasolla.
Alotin tuon korpinkehät sarjan ekaa kirjaa viime kesänä, mutta en päässyt koskaan sisälle, alkuun oli jotenkni hankala hypätä, kun tuntui että heti alkoi tapahtumat ja tuli kauheasti nimiä ja valtasuhteita joista ei ymmärtänyt mitään. Tuntui että aloituksessa oli yritystä hypätä heti koukuttaviin tapahtumiin, mutta itseäni se ei koukuttanut kun tapahtumista tai niiden merkityksistä ei oikeastaan tajunnut mitään.
Oon myös lukenut tuon Kolibrin, se oli ihan hyvä, mutta en mitenkään erityisemmin huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa tyyliä, haluatko kertoa vähän tarkemmin mitä sillä meinaat? Tykkäsin maahanmuuttotaustaisesta päähenkilöstä ja juoni piti varpaillaan sopivasti. Sillee ihan perus viihdyttävä dekkari.
Opiskelujen takia pitää nyt lukea kauhea määrä vanhoja klassikkoja, joten huvin vuoksi lukemiselle ei nyt jää aikaa, mutta sinäänsä haluaisin lukea jotain helppolukuista fantasiakolmiodraamahömppää ihan vain nollatakseni aivoja :D Täällä on näköjään tullut jonkin verran jo tuollaista kevytfantasiaehdotusta.
Kirjoitti: Arte - 22.09.2019 12:35:39
Suosittelisitteko mulle fantasiakirjoja? <3Suosituksia:
Tykkäisin välillä lukea vähän kevyempää ja juonivetoisempaa kirjallisuutta, mutta tähän asti yksikään chick lit- tai dekkari-genren kirja ei ole iskenyt. Oon lukenut lopulta aika vähän fantasiakirjallisuutta Pottereiden ja A Song of Ice and Firen ulkopuolella, mutta ehkä sieltä löytyisi mulle sopivampaa kirjaa, jonka seurassa viihtyä! (Taru sormusten herrasta jäänyt aikoinaan kesken, Sarah J Maasin Throne of Glass teki mieli heittää ennen puoliväliä seinään ja Jessica Townsendin Nevermoor ei myöskään oikein innostanut. Katherine Ardenin Winternight Trilogysta tykkäsin paljon! Ja nuorena Lumotun metsän kronikoista.)
Tykkään moniulotteisista henkilöhahmoista ja erityisesti naispäähenkilöistä. Oon ehkä vähän kyllästynyt ylinokkeliin päähenkilöihin. Enemmän innostaa ihmisten väliset ja sisäiset tapahtumat kuin miekan heiluttelu ja haltiat, eli pääpaino voisi olla ensin mainituissa, vaikka siis seikkailu kiinnostaa juonena! :D
Katinka Sarjanoja - Korpinlaulu: En ole vielä itsekään lukenut loppuun, mutta suhteellisen kevyttä, juonivetoista ja hahmojen väliset suhteet keskiössä.
Robin Hobbin Fitz-trilogiat: Politikointia, hahmojen välisiä suhteita, aivan upea päähahmon kehityskaari läpi kirjojen. Eka kirja alkaa hitaasti eikä siinä päästä vielä kauheasti menoon ja meininkiin, mutta ah, sarja on top-kolmosessani suosikkisarjoistani.
Audrey Niffenegger - Aikamatkustajan vaimo: maagista realismia romanttisella otteella, todella koukuttava tarina, jossa päähahmojen välinen suhde keskiössä, mies sairastaa tautia, joka lähettää hänet ajassa eteen- ja taaksepäin
Jenny Kangasvuo - Sudenveri: Tämän lukemisesta on vuosia, mutta muistan tykänneeni kauheasti. Maagista realismia, hahmojen väliset ja sisäiset tapahtumat keskiössä! Ihmissusi-skenaario suomalaiseen yhteiskuntaan muokattuna.
Trudi Canavanin kirjat - Hänellä on muutamia trilogioita, joissa on politikointia, juonivetoisuutta, yleensä monta eri hahmoa erilaisissa asemissa ja tilanteissa, kirjoittaa luonnollisesti myös naisista, pieniä romantiikkapätkiä on... Oon tykännyt tosi paljon.
V. E. Schwab - Tämän hetken kuumia naisfantasiakirjailijoita. Itse rakastuin ihan tyystin keväällä suomeksi ilmestyneeseen Magian syvempään sävyyn, jossa seikkaillaan kolmen eri Lontoon välillä, ja toka osa ilmestyy suomeksi ensi kuussa.
Kirjoitti: Isfet - 22.09.2019 15:46:16
Oon myös lukenut tuon Kolibrin, se oli ihan hyvä, mutta en mitenkään erityisemmin huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa tyyliä, haluatko kertoa vähän tarkemmin mitä sillä meinaat? Tykkäsin maahanmuuttotaustaisesta päähenkilöstä ja juoni piti varpaillaan sopivasti. Sillee ihan perus viihdyttävä dekkari.
Sitä on vähän vaikea kuvailla, kaivon kirjan äsken uudestaan hyllystä. Varsinkaan aluksi henkilöistä ei kerrota juuri mitään, vaan oikeastaan teksti tuntuu omasta mielestäni melkein taipuvan passiivimuotoa kohti (?). Vaikutelma oli kieltämättä voimakkaampi ensimmäisellä kerralla. Juoni ei sinänsä ollut mikään tajunnanräjäyttävä, joten joo, muutoin perushyvä. Hahmoista ja tyylivivahteesta varmaankin vaikutuin eniten, mutta ehkä niistä jälkimmäinen on lähinnä päässäni...
Itse en muista että Korpinkehät tai ensimmäinen kirja Odinin lapsi olisivat hämmentäneet mitenkään erityisesti, mutta lukemisestakin on jo aikaa. Muutenkin nautin hyvien kirjojen lukemisesta enemmän toisella kerralla, sillä en muista tapahtumia kunnolla ennestään, mutta tiedot ovat kuitenkin taustalla syventämässä tulkintaa.
Artella näytti olevan hyviä suosituksia, pitää laittaa korvan taakse! Jenny Kangasvuolta olen lukenut yhden kirjan, ja tajusin vasta puolivälissä sen olevan osittain itsenäinen jatko-osa. En muistaakseni ollut erityisen vaikuttunut, mutta ei kirja huonokaan ollut.
Kirjoitti: Kaarne - 22.09.2019 16:51:36
Suosittelisitteko mulle fantasiakirjoja? <3
Tykkäisin välillä lukea vähän kevyempää ja juonivetoisempaa kirjallisuutta, mutta tähän asti yksikään chick lit- tai dekkari-genren kirja ei ole iskenyt. Oon lukenut lopulta aika vähän fantasiakirjallisuutta Pottereiden ja A Song of Ice and Firen ulkopuolella, mutta ehkä sieltä löytyisi mulle sopivampaa kirjaa, jonka seurassa viihtyä! (Taru sormusten herrasta jäänyt aikoinaan kesken, Sarah J Maasin Throne of Glass teki mieli heittää ennen puoliväliä seinään ja Jessica Townsendin Nevermoor ei myöskään oikein innostanut. Katherine Ardenin Winternight Trilogysta tykkäsin paljon! Ja nuorena Lumotun metsän kronikoista.)
Tykkään moniulotteisista henkilöhahmoista ja erityisesti naispäähenkilöistä. Oon ehkä vähän kyllästynyt ylinokkeliin päähenkilöihin. Enemmän innostaa ihmisten väliset ja sisäiset tapahtumat kuin miekan heiluttelu ja haltiat, eli pääpaino voisi olla ensin mainituissa, vaikka siis seikkailu kiinnostaa juonena! :D
Mulla on sulle muuten nyt aivan täydellinen sarja! N. K. Jemisinin "Fifth Season" -trilogia sisältää kaikkea sun toivomaa, on mukaansatempaava, sopivasti feministinen, yllättävä ja koskettava ja muutenkin täydellinen sarja. Siinä on taikuutta, rakkautta, surua ja kuoleva maailma. 6/5, suosittelen!
Näissä on paljon naishahmoja, jotka ovat moniulotteisia ja syviä, ja kirjoittaja on itsekin PoC-nainen, mikäli muistan oikein. Hotkin pari vuotta sitten koko trilogian viikonlopusta yli vuoden pahan lukujumin jälkeen. :)
Kirjoitti: Kelsier - 22.09.2019 17:16:31
Lisäksi:
Brandon Sanderson - Usvasyntyinen-trilogia: Luulen, että voisit tykätä tästä, vaikka tämä onkin enemmän high fantasya. Päähenkilönä on tyttö eikä tässä ole haltioita ja miekan heiluttelua. Kirjailijan omaperäistä taikuudenlajia kyllä käytetään paljon ja on sanottava, että hän myös tietää tasan tarkkaan miten se toimii (välillä hän selitti sen toimintaa minun makuuni liiankin teknisesti ja tarkkaan). En muista enää ekan osan kohdalta, mutta ainakin kakkosessa ja kolmosessa useampikin henkilö pohtii sisäisiä ajatuksiaan, käy dialogia itsensä kanssa aina väillä. Toimiintaakin tässä on ja asioita paljastuu sopivalla tahdilla.
Kirjoitti: Vendela - 23.09.2019 10:46:18
Dekkarikysymys taisi mennä jo hieman ohi, mutta pakko hehkuttaa vielä vähän Kati Hiekkapellon Kolibria, jonka luin käytännössä kokonaan lentomatkalla Kreikasta Suomeen, lopetellen Helsinki-Vantaalla matkalaukkuhihnan ääressä :'D Todella mukaansa tempaava ainakin oman kokemukseni mukaan, ja heti kirjan alussa tuli selvä vaikutelma kirjoittajan omasta tyylistä, joka pisti itselläni silmään tavallisuudesta poikkeavana. Onko joku muu lukenut kirjan, ja erottuiko tyyli teidän mielestänne muista? Itse sain siitä ihastuneena taas inspiraatiopiikin kirjoittamiseen yleisellä tasolla.
Minä olen lukenut tämän ja pystyn samaistumaan fiilikseesi, jota on itse asiassa vähän vaikea pukea sanoiksi :D Juoni ei tosiaan ollut mikään tajunnanräjäyttävä, mutta jotain tuossa kirjassa oli. Niin kuin Crysted sanoi, niin tietyllä tavalla perusdekkari joo, mutta jäin miettimään tässä sitä, että mikä on kenellekin se "perusdekkari". Itse ajattelen, että se mitä yleensä luetaan esim dekkareista on usein tosi samantyyppistä, onko näin Crysted ja Isfet? Minkälaisia dekkareita te yleensä luette? Minä luen yleensä todella paljon pohjoismaisia dekkareita, mutta niitä synkempiä ja yleensä miespääosallisia. Siksi tuo Kolibri kai napsahti jotenkin erityisesti, sillä hahmo ja myös kirjoitus tyyli oli poikkeava siihen mitä yleensä luen. Voisiko se olla siis se syy, miksi se tuntui niin tuoreelta, raikkaalta ja erilaiselta. Olen lukenut Hiekkapellolta myös muita Anna Fekete dekkareita, olisikohan niitä ollut Kolibrin lisäksi kaksi ja olen ymmärtänyt että uusin olisi ilmestymässä tänä syksynä? Nämä jatko-osat eivät kuitenkaan puhutelleet minua aivan samalla tavalla kun tuo Kolibri. Kuitenkin suosittelemisen ja tutustumisen arvoinen kirjailija :)
Kirjoitti: Fairy tale - 23.09.2019 12:19:31
Vendela, kiitos, täytyy sitten antaa uusi mahdollisuus Utriolle vielä! Historiaa tuossa oli mukana mukavasti, ja siltä osin kirja oli oikein viihdyttävä.
Olen nyt lukenut Utriolta kaksi kirjaa. Toinen oli juuri tuollainen, missä ensimmäiset luvut vilisivät paljon uusia ihmisiä ja heidän nimiään. Ja suurimmalla osalla niistä ei ollut mitään tekemistä kirjan jatkon kanssa. Kun sitten kirjaston hyllystä löytyi nimenomaan Vendelan aikaisemmassa kirjaketjussa suosittelema kirja, se saa nyt paljon paremmat pisteet minulta. Yritän löytää noita muitakin tiettyjä Utrion kirjoja saada käsiini nyt kun huomasin mikä ero niissä olikaan. Ja sain tosiaan alkuviikosta luettua Utrion Vendelan loppuun. Siis jos joku on ottanut tuon vuosia sitten nimimerkikseen, päättelin ettei kirja voi huono olla. ;) Siinä päästiin heti toisessa tai kolmannessa luvussa tapahtumien keskiöön, josta pidän paljon jaaritteluja enemmän. Eli kiitos Vendelalle kirjasuosituksista, joita aion hyödyntää jatkossakin.
Nyt löysin itseni jälleen lukemasta Paula Havasteen tuotantoa. Jokin ihme niissä vetoaa, vaikka nyt kun lukemisen alla on seitsemäs kirja, huomaan niissä toistuvan samat teemat ja kaavat, joten pitempikin lukuväli kirjojen välillä ei ole pahitteeksi ettei vallan jumitu.
Kirjoitti: LillaMyy - 23.09.2019 12:36:42
Suosittelisitteko mulle fantasiakirjoja? <3Minä voisin suositella Anu Holopaisen (https://fi.wikipedia.org/wiki/Anu_Holopainen) Sonja, Pohjoistuuli ja Syysmaa -sarjoja. Ne ovat fantasiaa, mutta huomattavasti kevyempää sellaista kuin nuo mainitsemasi kirjat (toki Potteritkin ovat alkupäässä aika kevyttä...). Sanoisin myös, että näissä keskitytään enemmän juoneen ja ihmissuhteisiin kuin siihen fantasiajuttuun, ja naispäähenkilökin löytyy! Itse luin näistä suurimman osan teininä ja viimeisimmät parikymppisenä, ja muistan tykänneeni ihan ylikovaa. Voisin kuvitella, että nämä toimisivat myös vähän aikuisempaankin makuun, vaikken olekaan sittemmin näitä lukenut.
Tykkäisin välillä lukea vähän kevyempää ja juonivetoisempaa kirjallisuutta
Lisäksi komppi Kelsierin mainitsemalle Usvasyntyiselle, vaikka tämä ei toki mielestäni ihan tähän samaan suosituslistaan sovikaan, koska on selvästi heti vähän 'raskaampaa' luettavaa genrensä vuoksi. Sopisi kuitenkin hienosti Tulen ja jään laulun sekä Tarun Sormusten herrasta rinnalle, vaikka onkin näitä selvästi kevyempää tavaraa. (: Kevyempää fantasiaa etsiville ei tämä kuitenkaan ole ehkä se ensimmäinen valinta, mutta muutoin fantasian ystäville kyllä vahva suositus täältäkin!
Kirjoitti: Vendela - 23.09.2019 14:07:57
- - Yritän löytää noita muitakin tiettyjä Utrion kirjoja saada käsiini nyt kun huomasin mikä ero niissä olikaan. Ja sain tosiaan alkuviikosta luettua Utrion Vendelan loppuun. Siis jos joku on ottanut tuon vuosia sitten nimimerkikseen, päättelin ettei kirja voi huono olla. ;) Siinä päästiin heti toisessa tai kolmannessa luvussa tapahtumien keskiöön, josta pidän paljon jaaritteluja enemmän. Eli kiitos Vendelalle kirjasuosituksista, joita aion hyödyntää jatkossakin. - -
Todella kiva kuulla, että olet löytänyt Utriolta mieleisiä kirjoja Fairy tale :D Oman nimimerkkini nappasin tosiaan silloin vuosia sitten juuri tuosta, koska ihastuin tuohon Utrion hahmoon kovasti. Toki hän on hirmu kliseinen päähenkilö, mutta niin minäkin varmasti olen ;D
Utrion tuotanto on tosiaan laaja ja sieltä löytyy tasollisesti hyvin erilaisia kirjoja. Hänen yhtä pääteostaan Yksisarvista en ole itse asiassa edes lukunut vaikka se omassa hyllyssäni onkin. Onneksi Utrion rinnalle on tullut viime vuosina myös muita keskiajasta kirjoittavia, kuten näissä ketjuissa jo aikasemmin mainittu Kristiina Vuori. Käsittääkseni Johanna Valkama kirjoittaa myös samassa hengessä edellisten kanssa. Onko joku lukenut hänen kirjojaan ja minkälaisia arvioita antaisitte? Onko niissä sisältöä vai menevätkö historiallisen viihteen kanssa samaan sarjaan?
Kirjoitti: Okakettu - 23.09.2019 22:30:36
Lainaus
Suosittelisitteko mulle fantasiakirjoja? <3Hienoa kuulla, että joku muukin finissä on tykännyt Winternight trilogysta! <3 Ardenin seuraava aikuistenromaani tulee sijoittumaan ensimmäisen maailmansodan Ranskaan vastaanlaisessa historiallisen fantasian hengessä, ja odotan palavasti siitä lisää infoa ja julkaisupäivää.
Tässä joitain omia fantasiasuosituksiani:
The Golem and the Djinni - Helene Wecker:
Winternightin tapaan historiallista fantasiaa, joka sijoittuu 1800-luvun lopun New Yorkiin. Erittäin kauniisti kirjoitettu henkilövetoinen romaani, joka käsittelee yliluonnollisten päähenkilöittensä kautta muun muassa siirtolaisuutta ja sitä, miten hyvin eri tavalla he suhtautuvat ihmisyyteen ja ihmisiin ympärillään. Kaksikon hitaasti kehittyvä ystävyys on yksi romaanin parhaita puolia, mutta taustalla on mukana myös toiminnallisempi juoni, jos sellaista kaipaa.
Spinning Silver - Naomi Novik:
Löyhä uudelleentulkinta Tittelintuure-sadusta, jossa pääpaino on Winternightin tyylisellä kauniin lyyrisellä kerronnalla, moniuloitteisilla naishahmoilla sekä slaavilaisella folklorella. Näkökulmakertojia oli omaan makuuni tosin vähän liikaa, mutta kyllä tätä voi silti ehdottomasti suositella. :) Myös Novikin Uprooted-romaani on samanhenkinen.
Circe - Madeline Miller:
Ihan äärimmäisen upeasti kirjoitettu uudelleentulkinta useammastakin kreikkalaisesta myytistä, joskin kaiken keskiössä on nimenomaan Circen hahmo. Tykkäsin tosi paljon feministisestä otteesta ja siitä miten Miller käsitteli antiikin jumalia ja jumaluutta. Toimii hyvin myös sellaiselle, joka tietää alkuperäisen taruston vain pintapuolisesti. Itse kiinnostuin aihepiiristä ihan uudella tavalla nimenomaan tämän romaanin myötä.
YA-fantasian puolelta tykkään etenkin Sharon Shinnin ja Shannon Halen romaaneista, kuten Summers at Castle Auburn ja A Book of Thousand Days, juurikin hahmovetoisuuden ja tietynlaisen maanläheisen fantasian vuoksi. Myös jo mainittu Korpinkehät-trilogia on minusta ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Kirjoitti: Fiorella - 01.10.2019 19:46:27
Minusta yksi kotimainen hyvän mielen kirjojen kirjoittaja on Veera Vaahtera (oikealta nimeltään Pauliina Vanhatalo). Pirjo Rissasen kirjoja en ole tainnut lukea.
Lainaus
Veera Nieminen - AvioliittosimulaattoriKomppi näille, vaikka molemmissa onkin vakavampaa aihetta alla, silti kevyttä lukea. :)
Eve Hietamies - Yösyöttö ja jatko-osat
Kirjoitti: tirsu - 01.10.2019 21:10:46
Tarvitsen teidän apua. Luen liikaa käännöskirjallisuutta. Kaipaan kotimaista hyvän mielen luettavaa?
Anneli Kivelän kirjat sopii tohon kategoriaan aika hyvin, mun mielestä. Ne on hyvän mielen kirjoja, hauskoja ja laaja hahmokaarti. Päähenkilö vaihtuu joka kirjassa. Mukana on myös kyllä vähän h/c:täkin. Tällä hetkellä osia on 14.
Kirjoitti: Arte - 01.10.2019 21:27:52
Tarvitsen teidän apua. Luen liikaa käännöskirjallisuutta. Kaipaan kotimaista hyvän mielen luettavaa? Pirjo Rissasen Rakkaus niin kuin lupiininkukka vetosi tyyliltään mutta mitään muuta vastaavaa en ole lukenut. Nyt saa suositella, meen huomenna kirjastoon kun ei ole kerrassaan mitään luettavaa!Luen vähän suomalaista höttöä tai "höttöä", mutta nämä kaksi tulivat mieleen:
Veera Nieminen - Avioliittosimulaattori
Eve Hietamies - Yösyöttö ja jatko-osat
Kirjoitti: Violetu - 02.10.2019 05:02:51
Kirjoitti: Fiorella - 06.10.2019 13:58:31
Eilen aloitin ja tänään lopetin Kyung-sook Shinin kirjan Hovitanssija. Kirjan takakansi kertoo kirjasta näin:
Lainaus
Kohtalo kuljettaa kuvankauniin korealaisnaisen kauas merten taakse Kyung-sook Shinin aistivoimaisessa historiallisessa romaanissa. Yi Jiniin rakastunut nuori ranskalainen diplomaatti on saanut kuninkaalta luvan naida hovin lumoavimman tanssijan ja viedä hänet mukanaan.
Elämäniloa pirskahtelevassa La Belle Époquen Pariisissa Yi Jinia odottaa aivan erilainen vapaus kuin tarkkaan valvotussa hovissa. Viehättävä nainen herättää ylenpalttisesti huomiota eksoottisella ulkonäöllään ja säkenöivällä älyllään ja pääsee pian kirjallisiin piireihin. Syvimpiä surujaan Yi Jin ei kuitenkaan onnistu jättämään taakseen. Kiihkeästi hän kamppailee kahden kulttuurin välissä ja kaipaa Koreaan. Vaan voiko kotiinpaluu enää tuoda onnea?
Hovitanssija kertoo pakahduttavan naiskohtalon Geishan muistelmien ja Madama Butterflyn hengessä. Taustalla kuohuvat 1800-luvun viimeiset vuodet Koreassa, kun talonpojat kapinoivat ja Kiina, Japani ja muut suurvallat taistelevat vaikutusvallasta niemimaalla.
Tykkään erityisesti belle epoguen ajasta, Pariisista, naiskohtaloista, tanssista ja vieraista kulttuureista. Ja romanttisista tarinoista. Kuitenkin päällimmäiseksi tunteeksi jäi vahva pettymys ja ärsytys. Pidin ja aivan nautinkin kerronnasta ja kuvailusta, pidin hahmoista, olin kiinnostunut juonenkulusta ja vaikutti siltä, että pitäisin tästä kirjasta kovasti. Kuitenkin se loppui tavalla, josta en pitänyt yhtään. Minusta se ei tehnyt oikeutta kenellekään tarinan hahmoista ja ainakin minulle latisti koko kokonaisuuden.
Lisää ranttausta spoilerin alla. Voihan nimittäin olla, että joku muu tykkää lopetuksesta juuri tuollaisena, vaikka minä en. ;)
Spoiler: näytä
Jostain syystä se ärsytti minua vieläkin enemmän. 
Kirjoitti: Sokerisiipi - 02.11.2019 21:19:10
Itselläni sattui vastikään tällainen tapaus, kun näin kirjaston esittelyhyllyssä Patrick deWittin Sistersin veljekset (2012) jota yritin lukea joskus 17-18 -vuotiaana ja inhosin sitä.
Lyhyt yhteenveto kirjan juonesta: Eli ja Charlie Sisters ovat kommodorin värväämiä palkkatappajia 1850-luvun Villissä Lännessä. He saavat tehtäväkseen tappaa miehen nimeltä Hermann Kermit Warm, joka onkin harvinaisen liukas tapaus. Jäljittäessään Warmia veljekset kohtaavat kaikenkirjavaa väkeä roistoista huijareihin ja viattomiin sivullisiin, ja veljeksistä nuorempi alkaa kyseenalaistaa, kenen vuoksi hän käyttää elämänsä tappamiseen.
Nuorempana, kun tätä luin, koin, että toinen veljes, Charlie, kohteli Eliä niin inhottavasti, etten halunnut lukea enempää, koska inhoan tällaisia asetelmia, jossa perheenjäsenet sortavat, mollaavat ja manipuloivat toisiaan. Sukujen väliset juonittelut ja valtataistelut eivät siis todellakaan ole mun juttu. Pahinta on kuitenkin kolmiodraama, jossa joku muikkeli tulee ja pilaa veljesten/parhaiden ystävien välit. Hyh!
Mutta nyt, kun tartuin kirjaan, se imaisi minut täydellisesti mukaansa. Tarina oli kiinnostava ja viihdyttävä. Upeaa, maltillista satiiria länkkäreistä. Eli henkilöhahmona on huvittavan melankolinen ja turhankin hyväsydäminen. Charlie taas on impulsiivinen ja väkivaltaan taipuvainen. Ja no, hän ei kohtele veljeään aina kivasti ja on toisinaan tosi törkeäkin, mutta hän kuitenkin todella välittää Elistä, suojelee tätä ja haluaa sovitella, kun he ovat riidoissa. Jotenkin missasin tämän seikan ihan totaalisesti ensimmäisellä lukukerralla. Heidän suhteensa on monimutkainen, mutta kamoon, he ovat veljeksiä. Perhesuhteet yleensä on monimutkaisia, joten kärhämät, kaunat ja murjotukset kuuluvat asiaan. Lopetus oli myös yllättävä ja hyvä juuri siksi! Ja kirjassa on myös erittäin voimakas homoeroottinen lataus kahden muun hahmon välillä, ja kirjassa todetaan jopa aika suoraan, että ystävyyden lisäksi heidän välillään on muutakin, ja se oli erittäin mieluinen yllätys länkkärikirjassa ;D
Olen siis iloinen, että annoin tälle kirjalle toisen mahdollisuuden, koska lukukokemus oli intensiivinen ja vangitseva! Luin koko kirjan yhdeltä istumalta. En edes muista, milloin viimeksi olisi käynyt näin. Huvittavaa, mitä kuusi vuotta voikaan tehdä asenteille ja olettamuksille! Olin toki teini, kun yritin ensimmäistä kertaa, että kehitys tässä ajassa on toki erittäin suotavaakin ;D
Kellään muulla vastaavia kokemuksia?
Kirjoitti: Thelina - 03.11.2019 16:58:41
sugared (tai muut?), onko tullut luettua sellaista kotimaista fantasiatrilogiaa, kuin
Kaksoauringot? Kirjoittaja on Erika Vik ja ainakin minä tykkäsin tosi paljon. Päähenkilö on nuori nainen, joka löytyy lumihangesta, eikä muista itsestään tai menneisyydestään mitään. Tätä arvoitusta ja muita kirjan maailmassa tapahtuvia kummallisuuksia selvitellään koko trilogian ajan ihmisten ja seleesien voimin (seleesit ovat kirjoissa ihmisiä muistuttava laji, joilla on ylivertaiset aistit ja joillakin taito kanavoida mahtia magiaksi).
Sarah J Maasin Throne of Glass teki mieli heittää ennen puoliväliä seinään ja Jessica Townsendin Nevermoor ei myöskään oikein innostanut.
Voi, minusta tuntui ihan samalta, kun luin tuota Throne of Glassin kolmatta osaa. Neljäs osakin on lainattu jo kirjastosta, mutta en ole saanut aloitettua, kun en tiedä, onko se minusta hyvä vai ei, enkä jaksaisi lukea mitään ”ihan hyviä” kirjoja, kun huippuhyviäkin on olemassa :D Nevermoorin eka osa oli mielestäni parempi kuin toinen, mutta en usko että seuraavia enää luen.
Muita fantasiasuosituksia, mitä olen viime vuosina lukenut:
-Patrick Rothfuss, Tuulen nimi ja Viisaan miehen pelko (aivan mahtavia, kunhan tarina pääsee käyntiin, mutta näissä on juurikin sellainen ylivertainen päähenkilö, josta kaikki ei tykkää ja huonoa se, ettei trilogian viimeinen osa ole ilmestynyt vuosien odotuksesta huolimatta...)
-Robin Hobbin kirjat, joita Arte jo suosittelikin: näihin olen aivan rakastunut, nyt sarjan viimeinen osa Salamurhaajan kohtalo juuri työn alla<3
-Emmi Itärannan kirjat (nämä on oikeastaan jonkinlaista scifi/fantasia/dystopia yhdistelmää): Teemestarin kirja ja Kudottujen kujien kaupunki
-Mikko Kamulan Metsän kansa -sarja: suomaismytologiaa ja fantasiaelementtejä yhdistettynä historialliseen kuvaukseen 1400-luvun Savon seudusta
Mysteerien ja dekkareiden ystäville suosittelen Joël Dickerin kirjoja ja jos haluaa oikein kevyitä höpödekkareita, niin Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja on hauska (päähenkilö Flavia on 11-vuotias kemistinero, joka ratkoo rikoksia ~1950-luvun Englannissa). Kevyemmistä dekkareista Sujata Masseyn Rei Shimura -kirjat olivat ihan viihdyttäviä myös, osa parempia, osa huonompia, luin koko sarjan pari vuotta sitten.
Kirjoitti: Rosmariini - 03.11.2019 19:44:38
sugared (tai muut?), onko tullut luettua sellaista kotimaista fantasiatrilogiaa, kuin Kaksoauringot? Kirjoittaja on Erika Vik ja ainakin minä tykkäsin tosi paljon.
Oi, tämä on ihan loistava kirjasarja! Päädyin lukemaan tämän, kun Vuotis.netissä järkättiin pari vuotta sitten lukupiiri jonka kautta sai tästä ennakkokappaleen. Siitä se sitten lähti. Ihana yhdistelmä steampunkia ja luonnonläheistä fantasiaa. Erika Vik on myös kirjailijana todella maanläheinen ja vastaa mielellään lukijoiden kysymyksiin ja on kontaktissa yleisönsä kanssa. Tämä kirjasarja myös inspiroi minua suuresti jälleen aloittamaan tavoitteellisen romaanikirjoittamisen, joten siitä iso kiitos Vikille!
Ja mainitsitpa tuolla vielä Tuulen nimen, ah! Luin siis tämän + jatko-osan Viisaan miehen pelon tänä kesänä ja pakko sanoa, että yhtiä parhaita fantasiakirjoja, mitä olen ikinä lukenut. Selkeästi vähän aikuisempaan makuun oleva kombo Potter-tyyppistä taikakoulua ja sitten vähän synkempää settiä. Taikuusjärjestelmä (sympatia) on tässä yksi kiehtovimpia mitä olen ikinä mistään lukenut. Lisäksi näissä kirjoissa on aivan upeaa kuvailua, persoonalliset hahmot, hyvin kirjoitettuja taisteluja ja uskomatonta maailmanrakennusta. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa muuten kuin se, että toka kirja oli ehkä pikkuisen liian pitkä tai hidastempoinen ajoittain. Tulispa tuosta vain se kolmososa joskus!
En nyt tätä koko keskustelua ehtinyt käydä läpi, mutta tuosta Vikin Kaksosauringot-sarjasta tuli vain mieleen Siri Pettersenin Korpinkehät! Kirjoissa oli mielestäni jotenkin samanlainen viba, eli juuri tuollaista "luonnonläheistä magiaa", ja molemmissa on sellaista mysteerin tuntua. Tuon kirjan synopsis kuuluu seuraavalla tavalla:
Lainaus
Kun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti.
Mutta on vaarallisempiakin olentoja kuin odininlapset, eikä Hirka ole ainoa, joka on päässyt porteista sisään…
Odininlapsi on karuun pohjoiseen sijoittuva tarina, jossa kyltymätön vallanhimo, totuuden tavoittelu ja sokea usko raadollisine seurauksineen punoutuvat hengästyttäväksi, otteessaan pitäväksi seikkailuksi. Norjassa suursuosioon noussut kirja aloittaa kolmiosaisen Korpinkehät-sarjan.
Noiden yllämainitsemieni lisäksi kestosuosikikseni nousi viime kesänä Joe Abercrombien First Law (ensimmäinen laki)-sarja. Kyseessä on aikuisille suunnattua "grimdark"-tyyppistä fantasiaa, johon ominaista ovat runsaat, veriset taistelut, likaiset valtapelit ja kaikenmoinen irstailu. :D Oikeastaan todella samanhenkistä kuin Game of Thrones, siis. Vaikka nuo elementit eivät sinällään kuulosta välttämättä kovin houkuttelevilta, minuun iski tässä sarjassa nimenomaan tuo synkkyys, runsaasti viljelty musta huumori sekä kaikenlainen odotusten murskaaminen. Abercrombiella on tapana ottaa tavallisia fantasiakliseitä ja kääntää ne päälaelleen siten, että hahmoille käy yleensä juuri päinvastaisesti kuin kliseestä voisi odottaa, tai sitten klisee on jollain tavalla vääristynyt, esim. itsekeskeisestä hahmosta tulee kuningas, mutta kuninkaana ollessaan hän huomaakin, että hänellä ei ole minkäänlaista oikeaa valtaa, eikä kehenkään voi luottaa, koska kaikki vain "tahtovat" sinulta jotakin. Tuosta First Law-sarjasta on ilmestynyt suomeksi kaksi ensimmäistä (Ase itse & Ennen hirttämistä), kolmososa Last Arguments of Kings on vielä suomentamatta. Lisäksi tähän sarjaan kuuluu kolme standalone-kirjaa jotka sijoittuvat joitakin vuosia pääteosten jälkeen, ja nyt tänä syksynä ilmestyi uuden trilogian Age of Madness ensimmäinen osa (A Little Hatred). Tämä toinen trilogia sijoittuu n. 20 vuotta alkuteosten jälkeen samaan maailmaan, jossa teknologiassa ollaan päästy eteenpäin keskiajasta teollisen vallankumouksen alkuvaiheille. Ihan kaikenkaikkiaan todella hyvä kombo historiaa, politiikkaa, juonittelua, eeppisiä taisteluita ja (rankkaa) huumoria. Jos siis GOT uppoaa, voin ehdottomasti suositella näitä.
Kirjoitti: Thelina - 03.11.2019 22:11:00
Korpinkehät puuttuikin omalta suosituslistaltani, mutta joku oli tuolla aiemmissa viesteissä maininnut sen! Pidin siitäkin todella paljon, mutta ehkä Kaksoisauringoista kuitenkin vielä enemmän, koska seleesit ja heidän myöskin kiehtova taika/magiajärjestelmä.
Noita Joe Abercrombien kirjoja on suositeltu minulle aiemminkin ja itse asiassa aloitinkin tuota Ase itse -kirjaa jossain vaiheessa, mutta en silloin jostain syystä päässyt alkua pidemmälle. Pitänee ottaa uudestaan lukulistalle, kokeilla jos kuitenkin tykkäisin. Voisin kuvitella, että suositukseesi voi luottaa, kun kerran tykätään muutenkin näin monista samoista kirjoista :D
Kirjoitti: Rosmariini - 05.11.2019 12:36:59
Ootko miuten lukenut sitä pikku spin-off-kirjaa, Slow regard of silent things? Luin sitä, mutta tuntuu etten ehkä saanut siitä kovin paljoa irti, koska olen vaan aika huono keskittymään lukemaan englanniksi. Suomeksi on niin paljon rennompi lukea.
Noita Joe Abercrombien kirjoja on suositeltu minulle aiemminkin ja itse asiassa aloitinkin tuota Ase itse -kirjaa jossain vaiheessa, mutta en silloin jostain syystä päässyt alkua pidemmälle. Pitänee ottaa uudestaan lukulistalle, kokeilla jos kuitenkin tykkäisin. Voisin kuvitella, että suositukseesi voi luottaa, kun kerran tykätään muutenkin näin monista samoista kirjoista.
Luin tuon tänä kesänä! Kyseessä oli tosiaan aika erikoinen kirja. Siitä kertoo aika hyvin se että kirja alkaa osiolla, jossa Rothfuss kertoo parin sivun ajan syitä sille, miksi tämä kirja ei ehkä sovi kaikille. Varsinaista juontahan siinä ei oikeastaan ole, kyse on pikemminkin Aurin päivien kuvauksesta ja niihin liittyvistä, melko tylsistäkin tapahtumista. Lukukokemuksena oli kuitenkin mielenkiintoinen. Tykkäsin kuvituksista tosi paljon ja oli tavallaan ihan virkistävää lukea välillä kirjaa joka vain keskittyy siihen mitä milläkin hetkellä tapahtuu ilman että kaikki on osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Lisäksi tämä avasi aika paljon Auria hahmona, hänen sisäistä ajatusmaailmaansa ja yliopiston alla olevaa kokonaista maailmaa. Herätti siis laajempiakin kysymyksiä kirjasarjaan liittyen, mutta tuskin mitään sellaista, mistä kokisi jääneensä paitsi sitten joskus kun Doors of Stone ilmestyy. Mutta suosittelen kyllä yrittämään uudelleen, jos se vaikka sitten uppoaisikin! Sama tuon Ensimmäinen laki-trilogian kanssa. Tosin itse luen mielelläni englanniksi ja mitä olen näiden kirjojen suomennoksia katsonut, ne vaikuttavat aika kököiltä. Mutta tarinallisestihan ne ovat hienoja, heti kunhan maailmaan pääsee sisälle. :D Abercrombie on vaan kirjailijana sellainen, että häntä on vähän vaikea suomentaa, koska hän kikkailee niin paljon kielen kanssa. Se on myös osa hänen viehätystään, mutta vaatii myös kääntäjältä melko paljon luovuutta.
Kirjoitti: Fiorella - 06.11.2019 18:54:46
Parhaillaan luen toista osaa tuosta Robin Hobbin salamurhaaja-trilogiasta, ne olivat minulle uusi tuttavuus. Ensimmäisen kirjan loppu kosketti, ja ihan mielikseen noita lukee, mutta ei se kumminkaan vielä ole ihan parhaiden suosikkieni listalla.
Yksi aikuiseen makuun osuva fantasiasuositus olisi vielä Deborah Harknessin Lumottu (A discovery of witches), joka ainakin minuun osui ja upposi, vaikka en ole mikään noitien, demonien ja vampyyrien ykkösfani. ;) Kirja on paitsi mukaansatempaava, myös mukavan kokoinen tiiliskivi, ettei lopu ihan heti kesken. :) Trilogian jatko-osia en ole vielä saanut käsiini, mutta nyt kun se taas tuli mieleeni, pistin saman tien kirjastosta varaukseen. ;) Tietääkseni niitä ei ole suomennettu?
Kirjoitti: Thelina - 06.11.2019 19:35:46
Fiorella, tuo Lumottu kuulostaa mielenkiintoiselta, pistin lukulistalle! Ja Hobbista, jos olet vasta ekan trilogian toista osaa lukemassa, niin se seuraava trilogia, Lordi Kultainen, oli minusta jopa vielä parempi kuin tuo ensimmäinen. Ja jos englanti taipuu, kannattaa lukea myös suomeksi kääntämättömät osat tuosta Hobbin saagasta (The Liveship Traders sekä The Rain wild Chronicles). Ne ovat itselläni vielä lukematta koska en ole jaksanut aloittaa niitä englanniksi, mutta ovat kuulemma hyviä ja niihin on ilmeisesti viittauksia myöhemmissä kirjoissa.
Huomasin just, että varaukseni Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan uudesta osasta on matkalla kirjastoon, jee! Tosin pitäisi varmaan lukea pöydällä odottava Olli Jalosen Merenpeitto ensin, sen olin myös varannut eikä varmasti voi uusia, kun on uutuuskirja. Oletteko muut lukeneet Jalosen Taivaanpalloa tai sen jatko-osaa Merenpeittoa? Itse kuuntelin Taivaanpallon äänikirjana, lukijalla oli ihanan rauhoittava ääni.
Kirjoitti: carrowfan - 21.11.2019 18:33:45
sugared (tai muut?), onko tullut luettua sellaista kotimaista fantasiatrilogiaa, kuin Kaksoauringot? Kirjoittaja on Erika Vik ja ainakin minä tykkäsin tosi paljon.
Oi, tämä on ihan loistava kirjasarja! Päädyin lukemaan tämän, kun Vuotis.netissä järkättiin pari vuotta sitten lukupiiri jonka kautta sai tästä ennakkokappaleen. Siitä se sitten lähti. Ihana yhdistelmä steampunkia ja luonnonläheistä fantasiaa. Erika Vik on myös kirjailijana todella maanläheinen ja vastaa mielellään lukijoiden kysymyksiin ja on kontaktissa yleisönsä kanssa. Tämä kirjasarja myös inspiroi minua suuresti jälleen aloittamaan tavoitteellisen romaanikirjoittamisen, joten siitä iso kiitos Vikille!
Ja mainitsitpa tuolla vielä Tuulen nimen, ah! Luin siis tämän + jatko-osan Viisaan miehen pelon tänä kesänä ja pakko sanoa, että yhtiä parhaita fantasiakirjoja, mitä olen ikinä lukenut. Selkeästi vähän aikuisempaan makuun oleva kombo Potter-tyyppistä taikakoulua ja sitten vähän synkempää settiä. Taikuusjärjestelmä (sympatia) on tässä yksi kiehtovimpia mitä olen ikinä mistään lukenut. Lisäksi näissä kirjoissa on aivan upeaa kuvailua, persoonalliset hahmot, hyvin kirjoitettuja taisteluja ja uskomatonta maailmanrakennusta. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa muuten kuin se, että toka kirja oli ehkä pikkuisen liian pitkä tai hidastempoinen ajoittain. Tulispa tuosta vain se kolmososa joskus!
En nyt tätä koko keskustelua ehtinyt käydä läpi, mutta tuosta Vikin Kaksosauringot-sarjasta tuli vain mieleen Siri Pettersenin Korpinkehät! Kirjoissa oli mielestäni jotenkin samanlainen viba, eli juuri tuollaista "luonnonläheistä magiaa", ja molemmissa on sellaista mysteerin tuntua. Tuon kirjan synopsis kuuluu seuraavalla tavalla:LainausKun Hirka on viidentoista, hän kuulee olevansa ihminen, odininlapsi – hännätön olento toisesta maailmasta. Mädän kantaja. Halveksittu. Pelätty. Ja nyt myös saalistettu: joku tahtoo tappaa hänet, jotta hänen salaisuutensa säilyisi ikuisesti.
Mutta on vaarallisempiakin olentoja kuin odininlapset, eikä Hirka ole ainoa, joka on päässyt porteista sisään…
Odininlapsi on karuun pohjoiseen sijoittuva tarina, jossa kyltymätön vallanhimo, totuuden tavoittelu ja sokea usko raadollisine seurauksineen punoutuvat hengästyttäväksi, otteessaan pitäväksi seikkailuksi. Norjassa suursuosioon noussut kirja aloittaa kolmiosaisen Korpinkehät-sarjan.
Noiden yllämainitsemieni lisäksi kestosuosikikseni nousi viime kesänä Joe Abercrombien First Law (ensimmäinen laki)-sarja. Kyseessä on aikuisille suunnattua "grimdark"-tyyppistä fantasiaa, johon ominaista ovat runsaat, veriset taistelut, likaiset valtapelit ja kaikenmoinen irstailu. :D Oikeastaan todella samanhenkistä kuin Game of Thrones, siis. Vaikka nuo elementit eivät sinällään kuulosta välttämättä kovin houkuttelevilta, minuun iski tässä sarjassa nimenomaan tuo synkkyys, runsaasti viljelty musta huumori sekä kaikenlainen odotusten murskaaminen. Abercrombiella on tapana ottaa tavallisia fantasiakliseitä ja kääntää ne päälaelleen siten, että hahmoille käy yleensä juuri päinvastaisesti kuin kliseestä voisi odottaa, tai sitten klisee on jollain tavalla vääristynyt, esim. itsekeskeisestä hahmosta tulee kuningas, mutta kuninkaana ollessaan hän huomaakin, että hänellä ei ole minkäänlaista oikeaa valtaa, eikä kehenkään voi luottaa, koska kaikki vain "tahtovat" sinulta jotakin. Tuosta First Law-sarjasta on ilmestynyt suomeksi kaksi ensimmäistä (Ase itse & Ennen hirttämistä), kolmososa Last Arguments of Kings on vielä suomentamatta. Lisäksi tähän sarjaan kuuluu kolme standalone-kirjaa jotka sijoittuvat joitakin vuosia pääteosten jälkeen, ja nyt tänä syksynä ilmestyi uuden trilogian Age of Madness ensimmäinen osa (A Little Hatred). Tämä toinen trilogia sijoittuu n. 20 vuotta alkuteosten jälkeen samaan maailmaan, jossa teknologiassa ollaan päästy eteenpäin keskiajasta teollisen vallankumouksen alkuvaiheille. Ihan kaikenkaikkiaan todella hyvä kombo historiaa, politiikkaa, juonittelua, eeppisiä taisteluita ja (rankkaa) huumoria. Jos siis GOT uppoaa, voin ehdottomasti suositella näitä.
Täst HBO vois tehdä sarjan.
Kirjoitti: Kelsier - 24.11.2019 19:28:28
Seuraavaksi kaipaisin kuitenkin hömppäsuosituksia!LainausLuen tällä hetkellä Jo Bakerin Longbournin talossa, joka kertoo Ylpeyden ja ennakkoluulon Bennetien palvelusväestä. Oon jossakin puolessa välissä ja olen tykännyt kyllä.Tämä kuulostaa tosi tutulta. Lukenut en ole, mutta onkohan tästä kohkattu jossain vaiheessa? Olisikohan tämä tuollaista kevyttä luettavaa, vai muistuttaako tyyliltään enemmän esim. Austenia?
Minä sanoisin, että Longbourn kuuluu kevyttä hömppää -kategoriaan, vaikka sielläkin taustalla toki näkyy esim. palvelusväen huono-osaisuus aatelisiin isäntiinsä verrattuna.
Austeniin en voi verrata, kun en ole Austenin romaaneja (vielä) lukenut.
Pakko tulla korjaamaan omaa vanhaa kommenttia sen verran, että ei tuo nyt mennytkään ihan kevyeen hömppään. Puolen välin jälkeen alkoi tulla sitä raskaampaa tavaraa. Kuitenkin niitä raskaitakin juttuja käsitellään suht pintapuolisesti eikä mitään graafista tai tarkkaa kuvailua surkeudesta ole.
Lainaus
Itselläni sattui vastikään tällainen tapaus, kun näin kirjaston esittelyhyllyssä Patrick deWittin Sistersin veljekset (2012) jota yritin lukea joskus 17-18 -vuotiaana ja inhosin sitä.Sokersiipi tästä oli hiljattain tehty leffakin, julkaistiin Suomessa maaliskussa. En käynyt katsomassa, mulle oli yllätys, että perustuu kirjaan, ei sitä trailerissa mainittu tai ainakaan erityisemmin mainostettu.
Viisaan miehen pelko on tarkoitus lukea joululoman aikana. Tykkäsin kovasti Tuulen nimestä, mutta alunperin kiinnostus tähän sarjaan syttyi Viisaan miehen pelon otsikosta, se tuntui kutsuvalta, kiinnostavalta ja kauniilta.
Kiitos suosituksista, minäkin voisin ottaa nuo Joe Abercrombien kirjat lukulistalle. Tykkäsin hänen Vain puolikas -sarjastaan. Samoin tuo Discovery of Witches (Lumottu) kuulostaa kiinnostavalta.
Kirjoitti: Vendela - 27.11.2019 22:23:16
Kansainvälisen tähtikirjailijan lumoava romaani sokeasta rakkaudesta, sodasta, kodittomuudesta ja kaipauksesta.
Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milošin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. Heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde, joka jatkuu, kunnes sota ajaa Arsimin perheineen maanpakoon. Kun Arsim vuosia myöhemmin palaa yksin sodan runnomaan Pristinaan, alkaa epätoivoinen etsintä. Mitä Milošille, ja mitä heille, oikein tapahtui?
Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen teos häikäisee kiihkeydellään, fyysisyydellään sekä huimaavalla kielellisellä kauneudellaan. Samalla se on armoton avioliittokuvaus sekä hurja kertomus ihmisestä oikeuskoneiston hampaissa.
Kiinnostaisi kuulla kommentteja, että kannattaako toivoa tätä joulupukilta :D
Kirjoitti: Fiorella - 28.11.2019 22:28:18
Sain sentään loppuun sen Robin Hobbin Kuninkaan salamurhaajan, pidin ensimmäisestä osasta enemmän kuin toisesta, joka tuntui jankkaavan aika pitkään samassa tilanteessa pääsemättä mihinkään ratkaisuun. Nyt sen loppuratkaisun jälkeen onkin kiintoisaa, miten tarina etenee. Minua tuppaa aina vähän ärsyttämään niin kirjoissa kuin ohjelmissakin tilanteet, joissa ollaan vähän liian pahasti alakynnessä. Se nyt tietysti on aika tavallinen kakkososan kirous, mutta kuitenkin. ;)
Tuo Bolla kuulostaa siltä, että se on luultavasti hyvä kirja noin niinkuin kirjana, muttei sellainen, jonka lukemisesta todennäköisesti nauttisin. ::) Tykkään kielellisestä kauneudesta, mutta en pettämisestä enkä raakuuksista sodan aikaan.
Kirjoitti: Abarat - 08.12.2019 16:15:32
Kirjoitti: summerblue - 08.12.2019 18:32:40
Sydänyönkin olen aikoinaan lukenut. Siinä on paljon sellaista, josta itse tykkään, mutta kokonaisuutena tuosta pienoisromaanikokoelmasta tulee oudon levoton olo. Se ei vain ole omaan makuuni. Tykkään ehkä suoraviivaisemmista tarinoista, mutta vaikka kauhusta sinänsä genrenä pidänkin, olen sen kanssa valikoiva ja siinä on hiuksenhieno raja ennen kuin kirja menee omaan makuuni ahdistavaksi.
Tämän vuosituhannen puolelta voisin mainita kirjat Tervetuloa Joylandiin, Tapahtumapaikkana Duma Key, ja tietenkin itkettävä 22.11.1963. Koen että kahdessa ensimmäisessä on samanlainen kesyttämätön fiilis ja niistä tulee sellainen positiivisen haikea olo. Useimmiten en tykkää lukea surullisia tarinoita, mutta poikkeuksiakin on. Tuo viimeinen mainitsemani kirjahan liittyy läheisesti J.F. Kennedyn murhaan. Mitä mieltä te olette siitä, että fiktiossa otetaan käsittelyyn tosielämän tapahtumia?
Kirjoitti: Abarat - 08.12.2019 19:19:39
Mullekin Stephen King on tosi kaksijakoinen kirjailija. Kuulolla on yliluonnollisen pelottava kun joku Tervetuloa Joylandiin on ihan nautittava. Jotkut on kiinnostavia mutta esim. Kuvun alla jäi kesken. Jotkut on liian ahdistavia luettavaksi.
Kirjoitti: Nyyhti - 08.12.2019 21:25:46
Ihan hiljattain luin Clare Mackintosin Anna minun olla. Oi vitsi!! En ole hetkeen niin loistavaa kirjaa lukenut. Erityisesti loppuratkaisu jäi kutkuttamaan ihan sikana. Onko kukaan muu lukenut?
Kirjoitti: Kaarne - 09.12.2019 10:27:56
Parhaimmillaan King on minusta sellaisissa tarinoissa, joissa hän ehtii kehittää hahmoja rauhassa, muttei kuitenkaan jämähdä junnaamaan. Noita uusimpia kirjoja en ole häneltä kyllä juurikaan lukenut, vaan aktiivisin King-kauteni oli joskus kahdeksan vuotta sitten. :D Pitäisi jossain kohtaa tässä lukea koko Musta torni -sarja putkeen, koska olen lukenut siitä vain 5,5 osaa, ja loppuhuipennus on vielä kokematta. En kuitenkaan muista enää kaikkea, joten vierailu maailmaan olisi tarpeen. (Tosin Velhoa kyllä inhosin!)
Kirjoitti: Thelina - 09.12.2019 12:00:15
Kirjoitti: Fiorella - 09.12.2019 19:44:54
Sitten taas toisaalta Kuoleman käytävä oli minusta sellainen, joka piti tiukasti otteessaan ja josta lopulta jäi suht hyvä mieli jälkikäteen. (Kun kävin katsomassa elokuvan Green Mile teatterissa aikoinaan, se järkytti niin pahasti, että itkin ääneen enkä voinut lopettaa, mikä oli ehkä nolostuttavinta ikinä, ja hoidin itseni jälkiterapiana ostamalla kirjan ja lukemalla sen kaksi kertaa peräkkäin niin, että kun käänsin viimeisen sivun, jatkoin suoraan alkuun ja luin uudelleen läpi. Sen jälkeen pääsin siitä yli ja olen lukenut kirjan pari kertaa sen jälkeenkin, joskaan en tosi pitkään aikaan.)
Tällä hetkellä on lukulistalla vino pino kirjaston kirjoja, ja kolmas osa Robbin salamurhaajaa noin puolessavälissä. Kakkososan jälkeinen, odotettavissa ollut muutos toteutui suht lailla odotetusti, ja olen varsin kiinnostunut näkemään, meneekö tarinan päätös lähellekään kuten kuvittelen. ;) Ja lisäksi olen erittäin utelias siitä, että mikä mahtaa olla se lopetus, joka turhautti fanit. ;D
Kirjoitti: sugared - 10.12.2019 19:05:45
Ensimmäisenä lukuvuoroon pääsi Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika, jota taisi useampikin teistä suositella! Tykkäsin kyllä ainakin tästä trilogian ensimmäisestä osasta. Luulen, että luen seuraavat osat englanniksi, sillä käännös tuntui musta välillä jotenkin silmiinpistävän kömpelöltä. Maailma kuitenkin kiehtoi ja tarina tarjosi yllätyksiä, joten varmasti luen trilogian jossain vaiheessa loppuun asti!
Toisena, itse asiassa juuri tällä hetkellä, luettavaksi pääsi N.K. Jemisinin Fifth Season. Alussa viehätyin vähän omanlaisesta kerronnasta, sitten se alkoi hetkeksi tuntua hieman vieraannuttavalta + tekstissä sorruttiin mielestäni vähän liialliseen infodumpingiin. Edelleen yksi näkökulmahahmoista tuntuu musta tosi etäiseltä, mutta maailma on ihan älyttömän kiehtova ja taidokkaasti rakennettu nyt, kun olen kaikkien uusien käsitteiden jälkeen päässyt siihen sisälle. Tykkään myös siitä, miten kirjassa on todella hyödynnetty fantasiamaailman mahdollisuudet rakentaa uusiksi yhteiskunnan valtasuhteita, kauneuskäsityksiä, ihonväriin, sukupuoleen ym. liitettyjä käsityksiä ja arvostuksia ja niin edelleen. Toivottavasti kirjastosta löytyy muutkin trilogian osat, sillä tämäkin on varmasti luettava loppuun!
Seuraavaksi yritän varmaan saada käsiini noita Erika Vikin kirjoja. Kuuntelin vähän matkaa äänikirjana Maria Turtschaninoffin Maresi-kirjaa, ja sekin vaikutti ihan kiinnostavalta. Onko joku lukenut noita Punaisen luostarin kronikoita?
Kirjoitti: Thelina - 10.12.2019 19:24:18
Kiva, että tykkäsit Hobbin kirjoista, minä sain juuri kaverilta lainaan hänen Liveship traders -trilogian ekan osan, Ship of Magic :) pitää koittaa joululomalla aloittaa sitä! Suosittelen lukemaan myös ne, jos luet englanniksi, liittyvät noihin Salamurhaaja -kirjoihin ja viimeisen trilogian viimeisessä osassa vähän harmitti, ettei ollut lukenut niitä aiemmin, koska siellä on nimittäin paljon viittauksia noihin laivakirjoihin.
Kirjoitti: Fiorella - 15.12.2019 19:51:12
Nyt pitääkin vähän miettiä, mistä siitä itse lähtisin kirjoittamaan. Siinä oli jälleen sama tilanne, että sivuhahmot veivät mielenkiintoni - jotenkin minuun ei vaan niin kolahda se klassinen angstinen teinipoika, joka kiukkuilee ja mököttelee sen Suuren Eeppisen Vaelluksensa varrella. ;D Sama vähän joka sarjassa.
Kirjoitti: Fiorella - 29.12.2019 17:23:03
Tänään luin loppuun Olli Jalosen Merenpeitto -kirjan ja jäin miettimään, mitä siitä pidin. Kerrontatapa ei ollut mieleiseni, mutta onneksi siihen tottui. Itse aihepiiri oli kovin kiinnostava ja sen myötä kahlasin tarinan läpi, vaikka paikoin se kyllä tuntui kovin tylsältä. Aiempaa osaa Taivaanpalloa en ole lukenut ja todennäköisesti jätän tämän perusteella lukemattakin.
Harmittaako teitä ikinä, jos luette kirjan, josta jää tunne, että kirjoittaja keskittyy asioihin, jotka eivät sinua kiinnosta, ja vain raapaisevat niitä, jotka kiinnostaisivat? Laitan tarkempaa pohdiskelua varalta tagin alle, mutta ei nyt niin kovin paljon spoilaa kumminkaan.
Spoiler: näytä
Kirjoitti: Abarat - 12.01.2020 20:41:42
Kirjoitti: Fiorella - 12.01.2020 21:58:09
Minulla ei selvästi ole nyt ollut oikein lukuonnea viimeisimpien luettujen kirjojen suhteen nyt uutena vuotena. ;)
Lisa Jewellin Sitten hän oli poissa oli sentään kiinnostavampi, että mitä siinä oikein käy, mutta sekin oli jotenkin omituinen. Ja mikä hupaisinta, kirjailija itse loppusanoissaan kiitti kustannustoimittajiaan, jotka olivat antaneet ehdotuksia, millä tehdä tarinasta jotenkin toimivan. Enpä ole ennen nähnyt kenenkään sanovan samaa omasta tekstistään; Jewell totesi, että käsikirjoituksen valmistuttua hän luki sen läpi ja mietti että hmm, tämä on joko loistavalla tavalla outo tai pelkästään outo. Kuultuaan kustannustoimittajan ja toisenkin mielipiteen hän totesi: tiesin, että kirjani oli pelkästään outo. ;D ;D ;D Kaksi kustannustoimittajaa oli sitten pohtineet päänsä puhki yrittäessään keksiä keinoa, jolla tasapainottaa sen outoutta ja antoivat radikaalin ehdotuksen, johon kirjailija vastasi, olette nerokkaita, kiitos! Minua jäi kovasti kiinnostamaan, mikä kirjassa oli se mainittu muutos, koska se oli minusta edelleenkin jotenkin outo. ::)
Hän toteaa myös kuinka ihmiset saattavat luulla, että kirjailijat suhtautuvat mustasukkaisesti teksteihinsä ja kuvittelevat, ettei kukaan muu voi tietää, mitä niille pitäisi tehdä. Järkevä kirjailija kuitenkin tietää, ettei se pidä paikkaansa. Joskus kirjailija on viimeinen, joka kykenee löytämään ratkaisun, ja joskus kustannustoimittajat ovat neron roolissa. En tosiaan ole ikinä kuullut kenenkään kirjailijan tunnustavan tällaista! ;D
Viimeisin lukemani kirja tämän vuoden puolella oli Neil Gaimanin The ocean at the end of the lane. No, outohan sekin oli, mutta ihan kivalla tavalla outo (Gaimanin kirjahan se sitä paitsi oli) ja siitä jäi mukava olo. Myös pidin Jonas Jonassonin Satayksivuotias, jolla mielestään oli liikaa mielessään. Se oli aika lailla edellisen kirjan toistoa, mutta silti piti mukavasti otteessaan kautta matkan.
Kirjoitti: Fairy tale - 13.01.2020 14:47:23
Nyt virkistävänä poikkeuksena John Grishamilta kirja Caminosaari. Siinä pyöritään tiiviisti kirjailijapiireissä ja sivutaan kirjoittajan tyhjän paperin kammoa, kirjoitusintoa ja kirjoitusinnottomuutta ja sitä miten ja mistä ideoita suosittuihin kirjoihin oikein kumpuaa. Samalla seurataan kovan luokan rikosta, jossa varkaat veivät kasan arvokkaita alkuperäisiä käsikirjoituksia. Tämä on itselläni vielä hitusen kesken, mutta tämä on ollut antoisaa ja te finissä kirjoittavat olette olleet paljon mielessäni, koska kirja sivuaa niin vahvasti tuota kirjoittamista ja kirjailijana oloa kirjanjulkaisukiertueineen jne. Jos haluaa lukea kirjailijapiirien rikostarinan, niin suosittelen tätä. :)
Kirjoitti: Tundra - 16.01.2020 15:50:15
Ihan hiljattain luin Clare Mackintosin Anna minun olla. Oi vitsi!! En ole hetkeen niin loistavaa kirjaa lukenut. Erityisesti loppuratkaisu jäi kutkuttamaan ihan sikana. Onko kukaan muu lukenut?Lukaisin tän muutama päivä sitten, kun etsin tästä topasta kirjasuosituksia ja tää sattui olemaan kirjastossa saatavilla. Kiitos suosituksesta. :D Lähtökohtaisesti tykkäsin tästä kyllä tosi paljon - välillä teki mieli olla lähtemättä sovittuihin menoihin, kun istuin sohvalla kirja liimautuneena käteen enkä olis halunnut jättää kesken - mutta loppuratkaisusta olen ihan eri mieltä. Jos siis tarkoitat sitä ihan tyyliin viimeisellä sivulla ilmennyttä lopputwistiä. Tykkään rikoskirjallisuudesta, jos se on mun mielestä uskottavaa, koska silloin tuntuu itsestäkin mielekkäältä yrittää arvailla juonikuviota. Toi loppuratkaisu vaan oli joku randomein ja epärealistisin ikinä, ihan turha pilaus muuten hyvälle kirjalle. xD
Ootko nomps tai joku muu lukenut muita Clare Mackintoshin kirjoja, ovatko muutkin lukemisen arvoisia?
Spoiler: näytä
Kirjoitti: Nyyhti - 16.01.2020 18:22:31
Spoiler: näytä
Olen lukenut Macintoshilta myös jonkun toisen kirjan jolla oli hyvin samantyyppinen suomenkielinen nimi. Se oli minusta hyvä myös, mutta ei ihan niin mielenkiintoinen kuin tämä.
Kirjoitti: Abarat - 23.01.2020 17:17:00
Kirjoitti: Odo - 23.01.2020 20:42:34
Tullut
Kun uusivuosi ja vieläpä 2020 iski päin näköä, onko teillä lukulistoja tai lukutavoitteita, tms.? :) Itse lähdin viime vuoden ~toukokuussa mukaan Goodreadsin Reading challangeen ja lopulta nostin lukeman 20 kirjaan, josta luin 23. Nyt otin rohkeammin 35 kirjan tavoitteen, eikä se tunnu kovin pahalta, päinvastoin! Se jotenkin innostaa, mutta ei iske semmosta "painetta" suorittaa. Tulee vain se hyvä mieli luetusta kirjasta ilman painetta, tuleeko se luetuksi vai ei. Ja ehkä se vähän potkiikin, kun ilman tuota Lupa olisi ehkä jäänyt kesken. :D Lukulistaa ajattelin ja kuulinkin hassuja hyviä ideoita, että jos lukisikin vuosikymmenittäin kirjoja, tms. ja erilaisia variaatioitakin taisi olla ja klassikkohaastetta, mutta ei vain riitä resurssit. :D Olisihan se hauskaa pitää klassikoiden vuosi tai vastaava, mutta itselläni on niin mahdottomasti kiinnostaviakin kirjoja lukulistalla, etten saa edes niitä kaikkia luettua vuodessa (ellen yllätä itseäni positiivisesti!). :D
Mutta muutamia mainitakseni, että nyt on kirjana Throne of Glass: Lasipalatsi (sain joululahjaksi♥) työn alla ja seuraavaksi todennäköisesti Noituri #3: Haltiain verta. Kokeilin sitä muutaman minuutin äänikirjana, mutta kyllä Noituri iskee paremmin luettuna kuin kuunneltuna, luulen ma. Viime vuonna aloittelin taas Vain puoliksi kuningas -kirjaa ja pidin siitä, mutta se jäi kesken. Se - ja itseasiassa koko trilogia Särkynyt meri - olisi tarkoitus lukea, jos ensimmäinen iskee loppuun asti, kuten alkutaipaleellaan. Noituritkaan eivät lopu kolmanteen ja olen kuullut paljon kehuja ja innostunut Kaksoisauringot -sarjastakin. Sarjoja, sarjoja... vielä jos Lasipalatsin jälkeen haluan hypätä seuraaviin, ym. ja on niitä yksittäisiäkin opuksia, loppuu vuodesta päivät kesken, vaikka on vasta tammikuu! Mutta olkoon sitten niin, ensivuonnakin ehtii. ;D Pointti lienee intoilussa ja pinkoilussa: olen innostunut hurjasti lukemisesta ja se ei jäänyt "villitykseksi", kuten useimmat aikeeni ja aatokseni. :D
Kirjoitti: Larjus - 23.01.2020 20:59:30
Olis halua lukea enemmän, mutta sitten käytännössä oon siinä yllättävän huono. Aattelin, että yritän tän vuoden aikana lukea ainakin viisi kirjaa. Sain hiljattain luettua loppuun Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universen, ja vaikka aloitinkin sen joulukuussa, lasken sen mukaan tähän rupeamaan :D Lopetan sitten marraskuun lopussa tai jotain. Mutta mitä tohon kirjaan tulee, se oli jotenki tosi miellyttävä lukea. Mä vähän vierastan muilla kielillä kuin suomeksi lukemista (koska lukiessa mulle on tärkeää nauttia itse kielestä, enkä osaa nauttia esim. englannista), mutta kun tosta ei ole käännöstä niin enkuksi mentiin. Helppolukuinen myös, ei mitenkään raskas vaikka vierasta kieltä olikin. Tarinakin oli kiva. Mulle tuli lukiessa välillä vähän fanfiction-viboja, lähinnä teeman ja yleisen tunnelman/habituksen vuoksi (en oikein saa sanoiksi sitä, mitä haen takaa). Tai sitten se oli sitä, että luin sitä vähän shippilasien takaa :D Anyway, pohjimmiltaan kaunis tarina ystävyydestä ja rakkaudesta ja teini-iän identiteettikriisistä ja itsensä löytämisestä.
Jos nyt seuraavaksi sais ton Morriganin kutsumuksen luettua. Mulla on pari muutakin kirjaa, jotka kiinnostais lukea, mutta katson niitä sitten myöhemmin. Sitäkin mietin, että voisi tuohon viiteen kirjaan ottaa jonkin vanhan itselle tutun, vaikka Dr. Jekyll & Mr. Hyden, joka on yksi lempikirjojani.
Kirjoitti: Fiorella - 23.01.2020 21:33:06
Minulla ei ole sillä tavalla määrällistä lukutavoitetta, mutta viime vuonna kokeilin lystikseni täyttää Helmet-lukuhaastetta. Siinä taisi jäädä parisen vaikeampaa kohtaa väliin (joita olisi tietysti voinut etsimällä etsiä, mutta merkkasin siihen lähinnä sen, minkä nyt muutenkin luin), mutta melkein täyteen se tuli silti. Voisikin etsiä sen uudelleen tälle vuodelle. En tykkää orjallisista haasteista, koska tahdon lukea oman fiiliksen mukaan. Siksi minulla onkin melko usein useampi kirja luvussa päällekkäin, koska voi silloin helposti lukea sitä, mikä milloinkin tuntuu sopivalta. :) Minulle lukeminen on ennen kaikkea sitä tekemistä mikä rentouttaa ja vie pois mahdollisesta stressitilasta ja arjesta, joten en missään nimessä tahdo tehdä siitä stressaavaa. ;) Luen päivittäin samalla tavalla luonnollisesti kuin vaikka syön tai hengitän, ja käytännössä aina jos en tee jotakin muuta. ;D
Larjuksen tavoin minäkin luen mielellään jotain tuttua, mieleistä ja kotoisaa omasta hyllystä, jos tuntuu ettei jaksa ajatella tai keskittyä mihinkään juuri silloin.
Viime vuonna luin 77 kirjaa, mikä taitaa olla vähän enemmän kuin edellisvuonna. :) Tietysti sekin vaikuttaa heti määrään, onko milloin lukenut paljon englanniksi tai hyvin muhkeita kirjoja. Olen nyt ehkä 5-6 vuotta tehnyt niin, että olen merkinnyt listaan kaikki luetut kirjat ihan omaksi iloksi, että muistaa vähän mitä on milloinkin lukenut. Olen laittanut siihen muutaman sanan arvioinnin ja päivämäärän.
Kirjoitti: Thelina - 23.01.2020 22:04:59
Minulla on ollut jo monena vuonna Goodreads-sovelluksessa tavoitteena 30 kirjaa vuodessa. En ole ihan saavuttanut tavoitetta, yleensä olen päässyt 27-28 kirjaan. Tähän tietysti vaikuttaa, että on tullut luettua aika paksuja kirjoja ja mukaan sattui joitakin tylsempiä opuksia, jotka etenivät hitaasti mutta joita ei viitsinyt keskenkään jättää. Katsotaan miten käy tänä vuonna, nyt olen lukenut jo kaksi kirjaa ja yhden viime vuoden puolella aloitetun loppuun :) Helmet-lukuhaastetta jaksoin joskus täyttää, mutta se oli oikeastaan jo luettujen kirjojen täyttämistä johonkin sopivaan kohtaan. Joskus Helmetillä oli lukubingokin, en tainnut sitäkään saada täyteen :D
Minulla on ollut jonkinlainen kirjapäiväkirja jotain 10 vuotta, alkuvaiheessa vähän epäsäännöllisempi mutta joskus vuonna 2012 sain joululahjaksi sellaisen ihan virallisen kirjapäiväkirjan ja siitä asti on tullut kirjoitettua siihen (ja sen seuraajiin, kun ensimmäinen täyttyi), mitä on tullut luettua ja heräsikö jokin ajatus kirjaan liittyen. Noissa kirjapäiväkirjoissa on valmiita kysymyksiäkin, kuten ”lukutunnelma”, ”henkilö johon samaistuin” tai ”mitä opin”, mutta en ole kauhean orjallisesti niitä täyttänyt, jos ei tule mitään mieleen. Joskus tulee ja ajatuksia on hauska lukea jälkeenpäin :)
Nyt yritän saada Wicher -sarjan toisen ja kolmannen osan luettua, sen jälkeen ehkä tekisi mieli lukea välissä jotain eri tyylistä, ehkä jokin historiallinen tarina.
Kirjoitti: Arte - 24.01.2020 09:52:21
Mulla on aina jonkinlainen "tavoite" Goodreadsissa, mutta en ota sitä koskaan kauhean vakavasti. Goodreadsin avulla lähinnä seuraan, että mitä kirjoja ja kuinka paljon luen. Viime vuonna luettuja kirjoja taisi tulla 139 kpl, ja koska lukumääräni ovat jo valmiiksi varsin isot, en oikein jaksa haastaa itseäni mihinkään erityiseen. Tykkään niin paljon lukea fiilispohjalta, ja mielenkiintoisia kirjoja on niin jäätävästi jo valmiiksi, etten kaipaa yhtään lisää luettavaa. ;D Viime vuoden alussa yritin hetken täyttää Helmet-haastetta, mutta ei se vain jaksanut kiinnostaa kovin pitkälle.
Lainaus
Sain hiljattain luettua loppuun Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universen - -.Tämä on niin ihana kirja <3 Luin viime keväänä. Tyyli on erittäin helppoa ja kevyttä, ja tarina etenee tosi menevästi ja kiinnostavasti. Tykkäsin kauheasti siitä, kun luvut olivat niin lyhyitä, että aina halusi seuraavan ja seuraavan. Suosittelen lämpimästi. Eikä ole vaikeaa kieltä.
Kirjoitti: Fairy tale - 24.01.2020 11:06:43
Oikein havahduin siihen tosiasiaan, etten ole koskaan pitänyt mitään kirjaa lukemistani kirjoista. Nyt uuden vuosikymmenen alkaessa voisi sellaisen aloittaa. Monista muista asioista kyllä pidän kirjaa ja laitan asioita muistiin, mutta en lukemistani tai kuuntelemistani kirjoista. Ehkä syynä on se, etten ole koskaan myöskään asettanut minkään valtakunnan lukutavoitteita itselleni. Elän niin kausittain, että minulla saattaa mennä puoli vuotta tai jopa vuosi etten lue mitään tai ehkä vain yhden kirjan, kun mielenkiinto kohdistuu vaikkapa enemmän retkeilyyn ja erilaisiin lajikokeiluihin. Sitten taas seuraavina vuosina luen paljon. Varsinkin jos olen löytänyt jonkun mielenkiintoisen ja pitkän kirjasarjan tai kirjailijan jonka kirjoista erityisesti pidän.
Aloitin lukemaan Andrzej Spakowskilta Narrenturm-sarjaa, mutta aika kuivakkaa on. Kertokaapa nyt Noiturin lukemista aloittaneet viekö se mennessään? Jossain vain oli artikkeli että kirjoitustyyli on samanlainen, mutta jospa itse tarina olisi vähän jotain muuta kuin tämä.
Kirjoitti: Arte - 24.01.2020 11:39:17
Lainaus
Aloitin lukemaan Andrzej Spakowskilta Narrenturm-sarjaa, mutta aika kuivakkaa on. Kertokaapa nyt Noiturin lukemista aloittaneet viekö se mennessään? Jossain vain oli artikkeli että kirjoitustyyli on samanlainen, mutta jospa itse tarina olisi vähän jotain muuta kuin tämä.Minä kuuntelen/luen juuri Noituri-sarjan toista osaa, ja tykkään sarjasta. Musta sitä on helppo sekä lukea että kuunnella, ja tapahtumat on jaettu osiin, mikä tekee tarinan seuraamisesta varsin mielenkiintoista. Ikään kuin olisi kirjoitettu tarinaa enemmän silleen "kohtaus-pohjaisesti" kuin niin, että mennään koko ajan samoissa tapahtumissa eteenpäin.
Kirjoitti: Kelsier - 24.01.2020 15:58:55
Aloitin lukemaan Andrzej Spakowskilta Narrenturm-sarjaa, mutta aika kuivakkaa on. Kertokaapa nyt Noiturin lukemista aloittaneet viekö se mennessään? Jossain vain oli artikkeli että kirjoitustyyli on samanlainen, mutta jospa itse tarina olisi vähän jotain muuta kuin tämä.Noituri vie kyllä mennessään, mutta minusta sekä siinä että Narrenturmissa on aika samanlainen tyyli. Narrenturmin kuivakkuus verrattuna Noituriin johtuu minusta siitä, että Noituri on ennemmän toiminta/taikuusvetoisempi.
Narrenturm on kuitenkin tällaiselle keskiaika/antiikki-intoilijalle, kuten minä, aika nannaa. Kaikki ne latinan ja muun kieliset huomautukset, keskiaikaiset aikamääreet jne. Sapkowski on tehnyt hyvää taustatyötä, historiaa opiskelleen sydän kiittää. Etenkin kakkososassa (suomennoksesta puhe siis!) tuleva noitasapattikohtaus oli muikea ;D
Kirjoitti: Fiorella - 26.01.2020 16:02:41
Kirjoitti: Odo - 05.02.2020 09:42:20
Lainaus
Noituri vie kyllä mennessään, mutta minusta sekä siinä että Narrenturmissa on aika samanlainen tyyli. Narrenturmin kuivakkuus verrattuna Noituriin johtuu minusta siitä, että Noituri on ennemmän toiminta/taikuusvetoisempi.Olin tulossa juuri kysymään kyseisestä kirjasta. :D Hyvä kysyä sen jälkeen, kun on tilannut sen lahjaksi Noituri -fanille. :D Saa nähdä, miten nappaa vai nappaako ollenkaan, haha. Jospa se! :)
Narrenturm on kuitenkin tällaiselle keskiaika/antiikki-intoilijalle, kuten minä, aika nannaa. Kaikki ne latinan ja muun kieliset huomautukset, keskiaikaiset aikamääreet jne. Sapkowski on tehnyt hyvää taustatyötä, historiaa opiskelleen sydän kiittää. Etenkin kakkososassa (suomennoksesta puhe siis!) tuleva noitasapattikohtaus oli muikea ;D
Kiva oli kuulla teidän lukujuttuja, kun kyselin aiemmin! Minä itse tein sitten kuitenkin pientä lukulistaa ("pientä"), kun osallistuin pieneen Helmet -haasteeseen. Se on aika loppuunsuunniteltu ja vielä olisi muitakin lukulistan kirjoja. :) Listalla on vaikka sun mitä ja tavallaan äänetön tavoitteeni, jonka sanon kuitenkin ääneen, on lukea tavallista monipuolisemmin. :)
Jaottelin kirjat niin, että olisi äänikirjoja, kirjoja ja e-kirjoja. E-kirjat ovat lähinnä lue silloin tällöin, ym. kun satut esim. odottelemaan tai muuta vastaavaa, kun äänikirjaa ei viitsi pitää korvilla ja kirjoja ei ole saatavilla. Ne eivät ole niin "must", mutta kuitenkin sellaisia, joista yksi on tosiaan Helmet -haasteessa ja loput sellaisia omaa hyvinvointia tukevia. Mm. Viisas mieli, Tunne lukkosi ja sitten hieman erilaista, kuten Pohjoisen mytologia ja Sodan kuningattaret. :) Katsoo, kuinka tässä käy! Jos kiinnostaa Helmet -listani ja suositella puuttuvaa neljää, saa suositella! Ronenilta tuli mielenkiintoinen ehdotus Haruki Murakamista, mutta taitaa jäädä korvan taakse, kun luettavaa on niin paljon. :D Napatkaa ihmeessä Helmetiin ideoita tai ehdotelkaa minulle. :)
Tuossa on tosiaan merkitty, missä muodossa luen. Storytellistä löytyy kaikki äänikirjoiksi merkityt, jos se jotain auttaa. :D (Tässä listassa vain Helmet -haaste, siis! Mm. kaikki Noiturit on listalla #3-8 ja sitten His dark materials, ym. ja mm. Kaksoisauringot -sarjaa niin kuin Helmetin ulkopuolelta! Kirjoja tulee, ellen nyt vaihda lukutottumuksiani kesken kaiken 40. Goodreads tavoitteeni on 35, enkä sitä taida nostaa...)
Spoiler: näytä
Lainaus
Minulla on ollut jonkinlainen kirjapäiväkirja jotain 10 vuotta, alkuvaiheessa vähän epäsäännöllisempi mutta joskus vuonna 2012 sain joululahjaksi sellaisen ihan virallisen kirjapäiväkirjan ja siitä asti on tullut kirjoitettua siihen (ja sen seuraajiin, kun ensimmäinen täyttyi), mitä on tullut luettua ja heräsikö jokin ajatus kirjaan liittyen. Noissa kirjapäiväkirjoissa on valmiita kysymyksiäkin, kuten ”lukutunnelma”, ”henkilö johon samaistuin” tai ”mitä opin”, mutta en ole kauhean orjallisesti niitä täyttänyt, jos ei tule mitään mieleen. Joskus tulee ja ajatuksia on hauska lukea jälkeenpäin :)Oi, tämä kuulostaa ihanalta. <3
Kirjoitti: Thelina - 05.02.2020 12:15:01
22. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan: Yoko Ogawa, Professori ja taloudenhoitaja
Tämä on sellainen kepeä hyvänmielen kirja, joka kertoo vanhasta professorista, jonka muisti ulottuu vain 80 minuutin päähän. Kirja kertoo siitä, miten hän tutustuu uuteen taloudenhoitajaansa ja tämän poikaan. Se ei olekaan helppoa, koska 80 minuutin kuluttua pappa on jo unohtanut, keitä nämä hänen talossaan olevat ihmiset ovatkaan...
Minä olen toistaiseksi saanut luettua Noiturista vasta ensimmäisen kirjan ja 1/3 toisesta, jotenkin kirjoitustyyli tai jokin ei minulla iskenyt niin kovaa, että olisin innoissani ahminut kaikki kirjat putkeen. Lukeminen takkusi ja sitten kirjat pitikin jo palauttaa kirjastoon. Pura kuitenkin paljasti, että näiden äänikirjaversioissa on lukijana ihana Aku Laitinen, joten ajattelin kokeilla seuraavaksi niitä!
Kirjoitti: Fairy tale - 05.02.2020 15:03:19
Minä olen toistaiseksi saanut luettua Noiturista vasta ensimmäisen kirjan ja 1/3 toisesta, jotenkin kirjoitustyyli tai jokin ei minulla iskenyt niin kovaa, että olisin innoissani ahminut kaikki kirjat putkeen. Lukeminen takkusi ja sitten kirjat pitikin jo palauttaa kirjastoon.
Jos ukkelin kirjoitustyyli on sama mitä Narrenturmissa, niin voin ymmärtää. Vaikka siinä kuinka on hevosten ja miekkojen aika (joista ehdottomasti pidän) ja muuta keskiaikaista, niin voi veljet. Narrenturmissa on aivan liikaa vaikeita nimiä ja iso liuta ihmisiä joilla ei paljoa ole merkitystä ja silti heistä jaaritellaan yhtä ja toista. Koko kirjan tapahtumat keskittyivät yhden kuukauden ajalle ja ihan liian monta takaa-ajokohtausta tai epämääräisen rähinän kuvailua siitä miten rapa roiskuu, kura lentää ja possut juoksevat kiljuen karkuun ja kaalinpäät kierivät pitkin maita ja mantuja.
Eilen itse katselin juuri tämän alueen Noitureita ja ne ovat ylläri, ihan kaikki lainassa. E-kirjoja on 2 kappaletta ja varauksia siihen on 10. Minua nimittäin alkoi myös kiinnostaa nuo Noiturit kuunneltuna. Voisi olla miellyttävämpää kuunnella kuin lukea.
Kirjoitti: Nyyhti - 05.02.2020 15:13:26
Noituri noituri sentään. Ärsyttää kun kaikki puhuvat nyt siitä, yhtä paha kuin Game of Thrones. Yritin lukea ekaa osaa ja lopetin alkuunsa. Ei iskenyt sitten yhtäääääään :(
Mulla oli lahjakortti Bookbeatiin, sai jostain verkkopankkihässäkästä. Sehän meni tietty umpeen ennen kuin muistin käyttää... Voisi kyllä taas testailla äänikirjoja pitkästä aikaa. Mitä palvelua suosittelisitte, jos tykkää kuunnella vain suomenkielistä, kevyttä kirjallisuutta? Bookbeatin aikoinaan lopetin, kun siellä ei ainakaan silloin ollut mulle enää mitään uutta kuunneltavaa.
Kirjoitti: Odo - 06.02.2020 08:27:22
Lainaus
Eilen itse katselin juuri tämän alueen Noitureita ja ne ovat ylläri, ihan kaikki lainassa. E-kirjoja on 2 kappaletta ja varauksia siihen on 10. Minua nimittäin alkoi myös kiinnostaa nuo Noiturit kuunneltuna.Jos et ole käyttänyt ilmaiskuukautta (vai 2 viikkoa ?) saat Storytellistä 1-4 osat äänikirjoina. :) Kyllä siinä ajassa yhden ehtii kuunnella ja taitaa myös Bookbeatissa olla sarjan äänikirjat, mutta en tiedä mihin asti. :)
Lainaus
Voisi kyllä taas testailla äänikirjoja pitkästä aikaa. Mitä palvelua suosittelisitte, jos tykkää kuunnella vain suomenkielistä, kevyttä kirjallisuutta? Bookbeatin aikoinaan lopetin, kun siellä ei ainakaan silloin ollut mulle enää mitään uutta kuunneltavaa.Minä olen tykännyt Storytellistä, mutta en tiedä, mitä eroa Bookbeatin valikoimaan verrattuna on. :D Nämä kaksi taitavat kilpailla aika paljon keskenään, mutta itse jäin Storytelliin, kun Bookbeatin ilmaiskokeilun jälkeen jäin kokeilemaan Storytelliä "ainiaaksi". :D Mielestäni suomenkielinen (toki muun kielinenkin) valikoima on melko hyvä ja kevyttäkin lukemista olen löytänyt äänikirjoista. :)
nomps, kiva myös kuulla listallani olevan hyviä kirjoja! Nappasin myös sinun suosituksesi! Listalla on vähän sekalainen seurakunta. On muutamia, joista en oikeastaan tiedä mitään, mutta vaikuttivat istuvan haasteeseen, sellaisia, jotka ovat olleet pitkään lukulistalla ja nyt muidenkin suosituksia, kuten teiltä ja vähän villejäkin kortteja. :D Kiitos myös Thelina suosituksesta, nappasin listalle!
Kirjoitti: Larjus - 28.02.2020 13:56:53
Aloitin viime viikolla myös lukemaan Kaksosaurinkojen ekaa osaa Hän sanoi nimekseen Aleia, mutta sitä en oo nyt sitten viimeviikkoisten sairastelujen jälkeen lukenut. Mielessä on ollut jatkaa, mutta iltaisin oonkin aina päätynyt selaamaan kännykkää ja jatkanut sitä sitten niin myöhään, että on pakko ollut mennä nukkumaan. Tai sitten oon valvonut muissa hommissa ihan liian myöhään. Kirja kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikken muutamaa lukua pidemmälle ole päässyt, mutta silloin kun mulla olis mielessä samaan aikaan monta kiinnostavaa asiaa, yleensä en päädy tekemään niistä mitään vaan plärään jotain twitteriä ¯\_(ツ)_/¯
Ja mistä nyt halusin tulla erikseen mainitsemaan, huomasin eilen Prismassa käydessäni kirjaosastolla, että Torey Haydenilta on julkaistu uusi kirja: Satutettu lapsi. Vilkaisin takakansitekstin ja näytti sen perusteella, että kyseessä olisi yksi Haydenin tositapahtumiin perustuva kirja. Mieli teki panna kirja koriin muiden ostosten sekaan mutten sitten kuitenkaan tehnyt niin. Luin joskus monta vuotta sitten paljon Haydenin kirjoja (ja juuri niitä tositapahtumiin perustuvia), ja Satutetun lapsen nähdessäni kaikki muistot niistä palautuivat mieleen. Pitäis ehkä käydä hakemassa niitä taas kirjastosta luettavaksi (ja ehkä tuon Satutetun lapsenkin saisi joskus kirjastosta itselleen lainattua), vaikka ne onkin paikoin niin karuja, että ihan pahaa tekee (muistan, että mm. Häkkipojassa oli joitain kohtia, jotka alkoivat oksettaa mua).
Onko muut lukeneet Torey Haydenin kirjoja? Mitä mieltä ootte niistä olleet?
Kirjoitti: summerblue - 28.02.2020 14:07:05
Oletteko löytäneet mitään uusia hyviä kirjoja viime aikoina? Itsellä ei ole oikein ollut lukeminen päällimmäisenä mielessä. Vuoden alku ei ole ollut ihan parasta aikaa ja lähinnä olen keskittynyt lukemaan läpi koottuja Paddington-kirjoja katsottuani elokuvan :D Jotenkin se on ollut rauhoittavaa, kun muu elämä stressaa. Vähän aikaa sitten luin kuitenkin sellaisen kirjan kuin "Stranger Diaries", jonka on kirjoittanut Elly Griffiths. Kirjan kansissa oli niitä tavanomaisia kehuja, kuinka se oli niin mukaansatempaava ja hyytävä ja itse vähän ällistyin, kun en muista hetkeen lukeneeni niin uskomattoman mitäänsanomatonta ja tylsää romaania. Itselleni on tärkeää, että romaanin henkilöihin muodostuu side ja oikeasti välittää heidän kohtalostaan. Tuossa kirjassa en saanut yhdestäkään hahmosta kiinni.
Vendela: Ehkä voisi vielä joku kerta yrittää noita Ruth Galloway-kirjoja, jos ne iskisivät enemmän kuin tämä tapaus :)
Kirjoitti: Vendela - 28.02.2020 14:45:50
Oi, minä olin fani joskus seitsemän-kahdeksan vuotta sitten :D Muistelen, että taisin lukea kaikki paitsi Sähkökissan ja tykkäsin kovasti. Ymmärrän kyllä etteivät nuo sovi kaikille, mutta itse olen kiinnostunut psykologiasta ja muutenkin tuollaisista omituisista jutuista, että suorastaan ahmin nämä. Eivät ne toki mitään hyvänmielen kirjoja ole, mutta ehkä siinä piileekin osittain niiden viehätys kun tietää, että ne pohjaavat todellisiin tapahtumiin. Joten kiva kun vinkkasit Haydenin uutuudesta Larjus, täytyy varmaankin tutustua siihen :)
Pakko oli käydä googlettelemassa tuota summerbluen mainitsemaa "Stranger Diaries"-teosta, sillä olen lukenut (=kuunnellut äänikirjana) Elly Griffitsiltä kaikki Ruth Galloway-dekkarit, mutta tämä ei näköjään kuulunut niihin. Sillä noita mysteereitä voin lämmöllä suositella jos sateen pieksämä Englanti kiinnostaa :) Itse tykkään näistä Galloway-dekkareiden päähenkilöistä ja heidän monimutkaisista ihmissuhteistaan. Lisäksi kun samalla ratkotaan rikoksia (yleensä murhia), niin olen tyytyväinen!
Kirjoitti: Thelina - 28.02.2020 15:02:51
Minäkin luin viime vuonna tuon Meinioseppä: Morriganin kutsumuksen, mutta en jotenkin ihan hirveästi tykännyt siitä. Mutta varmaan olisin tykännyt nuorempana. En tiedä, jaksanko seuraavia osia enää lukea, katsotaan sitten, jos niitä joskus tulee. Ja vähän aikaa sitten tuli luettua Hän sanoi nimekseen Aleia jo toista kertaa, koska halusin verestää muistia ficcejä varten :D nyt luen sitten sen jatko-osaa Seleesian näkijää uudestaan.
Lukemiseen ei ole oikein ollut aikaa viime aikoina (tai sitten olen lukenut vain ficcejä, joita niitäkin on pitkä lista odottamassa <3). On ollut paljon kaikkea muuta eikä iltaisin ole välttämättä jaksanut enää keskittyä. Mietin, pitäisikö ladata taas jokin äänikirjasovellus, jos kuuntelisi kirjoja vaihteeksi. On minulla kyllä myös kirjapino odottamassa: ostin kesällä kirpparilta kolme ensimmäistä Eragon-kirjaa, kun en ole koskaan niitä lukenut. Lisäksi bongasin kirjastosta Kaari Utrion Vendelan ja pitihän se lainata, koska Vendela tuli siitä mieleen ja on ehkä maininnut tuosta kirjasta joskus täällä? :D
Kirjoitti: Larjus - 28.02.2020 15:09:48
Kirjoitti: Vendela - 28.02.2020 15:14:17
Kiva jos annat Ruthille mahdollisuuden summerblue :D En tosiaan osaa yhtään verrata noita teoksia keskenään, kun en tuota mainitsemaasi ole lukenut.
Larjus, mulla on hyvin samantapaiset kokemukset, että pakko oli lukea yhdellä kertaa kun teokset imaisivat todella mukaansa. Muistelen, että noita Haydenin pokkareita oli joskus vuosia sitten Suomalaisessa siitä niiden kesäkampanjassa "ota 3 maksa 12€" tms. Silloin ostin itselleni useamman :) Minäkään en muuten lämmennyt noille fiktiivisille vaan enemmän olen tykännyt tositapahtumiin perustuvista, vaikka eipä niissäkään ole täyttä varmuutta että kuinka paljon seassa on fiktiota. Ja kai ne ihmiskohtalot kiinnostaa aina jollain tasolla.
Kirjoitti: Kiirsu - 28.02.2020 15:19:31
Kapari-Jatalla toki on persoonallinen tyyli kääntää, joka myös muistutti ajoittain Potterista, mutta se ei häirinnyt. Lähinnä toi mukavan nostalgisen olon. Käännöksestä antaisinkin tälle kirjalle paljonkin plussaa, koska esimerkiksi meinioseppä ja Sakaalifaksi ovat minusta tosi nerokkaita käännöksiä.
Kirjoitti: Larjus - 28.02.2020 15:31:26
Mullekin lukiessa on välillä tullut sellainen "Potter-fiilis" mutta yllättävän vähän loppujen lopuksi, kun ottaa huomioon, miten paljon noita kirjasarjoja etenkin ekan osan ilmestyessä verrattiin/nivottiin yhteen.
Kirjoitti: Fiorella - 28.02.2020 17:19:49
Lainaus
Onko muut lukeneet Torey Haydenin kirjoja? Mitä mieltä ootte niistä olleet?Olen aikoinaan lukenut kaikki, mutta se, pidinkö niistä, vaihteli aika lailla kirjan mukaan. Kokonaan fiktiivinen Auringonkukkametsä kiinnosti vähiten, sen sijaan Sähkökissassa oli sentään se mystinen juttu, miksi kissa tietää.
Nuo kirjat ovat kieltämättä sillä lailla koukuttavia, että ne helposti lukee kerralta eikä malta käsistään jättää, kun tahtoo tietää mitä oikein käy, mutta juonet vaihtelevat aika rajusti sen suhteen, onko tarinalle mitään oikeaa päätöstä. Itselle tuntui lattealta moni lopetus, jossa ensin kerrottiin seikkaperäisesti joka yksityiskohdasta ja sitten todettiin lopuksi että ai, sen perheen tarina olikin tällainen, eipä opettaja / terapeutti osannut moista kuvitellakaan, no ilmankos se oli sellainen lapsi... Paitsi että aika usein juuri Hayden itse onnistui saamaan aikaan läpimurron, vaikka ei aina itsekään tiennyt mikä se sitten lopulta oli, joka kyseistä lasta auttoi tai sai reagoimaan... ::) Minusta hän kuulosti aika huolettomalta kokeilemaan kaikkea epätavallista, ammatti-ihmiseksi ainakin.
Lisäksi minua kiusasi aika tavalla se, että kirjailija ammensi avoimesti todellisten ihmisten elämän tragedioista ja jäi epäselväksi, missä määrin tarinoita oli edes muutettu, etteivät sen aikaiset ihmiset olisi pystyneet tunnistamaan niissä esiintyviä henkilöitä. Tai lupia kysytty. Muutamassa kohtaa Hayden mainitsee saaneensa luvan joltakulta, muttei läheskään aina, ja silti siellä on vaikka mitä törkyä eri ihmisten perheistä. Onhan toki sekin mahdollisuus, että hän olisi fiksusti sekoittanut tarinoita ja keksinyt päästään osan, mutta ainakin se mielikuva kirjoista jää, kuin että hän kertoisi sen aikaisista tapahtumista varsin suoraan. Aikamoista sosiaalipornoahan ne ovat, osa iljettävääkin luettavaa, mutta toisaalta myy varmasti hyvin ja on siinä toki se hyvä puoli, että itsensä ja erinomaisuutensa korostamisen lisäksi Hayden antoi kuitenkin äänen äänettömille tapauksille ja nosti esiin sellaisia asioita, joista siihen aikaan ei vielä niin suoraan puhuttu. Pitää muistaa, että erilaiset mielenterveysongelmat, henkiset vaikeudet ja hyväksikäyttö kuului vielä 80-luvulla hyshys-juttuihin, joista mieluummin vaiettiin ja lakaistiin maton alle. Ja vammaiset lapset lukittiin laitoksiin. Monessa suhteessa maailma on kuitenkin nykyään parempi kuin ennen.
Kirjoitti: Auri - 28.02.2020 21:44:37
Unohdin postata tämän viestin ja olin näemmä jättänyt sen vielä keskenkin :----D Mutta kävin kirjastossa ja otin sieltä mukaani Häkkipojan! Tulen sitten höpöttämään siitä myöhemmin. Fiorellalla on hyviä pointteja, mutta samalla eihän niissä vissiinkään kenestäkään nimillä puhuta? Minusta on hyvä kuitenkin, että näitä asioita tuodaan esille -- toki Torey kirjoittaa aika inhorealistisesti, mutta. Niin. En tiedä :---D
Matkaan tarttui myös Melissa Marrin Ilki ihana sekä Sala kavala, joita olen viimeksi lukenut ala-asteella! Onko täällä kukaan tutustunut sarjaan? :> Siitä harmittavasti on suomennettu vain kaksi ensimmäistä, jotka olen myös itse lukenut. Sarjaan kuuluu ilmeisesti kahdeksan kirjaa ja huhujen mukaan yksi on ilmestymässä tämän vuoden kesällä! Mietin, että voisin tutustua sarjaan englanniksi, jos nämä kirjat ovat nyt yhtä hyviä kuin muistan :----D Ehkä aika on kullannut?
Kirjoitti: Okakettu - 07.04.2020 20:30:59
Olen ensimmäisenä äänikirjanani kuunnellut Jenny Golgenin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja aina lenkillä, takana on kuusi tuntia ja jäljellä neljä, ja huomaan miettiväni että ähh, milloin tämä loppuu, olen kuunnellut tätä jo ikuisuuden. :D Syy voi kyllä olla ihan tuossa kirjassakin, joka on minusta suoraan sanottuna melko kehno... Huomaan kuunnellessa, että minusta tuntuu, etten yhtään saa kiinni esimerkiksi tarinan rakenteesta ja näin. Kertojan äänestä ja kerronnasta kyllä pidän, se on ehdottomasti plussaa. Pitäisi varmaan kokeilla äänikirjana jotakin omaa suosikkia, että miltä se vaikuttaisi. Aion nyt joka tapauksessa jatkaa äänikirjalenkkeilyä ja valita kuunneltavaksi sellaisten genrejen kirjoja, joita en muutoin juuri lukisi, dekkareita tahi vastaavia ehkä. Otan vastaan äänikirjasuosituksia! :) Ilahduin huomatessani, että Storytelissä on myös mahdollisuus lukea e-kirjoja, pitää varmaan joitain suomenkielisiä uutuuksia ottaa lukuun sitä kautta nyt - Sayaka Muratan Lähikaupan nainen kiinnostaa minua kovasti, se ehti harmillisesti tulla minulle lainausvuoroon suurin piirtein päivä kirjastojen kiinnimenemisen jälkeen.
Kustantajien syyskatalogitkin ovat ilmestyneet tässä välissä, oletteko bonganneet sieltä mitään kiinnostavaa luettavaa? :) Minä odotan etenkin Emmi Itärannan uutuutta Kuunpäivän kirjeet (https://www.risingshadow.fi/library/book/8811-kuunpaivan-kirjeet), minkä lisäksi ilahduin paljon huomiosta, että Margaret Rogersonin YA-fantasia Sorcery of Thorns tullaan kääntämään suomeksi nimellä Kirjojen tytär (https://www.risingshadow.fi/library/book/8784-kirjojen-tytar). Ensi viikolla taas ilmestyy Beth O'Learyn uutuus The Switch (https://www.goodreads.com/book/show/45134200-the-switch) (tuo Goodreadsin julkaisupäivämäärä on väärä). Toivon mukaan se on yhtä hyvä kuin The Flatshare ja juuri sellaista hyvänmielenluettavaa, jota kaipaan nyt.
Kirjoitti: Kaarne - 07.04.2020 20:45:55
Poikkeusajan lukeminen ei tosin ole sujunut niin hyvin kuin toivoisin. Jaksan edelleen lukea kokonaisuudessaan vain runokirjoja, ja miltei kaikki muut kirjat jäävät kesken. Kirjastossa on lainassa kyllä niin paljon kaikkea, että pärjäisin sillä varmaan vuoden loppuun asti, ja Kindlelläkin lukemattomana ja kesken varmaan sadan kirjan verran. Mutta kun ei niin ei.
Olen ollut itselleni armollinen ja lukenut runoja, kun ne sentään edelleen jaksavat innostaa, mutta olisihan se kivaa päästä joskus jossain muussakin kirjassa loppuun... Viimeisin oli The Guinevere Deception, josta kyllä nautin kovasti, mutta sen lisäksi en olekaan tänä vuonna lukenut kokonaan kuin Haruki Murakamin Rajasta etelään, auringosta länteen ja T. Kingfisherin Swordheartin. Ja toki kasapäin runoutta ja sarjakuvaa ja yhden näytelmän, mutta kun kaipaisin jotain vetävää romaaniakin, johon oikeasti voisin uppoutua. Huoh. No, nyt aion joka tapauksessa juoda vähän teetä ja lukea lisää runoutta.
Ja tuosta Colganista: minulla se jäi äänikirjana kesken ja sai kunnian olla ensimmäinen kirja Goodreadsissa koskaan, jonka siirsin hyllyyn "Did Not Finish". Yleensä toiveikkaasti yritän lukea kehnotkin kirjat loppuun, mutta tuo vain ärsytti niin monessa kohtaa, että luovutin. :D
Äänikirjoista suosittelen Aura Nurmen Leijonapatsailla -runokirjaa ja novellikokoelmia. Sikäli olen tosin jäävi, että minulla eivät romaanit toimi äänikirjoina oikein ollenkaan, paitsi että Donna Tarttin itsensä lukemasta The Secret Historystä pidin.
Kirjoitti: Fiorella - 08.04.2020 00:22:26
Luin joku aika sitten tuon Jenny Golganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja, ja se oli yllättäen pitkästä aikaa sellainen kirja, josta tykkäsin tosi paljon. En tiedä tosin, millainen se olisi ollut äänikirjaversiona, mutta kun itse luin sen melkeinpä kerralta läpi, ei se tuntunut yhtään pitkältä, päin vastoin olisin toivonut sen vielä jatkuneen. Ehkä johtui sen teemoistakin että tykkäsin, kun siinä oli maaseutuidylliä ja paljon kirjoja, ja oli sellainen aivot narikkaan -vaihe, että nautin kovasti kun sain lukea jotakin helppoa ja miellyttävää, mistä tuli vain hyvä mieli. :) Olihan se yhtä ennalta-arvattava kuin romanttinen komedia elokuvissa, eikä suuremmin haastanut lukijaansa mihinkään, mutta minulle se kyllä sattui juuri sopivaan saumaan ja ilahdutti alkuvuoden monen epämiellyttävän kirjavalinnan jälkeen. Siitä tuli miellyttävällä tapaa mieleen taannoisen "perustan pienen lankakaupan" -teemaisen buumin kirjat. (Joista suuri suosikkini on Gil McNeilin sarja aiheesta! Mieli tekisi etsiä hänen kirjojaan enemmänkin, mutta en ole varma onko niistä suomennettu kuin ensimmäinen.)
Tosin ostin kirjakaupan alekorista muutamalla eurolla toisen Colganin kirjan, Endless beach, ja se jäi kesken alle viidenkymmenen sivun, koska näihin henkilöihin en kokenut kovin kummoista yhteyttä. Voi toki vaikuttaa sekin, että kyseessä on jatko-osa, ja kirjoittaja olettaa lukijan tuntevan hahmot.
Kirjoitti: Odo - 09.04.2020 09:30:17
Lainaus
Kuinka muiden lukemisharrastus on sujunut näin poikkeusaikana, oletteko löytäneet nyt enemmän aikaa kirjoille ja riittääkö lukeminen? :) Omalla kohdallani jatkuva kirjojen hamstraaminen kirjastosta on kerrankin osoittautunut hyödylliseksi, sillä tämänhetkisillä lainoillani pärjään helposti ainakin tuonne toukokuun puoleenväliin asti. Sen lisäksi käytän kirjaston e-kirjapalveluja (Libbysta löytyy tosi kivasti kaikkea englanninkielistä laidasta laitaan) ja muita vastaavia ahkeraan.Minä en tajunnut yhtään käydä kirjastossa, enkä yleensä hamstraa, kun unohdan palauttaa ne. ;D Lukeminen kyllä riittää, kun kolme paksumpaa kirjaa on tullut hankittua, jotka jo itsessään riittää, mutta pari hyllynlämmittääkin löytyy. Hyllynlämmittäjät on itseasiassa myös ujutettu pienempään Helmet-lukuhaasteeseen. Ja sitten toki "rajattomasti" e-kirjoja saatavilla Storytelissä sekä ne äänikirjat, josta haluan sulle vielä pari sanaa sanoa.
Lainaus
Nyt uusimpana hommasin Storytelin, ja olen yrittänyt tutustua oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla äänikirjoihin, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei se ole yhtään minun juttuni. :DMinä oon itse ihan rakastunut, mutta myönnän itselleni alun olleen kanssa hyvin vaikeaa! :D Kirjat tuntuivat pitkiltä, nukahtelin kesken kaiken jne. kunnes sitten jonkun mukavamman kirjan löysin ja alkoi sujua. Nyt kuuntelen enemmän kuin varsinaisesti luen ja tykkään kyllä. Edelleen kyllä välttelen yli 10h kirjoja (1,5x nopeutettuna), kun tuntuu ettei hyvätkään lopu ajallaan. Muitaakseni mainitsemasi kirja on 13-15h, että pitkä rutistus ja jos on kehno, eikai sitä pakko ole kuunnella? :D Fio tosin sanoi tykänneensä, mutta meillä on eri makuja. :)
Kirjoitti: Violetu - 15.04.2020 10:54:17
Azkabanin vankia kahlaan läpi, on osoittautunut oikein kutkuttavaksi varmaan 10 vuoden tauon jälkeen :P
Enemmän tullut katseltua leffoja ja sarjoja kun luettua, mutta jos nyt koittaisi ryhdistäytyä.
Alkoi itse asiassa houkuttaa tuo Aura Nurmen kirja, olisi varmaan oiva ensikosketus äänikirjojen maailmaan, koska runot ja Hanko😍
Kirjoitti: dramaqueen - 18.04.2020 13:25:01
Kirjoitti: Odo - 18.04.2020 13:47:11
Moniko täällä on lukenut Mark Mansonin "Kuinka olla piittaamatta paskaakaan" -kirjan tai ylipäätään hänen muita teoksiaan? Jos olet, mitä olet tuotoksesta/tuotoksista mieltä? Jos et, onko se tai ne jotain sellaista, mihin sua kiinnostaisi perehtyä jossain vaiheessa? Oon itse käynyt kirjaa läpi nyt suomenkielisenä äänikirjana ja olen yllättynyt siitä, miten paljon oon siitä saanut irti.Minä tykkäsin ihan mahdottomasti tuosta kirjasta! Omanlaisen säväyksensä antoi sekin, että kuuntelin sen äänikirjana ja pidin lukijasta ja sen tyylistä lukea tuota kirjaa. :) Lukulistalla olisi se "Kaikki menee päin helvettiä" -kirjakin. :) Se oli nopeasti kuunneltu ja hauska kirja, joten mielelläni tartun seuraavaankin. Oli antoisa, vaikka varmasti ei sovikaan kaikille, kun tyyli nyt on sellainen. :D
Minulla on luvussa yhä ja ikuisesti Hän sanoi nimekseen Aleia ja Yksin Marsissa. Myös äänikirjoissa kesken on Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia (ensimmäisen puolikkaan kuuntelin ihan uteliaana, sitten ne "muut kertomukset" eivät oikein sytyttäneet) ja Ikimaa: Kuiskaajien kilta, josta kyllä tykkään ja erityisesti ensimmäinen osa (Soturin tie) oli symppis. ♥ Tahmaa tämä lukeminen, vaikka kumppanin luona luinkin aika kivasti, kun vietin pitkää pääsiäistä. Nyt tässä joutessani aamulla (eli hommia välttääkseni) tein listan kaikista kirjoista, jotka haluaisin lukea ja lista on pidempi kuin nälkävuosi omalla mittapuullani siis. :D Meinasin rueta keulimaan ja lisätä vielä Lasipalatsia seuraavat osat, joita niitäkin on ~5 vai useampi? En muista, montako osaa sarjasta on ilmestynyt, mutta kirjakauppojen hyllyillähän noita useampi aina näyttäisi olevan.
On ihanaa rakastua taas kirjoihin ja haaveilee niistä ajoista, kun villeinä nuoruusvuosina luki kirjan päivästä muutamaan päivään, kun nenää ei malttanut nostaa kirjasta. Aikuisiällä tietysti "arkikin" vaikuttaa, ettei lukuaikaa ole niin paljoa ja jotenkin, ei kirjoihin tule niin helposti tartuttua ja nykyiset keskittymisongelmani estävät sen, että ahmisin kirjaa joutessani sivutolkulla. Äänikirjoja jaksaa toki pidempiä pätkiä, niistä on tullut uusi rakkauteni! Aiemmin taisin jakaa jonkun Helmat tai jonkun tyyppisen lukulistani, mutta päätin luopua Helmetistä vaikka teinkin vain pientä, enkä suinkaan sitä isompaa, kun rajoittaa tuokin "liikaa". :D Lisäilen listaan, jos joku sattuu vahingossa kohdalle, mutta päätin lukea pääasiassa vain itseäni kiinnostavia teoksia ja karsin sitten ne, jotka eivät niin napostele!
Helmet on ehdottomasti kiva ja varmaan tulee luettua hieman erilaisiakin teoksia, erityisesti jos isompaa tekisi. Mutta mieluummin pysyn mukavuusalueellani, kun englannin kirjallisuus -opintojakson takia ylitän sitä jo mahdottomasti. ;D Olen eläessäni lukenut englanniksi yhden runokirjan, muutaman ficin ja runon Finistä sekä kuunnellut Viisasten kiven Stephen Fryn lukemana ja nyt pitäisi sitten lukea kolme kirjaa, joista yksi on ammattikirjallisuutta englanniksi, hui! Toinen noista kirjoista on ollut tarkoituksena lukea (Tigers child eli Tiikerinlapsi), mutta ihan hatusta tempaisin listalla olleen When God was a Rabbit -teoksen, nimensä takia. :D Englanniksi haaveilisin lukevani tänä vuonna vielä Potterit, mutta katsotaan, miten ennättää. Ainakin Salaisuuksien kammio pitää lukea, kun ostin sen upeiden kansien takia ja petratakseni englantiani!
Koska tykkään jakaa ja kirjoitella listoja jaan omani, mitä haluaisin lukea ja pyrin lukemaan ahkerasti! En nyt kuitenkaan ota "pakkotavoitteeksi" yhtään mitään, että luen, mitä jaksan ja kiinnostaa. Kivaa oli kuitenkin nostella pöydälle ne, joita haluaisin lukea ja tajuta, että wow, onpa paljon kirjoja. :D Todennäköisesti saan luettua ehkä kolmasosan tai puolet. ;D (Lista on koottu alunperin eri kuukausien alle, mutta lopulta otin kuukaudet pois väleistä ja jätin vaan kokonaislistan. Siksi siis, esim. Universumien tomu -sarjan kirjat tai Noiturit eivät ole järjestyksessä peräkkäin.)
Spoiler: näytä
Kirjoitti: Nyyhti - 18.04.2020 13:56:41
Odo: hyvä ratkaisu luopua rajoittavasta haasteesta! Minusta lukemisen kuuluu olla kivaa, ja olen itsekin yrittänyt opetella enemmän siihen, että jätän suorituselementin pois. Ennen minulla oli paha tapa lukea kaikki minkä aloitin :D Nykyään yritän sallia itselleni sen, että jos kirjastosta tulee roudattua yhdellä kertaa viisi hutilainaa, on silti ihan ok jättää ne lukematta.
Viime aikoina en ole saanut luettua juuri muuta kuin dekkareita ja hömppää, mutta sekin on ok ;D Esim. tosi paljon kehuttu Kjell Westön Missä kuljimme kerran jäi kesken varmaan 10 sivun jälkeen.
Kirjoitti: Odo - 18.04.2020 14:04:04
Lainaus
Viime aikoina en ole saanut luettua juuri muuta kuin dekkareita ja hömppää, mutta sekin on ok ;DNääki hyviä. ♥♥ Mä en oo ikuisuuksiin lukenut dekkareita, mutta tosiaan Evelynin seitsemän kuolemaa kutkuttaisi ihan mahdottomasti ja se olisi ensimmäinen äänikirjana kuunneltu dekkari! Oon kuullut, että monet tykänneet äänikirjoina nimenomaan dekkareista ja jotenkin odotan jännityksellä. Antaa varmaan ihan uudenlaisen fiiliksen dekkareihin, jos ne kuuntelee. Vai mitä sanoo dekkareita kuunnelleet?
Ja joo, suorituselementti on hyvä jättää pois, kun ei vaan napostele. Kyllähän tuolla haasteella olisi tullut kokeiltua uutta, mutta meh. :D Jätin listalle Helmetistä kyllä muutamia, mm. Ikimetsien sydänmailla, jota ilman Helmetiä en olisi edes keksinyt! Se vaikuttaa jännältä. Se sijoittuu 1400-luvun Savoon ja sekoittelee fantasiaa ja historiaa! ♥ Toki sekin on 6-osainen kirjasarja, mutta ainakin avausosan, jos lukisi tänä vuonna (eikä kaikkia kai ole vielä julkaistukaan). :D
Ainiin, unohdin vastata tähän.
Lainaus
Millainen tuo Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on? Kuulostaa oudolta.En oikeen osaa kuvailla sitä. :D Joten joku fiksumpi voisi. Huumorin ja jopa mustanhuumorin kautta oleva "elämäopas" nostaa esiin, ettei elämä ole mitään onnea ja autuutta aina vaan on ookoo, jos menee metsään. Olla piittaamatta paskaakaan ja siten löytää onnensa. :D Jotakuinnii...
Kirjoitti: Larjus - 19.04.2020 11:15:33
Minulla on luvussa yhä ja ikuisesti Hän sanoi nimekseen AleiaHaha, sama. Taisin joskus... helmikuun puolella mainita, että oon aloittanut sen, mutta jäänyt lukeminen kesken. No, en ole edennyt sen jälkeen sitten niin lainkaan. Oikeastaan nyt on taas lukeminen jäätynyt kokonaan, jos ei lasketa sitä, kun olen lukenut duunissa lapsille erinäisiä kirjoja (lepohetkellä Risto Räppääjää, Ellaa ja muuta vähän pidempää ja muina aikoina sitten lasten valitsemia kuvakirjoja). Tossahan noita kirjoja olis, soma pino mun yöpöydällä, mutta en vain saa tartuttua niistä mihinkään. Ja jotenkin musta tuntuu, että kynnys lukea yhtään mitään vain kasvaa, mitä kauemmin on lukematta. Ehkä pitäis vaa vähän helpottaa itseään ja lukea jotain itselleen jo tuttua... Toisaalta mun ongelma taitaa lähinnä olla, että kaikki muu viihdyke (tv-sarjat, pelaaminen, ficcaus ym.) houkuttaa enempi kuin kirjat. Voi tätä valinnan vaikeutta ;D
Kirjoitti: Tundra - 20.04.2020 09:21:37
Moniko täällä on lukenut Mark Mansonin "Kuinka olla piittaamatta paskaakaan" -kirjan tai ylipäätään hänen muita teoksiaan? Jos olet, mitä olet tuotoksesta/tuotoksista mieltä?
Kuinka olla piittaamattaa paskaakaan ei oikein mua napannut sen suuremmin, kuten ei tähän mennessä vielä yksilään self help -opus. Kaikki lukemani elämäntapaoppaat on mun mielestä olleet joko liian lässyttäviä tai toistelleet itsestäänselvyyksiä - usein molempia. Kuinka olla piittaamatta paskaakaan meni tuohon itsestäänselvyyksien kategoriaan. Plussaa kyllä tosiaan siitä, että kirjassa käsitellään asioita suoremmin ja asenteella Paulo Coelho -tyyppisen aforismien toistelun sijaan. Lainasin kirjan isältäni, kun hän sitä mulle suositteli ja oli siitä kovasti pitänyt, ja vaikka se nyt itselleni ei ollutkaana täysiosuma, niin näen kyllä, että miten kirjan sisältö voi jollekulle olla tosi antoisaa. Juurikin esimerkiksi mun isän tyyppiset ihmiset, jotka on ehkä aina tehneet asioita sen takia, että ympäristö kannustaa tai painostaa tiettyyn suuntaan ja kaavaan, eivätkä ole osanneet pysähtyä miettimään mitä itse haluavat ja toimia sen mukaan, voisivat kirjan annista hyötyä. Eli uskaltaisin suositella ihmisille, joista tuntuu, että ovat ehkä liian tunnollisia ja/tai miellyttämisenhaluisia ja joihin ympäristön normit ja odotukset vaikuttaa niin, että välillä on hukassa se, mitä itse elämältään tahtoo. Tai sitten ihan vaan tyypeille, joiden on vaikea suhtautua "epäonnistumisiin".
Olen viime aikoina lukenut nuoruuteni suosikkeja, pari sellaista kirjaa, joista olen pitänyt hirveästi yläasteikäisenä mutta joita en ole sen jälkeen lukenut: Seita Parkkolan ja Nina Repon Jalostamo sekä Anne Ricen Veren vangit. Yllättävän hyvin toimivat vielä nytkin, ja varsinkin Jalostamo piti otteessaan! Plus Anne Ricen vampyyrikäsitys on edelleen se, josta itsekin pidän kiinni. Voi olla, että nyt kun ei ole kirjastoon pääsyä, niin luen vielä hyllystäni tuon trilogian kaksi muuta osaa, eli Vampyyri Lestatin ja Kadotettujen kuningattaren. Onko täällä muita, jotka pitävät Anne Ricen vampyyrikirjoista?
Kirjoitti: Thelina - 20.04.2020 10:08:26
Storytell on kyllä innostanut lukemaan enemmän viime aikoina ja olen nyt päässyt myös paremmin äänikirjojen makuun, niitä on mukavaa kuunnella lenkillä. Olen kaivannut viime aikoina kepeää ja mukavaa luettavaa, joten lukulistalla on ollut mm. Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens sekä hänen ja Adam Silveran yhteisteos What if it's us. Okaketun mainitsema Kimppakämppä (The Flatshare) on juuri nyt kuuntelussa ja pitää ehdottomasti tutustua myös hänen mainitsemiin The Switchiin sekä Emmi Itärannan uutuuteen, kunhan ilmestyvät :)
Kirjoitti: Vendela - 20.04.2020 10:38:17
Lainaus käyttäjältä: Okakettu
Olen ensimmäisenä äänikirjanani kuunnellut Jenny Golgenin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja aina lenkillä, takana on kuusi tuntia ja jäljellä neljä, ja huomaan miettiväni että ähh, milloin tämä loppuu, olen kuunnellut tätä jo ikuisuuden. :D Syy voi kyllä olla ihan tuossa kirjassakin, joka on minusta suoraan sanottuna melko kehno... Huomaan kuunnellessa, että minusta tuntuu, etten yhtään saa kiinni esimerkiksi tarinan rakenteesta ja näin. Kertojan äänestä ja kerronnasta kyllä pidän, se on ehdottomasti plussaa.
Minä kuuntelin tuon Uusia lukuja ja onnellisia loppuja myös jokin aika sitten ja tykkäsin siitä! Jännä miten voi olla niin erilaiset fiilikset samasta kirjasta :D Toki syy, miksi itse tykkäsin siitä oli se, ettei kirja pursuillut seksiä ja panemista niin kuin monet kirjat tuntuvat nykyisin tekevän. Joten pidin siitä, kun sain vain nauttia romanttisesta jännitteestä ja kirjahullusta päähenkilöstä. Eihän tuo mikään Nobel-ehdokas ole, mutta sellainen hyvänmielen kirja kyllä :)
Kuuntelin myös tuon Okaketun ja Thelinan mainitseman Kimppakämpän, joka oli kyllä parempi kuin tuo Uusia lukuja jne... :) Minusta idea tuossa oli mainio ja uusi sekä toteutus oli varsin onnistunut. Oletko päässyt jo tutustumaan tuohon Yhe Switchiin Okakettu? Minkälainen se on?
Pääsiäisen aikaan kuuntelin Terhi Tarkiaisen Pure mua vamppyyrikirjan joka oli todella mainio :D Pidin teoksen vampyyritulkinnasta ja siitä mihin suuntaan teos alun jälkeen suuntasi. Olin ehkä odottanut sellaista Fifty Shades-tyyppistä meninkiä mutta yllätyin positiivisesti kun seksi ei ollutkaa pääosassa, eikä sillä mässäilty ylettömästi vaan juoni kiertyi mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Lämmin suositus tälle!
Onko kukaan tutustunut Alex Michaelidesin teokseen Hiljainen potilas? Tämä olisi minulla odottamassa kuuntelua, mutta mietin kuuntelenko aivan vielä vai otanko sittenkin jotain Auschwitz-teemaista.
Kirjoitti: Okakettu - 20.04.2020 11:53:24
Tosi mukava kuulla, että muutkin täällä ovat pitäneet Kimppakämpästä! ♥ Minusta se on vain jotenkin niin hurmaava kirja, hauska ja lempeä. Luin The Switchin viime viikolla heti ilmestymispäivänään ja pidin siitäkin todella paljon. Kimppakämpän idea on minusta niin ylivoimaisen ihana, ettei The Switch aivan yltänyt sen tasolle, mutta toisaalta minusta oli hyvä, ettei O'Leary lähtenyt toistamaan samaa kaavaa. Tuossa hänen kakkoskirjassaan näkökulmahenkilöt ovat tällä kertaa 29-vuotias nainen ja hänen 79-vuotias isoäitinsä, ja tarinan pääpaino on enemmän perhesuhteissa kuin romantiikassa, vaikka kyllä romanssitkin olivat mielestäni oikein hyviä. :D Todella viihdyttävä hyvänmielenkirja, hauska ja lempeä kuten Kimppakämppäkin. Lukemisen jälkeen jäi sama fiilis kuin aikoinaan Kimppakämpän kanssa, että ottaisin heti luettavaksi kaikki O'Learyn muutkin kirjat, jos niitä olisi. Ensi vuonna ilmestyvää kolmatta romaania odotellessa.
Odon mainitsemaa Evelynin seitsemän kuolemaa -kirjaa pitää vielä hehkuttaa, ehdottomasti yksi parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja. Sen paranormaali elementti oli minusta tosi hienosti toteutettu (päähenkilön pitää ratkaista kartanon juhlissa tapahtuva murha heräämällä joka aamu uuden juhlavieraan kehossa), minkä lisäksi siinä oli vaikka mitä tarinan maailmaan liittyviä hiljalleen paljastuvia salaisuuksia, joita pidin todella kiehtovina. Äänikirjan lukija oli myös todella, todella hyvä, hän eläytyi juuri sopivasti muttei toisaalta ruvennut liiaksi ääninäyttelemään, ja hänen ääntään oli todella miellyttävä kuunnella. Harmi, ettei hän ole lukenut muita kirjoja, jotka itseäni kiinnostaisivat, olisin muuten ottanut heti seuraavaksi kuunteluvuoroon.
Minäkin olen käyttänyt Storytelia nyt todella ahkerasti, suureksi osaksi siitä syystä, että se olisi varmasti kuukausihintansa väärtti. :D Hiljainen potilas on myös minun lukulistallani, sitä on kehuttu sen verran paljon.
Kirjoitti: Kelsier - 20.04.2020 14:54:42
Emmi Itärannan kirja menee minullakin lukulistalle. Internet mainokset ovat yrittäneet saada minua ostamaan tuon Kimppakämpän ;D. Kuulostaa kyllä teidän kaikkien kuvailujen perusteella tosi kiinnostavalta. Ja Evelynin seitsemän kuolemaakin on jo listalla. Siinä kiehtoivat nimi ja kansi.
Viimeksi luin Anthony Doerrin Davidin unen. Pidin siitä muuten, mutta päähenkilö oli välillä todella pelottava hyypiö, vaikka olikin kiltti ja hyvää tarkoittava pohjimmiltaan.
Kirjoitti: Fiorella - 20.04.2020 20:20:38
Vendela, Hiljainen potilas oli minusta myös sellainen, että sen luki joutuin saadakseen tietää mitä siinä oikein tapahtui. Siinä oli ihan mielenkiintoinen mysteeri, ja samalla kun arvaili mitenkähän se juoni mahtaa mennä, ei kuitenkaan arvannut ihan oikein, eli onnistunut jännäri sen puolesta. :) On ärsyttävää, jos liian helposti arvaa, mitä tuleman pitää, silloin kun se ei ole tarkoituksena.
Lainaus
Golgenin kirjan tapauksessa kokonaisuus ei toiminut omalla kohdallani yhtään. Jotenkin asiat olivat siinä makuuni liian... yksinkertaistettuja, ehkä, esimerkiksi erilaisten vastakkainasettelujen suhteen - vain perinteiset kirjastot ovat hyviä, kaikenlainen uudistaminen ja digitalisaatio on pahasta, suurkaupungissa asuminen on ihan hirveää maaseutuun verrattuna, jne. Eikä siinä mitään, jos vaikka päähenkilö moisia miettii, mutta kun esimerkiksi tuolle kaupunki-asialle omistettiin oma lukunsa, jossa kaikki hahmot ja tapahtumat alleviivaamalla alleviivasivat samaa asiaa, että päähenkilön upea päätös vaihtaa maisemaa menee varmasti perille. Olisin kaivannut edes vähän enemmän nyansseja. :D Romanssissa minua vaivasi myös se, että hahmojen yhteenpäätymisen jälkeen mainittiin kyllä useaan otteeseen, kuinka ihana ja kiihkeä suhde heillä on, mutta sitä ei kunnolla näytetty.Ymmärrän tämän erittäin hyvin, Okakettu. :) Sanotaan näin, että olihan se aika lailla yksinkertaistettu tuossa mielessä, mutta minua se ei mitenkään jäänyt häiritsemään. Pitäisikin lukea uudestaan ja katsoa, muuttuuko vaikutelma. Se oli ainakin minulle nappivalinta stressin ja kiireen täyttämään elämänvaiheeseen, ehkä juuri siksi, että ei ollut mitään ahdistavaa, rumaa ja häiritsevää, kuten monessa sitä ennen alkuvuodesta lukemassani kirjassa, eikä tarvinnut edes ajatella ylimääräistä, vaan ihan vain lukea ja keskittyä hyvään teekupposeen ja rentoutumiseen.
Ehkä se toimi tavallaan lasten- ja nuortenkirjan tapaan; maailma on yksinkertaistettu niin, että unelmat voivat toteutua suhteellisen vaivattomasti, ei ole liikaa hankalia tai pahoja ihmisiä, jotka heittäisivät kapuloita rattaisiin, ja kaikki lutviutuu niin sujuvasti että asiat vain solahtavat kohdalleen. :) Ei mitenkään superrealistista, mutta siihen saumaan en olisi jaksanut millään lukea kertomusta, jossa ensin saisi potkut, sen jälkeen muuttaisi paikkaan, jossa kaikki paikalliset syrjisivät ja vieroksuisivat, puhuisivat pahaa ja tekisivät ilkeitä temppuja, kärsisi yksinäisyydestä, surkeasta säästä keskellä korpea, auto menisi rikki ja talossa vetäisi joka nurkasta, yritys menisi nurin ja joutuisi vielä petetyksi rakkaudessa ja tulisi kaikenlaista muutakin ikävää eteen. ;D Odotin jollain tapaa koko ajan, että jotain kauheaa vielä tapahtuu, kun kaikki menee muuten niin hyvin, mutta sitten kuitenkin tarinan mahdollisesti pahikseksi tai ainakin uhkakuvaksi luokiteltavatkin henkilöhahmot olivat pohjimmiltaan sympaattisia, kun asiaa katsoi heidän kannaltaan. :) Minusta oli jotenkin aivan ihanaa, että kerrankin selvittiin ilman sellaisia ylijärkyttäviä konflikteja ja vastoinkäymisetkin olivat hallittavissa olevia.
Itsekin muuten ihmettelin tuota, että suhteen hurjaa kiihkeyttä kyllä korostettiin, mutta verhot vedettiin aika tarkkaan eteen, kun jotain alkoi tapahtumaan. ;D Se toisaalta korosti sitä keveyttä, että ei menty siinäkään liian pitkälle. Jospa lukijakunnan suunniteltu kohderyhmä on joko perinteistä tai nuorempaa, tai kustantaja vanhoillisemman sorttinen? ::) En tiedä. ;)
Kirjoitti: Aionka - 23.04.2020 16:02:21
Ehkä se toimi tavallaan lasten- ja nuortenkirjan tapaan; maailma on yksinkertaistettu niin, että unelmat voivat toteutua suhteellisen vaivattomasti, ei ole liikaa hankalia tai pahoja ihmisiä, jotka heittäisivät kapuloita rattaisiin, ja kaikki lutviutuu niin sujuvasti että asiat vain solahtavat kohdalleen. :) Ei mitenkään superrealistista, mutta siihen saumaan en olisi jaksanut millään lukea kertomusta, jossa ensin saisi potkut, sen jälkeen muuttaisi paikkaan, jossa kaikki paikalliset syrjisivät ja vieroksuisivat, puhuisivat pahaa ja tekisivät ilkeitä temppuja, kärsisi yksinäisyydestä, surkeasta säästä keskellä korpea, auto menisi rikki ja talossa vetäisi joka nurkasta, yritys menisi nurin ja joutuisi vielä petetyksi rakkaudessa ja tulisi kaikenlaista muutakin ikävää eteen. ;DEn ole lukenut mainitsemaasi kijaa, mutta tiivistit tosi hyvin miksi nuortenkijat ei enää uppoa muhun :D Mä lukisin tosi mielelläni ton sun kuvaaman kertomuksen, kunhan se sijoittuisi tarpeeksi eksoottiseen paikkaan ja sitten niistä vaikeuksista päästäisiin jotenkin yli loppua kohden. Kaipaan lukiessa eskapismia, mutta en ilmeisesti ruusuisia kertomuksia.
Onko teidän kirjamaku muuttunut iän myötä? Jätättekö kirjoja helposti kesken?
Mä huomaan, että muutun aina vaan vaativammaksi lukemisen suhteen ja jätän helpommin kirjoja kesken, jos ne alkavat kehittyä itselle epämielekkääseen suuntaan. Romantiikka on esimerkiksi sellainen genre, jota olen alkanut välttelemään, koska sellaiset ylenpalttiset roihuaviksi, vuosisadan rakkaustarinoiksi kuvaillut romanssit ei vaan pidä mielenkiintoa enää. Tähän on ehkä ajanut se, että tykkään lukea seikkailufantasiaa, mitä mun kokemuksen perusteella monet naispuoliset nuortenkirjailijat käyttää hämygenrenä. Eli vaikka Goodreadsissa pääasiallisiksi genreiksi olisi merkitty fantasy ja/tai adventure, lukiessa kirja muuttuukin kuvaukseksi pääparin eeppisestä salamarakkaudesta.
Viimeisimpänä oon huomannut, että haluan lopettaa lukemisen heti, kun kirjailija alkaa kuvailemaan hahmojaan ylenpalttisen komeiksi/kauniiksi. Mua ei haittaa ollenkaan, jos kuvaus on jonkun hahmon kautta selvästi subjektiivisesti, eli esim "Petteri piti Markusta Jyväskylän kuumimpana jäbänä", mutta jos kijailija itse kuvailee hahmonsa piirteitä "kuin kreikkalainen patsas" tai tyyliin "Lilli oli käsittämättömän kaunis nainen. Hänen sieviä kasvojaan reunustivat täydelliset suklaanruskeat kiharat, jotka valuivat alas selkää kuin vesiputous, kohti hänen pyöreää pyllyään ja harvinaisen pitkiä gasellinjalkojaan" Luin vimeisimpänä Laini Taylorin Daughter of Smoke & Bone joka oli juuikin tällainen kokemus... ;D
Tosin tässä kohden olen lukenut niin monia edellämainitun kaltaisia kirjoja, että Goodreadsin algoritmi varmaan ajattelee mun rakastavan niitä!
Kirjoitti: Vendela - 27.04.2020 15:11:28
Lainaus käyttäjältä: Fio
Itsekin muuten ihmettelin tuota, että suhteen hurjaa kiihkeyttä kyllä korostettiin, mutta verhot vedettiin aika tarkkaan eteen, kun jotain alkoi tapahtumaan. ;D Se toisaalta korosti sitä keveyttä, että ei menty siinäkään liian pitkälle. Jospa lukijakunnan suunniteltu kohderyhmä on joko perinteistä tai nuorempaa, tai kustantaja vanhoillisemman sorttinen? ::) En tiedä. ;)Palaan vielä tähän Uusia lukuja ja onnellisia loppuja teokseen ;D Itse ajattelin tuon seksin puuttumisen tai verhojen vetämisen eteen juuri sillä, ettei kirja tahtonut ratsastaa ja mässäillä seksillä kuten niin monet romanttiset kertomukset tänä päivänä tekevät. Minusta tuntuu, ettei romanttisia kirjoja lueta lainkaan ellei niissä luvata villiä ja kiihkeää seksiä, joka hyvin harvoin on hyvin kirjoitettua. Toki poikkeuksia varmasti on, ja niistä saa kyllä vinkata tänne suuntaan, sillä itse olen kyllästynyt lukemaan sitä ainaista voihkintaa ja kiihkoa, joka kuitenkin tuntuu niin kovin lattealta. Toki, jos miettii vielä tätä Uusia lukuja... niin teos olisi ehkä toiminut jopa paremmin jos koko seksiin ei olisi viitattu lainkaan. Nyt tuo lopputulos oli kieltämättä hieman tönkkö ja herätti ehkä enemmän kysymyksiä. Mitä Okakettu nostit esille tuosta kirjasta, niin itse en edes pysähtynyt pohtimaan näitä vastakkainasetteluita ;D Toki siinä alleviivattiin ja korostettiin näitä tiettyjä teemoja, mutta itse en edes lukenut sitä kovin kantaaottavana vaan ennemmin sellaisena hömppänä, joka soljuu toisesta korvasta sitään ja toisesta ulos :)
Sitten ihan toiseen aiheeseen. Onko täällä kukaan lukenut autofiktiivisiä teoksia ja mitä mieltä olette niistä?
Kirjoitti: Larjus - 27.04.2020 16:16:25
Mitä nyt tässä mietin tota aihetta niin enpä voi todeta kuin että ei mulla oikeastaan mitään mielipidettä ole :D En oikeestaan osaa suhtautua niihin mitenkään ihmeellisellä tavalla, enkä lukiessani näe kertomuksen hahmoja muina kuin kertomuksen hahmoina. Muistelmat ja elämäkerrat ovat asia erikseen, mutta niissäkin mulle tulee usein semmoinen fiilis, että kuuntelen (luen) kun joku vain muistelee menneitä tapahtumia ym.
Kirjoitti: Kaarne - 27.04.2020 16:31:46
Hyvää: tuon nimen sisältö (se kohta oli upea!), tunnelma, avonaisiksi jäävät kohdat tarinassa, loppuratkaisu päähenkilön puolison suhteen. Huonoihin juttuihin en nyt lähde sen syvemmin, koska minulla on vahvoja Murakami-antipatioita, ja niistä osa on vahvasti makuasioita. Mutta oma lempparini häneltä on kyllä 1Q84:n osat 1 & 2.
En edelleenkään ole lukenut romaaneja kokonaan, mutta lisää runokirjoja kyllä. Shastra Deon The Agonist oli pysäyttävän hieno ja Mary Oliverin kokoelmat mukavan lempeitä väsyneisiin päiviin. Juuri nyt minulla on kesken uusintaluku Anne Carsonin upeasta Autobiography of Redistä ja sen jälkeen aion ponnistella ja lukea viimein jonkin romaanin loppuun.
Kirjoitti: Okakettu - 27.04.2020 19:05:05
Minuakin lukiessa hämmästytti seksin korostaminen, koska se ei jotenkin sopinut yhtään kirjan muuhun sävyyn – Ninan aiempi romanssihan esimerkiksi esitettiin todella hempeänä, joten äkillinen ääripäästä toiseen hyppääminen oli yllätys, varsinkin kun se tapahtui ihan yhtäkkiä. Ymmärrän tuon, ettei seksikohtauksilla välttämättä ole haluttu mässäillä, mutta myöskään minusta asian sivuuttaminen parilla referoivalla lauseella ei tässä tapauksessa toiminut pääparin suhteen rakentamisen kannalta, kun sille kerran annettiin niin suuri merkitys. Ennen yhteenpäätymistäänhän Nina ja Lennox etupäässä riitelivät ja olivat tylyjä toisilleen joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, joten minä olisin lukijana halunnut nähdä sen muutoksen ja aidon yhteisymmärryksen löytymisen. Sen sijaan ympäripyöreän seksin hehkuttamisen yhteydessä todetaan vain lyhyesti, että ”näin Nina tutustui Lennoxiin ja pääsi tämän sisimpään”, "hän oppi puhumaan miehen kieltä” ja ”Nina rakastui Lennoxiin. Hän tajusi sen jännittyneenä. Hän rakastui päivä päivältä enemmän”, jne, minkä jälkeen hypätään suoraan pakolliseen loppukonfliktiin.Lainaus käyttäjältä: FioItsekin muuten ihmettelin tuota, että suhteen hurjaa kiihkeyttä kyllä korostettiin, mutta verhot vedettiin aika tarkkaan eteen, kun jotain alkoi tapahtumaan. ;D Se toisaalta korosti sitä keveyttä, että ei menty siinäkään liian pitkälle. Jospa lukijakunnan suunniteltu kohderyhmä on joko perinteistä tai nuorempaa, tai kustantaja vanhoillisemman sorttinen? ::) En tiedä. ;)Palaan vielä tähän Uusia lukuja ja onnellisia loppuja teokseen ;D Itse ajattelin tuon seksin puuttumisen tai verhojen vetämisen eteen juuri sillä, ettei kirja tahtonut ratsastaa ja mässäillä seksillä kuten niin monet romanttiset kertomukset tänä päivänä tekevät. Minusta tuntuu, ettei romanttisia kirjoja lueta lainkaan ellei niissä luvata villiä ja kiihkeää seksiä, joka hyvin harvoin on hyvin kirjoitettua. Toki poikkeuksia varmasti on, ja niistä saa kyllä vinkata tänne suuntaan, sillä itse olen kyllästynyt lukemaan sitä ainaista voihkintaa ja kiihkoa, joka kuitenkin tuntuu niin kovin lattealta. Toki, jos miettii vielä tätä Uusia lukuja... niin teos olisi ehkä toiminut jopa paremmin jos koko seksiin ei olisi viitattu lainkaan. Nyt tuo lopputulos oli kieltämättä hieman tönkkö ja herätti ehkä enemmän kysymyksiä. Mitä Okakettu nostit esille tuosta kirjasta, niin itse en edes pysähtynyt pohtimaan näitä vastakkainasetteluita ;D Toki siinä alleviivattiin ja korostettiin näitä tiettyjä teemoja, mutta itse en edes lukenut sitä kovin kantaaottavana vaan ennemmin sellaisena hömppänä, joka soljuu toisesta korvasta sitään ja toisesta ulos :)
Noh, kyllä tuo kirja selvästi on tehnyt jotakin oikein, kun en osaa lakata puhumasta siitä, pahoittelut. ::) Mutta tosi hienoa, että siitä on herännyt näin hyvin keskustelua. Pitää vielä sanoa, etten missään nimessä odottanut tai halunnut hirmu realistista kuvausta elämän varjopuolista, tai erityisen kantaaottavaa teosta, koska kyllähän kevyen kirjallisuuden pitää saada olla kevyttä. Omaan makuuni asiat esitettiin silti vähän turhan mustavalkoisesti ja helposti, niin että henkilöistä ja tapahtumista tuli tahattoman karikatyyrimaisia. Tässä tapauksessa asiaan varmaan vaikutti jotenkin Golgenin kirjoitustyyli, koska en minä tällaisiin seikkoihin yleensä ihan näin sinnikkäästi juutu, heh. :)
Minäkin luin Hiljaisen potilaan tässä välissä, ja lopun käänne oli kieltämättä sellainen, joka kummitteli mielessä vielä myöhemmin. Jään lähes aina kaipaamaan psykologisissa trillereissä enemmän sitä psykologista puolta, mutta tässä sitä oli kerrankin riittävästi. :D Vehkan tavoin olen myös lukenut Mary Oliverin runoja, joista pidän hirmuisen paljon. ♥
Kirjoitti: Fiorella - 27.04.2020 19:30:39
Kirjoitti: Abarat - 01.05.2020 17:36:19
Kirjoitti: Crys - 01.05.2020 17:57:47
Abarat: Jos melodramaattinen romantiikka ja runsas ranskalaisen maaseudun ja pikkukylien kuvailu 1800 luvulta iskee, niin suosittelen sellasta klassikkokirjaa kun Gustave Flaubertin Madame Bovary. Mulla on myös suositella psykologista trilleriä, joka sijottuu Ranskaan, Pierre Lemaitren Verihäät, siinä on myös romantiikkaa, tosin vähän twistillä. Kuuntelin tämän kirjaston valikoimasta viime kesänä ja oli muuten hyvin miellyttävä lukijakin.
Kiinnostaisi lukea Nabokovin Kalvas hehku kun olen kuullut siitä suosituksia että siinä piisaa twistiä, mutta kiinnostaisi tietää onko tämä kuinka vaikea luettava tämä todellisuudessa on kun rakenne on haastava ja myöhäismodernismia/postmodernismia kuitekin on. Onko kukaan lukenut sitä?
Kirjoitti: Kelsier - 02.05.2020 18:34:24
Toinen on Claudie Gallayn Tyrskyt. Se kertoo Normandian rannikolla sijaisevasta piskusesta kylästä.
Näistä olen kaikista itse tykännyt paljon. :)
Kirjoitti: Abarat - 10.05.2020 11:17:44
Kirjoitti: summerblue - 17.05.2020 01:08:25
Abaratin Ranska-asiasta tuli mieleen, että mulla on ollut jo pitkään samanlainen Englanti-vaihe ja tekee mieli fiilistellä sitä paikkaa kirjojen kautta. Mikä tosin tarkoittaa sitä, että luen taas uudelleen niitä samoja Agatha Christien kirjoja kuin aina ennenkin, kun nirsoilijana mitään uutta ei tietenkään voi kokeilla :D
Huomasin tässä muutenkin pari päivää sitten, että oikeastaan luen todella paljon samoja kirjoja jatkuvasti. Esimerkiksi Agatha Christien "At Bertrand's Hotel" on sellainen, jonka kahlaan läpi varmaan joka vuosi. Halusinkin kysyä, että miten tämä teillä menee? Keskityttekö napsimaan uusia kirjoja, vai palaatteko usein myös jo aiemmin lukemienne kirjojen pariin?
Kirjoitti: Odo - 17.05.2020 16:48:10
Lainaus
Huomasin tässä muutenkin pari päivää sitten, että oikeastaan luen todella paljon samoja kirjoja jatkuvasti. Esimerkiksi Agatha Christien "At Bertrand's Hotel" on sellainen, jonka kahlaan läpi varmaan joka vuosi. Halusinkin kysyä, että miten tämä teillä menee? Keskityttekö napsimaan uusia kirjoja, vai palaatteko usein myös jo aiemmin lukemienne kirjojen pariin?Ennen "paluutani" lukuharrastuksen pariin, tunnuin vuosia lukevani vain samoja. Pääasiassa Potteria ja Nälkäpeliä. :D Nyt vuosi sitten uudelleen lukemiseen heränneenä löytyykin koko ajan uutta ja kiinnostavaa luettavaa!! Joten nyt vuoden verran pääasiassa vain uusia teoksia, eikä vanhan kertausta ja uusien kirjojen lista on pitkä. ;)
Kirjoitti: Abarat - 17.05.2020 19:59:18
Kirjoitti: Fiorella - 17.05.2020 20:08:04
Oletteko te käyneet jo kirjastossa? Täällä aukesivat isot kirjastot viikko sitten ja juuri äsken huomasin, että oma lähikirjastoni on huomenna auki kolmen tunnin ajan ja siellä seisoo noudettavissa ainakin puoli tusinaa varausta. Jotenkin jännittää koko kirjastoasia.Kävin jo! :D Oli jotenkin ihanaa, että viimein pääsi kirjastoon, vaikkakin vain rajattua reittiä noutamaan varauksen. Tulipa kotoisa olo.
Halusinkin kysyä, että miten tämä teillä menee? Keskityttekö napsimaan uusia kirjoja, vai palaatteko usein myös jo aiemmin lukemienne kirjojen pariin?
Minä luen sekä että; yleensä on aina jokunen uutuuskirja meneillään ja lisäksi luen omasta hyllystä tai muuten vastaan tulleita vanhoja kirjoja. Tässä kuussa olen lukenut Torey Haydenin kirjat, jotka itseltä löytyvät, ja sen uusimman, joka tuli kirjastosta varauksesta. Huomaan, että en niistä niin pidä, ja taidan pistää muut paitsi ehkä yhden kiertoon. Mikä mielenkiintoista, monessa arvostelussa, keskustelussa ym Lapsi muiden joukossa on rankattu heikoimmille sijoille, mutta edelleenkin se oli niistä eniten minun makuuni.
Tuokin uusin, Satutettu lapsi, oli sellainen, jonka luki nopeasti läpi, mutta ei se kovin syvää vaikutusta tehnyt. Nyt etenkin, kun luki monta peräkkäin, sen juonikaavan huomasi niin selvästi että se vähän tökki.
Kirjoitti: Thelina - 17.05.2020 20:42:33
Kirjastossa ei ole tullut vielä käytyä, pitääkin katsoa jos kävisi ensi viikolla! Olen lukenut tavallisia kirjoja viime aikoina tosi vähän, äänikirjat ovat sen sijaan vieneet mennessään, kun niitä on hyvä kuunnella lenkillä sekä sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Omassa kirjahyllyssä odottaa kyllä lukemista kirjankierrätyshyllystä napattu Barbara Woodin Domina. Barbara Wood on siitä hassu kirjailija, että kaikki hänen kirjat näyttävät kannen perusteella ihan kammottavilta roskaromaaneilta, mutta ovat oikeasti todella viihdyttäviä ja mukaansa tempaavia (ainakin minun mielestäni). Aikaisemmin on tullut luettua häneltä sellaiset kirjat kuin Sielun liekki ja Lumottu maa.
Kirjoitti: summerblue - 17.05.2020 22:48:46
Nimeän aina Pratchettin omaksi lempikirjailijakseni, mutta en minä oikeasti tykkää kaikesta tuotannosta. Nykyään en enää oikein pidä City watch-kirjoista. Pyrin pitämään lukemisen positiivisena asiana, ja noissa kirjoissa on sellaisia elementtejä, jotka häiritsevät tätä positiivisuuttani. Moist von Lipwigiä suorastaan inhoan, kun siinä siirryttiin jo pois vanhan koulukunnan tutusta ja turvallisesta. Munkin sydäntä lähellä on Pratchettin Kuolema henkilönä. Itse tykkään noista Näkymättömään yliopistoon sijoittuvista kirjoista. Muistan joskus viime vuonna googlanneeni kuinka paljon kustantaisi hankkia Last Continent omaan hyllyyn ja löytäneeni vain jonkun yhden kymmeniä euroja maksaneen käytetyn kirjan, mutta näitä järkevän hintaisia kappaleitahan on vaikka kuinka paljon. Ehkä en vain ole huomannut :D
Kirjoitti: Abarat - 17.05.2020 23:20:16
Haluaisin testata pääsenkö kiinni Pratchettin kirjoittamaan maailmaan englanniksi, esim. Lainaamalla kirjastosta kirjan Maskerade. Mitä mieltä ootte siitä ihan ensimmäisestä Discworld-kirjasta The Colour of Magic? Entä mikä on juuri se paras osa, te jotka ootte sarjaa lukenut?
Kirjoitti: summerblue - 18.05.2020 00:00:41
Mun mielestä tuo The Colour of Magic on tylsä kirja, eikä ollenkaan tämän miehen parhaimmistoa, mutta nämä ovat aina henkilökohtaisia mielipiteitä. :) Mieluummin aloittaisin vaikka siitä Maskeradesta, joka on paljon antoisampi lukukokemus. Mun kaikkien aikojen Pratchett-lemppari, jonka nimeän edelleen myös yleisesti lempikirjakseni on jouluparodia Hogfather. Tykkään paljon myös The Last Continent-kirjasta, jonka jo mainitsin, vaikka kaikista sen Australia-viittauksista en saakaan kiinni, kun Australia ei ole niin tuttu elementti. Kuoleman hahmoon keskittyvä Reaper Man on hieno myös, aika surullinenkin.
Kirjoitti: Arte - 18.05.2020 08:00:37
Lainaus
Huomasin tässä muutenkin pari päivää sitten, että oikeastaan luen todella paljon samoja kirjoja jatkuvasti. Esimerkiksi Agatha Christien "At Bertrand's Hotel" on sellainen, jonka kahlaan läpi varmaan joka vuosi. Halusinkin kysyä, että miten tämä teillä menee? Keskityttekö napsimaan uusia kirjoja, vai palaatteko usein myös jo aiemmin lukemienne kirjojen pariin?Uudelleen lukeminen on ihanaa <3 Luen joka vuosi joitain kirjoja uudestaan. Viime vuonna aloitin Pottereiden uudelleenluennan - se on vielä kesken - ja nyt huhtikuussa starttasin uudelleen Anna-kirjojen kanssa. Ostin myös itselleni uuden painoksen Pikku naisia, jonka olen lukenut joskus teininä, ja sen aion kans piakkoin lukea uudelleen. Monesti saatan myös omalla vuorollani valita lukupiiriin kirjan, jonka itse olen jo lukenut, koska pidin siitä, haluan lukea uudestaan ja jutella muiden kanssa. Uudelleenlukeminen on myös ihana tapa rakastua lukemiseen uudestaan, koska tietää, että tarina on hyvä. Hankin kirjahyllyyni pääasiassa vain sellaisia kirjoja, jotka haluan lukea uudestaan.
Kirjoitti: Kaarne - 19.05.2020 10:10:18
Nälkäpeleihin liittyen: Tänään pitäisi ilmestyä Ballad of Songbirds and Snakes, eli uusi ennakko-osa Nälkäpeli-sarjaan. Odotan sitä hurjasti, vaikka jännittääkin lukea edeltävän sarjan pahiksen näkökulmasta. Toisaalta uskon, että se on varmasti todella mielenkiintoista, ja Collins on tähän mennessä yllättänyt mut positiivisesti joka kerta. Matkijanärhi tosin vaati paljon sulattelua, koska se ei ollut yhtään sitä mitä odotin, mutta minusta se oli silti oivallinen kirja.
Ja nyt tätä viestiä kirjoittaessani kirja napsahtikin tilille ja Audibleen, joten !!!
Kirjoitti: Abarat - 26.05.2020 20:39:20
Kirjoitti: Odo - 26.05.2020 21:07:07
Lainaus
Entä mitä mieltä ootte Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää-kirjan jatko-osista?Minusta ne oli ihan ookoo! Ensimmäinen osa iski itseeni sen verran lujaa, ettei kaksi jälkimmäistä tehneet niin vaikutusta. Kolmannesta pidin ehkä enemmän kuin kakkosesta, että kannattaa se koko sarja tsekkailla. :) Sen sijaan Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia ei niin iskenyt, mutta harkitsen lukevani sen, kuinka Painovoimaa uhmataan Moyesin muista teoksista.
Jane Austenia en ole kyllä koskaan lukenut. ;D
Ah, viikonlopun pyhitän uudelle Nälkäpelille. Balladi laululinnuista ja käärmeistä on fyysisenä hersiona odottamassa huomiotani. :)
Kirjoitti: Fiorella - 26.05.2020 21:31:10
Abarat, minä taidan pitää kaikista Jane Austenin kirjoista, mutta Emma on sellainen, jota aina suosittelen ekaksi Austeniksi, koska se on kevyt ja hilpeä. :)
Riemuitsin kovasti viime viikolla, kun pääsin lopulta kirjastoon! <3 Vain varauksien noutaminen on mahdollista, mutta sain jo useamman. Aloitin innokkaana Sophie Kinsellan uusimman Sitä saa mitä antaa, vain huomatakseni että olin lukenut sen jo tuoreeltaan englanniksi iät ajat sitten. En edes hahmottanut että se oli se sama! ;D No, menihän tuo uudestaankin. Nyt on lukuvuorossa Sujata Masseyn Satapurin jalokivi, joka on samaa sarjaa kuin Murha Bombayssa - Perveen Mistry tutkii. Pidän tästä sarjasta enemmän kuin Rei Shimurasta, päähenkilö on jotenkin lähestyttävämpi ja vaikka en ole suuri Intia-fani noin yleensä, niin kaikki tuollainen kulttuurillinen kiehtoo ja kiinnostaa, varsinkin kun tämä sarja sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle.
Kirjoitti: Iloinen Sipuli - 08.06.2020 13:35:44
Jo lukemiani ja hyviä mainittakoon
- Johanna Sinisalo: Auringon ydin
- Piia Leino: Taivas
- K.K. Alongi: Kevätuhrit-trilogia (!!!)
- Helena Waris: Entropia
Ja sitten genreen kuuluvia, mutta ei ihan niin hyviä
- Esa Mäkinen: Totuuskuutio
- Antti Tuomainen: Parantaja
- Jemina Kuisma: Terra Antiqua
Mutta onko lisää suosituksia suomidystopialle, tälle uudelle mainiolle genrelle?
(Oma lukunsa ovat sitten toki ne suomalaiset scifi/dystopiateokset, jotka sijoittuvat kuvitteelliseen maailmaan, kuten Siiri Enorannan Nokkosvallankumous (ehkä paras ikinä) tai Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli)
Kirjoitti: Kaarne - 08.06.2020 13:55:53
Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa on metka dystopiahko romaani. Leena Krohnilla taas on useampiakin, kuten vaikkapa Unelmakuolema, mutta erityisen hyvin hän loistaa novelleissa ja pienoisromaaneissa. J. Pekka Mäkelän Nedut on myös hauska suomalainen vaihtoehtohistoriateos.
Kirjoitti: Fiorella - 08.06.2020 14:53:42
Tein uteliaisuuttani kirjaston sivulla haun ja löytyi mm. tällaisia, joita tosin en ole lukenut.
Laine, Petri; Leinonen, Anne: Kuulen laulun kaukaisen, 2014
Kansainvälisen avaruusaseman miehistö joutuu seuraamaan Maahan syöksyvän meteoriitin aiheuttamaa tuhoa. Jatkosodan lentäjä-ässää seuraa liiankin hyvä onni. Jääplaneetan tutkimusasemalla sattuu mystisiä kuolemantapauksia, eikä planeetta ole ollenkaan niin autio.
Aumasto, Marjaana: Rikas, laiha ja kaunis, 1996
Siitä ei ollut kuvausta, mutta googlettamalla löytyi kohta, missä kirjailija kertoo:
Joissakin kirjoissani Rikas, Laiha ja Kaunis (Kirjayhtymä1996), Ilvesnainen (Kirjayhtymä1998) ja Zaida (Tammi 2004) olen käyttänyt tyylikeinona science fictionia ja fantasiaa.
// Antoipa google tällaisenkin listan! No siinä on jo kirja poikineen. :)
https://projects.tuni.fi/dystopiaprojekti/suomalaisia-dystopioita/ (S, pelkkä kirjalistaus linkin takana)
Kirjoitti: Kiirsu - 08.06.2020 15:37:09
En ole itse kirjaa lukenut, mutta yhdellä kirjallisuuden kurssilla käsiteltiin Jan Salmisen Äidinmaata. Tämä kirja kuulosti tosi mielenkiintoiselta ja on ollut pitkään lukulistallani, en vain ole vielä saanut aikaiseksi lukea.
Lainaus käyttäjältä: Iloinen sipuli
kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että pelkästään kirjoista, joissa Kehä 3:n ympärillä on jonkinlaiset muurit, voisi muodostaa oman genrensäOi, en olekaan tähän törmännyt! Nyt alkoi kiinnostaa, missä kirjoissa on tällainen muuri? Haluan myös lukea!
Kirjoitti: Iloinen Sipuli - 08.06.2020 18:47:34
Kiirsu: Noh, jonkinlaista tämänkaltaista asetalmaa on havaittavissa ainakin teoksissa Taivas by Piia Leino, Totuuskuutio by Esa Mäkinen, Terra Antiqua by Jemina Kuisma, Entropia by Helena Waris. Antti Tuomaisen Parantajasta en muista, mutta oli kyllä muuten sellainen kirja, etten yhtään ihmettelisi :)
// kiitos myös Crys ja Nyyhti, meni lukulistalle!!
Kirjoitti: Crys - 12.06.2020 14:01:27
Kirjoitti: Nyyhti - 16.06.2020 08:14:06
Kirjoitti: LaraLura - 24.06.2020 23:31:55
Myöskin voin suositella Anu Kuusenoksan Aurora -sarja. Tähän sarjaan en vielä ole päässyt käsiksi, vaikka kirjat olivat hetken aikaa kirjahyllyssäni.
Kirjoitti: Tamsin - 11.07.2020 19:57:32
Olen löytänyt uuden mainoin genren, josta janoan lisää luettavaa. Nimittäin suomi-scifi/suomi-dystopia! Siis kirjoja, jotka sijoittuvat jollain tavalla poikkeukselliseen, mahdollisesti dystooppiseen Suomeen. Olen lukenut tähän "genreen" laskettavia hyviä ja vähemmän hyviä kirjoja, ja kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että pelkästään kirjoista, joissa Kehä 3:n ympärillä on jonkinlaiset muurit, voisi muodostaa oman genrensä.
Nämä kiinnostavat ja olisi mielenkiintoista kuulla lisää! :D Vielä muutama vuosi sitten pidin tätä omana guilty pleasure -muotonani, mutta yhden tällaisen kirjan lukeminen osoitti, että kyseessä on sittenkin pleasure ilman syyllisyyttä. Kirjan maailmaan oli niin houkuttelevaa sukeltaa, että aloin elätellä mielikuvaleikkejä omasta Suomi-dystopiasta tai -kauhusta ja omista seikkailuistani siellä. Omasta näkökulmastani tämä on kirjallisuuden parhaimpia piirteitä.
Suomi-kauhu, myös ilman dystopiaa, on myös jotenkin todella nautittavaa. Kirjojen vaihteleva tyylillinen ja taidollinen taso ei tee hallaa lukukokemukselle, jossa sisältö ja valinnat ovat kaikkein tärkeimmät.
Kirjoitti: Abarat - 15.07.2020 16:22:03
Kirjoitti: Fiorella - 15.07.2020 20:25:36
Illallinen vampyyrin kanssa oli vähän nolo, tai siitä ainakin huomasi että oli nuoren tytön kirjoittama. En muista enää kunnolla miten se oikein meni, mutta jäi mieleen että minua tökki pahasti se ajatus, että raiskausta romantisoidaan ja että päähenkilö, joka joutui vangiksi todistettuaan vampyyrien toimintaa, rakastuikin päätä pahkaa tyyppiin, joka paitsi kidnappasi, myös uhkaili henkeä ja kävi seksuaalisesti kimppuun. Ja sitten siinä tuli tietysti vielä kuvioihin kaikenlaista maagista ja suurta ennustusta ja muuta vastaavaa kliseetä.
Käytännössä se on painettu ficci omilla hahmoilla, vahvasti Twilight-vaikutteisilla mutta vain vahvemmin seksualisoiduilla. Voisi vähän rumasti sanoa, että vaikka jotakin tekstiä ihkutettaisiin ficcitasolla, se ei siitä välttämättä suurta romaania tee. Ainakaan tässä tapauksessa.
Kirjoitti: Melodie - 15.07.2020 22:47:58
Vähän sinne päin mainittakoon Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille, joka sijoittuu vaihtoehtoiseen (mutta aika dystooppiseen) Suomeen. Sekin oli enimmäksen hyvä!
Kirjoitti: summerblue - 05.08.2020 21:59:44
Lukiko teistä kukaan juniorina sellaista kirjasarjaa kuin Vihreä Varis? Tämä oli yksi sarjoista, joita intohimoisesti kahlasin ala-asteikäisenä läpi ja mulle on jäänyt noin 20-18 vuoden takaa mielikuvat, että näissä oli vähän järkyttävämpiä ja erikoisempia teemoja kuin muissa lukemissani kirjoissa. En tiedä onko tällä mielikuvalla mitään totuuspohjaa :D Noista kirjoista ei myöskään oikein löydy netistä tietoa, että voisi tutkia mistä mikäkin osa kertoo ennen kuin menee kirjastosta varaamaan, mutta otin kuitenkin nyt yhden lainaan nostalgiapärinöissäni. Tässä kirjassa kerrottiin Sakusta, jonka uusi kaveri käy apukoulua ja aikoinaan kymmenkesäisenä tämä apukouluasia oli tosi kiinnostava ja ennestään tuntematon juttu.
Kirjoitti: Fairy tale - 06.08.2020 13:16:03
Tällainen jälkijunassa kulkeminen mahdollistaa sen, että moni on jo kirjan tai kirjasarjan lukenut ja siihen itse tarttuessa se löytyy ilman suurta vaivaa ja odottamista kirjastosta ja sarjaa pääsee lukemaan läpi yhtäsoittoa. Parin vuoden jahkailun jälkeen aloitin viimein lukemaan Noituri-sarjaa. Tällä alueella ensimmäinen kirja tuotti vähän harmaita hiuksia, koska siihen oli paljon varauksia, mutta luin sen lopulta e-kirjana. Se oli ihka ensimmäinen kokemukseni lukea mitään e-kirjana. Kakkonen ja kolmonen nyt jo fyysisenä kirjana.
Jossain alitajunnassa odotan, että lukemani sarjat saavat uusia osia. Yksi näistä Outlander, johon joutuu sitten vielä odottamaan sen suomennoksenkin. Kiitos muuten lukuvinkeistä aiheesta suomidystopia. Kun seuraavaksi ihmettelen mitä voisi alkaa lukea, niin täältä olen käynyt hakemassa vinkkejä ja löytänyt uutta lukemista. :)
Kirjoitti: Fairy tale - 11.08.2020 19:26:51
Jäin nimittäin pohtimaan kirjojen suomennoksia. Itse suosin suomenkielistä kirjallisuutta ja odottelen suomennoksia, sillä aivan kaikkien kirjojen englanti ei ole suinkaan niin simppeliä, että pysyisin kärryillä. Ja pahus kun englanniksi lukeminen on hidasta (varsinkin kuvaukset) ja mielellään katsoo muutaman toistuvan sanan merkityksen.
Mutta nyt kehun Noituri-sarjan suomennoksia. En tiedä miten uskollisesti suomentaja on kääntänyt alkuperäisestä kielestä, mutta nyt kaksi osaa Narrenturmia lukeneena ja neljä kirjaa Noituria lukeneena uskoisin että ruokottomuudet ja muut alatyyliset ilmaisut on suomennettu oikeinkin hyvin. Pitkä pätkä kirjaa luettuna on kuin mikä muukin kirja, kunnes se yllättää tuolla suoralla hävyttömyydellään, joka läjähtää iloisesti silmille. Ennen tätä ainoastaan Outlanderin suomennoksessa on ollut muutama tuollainen vastaava kohta. (Esim. kerrotaan että hevonen paskantaa kikkareen pyörimään kinttuihin tai että joku pierasta töräyttää äänekkäästi.) Ehkäpä näitä on myös muiden kirjailijoiden teksteissä, mutta en ole vielä sellaista sattunut lukemaan.
Kirja imaisee mukaansa, kun on nähty parikymmenen rivin verran vaivaa kuvailemaan torilla tapahtuvaa hässäkkää ja mitä kaikkea se hässäkkä sisältää. Mitkä kojut kaatuva, kaalinpäät kierivät, possut karkaavat jne. tai vastaavasti kohta, jossa henkilö käyttää miekkaa ja tekee väistöjä. Taistelut ovat tylsiä, mutta hyvin kerrottuna ja tarinaa eteenpäin vievinä ne ovat onnistuineita.
Kirjoitti: Aionka - 21.08.2020 20:49:23
Jäin nimittäin pohtimaan kirjojen suomennoksia. Itse suosin suomenkielistä kirjallisuutta ja odottelen suomennoksia, sillä aivan kaikkien kirjojen englanti ei ole suinkaan niin simppeliä, että pysyisin kärryillä. Ja pahus kun englanniksi lukeminen on hidasta (varsinkin kuvaukset) ja mielellään katsoo muutaman toistuvan sanan merkityksen.Mun mielestä on olemassa niin mahdottoman hyviä suomennoksia, että välillä harmittaa, etten lue käytännössä mitään muuta kuin Ilta-Sanomia ja Aku Ankkaa suomeksi.
Olen siirtynyt kokonaan ekirjoihin, joten Google Play ja Amazon ovat pääasialliset kirjakauppani. Eipä ole tullut pahemmin suomenkielisiin kirjoihin törmättyä, en ole kyllä tajunnut etsiäkään. Oon innostunut indie-kirjailijoista, joiden teoksia saa parhaimmillaan eurolla em. kaupoista.
Mulla on myös kirjaston äppi, jossa ei ole suomenkielisiä kirjoja ollenkaan. Varmaan on olemassa joku eri kirjastosovellus suomenkielisille kirjoille, mutten varmaan kirjastokorttia tehdessä tajunnut, että sillekin olisi kysyntää. Vaikka asuin monta vuotta Iso-Britanniassa ja kotikieleni on edelleen englanti, iskee suomenkielinen teksti paljon syvemmälle ytimeen. Oon alunperin lukenut esim. Ylpeyden ja Ennakkoluulon suomeksi ja mun mielestä se suomennos on jotenkin vaan paljon parempi kuin itse alkuperäisteos ;D
Kirjoitti: Iloinen Sipuli - 05.09.2020 20:10:44
(Kiitos muuten uusista suosituksista! Lukulistalle meni - ja todellakin listalle, sillä juuri nyt kouluhommat ja niihin liittyvä lukeminen vie ihan kaiken ajan, en ole ehtinyt lukea kaunokirjallisuutta pitkään aikaan!)
Kirjoitti: Eino - 10.09.2020 22:46:26
Havahduin ehkä viisi vuotta sitten siihen, että luen melkein pelkästään ulkomaista kaunokirjallisuutta. Mulla oli jostain syystä sellainen käsitys, että suomalainen nykykirjallisuus on jotenkin tylsää ::) Halusin vähän haastaa itseäni pois mukavuusalueelta ja otin projektiksi lukea enemmän kotimaista. En oikein tiennyt mistä muualtakaan lähteä liikkeelle, joten etsin käsiini listan vuoden 2014 Finlandia-ehdokkaista ja aloin kahlaamaan niitä läpi. Osuin kyllä heti todelliseen kultasuoneen, koska kaikki mun tämän hetken kotimaiset suosikkikirjat on tuon vuoden Finlandia-ehdokkaita :D Anni Kytömäen Kultarinta on niistä ehdoton suosikki. Siinä on kaunis tarina, mutta eniten mulla on jäänyt mieleen kirjan kieli ja se, miten vahvasti luonto on kirjassa läsnä. Oon jo valmiiksi vähän luontohippi, mutta tuon lukukokemuksen jälkeen teki mieli vaan halailla puita päivät pitkät. Myös Tommi Kinnusen Neljäntienristeys ja Sirpa Kähkösen Graniittimies oli todella hyviä (ja helppolukuisia) kirjoja, joita suosittelen kyllä lämpimästi kaikille!
Lukuprojekti jäi päälle, ja olen pyrkinyt lukemaan ainakin kaksi-kolme ehdokasta kustakin kierroksesta vähän sen mukaan, mikä vaikuttaa kiinnostavalta. Itse Finlandia-voittajista en ole oikeastaan välittänyt. Vuoden 2018 voittajasta Olli Jalosen Taivaanpallosta pidin kyllä sen verran, että aion lukea sen jatko-osankin, mutta sitten taas esimerkiksi Laura Lindstedtin Oneiron jäi mulla kesken. Jätän tosi harvon kirjoja kesken, mutta kun jouduin uusimaan kirjaston lainaani neljättä kertaa, tajusin että ehkä kannattaa luovuttaa jo... Vuoden 2019 ehdokkaita en ole vielä alkanut lukemaan, koska niissä on ollut kirjastossa vielä niin paljon varauksia, etten jaksa odottaa. Pianhan vuoden 2020 ehdokkaatkin jo julkaistaan, josko sitten iskisi kiinni apajille viime vuoden kirjoihin ::)
Kirjoitti: Arte - 18.09.2020 22:24:48
Kiva kun sanoit tuosta Graniittimiehestä, pitääpä kokeilla! Kun kerran Neljäntienristeydestä ja Kultarinnasta pidit niin ainakin jollain tapaa samaan suuntaan menee kirjamieltymyksemme. :P
Kirjoitti: Fairy tale - 21.09.2020 20:39:52
Täällä on mukavasti tullut ehdotuksia ja kesän listaus itsekunkin lukemisista voi poikia innostusta. Kiitän kovasti täällä olleita ehdotuksia ja kiinnostuin itsekin hiukan tuosta suomidystopiasta, josko tutustuihin kirjaan tai pariin sen aihepiirin äärellä. :)
Kirjoitti: Vendela - 21.09.2020 21:08:01
Onko joku muu tutstunut tähän Rämelikan tarinaan?
Kirjoitti: Thelina - 22.09.2020 11:40:58
Vendela, minäkin olen kuullut hyvää tuosta Suon villistä laulusta ja se on lukulistallani :) Mietin vielä, kuuntelenko äänikirjana vai luenko tavallisena (vai e-kirjana). Kiva kuulla, että se oli hyvä, sillä tuo kuulostaa juuri sellaiselta kirjalta, mitä olen kaivannut!
Kirjoitti: Eino - 22.09.2020 19:23:39
Thelina, en pysty osoittamaan tarkasti, mikä mua Oneironissa vaivasi, mutta muistan että tunnelma oli siinä tosi raskas. Muistan eläneeni itse juuri samaan aikaan vähän hankalampaa elämänvaihetta, ja varmaan ahdistusta oli omassa elämässäkin riittämiin ilman lukuharrastustakin... Ylipäätään musta on kiinnostavaa miten voimakkaasti vaikka elämäntilanne ja ikä vaikuttaa lukukokemukseen. Toisinaan tiedostan hyvin selvästi jonkun kirjan luettuani, että olisin tykännyt tästä nuorempana tai jos olisin lukenut sen lomalla rentoutuneena ajan kanssa. Joskus jopa liian monen samaan aihepiiriin liittyvän kirjan jälkeen tulee täyskyllästyminen ja fiilis periaatteessa hyvän kirjan kohdalla on, että hohhoijaa taas tätä samaa :( Luin vähän aikaa sitten Katja Ketun Rose on poissa, ja ymmärsin kyllä miksi monet ovat sitä kehuneet ja pystyin nauttimaan kielestä ja juonikin tempaisi otteeseensa, mutta silti olin lähinnä helpottunut kun sain kirjan loppuun. Mulla oli meneillään vaihe, jolloin olin tosi kiinnostunut sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ja olin tosi uppoutunut siihen maailmaan. Ketun kohdalla tuli sitten se stoppi, enkä olisi jaksanut enää yhtään vähemmistöjen ja naisten sortamiseen liittyvää materiaalia, vaikka aihe on tosi tärkeä.
Kirjoitti: Abarat - 03.10.2020 15:54:33
Kirjoitti: Odo - 03.10.2020 16:02:42
Lainaus
Haluaisin taas lukea Stephen Kingin kirjoja... Mistä kumpuaa tunne, että kaikki pitäis omistaa?Tuskinpa kaikkia tarvii, luulisin, että Kingiä löytyy hyvin kirjastoista - vähintään kaukolainalla. :) Toki, joskus iskee inspiraatio haalia kasaan "koko sarja" tai "tuotanto", mikä ainakin mulle tulee, jos oikeen innostun. :D Nytkin haaveilen ja todennäköisesti tilaan itselleni joululahjaksi Potter-boksin, että saan sarjan just tietyillä kansilla englanniksi, hih. :D Oon niitä irtona koettanut metsäsää, mutta no edullisemmaksi tulee tuo boksi, eikä irtona saa enää esim. suomalaisesta tai adlibriksestä. Mut Kingiin vielä, että jos makustelet syksyn ja mietit, lähdetkö antikvariaattikierrokselle, löytyisikö sieltä! :) Kauppoihinkin tullut toki leffojen myötä uusintajulkkareita Kingistä, se on ihan kiva. :)
Itsehän en uskalla Kingiä lukea - siis kauhuja. :D Olen lukenut Mersumiehen ja Revolverimiehen, joista ensimmäinen on dekkari ja seuraava hieman sekametelisoppa (?), mutta ei kuitenkaan suoraan kauhua, tietääkseni. Ne oli ihan viihdyttäviä, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityinen palo iskenyt Kingiin. Sen sijaan ihan kivasti tykkäsin hänen teoksestaan "Kirjoittamisesta", mutta se oli aika omaelämänkerrallinen, kun toivoi sitä kirjoittamista enemmän. Vaikka kieltämättä hauska noinkin. :)
Kirjoitti: Larjus - 03.10.2020 16:17:44
Musta torni -sarjaa luin lukiossa yhden osan (sen ekan, Revolverimies vissiin) äikän kurssia varten, ja voi pojat kun oli tylsä. Meidän piti tehdä lukemamme kirjan pohjalta essee/tekstitaidon tehtävä kokeessa, ja selvisin vain, kun yksi tehtävävaihtoehto oli käsitellä kirjan kappale-/lukujakoa/rytmiä/teknistä toteutusta/jne. koska se oli siinä kirjassa tavallisesta poikkeava ja mieleenpainuva. Juonesta tai hahmoista en olisikaan pystynyt sanomaan mitään järkevää, koska koko kirja oli musta niin puuduttava. En löytänyt siitä mitään pelottavaa tai edes jännittävää, ja vain yksi kohta vähän ällötti :D Muuten vain tylsistytti sen lukeminen.
Kirjoitti: Abarat - 04.10.2020 18:21:17
Onko täällä joku, joka on pystynyt lukemaan sen Kingin järkäleen Kuvun alla?
Kirjoitti: Thelina - 04.10.2020 18:39:35
Kirjoitti: Fiorella - 18.10.2020 17:39:38
Teksti oli laadultaan ihan vastaavaa sekin. Omanlaistaan höttöä, mutta vaikka moni kohta pisti miettimään mielessään hieman kyynisesti, että mitenhän tämäkin olisi tosielämässä mennyt, niin silti sitä oli oikeasti aika mukavaa lukea. ;D Olen ollut niin väsynyt stressiin ja kaikkeen kiireeseen, että juuri tällainen ei-liian-älyllinen luettava oli juuri sitä mitä tarvitsikin. Aion jatkaa siihen joskus alekorista nappaamaani englanninkieliseen kirjaan, joka jäi sivuun, kun en jaksanut kiinnostua. Se on ilmeisesti tämän jatko-osa, niin voi ollakin että suoraan perään luettuna meneekin ihan mukavasti. :)
Kirjoitti: Abarat - 15.11.2020 18:22:25
Ajattelin käydä kirjastossa joten kiitos jos joku suosittelee hyvää kirjaa!
Kirjoitti: Orenji - 15.11.2020 18:59:28
Kirjoitti: Crys - 15.11.2020 19:21:34
Kirjoitti: Gil Galad - 16.11.2020 02:00:23
Kirjoitti: Abarat - 16.11.2020 08:17:11
Kirjoitti: Vendela - 16.11.2020 11:54:10
Kirjoitti: Rowena - 16.11.2020 17:14:17
Mä aloin just lukea Marko Leinon Joulutarinaa, ja se vaikuttaa kivalta. Siinä on synkkä alkuasetelma, mutta veikkaan, että tunnelma kevenee loppua kohti lämpöiseksi joulumieleksi. Kirjaa voi lukea kuin joulukalenteria, lukuja eli luukkuja on 24. En tiiä, onko Joulutarina sellainen kirja, jota Abarat etsii, enkä tosiaan oo lukenut vielä alkua pidemmälle, mutta ainakin joulunodotusta fiilisteleville tarina sopii.
Kirjoitti: Abarat - 22.11.2020 16:08:48
Kirjoitti: Thelina - 22.11.2020 17:06:54
Kotimaisia hyvänmielenkirjoja on kyllä vaikea äkkiseltään keksiä. Kristiina Vuori kirjoittaa historiallista romantiikkaa, mutta onhan kirjoissa monenlaisia asioita, niin en tiedä voiko niitäkään ihan hyvänmielenkirjoiksi sanoa. Sitten tuli mieleen Miia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, se on kyllä aika hyvän mielen (ja matkakuumeen) tuova kirja!
Kirjoitti: Fiorella - 22.11.2020 18:19:46
Minusta riemastuttavinta Mma Ramotswen salapoliisitaktiikassa on ehkä se asenne, että "usein parhaan tiedon saa, kun kysyy ihmiseltä itseltään". ;D
Jos tuntuu, että aihepiiri kiinnostaa, niin ensimmäisen kirjan alun perusteella ei ehkä vielä kannata luovuttaa. Mutta käytännössä yhden luettuaan on lukenut ne kaikki, siinä määrin ne ovat saman kaavan mukaisia. Toki hahmojen elämä ja sen tilanteet etenevät kaiken aikaa. Kun on lukenut kirjat yksitellen sitä mukaa kun ne ovat ilmestyneet (noin kerran vuodessa), ei samankaltaisuuskaan kyllästytä.
Suomalaisista hyvän mielen kirjoista tulee mieleen Veera Vaahteran (http://www.tammi.fi/kirjailija/veera-vaahtera) tuotanto, joka on miellyttävälukuista kevyttä romanttista tarinointia.
Kirjoitti: Salem - 04.12.2020 22:16:12
Täälläkin varmaan moni on lukenut Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarjaa? En yleensä helposti tartu kiinni mihinkään suomalaiseen ennalta tuntemattomaan kirjaan, vaan luen lähinnä YA-kirjoja englanniksi. Juuri sain luettua Björk-sarjasta "Kirkkopuiston rakastavaiset", ja se oli kyllä kirja, joka jäi mietityttämään.
Abarat mainitsi Ovet auki pappilaan-kirjan. Muistan lukeneeni nuo Jan Karonin kirjat joskus vuosia sitten, ja ne olivat ihania, mutta siitä on tosiaan aikaa, kun niitä on tullut luettua. Vähän katselin pitkästä aikaa sitä ykkösosaa, mutta en sitten lähtenyt siihen luku-urakkaan ainakaan vielä. Onko tämä sarja muille tuttu?
Kirjoitti: Vendela - 10.12.2020 08:54:43
Itse kuuntelin juuri Rileyn Enkelipuu nimisen teoksen (ei osa tuota yllämainittua sarjaa) ja nyt olen hieman hämmentynyt. Olen kuullut tuosta Seitsemän sisarta-sarjasta paljon hyvää mutta tämän yksittäisen, sarjaan kuulumattoman kirjan perusteella en oikein tiedä kannattaako aloittaa tuota sarjaa ollenkaan :D
Tässä Enkelipuussa oli sinällään ihan mielenkiintoinen asetelma, mutta ihmettelin useamman henkilöhahmon tekemiä päätöksiä ja niiden vaikutuksia. En oikein hyväksynyt niitä ja siksi jotkut hahmot jäivät vaille samaistumispintaa. Olin vähällä jättää koko kirjan kesken, mutta toisaalta jokin siinä kiehtoi ja halusin myös kuulla kuinka näiden hahmojen, jotka olivat tehneet maailman typerimpiä asioita, sitten lopulta käykään. No, olin pettynyt ja jäi vähän fiilis, että hahmo(t) päästettiin hieman liian helpolla. Jos joku on tämän lukenut, niin mukavaa olisi kuulla mitä mieltä loppu (ja toki koko kirja) herätti :)
Kirjoitti: Thelina - 10.12.2020 09:25:22
Salem, hyvä kun muistutit tuosta Björk -sarjasta, olen lukenut siitä muistaakseni ensimmäisen kirjan, mutta en muita. Muistaakseni tykkäsin siitä ja 1920-luku oli kiinnostava aikakausi. Alkoi kyllä kiinnostaa, mikä tuossa Kirkkopuiston rakastavaisissa jäi mietityttämään :D Ehkäpä tartun taas jossakin vaiheessa tähän sarjaan, kunhan saan muutamia muita kirjoja ensin luettua. Kirjojen lukeminen on vähän jumittanut viime aikoina, kesken on tällä hetkellä Robert Galbraithin uusin kirja Levoton veri ja eilen aloin kuunnella äänikirjana Sally Rooneyn Keskusteluja ystävien kesken. Molemmat vaikuttavat ihan hyviltä!
Kirjoitti: hiddenben - 10.12.2020 09:38:34
Thelina, kiva kuulla, että tuo Rooneyn esikoisteos vaikuttaa hyvältä! Tykkäsin kovasti Normaaleja ihmisiä -kirjasta, joten pitääkin tarttua tuohon heti, kun vain saan sen käsiini :) Minullakin on kirjojen lukeminen ollut hieman hidasta viime aikoina, mutta onneksi kaikki ovat olleet hyviä! Erityisesti Antti Röngän ja Petri Tammisen yhteiskirja Silloin tällöin onnellinen teki todella suuren vaikutuksen rehellisyydellään :)
Kirjoitti: Arte - 10.12.2020 09:55:04
Minäkin olen miettinyt, että tutustuisinko Normaaleja ihmisiä -kirjaan, koska tv-sarja oli kiinnostava ja koukuttava! Minullakin kirjojen lukeminen vähän tökkii, mutta onneksi kuunteleminen vielä sujuu ja on mukavaa.
Kirjoitti: Vendela - 10.12.2020 10:02:59
Olin niin keskittynyt tähän omaan "ongelmaani", että meni ihan ohi tuo Salemin maininta Virpi Hämeen-Anttilan Björkistä! Olen kaikki sarjan osat lukenut ja kovasti tykästynyt 1920-luvun Helsinkiin. Minuakin jäi kiinnostamaan, että mikä Kirkkopuiston rakastavaisissa jäi mietityttämään, itse muistan vain hämärästi kirjan tapahtumat.
/ Arte ehtikin myös naputella kommentin ja kiitos siitä! Vakuutun nyt entistä enemmän, että mikäli tuohon sarjaan tutustun niin teen sen selailemalla tuon omassa hyllyssä olevan pokkarin. Äänikirjana en viitsi kuunnella, kun menee vain aika hukkaan ja nuo ovat kuitenkin aika pitkiä/paksuja.
Ja se pitää vielä sanoa Thelinan mainitsemasta Robert Galbraithista että tätä kirjaa odotan kyllä! Näyttäisi ilmestyvän BookBeatiin äänikirjana ensi maanantaina ja olen jo varautunut etten ota tässä kuunteluun mitään kovin massiivista hommaa ennen sitä :D Olen kuullut tästä Levottomasta verestä hyvää ainakin mitä tulee Cormoranin ja Robinin veivaamiseen ;)
Kirjoitti: Kelsier - 10.12.2020 14:15:49
Tykkään kyllä sinänsä kahdessa aikatasossa liikkuvista kirjoista. Aiemmin Rileyltä lukemaani Keskiyön ruusuun verrattuna Seitsemän sisarta oli positiivinen yllätys, koska se oli puhtaasti romanttinen hömppädraama. Ruusu taas oli hassu sekoitus vakavaa historiallista romaania ja romantiikkidraamahömppää, mikä latisti koko kirjan tunnelmaa. Siihen oli vähän hankala asennoitua.
Kirjoitti: Fiorella - 10.12.2020 19:30:18
Kaikissa kirjoissa on jopa minun makuun ihan liikaa turhaa jahkailua ja rönsyilyä ja selvää tiivistämisen tarvetta. Hahmoissa on joka kerta niin, että joko taustatarina on tylsempi kuin päähahmo tai päinvastoin.
Heteronormatiivisuuden tasapainoksi löytyy yksi tyttörakkaus-kirjakin, mutta sekin vähän kipuilee aiheen rajamailla, että mitäs tämä nyt oikein onkaan. Se taisi silti olla näistä toimivimpia.
Minua kiusaa se outo taustahahmo Papa Salt, joka nähtävästi on saanut rahalla ja mystisellä vallalla hankituksi itselleen kokoelman maailman taiteilijoiden jälkeläisiä joka kulttuuritaustalla ja vetelee naruista vielä aikuisten lasten elämää ohjaillen. Vaikkakin tarkoitus on hyvä, niin asetelmassa on jotain creepyä. Omituinen tarina täynnä vähän liian isoja yhteensattumia, mystisiä maagisia juttuja ja nuoria naisia joilla on jokaisella joku kompleksi voitettavanaan.
Kirjoitti: Nyyhti - 11.12.2020 14:50:10
Luin Seitsemän sisarta vastikään ja minua siinä häiritsi eniten, että kaikki selvisi niin helposti. Siis jos eteen tuli ongelma, ne kyllä päivittelivät sitä kauheasti, mutta käytännössä se selvisi seuraavalla sivulla tai viimeistään seuraavassa luvussa. Lukijalle tällainen asetelma ei anna juuri mitään, kun isoillakaan päätöksillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, kun konflikti liukenee ennen kuin on ehtinyt syntyäkään.
Olen tästä tismalleen samaa mieltä! Itsekin kuuntelin tuon Seitsemän sisarta hiljattain, kun olin kuullut siitä niin paljon hyvää. Yksi kaverini, joka tykkää yleensä aina samanlaisesta hömpästä kuin minä, ihan erikseen suositteli kyseistä sarjaa. Alkuasetelma oli hurjan mielenkiintoinen, mutta siihen se sitten jäikin. Yli kuukauden kesti, että sain kirjan kuunneltua loppuun, ja tuntuu ettei siitä jäänyt juuri mitään käteen :D Paitsi sitä pohdin, selviäisikö joskus se "seitsemännen sisaren" mysteeri sekä se, miten ja miksi tämä Papa Salt oli lapsosensa hankkinut. Mutta ehkä kyseisen mysteerin selvittäminen ei ole koko sarjan kahlaamisen arvoista :D Mietin tosin vähän sitäkin, että olisiko tämä ollut helpommin lähestyttävissä paperiversiona, kuunteleminen kun on itselläni muutenkin niin hidasta (ja nukahdan aina jossain välissä, enkä tiedä mitä olen missannut).
Kirjoitti: Fiorella - 11.12.2020 20:17:21
Tämä sarjahan on rakennettu niin, että kukin kirja sijoittuu samaan ajankohtaan mutta eri henkilön vinkkelistä katsottuna, joten oma arvaukseni on, että seitsemännessä kaikki kokoontuvat taas yhteen ja tarina pannaan jotenkin pakettiin.
Kirjoitti: Tamsin - 15.01.2021 21:33:23
Kiitos ja niiaus.
//Kiitos Thelina! Tuo kuulostaa heti sellaiselta johon haluaisin tutustua. :D
Kirjoitti: Thelina - 15.01.2021 21:44:46
Kirjoitti: Tamsin - 15.01.2021 22:11:37
Koska aloitin satunnaiselta aukeamalta, eli Belin (brasilialainen esiäiti 20-luvun Pariisissa) tarinasta - ilman kontekstia - olin hämmentynyt siitä että kirja vaikutti siltä kuin erittäin älykkäälle avaruusolentolajille olisi syötetty tietoa tarinan aiheista, ihmisistä ja 1920-luvusta, ja se olisi tuottanut niin "aidon" tarinan kuin ihmiselämän kokemuksia ja psyykeä tuntemattomalle taholle on mahdollista. Tämä kuulostaa ilkeältä, mutta en tarkoita olla ilkeä, etenkään koska nämä kirjat ovat tuottaneet sadoilletuhansille ihmisille iloa ja mieluisaa ajanvietettä, mutta yritän kuvata hämmentynyttä vaikutelmaani. Kaikki oli sovinnaista, kohtaukset katkeilivat, mitään aitoa ei ollut mukana. Toinen mielikuva oli jonkinlaisen luovuuden sotasensuurin tuotos. Käytinkin kirjaa mielikuvaharjoitteena: miten kohtaus olisi pitänyt kirjoittaa paremmin saadakseen lukijassa aikaan aitoja tunteita.
Jossain vaiheessa tarina jatkui nykyajan päähenkilöstä minä-kertojana, mutta ongelmat säilyivät. Niin kuin mitään pahaa, rohkeaa, rehellistä, kiihottavaa (mistä tuo tuli?) ei pystyttäisi kertomaan. Minäkin tykkään melko viihteellistä kirjoista toisinaan, mutta tämä jättää joka syventymisen jälkeen hämmentyneen niljakkaan pettymyksen valtaan, vaikka jälkikäteen tuntuu kuin olisin nähnyt iltaa kohti hämärtyvän Rion, kuullut äänet kilometrien päästä merenrannalta ja nojannut parvekkeen kaiteeseen.
Kaikissa kirjoissa on jopa minun makuun ihan liikaa turhaa jahkailua ja rönsyilyä ja selvää tiivistämisen tarvetta. Hahmoissa on joka kerta niin, että joko taustatarina on tylsempi kuin päähahmo tai päinvastoin.
(--)
Minua kiusaa se outo taustahahmo Papa Salt, joka nähtävästi on saanut rahalla ja mystisellä vallalla hankituksi itselleen kokoelman maailman taiteilijoiden jälkeläisiä joka kulttuuritaustalla ja vetelee naruista vielä aikuisten lasten elämää ohjaillen. Vaikkakin tarkoitus on hyvä, niin asetelmassa on jotain creepyä. Omituinen tarina täynnä vähän liian isoja yhteensattumia, mystisiä maagisia juttuja ja nuoria naisia joilla on jokaisella joku kompleksi voitettavanaan.
Olen näistä samaa mieltä, mutta toisaalta jahkailua ja rönsyilyä olisi minusta voinut olla enemmän. Kielellisesti, ympäristön kuvailussa ja hahmojen fyysisessä ja sisäisessä tunnemaailmassa.
Tuo viimeinen pointti häiritsi alitajuisesti minuakin ja kirjoituksesi jälkeen ymmärsin miksi.
//Lisäys:
Kesävieraani selvitti että Riley ei kirjoita kirjojaan, vaan sanelee ne, ja jonkinlainen assistentti kirjoittaa ne suoraan puhtaaksi. Tämä avasi minulle todella paljon sitä hyvin epäkirjalliselta tuntuvaa otetta joka tarinoissa on. Kirjoittaminenhan on omanlaisensa tapa ajatella ja muodostaa asioita kuin varsinainen ajattelu, tai puhuminen.
Belin tarina itsessään on aika mielenkiintoinen ja siinä on ainesta. Ehkä jos kirjan lukee nopeasti, tai kuuntelee, ja kuvat virtaavat mielessä ilman että sanoihin tai kuvaukseen jää jumiin, syntyy viihdyttävää kokonaisuutta.
//Toinen lisäys:
Kun Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoista ottaa pois sarjakirjailijan (toisinaan todella) raskaat maneerit, niiden historiaa ja fiktioita sekoittavat tarinat ovat elämänmakuisia, nautittavia, persoonallisia ja täynnä tunteita ja tekoja. Etenkin Rileyyn verrattuna Mustosen pitäisi saada jokin historianelävöittämis- tai kirjallisuuspalkinto.
//Kolmas ja viimeinen lisäys:
Papa Salt tai Pa Salt on minusta niin hirveän tyhjä ja pölhö nimi...
Kirjoitti: Fiorella - 16.01.2021 00:10:16
Lainaus
toisaalta jahkailua ja rönsyilyä olisi minusta voinut olla enemmän. Kielellisesti, ympäristön kuvailussa ja hahmojen fyysisessä ja sisäisessä tunnemaailmassa.Tämä juuri! Koska minä kyllä tykkään runsaasta kuvailusta, mutta näissä kirjoissa se taas oli enemmänkin hyvin stereotyyppistä ja sielutonta "hänen pitkät, kauniit hiuksensa laskeutuivat vasten sinistä, helmikoristeisen laajahelmaisen leningin selkää" (omasta päästä vetäisty, mutta tähän tapaan) -kuvailua, ja sitten kussakin kirjassa on sivutolkulla turhaa ja sisällötöntä dialogia. "Ihanko totta? Eikö sinustakin? Kyllä, niin se on. Niin se on minunkin mielestäni. Niin, aivan. Voiko olla niin? Joo, siltä minusta ainakin tuntuu. No mutta entä jos kuitenkin? Ei kai nyt sentään. No ei, ehkä vain kuvittelen. Nähdään taas. Joo, nähdään taas. Ehkä ensi viikolla? Se olisi mukavaa. Hyvää yötä. Hyvää yötä sinullekin."
Jos tuo sanelu assistentille pitää paikkansa, se oikeastaan selittää tätä aika tavalla. Mietin nimittäin jossakin vaiheessa että se tosiaan kuulostaa enemmän todelliselta jaarittelevalta keskustelulta kuin harkitulta ja jäsennellyltä tekstiltä tarinassa. Eipä ihme, että kirjat ovat niin paksuja. ;D
Oma päivän pettymys. Luin kirjaston hyllystä nappaamani Kutsu minua nimelläsi, jota ainakin jossakin vaiheessa tuntui moni suorastaan fanittavan. Minuun ei kolahtanut sitten yhtään. Ollakseen ilmeisesti saavuttamattoman ja suuren ensirakkauden kuvaus, se oli minusta aika tyly ja vastenmielinenkin. Laitan nyt varalta spoilerin alle tuntemuksiani tai ehkä lähinnä ärsytyksenaiheitani.
Spoiler: näytä
Jäi sellainen mielikuva kuin isä olisi itse ollut homo, joka tyytyi suhteeseen naisen kanssa ja ikään kuin eli poikansa kautta sitä fantasiaansa. "Ei kerrota tästä äidille" -henkeen, vieläpä. Epämiellyttävää. Kirjoitti: Abarat - 16.01.2021 09:15:34
Kirjoitti: Joanniina - 16.01.2021 09:41:19
"Tarina alkaa Afrikasta, tarkemmin sanottuna Tansaniasta. Anita tuntuu elävän unelmaelämää - hänen miehensä Kimmo on kansallispuiston vartija, pojat Antti ja Simo suloisia lapsia. Vapaa-ajalla tavataan eurooppalaisia ystäviä, Tansanian kuuma luonto hehkuu kauniina ympärillä. Mutta Anita pelkää kun näkee ympärillään aika ajoin valkoisia miehiä - kaksi valkoisiin pukeutunutta suomalaismiestä tuntuu vainoavan häntä".
Kirjoitti: Thelina - 16.01.2021 10:43:12
Abarat, muistaakseni olen lukenut jonkun osan tuosta Unohdettujen kirjojen haustausmaa -sarjasta, mutta en oikein muista koko kirjasta mitään. En ehkä oikein päässyt sarjaan sisälle, taisin sitä paitsi lukea jonkun muun kuin osan 1 ensimmäisenä... Pitäisi ehkä tutkia, jos antaisi niille uuden mahdollisuuden.
Joko Vendela on päässyt Levottoman veren loppuun? Mitä tykkäsit :) Pistän tuohon spoilerin alle omia ajatusia!
Spoiler: näytä
Mutta voi olla, että omalla kohdallani tuo olisi toiminut paremmin perinteisenä kirjana, kun äänikirjana jotenkin helposti meni sekaisin ne kaikki horoskooppisekoilut ja monet haastateltavat ja tutkittavat henkilöt yms. Ja huomasin myös sen, että välillä kirjassa oli Talbotin tutkimuksiin liittyviä outoja piirroksia ja kirjoituksia kuvina ja niistä ei saanut mitään selvää e-kirjaversiosta, kun kuvat olivat niin pienellä tabletin ja kännykän näytöllä 
Hyvä kirja se kuitenkin oli, vaikka tällä kertaa ehkä tykkäsin enemmän ihmissuhdejutuista ja etsivän arjen kuvauksesta kuin itse päätapauksesta. Aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat, toivotaan että Robinin ja Cormoranin veivaaminenkin päätyy johonkin jossain vaiheessa! Kirjoitti: Vendela - 21.01.2021 08:37:20
Spoiler: näytä
Loppuratkaisu oli myös vähän sellainen... öööh... kun siinä nyt oli kuitenkin pyöritelty kaikenlaisia teorioita. Tuli tosiaan fiilis, että kaikki mahdollinen on tungettu samaan ilman suurempaa filtteriä Kirjoitti: Fiorella - 21.01.2021 19:30:57
Omiakin ajatuksiani spoileritagin alle:
Spoiler: näytä
Fiorella, minullekin tuo Kutsu minua nimelläsi -kirja oli aika pettymys, varsinkin kun olin nähnyt elokuvan ensin ja tykkäsin kyllä siitä. Tällä kertaa siis elokuva oli parempi, siinä oli jotenkin paljon kivempi ja ihanampi tunnelma. Enpä sitten tiedä, olisiko käännös jotenkin kökömpi kuin alkuperäinen kirja.Aloin miettiä, että ehkä se olikin se elokuva, mitä kaikki ihkuttivat silloin tuoreeltaan, eikä tuo kirja. ;D En ole sitä itse nähnyt.
Tuorein lukemani kirja on Emma Rous: Täydelliset vieraat. Kuuntelin alun äänikirjana ja sitten sain sen kirjastosta käsiini. Tarina avautui paremmin luettavassa muodossa, sillä siinä oli paljon muuttuvia tekijöitä ja vaihtuvia kertojia. Minusta tämä oli mielenkiintoinen mysteeri ja piti hyvin otteessaan. Mukavalla tavalla kevyempää luettavaa. :)
Kirjoitti: Salem - 09.02.2021 16:00:26
Kirjoitti: Vendela - 23.02.2021 10:17:45
Minä sain juuri kuunneltua tuon Emma Rousin Täydelliset vieraat. Olin hieman skeptinen sen suhteen, sillä kuuntelin jokin aika sitten saman kirjailijan esikoisteoksen Au pair mikä oli pettymys, sillä arvasin juonikuvion ihan liian aikaisin. Mutta onneksi tämä Täydelliset vieraat oli parempi ja piti otteessaan :) Kuten Fio jo totesi, kevyt luettava/kuunneltava!
Reader's block
Niin tuttu tunne mikä tulee ja menee ihan miten sattuu ;D Yleensä en ehkä tee asialle mitään, annan olla tai luen ficcejä. Toki kuuntelen niin paljon nykyisin äänikirjoja, että varsinainen lukeminen on ollut tosi vähäistä. Tämä oli aikaisemmin isompi harmin aihe, mutta nykyisin jos blokki iskee, niin yritän siirtää ajatukset muihin juttuihin :)
Kirjoitti: Salem - 24.02.2021 11:19:45
Mitä te olette lueskelleet viime aikoina? Itse sain eilen loppuun toisen Soul Riders-kirjan, joka perustuu suosittuun pelisarjaan. Sisäinen ikärajapoliisini heräsi, kun ei se minusta tuntunut ollenkaan lapsille sopivalta kirjalta, mutta itse lueskelin kymmenvuotiaana esim. Animorphsia, joten ehkä olen vain suosiolla hiljaa täällä tätinurkassa :D Ikävä kyllä tuo kirja tuntui myös tosi tylsältä ja sotkuiselta. Nämä hahmot ja maailma on sellainen mun soft spot niin kuin olen pelitopicissa joskus kirjoittanut, mutta vähän mietityttää, että jaksaako noita lukea lisää.
En ainakaan haeskelemalla huomannut, että täällä olisi mainittu tätä kirjaa, joten voisin kysyä, että oletteko muut lukeneet Holly Jacksonin A good girl's guide to murder? En oikein ihastunut tähänkään. Toisaalta kirja oli ihan viihdyttävä, mutta tuntui aika raskassoutuiselta, ja olen toisaalta lukenut varmasti kymmeniä hyvin samantapaisia kirjoja.
Huvittaa aina se, että loppupeleissä luen aika paljon kirjoja, joista en oikeastaan pidä :D
Kirjoitti: Vlad - 24.02.2021 13:44:56
Mitä te olette lueskelleet viime aikoina?
Mä olen kahlaillut läpi viimeisimpänä Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogiaa, jonka eka osa löytyy ihan omastakin hyllystä. Kaksi muuta osaa piti lainata kirjastosta. Kajon ahmaisin läpi päivässä, kun ei sitä malttanut laskea käsistään ollenkaan, ja tykkäsin siitä ihan hirveästi, vaikka joskus Kuuran ilmestyessä ajattelinkin, etten kuulu sen kohdeyleisöön ollenkaan, kun pararomanssit ei oikein iske. Luin sen nyt uudestaan ja kolahti kyllä jotenkin ihan uudella tavalla ja tuoltahan löytyy sävyjä enemmänkin. Oli sitten pakko varata kirjastosta jatko-osat ja tokan osan tosiaan luin tyyliin viidessä tunnissa, kun en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Ja pakko sanoa, että oli mun mielestä melkein jopa parempi kuin aloitusosa, vaikka yhden jutun sieltä arvasinkin jo Kuuran lopussa. Kolmas osa Ruska on tällä hetkellä luettavana ja tykkään kyllä siitäkin. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisia vastauksia pariin kysymykseen lopulta tulee ja tiedän jo tässä vaiheessa, että haluan ehdottomasti lukea myös sarjalle viime vuonna julkaistun spinoff-kirjan Hukan perimätkin, koska Kajon ja Ruskan kahden sivuhenkilön tarina kiinnostaa. Plus Jahti.
Kuura-trilogian jälkeen suunnitelmissa on alkaa kahlata Noituri-sarjaa läpi. Molemmat novellikokoelmat ja Haltiain verta mulla on tällä hetkellä lainassa kirjastosta, joten niihin on helppo siirtyä, kunhan Ruskasta selviän. Harkitsen myös sitä, että yrittäisin uudelleen kahlata Tulen ja jään laulun läpi, ekan kirjan luin joskus 2014 tms. ja muistan sen lukuprosessin kestäneen tyyliin vuoden ja etten tykännyt kirjasta juurikaan. Ehkä näin 6 vuoden jälkeen voisi yrittää uudelleen, jos selviäisi sen lukemisesta hieman nopeammin ja sais luettua sarjan muutkin osat. Mulla on toki myös edelleen pientä listaa siitä, mitä kirjoja varaan näiden nyt lainassa olevien jälkeen kirjastosta luettavaksi, joten varmaan luen ne ensin ja sen jälkeen toivottavasti saisi käytyä ihan kirjakaupassakin katsastamassa, jos saisin pari tiettyä kirjaa omaankin kirjahyllyyn. Finlandiankin voittanut Margarita on ehdottomasti yksi sellainen, jonka haluan lukea/omaan hyllyyn, Kristiina Vuoren uutukaista odotan innolla, haluaisin tutustua pariinkin dekkariin ja Neonkaupunki vaikutti ainakin takakantensa perusteella sellaselta kirjalta, että voisin tykätä. Ja voi olla, että nyt kun saan Kuura-trilogian luettua kirjastonkirjojen avulla loppuun, niin voisi oikeasti ostaa ne jatko-osat myös ihan omaankin hyllyyn. Ei tarvisi ainakaan aina hakea kirjastosta, kun haluaa lukea uudelleen. Tällä hetkellä tuntuu, että mulla on taas vähän semmoinen YA-vaihe menossa, että luen taas enemmän myös YA:ta, mulla on lainausjonossa useampikin YA, ja tavallaan kiinnostaisi tutustua yhteen itselleni vielä vieraaseen YA-sarjaan, luultavasti kirjaston kautta sekin.
Kirjoitti: Elfmaiden - 23.04.2021 15:17:48
Ensin luin viihdyttävän nuorten seikkailukirjan Pilvilinna (Kerstin Gier) (https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512412624/pilvilinna/). Pilvilinna on lempinimi vanhanaikaiselle ja elegantille loistohotellille Sveitsin vuoristossa, ja 17-v Fanny asuu siellä työharjoittelijana. Monenlaisten töidensä ohella hän ehtii tutustua hotelliin joulun-uudenvuoden ajaksi asettautuneisiin vieraisiin, joita on laaja kirjo (kutenkin henkilökuntaakin). Samalla Fanny alkaa tutustua paremmin etenkin kahteen nuoreen mieheen ja toisaalta kiinnittää huomoita eräisiin epäilyttäviin asoihin. Kirja on hauska ja sen sopivan jännittävä seikkailu tempasi mukaansa, ja tulin lukeneeksi sen uudelleenkin, kun halusin keskittyä kaikkiin yksityiskohtiin ja tunnelmoida tarinaa. Kirjassa on myös hyvin kauniit kannet, jotka ensin kiinnittivät huomioni!
Toinen mielenkiinnon herättänyt kirja on Find my (by André Aciman), joka on tavallaan jatkoa Call me by your name -kirjalle, melko pitkälle vuosien päähän. En ole itse lukenut tuota aiempaa, vaan nauttinut Elion ja Oliverin tarinasta vain elokuvana. Nyt heräsi kyllä halu lukea sekin, sillä Acimanin kirjoitustyyli oli kaunista ja kuvailevaa ja mielenkiintoisen yksityiskohtaista! Find me oli hieman hämmentävä, koska siinä on 4 eri osiota, eri henkilöiden näkökulmista kerrottuna. Minulle valkeni vasta aika myöhään, että ensimmäinen osa (melkein puolet kirjasta) kerrotaan Samuelin eli Elion isän näkökulmasta ja hänen elämästään. Sen jälkeen saamme kuulla mitä Eliolle kuuluu, ja sitten Oliverille. Luin arvosteluista, että moni CMBYN:n fani oli pettynyt, kun Elion, saati Oliverin osuus kirjassa on paljon vähäisempi, kuin moni odotti, joten siihen on hyvä varautua. Itse kuitenkin pidin kirjasta ja sen rönsyävistä hahmoista ja kauneudesta. Ajattelin lukea sen kohta vielä uudelleenkin :) En tiedä onko kirjaa suomennettu, luin tämän englanniksi.
Kirjoitti: Fiorella - 23.04.2021 17:43:16
Viimeaikaiset lukemani kirjat ovat olleet minulle tosi mieleisiä. Niissä on sattuman kaupalla ollut useammassa taustalla todellinen tarina inspiraationa.
* Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja - pitkästä aikaa sotateemainen kirja, joka puhutteli. Ja nimenomaan sillä, kuinka herätti ajatuksia sodanaikaisesta naisten kohtelusta niin siviileinä kuin valokuvaajina ja journalisteina. Kirja perustuu todellisiin tapahtumiin, vaikka päähenkilöt ovat keksittyjä. Myös rinnalla kulkenut nykyaikainen näkökulma oli riittävän kiinnostava, ettei jäänyt täysin menneen kuvauksen jalkoihin, kuten joskus käy. Aion ostaa tämän omaan hyllyyni.
* Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun - tämä oli asetelmaltaan todella koukuttava ja kiehtova. Myös tässä kulki tarina menneen ja nykyisen välillä vuorotellen, ja fiktiivinen tarina yhdistyi myös tässä kirjassa todelliseen olemassa olleeseen orpokotiin, jonne köyhien sieviä lapsia ryöstettiin, myytäviksi rahalla rikkaille ja kuuluisille. Vaikka henkilöhahmot olivat kuvitteellisia, vastaavia kokemuksia on dokumentoitu todellisilta ihmisiltä silloin.
* Maria Peters: Kapellimestari - tässä kerrotaan todellisesta ihmisestä romaanin keinoin; eräästä ensimmäisistä naiskapellimestareista aikana, jolloin kaikki sanoivat, että eihän sellainen ole mahdollista. Oli jotenkin voimaannuttavaa lukea, että niinkin erikoinen unelma saattoi kuitenkin toteutua, muutenkin kuin reittä pitkin.
* Paula Havaste: Morsiusmalja - tässä tarinassa kirjailija hyppää viime kirjojensa menneisyyden Suomesta Viron lähihistoriaan. Tämä ajankuvaus oli kiinnostavaa ja virkistävästi vähän erilaista edellisiin kirjoihin verraten, vaikka tykkäsin kyllä niistäkin. En ole kovin tuttu Viron arkihistorian kanssa ja mielenkiintoni ihan heräsi. Tykkäsin erityisesti sellaisista hetkistä, kun kylätietä kävellä lönkötellään lehmä narussa naapuriin, suunnitellaan tasavertaisia vaihtotalouskauppoja tai kehitellään hellalla ruokaa ja lasketaan, mihin ainekset riittävät ja paljonko pitää tilata. Siinä sivussa pohdiskellaan, keneltä se on pois, jos kaksi työmiestä tykkää majailla keskenään.
Ja vähän kevyempää romantiikkaa väliin. :)
* Nicholas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila - tämä oli varsin herttainen, joskin samalla yhteensattumiltaan sun muiltakin ominaisuuksiltaan melkoisen epäuskottava. Mutta Pariisi ja Venetsia toimivat aina, eivätkö vain? Vintage-lyhdyt, kuumailmapallot, kirjat ja herkkuhetket, kaikki on mukavaa. :) Ja teoriassa, onhan kaikki epätodennäköinenkin periaatteessa ihan mahdollista. ;)
Sitten pari omituisten otusten kerholaistakin.
* Kate Eberlen: Sinä vain - vähän sellainen kertomus, josta en oikein osannut sanoa alkuun juuta tai jaata. Ongelmaista porukkaa ja huonoja valintoja. Loppu osoittautui onnellisemmaksi kuin olisin ikinä uskonut lukiessani.
* Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin - kiehtova siinä mielessä, että piti tiukasti otteessaan, mutta paikoin häiritsevällä tavalla. Lopulta loppuratkaisu kuitenkin oli sellainen, etten tiennyt mitä mieltä siitä olisi ollut. "Ihan ok", mutta toivoin kyllä jotakin yhtä kiehtovaa kuin tunnelma tarinan alussa.
Kirjoitti: Salem - 09.05.2021 22:52:40
Postailin omistamiani tietokirjoja yms bookstagramiin, ja niitä löytyi vähän enemmän kuin luulin. Mulla on pari true crime-kirjaa, muutama brittien kuningashuoneeseen liittyvä opus, matkaoppaita, ja joitain urheiluaiheisia kirjoja.
Ostin synttäreideni aikaan hetken mielijohteesta Annimari Kortteen tarinan kertovan kirjan. Tällä viikolla sainkin kirjan pikku kätösiini, ja nyt on jotenkin inspiraatiota lukea muuta kuin fiktiota. Tuon lisäksi haluaisin yrittää taas 2019 MM-leijonien tarinan kertovaa kirjaa, joka jäi välistä, kun oli paljon muitakin kirjastolainoja viime kesänä. Lisäksi on yksi jalkapallon MM-kisojen historiaan liittyvä kirja, joka kiinnostaisi.
Kirjoitti: Kaarne - 10.05.2021 10:11:47
Lainaus
Millaiset kirjastorajoitukset teidän kotipaikkakunnalla on muuten nyt voimassa ja onko se vaikuttanut lukuharrastukseen?
Mulla nämä ovat itse asiassa lisänneet lukemista! Keväällä, kun pandemia alkoi, kirjastot olivat ensin vähän yli kuukauden kokonaan kiinni, mutta nyt ne ovat täällä Helsingissä olleet jostakin loppusyksystä alkaen auki sillä tavalla, että varauksia on voinut käydä hakemassa ja pientä muutaman hyllyn valikoimaa saanut selata. Olenkin oppinut varaamaan kiinnostavia kirjoja ja lukenut niistä ehkä 20%. (Olen hyvä aloittamaan, mutta huono lopettamaan. :D ) Varaussysteemi on myös erinomaista viihdettä, koska kun jono saattaa olla yli tuhannen ihmisen mittainen, on hauskaa seurata, miten se vähitellen lyhenee. ;D
Minä luen kaikenlaista laidasta laitaan, mutta kesälle päätin ottaa tavoitteeksi lukea omasta hyllystä kymmenen sellaista kirjaa, jotka ovat odottaneet siellä lukemista vähän pidempään tai sitten lyhyemmän ajan. Yllätyksekseni huomasin listaa tehdessäni, että sille tuli luonnostaan pelkästään naiskirjailijoiden teoksia. Kesällä minun olisi tarkoitus lukea nämä_
Christelle Dabosin The Mirror Visitor -sarjan tähän mennessä ilmestyneet kolme osaa (nämä on pitänyt lukea jo pitkään ja Okakettu on suositellut näitä myös)
Sara Stridbergin Unelmien tiedekunta (koska kerään Keltaista kirjastoa ja olisi ehkä hyvästä lukeakin niitä kerättyjä kirjoja, ja tämä on tosi kiinnostava!)
Ann Leckien Provenance (koska Ann Leckien Ancillary -sarja on suosikkejani scifisarjoista)
T. Kingfisherin Paladin's Grace (koska T. Kingfisher on erinomainen fantasiaseikkailukirjoittaja ♥)
Louise Glückin Uskollinen ja hyveellinen yö (loppuun) (Tää on ollut meikällä ja Okaketulla runopiirikirjana jostain helmikuusta asti)
Emily St. John Mandelin Last Night in Montreal (Tämän sain puolisolta synttärilahjaksi 2020 tammikuussa, joten pitäisi vähitellen tarttua siihen)
Sarah Perryn The Essex Serpent (Joka on myös ollut kesken suunnilleen viisi vuotta tai jotain)
Maggie Nelsonin Argonautit (koska pidin Sinelmistä kovasti, mutta en ole saanut tätä aloitettua)
Olen huomannut, että nykyään jopa vähän epäröin, jos kirjailija on mies. :D Se on jännää, mutta ei toisaalta haittaa minua pätkääkään, koska a) naistenkin kirjoittamia kirjoja on maailmassa riittämiin ja b) ainahan minä voin vilkaista vaikka Goodreadsin arvosteluita, jos kirja kiinnostaa, mutta mieskirjailija epäilyttää. :P
Kirjoitti: Aionka - 26.05.2021 18:59:01
Olen huomannut, että nykyään jopa vähän epäröin, jos kirjailija on mies. :D Se on jännää, mutta ei toisaalta haittaa minua pätkääkään, koska a) naistenkin kirjoittamia kirjoja on maailmassa riittämiin ja b) ainahan minä voin vilkaista vaikka Goodreadsin arvosteluita, jos kirja kiinnostaa, mutta mieskirjailija epäilyttää. :PVoi apua, tunnistan itseni tästä. Oon lukenut niin monta todella suosittua miesten kirjoittamaa kirjaa, jossa kaikki naishahmot tai naisiin liittyvä on ollut vaan niin huonosti toteutettua tai häiritsevää että se on vaan pilannut kokemuksen. Yritän päästä tästä eroon, mutta nykyään varmaan 90% lukemistani kirjoista on naisten kirjoittamia ja ennakkoluuloni menee niin pitkälle, että jos joku kirjoittaja kirjoittaa [nimikirjain.nimikirjain sukunimi] -muodossa, alan heti miettimään että oivoi onkohan toi kirjailija mies... ;D Mut onneksi nykyään olen parempi filtteröimään kirjoja ja jos tulee luettua joku törkyseksistinen kirja ja menettää uskon ihmiskuntaan niin voi puhdistaa aivot lukemalla vaikka jotain Neil Gaimanilta tai Terry Pratchetiltä.
Kirjoitti: Abarat - 30.05.2021 01:09:22
Kirjoitti: Fiorella - 30.05.2021 02:35:03
Lainaus
Mistähän Suon villi laulu-kirjan suosio on peräisin? Varausjonot on tosi pitkiä. Pelkään että lukeminen jää pois mun elämästä jos en pian löydä hyvää luettavaa.Suon villi laulu oli hyvä kirja, tykkäsin itsekin, mutta ei se mikään elämää suurempi sillä tapaa ollut, etteikö sen lukeminen voisi odottaa aikaansakin. Hyvät kirjat eivät onneksi uutuushyllyyn lopu. :)
Ja jos tuntuu, ettei niihin uutuuksiin pääse millään käsiksi, nappaa ilmainen kokeilu jostakin äänikirjapalvelusta ja kuuntele uutuuksia kätevästi samalla kun vaikka värität rentouttavaa värityskirjaa tai teet palapeliä, neulot sukkaa tms. :) Hoksasin tämän konstin ja olen sillä saanut nyt luettua useamman kirjan, joissa varausjonossa olin sijalla 357 tai 129.
Kirjoitti: Nyyhti - 03.06.2021 21:39:31
Kirjoitti: Orenji - 03.06.2021 22:07:48
Kirjoitti: Thelina - 03.06.2021 22:24:52
Onko täällä kukaan lukenut Juhani Karilan Pienen hauen pyydystystä? Kirja on uinut monen lukulistalle mm. bloggaaja Stella Harasekin suosituksista ja sieltä itsekin sen bongasin. Suosittelen vahvasti, jos Lappimysteeri ja suomalainen mytologia kiinnostaa! Ei kannata lukea kirjasta liikaa etukäteen, on hauskempaa yllättyä matkalla :D tämä on myös loistava äänikirjana!
Kirjoitti: Crys - 04.06.2021 08:20:41
Kirjoitti: Larjus - 04.06.2021 19:40:03
Kirjastoon laitoin itselleni varauksen seuraavaan Nevermoor-kirjaan, mutta sitä en saa luettavakseni varmaan ikuisuuteen 😅 Aion kuitenkin odottaa, kun nimenomaan haluan lukea sen tavallisena printattuna kirjana suomeksi, ihan niin kuin edeltävät osatkin. Ei sillä mikään kiire ole.
Kirjoitti: Vendela - 06.06.2021 20:48:53
Nyt kesken on monen täällä Finissäkin suosittelema Talo taivaansinisellä merellä. Noin puolet on takana ja tykkään kyllä! Mitä muut ovat tästä tykänneet?
Kirjoitti: Crys - 11.06.2021 21:30:11
Kirjoitti: Fiorella - 11.06.2021 21:54:26
On mielenkiintoista nähdä, miten käy sitten sen kahdeksannen kirjan kanssa, jos sellainen siis on tulossa. Olisin kyllä toivonut, että sarjaan olisi saatu jo selvyys ja kysymyksiin vastaukset tässä seitsemännessä, mutta aloin jo itsekin miettiä, että kun olen kuunnellut yli kolmanneksen, eikä vielä ole juuri mitään selvillä, ei välttämättä uskalla toivoa saavansa vielä kunnollista lopetusta tarinaan.
Kirjoitti: Pipe - 07.07.2021 22:42:19
Toinen mielenkiinnon herättänyt kirja on Find my (by André Aciman), joka on tavallaan jatkoa Call me by your name -kirjalle, melko pitkälle vuosien päähän. En ole itse lukenut tuota aiempaa, vaan nauttinut Elion ja Oliverin tarinasta vain elokuvana. Nyt heräsi kyllä halu lukea sekin, sillä Acimanin kirjoitustyyli oli kaunista ja kuvailevaa ja mielenkiintoisen yksityiskohtaista! Find me oli hieman hämmentävä, koska siinä on 4 eri osiota, eri henkilöiden näkökulmista kerrottuna. Minulle valkeni vasta aika myöhään, että ensimmäinen osa (melkein puolet kirjasta) kerrotaan Samuelin eli Elion isän näkökulmasta ja hänen elämästään. Sen jälkeen saamme kuulla mitä Eliolle kuuluu, ja sitten Oliverille. Luin arvosteluista, että moni CMBYN:n fani oli pettynyt, kun Elion, saati Oliverin osuus kirjassa on paljon vähäisempi, kuin moni odotti, joten siihen on hyvä varautua. Itse kuitenkin pidin kirjasta ja sen rönsyävistä hahmoista ja kauneudesta. Ajattelin lukea sen kohta vielä uudelleenkin :) En tiedä onko kirjaa suomennettu, luin tämän englanniksi.
Hyvä etten siis ollut ainut, jolla oli hieman :o fiilis lukiessa tätä kirjaa, itsekin tajusin vasta todella myöhään että tosiaan puhuttiinkin Elion isästä minä kertojana, eikä Eliosta (tai Oliverista). Luin itse siis tämän suomennoksen, joten se on jokin aika sitten jo ilmestynyt.
Kirja oli mun mielestä hyvä kerrottiin hienosti ja Acimanilla on hyvä tyyli kirjoittaa, mutta aateltuna CMBYN kirjan jatko-osaksi se ei ollut hyvä, se olis voinut ennemmin olla jollain Spinoff nimellä, kuin jatko-osa nimellä, niin olisi kuvannut ehkä paremmin ;D. Mä oletin kokoajan, et kirja nimenomaan kertoisi Elion ja Oliverin (mahdollisesta) rakkaustarinasta (joskus hamassa tulevaisuudessa), mut eihän se kertonutkaan ja sitten kun tajusit et siinä puhuttiinkin kokoajan Elion isästä ni rupes vain odottaan sitä kun Elio ja Oliver tapaa (vai tapaako ne edes ollenkaan) ja sitten tavallaan mä odotin ja toivoin et se olis päättynyt noin kun se päätty, mut silti mä olin kuitenkin tosi pettynyt siihen loppuun
Spoiler: näytä
Kirjoitti: Crys - 06.08.2021 18:37:56
Kirjoitti: Abarat - 25.08.2021 10:37:08
Kirjoitti: Thelina - 25.08.2021 10:55:17
Onko kukaan muu tykännyt Joël Dickerin kirjoista? Häneltä on ilmeistynyt nyt uusi, Huoneen 622 arvoitus :) varasin sen kirjastosta hyvissä ajoin ennen ilmestymistä, niin sain sen melkein heti käsiini! Nyt pitäisi vaan uppoutua kunnolla lukemaan.
// Ai niin, jos ihan jännityskirja maistuu kauhun sijaan, niin sellaisen luin vähän aikaa sitten kuin Nainen ikkunassa / A J Finn. Suosittelen!
Kirjoitti: Larjus - 25.08.2021 11:11:47
Yks klassikko on kans mun lempparini Tri Jekyll ja Mr Hyde. Ei ehkä sillee niin pelottava kauhuelementtien kautta, mutta kyllä se ainakin mun mieltä mukavasti kutkuttelee moneen kertaan luettunakin (vaikka eka kerta oli tietty paras). Ja on sen mun mielestä ainakin kuumottavampi kuin Draculan ja Frankensteinin kaltaiset klassikot (jotka oli mun mielestä jopa tylsiä). Pitäs varmaa iteki lukee se taas uudestaan pitkästä aikaa.
Kirjoitti: Vendela - 25.08.2021 11:58:06
Onko kukaan muu tykännyt Joël Dickerin kirjoista? Häneltä on ilmeistynyt nyt uusi, Huoneen 622 arvoitus :) varasin sen kirjastosta hyvissä ajoin ennen ilmestymistä, niin sain sen melkein heti käsiini! Nyt pitäisi vaan uppoutua kunnolla lukemaan.Minä! Tykkäsin eniten siitä Harry Quebertin tapauksesta :D Muutkin ovat olleet kyllä hyviä ja tämä Huone 622 on kuuntelulistalla. Joten mukava olisi kuulla mitä tykkäät siitä kunhan pääset kunnolla tarinan kimppuun :)
Kirjoitti: Clearwater - 29.08.2021 12:18:16
Onko kukaan muu tykännyt Joël Dickerin kirjoista? Häneltä on ilmeistynyt nyt uusi, Huoneen 622 arvoitus :) varasin sen kirjastosta hyvissä ajoin ennen ilmestymistä, niin sain sen melkein heti käsiini! Nyt pitäisi vaan uppoutua kunnolla lukemaan.
Et usko, miten iloiseksi mä tulin tämän lukemisesta! Kuten Vendela jo totesi, Totuus Harry Quebertin tapauksesta on minunkin suosikkini. Se on järkäle, muttei tunnu siltä, kun sen sisään pääsee kunnolla. Ostinpa sen lukioaikana jopa ruotsiksi, että olisin sen avulla harjoitellut ylppäreihin, mutta arvatkaa teinkö näin yhtään koskaan... Baltimoren sukuhaaran tragedia on nimensä mukaisesti tragedia, eikä varmaan tästä syystä yltänyt edeltäjänsä tasolle. En ollut edes tietoinen, että häneltä on tulossa uusi suomennos ja hyvä, ettei siinä Prisman kirjaosastolla itku tullut, kun tuon uusimman huomasin. Ostin sen heti, kun eihän sitä nyt voinut sinne jättää ja myös täällä odotellaan kuumeisesti sen pariin pääsyä. Miten edellinen, Stephanie Mailerin katoaminen? Oletteko jo sen lukeneet?
Kirjoitti: leofurioso - 03.09.2021 22:13:08
Eikä pelkästään kaunokirjallisiin teoksiin ole minun tämä aikakauden kiinnostus edennyt, sillä eihän Ebba, kuningattaren sisar-kirjakaan fiktiota ole, mutta toisenlaista tietokirjallisuuttakin tullut luetuksi. Tai ainakin sellaista kirjallisuutta, joka saanut sukulaiseni ihmetteleen, että kuinka voin lukea mm. Mikko Moilasen kirjoittaman Kohtalona mestauslava; Kuolemanrangaistus Suomessa 1500-1825 tai vastaavasti Janne Haikarin, Anu Lahtisen, Marko Hakasen ja Alex Snellmanin tekemän Aatelin historia Suomessa. Ehkä mulla on syynä vaan se, että haluan tutkia erilaisia asioita kyseiseltä aikakaudelta, kun se kuitenkin toimii jonkinlaisena väylänä myös oman suvun historiaan.
Lainaus
Onko kukaan muu tykännyt Joël Dickerin kirjoista? Häneltä on ilmeistynyt nyt uusi, Huoneen 622 arvoitus :) varasin sen kirjastosta hyvissä ajoin ennen ilmestymistä, niin sain sen melkein heti käsiini! Nyt pitäisi vaan uppoutua kunnolla lukemaan.
Mun on pitänyt pitkän aikaa saada luetuksi Dickerin kirjoista osa, mutta aina tuntuu menevän kirjaston kymmenet ja taas kymmenet varaukset ja uutuudet edelle. Oon tykännyt kyl niistä, mitkä oon lukenut ja minua muutenkin miellyttää se, että kirjailija on samaa ikäluokkaa kuin mitä itse on. Olen toki nähnyt varsinkin Facebookin puolella, kuinka ehkä "vanhemmat" lukijat ei niinkään ymmärrä Joël Dickerin hyvyyttä tai edes sitä, miksi mm. eräs on valikoitunut Keltaiseen kirjastoon. Itse tykkään siitä, että on myös Suomessa julkaistu teoksia, jotka ehkä toimivat myöskin nuorempien lukijoiden mielestä, ei vaan varttuneempien ihmisten osalta. Ehkä se tyyli ei iske kaikkiin, mut lopultahan se on jokaisen oma maku, joka määrittelee, millaisesta kirjallisuudesta tykkää.
Kuinka moni meinaa ensi keskiviikkona, 8.9.2021, lukea kirjoja tai kirjaa Read Hourin kunniaksi? Itse taidan lukea silloinkin, koska kuitenkin ei oo montaa päivää elämässäni, jolloin en lukisi. Ja mielestäni kuitenkin on tärkeää se, että kehitettäisiin keinoja, jolla kaikenikäiset ihmiset tarttuisivat mieluusti edelleen kirjoihin. On meinaan ollut aika surullista seurata uutisissa, kuinka mm. suomalaisten lukutaito mittareilla mitattuna mm. Pisa-tutkimuksen osalta laskenut kuin lehmän häntä tai samahan on monessa muussakin aineessa käynyt. Kuitenkin en pysty välttämättä itse ainakaan syyttämään lapsia tai nuoria siitä kokonaan, koska ehkä aikuisetkin voisi ottaa pientä vastuuta siitä. Oon meinaan avautunut eräissä keskusteluissa siitä, että kyllä Suomessa arvostetaan lukemista, jos se tehdään vaan eräiden mukaan oikein.
Lainaus
Sillä, että oikeasti hyödynnettäisiin älylaitteita ja ei myöskään väheksyttäisi lukemista, jos se tapahtuukin äänikirjojen tai e-kirjojen avulla. Ja suositeltaisiin lukemista joka on lähempänä nykyajan someaikakauden lapsia kuin 40-50-lukua ja sitä maailmankatsomusta. Ja toisaalta koulussa voisi kyllä vaatia lapsilta enemmän eikä vaan tehdä "kivoja asioita", koska valitettavan usein näkee senkin, että kun ei edes vaadita tarpeeksi tiukkana, niin ainakin fiksuimmat muksut osaa mennä rimaa hipoen vaan tarvittavalla tasolla. Ja toisaalta jo pelkästään sarjakuviin innostuminenkin saattaa ruokkia lukuintoa myöhemmässä vaiheessa, joten ei niitäkään pitäisi väheksyä. Mielestäni olisi järkevää osoittaa lapsille ja nuorille, että on aivan yksi hailee mitä luet, kunhan lukee. Oli se sit sarjakuva tai vaikka pelimaailmaan sijoittuva teos tai joku tietokirja kiinnostuksen kohteesta, ilman vanhempien morkkausintoa. Valitettavan usein kirjastossa myös kuulee näitä, että isä/äiti/isovanhempi lähinnä kommentoi, että "miksi nyt tuollaisen otat, kun pitäisi lukea fiksumpia teoksia yms..." Ei se ainakaan lukemisen intoa kasvata, jos kuulee lukevansa väärin tai vääristä aiheista tai ei niin "oikeita" kirjoja. Jostain kai sen lukemisen on kuitenkin alettava. Ja myös se kieli ei saa olla vanhempien kynnyskysymys, koska joskus se lapsi voi innostua eri kielestä kuin aikuinen lukiessaan.
Kyseinen lainaus on omaa tekstiäni keskusteluun, jossa todellakin kysyttiin arvostetaanko lukemista enää ja miten sitä saisi ehkä nuorille "vetävämpää" ja kiinnostavampaa. Ja muutoinkin keskustelussa monesta muustakin näytti siltä, että tultaisiin nykyaikaan. On meinaan aika monesti sivusta seurannut mm. kirjasuosituksia ja kummallisesti aina vähän lukevalle nuorellekin saatetaan Waltaria, Härköstä, Linnaa tai sitten ihan sarjatasoina Viisikoita tai Tarzaneita. Ei niissä vikaa ole, mutta toisaalta nykyään on niin paljon hyviä nuortenkirjoja, että melkein harmittaa aina noi vanhat suositukset, kun nykyään vois esim. suositella Angie Thomasia, Salla Simukkaa, Elina Rouhiaista, Leigh Bardugoa, Mintie Dasia, Emiko Jeania, Anniina Mikamaa ja muita hyviä kirjailijoita. Vähän toki riippuen aina siitä, mikä ihmistä ja nuorta kiinnostaa. Jos esim. urheilu, niin onhan sieltäkin hyviä kirjoja viime vuosina tehty tai jos fantasiaa niin löytyy tai vaikka näitä ns. sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoja käsitteleviä kirjoja yms. Itseä melkein harmittaa, ettei enää välttämättä kohdeyleisön ikäluokkaa, mitä YA-kirjallisuudella on, mutta toisaalta eipä se mua siltikään estä niitäkään lukemasta. Ja joskus tuntuu, että parhaita kirjoja löydän young adult tai new adult-puolelta. Kuten ehkä yksi tämän vuoden helmistä tähän mennessä, joka oli niin ikään Angie Thomasin uusin suomennos eli Betoniruusu. Se tosin on vielä ehkä luettava myös englanniksi, niin pystyy vertailemaan käännöksen tasokkuutta.
Kirjoitti: Fairy tale - 03.09.2021 22:38:21
Olen lukenut aikaisemmin kirjat Narrenturm 1 ja Narrenturm 2. Koska koko ajan on puhuttu trilogiasta, päättelin köyhästi että seuraava ja viimeinen kirja on Narrenturm 3.
Mutta ei. Narrenturm 1 ja 2 ovatkin trilogian ensimmäinen osa.
Nyt minulla on kirjastosta lainassa Herran soturit 1 ja Herran soturit 2. Nämä ovat siis trilogian toinen osa. Nythän tämä homma alkaa selkiämään.
Sain noutaa viimein myös yhden John Grishamin kirjan, joka on ollut varauksessa viime vuoden lokakuusta saakka. Jostain syystä tuota kirjaa on ostettu koko alueelle vain muutama kappale ja jono kirjaan on ollut 16 henkilön mittainen. Mietin tässä jo viime viikolla meneekö varaukseni kohta ohi, koska se on voimassa vain vuoden.
Kirjoitti: Abarat - 04.09.2021 04:25:34
Varmaan mun elämäntilanteessa on tapahtunu mullistus! Ehkä kirjojen aika on käymässä vähiin mun elämässä. Tutkin tilannetta vieläkö luen jotain kunnolla. Onko täällä joku muukin, jolla lukeminen tökkii?
Kirjoitti: Fairy tale - 04.09.2021 09:51:40
Kirjoitti: mursuhilleri - 04.12.2021 10:31:16
Eli tässä kirjassa oli joku mies, joka vihelteli ja kulki jossain kaupungissa. Ihmiset ympärillä tappeli tai riehui tai jotain, mutta rauhoittuivat kun kuulivat tämän viheltelyn. Kyseessä kuulemma tosi lyhyt kirja, jossa on paljon isoja kuvia, mahdollisesti mustavalkoisia. Poikaystävä siis lukenut/hänelle on luettu tätä 90-luvulla.
Ollaan etsitty useaan otteeseen netistä tätä kirjaa, mutta ei olla löydetty! Ajattelin kysyä, josko täällä joku tietäisi tämän kirjan.
Kirjoitti: Vendela - 15.03.2022 19:41:09
Kirjoitti: Abarat - 13.08.2022 04:50:38
Kirjoitti: Thelina - 13.08.2022 08:06:38
Vendela, en ole tuota Kolme sisarta -kirjaa lukenut, mutta ymmärrän kyllä tuon tunteen, että samat aiheet alkavat jo kyllästyttää. Luin Auschwitzin tatuoijan joskus viime tai toissa vuonna ja sen jälkeen aloin lukea kirjaa Auschwitzin kirjastinhoitaja, jonka on kirjoittanut Antonio Iturbe. Mutta tuo kirja jäi minulla kesken, kun en vaan jaksanut sitä Auschwitzin tunnelmaa enää eikä se sitten muutenkaan ollut niin erikoinen.
Itse olen nyt kesällä innostunut lukemaan dekkareita (dekkarit ja mysteerit on kiehtoneet aiempinakin kesinä, kun huomasin alla olevan viestini. Joël Dickerin uusin kirja oli kyllä hyvä!). Näissäkin on kyllä ollut hyviä ja huonoja: Nainen junassa (Paula Hawkins) oli sellainen, että teki mieli lukea kerralla loppuun, mutta sen sijaan ruotsalaisen Emelie Scheppin kirja Kadonnut poika oli ihan surkea. Kirja oli sarjan neljäs osa, mitä ei kerrottu missään kohtaa kannessa, vaan vasta sisäkannessa. Päätin kumminkin lukea, kun arvelin ettei tuo haittaa, kun kerran ei erityisesti korostettu, että kirja kuuluu sarjaan. Lisäksi kannessa mainittiin kirjailijan olevan joku ”vuoden dekkaristi” tai vastaava jo kolmatta kertaa peräkkäin, joten ajattelin kirjan olevan hyvä. Osin voi kyllä syyttää käännöstäkin siitä, että lukukokemus oli huono (ihan äärettömän kökköjä suomennoksia tuli vastaan monessa kohtaa) mutta ei kirja ollut mitenkään erityisen jännittävä, päähenkilön menneisyys oli outo, eikä muutkaan henkilöt oikein herättäneet mitään erityisiä tunteita paitsi yksi pöljä vanginvartijanainen, joka välittömästi ihastuu ensimmäiseen kuumaan vankiin, joka tuodaan sisään :D Minun kohdalla siis Emelie Scheppit saa jäädä hyllyyn, onko joku muu tykännyt?
Kirjoitti: Elfmaiden - 29.08.2022 20:26:27
Becky Albertalli ja Adam Silvera ovat kirjoittaneet ne yhdessä (kumpikin on käsittääkseni varsin suosittu ja menestynyt kirjailija USA:ssa). Kirjat ovat YA eli young adults-kohderyhmälle, koska ensimmäisessä osassa nuorukaiset Arthur ja Ben ovat 16v., mutta aika paljon heitä vanhempana tykästyin silti kirjoihin todella paljon. :D Tarina alkaa siitä, kun Arthur ja Ben tapaavat postitoimistossa New Yorkin vilinässä, ja eivät saa toisiaan mielestään, joten he yrittävät löytää toisensa uudestaan... Tarina on romanttista komediaa/draamaa. Albertalli on ennen kirjailijaksi ryhtymistä työskennellyt nuorisopsykologina, ja minusta se näkyy hahmojen syvyydessä ja inhimillisyydessä. Silveran tyyliä tai taustaa en tunne, mutta hän on itse New Yorkista, ja on varmasti tuonut tarinaan paikallisnäkökulmaa (sekä mainitsi eräässä haastattelussa, että hän on saanut tarinan myötä kuvitella, millaista olisi ollut olla jo nuorena ulkona kaapista). Arthur fanittaa Broadway-musikaaleja, Ben kirjoittaa fantasiakirjaa velhoista, joten tarinassa on paljon kulttuuriviitteitä ym, joihin oli hauska uppoutua etenkin 2. lukukerralla :) Myös 2.kirjan ahmaisin ensin ja sitten luin sen nautiskelleen uudestaan. Näitä ei ole tietääkseni vielä suomennettu. Itse luin nämä Libby-ekirjaston kautta, mutta osin myös kirjastosta lainattuna fyysisenä kirjana, kun 2.osan sattui saamaan sitä kautta ensin saataville.
Becky Albertallin muista kirjoista olen osittain lukenut myös Love, Simon -sarjaa (4 osaa). Aloituskirja, Simon vs. The Homo Sapiens Agenda (2015) on todella symppis myös! Se näyttää löytyvän kirjastoista sekä suomeksi että ruotsiksikin. Kirjassa 17v. Simon käy anonyymisti sähköpostikirjeenvaihtoa toisen homopojan kanssa ja kirjeenvaihto on hänelle todella tärkeää. Kun eräs saman koulun oppilas sattumalta näkee kirjeenvaihdon, tämä alkaa kiristää Simonia kutsumaan hänet mukaan ystäväporukkansa seuraan, jotta kiristäjätyyppi pääsisi Simonin ystävän Abbyn läheisyyteen, tai muuten hän paljastaisi Simonin salatun identiteetin, jota hän ei ehkä vielä olisi valmis julkistamaan. Kirjasta on tehty myös elokuva (Minä, Simon / Love, Simon) jonka näin aivan ensimmäisenä, mutta myöhemmin huomasin, että siihen on tehty aika monia juonimuutoksia, jotta tarinasta tuli "elokuvamaisempi" ja dramaattisempi. Tykkäsin kuitenkin kirjasta erittäin paljon enemmän, sillä siinä oltiin enemmän jalat maassa. Luin myös 4.osan, ja sen myötä olen päässyt jo vähän kurkistamaan tulevaisuuteen. Nyt odottelen vielä kirjastosta siihen väliin tulevia osia, jotta saan tietää enemmän mitä siinä välillä oikein tapahtuikaan :)
Kirjoitti: Grenade - 22.10.2022 23:11:13
Olen ollut pitkään se ihminen, joka jumittaa kirjan kanssa vaikka vuoden, koska jostain syystä vaan on pakko saada se luettua. Vaikka kirja ei koskaan vastaisi mitään mun odotuksia, vaikka se olisi oikeastaan aika tylsä ja ajanhukkaa, niin on ollut tosi vaikeaa jättää kesken. Toisaalta taas samaan aikaan jätän huolettomasti kesken tv-sarjoja, joihin en koskaan palaa.
Nyt kuitenkin satuin lukemaan kirjaa, jossa tajusin sadan sivun jälkeen, että oikeastaan nämä hahmot ei kiinnosta mua ei sitten yhtään. Ja jätin kesken. Ja se tuntui oudolta, mutta samalla helpolta. Jätättekö usein kirjat kesken? Tai tuntuuko kesken jättäminen kirjoissa jotenkin oudolta? Missä kohtaa kirjan pitäisi vaan antaa mennä, jos se ei innosta?
Kai itselläni on ollut taustalla ajatus siitä, että jos kuitenkin se kirja jotenkin parantuisi, vaikka toisaalta se on välillä epätodennäköistä, että jos puoleen väliin mennessä ei ole kiinnostunut, tuskin kirja tekee ihmeparannusta toisella puoliskollakaan.
Kirjoitti: Fairy tale - 24.10.2022 09:30:00
Jätän kirjan kesken yleensä melko alussa, jos huomaan, että juoni alkaa heti jostain sellaisesta, joka ei miellytä. Näin kävi viime vuonna yhden aika ohuen kirjan kanssa. Alku oli kyllä sellainen, että se olisi jossain tapauksessa vanginnut lukemaan lisää. Minulla kävi niin, että "jaahas tämmöinen" ja alku oikeastaan paljasti jo, mitä koko kirja tulee olemaan.
Joillekin paksuille kirjoille olen antanut armoa 80 jopa 100 sivun verran ja jättänyt sitten kesken. Nämä ovat niitä, joissa jauhetaan ja jauhetaan ja esitellään uusia jonninjoutavia hahmoja, vaikka annetaan ymmärtää että päähenkilö jatkaa kohta matkaansa. Näissä juoni ei ole edes alkanut tai sitten sitä ei ole tai voi olettaa, että juoni on niin tylsä ja arkipäiväinen, että sitä käännekohtaa ei jaksa odottaa.
Kirjoitti: Fiorella - 24.10.2022 15:42:45
Riippuu täysin syystä, miksi jätän kirjan kesken. Jos tekstin kieliasu, tyyli tai kerrontatapa oikeasti tökkii heti alussa, se loppui siihen saman tien. Jos taas juoni kulkee hitaasti eikä ihan nappaa, saatan lukea jonkin matkaa ja sitten vähän selata, onko se siitä muuttumassa kiinnostavammaksi ja jos näyttää lupaavalta, niin ei kun eteenpäin. Voin lukea myös vähän "pikakelauksella" loppuun tai ainakin jonkin matkaa ja sitten tarkemmin, jos alkaakin kiinnostaa.
Ennen luin aika tunnollisesti melkein joka kirjan loppuun, jos aloitin. Jossain vaiheessa oivalsin, että mitä sitä suotta, jos kuitenkin on maailma täynnä hyviä kirjoja, eikä muutenkaan ehdi lukea niistä jokaista. Ainahan voi lainata sen kirjan vaikka kirjastosta myöhemmin ja lukea joskus uudelleen, jos jäikin vaivaamaan.
Kirjoitti: Violetu - 24.10.2022 16:45:56
Yleensä, vaikka alku ei ihan nappaisi, haluan antaa kirjalle mahdollisuuden parantua/lähteä käyntiin, joten pyrin lukemaan ainakin pari lukua tai parikymmentä sivua.
Joskus jää kesken ihan siksikin, että tajuan, ettei sillä hetkellä tunnu yksinkertaisesti hyvältä lukea jotain genreä (vaikkapa kauhua), tai siksi, että kirjassa on joku aihe/teema, josta en vaan pidä, toteutettuna tavalla josta en pidä (esim. pettäminen).
Joissain tapauksissa sitä huomaa myös jo vähän pidemmälle luettuaan, ettei yksinkertaisesti kiinnosta, mitä hahmoille tapahtuu seuraavaksi, eikä huvita edes arvailla > automattinen keskeytys.
Sitten on niitäkin, joiden kielellisen kökköyden tai kertakaikkisen tylsyyden on huomannut vasta, kun on tajunnut lukemisen vaikuttavan negatiivisesti omaan kirjoittamiseen, ja siinä kohtaa pitäisi ymmärtää keskeyttää heti🆘.
Tuollaiset "tämä on vaan väärä hetki tälle kirjalle" -kirjat saatan ottaa joskus myöhemmin lukuun "uudestaan", jos hetki vaikka olisi oikea.
Kesken jättäminen on kyllä vaatinut opettelua, joskus nuorempana sitä puursi väkisin kirjan loppuun, vaikka olisi ollut miten huono.
Nyt olen yrittänyt vähentää siitä tulevaa epäonnistumisen tunnetta ja listaan siksi kesken jääneet kirjat myös finin lukulistaukseen perusteluineen tai ilman. (En kyllä muista nähneeni muilla kesken jääneitä listauksissa🤔).
Parhaillaan luen Kelly Quindlen - She drives me crazy, ja tää on kyllä ylittänyt odotukset. Tropeina mm. Enemies to lovers ja fake relationship. Lisäks erittäin samaistuttavaa tyttörakkautta, toksinen eksä ja mitä näitä nyt on. Lämmin suositus tälle, vaikka olen ehkä puolivälissä💕
Kirjoitti: Larjus - 24.10.2022 21:42:41
Jäin pohtimaan tätä kysymystä ja tulin siihen tulokseen, etten osaa kunnolla edes vastata :D Kirjoja tulee kyllä jätettyä kesken, mutta mulla ei ole mitään tiettyä kohtaa tm. jossa kohtaa lopettaisin. Riippuu ihan kirjasta. Yleensä sitten vain käy vähän niin kuin salakavalasti silleen, että kirja jää johonkin kohtaan kesken eikä vain enää innosta ottaa sitä uudestaan käteen ja lukea. Se kohta voi olla missä tahansa, joskus ihan alussa, joskus vasta monen sadan sivun jälkeen. Ja sitten käy niin, että kirjaston laina-aika loppuu, uusin ja uusimismahdollisuudetkin loppuu, enkä siltikään ole saanut luettua kirjaa loppuun eikä edes kiinnostakaan, niin siinä vaiheessa voin viimeistään todeta et joo, jää lukemattakin XD Ainakin siltä erää.
Kirjoitti: Abarat - 05.11.2022 15:10:56
Kirjoitti: Hilbert - 05.11.2022 15:31:50
Mitä mieltä ootte Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjasta? Mun mielestä se on kieroutuneen viihdyttävä vaikkakin itseään toistava kokonaisuus, kirjailijan tyyli on ihan omaa luokkaansa.Ensimmäiset osat iskivät kovin, sitten se toisto alkoi vähän puuduttaa, mutta mielenkiinto säilyi. Sarjan lopusta en kyllä pitänyt. Olisin kaivannut enemmän vastauksia ja Surkeita sattumuksia siihenkin:D Lemony Snicketin kertojanääni on ihana! Ja kun lapsille/nuorille suunnatusta kirjasarjasta löytyy viittaus mm Tukholma syndroomaan niin se onnistuu kutkuttamaan omaa pimeää huumoriani varsin hyvin.
Mikä kirjasarja teihin on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen?Vaahteranmäen Eemeli on ollut mulle tosi tärkeä sarja, samoin Melukylän lapset värittivät ihanasti lapsuuttani. Muumeilla (alkuperäiset sarjakuvat ja kirjat!) on iso paikka sydämessäni myös, vaikka niitä luin vähän vanhempana. Terry Pratchettin Kiekkomaailma on paikka, jonne on ihana palata. En ole törmännyt moiseen fantasian, huumorin, humaaniuden ja sujuvuuden yhdistelmään muualla. Pienet Runotytöt pitäisi lukea joskus uudestaan, ja Pikku naisia maailmaankin pohdin palaavani vuosikausien jälkeen (kirjana, leffoja on tullut katottua). Susan Coolidgen Katy-sarjan oon lukenut useimmiten kirjoista, mutta tähän saaaattoi vaikuttaa, että se löytyi omasta hyllystäni :D
Kirjoitti: Vendela - 28.02.2023 09:01:59
Lainaus käyttäjältä: Colleen Hoover: Se päättyy meihin
Se päättyy meihin on valtaisan menestyksen sosiaalisessa mediassa saavuttanut ilmiö, jonka viimeisiä sivuja ei voi lukea kyyneleitä vuodattamatta.
Eli siis kyseessä Colleen Hooverin teos Se päättyy meihin. Tämä kirja on pompannut aika näkyväksi tässä viime kuukausien aikana somessa sekä äänikirjapalveluissa. Itse en ole tätä lukenut, mutta tulinkin tänne kyselemään että onko joku tähän tutustunut ja mitä fiiliksiä tämä herättää? Onko teos kaiken hypetyksen arvoinen?
Kirjoitti: Neiti Syksy - 28.02.2023 09:57:41
Voin itse sanoa, että en suosittele kirjaa. Lisäksi kirjan aloitukseen pitäisi saada jonkinlainen varoitus sisällöstä. Ymmärrän hypetyksen tavallaan, mutta minulle kirja oli lähinnä ahdistava ja epäuskottava ja olisin kaivannut niiiiin paljon toisenlaista otetta. Laitan seuraavat spoilereiden alle, vaikka puhun yleisellä tasolla, koska en muista nimiä tai ihan kaikkia yksityiskohtia.
Spoiler: näytä
Ja koko kirjan loppu on huhheijaa. Heille syntyy lapsi, ja tähän asti tämä päähenkilö oli sanonut miehelle (Riley, muistaakseni?), että katsotaan sen jälkeen, kun vauva on syntynyt, että tulisiko heistä vielä jotain. Eli tämä loppukirja sen jälkeen, kun ovat eronneet, menee sellaisessa ystävyydessä ja toistelussa, että ehkä sitten syntymän jälkeen uudestaan yrittää ja ties mitä. Kuitenkin kun vauvan saa käsiinsä, niin päätyy siihen, että heistä ei voi ikinä tulla mitään mutta isä voi olla. Eli "It ends with us", eli väkivalta loppuu siihen. Sitten hän törmääkin sattumalta tähän entiseen rakastettuunsa - jonka tarinaa viedään mukana mutta en tiedä, jotenkin hakemalla haettu jonkinlainen onnellinen loppu.Me itseasiassa aloitettiin lukemaan tätä yhdessä Kiirsun kanssa ja saatiin about samoihin aikoihin valmiiksi. Oltiin aikalailla yhtämieltä siitä, että jos voitaisiin, niin ei oltaisi luettu koko kirjaa. :D Mutta toki nämä ovat mielipideasioita ja -kysymyksiä, mutta suosittelen lämpimästi lukemaan muutaman kirja-arvostelun, mikäli haluaa laajemman kuvan. :)
Kirjoitti: Violetu - 28.02.2023 10:33:43
(Amerikan presidentin poika ❤️ Britannian prinssi, kirjan idea näin pähkinäkuoressa)
Minulla on parhaillaan kesken ja siis Aaaaaaaa😍
En muista milloin viimeksi olisin ollut kirjaan näin koukussa, hypessä jne, että tekee samaan aikaan mieli lukea loppuun
yhdeltä istumalta, mutta toisaalta taas säästää, että kirja kestäisi kauemmin😂
Olen nyt vähän yli puolenvälin, ja kyllä siinä taitaa niin käydä, että ahmin tänään loppuun.
Oon tosi positiivisesti yllättynyt varsinkin romanttisesta jännitteestä ja seksikuvauksien kauniista yksityiskohdista.
Tämäntyyppistä haluaisin itsekin kirjoittaa.
Kirjoitti: miisuli - 28.02.2023 13:17:41
Kirjoitti: Vendela - 28.02.2023 16:43:19
Onko joku muu lukenut Casey McQuinstonin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä?Minä! Ja tykkäsin ihan tosi, tosi paljon :D Enemmän voisi näitä tämmöisiä kirjoja kääntää suomeksi kun englanniksi tuntuu löytyvän tosi paljon.
(Amerikan presidentin poika ❤️ Britannian prinssi, kirjan idea näin pähkinäkuoressa)
Kiitos Syksy kommenteista ja ajatuksista tuosta Se päättyy meihin kirjasta! Harmillista, jos ei ole kaiken tuon rummuttamisen arvoinen vaan ennemmin pettymys. Itsekin olen saanut kuvan kivasta ja hömpästä rakkaustarinasta tuon kansikuvan perusteella ja ikävää, että se johtaa tosi harhaan! Vaikuttaa siltä, että minun ikuisen romantiikan rakastajana tuskin kannattaa tuhlata aikaani tähän teokseen :D
Kirjoitti: Neiti Syksy - 28.02.2023 16:50:23
Mutta pysyttelen samanlaisissa kirjoissa kuin Violetun mainitsema! Vähän tuli jotenkin mieleen se jokin käännös Twilight siitä, kun Edward on presidentin poika.😂 Mutta se oli ihana, lämminhenkinen ja metsästän lisää samanlaista!
Kirjoitti: Larjus - 28.02.2023 17:28:56
Onko joku muu lukenut Casey McQuinstonin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä?En ole, mutta heti heräsi kiinnostus ja laitoin kirjan varaukseen kirjastosta. Jonkin verran on jonoa (64/64), mutta Helmetillä näyttäis olevan useampi kappale sitä, niin kaipa tuo suhteellisen nopeasti etenee.
(Amerikan presidentin poika ❤️ Britannian prinssi, kirjan idea näin pähkinäkuoressa)
Laitoin itse asiassa varaukseen myös mainitun Se päättyy meihin, koska jollain oudolla tavalla heräsi kiinnostus siihenkin 😅 Toisaalta itsekin tykkään eniten hyvän mielen hömpästä, että voi olla paha virhe sen suhteen, mutta katotaan. Kyllä mä nimittäin tykkään "kurjistakin" kirjoista. Jonossa tosin olen vasta sijalla 1150, että tässähän ehtii muuttua mielipide melkein yhtä monta kertaa. Mutta olen valmis ahdistumaan ja pettymään! :D
Noiden lisäksi laitoin vielä varaukseen Iida Rauman Hävitys: Tapauskertomuksen. Siitä oon kuullut hyvää, ja voittihan se viime vuonna Finlandia-palkinnonkin. Vähän vain harmittaa, kun en tajunnut laittaa sitä aiemmin varaukseen, sillä sijani jonossa on sen kanssa vasta 2796. eli salee pääsen lukemaan sitä vasta joskus ensi vuoden puolella. Mutta mikäpä tässä, kyllä mulla riittää lukemista muutenkin.
Kirjoitti: Fiorella - 28.02.2023 20:37:53
Minäkin olen nähnyt kirjasta paljon hypetystä ja kehuja, mutta kaiken aikaa enemmän myös sen suuntaista mielipidettä, kuin Neiti Syksykin kirjoitti. Sen johdosta päätin, että itse jätän väliin juurikin kirjan keskeisen teeman vuoksi. On niin paljon muutakin kiinnostavaa luettavaa tällä hetkellä. Toki jokainen muodostaa oman mielipiteensä, mutta kuulemani perusteella en liene kohderyhmää. Larjus, kenties se onkin pettymyksen/tykkäämisen kannalta olennaista, ettei odota jotain tiettyä, mitä kirja ei olekaan. Ja aika usein liiallinen hypetys myös tuottaa pettymyksiä.Lainaus käyttäjältä: Colleen Hoover: Se päättyy meihinSe päättyy meihin on valtaisan menestyksen sosiaalisessa mediassa saavuttanut ilmiö, jonka viimeisiä sivuja ei voi lukea kyyneleitä vuodattamatta.
Eli siis kyseessä Colleen Hooverin teos Se päättyy meihin. Tämä kirja on pompannut aika näkyväksi tässä viime kuukausien aikana somessa sekä äänikirjapalveluissa. Itse en ole tätä lukenut, mutta tulinkin tänne kyselemään että onko joku tähän tutustunut ja mitä fiiliksiä tämä herättää? Onko teos kaiken hypetyksen arvoinen?
Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä on minunkin kuulemani mukaan saanut suuresti faneja, mutta en ole kiirehtinyt sen lukemisella.
Kirjoitti: Lizlego - 01.03.2023 10:13:07
Kirjoitti: Violetu - 01.03.2023 10:33:52
Lainaus
- - toivon ettei yleisty mikään tapa, että kirjojen alussakin varoitetaan kaikesta. Mä haluan tutustua sisältöön ilman että se varoituksilla paljastetaan heti alussa. Musta tuntuu ahdistavalta se, että nykyään ei saisi mistään varoittamatta ahdistua, ei edes fiktiosta mikä on kumminkin se turvallisin tapa.Yhdyn tähän. Tavallaan ficeissäkin ärsyttää just esim. "character death" -varoitus, kun se on niin iso sisältöspoileri. Sen takia jäänyt varmaan paljon hyviä ficcejä lukematta😅
Mieluummin yllätyn sellaisesta, tietoisesti ei tule moisiin tartuttua.
Ja takaisin aiheeseen mennäkseni, jos haluaa tietää kirjan sisällöstä mahdollisimman paljon (tai niitä kriittisiä, mahdollisia triggereitä), niin sitten voi lukea arvosteluja tai kirjasta muuten käytyä nettikeskustelua🤔
Eri asia toki uunituoreissa uutuuskirjoissa, mutta siis. Varmasti löytyy joku tapa selvittää onko kirjassa triggeröivää sisältöä X.
Sain eilen tuon Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä loppuun ja aijai🥰 suosittelin työkaverille jo silloin, kun olin vasta aloittanut, ja hän suositteli sitten tuota Se päättyy meihin, josta täälläkin on puhuttu. Ehkä etsin sen käsiini kun saan eka luettua nää kolme, jotka yhä on itsellä lainassa.
Ainakin joku Angie Thomasin kirja oli pinossa, tykkäsin silloin pari kesää sitten niin paljon Viha jonka kylvät -romaanista, että päätin kokeilla häneltä muutakin.
Kirjoitti: Lusikkasirri - 24.03.2023 19:30:56
Hahmot tuntuivat poliittisilta näkemyksiltään todella mustavalkoisia. Kaikki republikaanit olivat pahiksia, heillä oli kaikki väärät mielipiteen (homofobia, rasismi, populismi ym.) Tämä ajattelumalli korostui erityisesti Ellen Claremontin vastaehdokkaassa Richardsissa.
Spoiler: näytä
Henryn veli Philip ja isoäiti kuningatar ovat myös aika raivostuttavia hahmoja. Philipin ainut persoonallisuus oli se, että se oli peestä. Ainoat asiat, jotka Philipiä kiinnostivat olivat kuninkaallisen perheen perinteet, perillisten hankinta ja kuninkaallisen perheen julkisuuskuva. Hahmon koko idea oli vain kiusata Henryä. Ja miksi edes oli asia, että Henryn pitäisi hankkia lapsia? Ymmärsin, että se on perheen nuorin ja Philipistä tulee kuningas Catherinen jälkeen. Ainakin Wikipediassa lukee, että Henry on kolmas perimysjärjestyksessä. Jos Philip eikä Henry eivät saa lapsia, Beatricesta tulee kuningatar.
Sama mustavalkoisuus vaivaa myös kirjan "hyviksiä". Aina välillä kirjailija muistuttaa lukijaa, kuinka Alex, Henry, June ym. ovat Hyviä ja ajattelevat Oikein. Ellenin työntekijä Amy on transsukupuolinen, koska tottakai hyvispresidentillä on transsukupuolinen työntekijä. Kaikki Alexin ja muidenkin poliittiset mielipiteet tuntuivat olevan kuin suoraan nykyisten liberaalien amerikkalaisten pelikirjasta. Alexin turvamies Cash on panseksuaali. Alex ja June ovat puoliksi meksikolaisia. Nora on juutalainen ja bi jne. Tuntuu siltä, että kirjailijalla oli lista, jossa on kaikki mahdolliset vähemmistöt ja aina kun hän keksi uuden hahmon, hän valitsi listalta vähemmistön, johon tämä hahmo kuuluu, merkkasi rastin ruutuun ja taputti itseään selkään. Ei sillä, että monimuotoisuudessa olisi mitään pahaa. Tartuin tähän kirjaan pitkälti sen takia, että sen aihe on LGBT-rakkaus. Jotenkin myös se tuntui päälleliimatulta.
Näiden lisäksi oli erittäin outo valinta ottaa fiktiivisen kuninkaallisen perheen nimet suoraan elävistä oikeista kuninkaallisista.
Henry - Prinssi Harryn oikea ristimänimi
Beatrice - Yorkin herttuaparin vanhempi tytär, 9. perimysjärjestyksessä
Philip - kirjan julkaisuaikaan oli vielä elossa, Elisabetin aviomies
Catherine - nykyinen Walesin prinsessa
Mary ja Arthur ovat ainoat nimet, jotka eivät ole kenenkään elossa olevan oikean kuninkaallisen etunimiä. Tämä häiritsi, koska totta kai kuvittelin fiktiivisen Beatricen oikean Beatricen näköiseksi. Ja muutenkin vaan outoa.
Lisäksi, kuninkaallisnörtti kun olen, häiritsi, kun Henryn titteli oli suomennettu Walesin prinssiksi. En nyt enää muista ihan tarkasti, mitä sanamuotoa käytettiin. Tiedän, että kirja on fiktiota, mutta oikeiden sääntöjen mukaan Henry ei voi olla englanniksi Prince Henry of Wales. Tai ainakin oletan että englanniksi titteli on kirjassa tämä. Koska kruununperijä Catherine on nainen, hänelle ei voida myöntää Walesin prinsessan arvonimeä. Esim. Elisabet ei ollut koskaan Walesin prinsessa, koska se titteli annetaan vain Walesin prinssin puolisolle. Walesin prinssi taas on miespuolinen kruununperillinen. Eli: Catherine ei voi olla The Princess of Wales joten Henry ei voi olla Prince Henry of Wales. Toivottavasti tajusitte.
Loppujen lopuksi kaikista häiritsevistä asioista huolimatta kirjasta jäi lämmin ja mukava fiilis. Muutaman fanficinkin luin AO3:sta. Ei nyt mikään mestariteos, mutta ihan söpö. Minulla on tästä kirjasta paljon mielipiteitä... voisin vielä jatkaa, mutta ehkä lopetan nyt, ettei tule ihan järkyttävän pitkää kilometriviestiä.
Kirjoitti: Vendela - 31.08.2023 22:00:44
Itse tutustuin tähän ihan muutama viikko sitten ja olin osittain innoissani, osittain järkyttynyt (koska sota) ja aivan todella ihastunut! Kirja ei ollut itselleni mitenkään helppo, johtuen juuri sodasta, ja siksi olisikin tosi kiva kuulla muiden fiiliksiä, jos olette tähän tutustuneet :) Itse romanssi tosin oli juuri sitä mistä itse tykkään ja niiltä osin kirja oli ihan 10/10 :D Tykkäsin myös, ettei tämä ollut ihan semmoisessa hömppä-sarjassa vaikka romanttinen olikin.
// Pakko muuten vielä kommentoida tuota edellsitä keskustelua kun osui silmään vasta nyt :D
Lisäksi, kuninkaallisnörtti kun olen, häiritsi, kun Henryn titteli oli suomennettu Walesin prinssiksi. En nyt enää muista ihan tarkasti, mitä sanamuotoa käytettiin. Tiedän, että kirja on fiktiota, mutta oikeiden sääntöjen mukaan Henry ei voi olla englanniksi Prince Henry of Wales. Tai ainakin oletan että englanniksi titteli on kirjassa tämä.Tämä! Itse ajattelin ihan samaa kuunnellessani kirjaa. Tuli olo, ettei kirjailija ole tehnyt taustatyötään kunnolla vaan on lykännyt "ihan minkä vaan prinssi-tittelin" pikkuveliprinssille. Mutta ei, ei näin! Tämä laski kyllä vähän pisteeitä, vaikka muuten kirjasta tykkäsinkin :)
Kirjoitti: Abarat - 23.09.2023 08:02:09
Kirjoitti: Thelina - 23.09.2023 08:45:47
Ursula Mursu: Kuuilma-sarja, tämä on siis lastenkirjasarja mutta sopii oikeasti kaikenikäisille nimenomaan hyvänmielen lukemiseksi<3
Miika Nousiaisen kirjoista olen pitänyt, en ehkä kuvailisi hyvän mielen kirjoiksi, mutta ovat helppolukuisia, kertovat pienellä humoristisella otteella tavallisesta elämästä. Samoin Suvi Ratisen kirjat Hyvä tarjous ja Matkaystävä.
Historiallisista romaaneista jos pidät, suosittelisin Anneli Kannon Rottien pyhimystä, joka kertoo Hattulan Pyhän ristin kirkon maalausten tekemisestä!
Jos pidät fantasiasta, Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikat -trilogia oli todella hyvä!
Muutamia tositarinoita: Tiia Rantasen omaelämäkerrallinen Suurin piirtein oli hauskaa ja kepeää luettavaa tavallisesta elämästä. Myös Helena Kastikaisen Suomen halki kävelystä kertova Kävele, unohda, rakastu oli kiva! Miia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on myös ihana matkakirja, joka samalla kertoo japanilaisesta hovinaisesta, Sei Shonagonista.
Loppuun vielä ei-kotimainen suositus: feelgood-kirjailija Katie Fforde oli minulle uusi tuttavuus ja häneltä onkin suomennettu vasta pari kirjaa. Salainen puutarha oli todellinen hyvänmielen kirja, aivan ihanaa slice of life romantiikkaa! Tätä ehdottomasti suosittelen kevyeksi hyvän mielen luettavaksi.
Kirjoitti: Fiorella - 23.09.2023 11:40:05
Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto (tämä oli tosi lempeä ja pehmoinen, sydämellinen kirja ja enemmän ystävyys kuin rakkaus pääosassa)
Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella (sympaattinen ja jotenkin vähän annipolvamainen)
Maija Kajanto: Korvapuustikesä, Taatelitalvi, Sahramisyksy (henkilöillä on elämässään myös raskaampia aiheita, ettei ihan täyttä höttöä, mutta kevyesti kerrottuna ja minusta ainakin nämä ovat oikein hyvää mieltä tuovia kirjoja)
Jos kotimainen historiallinen fiktio kiinnostaa, katsele Enni Mustosen ja Ann-Christin Antellin kirjasarjoja. Myös Anu Vähäahon En voi sua unhoittaa poies oli aika lempeä, vaikka siinä oli kyllä myös Oulun historiallinen tulipalo. Näissä ei kuitenkaan mitenkään mässäillä ikävillä asioilla.
Kysy kirjaston henkilökunnalta suosituksia, näitähän on paljon sellaisia kotimaisia hyvänmielen sarjoja, joissa on pääpiirteissään tarina "nainen tulee käymään kesäksi/vähäksi aikaa kaupungista maaseudun idylliin, tutustuu mukaviin ja persoonallisiin maaseudun asukkaisiin, löytää rakkauden ja päättää jäädä sinne asumaan". Edellä mainitut kolme ovat juurikin sen tyylisiä.
Kirjoitti: Larjus - 29.10.2023 09:46:17
Laitoin itse asiassa varaukseen myös mainitun Se päättyy meihin, koska jollain oudolla tavalla heräsi kiinnostus siihenkin 😅 Toisaalta itsekin tykkään eniten hyvän mielen hömpästä, että voi olla paha virhe sen suhteen, mutta katotaan. Kyllä mä nimittäin tykkään "kurjistakin" kirjoista. Jonossa tosin olen vasta sijalla 1150, että tässähän ehtii muuttua mielipide melkein yhtä monta kertaa. Mutta olen valmis ahdistumaan ja pettymään! :DPitkään menikin jonotellessa tota Se päättyy meihin, mutta sain sen viime viikolla lopulta itselleni. Lukeminen on vielä kesken, mutta oon edennyt sen kanssa aika mukavaan tahtiin (kun tuntuu ettei mulle jää nykyään hirveesti aikaa lukea kirjoja). Sitä on ollut yllättävän kiva ja vaivaton lukea, vaikka en voi sanoa pitäväni yhdestäkään hahmosta 😅 Mutta toisaalta tykkäsin joitain vuosia sitten kattoa You're the Worst -sarjaa, vaikken siinäkään oikeastaan tykännyt yhdestäkään hahmosta.
Noiden lisäksi laitoin vielä varaukseen Iida Rauman Hävitys: Tapauskertomuksen. Siitä oon kuullut hyvää, ja voittihan se viime vuonna Finlandia-palkinnonkin. Vähän vain harmittaa, kun en tajunnut laittaa sitä aiemmin varaukseen, sillä sijani jonossa on sen kanssa vasta 2796. eli salee pääsen lukemaan sitä vasta joskus ensi vuoden puolella. Mutta mikäpä tässä, kyllä mulla riittää lukemista muutenkin.
Muutenkin tässä on joitain juttuja (juonenkäänteitä ja yksityiskohtia), jotka on niin älyttömiä ja epärealistisiakin ja tuo mieleen lähinnä kaikki jutut, joista fanifiktioita moititaan. Ahdistanut ei ole missään vaiheessa, vaikka ikäviä ja raskaita aiheita onkin käsitelty. Katsotaan käykö niinkin jossain vaiheessa, vaikka etukäteen täältä muiden kommenteista tiedänkin vähän, mihin suuntaan mennään, ja kyllä se jotenkin huokuu rivienkin välistä. Että ei ainakaan ole tulossa yllätyksenä :D
Hävitystä en ole päässyt vielä lukemaan, sillä jonossa ollaan edelleen 😅 Nyt sijalla 591, eli kyllä sen saaminen ensi vuoteen menee ihan varmasti, niin kuin epäilinkin. Mutta ei haittaa.
Kirjoitti: Fiorella - 09.11.2023 00:40:15
Bardugo kiittää kirjan lopussa myös ficcaajia. Se sai miettimään, osaisiko näistä hahmoista kirjoittaa. Vai ovatko tämä niitä kirjoja, jotka toimivat sellaisenaan niin hyvin, ettei tarinaa tarvitse välttämättä uudelleenkirjoittaa ficcinä. Ehkä voisi kokeillakin.
Onko muita tästä Paluu Grishaversumiin -sarjasta tykänneitä? Kun mietitään Bardugon muita sarjoja, tämä on suosikkini. Varjo ja Riipus oli minusta vielä vähän sellainen lastenkirja, kevyesti kirjoitetun tuntuinen. Toinen osa jo syvensi hahmoja ja kerronta muuttui kiinnostavammaksi, kolmas osa oli jo oikeasti kiinnostava. Se kuitenkin saa salaa toivomaan, että kirjailija kirjoittaisi tarinansa alun uudestaan nyt, kun osaa homman paremmin. ;) Korppien kehä ja Hämärän valtakunta ovat jo kerronnaltaan ja tyyliltään paljon enemmän ja myös eri maailmaan sijoittuva Salatun tiedon seura koukutti, vaikka olikin ihan eri tyylinen. Seuraavaksi sitten odottelen sille jatkoa, puolittaisen kauhun vallassa - sen verran raskaampi ja synkempi se kuitenkin oli.
Kirjoitti: Violetu - 09.11.2023 20:23:23
Discordissa kävin jo huutamassa kirjamessulöydöstäni:
F. T. Lukens - So This Is Ever After yllätti äärimmäisen positiivisesti. Tuntui taas kuin olisi ficciä lukenut (hyvällä tavalla). Queeriä fantasiaa, slow burn, idiots to lovers, rakastin, kun vaan pääsin vauhtiin. Ei siinäkään varmaan olisi niin kauaa mennyt jos olisin alusta asti suonut itselleni enemmän kuin yhden luvun päivässä🤭
Mutta lämmin suositus jos tykkää fantasialla höystetystä hömpästä.
Kirjoitti: Fiorella - 09.11.2023 23:37:16
Kirjoitti: Lusikkasirri - 10.11.2023 11:32:45
Minulla on ollut tässä nyt tämmöinen klassikoidenlukuprojekti jo jonkin aikaa käynnissä. Nyt on kesken Jane Austenin Emma. Vähän kauhulla odotan, mitä seuraavaksi tapahtuu; Emma kun ei ole tajunnut, että herra Elton on ihastunut häneen, eikä Harriet Smithiin :D Tämän jälkeen olisi suunnitelmissa joko Anne Brontën Wildfell Hallin asukas tai Austenin Kasvattitytön tarina. Myös viime vuoden joululahjaksi saatu ja jo aloitettu Lady Chatterleyn rakastaja kiinnostelee. Se on sekä tyyliltään että teemoiltaan raskaampi ja jotenkin hidasta tekstiä, joten siihen tarvitsee tietyn mielentilan, eikä saa olla kiire, kun sitä alkaa lukea.
Kirjoitti: Fiorella - 10.11.2023 12:57:31
Kyllä idiots to loversia ao3:n puolella käytetään usein! Nopealla haulla löytyi 5470 fikkiä tolla tägillä. Idiots in love on yleisempi, 124 961 fikkiä :D Minä olen ymmärtänyt, että se tarkoittaa sitä, kun kumpikaan osapuoli ei oikein tajua, että tykkää toisesta :DHullunkurista, mutta kieltämättä tuolla selityksellä se käy paremmin järkeen kuin ensikuulemalta. ;D
Emma on ihana kirja, vaikkakin Emma itse persoonana aika ärsyttävä. ::) Mutta siitä jää kyllä lämminhenkinen fiilis loppujen lopuksi. Emman hoksottimet eivät liiku ihan niin sujuvasti kuin hän itse mielestään ylivertaisena parinmuodostajana kuvittelee ja se on lukijalle aika hauskaa. ;D Klassikoita on kiva lukea, pitäisi itsekin palata johonkin noihin pitkästä aikaa.
Kirjoitti: rosegold - 17.12.2023 12:32:49
Viime aikoina itsellä on ollut tarve lukea "ennustettavia" kirjoja, vanhoja tuttuja, kuten Agatha Christietä. Ei jotenkin jaksa antaa panosta millekään uudelle kirjalle ja kauhistuttaa ajatus, että jos se sitten onkin tosi ärsyttävä syystä tai toisesta. Luetteko te kirjoja uudelleen vai seuraatteko sitä sääntöä, ettei samaa kirjaa lueta toista kertaa?
Ensi vuonna eräs kouluajoilta tuttu henkilö julkaisee omaelämäkerrallisen teoksen, ja tunnustettakoon nyt täällä, että itsellä on se ollut kirjastosta varauksessa jo jonkun aikaa ihan siksi, kun olen utelias, tai paremmin englanniksi ilmaistuna "nosy". Muuten ei olekaan hetkeen mitään ei-fiktionaalisia kirjoja tullut luettua. Tänä vuonna luin Ystäväni Anne Frank-kirjan, joka kyllä oli lukemisen arvoinen. Holokausti on yksi sellainen aihe, johon palaan aina uudelleen ja uudelleen.
Kirjoitti: Ingrid - 01.01.2024 11:44:36
Kirjoitti: Thelina - 01.01.2024 12:13:36
Lainaus
Ilmeisesti niistä pidetään paljon, mutta en oikeastaan ymmärrä, miksi. Yritin kuunnella ensimmäistä osaa äänikirjana syksyllä ja alku oli mielestäni ihan OK, mutta sitten kirjassa hypättiin sellaiseen menneisyyteen sijoittuvaan jaksoon, joka vain jatkui ja jatkui ja oli mielestäni todella tylsää kuunneltavaa. Luovutin lopulta kokonaan ja jätin kirjan kesken.
Myös hiddenben oli hieman samoissa tunnelmissa, eli vaikka kirjasarja onkin ollut todella suosittu, ei se kaikille ole kolahtanut. Olen ymmärtänyt, että muutkin osat ovat aika samantyylisiä, tosin lukematta paha sanoa, olisiko jatko-osat olleet paremmat. Sitä en myöskään tiedä, voisiko sarja olla alkukielellä parempi, itse yritin lukea/kuunnella vain suomennosta.
Itse olen viime aikoina lukenut lähinnä hömppää sekä Robert Galbraithin uusimmat kirjat. Kotimainen Unohdettujen unelmien kirjasto Liina Putkoselta oli ihan mukava hyvänmielen kirja, tosin olisi sopinut kesälukemiseksi paremmin, koska sijoittuu kesäaikaan. Toisenkin kesään sijoittuvan kirjan satuin lukemaan, nimeltään Joka ikinen kesä, kirjoittaja Carley Fortune. Tässä oli ihanaa jännitettä päähenkilöiden välillä ja jokin salaisuus, jonka takia tiet olivat aiemmin eronneet. Kuitenkin kaksi asiaa lässäytti minulla lukukokemuksen ihan täysin:
Spoiler: näytä
Luin myös nyt joululomalla Shelley Readin Minne virta kuljettaa, joka oli kyllä mukaansa tempaava ja ehkä hieman samanlainen yksinäisen naisen selviytymistarina, kuin Suon villi laulu. Eli jos pidit siitä, kannattaa lukea myös Minne virta kuljettaa!
Kirjoitti: Kelsier - 01.01.2024 16:07:49
Kirjoitti: Fiorella - 01.01.2024 20:16:19
Olisiko joku sattumoisin lukenut Lucinda Rileyn The Seven Sisters -sarjaa? Onko sitä suomennettu, vai oletteko lukenut englanniksi? Mitä piditte? Punnitsen tässä paraikaa itse, alanko lukemaan sarjaa ja kuulisin mielelläni, millainen lukukokemus se on finiläisille ollut. :)Ingrid, minä luen paljon kaikenlaista, ja olen lukenut tuon sarjan kokonaan myös. Osan kirjoina, osan äänikirjoina kuunnellen. Se on kokonaan suomennettu, kahdeksaskin kirja tänä vuonna, eli kumpi kieli vain enemmän sinua miellyttää. Rehellisesti sanottuna, se on perus viihdekirjallisuutta. Et varmastikaan menetä mitään, jos jätät lukematta, mutta toisaalta, jos tykkäät sellaisesta, niin tuossa on ainakin valtavasti luettavaa! :D
Hyvinä puolina (minun näkökulmastani):
- Paksut kirjat -> ei lopu kesken
- Pitkä sarja -> sama juttu, on mukava palata tuttujen hahmojen pariin
- Paikoin ihan mielenkiintoisiakin aiheita ja mukavia henkilöhahmoja
- Useimmissa kirjoissa vähintään toinen juonilinja (nykyisyys tai menneisyys) oli hyvä ja oikeasti kiinnostava
Huonoina puolina (edelleen minun näkökulmastani):
- Todella ärsyttävää toistoa, turhaa jankkausta samoista asioista moneen kertaan (kirjat olisi voinut kustannustoimittaja tms editoida ja olisi lähtenyt varmaan satoja sivuja, eikä kokonaisuus olisi kärsinyt mitenkään - tätä ehkä tosiaan selittää se, että syöpäsairas kirjailija saneli kirjat kirjoittamisen sijaan)
- Paikoin hahmot olivat minusta vain yksinkertaisesti typeriä ja toimivat ihan hölmösti ja terveen järjen vastaisesti
- Paikoin tilanteet, hahmot ja asiat, joita kuvattiin olivat niin epäuskottavia, että jopa minulla meinasi mennä hermot
- Minun oli ekasta kirjasta lähtien vaikea kuvitella Papa Saltin motiiveja teoilleen, vaikka viimeisessä kirjassa ne kyllä sitten viimein selvisivät. Siihen mennessä olin kyllä kehittänyt ukkoon jo melkoiset antipatiat, joka vaikutti katsantokantaani vahvasti.
Nyt jos tietäisin valmiiksi, en välttämättä lukisi ollenkaan. Toisaalta en myöskään kadu yhtään, että luin, koska lukukokemus se oli siinä missä muutkin. :D Muistan, että kun ekaa kirjaa promottiin, mietin toiveikkaana, että ehkä tässä olisi kiva, pitkään jatkuva sarja. No olihan se joo, mutta ei herättänyt kyllä minussa sen syvempiä tunteita. Voisi sanoa, että olisin toivonut pitäväni siitä enemmän.
Oma suosikkini taisi olla se, joka sijoittui Australiaan, Helmen sisar, ja Afrikkaan keskittyvä Auringon sisar (joskin siinä huumeriippuvuuden käsittely tuntui inhottavan kevytmieliseltä). Vähiten kiinnosti Kuun sisar, jossa en tykännyt kummastakaan henkilöhahmosta, nykyisestä kuin menneestäkään kovin paljon. Myös Myrskyn sisar jäi minulle etäiseksi, joskin viimeisissä kirjoissa Ally oli kiinnostavampi.
Suosittelen, että kokeilet yhden, ja jos jää epävarma olo, tuskin kannattaa jatkaa. Jos taas jokin sykähtää sisälläsi, niin lue ihmeessä ja nauti! :D Onhan noilla kirjoilla valtavasti faneja pitkin maailmaa, niin lukijastahan se enemmän riippuu.
Lucinda Rileyn kirjoista noin yleisesti - olen lukenut niistä melkein kaikki, ja jokaisessa minua jollain tapaa ärsyttää se tapa, jolla suhtaudutaan miehiin ja heidän "pikku virheisiinsä". Riley toki oli vanhempi ihminen ja ehkä elänyt sitä aikaa, että miehet nyt vaan ovat sellaisia, mutta rakastetaan heitä nyt kuitenkin... ::) Toki osa näistä myöhemmin julkaistuista kirjoista on jo vanhoja ja varsin 90-luvulta lähtöisin, eli sekin selittää asiaa osaltaan.
Jossakin kirjassa otti suunnattomasti päähän, että se oli olevinaan "suuri rakkaustarina", kun käytännössä siinä oli rehvakas äijä, joka himoitsi jokaista nuorta naista, ja oli olevinaan niin suurta tähteä että. Tämä tarinan sankaritar ihastui häneen jo lapsena, tietämättä että ukko jätti jopa hänen isosiskonsa yksinäisen lapsen äidiksi ja pilasi tämän elämän, luomatta ajatustakaan koko asialle. Kun sitten nuorena ja kokemattomana sai tämän miekkosen huomion osakseen, mikä olisi voinut olla autuaampaa? Ja vaikka tarinassa olisi ollut kunnollinenkin mies, niin aina valitsi sen inhottavan tyypin, joka kohteli häntä huonosti, ja vielä kuolinvuoteella julisti että ei koskaan tule hänelle toista rakkautta... :-X Voin pahoin jo ajatuksesta, että tuollainen olisi jonkun mielestä romanttista ja suurta rakkautta...
Kirjoitti: Vendela - 02.01.2024 10:10:44
Minä kuuntelin myös tuon Minne virta kuljettaa ja itselleni se oli pettymys. Odotin tosiaan jotain Suon villi laulu-tyyppistä mutta jotenkin tapahtumat olivat vähän liian yliampuvia ja amerikkalaisia minun makuuni. Ymmärrän kyllä kirjan viehätyksen :)
En ole tainnut muistaa fiilistellä täällä noita uusimpia Robert Galbraitheja :D Reilu vuosi sitten ilmestynyt Sysimusta sydän oli tosi hyvä ja tykkäsin siitä enemmän kun sarjan aikaisemmasta osasta. Tämä uusin Kuolema kintereillä tuntui olevan vielä parempi :) Tässä oli juuri sopivasti jännitystä ja yritin kovasti säästellä tämän kuuntelemista mutta lopultahan se tuli ahmaistua aika nopeasti ;D Olen tyytyväinen että jotkut asiat etenevät tässä sarjassa, esim Charlotten suhteen. Vaikka asiat eivät toki aina ole positiivisia niin hyvä että jotain tapahtuu eikä vellota koko ajan samassa. Nyt odotan jo innolla milloin seuraava osa ilmestyy, koska kirja jäi varsin mielenkiintoiseen ja kutkuttavaan kohtaan! Itselleni oli myös mukava yllätys että nämä kaksi viimeisintä ilmestyivät vain vuoden välein! Mikä fiilis Thelinalla on näistä? Entä oletko Fio ehtinyt lukea näitä? Tai joku muu?
Kirjoitti: Fiorella - 02.01.2024 13:09:04
Vähän tarkempaa asiaa juonesta spoileritägin alle. :)
Spoiler: näytä
Kirjoitti: Thelina - 02.01.2024 15:43:32
Spoiler: näytä
Kirjoitti: Vendela - 02.01.2024 16:31:19
Spoiler: näytä
Kirjoitti: Fiorella - 02.01.2024 18:18:01
Spoiler: näytä
Mikä kaikkein omituisinta, tuon Kuolema kintereillä -kirjan luettuani (vaikken edes lukenut sitä tietokoneelta vaan kirjana ja osittain äänikirjana, kun aloitin ennen kuin ehdin hakea kirjastosta varauksen) minulle tuli Adlibriksen mainokseen "saatat kiinnostua näistä" -ehdotuksena I Ching - Muutosten kirja (Margit Heikkilä). En todellakaan aio lukea sitä saati sitten ostaa! ;D
Kirjoitti: Ingrid - 03.01.2024 17:40:57
Kirjoitti: Fiorella - 03.01.2024 22:29:19
Minulla on nyt "ongelmana" sellainen runsaudenpula, että olisi iso pino kiinnostavia kirjoja, enkä tiedä, mistä aloittaisin. Ja kehtaanko sanoakaan, mutta sitä päätöstä odotellessa luen kuin luenkin jälleen yhtä enempi vähempi ärsyttävää Lucinda Rileyn kirjaa. ;D Mikähän masokismin muoto tämäkin on.
Äänikirjana kuuntelen tosin juuri nyt neuloessani Nita Prosen Huonesiivoojaa, joka on varsin koukuttava, mutta minulle tekee pahaa se, kuinka helposti toisten huijattavana tuo kirjan herttainen päähenkilö on.
Kirjoitti: Ingrid - 07.01.2024 17:08:10
Mitä pidemmälle kirjassa pääsin, sitä koukuttavampi siitä tuli. Kirjassa oli useita mielenkiintoisia ja moniulotteisia hahmoja, vaikka toki mukaan mahtui pari ärsyttävää ja hieman turhauttavaakin tapausta. Alkuun kerronta oli ehkä hieman sekavaa, koska eri luvuissa kerrottiin eri hahmojen tekemisistä, tunteista ja tavoista (harvemmin tosin minä-kertojan näkökulmasta, mistä myöskin suuri plussa), mutta tämäkin tasoittui ihan kivasti pikku hiljaa ja selkeentyi, kun hahmot ja nimet tulivat tutuiksi. Oli kiva tutustua usempaan vahvaan naishahmoon. Erityisesti pidin myös siitä, kuinka uskollinen kirja oli viikinkiajan historialle kaikkine pienine yksityiskohtineen. Se toi kaiken sen kauniin kielen keskelle sellaista karua todellisuutta ja toisinaan jopa hieman kuvotustakin, joka on tuttua vaikkapa juuri Game of Thronesista. All in all, mikäli skandinaavinen mytologia ja historia tuntuu itselle omalta, on tämä kirja ehdottomasti lukemisen arvoinen! Viimeinen luku päättyi myös kohtaukseen, jossa uskon olevan potentiaalia vaikkapa jatko-osalle - myönnän, etten ole vielä tehnyt kovin tarkkaa hakua siitä, onko jatko-osa jo ilmestynyt tai edes tekeillä, mutta suomennosta siitä ei ainakaan käsittääkseni ole vielä tullut markkinoille.
Kirjoitti: Larjus - 13.01.2024 09:48:11
Mä nimittäin sain lainattua sen kirjastosta melkein vuoden jonottamisen jälkeen, ja vaikka olinkin odottanut sitä aika innolla kaikkien kehujen ja aihepiirin takia, nyt noin 70 sivua luettuani mä en oikein tiedä, mitä sanoa. Tuntuu, ettei kirja ole päässyt vielä kunnolla vauhtiinkaan, ollaanhan tässä toki yhä ekassa neljänneksessä, mutta pääseekö tarina kunnolla edes vauhtiin missään vaiheessa?
Lisäksi kirja myös tuntuu aika raskaalta lukea. Virkkeet ovat lähes kaikki ihan tajuttoman pitkiä (oon laskenut monta yli kymmenen rivin virkettä, ja oikeesti neliriviset virkkeet ovat tässä kirjassa jopa lyhyitä), pilkkua on käytetty mun makuun vähän liikaa silloin kuin olis voinut vaa laittaa ihan pisteen. Ehdin joskus jo unohtaa kesken virkkeen, mitä sen alussa sanottiin. Vähän myös ärsyttää, kun moniin virkkeisiin on jonnekin väliin dumbattu - pilkuilla tietenkin höystettynä - "A sanoi". Kerronta/kertojatyyli on kyllä omalla tavallaan kiintoisa mutta sit kuitenkin jokin tökkii.
Ja vaikka näiden ajatusten perusteella voisi ajatella, että ihan turhahan mun on tota lukea enää yhtään enempää, mutta sitten kuitenkaan en tiedä. Haluan tietää, miten tarina etenee ja päättyy, haluan päästä niihin asioihin joita kriitikot ym. ovat ylistäneet, en haluais lopettaa. Jokin mua vähän vielä koukuttaa. Lisäksi on toki sekin seikka, että odotin noin vuoden että saan koko kirjan edes käsiini, ja voi hyvinkin olla, että seuraava mahdollisuus tulisi vasta sitten taas vuoden päästä, jos silloinkaan. Niin siinäkään mielessä ei haluaisi vain jättää kirjaa kesken tässä vaiheessa. Näitä asioita kun itse mietin, olis kiva kuulla muidenkin mielipiteitä, että kannattaako mun edes jatkaa vai eteneekö tarina niin hitaasti, ettei tyydyttävään lopputulokseen ikinä päästä. Joissakin kirjoissa/sarjoissa kun käy niinkin, ja se vasta onkin ikävää!
Kirjoitti: Fiorella - 13.01.2024 17:49:25
Mutta pystytkö lukemaan ns. selaten läpi? Minä teen niin, jos en tunne kiinnostuvani tai tahtovani lukea enempää. Silloin näkee, mitä siinä tapahtuu, ja jos vaikuttaakin että kyllähän tämä sittenkin kiinnostavaksi muuttui, niin voi jatkaa lukemista joko siitä kohtaa tai aiemmasta.
Kirjoitti: Nyyhti - 13.01.2024 21:42:42
Mä olin tosi pettynyt loppuun ja siihen, kuinka paljon asioita jäi auki. Kuvaukset olivat rajuja ja siten mielenkiintoisia, kamalia tietysti, mutta lukemisen arvoisia. Sen sijaan se "taustajuoni" ei ollut lainkaan sitä mitä olisin odottanut! Ja vain huonolla tavalla, ikävä kyllä. Ja ylipäätään kirja oli musta jotenkin tosi tasapaksu. Odotin koko ajan sitä koukuttavaa, jota ei koskaan kuitenkaan tullut.
Kirjoitti: Larjus - 14.01.2024 21:53:45
Nyyhti: Kiva kun tulit jakamaan vähän ajatuksiasi kirjasta! Harmillista toki, että se toi pettymyksen. Samaan aikaan se kuitenkin lohduttaa mua, jos en saakaan kirjaa luettua, niin ehkei asia jää niin pahasti kaivelemaan. Musta kuitenkin tuntuu, etten ainakaan ihan vielä lopeta lukemista vaan katson, sujuisko se yhtään paremmin mitä pidemmälle pääsen. Mulla on laina-aikaa jonnekin tammikuun loppuun, niin palautan sen silloin, sain luettua loppuun asti tai en, ja jos en saanut, niin kommenttisi perusteella ei ole mikään valtava menetys.
Kirjoitti: justy - 15.01.2024 20:24:54
Mutta tietty raskaus ja juonen tukkoisuus/tyhjäkäynti jatkui kyllä koko kirjan ajan, jossain kohtaa sitä alkoi kuitenkin arvostaa tyylikeinona.