Kirjoittaja Aihe: Käännös: Footnotes - viestilappuja kirjojen välissä | K11 | DM/HG | romantiikka | 10. luku 7.10.2016  (Luettu 26885 kertaa)

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
footnotesviestilappuja kirjojen välissä

Hermione Granger alkaa piilotella pieniä viestilappusia Tylypahkan kirjaston kirjojen väliin - odottamatta ikinä vastausta niihin. Pian hän kuitenkin löytää itsensä juttelemasta tuntemattoman, mysteerisen Darcyn kanssa viestilappusten ja kirjeiden välityksellä. Hermione ja hänen uusi ystävänsä turvautuvat toisiinsa ja lopulta rakastuvat - mutta kääntyykö heidän rakkaustarinansa vaaralliseksi seikkailuksi kun heidän identiteettinsä paljastuvat toisilleen?

kirjoittaja (the original writer): kateofallpeople (fanfiction.net) linkki ficciin / a link to the fic
kääntäjä (the translator): jaina
ikäraja: K11
genre: romantiikka, draama
paritus: HG/DM
©: J.K. Rowling omistaa Harry Potter-maailman. kateofallpeople omistaa ficin! Minä siis vain käännän englannista suomeksi – omistan siis käännöksen / J.K. Rowling owns the Harry Potter world. kateofallpeople owns the fic! So, I just translate this from English into Finnish – I own the translation.

Lupa ficin suomentamiseen on saatu! / I have been given a permission to translate this fic!

&: Ficci sijoittuu kuudenteen vuoteen! Löysin tämän hyvän ficin fanfictionista ja ajattelin aloittaa pienen kääntämisurakan. =) Kaikkihan tietää, että kääntäminen on hyvää englannin harjoitusta – ja minullahan on abivuosi pian edessä -> englannin YO. Toivottavasti pidät ficistä, jätät merkkisi ja kommentoit sekä itse ficciä että suomennostaitojani! / I found this good fic when leafing through the fanfiction site… and I thought starting new translation job! =) We all know that translating is good practise to your language skills – and I do have my senior year next year at school -> the final exam of English!

20.8.2016: huom, luvut 1-6 on suomennettu vuosina 2012-2013. Luvut 7-> vuonna 2016. Tässä on siis väliä aika paljon ja mun suomennustaidot kehittyneet hurjasti. Jos olet uusi lukija, älä ihmettele jos alkuluvuissa on jotain töksähtelyä. Mitään ihan kamalaa siellä ei pitäisi olla, kun olin ysin oppilas ja 18-vuotias jo noina aikoina, mutta you never know.

Jos haluat lähettää minulle yksityistä palautetta, niin yksäriboksini on auki sitä varten! Jos et ole finiläinen mutta luet käännöstekstiäni, voit lähettää palautetta tai kommenttia osoitteeseen: jainafinilainen@hotmail.com. Kaikenlainen palaute otetaan vastaan. Myös uudet ficciehdotukset, risut ja ruusut sekä ideat voi lähettää minulle anonyymisti sähköpostilla tai täällä Finissä.

LUVUT:
prologi

1. luku
2. luku
3. luku
4. luku
5. luku
6. luku
7. luku
8. luku
9. luku
10.luku


PROLOGI
Hän ei ikinä odottanut saavansa vastausta. Ei ainakaan älykästä sellaista.

Oikeastaan Hermione ei ikinä odottanut että kukaan edes löytäisi hänen pienet viestinsä vuoden aikana, tai edes tällä vuosisadalla. Tylypahkan kirjasto oli valtava – se kohosi korkeuksiin ja oli ahdettu täyteen melkeinpä muinaisista teksteistä ja informaatioista. Siinä tilassa täytyi olla tuhansia ja vielä tuhansia kirjoja – ja silti joku oli napannut juuri sen kirjan mihin Hermione oli ensimmäisen viestinsä kirjoittanut. Kolmesti. Joku oli katsonut juuri sitä kappaletta ja juuri niitä sivuja joihin tyttö oli asettanut muutamia, pieniä pergamentinpalasia taitettuina. Hän oli kirjoittanut niitä päähänpistosta – tehnyt mitä tahansa epätoivoista yritystä saadakseen uusi ystävä kuudentena kouluvuonaan. Koko juttu oli melkeinpä vain vitsi! Vitsi kirjaviisaasta ja tylsästä Hermione Grangerista, joka kokeilee rajojaan vieraan vuoksi – tai no vieraiden.

Hermione oli huomannut että kaksi selvästikin nuorempaa oppilasta oli napannut kuudennen ja seitsemännen luokan kirjoja mielenkiinnosta – ihan pelkkä kielioppi osoitti sen. Kolmas oppilas tuotti kuitenkin kaunista jälkeä – kuka tahansa sitten käyttikin aikaan vastatakseen, kirjoitti hyvin kirjoitettua, monimutkaista ja… kehtaisiko tyttö jopa sanoa hurmaavaa tekstiä?

Ajatus melkein ystäviensä menettämistä kuudentena vuotenaan sai Hermionen olon niin merkityksettömäksi ja säälittäväksi, että hän päätti tehdä jotain mistä ei ollut edes unelmoinut. Hän otti riskin.

Hän alkoi kirjoittaa vastauksiin uusia viestejä.

« Viimeksi muokattu: 07.10.2016 02:26:21 kirjoittanut jaina »
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

LunaLovegood

  • Hippie
  • ***
  • Viestejä: 186
luin tän ficin tossa just vähän aika sitten englanniksi, ja tykkäsin, ja nyt kun luin tätä sun käännöstä, niin eihän tästä edes huomaa, että se on käännetty, eli tosi hyvin osaat kääntää! :)
Mitä tehdä, kun mikään ei tunnu enää miltään?
Mitä tehdä, jos tuntuu ettei jaksa enää elää?
Se on ihan helvetin hyvä kysymys.

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
LunaLovegood, kiitoksia paljon! ♥ Olipa mukava lukea että käännös on hyvää!

Tässä on nyt sitten se ensimmäinen luku. Tekstiä on aika helppo kääntää, vaikkakin muutamia sanoja täytyykin katsoa virtuaalisesta sanakirjasta. Toivottavasti laitat kommenttia! Lukuja on fanfictionissa 23 (muistaakseni), joten sen pituista ficciä sitten. Luvut ovat aika lyhyitä, ja aluksi ajattelin että yhdistän kaksi lukua tänne yhdeksi. Saatan tehdä joidenkin lukujen kanssa niin, mutta tämä ykkösluku olisi ollut hassu yhdistää toiseen lukuun, joka alkoi jo Halloweenista.


ENSIMMÄINEN LUKU
”Nyt oikeasti, te molemmat saatte neloset oppitunneilta jos ette edes yritä opiskella… Harry, Ron? Kuunteletteko te edes?”

Ron nyökkäsi, vaikkakin Hermione tiesi sen olevan vain esittämistä. Harry nosti päänsä ylös, tarkoituksena voittaa Ron velhoshakissa yhdeksättä kertaa sinä iltana. He olivat pelanneet sitä huispauskarsintojen jälkeen. Karsinnat olivat menneet suhteellisen hyvin – Hermione oli pitänyt siitä huolen. Nyt pojat olivat niin kietoutuneet ”kaverilliseen” shakkipeliin, etteivät olleet saaneet loppuun kahdeksan tuuman luonnosesseitä seuraavaksi päiväksi.

Harry suuntasi katseensa uudelleen peliin. Hermione huokaisi katsellen ympärilleen oleskeluhuoneessa, jossa he istuivat. Siellä oli korkea katto, pauhaava takkatuli, plyysinen sohva johon hän itse nojasi sulkakynä ja pergamentti kädessään. Ei oleskeluhuone hirveä paikka ollut, mutta lähiaikoina oli ollut yhtä katastrofia viettää siellä hyvää aikaa Harryn ja Ronin kanssa.

Tyttö huokaisi jälleen, tällä kertaa kovaäänisemmin, toivoen että jompikumpi poika huomaisi. Eivätpä huomanneet. ”Noh, jos kumpikaan teistä ei välitä koulusta erottamista huonojen arvosanojen takia, niin olkoon. Minä menen – ”
” – kirjastoon. Me tiedetään”, Ron sanoi. Pojan piikittelevä huomautus tytön menopaikasta satutti – enemmän kuin oli Hermionen mielestä sopivaa. Tyttö kääntyi kannoiltaan ja lähti, melkeinpä jälleen kyyneleisenä.

Mikä Ron Weasleyssä sai Hermionen purskahtamaan itkuun minä aikana hyvänsä? Hermione tiesi, tietysti, että se oli osittain sen syy, että tyttö välitti hänestä – varmaan paljon enemmän kuin hänen olisi pitänyt – mutta mikä muu siinä oli? Pojan loukkaava äänensävy? Sekö, ettei Harry melkein ikinä puolustanut Hermionea? Tyttö rakasti molempia poikia kovasti – Harrya kuin veljeä ja… No, hän oli toivonut Ronin kasvaneen tarpeeksi viime kuukausina ja tehneen viimein lähestymisen, muttei ollut vielä. Hän oli kuitenkin kasvanut hieman, selvästikin. Hän –

Mitä tahansa katkeria ajatuksia Hermionella olikaan, ne pyyhkiytyivät tytön astuessa sisälle kirjaston ovista. Tuoksu oli saavuttanut hänet pari metriä ennen kuin hän oli edes päässyt sisälle – tuoksu myskin, tunkkaisen ja kuivan. Tuoksu ei ollut kaikki kaikessa, vaan myös tunne, kun hän astui ovista. Kirjastossa oli jopa jotenkin lämpimämpää kuin muualle linnassa, ehkäpä kutsuvampaakin. Ne yhdessä saivat hänet jopa hieman horjahtamaan – ei, eivät saaneetkaan. Syy olikin vain Malfoy, joka oli juuri törmännyt häneen pojan poistuessa kirjastosta. ”Katso vähän mihin menet, kuraverinen! Et voi varata koko oviaukkoa kuraverisyydelläsi ja noilla hiuksilla.”

Hermione ei huomioinut pistokommenttia – se oli vain tyypillistä Malfoyn mäkätystä, tietysti. Hermione oli itse asiassa onnistunut hieman kesyttämään hiuksiaan kesän aikana. Draco oli selvästi huomannut sen änkyttäessään äskeiset ilkeydet suustaan. Hiukset asettuivat nyt pehmeästi tytön olkapäille, ne olivat melkein suorat ja siitä tyttö oli ylpeä. Draco oli huomannut. Ajatus sai Hermionen virnistämään tytön suunnatessa omaan piilonurkkaukseensa. Hän asetti kirjalaukkunsa pöydälle ja istui alas heti aloittaakseen työn. Hän melkein nauroi ajatukselle että voisi nyt sanoa tehneensä Draco Malfoysta melkein sanattoman. Nauraminen olisi tietysti ollut typerää käytöstä kirjastossa.

Kello oli melkein kymmenen illalla kun Hermione oli viimein lähdössä. Hänen esseensä, joka oli tuplasta pidempi ja tuplasti informaatiomaisempi ja tuplasti parempi kuin kenenkään hänen kurssillaan, oli rullattuna ja tungettuna siististi tytön laukkuun. Hänen sulkakynänsä ja musteensakin olivat siellä. Essee tyydytti häntä – se ei ollut tytön paras työ siihen mennessä, mutta aihe olikin hyvin laaja. Jos tyttö olisi kirjoittanut nukkumisesta kaiken mahdollisen jonka tiesi, olisi hän kirjoittanut erillisen kirjan.

Hän varasi yhden hiljaisen minuutin itselleen – kaikki muut olivat lähteneet kirjastosta lähes tunti sitten, lopettaneet opiskelun siltä päivää. Hermione oli kuitenkin jäänyt sinne, kuten yleensäkin. Hän käytti minuutin miettiäkseen mitä ihmettä hänen ympärillään tapahtui. Hänen parhaat ystävänsä olivat liian kietoutuneita huispaukseen ja salaliittoteorioihin ollakseen hänen kanssaan. Ginny oli mysteerisesti kadoksissa öisin, kun hän tapaili ”ystäviään”. Neville oli melkein koko ajan kasvihuoneilla yrttien kanssa. Hermione ei ollut edes viitsinyt etsiä Lunaa. Se oli toivotonta, se tyttö oli aina jossain kadoksissa.

Hermione päätti että hänen täytyisi saada muutama uusi ystävä. Tapa jolla ihmiset näkivät hänet… hyväksyisikö kukaan häntä? Hän tiesi ärsyttävänsä kovasti ihmisiä ympärillään – ehkäpä osa siitä oli kateellisuutta muilta, sillä kukaan ei ollut yhtä hyvä tunneilla. Hän ei keksinyt ketään jolle puhua.

Hän sai idean väläyksen nopeasti – hän kirjoittaisi viestejä! Jättäisi ne kirjojen väliin. Hän repi muutaman palan puhdasta pergamenttia laukustaan, tuhersi viestit ja käyskenteli ympäri kirjastoa muutaman hetken työnnellen ne sellaisten kirjojen väliin joita oppilaat saattaisivat tarvita pian – kirjat olivat niitä, joihin he keskittyisivät oppitunneilla siinä kuussa. Joku olisi varma nakki löytää ne.

Vasta kun Hermione oli melkeinpä takaisin Rohkelikon tuvan tornissa, hän tajusi unohtaneensa ajatella miten joku voisi vastata anonyymisti takaisin hänen pikkuviesteihinsä. Ironista, tyttö ajatteli. Koko koulumme aivot eivät osaa ajatella sellaista kuin vastaaminen viesteihin.

Seuraavana päivänä kymmenen viestiä, joissa oli kaikissa vastaamisohjeet, vaihdettiin niihin lappuihin, jotka tyttö oli jättänyt edellisenä iltana kirjojen väleihin. Hermione oli ylpeä itsestään. Olisiko kukaan kuitenkaan Tylypahkassa olevista tarpeeksi kirjahirmu opiskelija, joka löytäisi Hermionen viestit? Tytön täytyisi katsella ja odottaa.

Hyvä Tylypahkan oppilas, Hermione aloitti. En kerro sinulle nimeäni, mutta kerron sinulle kuka olen, siis ajallaan. Olen vain opiskelija etsimässä jotakuta jolle puhua – ystävää, jos niin voi sanoa. Jätin nämä viestit huolella valittujen kirjojen väleihin herättääkseni sellaiset tyypit, joidenka ystävä saattaisin haluta olla – tyypit, joilla on aivot ja halu tietää (mitään näistä viesteistä ei jätetty sellaisten kirjojen väleihin, joita on pakko lukea).

Olen tyttö – ehkä käsikirjoituksenikin sen jo paljasti. Olen vanhempi kuin neljäsluokkalainen, mutten kerro tarkempaa vuosikurssia. Teen tämän enimmäkseen hauskuuden takia – toisaalta, näihin vastaaminen on haluttua. Jos haluat vastata minulle, vastaathan sivujen 300 ja 301 väliin kirjassa
Käsikirja Puuskupuhilaiseen Psykologiaan. Odotan innolla vastaustasi!

"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

LunaLovegood

  • Hippie
  • ***
  • Viestejä: 186
Hienoa käännöstä taas!

Lainaus
– ehkä käsikirjoituksenikin sen jo paljasti
Sanoisin ehkä mieluummin että ehkä käsialanikin sen jo paljasti, mutta kyllä se noinkin menee :)

Lainaus
Joku olisi varma nakki löytää ne.
Ehkä vähän hölmö, miten olisi että Joku löytäisi ne varmasti. ?

Mutta siis kaikinpuolin hyvää tekstiä, jatka toki eteenpäin :P
Mitä tehdä, kun mikään ei tunnu enää miltään?
Mitä tehdä, jos tuntuu ettei jaksa enää elää?
Se on ihan helvetin hyvä kysymys.

Ledi

  • tyhmä kuin sipuli
  • ***
  • Viestejä: 333
  • Aliquando insanire iucundum est.
Äh, on vaikea kommentoida käännöksiä, mutta yritän...

Tosiaan, tosi hyvin käännät, ei löydy melkein yhtään tökkäävää kohtaa, mutta LunaLovegood kerkesi sanoakijn ne kohdat jo. Itse en ola mikään Dramionen suurkuluttaja, mutta otsikko kiinnitti huomion. (Eikä se parituskaan mikään huono ole, mutta ei yleensä iske, toisin kuin hyvin kirjoitettuna, mutta nyt menee jo offiksi...)

Äh, tosiaan, käännöstä on vaikea kommentoida, koska juonta ei voi kommentoida mitenkään, koska ei kääntäjä sitä ole keksinyt. Ihan yleisesti, että jos käännät nämä kommentit alkuperäiselle kirjoittajalle, niin sanon vain, että idea on hyvä. En ole lukenut alkuperäistä, mutta en aiokkaan lukea, jotta mielenkiintoni säilyy. Ei sillä, että olisi tylsää tekstiä, (en taaskaan osaa ilmaista itseäni... -.-) vaan ihan siksi, koska on paljon kivempaa odottaa jatkoa kuin homaista kokonainen ficci kerrallaan.

Mutta, vaikka kommenttini kusee ja pahasti, tykkään käännöksestäsi ja odotan innolla uutta pätkää. Kiitos näistä!

Ledi
Baby, you know that, maybe it's time for miracles, 'cause I ain't giving up on love ♥
22/3/2013 ♥
Rikkinäiset
ava by Swizzy

verilettu

  • ***
  • Viestejä: 63
Tämä vaikuttaa hirvittävän mielenkiintoiselta! Aika erikoinen juoni, enpähän oo tuollaiseen aikasemmin törmännyt.

Vilkaisin tuon alkuperäisen tekstin nopeasti läpi ja täytyy sanoa, että hirvittävän hyvin oot kääntänyt. Teksti on todella sujuvaa, ainoat mitkä iski silmään ehdittiinkin jo mainita tuolla ylempänä.
Tykkään, tykkään, yritän hillitä itseäni, etten lue tuota enkunkielistä ja spoilaa itseäni, kun oon kyllä kiinnostunut lukemaan tämän käännöksen ;)
Eli jatkoa odotellassa, jee!

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
LunaLovegood: kiitos kiitos! Joo, mulla oli kauhea black out tuossa ja yritin etsiä sitä käsialaa mielessäni! :D

Ledi: kiitos, vautsi! Kyllä joo oli vähän puhetta kirjoittajan kanssa, että välillä postaan hänelle välitietoja, eli teidän kommentit, joissa siis on jotain tarinaankin liittyen, niin menee enkuksi kirjoittajallekin. Itse näin ehdotinkin. Jep, älä nyt mene jatkossakaan ficciä lukemaan vaan odottelehan käännöstä! On tosiaan vähän tylsää kerralla lukaista.

verilettu: jep, juoni on jännä! Vautsi, kiitos sullekin! :-)


TOINEN LUKU
Hermione oli melkein unohtanut kirjeet. Halloween oli juuri mennyt ohitse, ja sen mukana tulivat Hermionen suurimmat huolenaiheet – melkein kaikista kursseista pidettävät, vuoden ensimmäiset käytännön tentit.

Hän oli ollut kirjastossa jo tarpeeksi usein, että hänen olisi kuulunut muistaa viestilappuset, mutta ei ollut tehnyt niin. Vasta sitten, kun hän luki erään kirjan, jonka oli maininnut edellisessä kirjelappuviestissään, otsikon, hän muisti laput kuin vahingossa.

Käsikirja Puuskupuhilaiseen Psykologiaan…”

Hän otti teoksen pois hyllystä ja näki pitkät sormenjäljet kirjan kannen pölyssä. Joku oli ollut sillä osastolla viime aikoina. Joku oli luultavasti löytänyt hänen kirjeensä!

Tyttö istui välittömästi ja käänsi sivun 300 esille. Välissä lojui kolme pientä, taitettua pergamentin palasta. Hän avasi ne innokkaasti ja pani pois ensimmäiset kaksi, jotka olivat selvästi paljon nuoremmilta opiskelijoilta. Kolmas oli hieman pidempi, sinetöity kiinni puhtaalla, valkoisella vahalla ja laitettu nätisti. Joku oli yhtä perfektionisti kuin Hermione itse.

Hermione rikkoi varovaisesti vahan ja aukaisi pergamentin eteensä kuin kartan. Ehkä se oli hyväksyttävä vertaus – tämä viesti voisi johdattaa hänet uuden ystävän jäljille.

Miten ihmeessä edes löysin sellaisen viestilappusen? No, löysin sen sattumalta, jos uskot. En ollut virallisesti suunnitellut ottavani kirjaa, johon olit jättänyt viestisi – otin vahingossa siis Keskiasteen muodonmuutokset esille, kun oikeasti olin aikonut ottaa toisen kirjan. Liian aikaisin ei kokeisiin voi aloittaa lukemista tässä kuussa. Minulla on paljon näytettävää.

Olen kuudennella luokalla. Sanon nyt vain sen – en tupaani. Sinunkaan ei ehkä pitäisi – jos jompikumpi meistä on vastakkaisessa tuvassa, me luultavasti lopettaisimme tämän. Jos rehellinen olen, ei minulla ole mitään ideaa tälle kirjoittamiselle. Ehkä se liittyy siihen, että olen melkein hulluuden partaalla tylsyydestä, ja tunnen oloni myös paskaksi miettiessäni tulevia juttuja. Ehkäpä teen tätä vain nähdäkseni saanko sinun vastauksesi tämän jälkeen, vai oliko tämä vain leikkiä. En edes tiedä onko alkuperäisen viestin kirjoittaja enää koulussa, joten saatan hyvinkin kirjoitella yksinäni. Jos en tee niin, laitapa viestiä sen viimeisen
Lockhartin kirjan väliin – siis sen, jonka hän teki ennen hulluksi tulemistaan. Tuskin tästä juttelusta mitään haittaakaan on. Terkkuja vaan, luulisin.

Kirjoitus oli siistiä ja pitkänmallista. Hermione ei ollut odottanut kenenkään kirjoittavan takaisin. Tämä henkilö vaikutti ystävälliseltä ja halukkaalta kirjoittaa viestejä edestakaisin. Hermione ei muuta tarvinnut. Kirjoittaja oli takuulla mies – kirjoitus oli selvästi maskuliinista. Kukahan se sitten voisi olla? Miehiä ja naisia oli heidän vuosikurssillaan aikalailla saman verran, joten Hermionella oli varmasti ainakin yksi sama tunti pojan kanssa. Hermione arvioi opiskelijoita olevan Tylypahkassa noin 800, joista yhteen vuosiluokkaan olisi noin sata, eli noin viisikymmentä tai kuusikymmentä miespuolista. Kirjoittaja voisi olla kuka tahansa niistä pojista – rohkelikko, luihuinen, korpinkynsi tai puuskupuh. Hän voisi olla mielenkiintoinen tai pitkästyttävä, pitkä tai lyhyt. Oli vain yksi keino saada se selville.

Hermione hylkäsi kaksi ensimmäistä kirjettä ja tunki kolmannen laukkuunsa.

• • • • • • • • • •

“Hermione!”
“Hmm?”
“Me olemme puhutelleet sinua minuutin. Oletko tehnyt muodonmuutoksien esseen?”
“Olen.”
”Voimmeko katsoa sitä?”

Hermione pyöräytti silmiään, aukaisi laukkunsa ja otti sieltä rullatun pergamentin. Ronin käsi oli jo tarttumassa siihen, joten tyttö ojensi sitä Harrylle. ”Saatte tunnin aikaa sen pergamentin kanssa. Minä menen tänä iltana aikaisemmin kirjastoon.”
”Aikaisemmin kuin eilen?”
”Kyllä, Ron. Minun täytyy huolehtia yhdistä jutuista.”

Oikeasti tytöllä oli kirje, joka pitäisi viestittää. Se oli nyt kirjoitettuna hänen laukussaan. Hän otti sen, avasi sen syliinsä kirjan päälle ja otti esiin itse mustetta tuottavan sulkakynänsä. Hän oli aloittanut viestiä muutamia kertoja siitä lähtien kun hän löysi vastaviestin – melkein viikko sitten. Hän oli kirjoittanut viestiä pitkäksi, mutta oli tajunnut, että kirjoituksen pitäisi olla tarpeeksi hyvää. Joku oli vastannut hänelle. Joku oli löytänyt hänen viestinsä, ja halusi jutella ilmeisesti hänelle takaisin. Tyttö kosketti sulkakynällään paperia.

Heippa,

Olen pahoillani että minulla on kestänyt niin monta päivää vastaamisessa. Miltei unohdin tarkastaa, josko joku olisi vastannut ensimmäiseen viestiini. Sen jälkeen odotin melkein viikon… varmaan vähän liian kauan. Ainakin tiedän jonkun löytäneen viestini tänä vuonna. Sain kaksi viestiä melko nuorilta opiskelijoilta, aika inhottavaa. Heitin ne pois.

Aluksi ihmettelin mistä jutella kanssasi, jonka jälkeen tajusin että milteipä mistä vain.

Ensimmäiseksi: minun paras ystäväni on aika suosittu tuvassamme, pidetty mutta silti hieman ujo. Hänellä on kuitenkin tapana viettää suurin osa aikaansa toisen ystävämme kanssa, joka ei ole kovin välkky, mutta jolla on silti hyvät tarkoitusperät. Kun ne kaksi ovat yhdessä, minusta tuntuu, etten ole enää olemassa. He pelaavat shakkia, sitten he juttelevat kiinnostuksistaan, he lunttaavat minulta läksyt – kuten kaikki vähemmän älykkäät ystävät tekisivät. Onko sinulla ikinä ollut sitä ongelmaa? Mielestäni on miltei mahdotonta sanoa ”ei”. Ei sillä etteikö minulla olisi muita ystäviä, mutta ei oikein sellaista, jolle puhuisin oikeasti, tai jonka kanssa olisin. Siispä annan ystävieni luntata läksyt minulta. Heidän toimintansa on varmaan sääntöjä vastaan, mutta emme ole jääneet kiinni missään vaiheessa. Niin kauan kuin he eivät yritä luntata minulta
S.U.P.E.R:eita ensi vuonna, kaiken pitäisi olla hyvin.

Jokin tässä vuodessa on erikoista, eikö vain? En osaa oikeastaan kuvailla tuntemusta, mutta tuntuu siltä kuin kaikki olisivat levottomia – innokkaita tekemään sitä ja tätä, viettämään aikaa koko ajan ystävien kanssa tai opiskelemaan liian paljon tai tekemään jotain muuta, jotain suurempaa. Jokin tässä mättää. Ehkäpä olen vain höpsö, mutta minusta tuntuu kuin jotain pahaa saattaisi tapahtua. Tietysti Hänen-joka-jääköön-nimeämättä palasi, jokainen tuntee varmasti sen. Pelkään myös jonkin muun asian puolesta, mutten osaa sanoa minkä. Ehkä tämä on vain stressiä, joka aiheutuu vuoden ensimmäisistä kokeista.

Jos haluat vastata, jätä vastaus
Eldred Worplesin ”Pala vampyyreista” väliin. Ensi kertaan!

• • • • • • • •  • •

Nuori mies oli tarkistanut joka ilta kirjaa vastauksen varalta, muttei ollut saanut sellaista. Hän tiesi tämän kirjeen oltavan tuore. Hänellä oli sellainen tunne, eikä saanut sitä poiskaan. Vähän kuin ennakkoaavistus. Hän tiesi mahdollisuudesta, että kirjoittaja olisi tuntematon, tai ystävä – ties kuka. Olemassa oli sekin mahdollisuus, että kirje oli itse asiassa sata tai kaksi sataa vuotta vanha. Hän kylläkin epäili sitä vahvasti.

Hän astui jälleen kerran kirjastoon. Hän oli päättänyt – jos vastausta ei tulisi sunnuntaihin, eli huomiseen, mennessä, hän luovuttaisi.

Hän käveli käytäviä vähän hitaasti, pannen pikaisesti merkille ketkä kirjastossa olivat. Paikalla olivat vain tyypilliset kirjahirmut sekä muutama mahdollinen viitosluokkalainen opiskelemassa V.I.P.-kokeita varten. Oli suhteellisen tyhjä ilta. Hän epäili löytävänsä sellaisena iltana vastausta, mutta päätti silti tarkastaa tilanteen.

Lockhart, Gilderoy: Maaginen minä. Se oli miehen omaelämäkerta, jonka oli ilmiselvästi kirjoittanut ennen kuin tipahti pois kyydistään.

Nuori mies avasi kannen ja oli lähellä saada sydänkohtauksen. Se oli painautunut siististi sinne, etukannen taakse. Se oli nätisti taiteltu ja hieman leikattu pala pergamenttia – tosin isompana kuin viime kerralla. Se oli kiinni mustalla vahalla.

Hän tunki sen taskuunsa ja lähti nopeasti ja hiljaa pois paikalta, ettei herättäisi vielä enemmän huomioita itseensä kuin mahdollisesti oli jo. Kuka tahansa tyttö olikin, oli hän Tylypahkassa hänen kanssaan, nyt. Tytön mielestä hän oli tarpeeksi mielenkiintoinen takaisin vastattavaksi. Jos yhtään onni lykästi, ei tyttö olisi kamalan rumakaan.

Ehkäpä tyttö olisi lintu, johon Draco voisi tarttua. Ei se poissuljettuakaan olisi.

• • • • • • • • • •

Hermione huomasi ettei voinut nukkua ollenkaan. Hän sulki pylvässänkynsä verhot ja loihti hiljennystaian. Siltikään hän ei löytänyt tarpeeksi rauhaa nukkuakseen. Ehkä syy oli mielessä vilisevät ajatukset – kuka se voisi olla, ja mitä se sanoisi seuraavaksi, ellei olisi jo luovuttanut. Hermione oli kirjoittanut listan jokaisesta kuutosluokkalaisesta miespuolisesta opiskelijasta – aakkosellisen listan tupien mukaan. Hän oli kirjoittanut sopivia merkintöjä jokaisen nimen viereen. Merkintöissä oli ulkonäkö ja se, mitä Hermione tiesi henkilön käytöksestä. Ehkä tyttö ajallaan saisi selville henkilön.

Henkilön selvittäminen ei kuitenkaan ollut etusijalla tytön mielessä. Tietysti selvittäminen pyöri hänen mielessään, mutta vielä enemmän se, kuinka Hermione oli ihan tuskaisena haluamassa kertoa kaiken itsestään ja elämästään kirjekaverille. Melkeinpä ärsyttävää. Välillä Hermione tunsi todella olevansa mahdollisessa kontaktissa kirjekaverin kanssa. Mitä hyvää kuitenkaan kontaktissa olemisen kanssa oli, kun ei edes tiennyt kuka henkilö oli?

« Viimeksi muokattu: 29.12.2012 13:50:15 kirjoittanut jaina »
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
Tässä kolmas luku!


KOLMAS LUKU
En ole hyväuskoista tyyppiä. Mitä tulee ystäviini, perheeseen tai kehen tahansa muuhun – en luota kenenkään. Oikeastaan kehenkä näinä päivinä voi luottaa? Pelon takia rationaalisinta on luottaa vain omaan itseensä.

Joka tapauksessa huomaan luottavani sinuun. Osittain siksi ettei sinulla ole aavistustakaan kuka minä olen. Minulla ei ole aavistustakaan sitä kuka sinä olet… Se on oikeastaan mukavaa. Voin vain kirjoittaa sinulle eikä tarvitse pelätä tuomitsemista omasta itsestäni tai siitä, mihin olen liittynyt. Voin uskoutua sinulle. Se on minulle outoa. Kerrothan sitten sinulle jos joskus menen liian pitkälle tai kerron enemmän kuin haluat tietää. Tai jos haluat lopettaa tämän jutun. Ymmärrän onnen potkaisseen kun löysimme tällaisen jutun sattumalta. Tunnen todella oloni onnekkaaksi kun löysin kirjeesi. Ehkäpä meidän kuitenkin pitäisi esittäytyä nimillä tai sinnepäin – vähän niin kuin koodinimillä. Jos keksit itsellesi jonkun nolon nimimerkin, niin keksin minäkin. Minun mielestä olisi liian hienostunutta jos ottaisimme jostain kirjan hahmoista nimet itsellemme – ihan niiden kirjojenkin kunnian vuoksi.

Tämä on ainoa hyvä juttu joka minulle on tapahtunut tänä vuonna. Ihan rehellisesti kaikki muu on ollut katastrofia. Aluksi olin ilahtunut päästessäni pois kotoani kouluun. Sitten eräät seikat ilmestyivät esiin, ja saivat minut pelokkaaksi mennessäni takaisin kouluun. Muiden juttujen mukana on eräs tyttö, joka oli
ennen mielestäni viehättävä. Nyt hän ei jätä minua rauhaan! Hän haluaa viettää liian paljon aikaa yhdessä, roikkuen minussa ja saaden minut näyttämään ihan idiootilta. No jaa, ei sillä että niinkään välittäisin ystävieni mielipiteistä. He ovat kaikki samalla lailla älykköjä kuin tyttökin – se ei ole paljoa se. Ainoa lohtuni juuri nyt on oikeastaan koulutyöni. Oppitunnit vievät ikuisuuden, mutta jokaisessa niissä on jotain uutta – ei siis koko aikaa samaa settiä. En edes menesty niissä huonosti, vaan minut voisi luokitella hyvien oppilaiden joukkoon eri kursseissa.  Mieluummin kirjoittaisin nyt esseen kuin juttelisin normaalisti tyhjäpäiden kanssa. Mietin millaista olisi olla opettaja. Olen oikeastaan ennen ajatellut sitä vaihtoehtoa. Saattaisin tykätä jäädä Tylypahkaan ja auttaa muokkaamaan uutta sukupolvea. Olen kuitenkin peloissani siitä, mitä Tylypahkasta tulisi, jos sota ei loppuisi hyvin. Jos koulu on edelleen pystyssä, minut voi löytää täältä opettamassa meidän kaltaisiamme oppilaita. Istuisin opettajien pöydässä ja ärsyyntyisin kaikesta. Oppilaat ovat vähän sellaisia, eivätkö vain?

Poika oli piirtänyt pienen hymiön äskeisen viereen ja se oli niin surullisen muodoton että Hermione tiesi kertoa, ettei kirjoittaja ollut tottunut piirtelemään sellaisia. Poika oli älykäs – piti oppitunneista. Halusi opettaa. Missä tämä tyyppi oli oikein luurannut ne kuusi vuotta? Hermione ei melkeinpä halunnut tietää. Poika voisi olla sellainen jonka lähellä Hermione istui joka päivä tunneilla. Hänen täytyi myöntää että Tylypahkassa oli tytön vuosikurssilla kyllä paljonkin ainakin jollain tavalla hurmaavia poikia. Ritarillisia ja kilttejä ja juuri sellaisia poikia, mitä tämä miespuolinen kirjoittaja voisi olla. Entäpä jos hän ei kuitenkaan ollut sellainen? Jos hän olikin ärsyttävä, vihainen tai pahempaa? Jospa hän olikin vain teeskentelijä? Joku sellainen, joka vain leikki Hermionen ajatuksilla ja halusi saada hänet hämmentyneeksi ja mietteliääksi?

Poika oli kuitenkin sanonut jotain mitä ei saisi ravistettua pois mielestä. Tunnen todella oloni onnekkaaksi kun löysin kirjeesi. Ja sitten se toinen asia? Tämä on ainoa hyvä juttu joka minulle on tapahtunut tänä vuonna. Kukaan ei kirjoitellut sellaisia tarkoituksetta. Ja hän oli ollut hauskan nokkela - Oppilaat ovat vähän sellaisia, eivätkö vain?. Hermione hymyili lukiessaan sen uudelleen. Poika vitsaili hänen kanssaan. Hyvin harvoin kukaan muu kuin lähimmät ystävät yrittävät vitsailla hänen kanssaan. Hermione otaksui, että osittain syy oli siinä, että tyttö oli todellinen kirjatoukka, pilkunviilaaja ja nörtti. Kovasti työskentelevä ja täsmällinen yksilö. Eivät ne ominaisuudet kuitenkaan tarkoittaneet että hän olisi aivan sydämetön! Kirjoittaja ymmärsi sen, kuka sitten olikaan. Hän tiesi että Hermione voisi vitsailla, nauraa ja viettää hyvää aikaa. Ehkäpä se voisi yhtenä päivänä toteutuakin. Ehkäpä jonakin päivänä hän voisi tavata pojan.

Hermione taitteli kirjeen samalla lailla kuin poikakin oli, livautti sen laukkuunsa ja vetäisi uuden palan pergamenttia ja otti esiin itseään mustaavan sulkakynän.

”Kenelle oikein kirjoittelet?” Ron oli utelias oma itsensä tiiratessaan Hermionen olan yli tyhjää pergamenttia kasvoillaan pettynyt ilme, kun ei ollutkaan nähnyt mitään kiintoisaa. ”Minä haluan tietää!”
”Ihan vain ystävälle, Ron.”
”Mille ystävälle?” hän räpytti silmiään vain muutaman tuuman päässä Hermionen kasvoista. Tyttö muisti kuinka kivat pojan silmät olivat – vaaleansiniset ja kirkkaat…

Harry rikkoi keskittymisen. ”Kirjoitat siis jollekulle? Kenelle?”
”Sellainen jonka… tapasin. Voisitteko molemmat nyt jättää minut kirjoittamaan?”
”Emme todellakaan, ’Mione. Millaisia ystäviä me olisimme jos niin tekisimme?” Harry virnuili hänelle. Ron näytti edelleen kärsimättömältä ja ärsytti Hermionea järjen puutteellaan.
“Sellaisia hiljaisia ja harkitsevia.”
”Emme ole sellaisia. Kuka tämä ihminen on?”
”Nauratte.”
”Minä en, Ron ehkä”, Harry sanoi. Hänen takanaan Ron kohautti olkiaan ja nyökkäsi. Ainakin hän myönsi sen nyt.

“Aloin pistellä viestilappuja kirjojen väleihin. En ikinä odottanut saavani vastausta. Halusin vain… katsoa josko joku löytäisi ne. Niin teki. Olin hämmästynyt, sillä ajattelin ettei kukaan edes löytäisi niitä tänä vuonna. Olin fiksu laittaessani ne sellaisiin kirjoihin joita opiskelijat käyttävät aika tiheästi. Kuitenkin. Tämä on toinen kirje jonka hän on kirjoittanut minulle. Hän on siis täällä, kävelee käytäviä pitkin ja on samalla vuosiluokalla kuin me. En vain tiedä kuka se poika on.”
”Siis se on poika?”
”Niinhän minä juuri sanoin, Ron.”
”Ai.”

Harry irvisti. ”Et arvele että… tämä voisi olla kuin Tom Valedron Päiväkirja?”
”En, Harry. Ei sellaista. Voin kertoa että tämä on todellista. Valedron jutussa oli jotain joka mätti.  Tämä ei ole ollenkaan sellaista.”
”Miten voit olla niin varma?”
”Kirjoitus ei ilmesty taikuudella. Minua ei imetä minkäänlaisiin muistoihin. Tämä persoona ei yritä saada minua tekemään mitään eikä uskoutumaan millään salaisuuksilla. Me vain juttelemme kuten kaikki kirjekaverit tekevät.”

”En siltikään usko tuohon. Se on kuitenkin sinun asiasi, Hermione”, Harry sanoi ja nosti jälleen tekstikirjansa esille. Hän selvästikin vältteli jutun nostamista kunnon kysymykseksi. Ron ei kuitenkaan aloittanut opiskelua. Hän roikkui edelleen Hermionen olkapäällä ja hengitti päälle. Tyttö tunsi tämän hengityksen kutittavan niskassa ja se muistutti yksinkertaisemmista ajoista kesällä, pitkästä syleilystä yöllä Kotikolossa…

”En pidä hänestä, oli hän kuka tahansa. En vain luota häneen.”
”En ymmärrä mikset. Minä luotan, ja sinä luotat minuun, etkö vain?”
”Mitä siitä?”
”Luota siis havaintoihini, Ron! Hän on vain uusi ystävä.”
”Jota et ole ikinä tavannut kasvotusten.”
”Luultavasti kylläkin olen. Hän on meidän vuosikurssillamme. Olen varmasti sanonut jossain vaiheessa hänelle ainakin muutaman sanasen.”
”Teillä kummallakaan ei ole siis käsitystä kuka toinen on?”
”Niin. Se on oikeastaan suloista.”
”Se on outoa jos minulta kysytään. En vieläkään luota häneen.”
”Jos et luota havaintoihini, et luota minuun.”
”No ehken sitten luota sinuun tai havaintoihisi niin paljon kuin haluat! Kyseessä on silti luottamukseni! Olet silti yksi parhaista ystävistäni! Mitä jos jotain sattuu?”

Sillä hetkellä puolet oleskeluhuoneen kasvoista oli kääntynyt tuijottamaan heitä uteliaina. Hermione puhui matalalla äänellä, tuskin vaivautui vilkaisemaan Ronia. ”Ronald, mitään ei satu. Ja jos sattuu, annan sinulle täyden luvan sanoa että sinulla on enemmän maalaisjärkeä kuin minulla tässä kuussa. Mitään ei kuitenkaan satu.”

Ron, joka tunsi olonsa toivottomaksi Hermionea vastaan, päästi huokaisun ennen kuin virnuili ja kääntyi Harrya häiritsemään. Hermione saavutti jälleen rauhallisuutensa ja otti sulkakynänsä.

• • • • • • • • • •

Vastaus oli luotu illanhämärään mennessä ja Draco oli siitä iloinen. Hän sujautti viestilappusen taskuunsa ja lähti kirjastosta muodostamatta kenenkään kanssa katsekontaktia. Hänen päällimmäinen syynsä olla kirjastossa oli se, että hän oli mukamas tarkistanut käytännön taikuudesta kertovaa kirjaa oppituntia varten. Kirja oli hänen käsissään. Hänen täytyi saada koko juttu näyttämään siltä, että hänellä oli syitä tulla kirjastoon niin paljon useammin. Hänen ystävänsä olivat jo epäluuloisia. Tietysti he tiesivät Dracon olevan älykkäämpi ja siten työskentelevämpi. Se toimi toistaiseksi.

Draco laskeutui portaat alas tyrmiin, sulki makuuhuoneen oven takanaan ja sulki sänkynsä verhot. Oli salaisuuksia ja juttuja joita jaettiin ystävien kesken, mutta tämä asia oli vain Dracoa varten.

Tietysti Tylypahkassa on asioita jotka minua häiritsevät. Suurimmaksi osaksi en vihaisi ajatusta tänne jäämisestä. Tässä paikassa on jotain sellaista johon ei kyllästy. Me olemme olleet täällä yli viisi vuotta ja silti tuntuu että linnassa on tosi paljon juttuja joita löytää. Ei muualla ole sellaista ilmapiiriä. Ehkäpä professorit ovat kaltaisiaan, koska ovat jo löytäneet suurimman osan jutuista! Ainakin Dumbledore, hän on ollut täällä tarpeeksi kauan. Olen unelmoinut Tylypahkaan jäämisestä monia vuosia. Voisin työskennellä täällä kunnes jään eläkkeelle. Opettaisin luultavasti muodonmuutoksia, loitsuja tai taikajuomia. Olen aika kohtalaisen hyvä niissä. Ehkäpä sitten, kun sota loppuu, tulen suoraan tänne. Pitäisin siitä. Ehkäpä meistä tulisi professoreita ja saisimme viimein selville toisemme! Se oli tosi ihmeellistä. Olen varma että tulisimme toimeen ihan kivasti siitä päätellen mitä olemme tähän mennessä jutelleet. Voisimme jopa vitsailla opettajien pöydässä.

Tyttö oli raapustanut vastausohjeet kirjeen loppuun. Draco laittoi kirjeen tyynynsä alle. Tyttö jakoi toivomuksensa ja unelmansa hänen kanssaan, ja samoin teki poika itsekin. Tämä oli uutta. Tämä ei ollut ivallista, juttujen tuomitsemista ja julmia havaintoja, joita hänen ystävänsä harrastivat. Tämä oli jotain sellaista mitä Draco ei ollut ikinä ennen kokenut. Hän peloistaan huolimatta jopa piti jutusta. Hän halusi kertoa tytölle enemmän ja pyytää tyttöä kertomaan enemmän itsestään. Pelko avautua vihdoinkin jollekulle oli kuitenkin liian iso.

Hän vastaisi huomenna. Ehkä.

"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

viljaida

  • ***
  • Viestejä: 5
Olen tähän mennessä lukenu tätä vain salaa, mutta nyt on kyllä pakko tulla laittamaan edes jonkulainen kommentti. Tän juoni on aivan täydellinen, etenee ihanaa nopeutta, ei siis liian nopeasti eikä liian hitaastikkaan. Hermione vaikuttaa itseltään, mutta Draco on hiukan yllättänyt. Ei huonossa mielessä siis! Vaikka Draco onkin ehkä hieman nörtimpi kuin kirjoissa, olet tehnyt se uskottavasti. Mun kommentti on täyttä potaskaa, mutta onneks ees jotain! :) Jatka!

LunaLovegood

  • Hippie
  • ***
  • Viestejä: 186
Hyvää tekstiä! Tällä kertaa en löytänyt tökkiviä kohtia, ainakaan ei jäänyt mieleen, jotta voisin lainailla. Ja sano sille oikeelle kirjottajalle, että tää on ihana tarina. :)
Mitä tehdä, kun mikään ei tunnu enää miltään?
Mitä tehdä, jos tuntuu ettei jaksa enää elää?
Se on ihan helvetin hyvä kysymys.

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
viljaida, hienoa että laitoit kommenttia! Kyllä niitä on kiva saada ja välillä infoa, että lukijat edelleen lukee tätä. Juoni tosiaan on aika täydellinen. =) Mun mielestä Draco on oikeastikin vähän nörtti, muttei uskalla näyttää sitä. :3

LunaLovegood, kiitos kiitos! =) Juujuu, sanotaan!
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

Roonil Wazlilib

  • ***
  • Viestejä: 6
Hei tää on tosi koukuttava tarina! Lisää tulemaa nii pian ku mahdollista. :) Ja hyvä oot suomentaa, et kiitokset sille kirjottajalle sekä sulle ku jaksat nähä vaivaa tälläste enkkutaidottomien takia :D

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
Uusi luku! Näistä muuten tulee pidempiä jossain vaiheessa, mutta alussa nää on vähän tällaisiä lyhyehköjä.
mainostusta: löydätte lisää dramionea irtokarkkipussista ! (-:


NELJÄS LUKU
Tietysti Tylypahkassa on asioita jotka minua häiritsevät. Suurimmaksi osaksi en vihaisi ajatusta tänne jäämisestä. Tässä paikassa on jotain sellaista johon ei kyllästy. Me olemme olleet täällä yli viisi vuotta ja silti tuntuu että linnassa on tosi paljon juttuja joita löytää. Ei muualla ole sellaista ilmapiiriä. Ehkäpä professorit ovat kaltaisiaan, koska ovat jo löytäneet suurimman osan jutuista! Ainakin Dumbledore, hän on ollut täällä tarpeeksi kauan. Olen unelmoinut Tylypahkaan jäämisestä monia vuosia. Voisin työskennellä täällä kunnes jään eläkkeelle. Opettaisin luultavasti muodonmuutoksia, loitsuja tai taikajuomia. Olen aika kohtalaisen hyvä niissä. Ehkäpä sitten, kun sota loppuu, tulen suoraan tänne. Pitäisin siitä. Ehkäpä meistä tulisi professoreita ja saisimme viimein selville toisemme! Se oli tosi ihmeellistä. Olen varma että tulisimme toimeen ihan kivasti siitä päätellen mitä olemme tähän mennessä jutelleet. Voisimme jopa vitsailla opettajien pöydässä.

Draco todella toivoi, että kunpa asiat olisivat noin helppoja. He voisivat istua vierekkäin nauraen ja jutellen suoraan kaikista ärsyttävimmistä oppilaista. Voisivat istua yhdessä ja katsella huispausmatseja. Eikö se olisikin mukavaa? Olisi se, Draco ymmärsi. Ensimmäisen kerran hän oli kuvitellut itsensä tekemässä tulevaisuudessa jotain sellaista, mistä oikeasti nautti. Oikeasti viettämässä hyviä aikoja. Mikseivät asiat vain voineet olla hänelle yksinkertaisempia? Miksei hänelle voinut olla sitä mahdollisuutta? Hänet pakotettiin sellaiseen elämään, rooliin, josta ei pitänyt. Hän oli kestänyt sitä jo kuusitoista vuotta, ja se kuudestoista olisi viimeinen sellainen – hän ei voinut miettiä enää, että ajatus mukavasta ajanvietosta olisi niin kaukaa haettu unelma. Hänen täytyi tehdä siitä totta.

Dracon teki mieli vastata tytölle heti takaisin, mutta toppuutteli itseään – jos hän vastaisi heti, hän paljastaisi ehkä juttuja, joista tyttö voisi päätellä hänen identiteettinsä. Draco ei voinut riskeerata sitä. Hän taitteli kirjeen ja laittoi sen takin taskunsa sisään turvaan. Sitten kun keksisi tavan kertoa nykyisestä tilanteestaan hieman epämääräisemmin, hän vastaisi. Sitä ennen hänen tulisi vain odottaa ja unelmoida.

• • • • • • • • • •

”On kulunut kolme päivää.”
”Eikä vastausta?”
”Ei yhtäkään.”
”Hyvä.”
”Harry!”
”Olen pahoillani, ’Mione, mutta… Tiedät, etten pidä tästä.”
”Olen tietoinen siitä, mutta ihan oikeasti, Harry, jos olisit lukenut kirjeet…”
”Antaisitko minulle luvan?”

Hermione räpsäytti silmiään ja melkein nauroi. ”Tietysti. Odotapa kun haen ne.”

Tyttö kiipesi portaisiin makuuhuoneeseen suunnistaen ja palasi pian pino muutamia kirjeitä kädessään. Hän ojensi ne Harrylle. Pojan ilme pehmeni joka kirjeen mukana. “Ymmärrän”, hän sanoi, “sinulla ei siis ole mitään idea tyypistä?”
”Tiedät nyt yhtä paljon kuin minä. Tuossa on jokainen tähän asti saamani kirje.”
”Mielenkiintoista. Aiotko todella jatkaa tätä?”
”Kyllä.”
”Kuinka kauan? Kun siis selvästikin tässä on kouluvuosi aikaa… Mutta entä sen jälkeen?”
”Kyllä me selvittäisimme sen jotenkin. En ole varma, mutta ehkä paljastaisimme identiteettimme lukuvuoden lopulla.”
”Ymmärrän. Mitä jos tämä tyyppi on kauhea?”
”Harry, sinä luit kirjeet. Hän on… kuka tahansa onkin, niin ei kauhea.”
”Niinpä kai. Minä vain…”
”Olet huolestunut. Harry, tiedän. Jos jotakuta ei kunnolla tunne, ei tähän voi luottaakaan, eikö niin? Sen vuoksi me emme juuri paljasta mitään. Me vain juttelemme. Se on oikeastaan mukavaa.”
“Ron ei kauheasti juttele”, Harry sanoi, yrittäen saada Hermionen paremmalle tuulelle. Oikeasti Hermione tunsi päinvastoin.
”Niin tai näin, Harry… Odotan seuraavaa kirjettä. Joka tapauksessa minulla on nyt opiskeltavaa. Menen makuuhuoneeseen.”

Hermione meni yläkertaan ja sulki oven. Hän oli ilahtunut hiljaisuudesta. Hän oli tehnyt oikein näyttäessään Harrylle kirjeet saadakseen tämän lopettamaan liiallisen huolehtimisen. Hän ei voinut silti olla ajattelematta Harryn vihjausta Ronista, tai vitkastelevista epäilyistään. Harry oli Hermionen paras ystävä ja melkein kaikissa olosuhteissa tyttö luotti häneen läpikotaisin. Tämä juttu oli kuitenkin vain Hermionelle itselleen. Hän ei malttanut odottaa olisiko poika vastannut hänelle seuraavana päivänä.

Hmph! He olivat unohtaneet ne kirjekaverinimet. Ehkä poika voisi olla… Hän voisi olla Darcy! Poika oli jo myöntänyt olevansa hiljainen, mietiskelevä ja salaa unelmoiva. Nimi olisi täydellinen. Kuka Hermione sitten voisi olla? Elizabeth? Darcyn Elizabeth? Hermione mietti ajatusta mielessään – ehkei sitä kannattaisi vielä kertoa. Hän voisi kuitenkin tuoda Darcy-viittauksen esille ja toivoa, että poika ehdottaisi Hermionelle Elizabethia…

• • • • • • • • • •

Draco oli kirjoittanut jo kuusi kirjeen luonnosta, mutta siltikään mikään niistä ei vaikuttanut sopivalta. Hän oli yrittänyt koulutapahtumia, mutta ne olisivat liian tavallinen aihe. Hän yritti turhanpäiväistä höpötystä, mutta mitä virkaa sillä oli? Hän oli yrittänyt keksiä nimimerkkejä ja myttyyn oli mennyt sekin. Hän oli yrittänyt kaikkea – paitsi juuri sitä, mitä oikeasti halusi. Hän halusi uskoutua tytölle, jutella, päästää hänet Dracon ajatuksiin, jotka virtasivat. Hän ei voinut selittää, että miksi niin. Tosi asia oli, että puolet ajatusta hänen itsepuolustus käski lopettaa typeryydet ennen kuin ne menisivät liian pitkälle. Jostain syystä Draco kuitenkin aina nappasi sulkakynän ja pergamentin. Aina aloitti yhden tai kahden rivin raapustamisen ja ajatteli jättää ne siihen.

Oli kulunut viisi päivää. Juuri sinä hetkenä oli menossa kuudes. Oli jo aika kirjoittaa jotakin – mitä tahansa! – mitä antaa tytölle, ettei hän ajattelisi Dracon lopettaneen koko juttua. Draco päätti mennä vaikeimman kautta – hän aikoi kertoa totuuden.

Vitsit opettajien pöydässä olisivat erinomaista ajanvietettä, todella olisivat. Toivoisin asioiden olevan selviä – ei ulkopuolista maailmaa, eli ei ulkopuolisia paineita. Valitettavasti olen suuremman paineen alla kuin milloinkaan. Syynä on tietysti vanhempani – no, isäni. Juttu on vaikea, koska he eivät oikeastaan koskaan ole olleet vanhempia… Enemmänkin ohjaajia, jotka ovat minusta vastuussa. Sanottakoon, että minulla oli rankka lapsuus. En muuta halunnut kuin paeta sitä kaikkea. Isäni haluaa minun menevän tietylle liikelinjalle, johon en halua osallistua. En nauti siitä, joten miksi tekisin sen? Ongelma on, että hän on se, joka maksaa jatkokoulutuksen. Asun siis hänen luonaan Tylypahkan jälkeenkin. Miten vain tehdä jotain mistä hän ei pidä? Se riskeeraisi asioita, se voisi saada hänet potkaisemaan minut pellolle tai kieltäytyä tunnustamasta minua pojakseen! Hän on hyvin, hyvin vakavissaan tästä jutusta, enkä halua siis riskeerata, todellakaan. Haluan opettaa. Haluan perhettä. Hän haluaa minut johtoasemaan, vallankäyttäjäksi – olosuhteisiin, joihin en halua. Hän haluaa minut vaikuttavaksi ja mahtavaksi, kuten on itsekin. Haluan jotain pientä – mukavuutta ja nautintoa. En oikeastaan välitä rahasta. Rahat eivät saa minua tekemään sitä, mitä hän haluaa. Haluan pois! Ainoa tapa tehdä se on olla ihan yksin. Minulla ei ole keitään todellisia ystäviä, joille puhua. Oma perheeni kunnioittaa minua vain, jos teen mitä he haluavat minun tekevän. Ainoa henkilö, johon voin luottaa, on joku jolle en ehkä ikinä edes juttele kasvokkain. Säälittävää. Kunpa tuntisin sinut.

Draco ei voisi enää heittää tätä kirjettä tuleen. Kirjoitettuaan vastausohjeet tekstin alapuolelle, hän sulki kirjeen ja juoksi kirjastoon. Tilanne oli nyt tämä, mutta mitä väliä? Hän oli löytänyt lohdun tästä jostakusta, tästä vieraasta.

Aurinko tunkeutui jokaisesta ikkunasta, kuviteltu aurinko, joka paistoi Dracoa kohti tämän laittaessa lappunen kirjan väliin. Nyt elämä ei tuntunut lainkaan hänen omaltaan.

• • • • • • • • • •

Päivällinen oli syöty. Harry ja Ron olivat asettautuneet mukavasti oleskeluhuoneeseen ja aloittaneet vihdoin opiskelun testiin, joka olisi seuraavana päivänä loitsuissa. Hermione oli odottanut edellisillan kirjastossa kunnes matami Prilli oli heittänyt hänet käytävälle myöhään. Hermione oli odottanut, että olisiko pojan kirje maagisesti ilmestynyt sinä iltana. Ei ollut. Oli mennyt kuusi päivää. Mikä kesti? Oliko poika lopettanut? Oliko Hermione sanonut liikaa?

Hermione suuntasi jälleen ulos muotokuva-aukosta, rappusia alas, käytäviä pitkin. Hän menisi nukkumaan heti kirjastossa käytyään.

Päästyään kirjaston oville, tyttö tunsi painon hiipivän pois olkapäiltä. Jos poika kirjoittaisi takaisin, vastaus olisi kirjastossa. Se olisi.

Kolme riviä vasemmalle, seitsemän alas. Kuudes hylly. Tyttö tiesi kirjan sijainnin läpikotaisin, hän oli tarkastanut sen niin monta kertaa edellisellä viikolla. Tämä kerta oli kuitenkin erilainen. Kirjan etukannen väliin oli tökätty se, jota Hermione oli odottanut koko viikon. Hänen kirjeensä! Tyttö nappasi sen istahti sohvalle, lukien kirjeen läpi niin monta kertaa hyvittääkseen ajan, jolloin ei ollut kuullut hänestä.

Poika oli kirjoittanut. Hän oli kirjoittanut. Hän ei ollut lopettanut tai muuta vastaavaa.

Hermione otti esille laukustaan pergamentin ja sulkakynän ja alkoi kirjoittaa vastausta heti. Hän ei ollut tuhlata aikaa tai unohtaa ideoita, jotka pauhasivat hänen päässään. Poika oli jälleen kohauttanut – Hermionella oli suuri tarve ilmaista juuri niitä tunteita, joita koki. Jälleen kerran, sinä iltana, hän antoi niiden valua ulos.

Mikä sinua viivytteli? Pelkäsin sinun jo lopettaneen kirjoittelun. Tarkistin ja tarkistin uutterasti ja viimein löysin sinut! Olet hämmentänyt minua… En oikein voi kuvailla sitä. En puhu kirjoittamisen halusta vaan siitä, kuinka minun on oikein pakko – pakko ilmaista juuri niitä asioita, jotka päässäni menevät. Sinulle. Haittaako se? Vaikutit luottavaiselta ilmaistessasi asioita minulle, joten oletan, että sinua ei haittaa omat juttuni.

Toivoisin minulla olevan paineet, jotka sinulla on. Vain minä painostan itseäni. Minulla on juuri se vastakkainen ongelma kuin sinulla – kaikki tietävän minun olevan aivan täydellisen hyvä kaikessa, mitä valitsen tehdä. Kaikki numerot ovat hyviä, elleivät täydellisiä. Minulla on kykyä lähes mihin vaan. Haluan jonkun muunkin kertovan mitä tehdä, edes joskus! Olen aina vain itse oman itseni ohjaaja – “Ole parantaja! Ole lakimies! Ole opettaja!”. Loppujen lopuksi saan vain taputuksia päälaelleni ja uuden tehtävän joka viikko. Halveksin sitä! Haluan haasteen. Haluan tehdä jotain mitä kukaan ei odota. Haluan pois tästä arkipäiväisestä rutiinista, jossa autan kaikkia jokaisessa jutussa, joka vaatii ajattelua. He saavat luvan ajatella tästä lähtien itse, eivätkö niin? No joo. Aikalailla noin se elämäni menee. Haluan haasteen.

Jotain uutta. Tämä on kyllä vähän haaste – luottaa johonkuhun, jota en saata edes tuntea. Täydellisen uutta tämä on. Kuka oletkin, toivoisin meidän olevan parempia ystäviä. Kunpa uskoutuisimme toisillemme kasvokkain. Ehkäpä olisimme parhaita ystäviä. Ehkäpä voisimme olla vastaus kaikkeen, tietää kaikki toistemme salaisuuksista. Huomaan tulleeni kateelliseksi tytöille, joilla on parhaat ystävät. Minulla ei ole ketään sellaista. ”Parhaat” ystäväni ovat nuorempia, takkuilevia tai outoja. En ymmärrä! Melkein vain odotan tällä hetkellä velhosodan tuloa. Aion tehdä osani, aion taistella. Se on tehtäväni. Minun täytyy. Haluan. Mitkä ovat sinun tunteesi sodasta? Aiotko edes palata kouluun ensi vuodeksi?

Olen myös miettinyt kirjekaverinimiä. Viime kirjeesi jäljiltä ajattelin, että sinun pitäisi olla hra Darcy. Oletan syystä, että olet jossain määrin tuttavallinen kirjallisuuden kanssa, tuntevasi hahmon, kehen sinua vertaan. Minulla on jostain syystä vaikeuksia löytää joku, johon itse samaistua. Tässä vastausohjeet…


Tämä oli riittävästi. Hermione ei välittänyt sulkea kirjettä vaan tunki sen pojan käskemän kirjan väliin. Hän jätti kirjaston ja palasi oleskeluhuoneeseen, jossa jälleen kerran hän auttaisi Ronia ja Harrya opiskelussa, vaikka pojat tuskin huomioisivat neuvoja ja vain vitsailisivat Hermionen kustannuksella. He olivat hänen parhaat ystävänsä, mutta joukon ainoana tyttönä oleminen – ainoana järjellisenä ja aivollisena oleminen – alkoi jo rasittaa.

ps Jos luit tähän asti, niin jätähän kirjanmerkki! (-;
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

Ledi

  • tyhmä kuin sipuli
  • ***
  • Viestejä: 333
  • Aliquando insanire iucundum est.
Heipodei!

Tosiaan, kommentointi vähän jäi tuossa välissä, anteeksi siitä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Tykkäsin tästäkin osasta. Tämä on koukuttava ja haluaisin vain lukea lisää ja lisää (mutta en sinne enkunkieliseen versioon mene, koska en halua spoilaantua). Draco on hyvin nörttimäinen ja erikoisen luottavainen tässä, mutta se sopii hänelle kummallisen hyvin. Toisaalta, hänhän ei tiedä Hermionesta mitään, joten voisin minäkin olla luottavainen. Tosin alkaisin ajatella, että onko tämä vain joku pila tai jotain, mutta nyt ei puhutakaan minusta.

Minusta tuntuu, että Hermione alkaa pikkuhiljaa ihastua Dracoon. Hän kuitenkin heitteli ajatuksia Darcysta ja Elizabethista, joka kuitenkin on yksi kirjallisuuden tunnetuimmista rakkaustarinoista. (Tähän oma merkintä väliin, että jos olisi Heathcliffista ja Cathysta ollut maininta, se olisi ollut jo klisee, koska olen törmännyt aivan liian moneen ficciin, jossa pääparitusta verrataan Humisevan harjun draamakaksikkoon, enkä koskaan ole siitä pitänyt.)

Käännöksesi on mainiota ja jälki edelleen tökkimätöntä. Nyt, kun koneeni heittelee randomääniä, pyydän vain jatkoa ja sanon heipat.

Ledi
Baby, you know that, maybe it's time for miracles, 'cause I ain't giving up on love ♥
22/3/2013 ♥
Rikkinäiset
ava by Swizzy

Fenix

  • ***
  • Viestejä: 24
Voih! Pidän tästä ficistä todella!
Olen kiitollinen että olet ottanut asiaksesi kääntää, kun itse en niinkään englanniksi lue:-)
Kiirettä pukkaa, jotan jätän kirjanmerkin tänne ja kommentoin syvällisemmin myöhemmin:)
And when it gets dark
and it's hard to see,
i'll turn on the lights.

puhpallura

  • höpelö
  • ***
  • Viestejä: 619
  • aww ♥
Hei vain! Olen tätä jo alusta asti seuraillut, mutta kommentointi on unohtunut, mutta nytpä ajattelin sinua kommentilla heittää! :3

Tämän ficin idea on aivan ihana ja luvut on olleet jänniä. Sekä Draco että Hermione ovat tässä aivan ihania! :>

Käännöksesi on ollut mielestäni hyvää, teksti on helppolukuista, eikä mitenkään takkuilevaa. Kirjoitusvirheitäkään ei ole tainnut silmiin sattua. Kiitos tämän ficin suomentamisesta, jään mielelläni tätä seurailemaan :)
“We are only as strong as we are united, as weak as we are divided.”

neiti seko

  • ***
  • Viestejä: 468
  • Sir Christus...
Hei uusi lukija ilmoitautuu. Luin kaikki neljä lukua yhteen putkeen. Virheitä en huomannut.  Pidän kovasti ideasta. Ei osaa kirjoittaa järkevämmin.
Jatkoa odotelessa. Kiitos ja kumarrus.
neiti seko
I wanna be with you, but I can't. So I sent my heart to you <3

18.7.2009 Olet ikuisesti sydämmissämme<3

Kuolonsyöjät eduskuntaan! XD
LynZ alkkarit nähty :p

Jeeetu

  • Puoliverinen
  • ***
  • Viestejä: 495
Tämä on varmaan huonoin kommenttini ikinä, mutta muuta ei tule mieleen kuin, että jatkoa mahdollisimman nopeasti ja tämä on erittäin hyvä ficci, taitavasti suomennettu. En ole ikinä ennen kommentoinut käännöksiin, lukenutkin vain paria pari lukua. Tämä on hirveän vaikeaa, kun tämä ei ole oikeastaan sinun ficcisi, joten en nyt tiedä, mitä pitäisi sanoa. En ainakaan huomannut mitään tyhmältä kuulostavia kohtia ja sitä jatkoa toivoisin edelleen :)
my heart

28012012 ♥ 05062014 ♥ 25062015

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
Ledi: kiitoksia! Juu, ei se mitään eikä sitä todellakaan joka välissä tarvitse kommentoida, mutta välillä on kiva saada kirjanmerkkiä, niin tietää että mitä porukka tykkää. Draco on vähän nörtti joo, mutta tavallaanhan sen kyllä ymmärtää. Kiva että suomennos kelpaa ja hih, ei kannata joo mennä kurkkimaan alkuperäistä nyt! (-; Ainakaan seuraavia lukuja, siis.

Fenix; kiitos! (-:

puhpallura: kiitoksia! (-: Juu, molemmat on oikein söpöjä kyllä tässä!

neiti seko: jei, hienoa ja kiitos!

Jeeetu: heh, kiitoksia paljon. Vautsi, makeeta että silti kommentoit nyt tätä! (-:
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016