Lukossa (Sirius, S, raapale, gen)

[sileas]

Title: Lukossa
Author: avain
Genre: Angst? -raapale
Rating: S/G
Pairing: -
Summary: Ajasta, jolloin Sirius joutui olemaan yksin Kalmahanaukio kahdessatoista.
Disclaimer: En omista Siriusta, enkä Kalmahanaukio kahtatoista. Eli Rowlingin omaa, minä olen leikkivä lapsi, joka ei saa rahaa tästä.
A/N: Tällainen löytyi jostain raapustettuna, ajattelin postailla. (Title on vähän klisee, mutta saa kelvata, kliseinen tämä saattaa olla muutenkin).

Lukossa

On niin vaikeaa olla enää mitään. On vaikeaa edes ajatella nykyisin. Tuntuu kuin kaikki olisi lukossa, kaikki ovet johtaisivat samaan taloon, samoihin muistoihin. On niin vaikeaa katsoa, kuinka muut kävelevät ulos ja katoavat.

Tulevat takaisin jos kiinnostaa, tulevat takaisin jos pyydetään, tulevat takaisin jos haluavat. Minä vain olen täällä.

Lukossa.

On niin vaikeaa kuunnella sivusta, puhuvat minusta, puhuvat kaikista. Kuulevat minut, näkevätkin, jopa esittävät kiinnostunutta hetken aikaa. Sitten katoavat ja täällä minä olen,

lukossa.

Se on vain niin vaikeaa ymmärtää enää mitään ajasta, todellisuudesta, muista ihmisistä. Kaikki on kadonnut paitsi minä ja Kalmahanaukio kaksitoista.

On niin vaikeaa olla minä.

[Glorisablet]

Suppeat sanavalikoima ja niukat ilmaisut (tyyliin: Sitten katoavat ja täällä minä olen, lukossa.) tekisivät jonkin muun tyyppisestä tekstistä puulta maistuvaa luettavaa, mutta se korostaa hienosti sitä miten vaikeaa Siriuksen ole ajatella ylipäänsä mitään. Tyylivalinta oli kohdallaan.

Kilta piti kokouksia Kalmanaukiossa Mustien sukutalon ollessa Feeniksin killan päämajana, ja Sirius oli kiltalaisena läsnä jokaisessa kokouksessa. Sen sijaan Harryn kummisetä ei ollut toiminnassa mukana Luciuksen tunnistettua ”Nuuhkun” etsintäkuulutetuksi murhaajaksi. Dumbledori päätti, ettei Siriuksen ollut enää turvallista poistua Kalmanaukion seinien sisältä. Mies ei voinut tehdä mitään, ja se turhautti toimeliasta henkilöä - kuten Dumbledore sanoikin. Kokoukset, vierailut ja kirjeet olivat velhon kuolemaan asti ainoa kontakti ulkomaailmaan. Ihmisiä tuli ja meni, mutta Sirius tunsi itsensä jopa seurassa yksinäiseksi; yksinäisyys tuntui ainoalta todelliselta tunteelta.

Lähdettyään 16-vuotiaana Kalmanaukiolta Sirius ei uskonut palaavansa enää ikinä taloon. Sattuma lukitsi hänet ankeiden muistojen, perintökalleuksien, hämähäkinseittien ja seonneen kotitontun keskelle elämään uudelleen lapsuutta ja nuoruutta, josta hän ei ehkä koskaan päässyt yli.

Tässä oli sata sanaa, jotka eivät unohdu ihan heti huomenna.

[Iero-Way]

Ehkä hienoin raapale mitä olen aikoihin lukenut. Jotenkin se tunnelma ja hyvin pelkistetty kuvailu. Tosi hienosti tässä saatu vangituksi se ulkopuolisuuden ja turhuuden olotila, jonka kuvailu lyhyesti on yleensä ihan mahdottoman vaikeaa. En ole kamalasti kyllä SIrius-angstitekstejä lukenut, tämä saattoi olla peräti ensimmäinen. Mutta en joutunut pettymään, en.