LW6: Aigeia (Seamus/Remus, K-11/PG-13, rare-haaste)

[Sanskrit]

Nimi: Aigeia
Kirjoittaja: Sanskrit
Beta: Marla, mutta kielioppivirheistä käy syyttäminen vain minua.
Genre: draama
Paritus: Seamus Finnigan/Remus Lupin
Ikäraja: K-11/PG-13
A/N: Tässä tekstissä liikutaan minulle tuntemattomalla maaperällä kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se, että tämä on kuudennen Lyrics Wheelin lisäksi kirjoitettu vastauksena rare-haasteeseen. En ole ikinä lukenut ficcejä tällä parituksella, joten jo pelkästään se aiheutti ylimääräistä jännitystä. Toinen syy liittyy paritettavien ikäeroon; olen aina tuntenut vastenmielisyyttä vanhempi/nuorempi -parituksia kohtaan ja siksi olin minulle arvotun parituksen nähtyäni viittä vaille valmis heittämään oitis pyyhkeen kehään. Mutta tulipahan kirjoitettua ja sen vuoksi olen tällä hetkellä melkoisen ylpeä itsestäni!
Erityiskiitokset menevät Marlalle!



Aigeia


13-vuotiaat ovat typeriä. Pääsääntöisesti siis, mikä on oudosti sanottu, sillä useimmat heistä eivät todellakaan käytä päätään silloin kun eniten pitäisi eli kun on kyse säännöistä ja niiden noudattamisesta. He eivät yksinkertaisesti välitä, tekevät kuten haluavat, keksivät mitä mielikuvituksellisimpia keinoja kiertääkseen jo kerran paikoilleen juntatut ohjeet. Kaikella, mikä heitä siinä vähänkin auttaa, on suunnattoman paljon välinearvoa.

Hapuilevilla, lähes kipeästi maailmassa paikkaansa etsivillä varhaisteineillä on usein vain yksi päämäärä: nähdä, missä raja menee ja mitkä tai ketkä ovat sen rajan toisella puolella. Toisinaan he tahtovat tietää, kenen vuoksi he voisivat itsekin keplotella itsensä näkymättömän aidan yli tai kuka olisi valmis omasta puolestaan ylittämään sen – heidän vuokseen.

Kolme vuotta sen jälkeen, kun Seamus Finniganin ikä ensimmäistä kertaa kirjoitettiin kahdella numerolla, hän ei poikennut valtavirrasta. Toki hän tiesi sen, mutta oli jo kauan aikaa sitten alitajuisesti päättänyt sulkea tuon jossain määrin häiritsevän seikan pois mielestään. Hän ei halunnut etsiä erilaisuutta, sillä rohkelikkomaisista luonteenpiirteistään huolimatta hän koki massan pienesti turvallisena piiloutumismielessä. Kukaan ei kysynyt tarkentavia kysymyksiä, koska kaikki ajattelivat lähestulkoon samoin, eikä kenenkään henkilökohtaisista henkilökohtaisimmalle näkemykselle olisikaan ollut tilaa.

Kuunnellessaan iltaisin oleskeluhuoneen nurkassa Remus Lupinin ystävällisesti tuikkiville silmille, sotkuisille hiuksille ja karheille kämmenille hihitteleviä vuosikurssinsa tyttöjä Seamus tunsi itsensä melkein vakoojaksi. Melkein. Useimmiten hän pelkästään onnitteli itseään joka kerta, kun hän pääsi vaivihkaa kuuloetäisyydelle ja sai jälleen kerran huomata olevansa normaali. Yksi monista, yksi muista. Hän ei ollutkaan ainoa, joka oli huomannut arven opettajansa ylähuulessa; juuri siinä kohtaa, missä punainen haalenee näkymättömiin ja muuttuu vaaleaksi, lähes neljä vuosikymmentä elämää kestäneeksi ihoksi.

Ja hän kun oli luullut, ettei siihen kohtaan katsottu kuin hyviä ystäviä ja rakastettuja.

Joskus Seamus unohti. Hän unohti kirjoittaa esseensä viimeisen kappaleen tai toisinaan, vaikkakin hyvin harvoin, hän jopa unohti mennä päivän ensimmäiselle tunnille, ellei hän tiennyt näkevänsä professori Lupinia matkalla luokkaan. Pimeyden voimilta suojautumisen hän kuitenkin muisti aina ja teki poikkeuksetta läksynsä. Lupin piti oppilaista, jotka olivat ahkeria, pitivät kiinni sovituista päivämääristä ja olivat sopivan hillittyjä ja positiivisia. Ja rohkeita, tietenkin. Seamusin onneksi hän tunnisti itsessään jokaisen näistä ominaisuuksista kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin, jolloin viikonlopun vapaus ja aamu-unet piti ravistaa irti. Poika ei kuitenkaan ollut huolissaan. Hän oli varma, että Lupin ymmärsi.

Myös luihuisten ivahuudot hukkuivat rohkelikkotyttöjen hermostuneen puheen aaltoiluun; he puhuivat kaikesta turhasta, rantahiekasta ja hiuksista pikkusiskoihin ja poikiin saakka. Riidat katosivat Lupinin väsyneiden, hiljaisten askelten ääneen tämän kulkiessa kivikäytäviä ruokasalin ja asuintilojensa välillä. Ei Seamus muuten olisi kuullut, mutta monesti hän kävi ulkona ennen iltapalaa, kiersi linnan ja tuli sitten takaisin vain kuullakseen etääntyvien askelten kaiun toisessa kerroksessa. Muutaman kerran hän oli ollut kuulevinaan niiden pysähtyvän, liikkuvan muutaman metrin hänen suuntaansa, mutta sitten jatkavan taas kohti alkuperäistä määränpäätään. Koskaan hän ei ollut varma, oliko hän kuullut oikein, mutta voi miten hän toivoikaan sitä, miten hän halusikaan uskoa kuulonsa erehtymättömyyteen. Sillä hetkellä, ohikiitävällä sekunnilla se alisti kaikki muut toiveet, sai pojan kädet tärisemään ja sen nyrkin kokoisen lihaksen pyrkimään vimmalla ulos suoraan rintakehän läpi. Tai siltä hänestä niinä iltoina tuntui, niin hän olisi sanonut, jos olisi saanut kuvailtua tilanteen purkaakseen innostustaan jollekin, kenelle tahansa. 

Mutta hän ei koskaan avannut suutaan, vaikkei ollutkaan aivan varma, mikä siinä olisi ollut niin kamalaa. Ehkä se, miten tytöt hakeutuivat aina kaikista varjoisimpaan nurkkaan kauimmas takasta puhuakseen pojista ja rakkausromaaneista ja Aigeianmeren huojuvista palmuista ja Remus Lupinista sai hänet pysymään hiljaa, sittenkin. Siinä oli oltava jotakin vaarallista, jotakin sellaista, mikä ei ollut aivan sallittua, mutta Seamus ei milloinkaan saanut vietyä ajatusta loppuun asti maatessaan vuoteessaan. Uni tuli aina ensin ja sen mukana unikuvat, joita Seamus ei voinut eikä halunnut viivyttää.

Unissa irlantilaispoika, jolla oli syksyisen hiekkatien väriset hiukset, ei ollut yksin. Joskus hän katseli itseään ulkopuolisen silmin, mutta vielä useammin hän oli omassa kehossaan, liikkui kankeasti ja hitaasti tuntien itsensä enemmän tai vähemmän hölmöksi jopa unen läpi. Unissa ei ole tekoja, jotka olisivat loogisia, eikä unimaailmassa kukaan ole rationaalisesta ajattelusta kuullutkaan. Siksi Seamus ei yhtenäkään aamuna tuntenut syyllisyyttä unista, joissa todellisuuden rajaa ei oikeastaan edes ollut eikä juuri järkeäkään, joissa Lupinin kasvoja ei voinut kunnolla nähdä, vaan ne piti tunnustella läpi sähköisillä sormenpäillä viimeistä piirtoa myöten, piti tuntea jokainen arpi erikseen ja erityisesti se yksi ylähuulessa. Itse huuliin ei tarvinnut koskea sormin, niiden tuntemiseen oli parempikin tapa. Lupin taas tunsi Seamuksen kyljet hyvin, sillä ne hän silitti läpi joka yö ja laski kylkiluut joskus ääneenkin, jolloin uni-Seamus oli seota; joo hitto niitä on 24 muistan minä älä kutita.

Seamus ei tiennyt, miksi hän näki unta opettajastaan vähintään kerran viikossa. Hän ei ymmärtänyt ja siksi hänestä oli toisinaan kiusallista törmätä Lupiniin käytävällä kirkkaan päivänvalon siivilöityessä isojen ikkunoiden lävitse. Sitten olivat ne ääripäät, jolloin hän joko halusi välittömästi juosta pesemään kätensä tai ei välittänyt lainkaan, katsoi vain häpeilemättä suoraan professoriin, hymyili ja tervehti kohteliaasti niin kuin häntä oli opetettu. Joskus harvoin Lupin sanoi ”iltaa”, vaikka olisi ollut keskipäivä, mutta Seamus ei ollut turhan tarkka. Hänhän toivoi, tyhmä ja malttamaton kun oli, että olisi ollut jo ilta.

Lupinkin toivoi, ehkä.


A/N: Minulle arvotut lyriikat olivat Ultra Bran Kaikki on hetken tässä. Pidän bändistä, mutta tätä biisiä en ole koskaan kuullut, ehkäpä jossakin vaiheessa yritän sitä löytää.


Kaikki haluaa rakastua
Elää sitä aikaa
Kun mahdutaan vierekkäin
Kapeelle patjalle

Kaikki haluaa pysähtyä
Elää sitä aikaa
Kun lähdetään aamulla
Heikosti liikkeelle

Puheenaiheena
Kuinka monen kanssa
Olet maannut
Puhenaiheena
Kuinka monta maata
Olet nähnyt

Illalla sytytämme tulet
Ja kaikki on hetken tässä

Kaikki haluaa reipastua
Elää sitä päivää
Kun lähdetään aamulla
Aikaisin merelle

Puheenaiheena
Kuinka monen kanssa
Olet maannut
Puhenaiheena
Kuinka monta maata
Olet nähnyt

[Carolynne]

Seamus/Remusta en olekaan ennen nähnyt, en oikeastaan edes ajatellut, ja se on jo ihme. Toimii kyllä hyvin, tässä nimenomaan pelkkänä haaveiluna ja ihastuksena eikä tekoina, sillä Seamus tosiaan oli liian nuori fyysiseen suhteeseen opettajansa kanssa.

Ihastuneen pojan kuvailut Remuksesta olivat ihania, muistui oikein mieleeni itsellekin, kuinka mielenkiintoinen hahmo tämä on. Kuvailu oli ehdottomasti aitoa, pytyin oikein kuulemaan Remuksen askeleet käytävällä ja näkemään arven huulessa (onko se canonissakin siinä, vai oliko vain lisä tekstiin?) Erityisesti pidin siitä, miten Remus aina toivotti iltaa, se oli erittäin hurmaava yksityiskohta, joka jäi vahvana mieleen.

Seamuksen olit onnistunut helposti pitämään ikäisenään, useinhan ongelmana on, että jokin piirre hahmossa on kirjoittajasta itsestään ja hänen ymmärrystasostaan, mutta tässä siis sitä ongelmaa ei ollut. Pidin kovasti siitä, kuinka hän oli kovin innoissaan kuultuaan tyttöjenkin ihastuksesta, sillä se oli silloin normaalia. Tuon ikäinen voi juuri ajatella noin, ja tässä toimivatkin erityisesti erot lukijan ja Seamusin ajatuksissa, sillä aika harva meistä finiläisistä varmaankin käsittäisi asian noin. Tykkäsin siis! ^^

Sanojen ja lauseiden käyttö oli onnistunutta ja toimivaa, tykkäsin tavasta, jolla olit luonut uusia tapoja kertoa vanha asia. Esimerkiksi vaikka tuo "Kolme vuotta sen jälkeen, kun Seamus Finniganin ikä ensimmäistä kertaa kirjoitettiin kahdella numerolla". Miljoona kertaa mielenkiintoisemmin sanottu kuin "Seamus oli 13", muttei kuitenkaan yhtään epäselvästi.

Ja ai niin, tykkäsin myös tuosta kylkiluiden laskemisesta ja ihan lopusta, joka kuitenkin luo parille jonkinlaista toivoa ja antaa lukijalle varaa päätellä tarinalle jatko.

Kiitän,
Carolynne

[Kaatosade]

Aww. Söpö!

Paritus on mitä mielenkiintoisin ja ihan uudenlainen. Ja minä ihastuin siihen heti.

Tässä on sitä teini-iän realismia, kukapa ei olisi joskus ollut edes pikkuisen ihastunut johonkin opettajaan? Tai no... Herkkää haaveilua ja sitä, että haluaa kuvitella toisenkin ehkä tykkäävän, sitä, että huomaa pieniä hurmaavia yksityiskohtia.

Ihana, kiitoksia tästä.

[huksi]

Haha, mun paritus! Luin tän jo eilen(köhän se oli, ei voi muistaa) ja luin uudestaan nyt. Oon vähän huono kommentoija mut kun kerta oma paritus ja vieläpä LW-ficci niin ajattelin sanoa sanasen.

Pidin tästä ihan mielettömästi! En oikeastaan ikinä toivonutkaan tästä parituksesta mitään järkyttävää pornoa, vaan juuri näin. Yksinkertaisesti ja sievästi kun Seamus on vielä nuori ja vähän eksyksissä. Täytit sanomattoman toiveeni ihan täysin :--D

Pidin teiniromanssiajatuksista ja tuo loppupuolen hitto sai mut tirskumaan hölmösti. Jotain sellaista mitä voin niin kuvitella tulevan ulos Seamuksen suusta! (sitä paitsi kylkiluiden laskeminen oikeasti kutittaa :---D)

Kiitos tästä muru, pidin suuresti ja hirveästi.

[jossujb]

Onpas erikoista. Miten satuinkaan tätä lukemaan? Onneksi sattuu hauskoja sattumia, kyllä kannatti lukea

Ainakin jos yleensä ottaa huomioon oppilas/opettaja suhteen ficeissä, niin aika usein ne ovat epärealistisia, Ei sillä että se olis huono juttu (opilas/opettajaa nam ), mutta tämä oli oikein virkistävä poikkeus, meinaan että tuollainen ihastuminen ainakin kuulostaa hyvin realistiseslta. ja Seamuksen ajatuksen kulku meni todella realistisen tuntusesti muutenkin. Tykkäsin siitä että teksti on melko humoristista, sellaista kohtuullisen kuivakkaa huumoria, puree minuun.

Tänään ei kyllä meinaa millään saada aikaiseksi minkäänlaista järkevää kommentointia... äääh, ja tekisi mieli sanoa jotain järkevämpää! Ihanan suloinen ficci, välillä olin kyllä pelkästään että awww<3<3<3<3 Se on aivan hyvä juttu. Siitä on siiten kyllä vaikea kehitellä kunnon rakentavia kommentteja. Seamus/Remus on varmasti vaikea harvinaisena parina kirjoittaa, että onnitteluni hienosta onnistumisestasi! Ihana oli, kiitos.

Kiittäen: jjb

[Sanskrit]

Carolynne: Ah, tuo arpi. Minulla ei ainakaan ole mitään näyttöä siitä, että canonin mukaan Remuksella olisi arpi ylähuulessa. Hämärä muistikuva minulla kuitenkin on siitä, että jossakin lukemassani ficissä kyseinen arpi olisi myös olemassa, mutta en kuollaksenikaan muista, kenen ficci on kyseessä tai onko se edes kirjoitettu suomeksi. Varma en ole, mutta niin, arpi on lisä tekstiin.
Täytyy sanoa, että tuo ikä aiheutti jonkun verran päänvaivaa, joten olen iloinen kuullessani, että vaikutelma on uskottava. Minua pelotti, että kuinka hyvin osaan matkustaa neljä, viisi vuotta ajassa taaksepäin ja mennä 13-vuotiaan pään sisään... Olen siis helpottunut. Kiitos kommentistasi, olen iloinen, että tämä miellytti!:)

Picca: Niin, aivan, kukapa ei olisi joskus ollut ihastunut opettajaansa? Kiitos kaunis kommentistasi!

huksi: Hahaa, muistinkin, että juuri sinä tämän sinne haasteeseen nakitit! Olen onnellinen, että lopputulos on sinusta hyvä; se tuo vähän ylimääräistä jännitystä, kun joku muu päättää parituksen - siitä pitäisi tulla niin onnistunut. x) Kivi vierähti sydämeltäni, kiitos.

jossujb: Mukava kuulla, että ficci tuntui realistiselta! Nuorempi/vanhempi -suhteet ovat yhteiskunnassamme tuomittuja (mikä onkin kyllä ehdottomasti useimmissa tapauksissa hyvä asia!) varsinkin silloin, kun toinen on toiseen nähden jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa kuten tässä nyt. Siksi halusin näyttää juuri Seamuksen puolen asiasta, ihastumista - Remuksen puuttumisen asiaan olisin itse kokenut vähän kyseenalaiseksi. Iso kiitos kommentistasi!

[Lumen]

Todella hienon erikoinen paritus, joka toimii tässä ficissä täydellisesti! Sait vaivattoman tuntuisesti Seamus/Remuksen vaikuttamaan täysin realiselta parilta, paljon realistisemmalta kuin moni muu. Pidin myös paljon siitä, millaisena Seamuksen kuvasit. Tekisi mieli lukea irkkupojasta enemmänkin ficcejä.

Itse en jotenkin saanut tässä missään vaiheessa kuvaa ”seksuaalisesta jännitteestä.” Tämä oli vain niin viaton. Näin ruusunpunaista pikku-ihastumista, mutta en seksuaalista jännitettä lainkaan.

Mistä ficin nimi Aigeia tulee? Yritin netistä etsiä, mutta ei selvinnyt. Mitä tahansa se tarkoittaakin, niin hienon erikoinen nimi.

Joskus harvoin Lupin sanoi ”iltaa”, vaikka olisi ollut keskipäivä, mutta Seamus ei ollut turhan tarkka. Hänhän toivoi, tyhmä ja malttamaton kun oli, että olisi ollut jo ilta.

Lupinkin toivoi, ehkä.

Aivan ihana loppu! …jää mietityttämään. Kiitoksia tästä suloisesta ficistä

[Sanskrit]

(Ensimmäinen kirjautuminen todella, todella pitkään aikaan, moniin kuukausiin. Hihii!)

Lumen: Ficin nimi tulee siitä Välimeren osasta, joka on Kreikan ja Turkin välissä. Se on siis suomeksi Aigeianmeri tai vanhemmin Egeanmeri. Lyriikoissa puhutaan matkustamisesta, ja Kreikka ja Turkki kai ovat sellaisia paikkoja, joihin lähdetään ystävien ja kumppaneiden kanssa, joten ajattelin sen sopivan tähän.
Kiitos kommentistasi!

[Beelsebutt]

Mukavaa sunnuntaita raretertun merkeissä!

Aivan ekana suuri käsi sulle kun A/N:n perusteella otit itseäsi niskasta kiinni ja kirjoitit jotain, joka a ) ei ole sulle tuttua ja b ) on arveluttavaa! Koska mä oon sitä mieltä, että itseään pitää haastaa kirjoittamaan just sellaista, jota ei haluais kirjoittaa Ainakin joskus.

Mutta aww.

Hän ei halunnut etsiä erilaisuutta, sillä rohkelikkomaisista luonteenpiirteistään huolimatta hän koki massan pienesti turvallisena piiloutumismielessä. Kukaan ei kysynyt tarkentavia kysymyksiä, koska kaikki ajattelivat lähestulkoon samoin, eikä kenenkään henkilökohtaisista henkilökohtaisimmalle näkemykselle olisikaan ollut tilaa.

ja

Useimmiten hän pelkästään onnitteli itseään joka kerta, kun hän pääsi vaivihkaa kuuloetäisyydelle ja sai jälleen kerran huomata olevansa normaali. Yksi monista, yksi muista. Hän ei ollutkaan ainoa, joka oli huomannut arven opettajansa ylähuulessa; juuri siinä kohtaa, missä punainen haalenee näkymättömiin ja muuttuu vaaleaksi, kolme vuosikymmentä elämää kestäneeksi ihoksi.

Nää on aivan mahtavaa hahmopsykologiaa, oikea leikkaus teinin psyykeeseen Tai mistäs minä tiedän, siitä on niin kauan aikaa enkä mä koskaan teininä pyrkinyt massaan piiloon. Ehkä olis pitänyt :E Mutta siis, niin paljon kuin erilaisuutta arvostetaan, teinillehän se usein on kauhistus, erottua joukosta. Olla jotain muuta kuin muut. Plus tässä tietysti tulee myös se aspekti, että Seamus saa normalisoitua omat tuntemuksensa vertaamalla niitä muihin ryhmäläisiinsä.

...monesti hän kävi ulkona ennen iltapalaa, kiersi linnan ja tuli sitten takaisin vain kuullakseen etääntyvien askelten kaiun toisessa kerroksessa. Muutaman kerran hän oli ollut kuulevinaan niiden pysähtyvän, liikkuvan muutaman metrin hänen suuntaansa, mutta sitten jatkavan taas kohti alkuperäistä määränpäätään. Koskaan hän ei ollut varma, oliko hän kuullut oikein, mutta voi miten hän toivoikaan sitä, miten hän halusikaan uskoa kuulonsa erehtymättömyyteen.

Tää sai mun sydämen särkymään <3

...laski kylkiluut joskus ääneenkin, jolloin uni-Seamus oli seota; joo hitto niitä on 24 muistan minä älä kutita.

LOL! Aivan ihana

Mahtava ficci, täytyy sanoa! Vaikkei tässä ole mitään muuta kuin Seamusin mielikuvitus, tästä saa niin vahvan mielikuvan, että Remuskin tietää jotain. On huomannut jotain. Mutta onneksi hän suhtautuu asiaan kuin aikuinen ja ymmärtää, että "teinit nyt tekee sellaista". Se kuuluu asiaan. Ja lopultakin fantasiointi on kovin turvallinen tapa mieltää omaa seksuaalisuuttaan, omaa minuuttaan.

Mutta tiäks, chan-fani minussa haluaisi ajatella, että tää olisi Seamusilta jotain muutakin. Että, sanotaan kymmenen vuoden kuluttua AU-versessä jossa ei ole Tonksia eikä Bellatrixin avadaa, Seamus tapaisi Remuksen erilaisella varmuudella. Ja että se ilta tulisi sitten. Oikeasti.


Aww, kiitos <3
-Bbuttis


// Aah, nyt kun luin muiden kommentteja niin kyllä, minäkin kiinnitin positiivista huomiota sanojen tuoreeseen käyttöön. Nimenomaan tuo Seamusin iän kertominen oli hauskaa ja virkistävää! Ficin nimi ei ihan auennut, vaikka paikan tiedänkin, mutta mä oon perinteisesti aika hidas tämmöisissä

[Karvalakkirakastaja]

Onneksi Kommenttikampanjan modet käy nyt läpi. On jäänyt tämäkin ficci kommentoimatta ja se on sääli. Lukenut olen ja muistin tämän ja muistin tunteet, joita koin tätä lukiessa. Tuli elävästi nuoruus mieleen. En oikein muistanutkaan enää, miten joskus tuli vahingossa tai tahallaan päädyttyä johonkin, jossa voisi nähdä ja kuulla jotakin. Seamusin elämään ja tuntemuksiin oli jotenkin kauhean helppo samaistua. Se tunne, kun ajattelee, kuvittelee ja toivoo jotakin jostakin, vaikka tietää jotenkin samalla koko ajan, että se ei ole todellista. Toki ainahan se on mahdollista, että Remuksella oli sellaisia taipumuksia, mutta se ei sitten enää olisikaan välttämättä kevyttä ja kaunista, kun siitä tulisi mieleen negatiivisiakin asioita, jos Remus tuntisi halua niin nuoriin.

Mä tykkäsin erityisen paljon siitä, ettei Seamus kyennyt oikein edes nimeämään sitä, mitä hän teki, vaikka selvästi kyseessä oli ihastus opettajaan ja fantasia päästä suhteeseen Remuksen kanssa. Tiettyjen yksikohtien kuten arven ajatteleminen toimi tässä tosi hyvin. Pidin myös siitä, ettei Seamus angstannut seksuaalista suuntautumistaan, vaikka tuli toisaalta mieleen mahdollisuus, että se tapahtuu myöhemmin, myöhemmässä ikävaiheessa, kun iskee se ensirakkaus. Tämän jotenkin mieltään sen kaiken esivaiheeksi ja sitä seuraa heräämys, että perhana olenkin homo. 

Tämä on tosi mielenkiintoinen siitä, että tämä on samaan aikaan kevyt ja kuitenkin melko raskas, kun ajattelee tuota tunnemaailmaa ja itsensä hahmottamista ja löytämistä.