Kirjoittaja Aihe: Twilight: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni | K-11  (Luettu 13350 kertaa)

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
//:Edawrd/Bella | K-11 | Draama, Romance, Fluff, Angst | 3/12
- Ficin nimi: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
- Kirjoittaja: Classick
- Beta: Beatrize (kiitos aivan hirveästi!)
- Ikäraja: K-11
- Fandom: Twilight
- Genre: Draama, Romance, Fluff, Angst, Kaikki ihmisiä
- Henkilöt: Bella, Edward, Alice, Jasper, Emmett, Charlie, Rosalie, Jacob ja muita HUOM!: kaikki, siis aivan kaikki, ovat ihmisiä
- Disclaimer: Kaiken, minkä tunnistat S. Meyerin omaksi, on hänen. Loput ja juoni ovat aivan omaa käsialaani.
- Varoitukset: Kiroilu
- Summary: Trailerista selviää aika hyvin.
- Haasteet: Kuukaudesta kuudenteen, kaamoksesta valoon // FanFic50 sanalla kuukaudet, OTP 10
- A/N: Keksin idean vasta osallistuttuani yllämianitsemaani haasteeseen. Muokkasin sitä hiukan ja TADAA! Se on valmis. Lukuja ilmestyy kerran kuussa ja ensimmäinen tulee tämän kuun lopussa. Uutta infoa: Luvun saa julkaista minä päivänä kuuta tahansa. Ensimmäinen luku tulee pian! Hope u like it <3



Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni




TRAILER

Yksi päätös...
"Kulta, en voi lähteä. Mitä sinä tekisit täällä aina sillä välin?"
"Voisin mennä aina isälle. Matkaakaan ei olisi paljon."

...johtaa mullistaviin seurauksiin
"Oletko aivan varma tästä?"
"Varmempi kuin olen ollut ikinä mistään muusta."

Joskus yksikin katse...
"Olen Bella."
"Miksen ole nähnyt sinua koskaan aikaisemmin?"
"Linnoittaudun aina huoneeseeni ja poistun sieltä vain joka neljäs viikonloppu."

...riittää asioiden muuttamiseen
"Vihdoin!"
"Tiedän, että olet odottanut tätä askelta, Alice, mutta jotain rajaa."
"Tiesin tämän!"

Voiko suhde toimia, jos välimatkaa on paljon?
"En vain pysty elämään tällaisessa kaukosuhteessa."

Kun kuukaudet tuntuvat loputtomilta...
"En voi tulla tänä viikonloppuna."
"Mitä? Emme siis näe yli kuukauteen?"

...ja viikonloput lyhyiltä...
"Pitääkö sinun taas mennä?"

...ajasta tulee heidän pahin vihollisensa
"Minulla oli niin ikävä."

Vanhoja...
"Pitkästä aikaa."
"Onhan seitsemän vuotta jo aika pitkä aika."

...ja uusia ystäviä...
"Mikä siis tämä 'kerran kuukaudessa'-juttu on?"

...tulee ja menee
"En vain voi."
"Ymmärrän. En ole tärkeysärjestyksessäsi ensimmäisenä."

Riitoja ilmenee...
"Ainako se on minun tehtäväni?!"
"Älä väitä, etten panosta tähän suhteeseen!"

...ja joskus ne paisuvat...
"Olen niin pahoillani."
"En voi uskoa, että teit noin."

...kunnes niistä tulee liian suuria
"Tämä suhde kuihtuu kokooon."
"Älä sano noin."

Onko se enää sen arvoista?
"Se on kaukana."
"Tiedän."
"Miten hitossa voit olla noin rauhallinen? Se on toisella puolella maata!"
"Tiedän."

Classick ylpeänä esittää...
"Parhaimman näköiset ovat aina ääliöitä."
"Eivät aina."
"No sitten he esittävät sellaisia."

Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
"Luuletko, että voisimme olla onnellisia?"
"Ainakin pyrkisimme siihen joka ikinen päivä."



A/N: Elän kommenteillenne(olivat ne minkälaisia tahansa :) )
« Viimeksi muokattu: 14.10.2015 11:39:31 kirjoittanut Classick »
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

En-nu

  • Vieras
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #1 : 03.10.2010 12:36:05 »
Oih Traileri on ihana <3 toivon pian ekaa lukua

FlowerLadies

  • hölmö
  • ***
  • Viestejä: 601
  • miss kiss kiss bang
    • Songs from the Hungerland
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #2 : 03.10.2010 12:49:27 »
oi miten lupaava traileri!! ihana, laitathan jatkoa pian???  :-* ;)
rakentava hyppäsi sillalta  :-\

Lill-y

  • Vieras
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #3 : 03.10.2010 17:03:05 »
Tämähän on kiinnostavan oloinen. (:

Ensinnäkin tuo haastehan on mahtava: joka kuukausi yksi luku eikä yhtään enempää tai vähempää. Lukijana tietää aina suurinpiirtein, milloin se uusi luku on tulossa, ja vaatii varmastikin pitkäjänteisyyttä kirjoittajalta. Todellakin kiva idea! ^^

Sitten itse ficistä, trailerin perusteella on hiukan vaikea vielä sanoa mitään... muuta kuin että ehdottomasti herätti mielenkiintoni. Saa nähdä, mitäs tässä kahdessatoista kuukaudessa käykään.

Eli siis sait minusta lukijan, jatkoa tulen sitten kuun lopussa kyttäämään. (;

bansku

  • addikti
  • ***
  • Viestejä: 26
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #4 : 03.10.2010 18:39:57 »
oi että, en jaksa odottaa ensimmäistä osaa vaikuttaa niin mielenkiintoselta (=
"näin murtuu minun mieleni hauras eikä palaa enää ennalleen auta nyt vielä viimeisen kerran tai hiljaa vaan kaikki katoaa.."
http://www.youtube.com/watch?v=x7Xel9jFNAs

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #5 : 03.10.2010 19:04:47 »
Pitkästä aikaa minäkin tulen jotain ficciä kommentoimaan(::

Mutta siis, trailerista ei saanut selville kovin paljoa, mikä tietysti lisää intoa jatkon saantiin(; Itse haastekin vaikuttaa lupaavalta, kerran kuukaudessa yksi luku, tietää lukijoillekin jotakin tiettyä rytmiä. (:

Mutta en osaa oikein sanoa mitään järkevää tässä välissä muuta kuin, että odottelen ekaa lukua mielenkiinnolla.

ninnni~
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #6 : 03.10.2010 19:46:39 »
En-nu: Kiitos paljon kommentistasi :D Ensimmäinen luku tulee kuun lopussa.
FlowerLadies: Kiva, kun tykkäsit :) Jatkoa kuun lopussa.
Lill-y: Minäkin tykkäsin haasteen ideasta, koska siinä on aina runsaasti aikaa kirjoittaa yksi luku. Onnekis sain trailerin onnistumaan edes jotenkin :)
bansku: Hyvä, että lukijoita löytyy! Se kannustaa aina kirjoittamaan.
NiNNNi: Olen otettu, että päätit kommentoida juuri minun ficciäni :D Hyvä, että traileri herätti mielenkiintosi. Sehän onkin sen idea ja olenonnellinen, että se onnistui.

Jatkoa on tulossa kuun lopulla ja kirjoittelenkin sitä juuri. Kiitos kaikille kommenteistanne!

//Jatkon saa nykyään julkaista aivan silloin kun haluaa, joten ensimmäinen luku on pian täällä!
« Viimeksi muokattu: 03.10.2010 20:04:45 kirjoittanut Classick »
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

Camiela

  • ***
  • Viestejä: 367
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #7 : 04.10.2010 17:21:31 »
Uuuu...
Tämä kuulosti hyvältä  :D
Tekstiä sitten vain tulemaan! :)

anskuu

  • ***
  • Viestejä: 132
  • in you i trust
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #8 : 04.10.2010 18:41:48 »
Kuulostaa kiinnostavalta, taidan jäädä seurailemaan ;D
I'm ready to crawl on my knees to know it all

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #9 : 04.10.2010 21:07:14 »
Camiela: Kiitos kommentistasi! Ensimmäinen luku on juuri työn alla, mutta kokeet vievät tällä hetkellä kaiken aikani. Yritäthän olla kärsivällinen?
anskuu: Hienoa, että pidit! Lukijat piristävät aina
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Vs: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
« Vastaus #10 : 14.10.2010 22:04:03 »
A/N: Toivottasvasti nautitte ensimmäisestä luvusta. Sen kirjoittamiseen meni paljon aikaa ja vaivaa. Välillä kaikki etenee todella hitaasti ja välillä taas aivan liian nopeasti, mutta koittakaa kestää!



Lokakuu

Bella PoV

Katselin kuinka sadepisarat valuivat pitkin autoni tuulilasia. Ne tippuivat ensin yksitellen, mutta lopulta yhdistyivät muiden kanssa suuriksi pisaroiksi, jotka virtasivat nopeammin kuin pienet. Pisaroiden takaa erotin suuria havupuita, jotka reunustivat tietä kuin muuri. Kun taivaskin oli tummien pilvien peitossa, ahdistava vaikutelma oli valmis. Inhosin syksyä, koska se enteili kylmää, liukasta ja jäätävää talvea. Vaikka tie oli märkä sateen vuoksi, ajamiseen ei tarvinnut keskittyä yhtä paljon kuin yleensä, koska pienellä valtatiellä oli tähän aikaan päivästä vain satunnaista liikennettä. Upposin ajatuksiini.

"Ja, kun tilaat tuotteen heti, saat kaupan päälle nämä erikoispainot! Niillä saat lisätehoa harjoitteluun ja-", nainen ostos-tv:ssä hehkutti kunnes vaihdoin kanavaa. Vaikka pidin televisiota päällä vain luodakseni melkein tyhjään asuntoon hiukan ääntä, en kestänyt kuunnella ylipirteää myyjää. Olin yksin kotona tekemässä äidinkielen esseetä. Äiti ja Phil olivat taas tapaamassa jotain baseball-joukkueen johtajaa. Olympiaan muuttamisen jälkeen Philin on ollut vaikea löytää töitä ja olemme eläneet äidin palkalla. Charlie kylläkin lähetti aina säännöllisin väliajoin elatusapua, joten pärjäsimme kohtalaisesti. Itse muutto ei haitannut minua  - ainakaan enää. Tietenkin olisi ollut mukava asua aurinkoisessa Phoenixissa ja käydä viimeinen lukiovuosi loppuun siellä, mutta tämäkin kelpasi. Olin saannut uusia ystäviä ja elämä täällä tuntui jo normaalilta.

"Bella! Missä sinä olet? Tule äkkiä tänne!" kuulin äidin huutavan eteisen ovelta. Phil oli tainnut saada paikan jostain joukkueesta, koska äiti oli niin kiihdyksissään. Jätin esseeni kesken ja venyttelin kankeita jäseniäni. Olin istunut samassa asennossa melkein tunnin.
"Missä sinä kupeksit?" äiti kysyi kärsimättömästi. Menin eteiseen ja näin äidin ja Philin. He molemmat olivat innoissaan vaikkakin Phil salasi sen paremmin.
"Missä palaa?" kysyin. Äiti suorastaan hyppi riemusta ja johdatti meidät keittiöön.

Kun kaikki istuivat valkoisen pöydän ääressä, äiti rauhoittui.
"Phil sai viimein paikan paikallisessa joukkueessa!" hän paljasti dramaattisen hiljaisuuden jälkeen.
"Hienoa", sanoin hymyillen. Phil oli ollut hiukan masentunut aina, kun oli joutunut jäämään kotiin meidän lähtiessämme kouluun ja töihin. Nyt hänkin pääsisi takaisin harjoittelemaan. Äiti synkistyi hieman.
"Mutta tässä on varjopuolensakin. Kerran kuussa hän joutuu lähtemään vieraspeliin johonkin muuhun kaupunkiin ja viipyy siellä koko viikonlopun", hän sanoi apeasti. Äiti joutuisi olemaan Philistä erossa - vaikkakin vain viikonlopun - mutta se satuttaisi häntä silti joka kerran.
"Mikset mene Philin mukaan?" kysyin.
"Kulta, en voi lähteä. Mitä sinä tekisit täällä aina sillä välin?" äiti kysyi huolissaan, vaikka olin jo kahdeksantoista. Hän unohti aina välillä, etten ollut enää pikkutyttö.
"Voisin mennä aina isälle. Matkaakaan ei olisi paljon", vastasin. Charlie asui Forksissa eli noin kolmen tunnin ajomatkan päässä.
"En oikein tiedä..." äiti empi.
"Kyllä minä pärjään", sanoin ja halasin häntä.


Havahduin vasta, kun näin tienvarressa rähjäisen kyltin, joka toivotti minut tervetulleeksi Forksiin. Charlie asui asuinalueella, melko keskellä Forksin kaupunkia. Kun olin pieni, lähistöllä asui paljon saman ikäisiä lapsia, joiden kanssa leikin aina, ollessani lomalla Charlien luona. Nykyään en tuntenut melkein ketään Forksissa.

Ajoin keltaisen kaksikerroksisen talon pihaan. Pihatiellä oli jo ennestään sinivalkoinen poliisiauto, mutta sen viereen mahtui muitta mutkitta toinenkin auto. Otin laukkuni takapenkiltä ja kävelin ovelle. Kostea ilma liimasi hiukseni kiinni toisiinsa ja ylläpiti ahdasta tunnelmaa, kun taivasta ei näkynyt. Otin kynnysmaton alta vara-avaimen, koska minulla ei ollut vielä omaa avainta ja astuin sisään.

Kuulin keittiöstä kolinaa ja pari kirousta.
"Cha- isä? Oletko kunnossa?" kysyin varovaisesti ja laskin laukkuni eteiseen. Siinä oli hiukan vaatteita, jotka jättäisin tänne, ettei minun tarvitsisi tuoda joka kerta vaihtovaatteita mukanani.
"Hei, Bells", Charlie tervehti ja tuli pahaenteisesti eteiseen essu päällään. Hän levitti kätensä ja halasimme hiukan kömpelösti, mutta niinhän me olimme aina tehneet.
"Onko mitään suunnitelmia viikonlopuksi?" hän kysyi, kun irroittauduimme.
"Mm... Ajattelin tavata paria vanhaa ystävää", vastasin ja yritin vilkuilla keittiöön. "Mitä olit tekemässä, kun tulin?"
"Näet, kun olet purkanut laukkusi ja asettunut taloksi", Charlie sanoi hieman vinoillen ja palasi keittiöön.

Avasin huoneeni oven ja menin sanattomaksi. Huone oli muuttunut viime vuodesta paljon: seinät oli maalattu valkoiseksi, huoneessa oli uusi sänky ja kirjoituspöytä ja huoneen tekstiilejäkin oli uusittu. Kaikki oli violettia ja valkoista lukuun ottamatta vaatekaapin suuria peiliovia. Seisoin hetken aivan paikallani ja ihailin huonettani. Kun joku kolahti alhaalla, aloin purkaa tavaroitani, että pääsisin mahdollisimman nopeasti korjaamaan Charlien aiheuttaman sotkun.

"Bells, tulisitko alas?" Charlie huusi keittiöstä, kun olin melkein valmis laukkujen purkamiessa. Heitin nopeasti kaikki loput sukkani vaatekaapin pohjimmaiseen laatikkoon ja suorastaan juoksin alas. Epäilin pahinta, kun Charlie seisoi keittiön oven edessä, hän ei ollut kauhean hyvä kokkaamisessa.
"Mitä nyt?" kysyin uteliaasti ja yritin kurkkia hänen olkansa yli.
"Ei mitä vaan ketä?" Charlie vastasi arvoituksellisesti ja astui syrjään oven suulta. Hänen takanaan seisoi pitkähkö tyttö, jolla oli pitkät tummat hiukset ja ruskeat silmät.
"Angela!" huudahdin ja juoksin halaamaan tyttöä."Pitkästä aikaa."
"Onhan seitsemän vuotta jo aika pitkä aika", hän vastasi ja katsoimme toisiamme kunnolla. Olimme nähneet viimeksi seitsemän kesää sitten, kun vietin viimeisen kesäni Charlien luona. Olimme olleet parhaita ystäviä.

Tunsin kuinka kyyneleet tekivät tuloaan ja ei aikaakaan, kun yksi valui silmäkulmastani.
"Nyt ei ole aikaa vetistelyyn", Angela sanoi ja pyyhkäisi kyyneleeni pois. "Meillä on vielä paljon tehtävää." Katsoin häntä ymmälläni, mutten saannut vastausta sanattomaan kysymykseeni.

Angela vei minut takaisin huoneeseeni ja Charlie seurasi perässä kantaen tarjotinta, jonka päällä oli liina. Istuimme molemmat sängylleni, kun Charlie oli jättänyt tarjottimen kirjoituspöydälleni ja sulkenut oven lähtriessään takaisin alakertaan.
"Mitä pidät huoneestasi?" Angela kysyi hakiessaan tarjottimen.
"Tämä on kaunis. Juuri sellainen, kuin olen aina halunnut", vastasin ja tuijotin tarjotinta. Hän veti liinan pois ja sen alta paljastui kaksi suurta suklaakeksiä.
"Olin mukanan suunnittelemassa tätä", Angela sanoi ja viittasi huoneeseeni hymyillen. "Otatko keksin?" Otin toisen kekseistä ja puraisin siitä palan. Ollessamme pieniä olimme leiponeet Angelan kanssa kaksi suurta keksiä ja nakerrelleet niitä yömyöhään aina, kun jompikumpi oli ollut toisella yötä.
"Arvasinkin, ettei Charlie voinnut itsekeseen tehdä kaikkea tätä", sanoin ja haukkasin uudestaan keksistäni. Se maistui juuri sellaiselta kuin muistin. "Tämä tuo paljon muistoja mieleen." Angela nyökkäsi ja laittoi oman, puoliksi syödyn, keksinsä takaisin tarjottimelle. Tein samoin.

"Varmaan mietitkin, mitä ohjelmaa olen järjestänyt", Angela sanoi ja piti dramaattisen tauon. Nyökkäsin. "Menemme paikallisiin kotibileisiin!" Katsoin häntä kuin tärähtänyttä. Tuntemani Angela ei pitänyt juhlimisesta tai paikoista, joissa oli paljon ihmisiä.
"Älä nyt", hän sanoi nähtyään ilmeeni. "Nämä eivät ole tavalliset kotibileet. Culleneilla on vanhempiensa lupa ja vain kutsutut pääsevät sisään. Sitä paitsi nämä ovat kihlajaisjuhlat."
"Minulla ei ole mitään päällepantavaa", sanoin huomattuani, että Angelan hiukset ja meikki olivat hiukan juhlavammat kuin olisin osannut odottaa.
"Ei hätää", hän sanoi ja kaivoi jotain sänkyni alta. Hän ojensi minulle suuren pahvisen laatikon, jossa oli päällä Dolce&Gabbanan logo. Avasin kannen ja otin sen sisällä olevan mekon ulos. Se oli ehkä kaikkein kaunein mekko maailmassa. Sen helma oli valkoinen ja etumus musta. Helma ulottui hiukan polven yläpuolelle ja siinä oli hiukan kotelomekkoisuutta. Viimeisen silauksen teki kultainen vyö.

"Mitä pidät?" Angela kysyi huolestuneena.
"Se on täydellinen", vastasin haltioituneena ja vilkaisin taas laatikkoa, jossa mekko oli ollut. Dolce&Gabbanan logo komeili syyllistävästi sen kannessa ja todellisuus iski. "Envoi ottaa tätä."
"Mikset? Jos luulet, että maksoin sen niin olet väärässä. Charlie osti sen, minä vain valitsin", Angela sanoi hiukan apeasti.
"Charlie on maksanut itsensä kipeäksi tämän vuoksi", selitin ja viikkasin mekon siististi.
"Bella, tiedätkö kuinka iloinen Charlie on ollut viimeiset kaksi viikkoa? Hän itse ehdotti mekon ostoa ja pyysi minut valitsemaan. Hän on niin iloinen tästä järjestelystä. Voit ottaa mekon hyvällä omatunnolla vastaan, en usko, että hän olisi ostanut sitä, jos se olisi käynnyt liian kalliiksi", Angela sanoi ja otti mekon pois laatikosta. Nyökkäsin hymyillen vaisusti.
"Meidän täytyy aloittaa valmistautuminen!" hän huudahti ja kaivoi sänkyni alta suuren laukun täynnä meikkejä ja kauneudenhoitotarvikkeita. Tästä tulisi pitkä urakka...

*****

"Pitäkää hauskaa!" Charlie huusi olohuoneesta, kun suljin ulko-oven. Angela avasi sateenvarjon ja astuimme katoksen alta sen suojiin. Kaunistautumisemme loppupuolella oli alkanut sataa kaatamalla.
"Mennäänkö?" Angela kysyi ja lähdimme kävelemään Culleneille. He asuivat kuulemma vain parin korttelin päässä, joten päätimme kävellä sateesta huolimatta. En ollut enää varma, oliko idea hyvä, koska tärisin mustan tuulitakkini alla. Olin ottanut sen, koska en rehellisesti sanottuna omistanut hienompaa.

"Keitä nämä Cullenit oikein ovat?" kysyin pelastaessani juuri ja juuri mustat balleriinani vesilätäköltä.
"Kihlajaiset ovat Emmett Cullenin ja Rosalie Halen. He ovat molemmat yhdeksäntoista. Edward on Emmettin pikkuveli ja Alice taas pikkusisko ja he ovat kaksoset vaikka eivät näytä siltä. He ovat kahdeksantoista. Koko poppoon vanhemmat ovat Carlisle ja Esme Cullen. Rosaliella on kaksoisveli, Jasper, joka seurustelee Alicen kanssa. Onhan se kieltämättä outoa, koska Rosalie ja Emmettkin seurustelevat, mutten tuomitse heitä kuten osa koulumme oppilaista. Eivät he sentään sukua ole", Angela selitti hieman happamasti. Hänestä huomasi, mitä mieltä hän oli juoruamisesta. "Halejen äiti on Helen, mutta isästä ei ole tietoa. Hän jätti Helenin yksin kaksosten synnyttyä."

Katselin ympärilleni ja kuuntelin sadetta. Forks oli paljon rauhallisempi kaupunki kuin Olympia, täällä ei ollut paljoa liikennettä tai ihmisiä, vain luontoa ja rauhallisuutta.
"Perillä", Angela ilmoitti ja pysähtyi suuren, valkoisen talon pihapolun päähän.
"Miltä näytän", kysyin hiukan hermostuneesti. En yleensä ollut turhamainen saatika pynttäytynyt, mutta nyt olivat kyseessä kihlajaisjuhlat, joista tunsin vain yhden ihmisen.
"Täydelliseltä", Angela vastasi hymyillen kävelessämme ovelle.

Soitimme ovikelloa ja oven avasi välittömästi kaapin kokoinen poika. Hänellä oli lyhyeet mustat hiukset ja punertavanruskea iho. Hänen ikäänsä oli vaikea arvioida suuren koon vuoksi. Hän oli luultavasti viidentoista ja kahdenkymmenen väliltä.
"Saisinko nähdä kutsunne?" poika kysyi miellyttävällä äänellä. Hän oli selvästikkin vastuussa juhlien järjestyksestä. Angela ojensi pojalle hienon valkoisen paperin.
"Onko hän avecinne?" hän kysyi asiallisesti tutkiessaan minua. Angela nyökkäsi ja poika päästi meidät sisään. Jätimme takkimme suureen naulakkoon. Huomasin, että poika tukki pääsyn yläkertaan, joka ei luultavasti ollut juhlimisaluetta.

Talo oli koristeltu kauttaaltaan sisältä ja näytti aivan yökerholta. Musiikki soi juuri sopivalla voimakkuudella ja tunnellma oli vaikuttava. Ihmisiä oli arviolta kolmekymmentä ja kaikki näyttivät sopivan loistavasti suuren talon alakertaan.
"Hei, Angela", ruskeahiuksinen tyttö sanoi ja keskeytti ihailuni. Hän halasi Angelaa pikaisesti. Sitten hän huomasi minut ja ojensi kätensä:
"Jessica." Jessica oli enintään satakuusikymmentä senttiä pitkä, vaikka hänellä oli korokengät. Hänellä oli yllään musta paljettimekko ja jalassa mustat kiiltonahkaiset kengät.
"Olen Bella", esittelin itseni hymyillen.
"Miksen ole nähnyt sinua koskaan aikaisemmin?" Jessica kysyi ihmeissään. En yhtään ihmetellyt hänen reaktiotaan, Forksissa kaikki tunsivat toisensa.
"Linnoittaudun aina huoneeseeni ja poistun sieltä vain joka neljäs viikonloppu", sanoin ja virnistin. Hän katsoi minua kiusaantuneesti eikä nähtävästi ymmärtänyt vitsiäni.
"Hän on täällä aina välillä isänsä luona", Angela selitti.

"Anteeksi, pääsisinkö tästä?" joku kysyi takanani. Huomasin tukkineeni tien eteisestä keittiöön ja siirryin nolona sivuun ja katsoin nopeasti kysyjään päin. Poika oli pitkähkö ja lihaksikas. Hänellä oli smaragdinvihreät silmät ja kuparinruskeat hiukset. Poika hymyili hurmaavasti ja meni keittiöön.
"Tuo oli Edward Cullen, koulun kuumin poika", Jessica kuiskasi korvaani. "Hän on sinkku." Punastuin ja sain molemmat tytöt hymyilemään.
"Parhaimman näköiset ovat aina ääliöitä", mutisin osittain kokemuksesta. Minulla oli suorastaan traumoja 'playereista', jotka ottivat, pettivät ja jättivät.
"Eivät aina", Jessica sanoi puoliksi puolustelevasti ja puoliksi unelmoivasti.
"No sitten he esittävät sellaisia", totesin ja kohautin olkiani. Vilkaisin vielä nopeasti Edwardia, ennen kuin jatkoimme juhlien kiertelyä.

Kun pääsimme olohuoneeseen, huomasin, että yhteen nurkkaan oli rakennettu baaritiski, jonka takana hääräili baarimikko. Jessica oli jäännyt juttelemaan jonkun tuttunsa kanssa, joten menimme Angelan kanssa kahdestaan tiskille.
"Hei Alice. Tässä on ystäväni Bella. Muistatko, kun kerroin hänestä?" Angela kysyi lyhyeeltä tytöltä, jolla oli mustat hiukset. Alice väläytti minulle täydellisen valkoisen hymyn ja esitteli itsensä:
"Tietenkin. Olen Alice Cullen. Hauska tavata." Istuuduimme kaikki baaritiskin ääreen.

"Mitä mieltä olet juhlista?" Alice kysyi.
"Ne ovat upeat. Missään ei ole parantamisen varaa", vastasin totuudenmukaisesti. Alice naurahti heleästi.
"Kiitos kohteliaisuudesta. Olen itse suunnitellut ja toteuttanut kaiken", hän selitti. "Oletko muuten tavannut juhlakalut?" Pudistin päätäni ja Alice hyppäsi ylös tuolitaan ja veti minutkin ylös.
"Sitten menemme esittelemään sinut", hän sanoi ja lähti vetämään minua kohti kirjastoa. Näin, että Angela ei edes huomannut lähtöämme, koska hän jutteli niin keskittyneesti baarimikon kanssa.

Kirjastossa oli koko seinän mittainen tumma kirjahylly täynnä kirjoija. Se sai huoneen näyttämään samaan aikaan tyylikkäältä ja hiukan vanhahtavalta. Suurella punaisella sohvalla keskellä huonetta istui kaksi ihmistä aivan kylki kyljessä. Toinen oli kaunis tyttö, jolla oli vaaleat hiukset ja kauniit kasvonpiirteet. Toinen oli poika, oikeastaan mies, jolla oli mustat, hiukan kiharat hiukset ja lihaksikas vartalo. Heillä molemmilla oli vasemmassa nimettömässä valkokultaiset sormukset. Vähän väliä heidän luonaan kävi ihmisiä juttelemassa ja onnittelemassa, mutta suurimman osan ajasta he vain tuijottivat toisiaan rakastavasti.

"Rosalie ja Emmett, tässä on Bella. Se tyttö, josta Angela on puhunut", Alice sanoi ja keskeytti parin herkän hetken. Molemmat katsoivat minua hiukan arvioiden päästä varpaisiin.
"Olen Rose ja tämä on kihlattuni, Emmett", Rosalie sanoi ja hymyili ystävällisesti. Vastasin hymyyn pirteästi.
"Eli sinä olet se tyttö Olympiasta? Kuvittelin sinut paljon ruskettuneemmaksi, koska olet kuitenkin asunut niin kauan Phoenixissa", Emmett sanoi ja Rosalie tuuppasi häntä närkästyneenä.
"Ei tuollaista saa sanoa, senkin idiootti. Mitä, jos hänellä on jokin sairaus", hän sähisi. Naurahdin kevyeesti.
"Ei se haittaa. Olen muuten vaan kalpea", sanoin. Alice tarttui taas käteeni.
"Nyt mennään tapaamaan toista veljeäni", hän sanoi ja veti minut pois kirjastosta.

Menimme valtavaan keittiöön, johon oli yhdistetty ruokailutila. Kaikki oli koottu valkoisen ja mustan eri sävyistä lukuunottamatta muutamia pieniä turkooseja yksityiskohtia. Alice vei minut Edwardin luo.
"Edward, tässä on Bella", hän esitteli minut innoissaan. Edward katsoi minua ja hymyili hiukan vinosti.
"Ai se kuuluisa Isabella? Hauska viimeinkin tavata", hän sanoi.
"Jätänkin teidät keskustelemaan. Minun täytyy mennä", Alice sanoi ja juoksi platinanvaaleahiuksisen pojan luokse.

Hetken oli aivan hiljaista ja kiusallista.
"Harrastatko mitään?" kysyin rikkoakseni hiljaisuuden.
"Jalkapalloa", Edward vastasi. "Entä sinä?"
"Käyn aika usein lenkillä. Kun asuin vielä Phoenixissä, kävin aika usein uimassa. Olympiassa se on jäännyt, koska uimahallissa ei ole kauheasti kehumista", selitin. Kappale vaihtui Katy Perryn Teenage Dreamiksi. Suuni vääntyi väkisinkin pieneen irveeseen.
"Et taida pitää tästä kappaleesta?" Edward kysyi suupielet nykien.
"Noinko selvästi se näkyy?" kysyin sarkastisesti. Katsoimme toisiamme silmiin hymyillen.

Juttelimme Edwardin kanssa kahdestaan, kunnes kello tuli niin paljon, että minun ja Angelan piti lähteä. Päästyäni kotiin olin aivan puhki, vaikka kello oli vasta kaksitoista. Nukahdin melkein heti sänkyyn päästyäni.

*****

Heräsin aamulla auringonpaisteeseen. Olin heti paljon pirteämpi ja päätin lähteä lenkille, koska pilvetön taivas oli Forksissa harvinainen ilmiö. Laitoin päälleni löysän NIKEn t-paidan ja collegehousut. Vedin hiukseni ponnarille ja laiton lenkkarini
 jalkaan. Katsoin itseäni peilistä.
"Täydellistä", mutisin ja suorastaan loikin ulko-ovelle.
"Minne matka?" Charlie kysyi unisena olohuoneesta.
"Lenkille", vastasin pirteästi ja avasin oven. "Nähdään tunnin päästä!"

Rakastin juoksemista, koska siinä sai ajatella vapaasti. Ei tarvinnut miettiä, mitä tekisi seuraavaksi tai minne menisi, sai vain juosta. Kolea myötätuuli vain innosti juoksemaan hiukan kovempaa.

Hetken juostuani kuulin takaani askelia. Ne olivat selvästi juoksuaskelia, joten en ensin välittänyt niistä vaan jatkoin matkaani. Hetken päästä joku otti vasemmasta kädestäni kiinni. Kiljaisin ja käännyin ympäri. Näin edessäni huvittuneen Edwardin t-paidassa ja shortseissa.
"Hitto, kun säikähdin", mutisin ja vedin syvään henkeä. Hän vain nauroi.
"Onko nyt jo lepotauko? Olisin uskonut, että olet paremmassa kunnossa", hän sanoi naljaillen ja lähti juoksemaan.

Juoksin Edwardin kiinni hetkessä.
"Eikö sinulle tule kylmä?" kysyin ja vilkaisin hänen shortsejaan.
"Pitää nauttia tällaisesta säästä. Kohta tulee kylmempi", hän selitti. "Sitä paitsi olen jalkapalloilija, collegehousut eivät sovi imagooni."
"Pojat", mutisin itsekseni ja pöyräytin silmiäni.

"Angela selitti, että tulet tänne kerran kuukaudessa viikonlopuksi. Pitääkö se paikkansa?" Edward kysyi, kun olimme kääntyneet takaisin. Nyökkäsin.
"Äiti ja Phil joutuvat kerran kuussa matkustamaan toiselle paikkakunnalle Philin työn takia", selitin puuskuttaen.
"Mikä hän on ammatiltaan?" Edward kysyi kiinnostuneena.
"Baseball-pelaaja."
"Pitäisikö minun tuntea hänet?" Edward kysyi. Pudistin päätäni.
"Ei hän niin hyvä ole. Hän pelaa ensimmäisessä divisioonassa." Edward nyökkäsi.
"Mutta miksi tulet tänne? Olet kahdeksantoista eli käytännössä aikuinen."
"Äiti ei halunnut, että jäisin niin usein yksin. Kaiken lisäksi näen nykyään isääni enemmän kuin koskaan", selitin. Olimme tuleet Charlien talolle ja pysähdyimme.
"Ymmärrän. No, nähdään joskus", Edward sanoi ja jatkoi juoksemista.

*****

Puin takkini päälle ja avasin oven. Hätkähdin hiukan, kun näin Alicen oven takana.
"Aioin juuri soittaa ovikelloa", hän selitti ja astui sisään. "Oletko lähdösä jonnekkin?"
"Olin juuri lähdössä kotiin", sanoin. Alice näytti pettyneeltä.
"Olisin kutsunut sinut meille", hän sanoi apeasti.
"Joku toinen kerta sitten", sanoin aidosti pettyneenä. Koko Cullenien perhe oli ollut minulle todella mukava.
"Nähdään sitten ensi kuussa", Alice sanoi ja lähti kävelemään kotiaan kohti. Menin autolleni ja istuuduin ajajan paikalle. Starttasin moottorin ja ajoin pois Forksista.



A/N: Tässä tämä sitten oli. Seuraava osa nähdään marraskuussa. Aivan älyttömän pitkä luku, mutta jos luit tähän asti, varmaan kommentoitkin?
« Viimeksi muokattu: 18.10.2010 20:15:11 kirjoittanut Classick »
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Ihana ficci! Siis aivan mahtava. Harmi vaa et uus luku tulee kerran kuukaudes :(, mut ainaki niit tulee sit säännöllisin väliajoin :). Et vielä kerran: aivan mahtava ficci!

Aimtist
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vau, tässä on tosi kiva ja vähän erilainen idea. Mä tykkään (vaikka kieliopillisesti verbi "tykätä" ei olekaan suomea, mutta silti : D). Jostain syystä olen lukenut viime aikoina paljon ficcejä, joissa on "kaikki ihmisiä", lainatakseni alkutietoja yhdestä ficistä (en nyt just muista mistä). Niissä on vaan niin tosi erilainen tunnelma kun muissa, kun ne on kaikki sellaisia heikkoja ihmisiä eikä vaan Bella.

Tosin eihän tässä oikeastaan paljon mitään vielä tapahtunut. Vaikka tietenkin Culleneiden tapaaminen on aina yhtä iso asia ja vaatii totuttelua, mutta ei ollut vielä mitään ratkaisevaa. Jessica oli aika kummallinen, en vaan osaa selittää sitä. Mulle jäi siitä vähän hassu maku suuhun. Ja oliko se "portsari" kenties Jacob? Kun vähän tuo kuvailu taisi viitata siihen. Emmett on tietysti Emmett, kuten aina, mutta Aliceen olisin ehkä kaivannut vähän lisää yliaktiivisuutta ja pirteyttä. Se puhui mun mielestä liian vähän tässä luvussa. :D

Mutta joo, siis kaiken kaikkiaan tykkään tästä ficistä tosi paljon, enkä malttaisi odottaa ensi kuuta. Voi kun aika menisi nopeammin! Aika taitaa olla meidänkin uusi vihollinen. ;) Onnea kirjoittamiseen!
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Aimtist: Kiitos paljon kommentistasi <3 En itsekkään pidä siitä, että pitää odottaa seuraavaa lukua. Yritä kestää!
Salla: Päätin kirjoittaa vaihteeksi "kaikki ihmisiä"- ficin. Itse pidän juuri mainitsemastasi tunnelmasta. Kaikki on jotenkin niin tavallista ilman sitä Edwardin jos-kosken-Bellaan-tapan-hänet-vahingossa-joten-esitän-vaikeasti-tavoiteltavaa-asennetta. Omasta mielestäni Jessica on aina kummallinen, joten jatkoin sitä rataa. Ehkäpä hän oli vain väsynyt tai jotain ;D Alicesta olisi tietenkin voinnut tehdä hyperaktiivisemman, mutta ehkäpä seuraavassa luvussa?  Onneksi muut henkilöt olivat enemmän omia itsejään (voiko sen taivuttaa noin??) Tuo portsari saattoi olla juuri Jacob... Saattaa olla, että se selviää, kun fic menee pidemmälle ;) Vihatkaamme aikaa yhdessä! Kiitos paljon kommentistasi <3333

Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea tämän!

~Classick
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

Beatrix Bones

  • Ylempi alilehmä
  • ***
  • Viestejä: 3 605
Tota näin betana (ja kommenttikampanjan kannustamana) ajattelin tulla jakamaan ajatuksiani (joita ei varmaan kaivata) ihan näin julkisestikin - mä lyön sut lyttyyn, my lady! No en, ei näin ihanaa ja hyvin kirjotettuu ficcii voi ees lyödä lyttyyn. Mä koen itteni etuoikeutetuks kun betanas pääsen tarkastelee näitä lukuja aina ennen muita (ja pääsen pilkunviilaajaks, HAH). ;D

No ensinnäkin toi traileri. Sulla on taito tehä mielenkiintone traileri eikä se oo liian lyhyt tai liian pitkä. Plus osaat esittää asiat niin, että ne vaikuttaa tosi epäilyttäviltä (eheh puol ykstoista älä välitä mulla on ollu muuteki vähä sellane päivä :DDDD) ja sit ficissä ne onki ihan eri valossa ja tilanteissa ku alunperin on aatellu.

Sitten eka luku. Sun kirjotustyyli, awww rakastuin tohon kuvailuun ja siihen, miten mä pystyn kuvittelee ton kaiken ja näkee sen silmieni eessä vaan ton tekstin perusteella! Sä myös hallitset dialogit hyvin ja saat tarinan soljumaan sujuvasti eteenpäin ilman et se töksähtelee yhtään. Tätä on vaan niin miellyttävä lukee eikä haluis lopettaa. Sitten nää hahmot. Angela on ihana, kun se on OC! Kerranki Angela, mikä tykkää juhlimisesta ja sellasesta. Bella taas oli melko IC, vaivaantunut tyttönen ja sellaista, samoin Edward ja Emmett. Alice taas oli oma pirtee itsensä, mut olisin silti kaivannu jonkinlaista ylilyöntiä tähän keijukaiseen, koska hän ei olis luovuttanut huomatessaan Bellan lähtevän takasin Olympiaan.

Lainaus
"Olen Bella", esittelin itseni hymyillen.
"Miksen ole nähnyt sinua koskaan aikaisemmin?" Jessica kysyi ihmeissään. En yhtään ihmetellyt hänen reaktiotaan, Forksissa kaikki tunsivat toisensa.
"Linnoittaudun aina huoneeseeni ja poistun sieltä vain joka neljäs viikonloppu", sanoin ja virnistin. Hän katsoi minua kiusaantuneesti eikä nähtävästi ymmärtänyt vitsiäni.
Trailerin perusteella mä kuvittelin tän ihan toisenlaiseen kohtaan (= Edward kysyy ja Bella vastaa) ja repesin niin totaalisesti huomatessani, et kysyjä oliki Jessica! ;D Jotenkin niiin lempikohta koko ekassa luvussa. :D

Mutta siis kaiken kaikkiaan ootan innolla seuraavaa betailtavaa lukua, koska tää vaikuttaa tosi mielenkiintoselta. ♥ Kiitän ja kumarran ja ootan sitä seuraavaa lukua (mikä tulee vasta marraskuussa but please remember, that I'm not available 1.11-8.11, möks möks).

~ Bea
Ava © flawless

FlowerLadies

  • hölmö
  • ***
  • Viestejä: 601
  • miss kiss kiss bang
    • Songs from the Hungerland
oi ihanaa!! jatkoa!! <3 aivan hirveän herkullinen luku, odottelen jatkoa ;)

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Beatrize: Älä luulekkaan, ettei kommenttiasi kaivata täällä! Olethan uskollinen betani, joka jaksaa aina viilata pilkkua <3 rakastan trailereiden tekoa, koska niissä voi aina olla hämäräperäinen ja laittaa asiat näyttämään jolatin, mitä ne eivät ole. Mähän ihan punastun! Kiitos varsinkin kuvailun ylistämisesta, koska panostin siihen todella paljon. Lupaan, että ensi luvussa Alice saa kauhean alice-kohtauksen! Hyvä, että sain ainakin osan hahmoista IC:ksi koska se on aina tuskaa. Pitää miettiä, voisivatko he oikeasti kirjassa sanoa näin vai pitäisikö se muotoilla toisin. Oli oikeasti pakko laittaa tuo lainaamasi kohta ficciin! Pystyin niin kuvittelemaan mielessäni Jessican seisomassa Bellan edessä WTF?-ilmeen kanssa. Muistan, että olet lomalla tuolloin ja yritän saada luvun kasaan niin, että saat sen betattua läpi ennen sitä. Kiitos aivan kamalasti, että jaksat olla betani!!!!!!!
FlowerLadies: Kiitos paljon! Jatkoa tulee ensikuussa  :D
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

Camiela

  • ***
  • Viestejä: 367
Oli tosi kiva luku :)
Ööö.. Voi olla että olen hyppinyt joitakin rivejä vahingossa yli, mutta ymmärtääkseni Cullenit on ihmisiä?
sitä ei mainittu missään ja aivoni tikittävät hitaasti oli pakko varmistaa.. ;)


Niin ja sitten löysin yhden pienen melkein huomaamattoman virheen ja siis älä raivostu tällaisesta nipotuksesta, mutta se vain osui silmään niin pahasti. Muuten täydellistä tekstiä!
Niin ja se virhe..:

Puin takkini päälle ja avsin oven. Hätkähdin hiukan, kun näin Alicen oven takana.
Ymmärtääkseni: avasin


Minä ainakin luen jatkoa! :)


Camiela

anskuu

  • ***
  • Viestejä: 132
  • in you i trust
Tosi kiva ensimmäinen luku! Eikä yhtään liian pitkä ;D

Lainaus
"Miksen ole nähnyt sinua koskaan aikaisemmin?" Jessica kysyi ihmeissään. En yhtään ihmetellyt hänen reaktiotaan, Forksissa kaikki tunsivat toisensa.
"Linnoittaudun aina huoneeseeni ja poistun sieltä vain joka neljäs viikonloppu", sanoin ja virnistin. Hän katsoi minua kiusaantuneesti eikä nähtävästi ymmärtänyt vitsiäni.

Hah :'D Luulin eka trailerin perusteella että ton kysymyksen esittää Edward, mutta sehän olikin Jessica.
Siis ihana ihana eka luku, odotan toisia lukuja ja innolla ^^
I'm ready to crawl on my knees to know it all

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Camiela: Juu, olet ymmärtänyt oikein: Cullenit ovat ihmisiä. Mielestäni mainitsin siitä alkutiedoissa, mutten ole varma... Pitää tarkistaa :D Rakastan nipotusta ja pilkunviilausta. Sorrun jopa melkein aina itsekkin siihen. Kiitos virheen bonggauksesta, korjailenkin sen heti. Kiitos paljon kommentistasi!
anskuu: Hyvä, ettei luku ollut liian pitkä. Pelkäsin jo, ettei kukaan jaksa lukea sitä :D Mietin hetken, kun kirjoitin traileria, että laitaiin Edin sanomaan noi kyseiset lauseet, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin. Hyvä, että sain hämättyä ainakin muutamaa ihmista! Kiitos kehuista, kommentista ja siitä, että vaivauduit lukemaan luvun <3
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within