Rentun ruusunen, hihi, kiitos
On aina mahtavaa kuulla, kun joku tykkää!
Tätä ficciä on nyt kunnioitettavat 132 sivua!
Luku 26,
Paluu kouluun
Harry seisoi taas laiturilla yhdeksän ja kolme neljäsosaa. Mahtavat yökyläbileet oli pidetty, kesäloma ohitse. Oli aika aloittaa neljäs kouluvuosi ja tällä kertaa Harrylla oli oikeassa kädessään lappu:
Minä, Severus Kalkaros, Harry Kalkaroksen isä, annan täten poikani käydä Tylyahossa luvattuina viikonloppuina. Harry oli vihdoin saanut isänsä ylipuhuttua Tylyahon vaarattomuudesta ja hehkui onnellisuutta. Shana ja Stewart seisoivat toinen hänen toisella puolellaan toinen toisella.
”Mitä me odotamme? Emmekö voisi jo nousta junaan?” Stewart kysyi kärsimättömänä.
”Odotamme Ronia, hänen perhettään ja Hermionea”, Harry vastasi. Hän kurkotti kaulaansa nähdäkseen pidemmälle. Weasleyistä ja Hermionesta ei näkynyt jälkeäkään. ”He ovat ystäviäni”, hän lisäsi huomatessaan Shanan kysyvän katseen.
He seisoivat siinä vielä hetken, mutta junan pillin soidessa ensimmäisen kerran Shana huokaisi ja tarttui Harrya lempeästi kädestä.
”Meidän pitää mennä junaan”, tyttö totesi siirtäen mustan hiussuortuvan korvansa taakse.
”Ron ja Hermione voivat olla jo junassa”, Stewart jatkoi huomatessaan pikkuveljensä pettyneen ilmeen.
Harry nyökkäsi.
”Mennään katsomaan”, hän sanoi ja yhdessä kolmikko kiipesi junaan.
He kävelivät käytävällä, kunnes löysivät sen vaunuosaston, jossa Harry, Ron ja Hermione usein istuivat ja siellä kaksi rohkelikkoa olikin. Heidän lisäkseen osastoon oli päätynyt Ginny, Neville ja Luna.
”Moi kaikille”, Harry sanoi astuessaan sisään. Muut viisi henkäisivät kuorossa nähdessään Harryn takaa ilmestyvän Stewartin, joka oli kuin kaksoismalli Harrysta ja Shanan, joka taas oli muuten samannäköinen, paitsi että hän oli tyttö.
”Tässä ovat Shana ja Stewart Adisson. He vaihtavat Tylypahkaan”, Harry sanoi.
”Hei, minä olen Hermione Granger Rohkelikosta. Harryn ystävä”, Hermione esittäytyi toivuttuaan ensi järkytyksestä. Hänen kasvoillaan oli hänelle tyypillinen minä-aion-etsiä-tästä-tietoa-ja-ottaa-selvää-ilme.
”Minä olen Ron, Ron Weasley. Rohkelikosta”, Ron sanoi hänkin järkyttyneenä. Hän tuijotti ensin Shanaa ja Harrya sitten Stewartia ja Harrya kuin katsoisi tennisottelua.
”Luna Lovekiva. Korpinkynnestä”, Luna esitteli itsensä hiukan poissaolevan näköisenä. ”Tiesittekö, että teidän päissänne on paljon narskuja?” hän jatkoi katsoen kaksosia.
Harry tyrskähti.
”Niinkö? Sehän mielenkiintoista”, Shana sanoi hymyillen Lunalle.
”Mi-minä olen Neville Longbottom”, Neville änkytti.
”Ginny Weasley, tuon idiootin sisko”, Ginny esittäytyi pyöritellen silmiään Ronia päin, joka kaivoi kynnellään hampaankolossaan olevaa roskaa.
”Hauska tutustua”, Shana naurahti istuutuessaan lattialle. Hän nojasi penkkiin. Stewart istuutui penkille Ginnyn viereen ja tuijotti tyttöä melkein koko ajan palvova ilme kasvoillaan. Harry istuutui isoveljeään vastapäätä ja pyöritteli silmiään pojalle, joka virnisti takaisin.
Melko pian Neville, Luna ja Ginny lähtivät kukin omiin vaunuosastoihinsa. Stewart tosin katseli Ginnyn perään pettyneenä.
”Kunpa minä pääsisin rohkelikkoon”, poika huokaisi ja Harry virnisti.
”Haluatko sinne mistä syystä?” hän kysyi virnistellen edelleen.
Stewart nojautui niin etäälle, että pystyi läpsäyttämään pikkuveljensä polvea. Aika kovaa, sillä Harry huudahti yllättyneenä kivusta.
”Erityisesti siitä syystä, että rohkelikko on paras tupa, kuulemma. Lisäksi siitä syystä, että te kaikki olette rohkelikossa”, Stewart sanoi.
”Varsinkin eräs punapää...”, Harry aloitti, mutta ei kerennyt päästä pidemmälle, sillä Stewart hyökkäsi hänen päälleen. Ron ja Hermione katselivat kaksikon kamppailua yllättyneinä. He eivät tienneet, että Harrylla oli noin hyvät välit johonkin. Oli odottamatonta, että Harry ei ollut kertonut kaksosista aikaisemmin. Shana puolestaan katsoi heidän kamppailuaan hymy huulillaan.
”Oletteko te sukua toisillenne?” Hermione kysyi mieltään vaivaavan kysymyksen.
Harryn ja Stewartin kamppailu loppui kuin seinään. He vilkaisivat toisiaan kysyvänä ja sen jälkeen molemmat käänsivät katseensa Shanaan päin. Shana nyökkäsi aavistuksen verran pojille.
”Ollaan. Stewart ja Shana ovat minun isoveljeni ja isosiskoni”, Harry paljasti.
”Mitä?” Ron huudahti.
”Arvasin sen!” Hermione huudahti heti perään. ”Te olette niin toisenne näköisiä! Tietääkö Severus?” hän kysyi.
”Ei. Tai ainakaan isä ei tiedä, että me tiedämme. Ja pyydän, ettet sinäkään kertoisi hänelle siitä”, Harry sanoi katsellen Hermionea rukoilevasti.
”En tietenkään! Tietenkään minä en sano mitään Severukselle, jos sinä et halua”, Hermione lupasi ja Harry, Shana ja Stewart huokaisivat kaikki yhteen ääneen.
”Montako vuotta teillä on ikäeroa?” Ron kysyi tajuttuaan asian kunnolla.
”Kaksi. Me olemme Shanan kanssa kuudentoista. Eli paljon viisaampia ja komeimpia ja kauniimpia kuin tuo eräs pentu tuossa...”, Stewart ei päässyt pidemälle, sillä tällä kertaa Harry läpsäytti isoveljeään kovaa reiteen.
”Mitä? Se oli kosto. Mitäs et osaa pitää suutasi kiinni vaan sinun on pakko vittuilla”, Stewart puolustautui.
Shana naurahti.
”Lopettakaa jo. Tehän kinastelette, kuin pikkupennut”, hän sanoi pyöritellen silmiään. Harry ja Stewart virnistivät sekä toisilleen että Shanalle. He tiesivät, että tyttö oli vain huvittunut heidän välisestä 'kinastelusta'.
”Kertokaa sen sijaan jotain Tylypahkasta”, Shana pyysi.
Harry istuutui takaisin penkilleen, tällä kertaa Stewartin viereen.
”Tylypahka on mahtava koulu. Kun menemme sinne, siellä on alkajaispidot, lajittelu, rutkasti hyvää ruokaa ja ystäviä. Me kokoonnumme Suuressa salissa, se on nimensä mukaan valtava ja istumme tuvattain. Luihuiset aivan vasemmassa päädyssä, puuskupuhit heti heidän jälkeensä, rohkelikot seuraavaksi ja viimeiseksi korpinkynnet. Uudet oppilaat kävelevät keskikäytävää pitkin suoraan opettajienkorokkeen eteen. Aivan opettajienpöydän edessä on penkki ja sen päällä vanha, kulahtanut hattu. Se on lajitteluhattu, joka huutaa teidät tupanne kun se lasketaan teidän päähänne”, Harry kertoi. ”Kun teidät on lajiteltu tupiin, te istutte sen tuvan pöytään ja pidätte hauskaa. Lopuksi lauletaan koko koulun laulu ja sen jälkeen meidän on aika mennä nukkumaan. Me nukumme oman tuvan makuuhuoneissa, jonne pääsee oleskeluhuoneen kautta. Rohkelikkojen oleskeluhuone on punainen ja keltainen, luihuisten vihreä ja harmaa, korpinkynsien kuulemma sininen ja harmaa ja puuskupuhien varmaan keltainen ja musta. Oleskeluhuoneesta pääsee makuuhuoneisiin, tytöille oma ja pojille oma. Jokaiselle vuosikurssille on oma makuuhuone, eli te ette tule meidän kanssamme samaan. Te menette kuudensien vuosikurssien maakuuhuoneisiin. Siellä on neljä tai viisi sänkyä ja sekin on sisustettu tuvan värein”, hän jatkoi ja veti henkeä lopettaessaan.
”Kuulostaa kivalta. Entä sitten se opiskelupuoli? Millaisia opettajia Tylypahkassa on?” Shana kysyi mielenkiintoisena.
”Muodonmuutoksia opettaa rohkelikkojen tuvanjohtaja professori McGwarmiwa, loitsuja professori Lipetit, ennustamista professori Punurmio, taikajuomia ja -liemiä professori Kalkaros, eli teidän isänne ja pimeyden voimilta suojautumisen opettajaa emme tiedä”, Ron sanoi.
”Miten niin ette tiedä?” Stewart kysyi.
”No siten niin, että opettaja vaihtuu vuosittain. Viime vuonna se oli professori Lupin, sitä edellisenä Lokchart ja sitä edellisenä Orave. Orave oli kaksinaamainen, toisin sanoen hän omasi Voldemortin kasvot takaraivossaan, Lokchart menetti muistinsa ja Lupin oli ihmissusi ja menetti siksi lopulta työnsä”, Harry selosti.
”Oho. Ei noin vain ollut Drumstangissa”, Shana hymyili.
”Me uskotaan, että siihen aineeseen on pantu joku kirous”, Hermione selosti.
”Tai siis hän uskoo, toisin sanoen”, Ron korjasi. Hermione loi poikaan murhaavan katseen.
”Mitä muuta?” Stewart kysyi.
”Mitä mitä muuta? Näette loput itse tunnin sisällä”, Harry vastasi.
”Sanotaanko pikemminkin, että viidentoista minuutin sisällä, sillä olemme jo Tylyahossa”, Hermione sanoi. ”Harry, sinun Shanan ja Stewartin kannattaisi varmaan vaihtaa kaavut...”, hän jatkoi.
”Hyvä idea. Shana, Ron ja Hermione, menettekö vaunuosaston ulkopuolelle niin että saamme kaavut vaihdettua?” Harry pyysi ja yksi toisensa jälkeen hänen ystävänsä katosivat vaunuosastosta ja sulkivat oven perässään. Vain Stewart jäi kaivamaan matka-arkkuaan. Hän etsi kaapuaan.
”Oliko sinun mielestäsi virhe kertoa Ronille ja Hermionelle totuus henkilöllisyydestänne?” Harry kysyi huolestuneena vetäessään t-paitaansa pois päältään.
”Ei. Ron ja Hermione tuntuivat kivoilta ja uskon, että he osaavat säilyttää salaisuuden”, Stewart vastasi.
”Kyllä minä tiedän, että he osaavat säilyttää salaisuuden, mutta mietin vain jos...”, Harry aloitti, mutta lopetti lauseensa.
”Jos jompikumpi vahingossa lipsauttaa jotain jollekin?” Stewart jatkoi kysyvästi.
Harry nyökkäsi.
”Niin. Tai jos joku kuulee, kun me puhumme siitä ja sitten huhu leviää nopeasti. Tylypahkassa täytyy olla tarkkana tällaisten asioiden kanssa...”, Harry sanoi.
”Sitten me emme puhu siitä”, Stewart sanoi päättäväisesti. ”No niin, olemme valmiita. Shana, sinun vuorosi”, hän jatkoi avatessaan vaunuosaston oven. Shana pujahti samalla kertaa sisään, kun Harry ja Stewart ulos.
Pian Shana olikin jo valmis ja he kaikki katosivat taas vaunuosastoon. Kaikki nousivat ottamaan matka-arkkujaan tavaratelineiltä, sillä juna oli juuri pysähtynyt.
”Mennään”, Harry sanoi ja johdatti koko joukon ulos.
”Menevätköhän Shana ja Stewart vaunuilla vai veneillä?” Ron pohdiskeli ääneen.
Hänen kysymykseensä tuli vastaus saman tien. Nimittäin Hagrid huusi aivan heidän taakanaan:
”Ekaluokkalaiset tänne! Samoin kuudetta vuottaan aloittavat Shana ja Stewart Adisson! Ekaluokkalaiset tänne!”
”Adisson”, Stewart tuhahti.
Harry hymyili.
”Onnea lajitteluun”, hän toivotti. ”Toivottavasti te saatte molemmat juuri oikean tuvan. Ei sillä meille ole merkitystä, mikä se tupa on”, hän jatkoi edelleen hymyillen.
”Kunhan ette luihuiseen joudu...”, Ron mutisi hiljaa ja sai Harrylta murhaavan katseen.
”Nähdään taas. Tule, Stew”, Shana sanoi ja tarttui kaksoisveljeään kädestä. He kävelivät yhdessä veneille ensiluokkalaisten kanssa jättäen Harryn, Ronin ja Hermionen taakseen.
”Minua pelottaa”, Shana tunnusti astuessaan veneeseen.
”Älä huoli, et sinä putoa. Ja jos putoat, minä nostan sinut ylös”, Stewart lupasi.
Shana löi kaksoisveljeään olkapäähän.
”Idiootti. Tarkoitin Tylypahkaa. Opettajia. Erityisesti... isää. Ja sitä, että voimme joutua eri tupiin...”, hän tunnusti katsellessaan järveä.
”Vaikka me joutuisimme eri tupiin, olemme silti kaksosia”, Stewart sanoi. ”Minä en jätä sinua”, hän jatkoi.
Shana pyörähti ympäri tavoittaakseen kaksoisveljensä smaragdinvihreät silmät.
”Etkö?” hän kysyi.
Stewart huokaisi syvään.
”Kuinka suuri sinun älykkyysosamääräsi oikein on? Tietenkään en jätä sinua. Meillä on lisäksi Harry”, hän sanoi.
Shana hymyili pimeässä illassa.
”Olen iloinen, että löysimme hänet”, hän totesi.
Stewart nyökkäsi.
”Niin minäkin. Oikeastaan saisimme kiittää siitä Seamus Finnigania”, hän sanoi irvistäen.
Shana vastasi irvistykseen.
”Oi, haluaisin niin opettaa hänelle muutaman loitsun”, hän sanoi.
”Ei turvauduta väkivaltaan, siskoseni”, Stewart sanoi virnistäen. ”Mutta olet oikeassa, olemme Seamukselle muutaman loitsun auki”, hän jatkoi.
*****
Muutamaa minuuttia myöhemmin Harry tuijotti, kun ensiluokkalaiset saapuivat sisään. Häntä hymyilytti, sillä hän muisti sen tunteen, kun hän oli itse tasan neljä vuotta sitten itse ollut ensiluokkalaisten joukossa.
Opettajienkorokkeella Dumbledore taputti käsiään saadakseen salin hiljaiseksi.
”Tänä vuonna Tylypahkaan ei tule pelkästään ensiluokkalaisia. Drumstangista tänne vaihtoivat kaksoset Shana ja Stewart Adisson. Heidät lajitellaan ensin”, hän sanoi.
”Shana Adisson!” Professori McGarmiwa kutsui ja Harry katseli, kun hänen isosiskonsa käveli korokkeelle, istuutui penkille ja McGarmiwa laittoi lajitteluhatun hänen päähänsä. Hatulla meni kauan ennen kuin se lopulta huusi:
”LUIHUINEN!”
Luihuisten tupa hurrasi ja Harrykin taputti muiden mukana. Hän tavoitti isänsä katseen ja huomasi tämän tuijottavan Shanaa ylpeänä. Isällisen ylpeänä. Shana pujahti istumaan Dracon viereen ja Draco esitteli tytölle itsensä.
”Stewart Adisson!”
Isoveli asteli rennon näköisenä penkkiä kohti, istuutui siihen ja lajitteluhattu laskettiin hänen päähänsä. Tällä kertaa hänellä ei mennyt kauan päättää Stewartin tupaa.
”ROHKELIKKO!”
Harry hurrasi muiden mukana taaskin ja Stewart käveli istumaan hänen viereensä. Hän paiskasi Harryn kanssa kättä ja hymyili muillekin.
”Että kaksoset sitten päätyivät eri tupiin”, Ron tuumi ihmeissään.
”Ette ole ainoita”, Parvati Patil, Harryn vuosikurssilla oleva tyttö totesi kuullessaan Ronin sanat. Hän istui Hermionen ja parhaan ystävänsä Lavenderin välissä. ”Minä ja kaksoissiskoni Padma olemme myös eri tuvissa. Padma on korpinkynsissä”, hän kertoi Stewartille.
”Padma ja Parvati ovat identtiset. Jopa minun on vaikea tunnistaa heitä”, Lavender sanoi hihittäen.
Stewart pyöritteli silmiään.
”Minkä ikäinen sinä olet... Stewart?” Lavender kysyi.
”Kuudentoista”, Stewart vastasi.
”Harrastatko sinä huispausta?” Oli Lavenderin seuraava kysymys.
Stewart nyökkäsi.
”Kyllä. Pelasimme joskus ystäväni Viktorin kanssa huispausta Drumstangissa”, hän sanoi.
Ron melkein tukehtui kurpitsamehuunsa.
”Viktor? Mahdatko tarkoittaa Viktor Krumia? Bulgarian huispausjoukkueen etsijää?” hän kysyi.
”Kyllä. Hän on erittäin hyvä ystäväni”, Stewart sanoi ja teki vaikutuksen koko pöytäseurueeseen.
”Minä näin hänet kesällä! Siis... Huispauksen maailmanmestaruuskisoissa”, Ron sanoi.
”Joo, minäkin olin siellä”, Stewart sanoi.
”Ja nyt puhumme pelkästään huispauksesta”, Hermione mutisi kuuluvalla äänellä Ginnylle, joka oli juuri tullut heidän luokseen. Tyttö seisoi Stewartin vieressä ja tämä tuijotti häntä lumoutuneena.
”Halusin vain onnitella rohkelikkoon pääsystä”, Ginny sanoi.
”Kiitos. Istu toki seuraamme”, Stewart kehotti ja teki tytölle tilaa penkillä. Ginny istuutui oitis hänen viereensä.
He eivät ehtineet vaihtaa sanaakaan, kun Dumbledore nousi jo ylös.
”Nyt kun olemme saaneet syödäksemme ja juodaksemme, minulla on muutamia ilmoitusasioita”, hän sanoi. ”Ensimmäiseksi ilmoitan, että Tylypahkassa ei ole tulevana vuotena ollenkaan huispausta”, hän sanoi.
”Roskaa!” Harry kuuli Fred ja George Weasleyn äänet muiden buuaksen lomasta. Hän vilkaisi isäänsä, joka katseli tyynesti oppilaita.
”Hiljaisuutta! Huispauksen poisjäämiseen on erittäin hyvä syy”, Dumbledore aloitti uudestaan.
”Saa luvan ollakin”, Harry mutisi vihaisena.
”Tänä vuonna Tylypahkassa järjestetään Kolmivelhoturnajaiset!” Dumbledore kuulutti.
”Mitkähän ne sellaset on?” Stewart kysyi. ”Kuulostaa nimittäin jännittävältä”, hän jatkoi.
”Kolmivelhoturnajaisissa koulumme ottelija pääsee kokeilemaan voimiaan kolmessa koetuksessa, joita emme paljasta. Se on leikkimielinen kilpailu Euroopan kolmen suurimman taikakoulun välillä. Tylypahkan, Drumstangin ja Beauxbatonsin. Vieraat ottelijat ja suurin osa heidän koulustaan saapuvat Tylypahkaan muutaman viikon päästä. Kolmivelhoturnajaisia ei ole pidetty seitsemäänsataan vuoteen, joten tämä on erityistapaus!” Dumbledore selitti.
”Minä ainakin haluan mukaan! Entä sinä Harry?” Ron sanoi innoissaan.
Harry oli juuri vastaamassa, kun Hermione keskeytti hänet sanomalla:
”Ettekö te ymmärrä? Luin jostain, että kolmivelhoturnajaisten pito lakkautettiin liian useiden kuolemantapauksien takia!”
Tieto sai jopa Ronin hiljentymään.
”Kolmivelhoturnajaisten sääntöjä on seuraavia: vain täysi-ikäinen saa osallistua...”, Dumbledore aloitti taas.
”Roskaa!” Fred ja George huusivat uudestaan. Jopa Stewart näytti pettyneeltä.
”Minä täytän seitsemäntoista vasta tammikuussa, en kerkeä osallistumaan”, hän sanoi.
”Haluatko sinä tapattaa itsesi?” Hermione tuhahti.
Stewart ei kerennyt vastata, sillä Dumbledore kuulutti edelleen:
”Sääntö on ainoastaan teidän turvallisuutenne hyväksi. Jokainen kilpailuun haluava täysi-ikäinen kirjoittaa lappuun nimensä ja pistää sen liekehtivään pikariin, joka sijoitetaan Suuren salin viereiseen tyhjään luokkahuoneeseen. Ottelijat arvotaan tasan kuukauden päästä”, Dumbledore jatkoi.
”Nyt minulla on ilo esitellä teille tämän vuoden uudet opettajat! Tai... uusi opettaja, tarkemmin sanottuna”, Dumbledore sanoi hymyillen. ”Saanko esitellä, professori Alastor Vauhkomieli! Hän opettaa sitä ainoaa vapaana olevaa paikkaa eli Pimeyden voimilta suojautumista”, hän jatkoi ja professori Vauhkomieli käveli opettajankorokkeelle.
”Hänkö? Isä joutui auttamaan Vauhkomieltä jossain asiassa kesälomalla!” Ron kuiskutti. ”Vauhkomieli on täyttänyt varmaan puolet Azkabanin sellistä – yksin!” hän jatkoi ja kurkotti kaulaansa nähdäkseen edes vilauksen opettajastaan.
Harry vilkaisi isäänsä, joka katseli Vauhkomieltä vihaisena. Oli yleisesti tiedossa, että Harryn isä halusi päästä opettamaan Pimeyden voimilta suojautumista, pääsemättä vielä kertaakaan opettamaan kyseistä ainetta. Sen tähden Severus oli yleensä pahalla päällä vuoden alussa. Harry ei käsittänyt, miksi isä edes jaksoi aina lähettää Dumbledorelle kirjeen, jossa pyysi ainetta. Mutta Severus ei luovuttanut, vaikka joka vuosi tulikin kieltävä vastaus.
”Isäsi ei näytä kovinkaan iloiselta”, Ron sanoi naama virneessä Harrylle. Harryn ja Hermionen mulkaistua poikaa, tämä hiljeni.
”Miten se professori Kalkarosta kiinnostaa kuka opettaa Pimeyden voimilta suojautumista?” Stewart kysyi ihmeissään.
”Kalkaros haluaa kyseisen aineen itselleen”, Ron selitti.
”Nyt teidän on aika mennä pehkuihin!” Dumbledore kuulutti.
Harry nousi muiden mukana ja käveli Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. He heittäytyivät kaikki viisi – Harry, Hermione, Stewart, Ginny ja Ron - sohville ja jatkoivat juttelua.
”Meinaatteko te kokeilla onneanne Kolmivelhoturnajaisissa?” Ohikulkevat Fred ja George kysyivät.
”Ettekö te kuulleet, mitä Dumbledore sanoi? Kolmivelhoturnajaisiin saa osallistua vain täysi-ikäiset!” Hermione tulistui heti.
”Rauhoitu, Mione. Meillä on Fredin kanssa mahtava idea”, George sanoi ja kääntyi sitten Stewartin puoleen. ”Oletko sinä kuudesluokkalainen?” hän kysyi pojalta.
Stewart nyökkäsi.
”Mainiota. Tulet sitten meidän makuuhuoneeseemme”, tällä kertaa puhui Fred.
”Me järjestetään aina yllätys uusille oppilaille”, George sanoi ja iski silmää Stewartille.
Hermione voihkaisi.
”Sinuna pitäisin huoleni siitä, mitä syön enkä ottaisi noiden tarjoamana mitään, Stewart”, hän sanoi ja nousi. ”Minä menen nukkumaan, öitä kaikille”, hän jatkoi.
”Tuletko sinä Ginny?” tyttö kysyi vielä portaissa.
”Kohta”, Ginny mumisi katsellen Stewartia.
”Mitä luulette, millainen Vauhkomieli on?” Harry vaihtoi puheenaihetta.
”Jos Roniin voi uskoa, hän on mahtava”, Stewart tuumi. ”En malta odottaa hänen tuntiaan”, hän tunnusti.
”Minä ennustan, että meillä on Vauhkomieltä tiistaina”, Fred sanoi ja George virnisti.
”Mistä sinä sen tiedät?” Ron kysyi isoveljeltään.
”Me satuimme vahingossa näkemään Voron huoneessa meidän lukujärjestykset”, George sanoi virnistäen edelleen.
”Vahingossa?” Harry kohotti kulmiaan.
”Mitä te teitte Voron huoneessa?” Ron kysyi samaan aikaan.
”Äh, älä viitsi Ron. Ikään kuin me se sinulle kerrottaisiin. Tule, Fred. Aika mennä järjestämään Stewartin yllätystä”, George sanoi.
Stewart näytti pelokkaalta ja kaksoset katosivat nauraen hänen ilmeelleen.
”Miten luulette Shanan pärjäävän luihuisissa?” Stewart kysyi huolestuneena kaksoissiskostaan.
”Hyvin hän pärjää. Luihuisissa on paras ystäväni”, Harry sanoi punastuen hieman.
”Ai? Minä kun luulin olevani paras ystäväsi”, Ron sanoi muka loukkaantuneena.
Harry virnisti.
”Luulo ei ole tiedon väärtti”, hän sanoi.
”Oli miten oli, minä menen nukkumaan ja kehotan teitäkin painumaan pehkuihin”, Stewart sanoi tyypillisellä isoveljen asenteellaan.
Harryn virnistys muuttui irvistykseksi.
”Kyllä me menemmekin, ihan kohta”, hän vastasi haukotellen makeasti. Sillä hetkellä sänky rohkelikkojen neljäsluokkalaisten makuuhuoneessa tuntui mahtavalta.
”Kunhan ette valvo niin pitkään, ettette jaksa nousta huomenna”, Stewart sanoi.
”Merlin, Stewart! Nytkö sinä käyt minun kimppuuni, kun Shana ei ole täällä?” Harry kysyi. ”Ei ihme, että Shana halusi eri tupaan”, hän jatkoi virnistäen. Stewart heitti tyynyn pikkuveljeään päin, mutta tämä nappasi sen kiinni lennosta.
”Ei kannata heittää Harrya päin mitään, hän saa kaikki kiinni”, Ron sanoi.
”Ai? Mitä minun pitää sitten tehdä, kun olen vihainen hänelle?” Stewart uteli.
”Lyöt häntä”, Ron ehdotti heti.
Stewart noudatti neuvoa ja pamautti Harryn olkapäätä nyrkillään.
”Au. Tuo sattui”, Harry irvisti.
”Kannattaa mennä nukkumaan, ennen kuin lyön uudestaan”, Stewart uhkasi.
”Oi, kun pelottaa”, Harry sanoi, mutta nousi silti ylös huomatessaan isoveljen puristavan oikean kätensä uudestaan nyrkkiin. ”Hullut turvautuu väkivaltaan!” hän vielä huusi ennen kuin juoksi makuuhuoneeseen Ron kintereillään.
”Joskus minä vielä...”, Stewart aloitti, mutta lopetti saman tien. Hän heitti pitelemänsä tyynyn sohvalle ja käveli omaan makuuhuoneeseensa.
