Ficin nimi: Idiootit valvovat yövuorossa
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Tekken
Paritus: Lei Wulong/Shao Ren (OMC)
Ikäraja: k-11
Genre: Draama ja huumori
Summary: Lei on laitettu yövuoroon vahtimaan epäilyttävän oloista vankia.
A/N: Ja tänään pääosassa loistaa Lei Wulong! Vaikka paritus Rang x Jin onkin mielestäni enemmän kuin ihastuttava, halusin ottaa mukaan myös aina niin hulvattoman poliisietsivän. Sopivaa paritusta miekkoselle voisi etsiä aikansa kuluksi, mutta tässä tarinassa areenalla paistattelee oma luomukseni Shao Ren. Olkaa hänelle kilttejä.
Kaavailin tarinaa tapani mukaan alun perin oneshotiksi, mutta mikäli toiveita jatkosta tulee, saatan laittaa korvan taakse hautumaan uusia ideoita. Kiitos ja kumarrus!
! Lei Wulong kuuluu Namcolle, Ren kuuluu minulle.
***
Lei Wulong yritti kaikin tavoin estää itseään nukahtamasta ja tarttui kahvipannuun kaataakseen itselleen uuden, mahdollisesti jo kolmannen, kupillisen vahvaa kahvia. Sen jos minkä olisi luullut pitävän hänet virkeänä, mutta lähinnä Leistä tuntui kuin hän olisi jo ollut unessa. Jotenkin hän vain pystyi tiedostamaan sen tapahtumat harvinaisen selkeästi.
Nämä perhanan yövuorot eivät kerta kaikkiaan olleet hänen parasta osa-aluettaan. Kaiken lisäksi komento vahtiin oli tullut täysin yllättäen siten, ettei hänellä ollut suotu minkäänlaisia edellytyksiä nukkua ennen töitä. Kuulemma kukaan muu ei ollut pääsemässä paikalle. Sellaista ei purematta niellyt, mutta mitä muutakaan Lei olisi saattanut tehdä kuin totella? Hänhän oli vielä keltanokka sillä alalla. 25-vuotias nulikka oli helppo uhri.
Kasvattamaan luonnetta, ne olivat sanoneet hänelle. Luultavasti kyseessä oli lähinnä näpäytys: Lei oli saanut viime viikkojen aikana kuulla asenteestaan yhtä jos toista. Häntä oli sanottu kusipäiseksi, vaikka omasta mielestään hänen neuvonsa olivat tulleet vain ja ainoastaan tarpeeseen. Jos häntä ei päästetty mukaan johonkin haastavaan tapaukseen, mutta hänellä sattui olemaan ideoita asian ratkaisuun, miksei hän olisi kertonut niitä muille? Olisi ollut kovin egoistista pimittää tietoja ja ajatuksia itsellään.
Lei hörppäsi kuumaa juomaa ja käänsi toisen sivun sanomalehdestä. Kokonaisen aukeaman täyttämä artikkeli puhui sen seikan puolesta, jonka hän oli itsekin todennut jo viikkokausia sitten.
Rikollisuus huimassa kasvussa.Ilmankos poliisit ja rikostutkijat olivatkin niin kiireisiä. Tilanne johti lopulta siihen, että ylitöihin passitettiin kokemattomampiakin yksilöitä, sellaisia kuin hän. Lei olisi antanut mitä tahansa, jos olisi sillä hetkellä voinut painia jonkun haastavan ja älyllisen rikoksen kimpussa kuten hänen kokeneemmat kollegansa. Sillä hetkellä haastavinta hänelle oli estää itseään nappaamasta takkiaan ja laukkuaan ja hilpaisemasta kotiin. Jännityksettömyys oli melkeinpä taattua. Hänellä kyllä olisi ollut tarpeeksi pätevyyttä tehdä jotain muutakin kuin ryypiskellä kahvia ja lueskella päivän sanomalehteä.
Mutta ei se mitään: hän istuisi vuoronsa kunnialla loppuun ja osoittaisi, ettei Lei Wulong hetkahda pikkuasioista. Hän olisi kuitenkin arvostanut jonkinlaista viihdykettä. Paikan päällä ei ollut edes TV:tä. Eikä siellä ollut hänen lisäkseen ketään, jonka kanssa olisi voinut hieman jutustella.
Lei havahtui ajatuksistaan muistaessaan jotain. Olihan paikalla sittenkin eräs toinen henkilö. Tosin tämä oli aiemmin sinä päivänä pidätetty rikollinen, joka oli saatu kiinni tämän murtauduttua kultasepänliikkeeseen. Keskellä kirkasta päivää vieläpä. Lei naurahti itsekseen: kuka ihme oli niin ääliö, että otti sellaisen riskin päättäessään toteuttaa suunnitelmansa päivänvalossa ja julkisella paikalla? Jos mies vain oli kaivannut hieman jännitystä elämäänsä? Leillä ei ollut tarkempaa tietoa ryöstäjän taustasta: tämä oli vain tuotu sisään alkuillasta ja hänelle oli kerrottu pidätyksen syy, siinä kaikki.
Tyypillistä.
Lei säpsähti kuullessaan metallista kolinaa. Tasaiset kalahdukset saavuttivat hänet oven takaa, joka johti selliosastolle. Sillä poliisiasemalla ei ollut kuin kaksi ”häkkiä”, sillä se oli alueen pienimpiä. Yleensä kiinni saadut lainrikkojat tuotiin selliin odottelemaan kärräystä muualle. Sillä hetkellä välietapilla ei ollut muita kuin se kultasepänliikkeen ryöstäjä. Leitä ärsytti suunnattomasti tapa, jolla hänen tylsistyneitä aistejaan häirittiin. Mies hakkasi ilmeisesti lusikalla kaltereihin ja siitä seurasi nyt jo epäselväksi muodostunut rumpusoolo. Lei ponkaisi ylös tuolistaan ja suunnisti kohti sellejä. Hänen pitäisi varmaankin huomauttaa vangille, että yöllä oli tarkoitus nukkua. Tämä oli sentään saanut luvan siihen.
Kattovalon syttyminen sai rummuttelun loppumaan ja joku huudahti huoneen perältä:
”Whoa, kirkasta!”
Lei kohotti itsekseen kulmiaan ja pysähtyi kaltereiden taakse. ”Mitä sinä täällä meluat?”
Vanki hieraisi silmiään ja virnisti. ”Minulle tuli tylsää.”
”Ja sekö on syy häiritä töitäni?”
”Teitkö sinä muka töitä?”
”Mitäs muutakaan?” Lei tuhahti. Pitihän hänen edes hieman osoittaa olevansa pätevä siinä mitä teki, vaikka se ei aina ollutkaan sellaista mitä olisi voinut luulla.
Kolmekymppinen mies kaltereiden takana näytti piruilevalla tavalla kiinnostuneelta. ”Ooh, millaisia töitä sinä sitten teit?”
Lei kohotti jälleen kulmiaan ja vaihtoi painoa toiselle jalalle. ”Se taas ei kuulu sinulle.”
Mies haroi tummia hiuksia silmiltään ja painoi päänsä kaltereita vasten mutristaen suupieliään. ”Älä viitsi olla noin kylmä”, tämä huokaisi liioitellun dramaattisesti.
”Jos sinulla ei ollut muuta asiaa, jätänpä sinut sitten keskenäsi kitisemään”, Lei tokaisi ja kääntyi lähteäkseen.
”Hei, odota hetki! Piti kysymäni, että miten sinunlaisesi tyyppi onnistui pääsemään poliisiksi?” mies tiukkasi juuri, kun Lei oli aikeissa marssia matkoihinsa.
Lei pysähtyi ja kääntyi takaisin häkkiin päin. ”Minäpä heitän
sinulle kysymyksen: kuka idiootti lähtee toteuttamaan ryöstöä keskellä päivää vilkkaalla kaupungilla?”
Mies näytti jähmettyvän paikoilleen hetkeksi, sitten tämän huulille nousi jälleen vino hymy. ”Oikeuttaako poliisien ammattikuva haukkumaan idiooteiksi ihmisiä, joiden kanssa he ovat tekemisissä?”
”Eipä tuota sinun toimintaasi muutenkaan voi luonnehtia”, Lei tuumasi silmiään pyöritellen.
”En minä sitä kysynyt”, mies sanoi raapiessaan poskeaan. Parransänki näytti tummalta päivettynyttä ihoa vasten. ”Sanohan, olenko minä mielestäsi idiootti?”
Lei jaksoi ihmetellä, miten se epämääräinen keskustelu menikin aina vain oudompaan suuntaan. ”En taida sanoa tuohon mitään”, hän pudisti päätään osittain huvittuneena ja osittain ärtyneenä.
Vanki nojautui taas lähemmäs kaltereita. ”Ei kun sano nyt: olenko mielestäsi idiootti lähdettyäni ryöstämään koruliikettä päiväsaikaan?”
Lei silmäili miestä ja huokaisi pienesti. ”Sanotaan nyt vaikka niin, että sinut saatiin kiinni vähän turhan helposti. Toimintasi oli idioottimaista, mutta varmasti olet itse ihan älykäs tapaus.”
”Jopas sitä käytetään kaunopuheisia lauseita. Mutta kuulehan, pikku kyttäkaverini, et haluaisi hakea minulle kupillista kahvia?"
”En minä ole mikään tarjoilija.”
”Anteeksi, vallan unohdin. Mutta entä edes lasi vettä? On nimittäin karsea jano...”
Lei raapi päätään ja mietti, mitä tekisi. Mies tosiaan näytti vähän siltä, että lasillinen juomaa olisi tehnyt terää. Hän muisteli, olivatko ylemmän tason kollegat sanoneet mitään vankien toiveista ja pyynnöistä, oliko ne sallittua toteuttaa ja sellaista. Mutta ei kai yksi vesilasillinen mitään haittaisi?
Lei palasi takaisin lasin kanssa ja hätkähti saman tien astuttuaan ovesta selliosastolle. Vanki nojasi kaltereihin ja huohotti raskaasti pyyhkien hikeä otsaltaan. Mies oli puristanut silmänsä kiinni ja oli sen oloinen, että saattaisi pyörtyä minä hetkenä hyvänsä.
Lei laski lasin pöydälle ja syöksähti lähemmäs. ”Hei, oletko kunnossa?”
Sehän siitä vielä puuttuisikin, että hän saisi aamulla raportoida pomolleen vangin pyörtyneen tai saaneen jopa sairaskohtauksen. Että pitikin juuri hänen vuorollaan! Lei painoi kätensä vangin tärisevälle hartialle ja siinä samassa hänet tempaistiin tiukkaan syleilyyn kiinni kaltereihin. Mies virnisti hänen ihoaan vasten ja painoi huulensa hänen kaulalleen.
”Aijai, koskaan ei pitäisi laskea suojaustaan alas”, tämä tuumasi Lein yrittäessä rimpuilla irti. Oli hänen onnensa, ettei vangilla ollut mitään aseita käytössään, mutta hänen omakin käsiaseensa oli toisessa huoneessa. Helvetti, että pitikin mennä halpaan. Hän taisi olla samaan tapaan täysin amatööri kuin varaskin.
Helppoa riistaa.
”Päästä irti, paskiainen!” Lei ärisi vääntelehtiessään miehen otteessa. Mies ei tehnyt elettäkään höllentääkseen, sen sijaan tämä vei kättään hänen takapuolelleen. ”Mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi!?” hän yritti vaistomaisesti vääntäytyä kauemmas.
”Sinulla on varmasti avain täällä jossain, eikö?” mies tuumasi ja kouraisi leikkimielisesti. Lopulta tämä sai työnnettyä kätensä hänen takataskuunsa ja veti sieltä muutamasta avaimesta koostuvan nipun.
”Älä luulekaan, ääliö!”
Mies nosti päätään hänen kaulaltaan ja hymyili iloisesti. ”Oli hauska tutustua, kyttä.”
Sitten tämä teki jotain, mitä Lei ei olisi voinut kuvitellakaan: tämä suuteli häntä suoraan suulle. Eikä se ollut mikään pieni pusu.
Lei jähmettyi paikoilleen täysin pöllämystyneenä, eikä pystynyt tekemään elettäkään päästäkseen irti uskomattomasta tilanteesta. Jonkin ajan kuluttua mies vetäytyi suudelmasta, mutta Lei oli edelleen täysin lamaantunut hämmennyksestä. Hän saattoi kuulla miehen sanoneen vielä jotain, mutta sen jälkeen hänen silmissään pimeni tämän kolkattua häneltä tajun kankaalle.
***
Lei heräsi mojovaan särkyyn takaraivossaan. Kylmä lattia kertoi, ettei hän ollut ainakaan kotona lämpimässä sängyssään. Hän kohottautui vaivalloisesti istualleen ja tajusi, ettei hänellä ollut yllään muuta kuin ruudulliset bokserinsa. Vaatteet oli viikattu siististi lattialle seinän viereen – niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Kaiken huipuksi hänet oli lukittu siihen samaan selliin, josta kultasepänliikkeen ryöstäjä oli jo tunteja sitten livistänyt.
Hänen avaimillaan.Lei katsahti pienestä ikkunasta ulos. Aurinko oli jo nousemaisillaan ja se tahtoi sanoa sitä, että piakkoin muut saapuisivat töihin ja hän joutuisi selittämään päälaelleen kääntyneen tilanteen. Voi jumalauta.
Ulko-ovi avattiin ja sisään asteli hänen kuulemansa perusteella arviolta viisi ihmistä. Paniikki iskeytyi Leihin salaman lailla ja hän toivoi kuollakseen, etteivät tulijat löytäisi tietään hänen luokseen. Se oli kuitenkin täysin turha toive: lähes saman tien selliosaston ovi avattiin ja paikalle saapui neljä hänen vanhempaa kollegaansa, joista vanhin, viiksekäs herra, oli hänen esimiehensä. He loivat häneen tyrmistyneen tuijotuksen ja aikansa toivuttuaan näkemästään vaativat häneltä selitystä.
Lei veti syvään henkeä ja yritti selittää asian edes jollain tapaa uskottavasti ja ymmärrettävästi. Samalla hän pyrki kuumeiseti säilyttänään kasvojensa viimeiset rippeet ja sensuroi kertomuksestaan sen, että häntä oli suudeltu intohimoisesti. Se oli ollut niin outoa, että taisi olla parasta vain unohtaa koko episodi.
Tarinan päätteeksi yhdellä jos toisella oli hymy kasvoillaan ja pari pidätteli naurua. Lei sai viimein vaatteensa käsiinsä ja alkoi saman tien pukea niitä päälleen. Tilanne oli niin nöyryyttävä, että hän olisi halunnut vajota maan alle enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Varmasti kukaan ei ollut aikaisemmin möhlinyt yhtä hienosti kuin hän.
Esimies pudisti päätään tyytymättömänä. ”Vai että sellainen yövuoro. Tiedätkö, sietäisit saada kenkää! Alkeistason virheitä ei sallita enää tässä vaiheessa.”
Lei nyökkäsi alistuneena. ”Vakuutan, että tämä ei toistu, herra ylikomisario.”
”Se mies pääsi sinun takiasi karkuun!” esimiehen ääni jylisi. Lei kiristi hampaitaan kitkerää totuutta kuunnellessaan. Hän ei sanonut mitään – mitä hän olisi voinutkaan? Hänen uransa oli vaakalaudalla. Sen suurempaa mokailua oli vaikea välttää näin pienissä olosuhteissa.
Vanha mies siveli viiksiään ja vaikutti rauhoittuneen hieman purkauksensa jälkeen. ”Puhutaan siitä myöhemmin. Päästäkää joku poikaparka ulos!”
Kukaan paikallaolijoista ei kantanut mukanaan sellin avainta, mutta onneksi joku huusi toisesta huoneesta myöntävän vastauksen: ”Pieni hetki, kaadan vain kupin kahvia!”
Lei huokaisi helpotuksesta eikä pahemmin osannut kiinnittää huomiota ääneen. Vasta kun mies astui selliosastolle avaimia pyöritellen, Lein suu loksahti auki. Se oli se kultavaras, joka oli saanut hänet ansaan yöllä!
Mitä ihmettä se nyt oli? Miksi tämä sai käyskennellä vapaasti ja mikseivät hänen poliisikollegansa pidättäneet tätä niin kuin eilen?
Lei tuijotti miestä epäuskoisena, kun tämä sovitti oikeaa avainta lukkoon. Tämä vain virnisti takaisin. ”Mitä pidit eilisestä testistämme?”
”T-testistä?” Lei sai kakaistua.
Huoneessaolijat vaihtoivat keskenään huvittuneita silmäyksiä ja viimein hänen esimiehensä avasi suunsa: ”Saanko esitellä sinulle uuden työparisi?”
”Mitääh?”
Kaikki huoneessa olijat purskahtivat raikuvaan nauruun. Kaikki paitsi Lei.
”Kaikella kunnioituksella, viitsisikö joku vähän valaista tätä?” hän ärähti mulkoillen työkavereitaan. He olivat hänelle aimo selityksen velkaa. ”Vanki” avasi sellin oven ja päästi hänet ulos. Tämä kertoi hykerrellen kaiken todellakin olleen vain pilaa. He olivat kuulemma halunneet nähdä, pystyisikö hän pitämään päänsä kylmänä ollessaan tekemisissä häntä tahallaan ärsyttävien rikollisten kanssa. Varsinkin jos nämä olivat innokkaita läheiseen kontaktiin. Onneksi hänen uudeksi työparikseen esitelty tyyppi jätti armeliaasti kertomatta ne likaisemmat yksityiskohdat yön tapahtumista.
”Pitäisikö minun nyt sanoa sinua idiootiksi?” Reniksi esittäytynyt mies nauroi läimäyttäessään Leitä hartiaan heidän kävellessään aseman aulaan.
”Hyvin hauskaa”, Lei mumisi tympääntyneenä. Oli ärsyttävää, että häntä oli jymäytetty niin ja että hän oli mennyt niin railakkaasti koukkuun. Hän oli aivan liian väsynyt kuunnellakseen vitsailua varsinkin omalla kustannuksellaan. Toisten mielestä hän varmaan oli ansainnut pienen näpäytyksen sormilleen. Ihan miten vain. Hän ei kaivannut sillä hetkellä mitään muuta kuin omaa rauhaa ja pehmeän vuoteen. Vastakeitetty kahvikin tuntui tarkoituksensa vastaisesti väsyttävän häntä entisestään. Luultavasti teho oli vähentynyt hänen juotuaan sitä viime tunteina niin paljon.
Lei tunki vaivalloisesti kengät jalkaansa ja oli jo huutamassa hyvät yöt asemalle jäävälle poppoolle, kun joku huusi hänen peräänsä: ”Odotas hetki, et sinä noin väsyneenä voi ajaa! Nukahdat vielä rattiin.”
Lei käännähti ja näki uuden työparinsa vetävän takkia päälleen. Ren pyöritteli autonavaimia kädessään. ”Minä heitän sinut, käykö?”
Lei mietti muutaman sekunnin ja huokaisi sitten alistuneena. ”Miten vain.”
***
”Älä nukahda vielä, kerro mihin suuntaan.”
Renin ääni havahdutti Lein jälleen kuluvaan hetkeen. ”Aja tuosta vasemmalle”, hän viittasi sormellaan ja uppoutui jälleen ajatuksiinsa. Hänellä oli monta kysymystä yöllisestä kohtauksesta, eikä hän oikein keksinyt mistä aloittaisi. Lisäksi hänen päässään pyöri, kehtaisiko hän ylipäätään ottaa esille mieltään askarruttavat ja häiritsevät aiheet. Toisaalta nyt hänellä oli ainutlaatuinen tilaisuus, sillä näistä asioista hän halusi puhua ainoastaan kahden kesken. Hän ei voisi hiillostaa toista yhtä tehokkaasti, jos muita olisi lähistöllä. Hänellä tosiaan oli muutama kysymys esitettävänään, eikä hän antaisi Renin kiemurrella paikalta minnekään.
”Kuulehan, olisi vähän asiaa”, Lei aloitti ja iskosti katseensa vieressään rennosti viheltelevään mieheen. Ren vilkaisi häntä kulmiensa alta.
”Anna minä arvaan: haluat tietää miksi suutelin sinua?”
”Juuri niin", Lei murahti ja käänsi katseensa toivoen, etteivät hänen poskensa punoittaneet kovin valtaisasti. Ren silmäsi häntä uudelleen.
”Mitä haluaisit minun vastaavan?”
Lei nojasi kädellään ikkunalautaan ja yritti miettiä vastausta hänelle esitettyyn kysymykseen. Se ei ollut helppo homma, sillä hän ei todellakaan tiennyt mitä olisi tilanteesta ajatellut. Sitä olisi voinut luonnehtia oudolla tapaa jännittäväksi. Ja täysin odottamattomaksi.
”No, mitä sinä haluat, että sanon?” Ren toisti kysymyksensä heidän kääntyessään seuraavasta risteyksestä kortteliin, joka oli täynnä kerrostaloja.
”En tiedä!” Lei äyskähti vähän turhan äkkinäisesti. Miksi hän oli yhtäkkiä se, jolta tivattiin vastauksia?
Hetki alkoi lipsua käsistä – sen piti olla hän, joka esitti kysymykset eikä toisinpäin. Lein suupielet kääntyivät pieneen hymyyn uuden ajatuksen kaivautuessa hänen päähänsä: olisihan hänen yöllisen perusteella pitänyt muistaa, miten ovela ja taitava Ren oli hämäämään ihmisiä. Salakavalasti tämä yritti kääntää tilannetta päälaelleen päästäkseen vastaamasta hänelle esitettyihin hankaliin kysymyksiin.
”Älä yritä mitään temppuja, vaan vastaa minulle”, hän tokaisi.
"Kuten muut jo kertoivat, kyseessä oli testi", Ren kohautti olkiaan. Lei kurtisti hivenen kulmiaan. Hän oli saanut kaipaamansa vastauksen, mutta tunsi silti olonsa inhottavan epätietoiseksi.
"Aivan, jonkun keksimä nerokas testaus", hän tuumasi.
Ren pysäytti auton erään kerrostalon juurelle ja kääntyi jälleen häntä kohti. Miehen kasvoilla oli tutkiskeleva ilme ja tämä hivutti kättään hänen käsivarrelleen.
”No, oliko se mielestäsi ällöttävää?”
”En minä niin sanonut, tai siis”, Lei lipsautti tuntien punastuvansa. Hän taisi olla todella väsynyt edes ajatellessaan, ettei toisen miehen kanssa suuteleminen ollutkaan niin vastenmielistä kuin mitä hän oli ajatellut. Hänen teki mieli rynnätä ulos autosta sillä siunaamalla, mutta hänen jalkansa eivät kerta kaikkiaan suostuneet liikkumaan.
Lei säpsähti tuntiessaan Renin käden sivelevän lempeästi hänen hartiaansa ja käsivarttaan. Hän olisi voinut vetäytyä kauemmas, mutta ei osannut tehdä muuta kuin pysyä paikoillaan. Sydämen syke tuntui kiihtyvän entisestään Renin nojautuessa hiljalleen lähemmäs häntä.
”Haluaisitko
testata uudestaan?” tämä kysyi. Lei nielaisi ja tuijotti suoraan eteensä. Hän kokosi itseään hetkisen aikaa ja kääntyi sitten jälleen kohti toista.
”Mitä jos haluan?”
”Sen kuin sanot”, Ren hymyili takaisin. Lei katseli miehen ruskeita silmiä ja veti syvään henkeä.
”Suutele minua.”
***
Kaupasta kotiin palaava vanhempi rouva kurtisti kulmiaan huomatessaan poliisiauton kerrostalonsa edessä. Tietenkin joku samassa talossa asuva huligaani oli taas likaamassa seudun mainetta hankkiuduttuaan vaikeuksiin virkavallan kanssa. Onneksi talossa asui kuitenkin se poliisiksi opiskellut nuorukainen. Hänen kontolleen kenties saattoi laittaa naapuruston moitteettoman maineen säilyttämisen. Ainakin sitä saattoi toivoa niin.
Poliisiauto ei liikkunut mihinkään, eikä ketään noussut sisään tai ulos. Merkillistä. Nainen heilautti käsilaukkunsa paremmin olalleen ja katsahti uteliaana auton ikkunasta sisään kävellessään ohi. Tyrmistys oli taattu: kaksi poliisin univormuihin pukeutunutta miestä suutelivat intohimoisesti etupenkillä toisiinsa takertuneina. Ja kaiken lisäksi toinen osapuoli hempeilyssä oli juuri se nuori mies, jota hän oli vain hetki sitten ajatellut kunniallisena järjestyksen ylläpitäjänä.
Nainen pudisti rivakasti päätään ja jupisi itsekseen turmeltuneesta nykyajasta ja vastuuttomasta elosta.
***
”Minun varmaankin pitäisi mennä nukkumaan.”
”Kenties, näytät jokseenkin uupuneelta.”
Lei kompuroi ulos autosta ja tunsi pakottavaa tarvetta sanoa vielä jotain ennen oven paiskaamista kiinni. Hän kumartui alaspäin ja tokaisi: ”Kuules: muista, että jos ajattelit tänäänkin ryöstää jotain, tee se vasta pimeän tultua!”
Ren kohotti kulmiaan. ”Taas sinä alat siinä päteä. Sinulla mahtaa olla kokemusta aiheesta!”
”Enemmän kuin sinulla ainakin mitä tulee perusteisiin”, Lei naurahti sarkastisesti ja pamautti oven kiinni. Auto kaasutti pian nurkan taakse ja Lei etsi avaimiaan avatakseen rappukäytävään johtavan oven. Noustuaan pari kerrosta ylös hän törmäsi käytävässä vanhempaan rouvaan. Tämä oli kaikesta päätellen tyypilliseen tapaansa varhain kaupasta tulossa ja etsi parhaillaan avaimia massiivisen käsilaukkunsa uumenista. Lei sanoi kohteliaasti hyvät huomenet, mutta sai vastaukseksi lähinnä epämääräisen murahduksen ja häijyn katsahduksen. Ilmeisesti mummelilla oli huono päivä jo aamusta alkaen. Helposti sitä yritti pitää tuollaiset vanhat ja vaativaiset naisihmiset tyytyväisinä, mutta tulos oli enemmän tai vähemmän mitäänsanomaton. Välillä tuntui siltä kuin tällä olisi ollut jotain henkilökohtaista häntä vastaan.
Lei raahusti suoraan makuuhuoneeseen päästyään viimein kämpilleen. Hän riisui työvaatteet ja kömpi peiton alle väsyneenä mutta jokseenkin iloisena. Seuraavan kerran häntä tarvittaisiin vasta seuraavana aamuna, joten uniaikaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Parempi siten – joskus sitä tuntui olevan tarjolla aivan liian niukasti. Seuraavan työpäivän ajatteleminen sai hymyn Lein huulille. Siitä saattaisi tulla enemmän kuin mielenkiintoista.
