Kevääntuoja (S) || S/R-draamaa

[Brunburga Blue]

Title: Kevääntuoja
Rating: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Pairing: Sirius/Remus (yllätys yllätys...)
Genre: drama, vähän angstia ja fluffia. Siriuksen PoV.
Summary: Kosketan hänen hiuksiaan, annan käteni upota niihin, ja olen tuntevinani niihin tarttuneen auringon lämmön.
Disclaimer: Kaikki on Rowlingin, minä vain leikin.
Warnings: Pakkomielteinen kyttääjä-Sirius. (Vaikka itse tulkitsen hänet kylläkin vain yksinäiseksi ja rakastuneeksi.)
A/N: Lueskelen Feeniksin kiltaa ja kaipailen kevättä, tässä tulos. Kommentti olisi autuutta  , koska itse en osaa tästä oikein mitään ajatella.


* * *

Ohitse lipuu elämä, niin petollisen ja valheellisen kauniina, leyhyttelee kirjavaa viuhkaansa edessäni ja ilkkuu: Ei sinua varten!
Nuokun ikkunassa aamutunneille saakka - jos hän tulisi. Odotan vaimeita askelia uinuvalta kadulta, vahdin jokaista varjoa, mutta kuulen vain miten märkä lumi putoilee katolta, ja valaistujen ikkunoiden takana epämääräiset hahmot elävät omaa aamuyön elämäänsä. Kevät kai saapuu tuohon maailmaan, talvi antautuu sille ja vetää viittansa kaiken yltä. Minun kevääni on kaukana. Se on siellä missä hänkin. Hänen hiljaisissa hellissä sanoissaan, joita hän mutisee korvaani kun on varma ettei kukaan muu kuule. Hänen surumielisessä hymyssään, kun hän tulee sanomaan nähdään taas, olethan sitten kunnolla äläkä ikävöi liikaa. Hänen kosketuksessaan, josta huokuu kaipaus ja halu enempään, mutta kun kiire kiire.
Hän tuo minun kevääni, ja vie sen mukanaan.

Myöhään aamupäivällä herään vaipuneena ikkunalaudalle, niskani ovat jumissa ja selkääni kivistää niin etten uskalla liikahtaakaan. Eikä minun tarvitsekaan. Kumpa voisin olla tuo lintu ikkunaruudun toisella puolella: se on kuollut, tuuli leyhyttää sen höyheniä eikä kukaan järjestä sille hautajaisia. Se oli varmaan kuten minäkin: näki jonkin illuusion, ei huomannut lasia - oli vain avara maailma ja avoimet ikkunat ja vapauteensa pakahtuva lento, pyrähdys kevään ensimmäistä lämmittävää sädettä kohti. Se ei tiennyt että jotkin ikkunat ovat suljettuja, niinkuin en tiennyt minäkään.

Kun suutelin ensimmäisen kerran kullanruskeahiuksista poikaa, elämä kuiski korvaani suloisia valheita pitkiksi venyvistä aurinkoisista iltapäivistä ja vapaista vuosista käsi kädessä hänen kanssaan. Ei olisi pitänyt uskoa, sillä kai minä jossakin sisimmässäni tiesin, ettei sellainen elämä ollut minulle, että minun elämäni tulisi olemaan yksinäisyys ja tuo susipoika, jota odottaisin yli vuosikymmenen ja sen jälkeen elää kituuttaisin hänen pienimmänkin kosketuksensa voimalla.
Minun elämästäni tulisi elämää varjoissa.

Ja hänen pitkien silmäripsensä varjot hänen poskipäillään olivat ainoat varjot, jotka olisin koskaan halunnut tuntea.

Nojaan päätäni ikkunaan, hengitykseni synnyttää lasiin huurretta, johon mieleni tekee piirtää hänen nimikirjaimensa. Kukaan ei ole näkemässä, joten nostan voimattoman sormeni ja kirjoitan: R. J. L. Hetkessä ne haihtuvat. Piirrän ne uudestaan ja uudestaan, ne katoavat kerta toisensa jälkeen.

Likaisen ikkunan takana on elämää; ihmiset tarpovat omien aikataulujensa perässä, mitäännäkemättömät silmät eivät eksy ikkunaani todistamaan rappiotani. Suljen silmäni ja toivon että avatessani ne kaikki on toisin.

Lattialankut natisevat hiljaa, kuvittelen. Harhainen mieleni on kuulevinaan askelia, yksinäisyyteen väsyneet korvani ovat kuulevinaan jonkun saapuvan, saaden sydämeni takomaan kuin se olisi ollut pitkään pysähtynyt ja lähtenyt uudelleen käyntiin. Ovi narahtaa tuskin kuuluvasti, mutta minä en käänny katsomaan, niinkuin tekee se joka ei enää usko mihinkään.

"Anturajalka, nukahditko taas ikkunan ääreen?"

Hänen äänensä on pehmeämpi kuin samettiverho, joka hipaisee tuulenvireessä käsivarttani, ja sydämeni lyö yhden ylimääräisen lyönnin niin lujaa että rintani on haljeta. Takanani lattia natisee todellisemmin, tunnen viileän tuoksun, ja villatakinkankaan peittämät käsivarret kietoutuvat takaapäin ympärilleni. Tuijotan niitä epäuskoisena, nostan käteni hänen käsilleen kuin varmistaakseni niiden todella olevan siinä.
Hänen ne ovat, nuo arpiset, lämpimät kädet. Katson ylöspäin ja siinä hän on, hymyillen ja tuoksuen keväältä.

"Remus... Miten voit olla noin lämmin vaikka siellä on lunta?"

Tiedän kuulostavani sekavalta, mutta hän vain naurahtaa ja polvistuu eteeni, kädet hartioillani.

"Sirius, kevät on tulossa."

Kosketan hänen hiuksiaan, annan käteni upota niihin, ja olen tuntevinani niihin tarttuneen auringon lämmön.

"Sano tuo uudelleen", kuiskaan.

"Sirius, kevät on tulossa", hän toistaa hymyillen, arvaten kai että halusin vain kuulla hänen lausuvan nimeni taas.

Hän vie minut alakertaan, laittaa käteeni mukin, ripottelee teeheni aivan liikaa sokeria hymyillen ilmeelleni.
Pöydän alla jalkamme hyväilevät toisiaan, ja kaappikello raksuttaa suloisimpia minuuttejaan.

[NeitiMusta]

Eli mä saan sen ilon, että kommentoin ekana sun tätä fikkiä.
Hohoo.. mä luin sen jonkun sun fikin eka, ihastuin ja päätin sitten kattoo sun muistakin fikkejä. Ja siks mä tulinki nyt sitten tänne.

Okei.. Osaat selvästi kirjottaa angstiakin. Mä tykkäsin tosta alusta ja noista kuvailuista, ku Sirius istuu yksin ikkunalaudalla. Mulle tuli ekana mieleen, että se ikkunalauta on sellanen mihin mahtuu hyvin istuun, mut että se on kylmä ja tietty siit ikkunasta hohkaa kylmyyttä. Ja se sai aikaan sen, että oisin halunnu mennä halaan Sirree, koska mua kävi sitä sääliks ku toinen vain odotti ja odotti.

Siltikin mua jäi vähän mietityttään, että olis Remppa kauan pois Sirren luota, vai oliks se vaan sellanen että Remus on pari päivää poissa ja Sirius on jo sen jälkeen ihan murheen murtama. Tai siis kylllähän tuol tekstis oli tää:

  Ei olisi pitänyt uskoa, sillä kai minä jossakin sisimmässäni tiesin, ettei sellainen elämä ollut minulle, että minun elämäni tulisi olemaan yksinäisyys ja tuo susipoika, jota odottaisin yli vuosikymmenen ja sen jälkeen elää kituuttaisin hänen pienimmänkin kosketuksensa voimalla.

.. mut silti mun oli vaikee uskoo, että Remppa antais odottaa itteään oikeesti noin pitkään.

  Se ei tiennyt että jotkin ikkunat ovat suljettuja, niinkuin en tiennyt minäkään.

Mä tykkäsin tästä lintuvertauksesta ja muutenkin tästä kohasta, vaikka tosin onhan lintu tälläsessä kohassa melko käytetty. Samoin kun esim. kultahääki tai joku tällänen. Mut silti mä tykkäsin tästä kohasta tosi paljon, koska jotenkin tän tekstin muu tunnelma toi siihen sellasen synkän häivähdyksen ja kuvittelin tän linnu varikseks.

  "Sirius, kevät on tulossa", hän toistaa hymyillen, arvaten kai että halusin vain kuulla hänen lausuvan nimeni taas.
Hän vie minut alakertaan, laittaa käteeni mukin, ripottelee teeheni aivan liikaa sokeria hymyillen ilmeelleni.
Pöydän alla jalkamme hyväilevät toisiaan, ja kaappikello raksuttaa suloisimpia minuuttejaan.

Tää loppu oli äärettömän sulonen, ja jotenkin pystyn kuvitteleen ton tilanteen erittäin hyvin. Toi tee juttukin on älyttömän sulonen.

Ja sitten täällä oli sellanen kohta, mikä oli musta äärettömän hienosti ja kivasti kirjotettu ja se uppos muhun, mutta öö.. se on..  :

  Kukaan ei ole näkemässä, joten nostan voimattoman sormeni ja kirjoitan: R. J. L. Hetkessä ne haihtuvat. Piirrän ne uudestaan ja uudestaan, ne katoavat kerta toisensa jälkeen.
Likaisen ikkunan takana on elämää; ihmiset tarpovat omien aikataulujensa perässä, mitäännäkemättömät silmät eivät eksy ikkunaani todistamaan rappiotani.

Tää oli ihan sika kiva kohta. Tää oli jotenkin sellanen ihanan synkän kaunis. En oikein tiiä mikä sana kuvaa sitä, mutta sellanen kauniin herkkä kohta tää kyllä oli. Tykkäsin äärettömän paljon tästä.

Ja öö.. ei mulla taida olla sitten muuta sanottavaa. Tykkäsin tän herkästä ja tietysti angstaavasta tunnelmasta, johon loppuun oli sekottunut hiukan suloista fluffia.Tykkäsin tyllä paljon.

NeitiMusta. ♥

[Brunburga Blue]

Oi kiitos kiitos NeitiMusta! Kommenttisi oli suuri ilo. ^^ Hih, ajattelin tosiaan että Remus ois ollut vaan jotain pari päivää poissa ja Sirius olis heti angstaamassa. En sitten tiedä onko se kovin IC mutta jotenkin suloista ajatella kuinka paljon Sirius ikävöi ja tarvitsee Remusta ollessaan yksin Kalmanhanaukiolla, ja tuon ajatuksen ympärille tää ficci syntyikin.