Rakkaudella. | S, femme, one-shot.

[Cih]

Raiting: Sallittu
Genre: Angst
Pairing: René/Desiree

A/N: Ah näitä kliseitä. Renén omistan minä, Desiree on ystäväni luoma hahmo. Kommentit olisivat kivoja, nomn.
- - -
Rakkaudella.

Rakas Desiree,

kerroinko sinulle koskaan, että rakastuin sinuun ensisilmäyksellä? Et ehkä usko sitä, enkä mitenkään voi sinua enää vakuuttaa siitä. Haluaisin sinun kuitenkin tietävän sen. Toivoin aina että uskaltaisin kertoa sen sinulle. Miksi epäröin?
Se oli aivan tavallinen ensimmäinen päivä uudella työpaikalla. Minulle esiteltiin rakennusta, ja sairastuvalta löysimme sinut; muistan yhä syvänsinisten silmiesi hämmentyneen katseen, ja vienon hymysi. Olen aina ollut rohkea, mutta sinun ujoutesi sai minutkin punastumaan. En silloin vielä ymmärtänyt, miksi. Olit kuin kuka tahansa, ja silti niin paljon enemmän.

Ovatko kauneimmat auringonsäikeet koskettaneet multaa, muotoilleet siitä suloiset suortuvat; ovatko tuulet puhaltaneet meriin, luoneet aalloista sinisimmät silmät; mistä hän on tullut?

Se oli loppuelämämme ensimmäinen päivä. Muistan yhä, miten takerruit minuun, kyynelet kauniissa silmissäsi, epätoivoisena ja eksyneenä. Muistan yhä, miten painauduit minua vasten sillä sohvalla, silmissäsi syvä loimu. Muistatko, miten meidän pieni salaisuutemme paljastui, kun Ruby asteli väärällä hetkellä huoneeseen? Ymmärrän kyllä hänen järkytyksensä, minäkin olisin luultavasti yhtä järkyttynyt jos olisin löytänyt pikkusiskoni ja parhaan ystäväni sängystä. Jestas, miten nämä muistot saavat minut hymyilemään. En ole pitkään aikaan hymyillyt. Miten teet sen, vaikutat minuun yhä kaiken tämän jälkeen? Pääsenkö sinusta tosiaan koskaan irti?

Haluaisinko edes?

Psykiatrini sanoi että minun täytyisi kirjoittaa sinulle tämä kirje, ja kertoa kaikki mitä jätin sanomatta. Tuntuu oudolta kirjoittaa sinulle, tietäen etteivät kätesi koskaan kosketa tätä paperia. Etteivät silmäsi koskaan lue näitä sanoja. Silti tunnen sinun läsnäolosi vielä, tunnen hengityksesi, kevyen ilmavirran korvani tienoilla. Voin melkein tuntea huulesi kaulallani. Minulla on ikävä sinua.

Muistatko sen merenrannan, jossa tapasimme istua katselemassa auringonlaskua? Sen, jossa lokit nauroivat, ja painauduit tiukasti kylkeeni. Lupasin etten koskaan jätä sinua.

Tuhkistasi on tullut yhtä tuon rannan kanssa, ne ovat vajonneet pohjattomiin syvyyksiin. Aion pitää lupaukseni. Meistä tulee taas yhtä. Odota minua.

Rakkaudella,
Réne.

[Ruskapoika]

Uih, tui, joku ihan hemmetin sulonen <3 Joo, siis, kommenttikampanjasta päiviä.

Jostain syystä originaalit on aina olleet miulle kauheen vaikeita kommentoitavia. Varsinkin oneshotit, kun niissä ei voi sanoa, onko hahmo IC edellisiin lukuihin tai aikaisempiin originaaleihin verrattuina. Kuitenkin, kun on kyse femmestä ja angstista ja vielä matalalla ikärajalla niin minä tykkään. Varsinkin, kun kirjoitustyyli on näin kaunista. Kauniita sanoja toistensa jälkeen, kuitenkin karulla kuvailulla. Hyvällä tavalla karulla, joten älä ota sitä mitenkään pahana. Kuitenkin siis, pidin kuvailusta. Sellaista mikä piti lukijan kärryillä, vaikka kirjeestä olikin kyse. Joskus kirjeet menevät siihen, että ne ovat lukijalle - ja ehkä kirjoittajallekin - hieman epäselviä, mutta tässä oli oikein selkeä. Eteni sopivalla tahdilla asioista toiseen ja kertoi selkeästi tuon  Renéen tunteet. Pilkut siellä ehkä heitti hyvin paljon suuntaan ja toiseen. Esim., ei ollut sellasilla kohdilla millä pitäis, kun taas semmosissa oli missä ei pitäis olla. Kuitenkin jollain tavalla siihen tottui heti toisella lukemisella, koska ne jaksottavat tekstin hyvin taidokkaasti.

Ovatko kauneimmat auringonsäikeet koskettaneet multaa, muotoilleet siitä suloiset suortuvat; ovatko tuulet puhaltaneet meriin, luoneet aalloista sinisimmät silmät; mistä hän on tullut?

Hyvin kaunis kohta. <3 Jotenkin samaan aikaan salaperäinen ja suora. Äh, en osaa selittää, mutta minulle tämä kohta jäi ehkä mieleen parhaiten kuvailun kannalta.

Psykiatrini sanoi että minun täytyisi kirjoittaa sinulle tämä kirje, ja kertoa kaikki mitä jätin sanomatta. Tuntuu oudolta kirjoittaa sinulle, tietäen etteivät kätesi koskaan kosketa tätä paperia. Etteivät silmäsi koskaan lue näitä sanoja.

Tämä kohta taas... Jotenkin pysäyttävä. Kerrotaan tavallaan itselle hellällä tavalla, ettei toinen palaa. Ei milloinkaan, vaikka kuinka tuntisi henkisesti sen olevan siinä vieressä vielä. Ja tuo kirjeen kirjoittaminen on minusta vain suloista. <3 Se on realista, koska voin ihan hyvin kuvitella itseni kirjoittamaan kirjeen kuolleelle rakkaalle, joka on vain mennyt liian aikaisin.

Minä kiitän tästä suloisesta ja taidan jossain välissä kiusia sinua lisää kommenteillani

//ah! piti vielä sanoa, että nimi on kaunis. ehkä hieman kliseinen, mutta kaunis. Varsinkin, kun siellä on tuo piste perässä. oma pieni yksityiskohtansa, joka tuo siihen omaa tunnelmaansa minusta. (: