Kirjoittaja: Unohtumaton
Ikäraja: K-11
Genre: romance
Paritus: Albus Dumbledore / Gellert Grindelwald
Disclaimer: J.K. Rowlingin maailma, minun leikkini.
Summary: "Mitä me olemme?" hän kysyi uudestaan kuiskaten.A/N: Sain inspiraation tähän omasta raapaleestani
Vivahteita. Lyhyt one-shot, jonka luokkittelisin hetken inspiraation tulokseksi.
”Mitä me olemme?”
En ymmärtänyt kysymystä, joten loin häneen ihmettelevän katseen. Ullakon pölyt olivat laskeutuneet hänen nenälleen ja mieleni teki hipaista ne pois, eihän mitään niin kaunista voinut peittää pölyyn. Gellert kuitenkin väisti käteni liikkeen ketterästi ja jäi tuijottamaan minua silmät vastausta vaatien. Kärsimättömyys oli hänen suurin paheensa, mutta minä siedin sitä, sillä tekihän se hänestä minun vastakohtani. Mitä en löytänyt itsestäni, saatoin löytää hänestä ja päinvastoin. Oli kiehtovaa huomata, kuinka erilaisuutemme veti meitä yhteen paljon raivoisammin kuin yksikään yhtäläisyys.
Huokaisin hänen ilmeelleen, joka viestitti silkkaa odotusta ja kuluneita sekunteja. Hän oli ihastuttavalla tavalla raivostuttava ja kaiken järkevyytensä keskelläkin kerrassaan järjetön. Gellert oli mysteeri, jonka palasia ei parhainkaan etsivä voinut kerralla löytää.
”Me? Mitä sinä tarkoitat?” Pakkohan minun oli kysyä, kun en hänestä muuten ottanut selvää. Ei ollut hänen tapaistaan tuoda esiin tällaisia kysymyksiä, yleensä se olin minä, jolla oli tarve saada tunnustusta tuntemattomalle ja määritelmä määrittämättömälle. Gellert oli herättänyt, jälleen kerran, mielenkiintoni ja annoin uteliaisuuteni näkyä, jotta hän rohkenisi jatkaa.
”Me kaksi. Sinä ja minä. Mies ja mies. Mitä tämä on?” Gellert tokaisi yskähtäen ja lennättäen ilmaan sankan pölypilven. Suljin silmäni, en tiennyt vastausta. Ullakon kätköissä olimme jotain, mutta auringon alla emme mitään. Emme voineet olla.
Gellert kumartui puoleeni hengittäen lämmintä ilmaa suupieliini. Tätä me olimme, läheisyyttä ja ullakkohuoneita. Vastakohtia ja vetovoimaa.
”Mitä me olemme?” hän kysyi uudestaan kuiskaten. Sanat pysähtyivät huulilleni ja minä imin ne sisään, vavahdin. Niihin oli pinottu tunteita, joita emme koskaan pukeneet sanoiksi, ja minä en tiennyt enää mitään kauniimpaa. Haparoiva käteni tarttui Gellertin paidankaulukseen ja tunsin hänen heikon hymynsä vain senttien päässä kasvoistani. Jos olisin uskonut täydellisyyteen, se olisi ollut tässä. Ei meidän tarvinnut määritellä 'meitä', ei, meidän piti vain löytää se kipinä, joka syttyisi ja kuvaisi meitä paremmin kuin yksikään sana.
Halusin tuntea nuo huulet taas. Halusin vuodattaa niihin minut, minun makuni, minun merkkini. Ei meidän välillämme ollut oikeaa tai väärää, vain kaikkea siltä väliltä. Pöly leijaili taas sieraimiini, mutta pystyin keskittymään vain yhteen asiaan, mieheen edessäni. Otteeni hänen kauluksestaan tiukkeni ja sain vedettyä häntä lähemmäs, lämmin keho lyöden minut maahan. Gellert oli voimakkaampi, lihaksikkaampi ja en voinut kuin antautua hänen allaan. Katsekontaktimme rikkoutui ja minä henkäisin hampaiden näykkäistessä minun hartiaani. Tämä oli Gellert, joka puhui teoillaan ja vakuutti eleillään.
Vaatteiden osa meidän välissämme alkoi olla yhdentekevää. En muista, riisuimmeko toisemme vai taioimmeko ne pois, mutta muistan täydellisesti sen kuuman ihon ja hikipisarat, jotka kimalsivat välissämme. Päädyimme aina hitaasta räjähdysalttiiseen ja takaisin. Jokainen raju suudelma oli Gellertin, mutta minä sain välissä maistaa ja nauttia omaan rauhalliseen tapaani. Ullakko kaikui huokauksista ja minä värähdin jokaisen vahvan liikkeen alla. Gellert sai minut nautinnon kynnyksille huutamaan tunteitani ja tiesin meidän olevan totta.
Pölyn laskeutuessa muistimme taas, mitä me olimme.
A/N2: Tämä paritus ansaitsisi pitempiäkin tekstejä, mutta omat rahkeeni riittivät tällä kertaa tähän. Tykkään kommenteista.