Gosh, nyt mun pää on aivan täynnä jatkoideoita!
Mutta, haluaisitteko, että Bellasta tulee vampyyri (se ei siis selviä vielä tässä osasa) vai jatketaanko hänen ihmiselämää? Minulla on nimittäin molempiin vaihtoehtoihin jatkoa, eli sanotte suoraan, kumman haluatte.
Ja nyt, vihdoin ja viimein, sitä Edwardin PoVia. Tuli vähän pitkäveteinen, sillä en voinut jatkaa vampyyrihyökkäykseen saakka, koska tahdoin välttämättä kuulla mielipiteenne.
Yhdeksäs osa - Pelastaja
Ja yhtäkkiä, alle sekunnin sadasosassa, Kate hyökkäsi päälleni ja upotti terävät hampaansa kurkkuuni.EPOV En ollut koskaan tuntenut ketään kohtaan näin.. vahvasti, rakastavasti, kuin Bellaa. Me täydensimme toisiamme, olimme toisillemme luodut.
En voisi ikinä menettää itsehillintääni Bellan läheisyydessä, en ikinä. En antaisi koskaan itselleni anteeksi, mikäli luovuttaisin Bellan sielun ikuisuudelle.
Ajatukseni harhailivat joka puolelle antaessani aistini viedä minua. En voisi mennä Bellan lähelle, ellen olisi tarpeeksi vahva – tarpeeksi vahva vastustamaan houkutusta. Olin muutenkin Forksiin muuttomme jälkeen ravinnut itseäni paljon enemmän kuin oli tarve, tahdoin vain olla vastustuskykyinen seireenin kutsulle.
Juostessani vielä syvemmälle metsään, puut ympärilläni muuttuivat vain vihreäksi sekamelskaksi, enkä erottanut niistä enää ääriviivojakaan. Takanani naksahteli monia oksia merkiksi eläinten läsnäolosta, mutta etsin vain sitä yhtä ja ainoaa; harmaakarhua.
Voimakkaat askeleet takanani vahvistuivat hetki hetkeltä, kunnes jo kuulin veren virtaavan karhun suonissa. Käännyin nopeasti ympäri, ja loikkasin kohti karhua.
Lämmin veri virtasi kurkustani alas karhun veltostuessa käsissäni. Eläin ei edes tajunnut taistella vastaan, vaikka kovin fiksuja joskus ovatkin. Vuosien varrella niiden käyttäytymiseen on kiinnittänyt enemmän huomiota, ja nyt käytännössä tiesi aina miten ne hyökkäsivät, vaikka kaikki eläimet olivat yksilöllisiä, ja toimivat eri tavalla.
Matkalla kotiin takaisin muutaman karhun jälkeen, Alice lauleskeli taas mielessään, hän teki niin aina kun tahtoi salata ajatuksensa minulta. Muut olivat normaaliin tapaan keskittyneet johonkin omaan työhönsä.
”Hei Alice.”
Edward. Ei. Tyhjennä muistisi. Alicen ajatukset pääsivät hetkeksi hakoteille, kunnes hän kokosi ne taas ja alkoi tavuttaa päässään mitä ihmeellisimpiä sanoja.
”Ai. Niin. Sinä. Oliko hyvä metsäretki?” Alice kysyi hermostuksissaan, ja niin nopeasti, että minullakin oli vaikeuksia pysyä tekstissä mukana.
”Jaa, no. Sitä samaa mitä aina.” Vuosien kuluessa pelkkä metsästys alkoi todellakin käydä hermoille, kun aina sitä samaa.
”Mhhm”, Alice myhäili muka kuunnellessaan minua, vaikka oikeasti hänen kaikki keskittyminen meni ajatustenpiilotteluun.
”Kuule, tiedätkö missä Emmett ja Jasper on?” Yleensä he molemmat olivat olohuoneessa keksimässä mitä tyhmempiä ideoita, joten olin yllättynyt, ettei kumpikaan ollut paikalla.
”Autotallissa varmaan, en tiedä”, Alicen ajatuksenjuoksu herpaantui taas, mutta ihmeen hyvin hän muisti pitää sen salassa, mitä nyt ikinä ajattelikaan.
”Alice, voitko jo lopettaa tuon ajatustenpiilottelun, laulusi alkavat ärsyttää minua.” Yksi rasittavimmista puolista ajatustenlukemissa oli, että niitä piti kuunnella aina; et voinut bloggailla ajatuksia pois päältä silloin kuin tahdoit, vaan niitä piti sitten kuunnella kokoajan.
”Voi veli-kulta, miksi sitten luet ajatuksiani?” Alice kysyi ylipirteällä äänellä. Joskus hän osasi sitten ärsyttää, kun sille päälle sattui.
”Äh. Ihan miten vain. Menen etsimään Emmettiä ja Jasperia, mutta pidä ne laulusi sisälläsi, kiitos.” Alice myhäili vielä jotain vastalauseeksi, mutta pinkaisin ulos ja nakkasin autotallin sähköoven auki. Se liukui auki täysin vaivatta, ilmeisesti joku oli öljynnyt sen, kun eilen se vielä natisi hieman.
”Emmett? Jasper?” huhuilin, mutta mitään ei kuulunut. Autotalli huokui hiljaisuuttaan, mutta Jeep ei ollut paikallaan. Alicen salailut aivan varmasti liittyivät siihen, siitä ei ollut epäilystäkään.
”Edward hei, voitaisiinko me mennä Rosalien, Esmen ja Carlislen kanssa pelaamaan erä baseballia? Sää on mitä suotuisin, tulisit nyt”, Alice aneli saavuttuani sisälle autotallista.
”No miksei”, sanoin ja hetkessä Alice jo pyrähti yläkertaan hakemaan mailoja ja muita pelitarvikkeita.
Alicen tultua alas hänen perässään seurasivat Rosalie, joka näytti niinkin väsyneeltä, kuin vampyyri ikinä vain ikänänsä voi, Esme ja Carlisle. Kaikilla oli jo pelipaidat päällään, ja Alice viskasi minullekin yhden juostessaan alas kohti peltoa.
Baseball oli yksi lempilajeistani, sillä siinä sai juosta aivan vaistojensa varassa, kuten metsästyksessä. Siinä sai käyttää voimiaan ilman että ulkopuoliset tulisivat pällistelemään yliluonnollisia voimia. Pelatessani baseballia tunsin olevani kotona.
Peli kävi melko verkkaisesti niin pienillä joukkuejaoilla, yksi löi ja muut otti kiinni. Alice päätti ottaa kantaakseen syöttäjän viran, ja oikein etevä hän siinä olikin.
Rosalie pelasi loistavasti, tosin voitonkiilto silmissään. Rosalie oli nyt vain Rosalie, aina tahtomassa voittoa. Jossain määrin se oli joskus sairastakin, hän oli valmis tekemään paljon voiton eteen.
Carlisle pelasi sitä tasaista, normaalia peliään, joten se oli melko tylsää.
Alicen keskittyminen alkoi ilmeisesti herpaantua kootessamme välineitä kasaan ja lähtiessämme kohti takaisin taloa. Näkyjä pyöri pitkin Alicen päätä, ja yhdessä oli ruskeahiuksinen tyttö, jonka tunnistin Bellaksi.
Bella oli omassa talossaan, ja hän makasi rauhallisesti omassa sängyssään. Ainakin hänellä oli kaikki hyvin, se oli pääasia. Mutta miksi ihmeessä Alice piilotteli jotain tuollaista?
Sain kysymykseeni melko nopeasti vastauksen, kun Alice alkoi nähdä uutta näkyä uudestaan ajatuksissaan. Siinä Bella pyöri hurjaa vauhtia jonkun miehen kanssa rappuja alas, ja nousi ylös. Vaaleahiuksinen hahmo, jonka tunnistin Kateksi, hyökkäsi Bellan päälle, ja viilsi hänen kurkkunsa auki hampaillaan.
Alice sähähti transsistaan, mutta huomasi kaiken menneen mönkään. Minä olin lukenut sen hänen ajatuksistaan – Bella oli vaarassa.
”Edward, Emmett ja Jasper lähtivät heti Bellan luo, kun näin näyn. Hänellä ei ole hätää”, Alice yritti tyynnytellä, ja näky Emmettistä ja Jasperista hyökkäämässä kohti vampyyreita valtasi Alicen mielen, mutta minä vähät niistä välitin.
”Mikset voinut kertoa minulle? Minulla on oikeus tietää!” huusin päin Alicea ja tönäisin hänet päin kiveä, niin että siitä kuului korvia raastava ääni, ja Alicen uikutus.
”Edward!” Esmen ääni kajahti korviini, ennen kuin tajusin, mitä olin tehnyt. Minun oli kuitenkin pakko päästä Bellan luo mahdollisimman nopeasti, varmistaa hänen olevan turvassa – elossa. En halunnut menettää häntä nyt, en nyt, kun viimein löysin puolet sydämestäni.
A/N: Ja ehhheh, en itse tahtoisi sitä normaalia Edward imee myrkyn pois -lopetusta, mutta mikäli sen haluatte, minulla on kyllä erilainen loppuratkaisu siihenkin. Ja kiitoksia taas kommenteista, ne piristää päivääni todella paljon!
Lolz, huomasin muuten, että on 6 kuukautta joulusta
Eiliityasiaanmitenkään.
- Annabelle
