Kirjoittaja Aihe: Hämmentävä hetki, S  (Luettu 1274 kertaa)

Chenoa

  • ***
  • Viestejä: 104
  • Saving the planet
Hämmentävä hetki, S
« : 03.05.2009 17:17:33 »
Name: Hämmentävä hetki
Author: Chenoa
Rating: S
Beta: Äidinkielen opettaja
Pairing: -
Genre: angst, one-shot
Warnings: Paljon surua, tuskaa, angstia.
Summary: Mitä tehdä, kun yksin?
Disclaimer: Tarinassa esiintyvä kappale on Good Charloten Hold On < < tuossa linkki siihen.

A/N: Kirjoitettu 1.9.08 koulussa äidinkielen tunnilla. Opettaja antoi muutaman vaihdoehdon otsikolle ja itse valitsin tämän. Teksti kuvaa sen hetkistä oloani, ja mahdolliset virheet on korjannut opettaja. Opettajan kommentit tarinastani oli: "Hyvä! Vaikuttava ja sujuva teksi. 10-" Pahoittelen paikoitellen töksähtelevää tekstiä, mutta toivottavasti nautitte.

~*~*~

Juoksen. Vettä sataa kaatamalla päälleni. Tuntuu, kuin joku pommittaisi minua jääkylmillä tikareilla. Askeleeni kaikuivat litisevinä tyhjillä kaduilla. Juoksen henkeni edestä ja annan pimeyden nielaista minut sisäänsä. Pysähdyn. Miksi edes juoksen? Mitä tapahtui?

"Tanja!"
Kuka huusi?
"Tanja!"
Tunsin jonkun ravistelevan itseäni ja pimeys vaihtui kiduttavan kirkkaaksi valoksi. Räväytin silmäni auki vain nähdäkseni edessäni ärtyneennäköisen äitini, joka oli tullut herättämään minua. Nousin hämmentyneenä istumaan ja sain kuulla valituksen unenlahjoistani. Hyppäsin sängystäni ja kipristelin varpaitani kylmällä lattialla. Hytisin kylmästä paiskaten aukinaisen ikkunan kiinni. Tömistelin vaatekaapilleni ja riuhtaisin sen oven auki kovakouraisesti. Olen vihainen... Miksi ihmeessä?

"Mikä sä Tanja luulet olevas, kun tuut kouluun tunnin myöhässä? Voin kertoa sulle, että sä et ole mitään!" Villen sanat iskivät minuun rajusti ja käännyin nytkähtäen Villeen päin. Koska Villekin oli alkanut vihata minua? Ainoa ihminen, jonka sanoihin olin saattanut luottaa!
"Ai, moi Ville", vastasin viileän häkeltyneenä ja jatkoin matkaani koulun portille. Rehtori passitti minut kotiin, koska hänen mielestään olin sekavassa mielentilassa. Niin taisin ollakin. Sen unen takia. Se kaikki oli tuntunut niin aidolta, että en aluksi tajunnut sen olevan unta. Poskelleni tipahti vesipisara ja vieri sitä pitkin, kuin yksinäinen kyynel. Katsahdin taivaalle ja huomasin sen täyttyneen tummista pilvistä. Näytin taivaalle kieltä - tänään pitäisi mennä ielä lenkille. Tunsin taas yhden pisaran tippuvan nenälleni ja toisen kylmettyneille sormilleni.
Pitäisikö minun oikeasti itkeä? Tämä kiusaaminen on  jatkunut jo viisi vuotta. Kukaan ei ole vieläkään huomannut. Kertaakaan en ole vielä sortunut. Olisikohan nyt sen aika? Olisikohan nyt sen aika, kun viimeinenkin on kääntynyt minua vastaan?"Sortunut", maistelin sanaa suussani ja halusin sylkäistä sen pois sen tuotua karvaan imelän maun suuhuni. En antaisi itseni sortua. Pysyisin ikuisesti vahvana.

Kun lähdin päivittäiselle lenkilleni, oli alkanut sataa, mutta se ei haitannut. Rakastin sadetta. Se huuhtoi pahan oloni pois, mutta omalla tavallaan myös lisäsi sitä. Päivä oli jo vaihtunut yöksi, mutta sade ei ollut lakannut. Kävelin yökerhojen ohi ja suljin silmäni hengittäen sateista ilmaa syvälle keuhkoihini. Basso jytisi samaan tahtiin sydämeni kanssa ja tunsin musiikin ottavan minut valtaansa saaden minut hymyilemään. Pitkään aikaan en ollut hymyillyt niin aidosti. Annoin tunteen täyttää itseni ja jatkoin matkaani.

Ilma alkoi viilentyä, mutta jatkoin hölkkäämistä siitä huolimatta. Tunsin kuinka alahuuleni alkoi täristä kylmästä ja tajusin olevani turta jäätävästä sateesta, mutta jossain alitajunnassani tiesin sen olevan hyvä asia - oli parempi olla tuntematta mitään, kuin masentua kaikesta surusta ja ottaa kipulääkkeitä turruttaakseen mielensä.

Kuulin melua takaani ja käännyin katsomaan keitä takanani oli ja pelästyin. Siellä olivat kaikki kiusaajani, jotka lähtivät perääni juoksemaan tajuttuaan minun huomanneen heidät. Aloin juosta tietämättä mitä tehdä. Sade vain yltyi ja kuulin ukkosen äänen jostain kaukaa. Pisarat osuivat minuun kuin pommit ja silmäni sumenivat, mutta jatkoin juoksemista. Juoksin, vaikka tunsin voimieni olevan lopussa. En voinut pysähtyä. En vain voinut.
Kuulin musiikkia. Se soi kovalla ja sai minut vavahtumaan, vavahtumaan pääni sisällä.

"This world, this world is cold
But you don't, you don't have to go
You're feeling sad youre feeling lonely
And no one seems to care
You're mothers gone and your father hits you
This pain you cannot bare

But we all bleed the same way as you do
We all have the same things to go throuhg

Hold on, if you feel like letting go
Hold on, it gets better than you know

Your days, you say theyre way too long
And your nights, you can't sleep at all
Hold on
And you're not sure what you're waiting for
But you don't want to no more
And you're not sure what you're looking for
But you don't want to no more

But we all bleed the same way as you do
And we all have the same things to go through

Hold on, if you feel like letting go
Hold on, it gets better than you know

Don't stop looking, you're one step closer
Don't stop searching, it's not over
Hold on

What are you looking for?
What are you waiting for?
Do you know, what you're doing to me?
Go ahead, what are you waiting for?

Hold on, if you feel like letting go
Hold on, it gets better than you know

Don't stop looking, you're one step closer
Don't stop searching, it's not ove

Hold on, if you feel like letting go
Hold on, it gets better than you know
Hold on
"

Kaaduin maahan itkien. Suojamuurini mureni pieniksi palasiksi ja sorruin sen alle. Tunteet repivät minua palasiksi. Vaivuin pimeään ja ymmärsin sortuneeni. Silmäni paljastivat minun kuolleen sisäisesti, mutta sieluni itki, itki ja yritti raukkamaisesti kerätä itseään takaisin kokoon. Hämmennyin omaa surkeuttani ja hämmennyin omista tunteistani. Hämmennyin siitä, että unestani oli tullut totta.
Se oli elämäni hämmentävin hetki, kun tajusin olevani ihan yksin.

A/N2: Kommentit olisivat mahtavia!
« Viimeksi muokattu: 25.11.2014 20:21:40 kirjoittanut Lasikuula »
Only run with scissors when you want to get hurt