Nimi: Pieni päivänsäde
Kirjoittaja: Ankka
Oikolukija: Ancka rakastan sua
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Drama, fluff
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Lisa Turpinin ja kaiken minkä voi tunnistaa hänelle kuuluvaksi.
Vapaa sana: Spurttiraapale, keskiviikko, torstai ja perjantai. Kolme ikärajaa, matala. FF100 sana 028, Lapset. Ainiin! Kyselin kannulla pakollisia, ja Popsilta, Lilyenalta ja Dinalta niitä tuli. Kiitos niiden, tästä tuli vähän random. Kuusiaita, pöytäliina, vadelma, vesimeloni, tiili, pelto, kamera, hihna, lakana, hajuvesi, kravatti, seteli, kello.
Silmäpari tirkistelemässä tiheän kuusiaidan takaa, hämmästynyt ilme, jonka voisi tallentaa kameralla. Bob oli juossut halki heinäpellon, ruohikon läpi oikaistuaan hänen lahkeensa olivat keränneet voikukkien lentäviä siemeniä. Kevyitä, puhalleltavia keinoja koko nurmialueen valtaamiseen. Kesän myötä kauniit keltaiset kukat muuttuivat vain siemenpalloiksi, joiden yli ajettiin pyörällä, tai ne potkittiin, puhallettiin. Jos sai kaikki siemenet lentämään pois, sai esittää toivomuksen. Toivottiin vadelmajäätelötuutteja, litroittain suklaajäätelöä, rahaa, uutta mekkoa, uusia kalusteita omaan huoneeseen, sitä hienoa lippistä lähimmässä urheiluvälineliikkeessä. Uutta rannekelloa, hihnakaupalla lakupaloja suoraa karkkitehtaasta. Kaikkea ihanaa, mitä sattuikaan haluamaan, ei siinä iässä tullut vielä mieleen toivoa terveyttä ja pitkää ikää. Ehtisi sitä, nyt oli kesä.
Lisa hyppäsi keinusta ja tuli maahan polvilleen. Housuihin jäi vihreät läntit polviin, mutta tyttö nousi nopeasti ylös, ei ollut moksiskaan. Hän sylkäisi vesimelonin siemenen varaston nurkalla olevaan tiilikasaan. Vesimelonit maistuivat ihan kesältä, ruohotahrat polvissa näyttivät kesältä ja Lisan äidin raikas, pehmeä hajuvesi tuoksui kesältä.
Opetetaanko koulussa solmimaan kravatti? Siitä olisi hyötyä, Bob olisi uskottavamman ja tyylikkäämmän näköinen marssiessaan Lisan luokse t-paidan sijaan kauluspaidassa ja kravatissa. Vai olisiko se liian juhlavaa? Ehkä olisi jotenkin nöyrempää mennä t-paita yllä. Ei näyttäisi koppavalta, vaan pieneltä ja ujolta. Kaukana siitä itsekeskeisestä vaikutelmasta, mikä voisi syntyä, jos marssisi kalvosinnapit kiillellen Lisan luokse nenä kohti taivasta.
Lisan äiti tuli ulos, ravisteli kesäilmasssa vihreää pöytäliinaa, jossa oli kymmeniä ruskeita täpliä. Ainakaan mukista läikkynyt kahvi ei erottuisi kauas. Pieni tuulenpuuska kahisutti lehtiä puissa, ihan kuin setelien kahinaa. Paitsi ettei kenelläkään ollut niin paljon seteleitä kuin puilla oli lehtiä. Tai ainakaan Bob ei voinut uskoa niin, sehän olisi ihan suunnaton määrä rahaa.
Bob taisi vähän tykätä Lisasta, Lisa oli ihana. Aurinko paistoi tytön hiuksissa oleviin vaaleansinisiin silkkirusetteihin, jotka olivat samaa väriä Bobin suosikkilakanoiden kanssa. Lisa oli kuin pieni päivänsäde, sellainen kesäinen värikäs ilopilleri. Kuka kumman poika ei muka haluaisi pussata pientä päivänsädettä? Ihastuihan menninkäinenkin päivänsäteeseen, vaikka se poltti silmiä.
