Kirjoittaja Aihe: Koulun ruokalassa (S, draama)  (Luettu 2056 kertaa)

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Koulun ruokalassa (S, draama)
« : 16.04.2009 12:49:12 »
Kirjoittaja: Winga
Hahmot: Opettaja ja tytöt
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Disclaimer: Minun ovat, mielikuvitustani.
Lyhyesti: Hetki ruokalassa.
Kirjoittajalta: Tehtiin henkilökuvauksia äikän luovassa kirjottamisessa. Tehtävänä oli kirjoittaa kolmesta hahmosta samassa tilassa ilman, että kuvaili niiden luonteita suoraan. Tämä tapahtui.

Koulun ruokalassa

Kouluruokalan pöydässä istuu opettaja kahden oppilaansa kanssa. Opettajalla on yllään musta jakku, mustat suorat housut sekä korkokengät. Hän katsoo oppilaitaan nenäänsä pitkin.

Toinen oppilaista on pukeutunut vihreään hameeseen ja valkoiseen paitaan. Hänen hiuksensa ovat poninhännällä. Toisella taas on yllään mustat vaatteet, siilitukka ja kasvoillaan kova ilme. Hän kuitenkin nauraa toisen oppilaan vitseille opettajan tuijottaessa turhautuneena oppilaiden ilmeitä.

Jokaisella on edessään tarjotin. Hametytöllä on lautasellaan salaattia ja pari perunaa, näkkileipäkin on eksynyt tarjottimen reunalle. Lasissaan hänellä on vettä ja kasvoillaan hymy. Toisinaan hän tosin vilkaisee opettajan tarjotinta ja mulkaisee tätä, kun tämä syö lihaa hyvällä ruokahalulla. Tummiin pukeutunut tyttö ei saa mulkaisuja, vaikka lautasella onkin lihaa. Jokin tytön olemuksessa viestii ystävyydestä toisen kanssa.

Opettajan lautasella on pari jauhelihapihviä, perunoita sekä hieman salaattia. Hän juo maitoaan ja koettaa jutella tyttöjen ohi opettajakollegoilleen, mutta nämä ovat toisessa pöydässä eivätkä välitä. Katseellaan nainen osoittaa ärtymystään, mutta palauttaa sen tilalle kylmän naamion, jonka yli tuijottaa tyttöjä.

Hametytön kyynärpää on pöydällä. Hän ei nojaa siihen, mutta istuu hieman kumarassa. Hän selittää jotakin tummavaatteiselle tytölle hiljaa koettamatta tällä kertaa saada tätä nauramaan. Molempien kasvoilla on vakavat ilmeet ja tummapukuinen nyökkäilee selityksen edetessä. Ruoka jäähtyy lautasille, vaikka tytöt sitä aina toisinaan syövätkin. Tummapukuinen istuu tuolillaan hieman vinosti, sillä hän nojaa hametyttöä kohti kuullakseen tämän puheen paremmin. Opettaja koettaa olla kuulematta keskustelua ja hänen poskensa alkavat pikkuhiljaa helottaa punaisina. Tytöt naurahtavat hänen ilmeelleen ja jatkavat supinaansa.

Opettaja siirtää jalkojaan ja ryhtyy nousemaan tuolilta. Hänen tarkkaan harkittu asentonsa muuttuu epämääräiseksi, kun hän kulkee kohti astioiden palautuspistettä posket punaisina, kasvoillaan järkyttynyt ilme. Tytöt nauravat avoimesti ja palaavat ruokiensa kimppuun. Tummapukuinen jättää lihat lautaselle ja hametyttö hymyilee.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 20:40:48 kirjoittanut Winga »
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Jennie

  • Vieras
Vs: Koulun ruokalassa
« Vastaus #1 : 16.04.2009 14:36:53 »
Mielestäni onnistuit tuossa äidinkielen tehtävässä hienosti. Et kuvaillut henkilöiden luonteita, mutta kerroit asioita, joista kävi ilmi paljon asioita. Aika taidokasta. Itse en varmaan osaisi. Pitäisi varmaan joskus yrittää, vaikka tuollaisella kurssilla en ole ollutkaan.

Pidän tällaisista ns. tavallisista teksteistä. Joissa kuvataan yksinkertainen ja arkipäiväinen asia, pieni vivahde mukanaan. Opettajan saaminen nolostuneeksi puheillaan oli tämä pieni vivahde tässä tekstissä. Aika mainiota.

Lainaus
Toisinaan hän tosin vilkaisee opettajan tarjotinta ja mulkaisee opettajaa
Tämä kohta särähti ainakin omaan korvaani, kun tätä luin. Toisen opettaja sanan olisi voinut ehkäpä korvata jollain toisella sanalla. Hieman liikaa toistoa.

Aina kun luen tekstejä, joissa mainitaan, että se on tehty koulutehtävää varten, niin minua jää todella paljon kiinnostamaan, minkä numeron kirjoittaja siitä sai (jos tehtävään annetaan numeroita) tai mitä mielipiteitä opettaja antoi. Arvosteltiinko teillä nämä tekstit?

Tämä oli mukava välipala rankan koulupäivän jälkeen, kiitos!

puhvo

  • ***
  • Viestejä: 95
Vs: Koulun ruokalassa
« Vastaus #2 : 16.04.2009 21:01:25 »
 Mielenkiintoinen aihe :) Varmaan aika monella on kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista 8D Henkilöitä on kuvailtu kivasti, vaikka se oli vähän listaus tyyliin siinä alussa, niin se sopi tohon ja tuli jotenkin selkämpi, kuin että ois alkanu jotenkin monimutkasemmin niitä kuvailemaan. Teksti oli muutenkin tosi selkää ja kivaa luettavaa ja tykkään tyylistäsi kirjoittaa :D Pidin kovasti<3

Corpsepile

  • Kesäpottu
  • ***
  • Viestejä: 9
  • Taskukääpiö
Vs: Koulun ruokalassa
« Vastaus #3 : 17.04.2009 18:29:16 »
Viestien kirjustelua en olekaan aikoihin täällä Finissä harrastanut, mutta nyt tuli fiilis sanoa jotakin. (:

Ensinnäkin, minusta on mukavaa, että laitoit tämän tänne. Oli hauska päästä lukemaan tämä, sillä kuitenkin olet kirjoittanut tämän aivan metrin päässä minusta, mutta minä en silti tiennyt tekstistäsi mitään. Kiva päästä lukemaan!

Toisekseen, tämä tosiaan oli tehtävänannon kannalta varsin onnistunut teksti. Et kuvaillut hahmojen luonnetta suoraan, vaan  kerroit kaiken tarpeellisen henkilöiden toiminnalla, kuten tarkoitus olikin. Katseet kertoivat tässä ihanan paljon, siitä tykkäsin kovasti! (:

Hienoa työtä siis, kuten olettaa uskalsinkin jo atk-luokassa. Hmmm, haluaisin tosin kysyä yhtä asiaa: ovatko hahmot täysin fiktiivisiä, vai oliko sinulla joitakin tiettyjä oikeita henkilöitä mielessäsi tätä kirjoittaessasi?

Jatkelehan ihmeessä samalla linjalla! *jatkaa mutisten yritystään saada oma henkilökuvaustekstinsä jotenkin Moodlesta omalle koneelleen*
Tahdon ylleni pilvet, tahdon alleni vakaan maan.