Kirjoittaja Aihe: Twilight: Sieluni heikko suuttumus (S) | Alice/Jasper  (Luettu 12044 kertaa)

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Ikäraja: S
Genre: fluff
Fandom: Twilight
Paritukset: Jasper/Alice
disclaimer: en omista mitään.kaikki kuuluu Stephenie Meyerille
Kommenttia minkä tahansalaista haluaisin, tiedän ettei tämä nyt kovin kaunokirjallisuutta ole, mutta huvikseni kirjoitin..(:



   Kyräilin Jasperia suuttuneena. Hänhän oli aivan kohtuuton!
Oikeastaan yritin vain peittää kiukulla torjumisen tuomaa säröä sydämessäni. Olin niin loukkaantunut!
   Hän esitti, ettei huomannut reaktioani ja istui vain tyynenä, silmät seuraten kirjan rivejä. Huomasin kuitenkin etteivät hänen kullanhohtoiset silmänsä liikkuneet. Oloni helpottui hiukan, vaikken myöntänytkään sitä, että en toivonut hänen olevan välittämättä asiasta vain jotta voisin huutaa hänelle. C’moon, Alice! Pystyt siihen! Olet vihainen, vihainen! Ei hän mikään tosirakkautesi ole! … Itse asiassa oli kyllä… Katsoin hunajanväristä tukkaa, sormien hienostunutta asentoa ja vakavia huulia joiden hymyä kovasti kaipasin. Onko hyvä tulla riippuvaiseksi toisesta? Mutta se oli ollut todella loukkaavaa! Pakotin epävarmaksi sulaneen ilmeeni takaisin vahvaksi, kovaksi kuin hänen sydämensä. Mutta Jasperin sydän oli aina niin hellä minulle… Ei, ei, ei! Itsekuria, typerys!
   Jasperin suupieli nyki.
Mulkaisin häntä loukkaantuneena kiukun samassa kuohahtaessa sisälläni. Kirottu mies luki tunteeni! Marssin yläkertaan ja sulkeuduin huoneeseemme ovet paukkuen.
 
                          ***

   Tunsin Alicen nopeasti heittelevät tunteet, kun suuttumus vaihtui epäröinniksi, ihalevaksi rakkaudeksi, joka sai minut melkein aloittamaan anteeksi pyynnöt, sitten se vaihtui nopeasti itsekomennukseksi joka huvitti minua. Samassa tunsin kuinka Alicen roviomainen kiukku kuumensi huoneen ja hän paiskasi ovemme niin lujaa että yksi seinällä roikkuvista tauluista putosi särkyen lattialle.
   Koko tämän ajan olin yrittänyt lukea, mutta se jäi pelkäksi esitykseksi, koska sorjan sieluni tunteet, joiden sekoittamiseen olin itse syypää, olivat vieneet keskittymiskykyni.
   Samalla hetkellä kun Alice katosi, omatuntoni – joka oli aina Alicen puolella – murisi minulle vihaisesti ja kirja jäi sohvalle lukemattomana, kun en kestänyt elää ikuisuutta sen asian kanssa että olin loukannut julmasti – ja täysin vastoin mitään mitä normaalisti tekisin – ikuisuuteni ensimmäistä asiaa, rakkaintani.

                       ***

   Istuin ikkunalaudalla kiukun kyyneleet silmissäni, niiden yrittäessä tulvia yli. Puristin suuni tiukaksi viivaksi ja revin käsissäni olevaa lappua pieniksi, pieniksi palasiksi, kuten tein aina ollessani vihainen, etten rikkoisi mitään.
   Miten Jasper saattoi sanoa rakastavansa minua ja sitten sanoa jotain sellaista??
Heijasin itseäni edes takaisin ja yritin pakottaa kyyneleet pois.
   Tunsin oloni niin yksinäiseksi ja petetyksi!
Hän oli loukannut minua tieten tahtoen. En aikonut avata suutani enää koskaan hänelle. tosin epäilin tämän päätöksen pitovahvuutta silloin, kun Jasper olisi oikeasti edessäni, katsomassa minua mustankultaisilla silmillään, joiden katse syöpyi ihoni alle.
   
   Käännyin salaman nopeasti ympäri ja siinä hän oli, silmät niin täynnä itsesyytöksiä, että melkein hellyin. Laskeuduin ikkunalta ja ristin käteni rinnalleni, katsoen häntä syyttävästi.
   Jasper irrotti käteni hitaasti ja otti ne omiinsa. Rakkaus hehkui hänen silmistään ja kuulin hänen hiljaisen äänensä:” Anna anteeksi”, hän pyysi,” En olisi saanut sanoa niin, ja jos voisin palata ajassa, repisin kieleni irti, etten sanoisi sitä. En kestä vihaasi, mykkäkoulusi murentaa minut sisältä, Alice! Olet sieluni, enkä kestä ikuisuutta ilman sinua…” Hän kohotti toisen kätensä poskelleni, silitellen sitä hellästi, ”Annathan anteeksi?”
   Tuntui kuin sydämeni olisi lyönyt.
Hymy sai suupieleni kääntymään varovasti ylöspäin. Painoin käteni hänen kädelleen joka oli poskellani.
   Samalla tajusin, että niin moneen asiaan kuin pystynkin, en pystyisi olemaan tosirakkaudelleni vihainen.

                         ***

   Olisin tietenkin voinut saada Alicen tuntemaan kuten halusin, mutta hän ei pitänyt siitä, enkä minäkään.

   Näin kuinka Alicen kaunis hymy nousi hiljaa hänen kasvoilleen.
Samassa hän hyppäsi kaulaani, suukotellen poskeani ja tunsin taas hänen ilonsa. Kiedoin käsivarteni tiukasti hänen ympärilleen ja Alice kuiskasi korvaani:” Annan sinulle anteeksi”, ja kietoi jalkansa lantioni ympärille, kuten aina ollessaan iloinen.
   Upotin kasvoni helpottuneena hänen hiuksiinsa.
”Rakastan sinua enemmän kuin pystyn kuvailemaan”, mutisin tuoksuviin hiuksiin.
”Tiedän”, Alice sanoi ja kuulin hänen hymyilevän.
”Ja tiedät että rakastan sinua jokaisena päivänä ikuisuudesta”, hän jatkoi, ”mutta vannon että hajotan jotain suurta, enkä puhu sinulle vuosikymmeneen, jos vielä kerran edes ehdotat porscheni myymistä!”

« Viimeksi muokattu: 18.11.2012 19:58:02 kirjoittanut Vanilje »
I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

{samba}

  • Someone Broken
  • ***
  • Viestejä: 217
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #1 : 31.03.2009 20:44:13 »
Oiiiiiiiiiih.....
Mä jo miettisin, et mitä Jasper oli Alicelle sanonut... Porchen myyminen? Mistä sä sait tollasen idean? Ihana... Mä en ikinä keksis tollast... Enkä mä kirjotusvirheitäkään nähny...  Kaikin puolin mukava.
Kiitos.
If I say you're the one would you believe me?

Viola

  • ***
  • Viestejä: 71
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #2 : 31.03.2009 20:56:10 »
Tämä ficci oli tosi suloinen(:
Rakastan Jasper ja Alice-aiheisia ficcejä, ja minusta tämä oli hyvä sellainen.
Enpä osaa oikein muuta sanoa, oikein mukava lukukokemus(:
It's sad the map of the world is on you
The moon gravitates around you
The seasons escape you
& I always was, always was one for crying
I always was one for tears

Liebeh

  • Vieras
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #3 : 01.04.2009 12:46:55 »
Hah, idea oli hauska ;>
Mä kanssa mietin sitä, että mitä Jasper oli sanonu, ku Alice noin suuttu ja repesin sitte tos lopussa ;>
Eräs häiritsevä asia oli, että vampyyrit ei itke. Siksi se vei hieman hohtoa, kun sanottiin että Alicen silmissä oli kyyneleitä.
Fick oli melko lyhyt, mutta olisi se ollut vähän hölmö jos pituutta olisi ollut enemmän. Elikkäs siis juuri sopiva ;>
Nuo nopeat kertojan vaihtelut oli vähän töksähtäviä, mutta ei se mitenkään erityisesti häirinnyt.
Joo, mun rakentavat on karannu jonnekki alaskaan.

-liebeh

Naxone

  • Kaipauksen haamu
  • ***
  • Viestejä: 184
  • Say what you want
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #4 : 01.04.2009 14:56:46 »

Samalla tajusin, että niin moneen asiaan kuin pystynkin, en pystyisi olemaan tosirakkaudelleni vihainen.
Tuo oli niin tunnetta täynnä oleva lause, että itkin sen luettuani ja tämä oli muutenkin erinomainen ficci, jatka samalla tavalla niin sinusta voi tulla vielä ehkä jonain päivänä suurta  ::)

-Naxone
Mr. Boombastic
What you want is some boombastic romantic
Mr. Lover lover, Mr. Lover lover, girl, Mr. Lover lover

Vaivaiskoivu

  • ***
  • Viestejä: 173
  • Just open up your eyes
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #5 : 01.04.2009 15:43:19 »
Oiiii!! aivan ihana! Voi Alicea, ei sen ihanaa porchea voi myydä! Suloinen tarina, pisti väkisinkin hymyilemään  :) Lisää tätä sorttia!

miltsei

  • Vieras
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #6 : 01.04.2009 15:52:02 »
oi mite ihana tää ficci oli<3
tykkään eniten just Jasper/Alice parituksesta nii oli tosi kiva lukee tätä, hyvin kirjotettu ja kiva idea  :)

Rocca

  • ***
  • Viestejä: 15
  • Olet tuntenut minut koko ikäsi, olen sielunsiskosi
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #7 : 01.04.2009 17:20:24 »
Odottelinkin jo lukiessani, mistä Alice oli suuttunut,  mutten MISSÄÄN nimessä olisi arvannut syytä. Jasper aika törkeä ehdottaessaan tuollaista, Alicen porshea ei voi myydä!!!  ;D ;D Sori, huono kommentti. *Häpeää*

Muoks1: Muistin juuri, että olinkin kaivannut Alice/Jasperia. Sitä en ole paljoa nähnyt.  Alice ja Jassukka on niin ihania. Rakastan Alicen lapsenmielisyyttä tässäkin.

« Viimeksi muokattu: 01.04.2009 17:22:31 kirjoittanut Rocca »
"Minä sanoin: köyhä saari, kuollut kaupunki. Yksi maatila, kaksi maatilaa ehkä. Kaupunki hävinnyt."

Enid Blyton - Seikkailujen laiva

Werita

  • ***
  • Viestejä: 92
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #8 : 02.04.2009 21:10:49 »
Aww, voi Jasper raukkaa. Tosin ei Alicen porchea saa myydä, mutta silti, Jasper raukka.
Alice oli ihanasti kuvailtu.
Sit mä menin kristallimetsän läpi ja nyt mä oon tässä

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #9 : 04.04.2009 14:43:13 »
Aluksi: Kiitos kaikille ihanille kommentoijille!<3 en olettanut yhtään että ihmiset olisivat näinkin kiinnostuneita<3

{samba}: Kiitosss^^ En muista mistä porsce-idea lähti...varmaan siitä että halusin syyn olevan joku ihan turha (oikeasti pahaha!):)

Cullen-Prinsessa: ihanaa kun tykkäsit:)

Liebeh: kiitos:) Voijjei! *peittää kasvonsa häpeissään* unohdin kokonaan ettei vampyyrit itke... hyvä kun muistutit asiasta(:
Mutta kiva kun sain sinut nauramaan:)

Naxone: awwws, itkit..? vau...(jos se nyt on hyvä asia että saa toisen itkemään  ::)) vau, kiitos<3

Vaivaiskoivu: kiitoskiitos^^ tiedän, Jasper oli kyllä julma  :'( kiva kuulla että sain sinut hymyilemään^^

miltsei: kiitos^^ itsekin tykkään Jasper/Alice ficeistä, niitä on liian vähän :(

Annabelle:oi, kiitos!<3 kuten jo sanoinkin, Jasper ja Alice ficcejä on aivan liian vähän! asiaan on tultava muutos, siksi tämän kirjoitinkin(no ei se kyllä alkuperäinen syy ollut... x))

Rocca:Sitten onnistuin ideassani, jos et arvannut syytä: D Niinp. Jasper ei kyllä varmaan kauheasti ajatellut kun sellasita ehdotti..:P Alice ja Jasper ovat ihania<3 hauskaa että sain Alicen lapsenmielisyyden esille:) ei ollut yhtään huono kommentti(:

Eara: Kannattaako sitten lukea ficcejä vihaamistaan hahmoista?:O En halua suututtaa ketään. Mutta kiva että pidit suloisena(:

Chemical Vampire: tiedän..Jazz raukka ); ihanaa että olet sitä mieltä Alicesta:)

I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #10 : 04.04.2009 20:50:39 »
Eara: Ah, no hyvä(kuka sitä vois ees vihata?;))^^ kiitos(:
I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

Riitu

  • ***
  • Viestejä: 63
  • Komm Und Rette Mich. Ich Schaff's Nicht Ohne Dich♥
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #11 : 05.04.2009 15:44:24 »
Haha, repesin tolle vikalle lauseelle  :D Mä mietin tossa et mitä se Jasper oli sanonu, mutta sit mä repesin  ;D Hyvä oli. Kiitos.
I have always loved you, and I will always love you.

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #12 : 05.04.2009 15:45:46 »
Riitu: kiva että tykkäsit^^
I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

masque

  • Vaito Nainen
  • ***
  • Viestejä: 44
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #13 : 06.04.2009 17:04:22 »
Ihanaa! Alice/Jasper, nams :-*
Miten Jasper voi kehdata ehdottaa Porshen myymistä?  :o Järkyttävää.
Paras Twilight-ficci pitkiin aikoihin.
Alice ja Jasper olivat täysin omanlaisiaan, mikä paransi lukukokoemusta moninkertaisesti (Tosin ei siinä mitään parannettavaa ollut. Tarina itsessään oli jo aivan mahtava).

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #14 : 06.04.2009 17:57:48 »
masque:   awwwwws, kiitoss^^ ihana kuulla että Jasper ja Alice olivat IC, sitä olin yrittänytkin<3 ja vau, "paras twilight ficci aikoifin"?? Vau, kiitos (hoen kiitos ja vau  ::))
I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #15 : 08.04.2009 01:36:13 »
Ei helsinki, mä repesin. 8'DD

Kuinka jasper voi edes ajatella porchen myymistä?! O.o Herrajumala, aivan kohtuutonta!!
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #16 : 14.04.2009 18:00:23 »
Suklaamurunen: Hauska että sain sinut nauramaan^^
Noora: Kiitoskiitoskiitos, ihanaa kun tykkäsit^^ eikä ollut yhtään sekava kommentti(:

I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

Liinalotta

  • ***
  • Viestejä: 289
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #17 : 15.04.2009 19:59:08 »
Pidin, mutta kertoja vaihtui välistä, eikä mtn 'varoitusta' että se vaihtui. ::D nojokatapauksessa, olit onneksesi pistänyt selkeästi kuka sanoi. Mutta, miten Jazz pystyi ehdottamaan tuollaista? :'D Pitäisihän se tietää, että Alice r-a-k-a-s-t-a-a porscheaan ( hei, hetkinen, miten se kirjoitetaan?? ).
Mutta jokatapauksesssa, hjuva ficci. Sekavaaa, juu-u.
Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen
on puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #18 : 15.04.2009 20:17:42 »
Liinalotta: en itse kirjoittaessani tajua että kertojan vaihtuminen voi tulla yllätyksenä, mut niinkai se x) kiitos:)
I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

*emmu*

  • ***
  • Viestejä: 5
Vs: Sieluni heikko suuttumus (S)
« Vastaus #19 : 17.04.2009 14:43:08 »
mahtava!! :o  Mutta en kyllä tajua mitä NIIN ihanaa on Jasperissa, Jacob on ihanampi!!
 :-* Kumminkin, mahtava ficci. Mäkin mietin, että mitä Jasper sanoi, mutta että Porchenin myynti hahahah :D
Lue munkin!!