Kirjoittaja Aihe: Twilight: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue K-11 (VALMIS)  (Luettu 138942 kertaa)

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
(Alkuperäinen: http://www.fanfiction.net/s/4300757/1/Moving_to_1600_Pennsylvania_Avenue )

Title: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
Author: FirstWarmSummerBreeze
Translator: Pallukka
Rating: K-11
Genre: romance, drama, fluffy, angst
Fandom: Twilight
Beta: Riikka
Disclaimer: En omista mitään.
Warnings: Jotkut hahmot todella OOC. Kaikki ihmisiä.
Summary: Saksalainen Bella Swan pääsee vaihto-oppilaaksi Amerikkaan. Hän saa isäntäperheekseen Amerikan Presidentin Carlisle Masenin ja hänen vaimonsa Esmen ja poikansa Edwardin. Edward on naistenmies ja Bella ja Edward vihaavat toisiaan aluksi, kunnes tunteet muuttuvat pikkuhiljaa.
T/N: Tässä on nyt seuraava käännösficcini… Tämä on aika pitkä ja toivoisin ettette tuomitsisi tätä ensimmäisten lukujen takia, jotka ovatkin sitten hiukan outoja ja uudenlaisia. Minä todella pidän tästä tarinasta ja olisi kiva saada kommenttia hyvistä ja huonoista puolista.
On lupa suomentaa.

//Firdilien muokkasi fandomin otsikkoon


Ensimmäinen luku: Karannut käsistä

BPOV:

Täällä minä olin... taas. Seisomassa suuren julisteen edessä koulussa. Kuvassa oli tyttö, joka astui ulos keltaisesta koulubussista nauraen, ollen iloinen. Huokaisin ja tuijotin lattiaa. Olin katsonut tätä julistetta jo viikkoja unelmoiden, että voisin olla se tyttö julisteesta, olla taas iloinen, mutta sitten muistutin itseäni, että en voisi olla se tyttö. Olkapääni lysähtivät. Käännyin ympäri jättääkseni koulun tältä päivältä, kun kuulin järkyttyneen kiljaisun kaikuvan suuressa portaikossa... Minun kiljaisuni.

”Luoja! Sinä todella säikäytit minut, Becca!” sanoin, kun kävelin parhaan ystäväni ohi. No, ehkä 'juoksin' olisi asianmukaisempi ilmaisu.

”Et voi juosta minua karkuun ikuisesti, Bella!” hän sanoi hieman ärsyyntyneenä.

”Mi... mi... minulla ei ole aavistustakaan, mitä tarkoitat...” sanoin, mutta en kehdannut kääntyä ympäri ja katsoa häntä silmiin.

”Onkohan noin?” Näin hänen ilmaantuvan vierelleni. Hän antoi minulle paperin palan. ”Jos et juokse karkuun, niin täytä tämä hiton paperi.” Otin hakemuksen käteeni ja ensimmäistä kertaa katsoin hänen silmiinsä.

”Entä, jos minulle tulee koti-ikävä?” kuiskasin heikosti. Becca nauroi.

”Älä viitsi, sinähän käytät kaikki mahdollisuudet päästä pois tästä hiton pikkukaupungista.” Nielaisin äänekkäästi... Me molemmat tiesimme todellisen syyn epäröinnilleni.

”Entä jos mi... mi... minä ikävöin minun...”

”Sinun mitä? Entistä poikaystävääsikö? Sitä paskaa, joka petti sinua? Paskaa, joka mieluummin muhinoi ämmän kanssa, kuin tulee synttäreillesi ja viettää aikaa sinun kanssasi? Unohditko, mitä hän sanoi, kun VIHDOIN sait hänet kiinni rysän päältä?” Pudistin päätäni. Hän oli oikeassa... Minun täytyi todella päästä hänestä yli. ”Kerronpa sinulle, jos et olisi niin hiton murtunut, että hänen vastauksensa oli oikeastaan aika hassu... hän katsoi sinua ja sanoi...” Pyöräytin silmiäni.

”Joo, joo... minä täytän tämän... sulje vain suusi!” huokaisin ja Becca hymyili tyytyväisesti. ”On aika jättää tämä kaupunki taakse.” Becca nauroi.

”Siinä SE on! Luulin, että menetin sinut hetkeksi!” Hän antoi minulle suukon poskelle.

”Nähdään huomenna, Bells!” Nyökkäsin ja katsoin hakemusta. Aioin tehdä jotain, mitä en ollut koskaan ennen tehnyt. Juoksisin pois, kauas pois, meren yli...

EPOV:

Ei hitsi, mikä yö... Hiton herätyskello... Silmäni olivat vieläkin kiinni, kun yritin tarttua iPhoneeni, joka huusi Jetin – Are you gonna be my girl -laulua minulle. Mutta sen sijaan, että tarttuisin kännykkääni, tartuinkin jonkun rintoihin. Nyrpistin nenääni... Näyttää siltä, etten muista MITÄÄN! Päästin irti kenen-nyt-onkaan rinnoista... En ollut valmis kohtaamaan kohtaloani vielä ja löysin viimeinkin kännykkäni pääni toiselta puolelta. Heitin sen seinään ja kuulin tutun räsähtävän äänen, sitten käänsin selkäni sille kuka hän nyt onkaan ja suljin silmäni uudelleen.

…………………………………………….

Seuraavan kerran, kun minut vedettiin unestani, syynä ei ollut iPhoneni, vaan ranskalaisesti manikyroity kynsi, joka raapi rintaani. Minä voihkaisin, mutta en hyvällä tavalla, pikemminkin, koska olin todella ärsyyntynyt ja häiritty. C-kupin tyttö, ne ovat muuten yhtä epäaidot kuin hänen kyntensä, luuli minun olevan valmis toiseen sessioon. Siinä näet, Edward, mitä tapahtuu, kun olet kännissä.
Minä en todellakaan ole aamuihminen, toinen syy, miksi en IKINÄ tuo tyttöjä kotiin... Yleensä katoan heti, kun se on ohi... En vaan voi sietää, kun ne käyvät tunteellisiksi. Hän alkoi suudella olkapäätäni ja hänen kätensä liukui etelään... Tai...

Ärsyyntyneenä otin hänen kätensä pois ja työnsin varovasti hänet neljän jalan päähän ilman, että aukaisin silmiäni.

”Kuule, sinun täytyy lähteä... nyt... tai mieluummin... eilen... lähde nyt vain”, sanoin suoraan. Pidätin hengitystäni, huono siirto. Hienoa, Edward, nyt hän alkaa kiljumaan... 3... 2... 1...

”Joten, siinä se? Sinä halusit minun tänne yöksi ja SIINÄ SE?!” Mitä minä muka sanoin?

”Kuule, se ei johdu minusta, vaan sinusta... tai jotain sellaista... minulla on aivan kamala päänsärky, joten voisitko vain lähteä?” Äänekäs kirkaisu kaikui suuressa huoneessani ja pääni tuntui räjähtävän. Kuulin hänen vetävän vetoketjunsa kiinni ja kilistelevän avaimiaan.

”Voisitko lähteä hieman hiljaisemmin... kiitti?” Hän heitti minua tyynyllä ja avasi oven.

”Tiedäthän, Edward Masen, luulin sinua aina herrasmieheksi, mutta oletkin totaalinen idiootti. Kuten KAIKKI muutkin miehet!” hän huusi. Huokaisin ja pyöräytin silmiäni.

”Okei, kuuntele, jätä osoitteesi vastaanotolle ja minä...” Hän pidätti hengitystään.

”... aiot ottaa minuun yhteyttä?” hän kysyi toiveikkaasti. Minä nauroin.

”En! En... minä aion... lähettää sinulle kiitos -kortin...” Hän huusi uudestaan. Ja 3... 2... 1... Ovi pamahti kiinni. Ainakin se on ohi. Sekuntia myöhemmin oveni avautui uudestaan.

”Edward! Kuka tuo tyttö oli?” äitini ei voinut peittää innostustaan. Milloin hän oikein pääsee yli siitä? En aio aloittaa suhdetta vain YHDEN tytön kanssa loppuelämäkseni!

”Ei aavistustakaan”, vastasin totuudenmukaisesti.

”Voinko kutsua hänet päivälliselle?” Nauroin ajatukselle.

”Se voisi olla enemmän kuin kiusallista.” Hän huokaisi pettyneenä. Rakastan äitiäni kuollakseni, mutta en voi sietää häntä huoneessani, ollessani alasti peittojen alla.

”Äiti, mitä sinä muuten teet täällä?” mutisin tyynyyni. ”Isäsi haluaa nähdä sinut. Meillä on asiaa.” Silmäni rävähtivät auki, se ei ollut IKINÄ hyvää! ”Pukeudu. Nähdään ovaali-toimistossa kymmenen minuutin kuluttua.

ESME POV:

Pudistin päätäni, kun lähdin Edwardin huoneesta. Joskus tuntui, että olen epäonnistunut äitinä, nähdessäni kuinka hän käyttäytyy. Vuosi sitten hän oli täydellinen: charmikas, komea, hänellä oli tyttöystävä, eikä hän IKINÄ tullut kotiin humalassa TAI tullut kotiin aamulla. Olin huolissani. Mitä oikein tapahtui vuosi sitten, jolloin hänestä tuli tuollainen olio? Astuin sisään Carlislen toimistoon. Hän katsoi ylös papereistaan ja hymyili. Suljin oven ja tuijotin lattiaan.

”Mikä hätänä, Esme?” hän kysyi ja tuli hieromaan hartioitani.

”Minua huolettaa Edward. Hänellä oli tyttö käymässä, enkä usko hänen edes muistavan tytön nimeä... Missä tein väärin, olenko pettänyt hänet jossain vaiheessa?” Koko tilanne livahti käsistäni. Carlisle kietoi kätensä ympärilleni.

”Älä edes sano tuota, rakas, tiedät, että teit minkä pystyit... ja muuten, meillä taitaa olla ratkaisu”, Carlisle sanoi, kun laskin pääni hänen olalleen ja annoin hänen silittää hiuksiani. ”Kaikki tulee olemaan hyvin...” hän mutisi hiuksiini ja minä nyökkäsin heikosti tietäen, että kummallakin oli vaikeuksia uskoa sitä.

”Hankkikaa huone!” Edward huudahti tullessaan huoneeseen. Päästin irti Carlislesta ja käännyin kohti Edwardia.

”Edward, tämä alkaa karata käsistä. Sinä tulet myöhään kotiin humalassa joka viikonloppu ja nyt sitä toit jopa tytön. Tiedätkö, miltä se näyttää ulkopuolisille?” Hän nauroi.

”Joo, se näyttää siltä, että me olemme normaaleja, normaalien ongelmien kanssa.” Paukautin käteni pöytään.

”Normaalit ongelmat?! Normaalit ongelmat ovat rahaongelmat, huonot arvosanat tai reikä katossa... sinä ET ole normaali ongelma.” Edward hymyili.

”Katso asian hyvää puolta, äiti. Meillä ei ole noita normaaleja ongelmia!”

En tiennyt, mitä sanoa. Carlisle laski kätensä olalleni.

”Edward... sinä saat siskon.” Edward tuijotti meitä silmät suurina ja inhoten.

”Oletteko... te... te... raskaana?” Pyöräytin silmiäni.

”Meille tulee ulkomaalainen vaihto-oppilas!” Edward hymyili.

”Saammeko me ranskalaisen tytön?” Nielaisin kaiken vihani, ei tarvitsisi huutaa.

”Ei, me valitsimme saksalaisen tytön. Hänen nimensä on Bella Swan ja hän tulee pikkukaupungista nimeltä Lingen.” Hän näytti pettyneeltä.

”Saksa? Heillä ei ole edes söpöä aksenttia!” Tunsin käsieni puristuvan nyrkkiin ja samassa tunsin Carlislen tarttuvan niihin ja höllensin otettani.

”Siinä kaikki, poikani.” Edward lähti huoneesta sanomatta sanaakaan ja sydämeeni sattui, koska tiesin jonkin satuttaneen häntä pahasti, ei ollut muuta mahdollisuutta. Missä MINUN Edwardini on?

BPOV:

Kävelin edestakaisin huoneessani. Vain pari päivää ja lähtisin Amerikkaan, ainoa ongelma oli, että en ollut saanut vielä isäntäperhettä. Kuinka voin lentää, jos minulla ei ole isäntäperhettä!

Yhtäkkiä Renee paiskasi oven auki.

”Bella! Bella! Sinulle on kirje! Se on järjestöltäsi... luulen heidän löytäneen sinulle isäntäperheen.” Revin kuoren auki ja siellä se oli. Ei nimeä, mutta osoite.

”1600 Pennsylvania Avenue – Washington DC!” huusin. Minä menisin Washingtoniin. Se oli mahtavaa... Voisin ottaa kuvia suuresta Abe Lincolnin patsaasta ja kongressitalosta ja voi vitsi... Valkoisesta Talosta... siitä tulisi mahtavaa. Hypin ja tanssin ympäri taloa, lapsellinen äitini aivan kannoillani.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 23:16:19 kirjoittanut Kaapo »
Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

ÄssÄ

  • ♠♥♣♦
  • ***
  • Viestejä: 16
  • Ava Annabelleltä
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #1 : 20.03.2009 20:23:46 »
Tämä oli jotain aivan uutta. :o Mikä oli tosi hyvä juttu.
Todella erikoinen juoni, mutta kiinnostava. Kiinnostavaa kuulla miten tulee jatkumaan.

Odottelen jatkoa...
Hymyile! Se saa ihmiset miettimään mitä olet tehnyt

Riikka

  • ***
  • Viestejä: 15
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #2 : 20.03.2009 22:51:49 »
Hei laitoit tän tänne, kiva :D
Mua saa sitten syyttää, jos olla huono suomi, en saanu kaikkee kuulostamaan kovin hienolta :P
And so the Lion fell in love with the Lamb ;)

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #3 : 20.03.2009 23:43:40 »
Ässä: Kiitoksia. Tässä on kyllä aivan erilainen juoni kuin mihin täällä Suomessa on totuttu,
mutta fanfictionissa tämä on jo arkipäivää. ;D Mutta kiitos paljon kehuistasi. :D

Riikka: Juu, kyllähän minä laitoin. Eikä sinun täydy ottaa syitä niskoillesi! ;D
« Viimeksi muokattu: 21.03.2009 12:02:25 kirjoittanut Pallukka »
Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

Veronika

  • ***
  • Viestejä: 168
  • mister
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #4 : 21.03.2009 20:10:43 »
Nyt ensimmäinen kommenttini!!  ;D
Tämä oli aivan mahtava suomennos! Yritin lukea sitä seuraavaa lukua englanniksi, mutta en jaksanut!! JATKOA NOPEASTI LISÄÄ!  olet tosi hyvä suomentaja, olen lukenu myös totuus ja tehtävä ficin, SEKIN OLI AIVAN MAHTAVA!! mutta kiinnostukseni heräsi, kun Bella tulee Amerikkaan!

Koska aattelit, että jatko tulis? Toivottavasti pian! ;D
another stranger

entinen vohveli

Nelea

  • ***
  • Viestejä: 367
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #5 : 21.03.2009 20:21:02 »
Tämä oli hauska! Vähän erillaisempaa tosiaan kuin on täällä Suomessa totuttu lukemaan. Miten nopesti ajattelit tätä suomentaa?

Rakentavaa et saa, etkä tulekkaan saamaan, ellet me hakemaan sitä ruotsilaivalta karaokesta ;)
Damn it feels good to be a Lannister.

//puoliprolle kiitos avasta!

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 894
  • T'hy'la
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #6 : 21.03.2009 20:47:59 »
Lukaisin tän jo eilen läpi, mutta vasta nyt kommentoin ::) Erikoinen tämä nyt ainakin oli, se on täysin varma. Ihan hyvältä, seurattavalta tämä ainakin näin aluksi vaikuttaa. Minua tosin ärsytti aika tavalla Capsin käyttö, sitä oli minusta käytetty ehkä hieman liikaa, vaikka se kyllä tehostaa sitä kyseistä sanaa. Hahmot, erityisesti Edward, Bellakin jonkin verran, olivat erittäin OOC:maisia, Carlisle ja Esme ei nyt ehkä niinkään. Sain Edwardista heti ylimiellisen teinipojan kuvan, ja Bellasta kärsineen saksalaisen, vaikken pääsekkään Edward päähänpinttymästäni hevin eroon ;D Ja onko Carlisle siis ihan oikea pressa?
Usean henkilön näkökulmasta toi vaihtelu minulle, onneksi yhden kertojan tapahtumat eivät kaikki ainakaan olleet mitään parin lauseen juttuja. Tuntuu että tuo oli hirveän negatiivista palautetta, mutta oli tää ihan kivaa luettavaa, luen varmasti jatkoakin kunhan sitä tulee :) Niin ja sitten tietenkin, Edward ja muut ihmisenä ??? Myönnetäköön, että se on ainakin minulle aika vaikea kuvitelma. Mutta mutta, laita jatkoa pian, ja kiitokset tästä ;)
Einmal ist keinmal


Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 599
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #7 : 21.03.2009 21:10:11 »
Vähän hyvä! Vaihteeksi rikoinen aihe, ettei edward olekkaan vampyyri. : )))

Jatkatkos vielä, jatkoa odottelen. ; )

Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #8 : 21.03.2009 21:20:27 »
Vohveli: Kiitos. :D Mahtavaa, että uhrasit ensimmäisen kommenttisi tähän ja jatkoa tulee parin päivän sisällä. :D

Elli L: Kiitti. :) Kiva kun pidit... olen jo suomentanut monta lukua varastoon, sillä luvut ovat paljon pidempiä sitten edessä päin ja aika vaikeita suomennettavia. Yritän saada jatkoa aina parin päivän välein.  ;D

Kuurankukka: Kiitti. :) Kannattaa varautu, sillä Capsia tullaan käyttämään vielä paljon enemmän... minuakin se hiukan ärsyttää ja välillä olen laittanutkin ne ihan ilman erikoisuuksia. :D Ja Carlisle tosiaankin on ihan oikea pressa.

Suklaamurunen: Kiitoksia. :D Jep eikä ole kukaan muukaan. ;)
Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

jonnumoi

  • ***
  • Viestejä: 27
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #9 : 21.03.2009 22:02:27 »
Kiitos, kun olet kääntänyt tämän!
Mielestäni tässä ei ollut mitää vikaa, enkä edes kirjoitusvirheitä löytänyt!
Toivon pian jatkoa :)
Never say never

{samba}

  • Someone Broken
  • ***
  • Viestejä: 217
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #10 : 22.03.2009 13:29:08 »
Oih. Tässä oli hyvä ficin alku. Ihana käännös. Mä en saa mitään viisasta, mut tää oli ihana.
Kiitos.
If I say you're the one would you believe me?

Amy Malfoy

  • ***
  • Viestejä: 1 124
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #11 : 22.03.2009 13:34:54 »
Todella hyvää ja selkeää suomennosta :)
Ja mahtava idea, en olisi itse varmaan koskaan löytänyt tätä, jos et olisi ruvennut suomentamaan.

Eli loistavaa työtä ja seuraavaa lukua odotellessa :)

~Amy

Ginin banneri<3
~The End is here: Deathly Hallows Part II~
~Dramione~
”Goalies don't think." - Chris Osgood
                                                                       Kiitos Leijonat <3

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Vs: Käännös: Moving to 1600 Pennsylvania Avenue
« Vastaus #12 : 22.03.2009 16:32:46 »
Jonnumoi: Kiitoksia :D Jatkoa tulee nyt. ;D

Samba: Kiitos kommentistasi. :D

Amy Malfoy: Kiitos! ;D



Toinen luku: Outo tuttu tunne

EPOV:

Yritin tasata hengitykseni ja pyyhkäisin kyyneleet poskiltani.

”Okei, okei... minulla on hyvä, minulla on hyvä... valmiina?” Emmett, joka makasi lattialla, veti pari kertaa syvään henkeä.

”Okei... kerro”, hän sanoi vihdoin. Nousin tuoliltani ja tein homoposeerauksen.

”Mitä haluat tehdä, kun olet aikuinen? Ja tässä hänen vastauksensa siihen: En ikinä tuntenut itseäni lapseksi... äitini sanoo aina, että synnyin 25-vuotiaana”, Emmett repesi taas nauruun.

”Jätkä, kuvittelepa se!” hän huudahti. Katsoin häntä inhoten.

”Enpä usko... täällä on lisää... Kun lopetan koulun, menen yliopistoon, mutta en ole aivan varma mitä aion opiskella. Ajattelin journalismia, tai ehkä haluaisin tulla ala-asteen opettajaksi...” Emmett katsoi minua shokissa.

”Jätkä hei, eikö tuo ole sitä, mitä haluat?” hän kysyi ja katsoi kasvojani. Nielaisin äänekkäästi, halusin... halusin opiskella journalismia... No, se oli kyllä kauan sitten, tai no, vuosi sitten.

”Enpä oikein tiedä, en minä... liian homoa”, yritin nauraa, mutta se oli enemmän tai vähemmän huono yritys. Emmett vakavoitui ja nousi ylös.

”Kuule, ajattelepa sitä... eikö hän pelaa tennistäkin? Ja eikös hän sano rakastavansa englantilaista kirjallisuutta ja kuuntelevansa 30-luvun musiikkia?” Öhöm, en pitänyt siitä, mihin tämä oli kääntymässä.

”Niin, mitä sitten? Enhän minä pelaa tennistä, muistatko? Enkä lue enää mitään vanhoja juttuja. En jaksa enää niitä.” Käännyin ympäri ja katsoin ikkunasta ulos.

”Paskat! Et ole jaksanut mitään sitten viime vuoden... mitä hän teki sinulle?” Kohautin olkiani.

”Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä puhut”, mutisin. Tiesin sen olevan valhetta, ja niin myös hän.

”Kuule, minä rakastan sinua, olet paras ystäväni, olet ollut kamuni sitten... no, aina... mutta sitten viime vuoden olet käyttäytynyt kuin idiootti. Mitä hän teki sinulle? Mitä sinä yönä tapahtui?” Minä nielaisin.

”Ei sillä ole väliä... Ei ole IKINÄ ollut... Unohdin hänet jo ennen... ennen... äh, ei se ole minun ongelmani, että sinä haluat vain YHDEN tyttöystävän.” Kuulin Emmettin nousevan lattialta.

”Minä lähden, soita, kun olet rauhoittunut.” Sitten huoneeni ovi meni kiinni ja olin yksin. Katsoin Isabellan hakemusta, jolle olin vähän aikaa sitten nauranut.

”Typerä tyttö... typerät tytöt... AINA ne pilaavat kaiken.”

BPOV:

Sain laukkuni kärryihin ja suuntasin kohti uloskäyntiä, jonka luona tapaisin isäntäperheeni. Sydämeni hakkasi rinnassani, ajattelin sen voivan hypätä sieltä ulos. Käännyin kulmasta ja siellä he olivat: monia, monia ihmisiä odottamassa kärsimättömästi rakkaitaan, jotka palasivat toiselta puolelta maailmaa. Etsin JOTAKIN, mikä kertoisi, minne minun pitäisi mennä, minulla ei ollut nimiä eikä kuvia, olin yksin. Sitten luin nimeni kyltistä.

Tervetuloa, Isabella.

Vanha mies puku päällään piti sitä ylhäällä. Tunsin pettymyksen tulvahtavan joka puolelle ruumistani. Asuisin joidenkin vanhojen ihmisten kanssa! Mutta hei! Ei sitä ikinä tiedä... kaikki vanhat ihmiset ovat ihan kivoja! Menin miehen luo ja hän hymyili minulle. Hän otti laukkuni kärryistä ja kätteli minua.

”Isabella, eikös? Tervetuloa Amerikkaan, tervetuloa Washington DC:hen. Minun nimeni on Shames.” Hymyilin hänelle hiljaisena, olin liian ujo sanoakseni mitään. Pian tuhannet valonvälähdykset välkkyivät ja minulla oli vaikeuksia pitää silmiäni auki.

”Mitä on tekeillä?” kysyin hämmentyneenä, kun näin kaikkien tuijottavan minua.

”Isabella... hymyile!” ”Juuri noin!” ”Isabella!” Kuinka he tiesivät nimeni? Shames nauroi.

”Sinä kyllä totut siihen.” Olin hämmentynyt. Miksi minun pitäisi? Miksi täällä oli niin paljon ihmisiä, jotka häiritsivät minua? En edes katsonut, minne olin menossa, sillä olin uppoutuneena ajatuksiini. Kun Shames pysähtyi suuren mustan limusiinin eteen, tulin epäluuloiseksi. Mitä oli tekeillä? Hän laittoi laukkuni taakse ja piti minulle ovea auki. Hän meni eteen ratin taakse. ”Ai, nyt minä tajusin, sinä olet autonkuljettaja!” Hän hymyili.

”Tietenkin olen!” Shames vastasi ja nauroi. Minä punastuin. Minun isäni oli autonkuljettaja... Aika... erilaista... Se voisi olla hyödyllistä, mikäli menisin vuoden loputtua koulun tanssiaisiin.

Me ajoimme Washingtonin läpi ja Shames näytti minulle kaikki suuret rakennukset ja jopa Lincolnin patsaan.

”Tämä on kongressitalo...” hän sanoi ja vasemmalla puolellani oli todella suuri, valkoinen rakennus, en saanut edes henkeä!

”Vau!” sanoin ääneen, kun näin Valkoisen Talon lähestyvän. Se oli niin paljon hämmästyttävämpi todellisuudessa. Shames nauroi.

”Joo, se hämmästyttää minuakin joka kerta, kun näen sen. Nyt olemme melkein perillä...” hän sanoi hymyillen. Minä hämmästyin.

”Joten, me asumme lähellä Valkoista Taloa?” Se voisi olla aika siistiä... Saattaisin jopa nähdä presidentin jonain päivänä! Shames nauroi kysymykselleni, mutta ei vastannut siihen. Yhtäkkiä me pysähdyimme, aivan Valkoisen Talon portille.

”Öh, Shames, mitä me teemme Valkoisen Talon edessä?” Shames nauroi.

”Viemme sinut kotiin, tyhmyri!” Portti avautui hitaasti ja huomasin, kuinka ihoani alkoi nipistellä ja päätäni huimasi.

”Minä-tulen-asumaan-Valkoisessa-Talossa?” sanoin hitaasti ja silti epäilin sitä. Shames nauroi jälleen.

”Isabella, älä ole typerä! Masenit ovat sinun isäntäperheesi! Missä oikein ajattelit asuvasi?” 1600 Pennsylvania Avenue on Valkoinen Talo!

Okei, tämä oli erilaista. Voisin elää, syödä, juhlia ja tehdä kaikkea muuta Masenien kanssa. Carlisle Masenin, Yhdysvaltain presidentin. Hänen sanotaan olevan paras presidentti sitten John F. Kennedyn, entä jos hän ei pidä minusta? Shames avasi oveni suurten valkoisten portaiden edessä, jotka johtivat jättimäiselle pääovelle. Katsoin ylös vartijaan oven vieressä ja minua huimasi.

”Älä ole ujo, mene vain sinne ylös... Kaikki odottavat sinua!” Shames sanoi. Tiesin hänen haluavan rauhoitella minua, mutta hän teki aivan päinvastoin. Kävelin ylös portaita ja joka askeleella polveni menivät enemmän hyytelöksi. Vartija avasi 20 jalan korkuisen oven ja astuin ovaali huoneeseen, jonka lattia näytti shakkilaudalta ja niin kiillotetulta, että näin kasvojeni heijastuvan sen pinnasta. Oikealla puolella oli iso, musta piano, jonka päällä oli maljakossa tuoreita, valkoisia ruusuja ja vasemmalla oli huonekaluja ja musta sohvapöytä. En voinut sille mitään, mutta suuni loksahti auki joka askeleella, jotka kaikuivat suuressa salissa. Olin peloissani.

”Kröhm!” Vinkaisin, koska luulin olleeni yksin. Sydämeni alkoi lyödä lujempaa, kun aistin ihmisiä takanani. Okei, Bella, tässä se nyt on, vaikka hän saattaakin olla presidentti ja hän saattaa olla maailman mahtavin mies, mutta hän on vain ihminen! Se ei auttanut ollenkaan. Käännyin joka tapauksessa ympäri. Ja siellä he seisoivat kuin supersankarit. Carlisle Masen, komein presidentti ikinä, vaaleine hiuksineen ja ihanine hymyineen. Hänen vierellään ja käsi hänen kädessään, seisoi Esme Masen. Hänen pitkät, kiharat, ruskeat hiuksensa näyttivät silkiltä, enkä voinut muuta kuin olla kateellinen. Hän myös katsoi minua kuin kadonnutta tytärtään. Ja sitten näin hänet. Parin jalan päässä vanhemmistaan seisoi Edward Masen, kädet ristittynä rinnalleen ja kasvoillaan ilme, joka kertoi hänen mieluummin olevan helvetissä kuin täällä.

”Hei, Isabella! Minä olen Esme! Ja on todella mukavaa vihdoin tavata sinut”, hän sanoi tullen halaamaan minua. Hänen miehensä heti hänen takanaan kätteli minua.

”Kyllä, emme malta odottaa, että saamme oppia tuntemaan sinut!” He katsoivat minua kuin haluaisivat syödä minut, niin iloisina.

”Kutsukaa minua vain Bellaksi! Minusta on todella kivaa olla täällä... Vaikka se onkin järkytys, että tulen asumaan... täällä!” Esme nauroi.

”Usko minua, totut tähän nopeammin, kuin haluat!” Minä hymyilin.

”Voinko mennä nyt?” Se oli Edward. Kaikki olivat hiljaa ja vielä minuutin päästäkin tunsin kysymyksen kaikuvan seinissä. Esmen hymy haalistui hiukan, kun hän sanoi: ”Ja tässä poikamme, Edward.” Edward katsoi poispäin. Jopa kaikista tunteettomin ihminen saattoi sanoa, että hän ei halunnut minua tänne. ”Kyllä, sinä voit lähteä, mutta näytä ensin Bellalle hänen huoneensa!” Joka solu ruumiissani huusi vastalauseita, mutta koska ne olivat vain pieniä tyhmiä soluja, ei kukaan kuullut niitä. Edward pyöräytti silmiään sanomatta sanaakaan ja käveli pois. Esme tönäisi minua kevyesti hänen suuntaansa. Minä seurasin häntä, neljän jalan päässä. Viiden minuutin päästä en ollut enää varma, veisikö hän minut huoneeseeni. Sitten hän yhtäkkiä nyökäytti päällään oikean puolimmaista ovea kohti.

”Olkaapa hyvä”, hän sanoi kääntymättä ympäri. Sitten hän vain käveli pois.

”Kiitti, idiootti”, mutisin ja olin varma, ettei hän kuullut sitä.

Huoneeni oli aivan mahtava! Sitä kutsuttiin keltaiseksi ovaalihuoneeksi ja se oli toisessa kerroksessa. Olin varma, että se oli paras huone koko talossa, sillä se oli keskellä Valkoista Taloa ja sieltä oli upeat maisemat. Huoneeni oli keltainen, tietysti. Keltainen ei oikeastaan ollut lempivärini, mutta oli se ihan hyvä. Minulla oli iso sänky ja oma sohvaryhmä, taulutelevisio ja oma kylpyhuone. Käytävän oven ja kylpyhuoneen oven lisäksi minulla oli vielä kaksi muuta ovea. Toisesta niistä pääsi toiseen makuuhuoneeseen ja toinen... no... sanotaanko, että aloin kiljua todella kovaa ja sekuntia myöhemmin siellä oli kolme SWAT:in jäsentä. Mikä sai minut kiljumaan? Se, että minulla oli oma vaatehuone, joka oli täytetty sadoilla puvuilla ja kengillä ja hameilla ja farkuilla ja t-paidoilla ja kaikella. Kaaduin sängylleni, enkä voinut lopettaa nauramista. TÄMÄ OLI MAHTAVAA!

EPOV:

Limusiini ajoi portista. Siellä hän oli, meidän 'täydellinen uusi perheenjäsenemme'. Näin limusiinin pysähtyvän, enkä voinut vastustaa uteliaisuuttani, joka virtasi lävitseni.

Onko hän lihava vai laiha? Ovatko hänen rintansa suuret vai pienet? Onko hän pitkä? Onko hänellä pitkät sääret? Onko hän kaunis? Ja siellä hän oli. Seisoen isojen portaiden edessä ja katsoen sisäänkäyntiä. Niin pelästyneenä ja hämmentyneenä. Minä hymyilin. Hän muistutti minua niin paljon, kun itse astuin taloon ensimmäisen kerran, kolme ja puoli vuotta sitten. Shames sanoi hänelle jotain ja hänen silmänsä laajenivat ja hän alkoi kävellä rappusia ylös. Kuin enkeli, aurinko heijastui hänen ruskeista hiuksistaan ja hänen kätensä olivat puristuneina yhteen.

”EDWARD! TULE-ALAKERTAAN-HETI!” äitini huusi KOKO talon läpi. Siirryin pois ikkunan luota ja nipistin itseäni. Mikä sinussa on vialla, Edward? Hän on vain yksi tyttö. Juoksin alakertaan. Juuri ajoissa, koska sekuntia myöhemmin ovi avautui ja hän astui sisään. Hän katseli ympärilleen suu hiukan auki. En voinut muuta kuin hymyillä taas, hän oli niin hämmästynyt kaikesta. Hän ei edes nähnyt mitään.

”Kröhm!” selvitin kurkkuani ja hän jäykistyi heti. Minulla oli ongelmia olla nauramatta. Hän oli niin peloissaan. Vihdoin hän kääntyi ympäri ja vanhempani alkoivat jutella hänen kanssaan. En kuunnellut, se oli aina samaa vanhaa. Hauska tavata, kuinka voit, voi, minä voin hyvin. Pudistin päätäni kevyesti.

”Kutsukaa minua vain Bellaksi! Minusta on todella kivaa olla täällä... vaikka se onkin järkytys, että tulen asumaan... täällä!” Katsoin ylös ja sydämeni alkoi lyödä nopeammin. Hän hymyili vanhemmilleni, jotka olivat kuin sulaa vahaa hänen käsissään. Hänen hymynsä sai minun koko ruumiini särkemään, tunsin olleeni poistyönnettynä liian kauan. En voinut sietää sitä enää.

”Voinko mennä nyt?” kysyin ja kaikki hiljenivät. Tarvitsin ilmaa, kaukana hänestä. Tarvitsin aikaa ajatella.

Ja tässä on poikamme, Edward!” kuulin äitini sanovan. Vaikka katseeni olikin käännettynä toiseen suuntaan, tunsin Bellan silmien polttavan reikiä päähäni. ”Kyllä voit lähteä...” Koko vartaloni rentoutui. ”Mutta näytä ensin Bellalle hänen huoneensa.” MIKÄ ON OIKEIN VIALLA TÄSSÄ PÄIVÄSSÄ? Miksi kaikki vihaavat minua? Käännyin ympäri ja kävelin pois. Ajattelin, ettei se olisi niin vaikeaa kävellä hänen edellään. Kuulin hänen askeleensa takaani, mutta hän ei yrittänyt puhua kanssani. Olin kiitollinen siitä. Uudestaan ja uudestaan muistutin itseäni siitä, että hän oli vain toinen tyttö. Nyökkäsin päälläni hänen oveensa päin ja sanoin: ”Olkaapa hyvä.” En kääntynyt ympäri tai pysähtynyt, kävelin vain viimeiset metrit huoneeseeni. Ja sitten kuulin sen, todella hiljaisen ja melkein erottamattoman äänen.

”Kiitti, idiootti.” Jäykistyin kesken liikkeen ja käännyin nähdäkseni hänen ovensa sulkeutuvan. Mielenkiintoinen tyttö, ehkä hän ON erilainen.
Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

jonnumoi

  • ***
  • Viestejä: 27
Oii<33
Pidin tästä luvusta kovasti. Alussa olin jonkn aikaa aika pihalla, mutta sain myöhemmin taas juonesta kiinni.
Tuiskin maltan odottaa jatkoa :D
Never say never

Idiela Cullen

  • Vampyyri
  • ***
  • Viestejä: 34
  • Playing with fire
Tosi hauska ficci, repeilin hieman tai oikeastaan koko ajan lukiessani tätä :D hyvin suomennettu myös! luin jo vähän alkuperäistä versiota eteenpäin, kun en jaksanut odottaa uutta suomennosta, mutta tietenkin luen myös suomennetun tekstin :)

Jatkoa odotellessa!
It's impossible to you, not impossible to me.

Veronika

  • ***
  • Viestejä: 168
  • mister
Pidän tästä ficistä paljon! Olen lukenut englannin kielistä versiota eteenpäin, koska en jaksa odotella suomennoksia, ;D

jatkoa odotellessa :D
another stranger

entinen vohveli

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 599
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Carlisle Amerikan presidentti!? 8DD Tää on niin paras. 8)) Ja Edwardkin muka naistenmies. : D

Jatka ihmeessä, ja vähän äkkiä! <3

Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

{samba}

  • Someone Broken
  • ***
  • Viestejä: 217
hahahahahahahahaha
Ihana... Toi Edwardin asenne...
Ihana.
Kiitos.
If I say you're the one would you believe me?

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Kiitoksia kommentoijille! :D

Kolmas luku: Klaustrofobinen

BPOV:

Olin juuri tyhjentänyt matkalaukkuni (vaikka en luultavasti tulisi käyttämään omia vaatteitani), kun kuulin koputuksen.

”Sisään!” sanoin iloisesti, mutta kukaan ei tullut.

”Minun nimeni on Eliza, saanko tulla sisään?” pieni ääni pyysi oven toiselta puolelta ja yritin olla purskahtamatta nauruun.

”Kyllä, Eliza, kuten sanoin, voit tulla sisään.” Minulla ei ollut aavistustakaan, kuka hän oli, mutta kun näin hänen kirkkaansinisen palvelusasunsa, minulle tuli outo tunne, että olin unohtanut jotakin. Hän kumartui eteeni ja katsoi minua ujosti hymyillen.

”Minä olen Eliza ja olen sinun palvelijasi. Minä vastaan huoneestasi, vaatekaapistasi, kylpyhuoneestasi, siitä mitä puet päällesi ja aikataulustasi.” Suuni loksahti auki. Minulla palvelija?! Minulla on aikataulu?”

”Öh... kiitos, Eliza”, sanoin ja epäröin. Mitä hän odotti?

”Oletko päättänyt, mitä aiot pukea yllesi päivälliselle tänään, neiti?” Olin aivan ällikällä lyöty, ensinnäkin, hän kutsui minua neidiksi! Ja toiseksi, minun täytyisi päättää jotakin tällaista?

”Enkö voi vain olla näissä vaatteista, jotka minulla jo ovat?” Hän katsoi minua silmät suurina.

”Saanko auttaa sinua päättämään, neiti?” Se ei oikeastaan ollut kysymys, vaan enemmän tai vähemmän mukavasti muotoiltu vihje, että minä todella tarvitsin apua ja että minulla oli yhtä paljon käytöstapoja kuin norsulla posliinikaupassa.

”Totta... totta kai!” sanoin epävarmana siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Toinen kumarrus ja hän katosi toiseen maailmaani, vaatehuoneeseeni. Yritin seurata häntä, mutta ennen kuin edes pääsin sinne, hän tuli ulos mukanaan kolme vaihtoehtoa. Hän katsoi minua ja antoi lyhyen haltermekon. Se oli mustavalkoinen kokoon kerätyn helman kanssa ja se ylettyi juuri polvieni yläpuolelle. Rintojen alla oli suuri musta nauha, joka sai rintani näyttämään suuremmilta kuin mitä ne oikeasti olivat. En ole ikinä pitänyt itseäni kauniina, mutta kun näin itseni peilistä puettuna siihen mekkoon, näytin melkein tyrmäävältä. Hän antoi minulle vielä valkoiset sandaalit, joissa oli rusetit. Olin erittäin kiitollinen sandaaleista, sanotaanko vaikka, että minulla ei ole koskaan ollut onnea korkojen kanssa...

”No nyt näyttää paremmalta... Päivällinen on katettuna 15 minuutin kuluttua suuressa ruokasalissa”, Eliza sanoi. Olin juuri kysymässä häneltä, missä ruokasali oli, mutta hänen hälyttimensä alkoi piippaamaan. Onko hän tohtori, tai jotain? Hän luki viestin ja muuttui vakavaksi.

”Voi ei, hätätilanne, joku on tilannut vääriä kukkia huomiselle juhla-aterialle. Minun täytyy mennä!” Hän pyrähti ovelle.

”Mutta...” keskeytin, kun näin hänen jo sulkeneen oven.

EPOV:

Olin juuri saanut työnnettyä valkoisen paitani tummansinisten farkkujen alle ja olin juuri miettimässä, käärisinkö hihani ja jättäisinkö pari nappia kauluksesta auki, kun uusi iPhoneni alkoi soida. Painoin kaiuttimen päälle.

”Jep!” sanoin ja käännyin pois peilin edestä.

”Miten menee?” Jazz kysyi. Istuin sohvalle ja venytin jalkojani.

”Kaikki on niin tylsää juuri nyt! Olen juuri laittautumassa valmiiksi päivälliselle, enkä ole tehnyt tänään mitään.” Jasper alkoi nauraa.

”Oletko taas kotiarestissa?”

Minä naurahdin. ”Äh, en, pahempaa.”

”Pahempaa? Mikä voi olla pahempaa?”

”Bella saapui tänään!” sanoin korkealla, todella homomaisella äänellä. Jasper nauroi.

”Älä viitsi, lyön vetoa, ettei hän ole niin paha, kunhan tutustut häneen!”

”Siinä se ongelma onkin! Minä en halua! Voisinkohan minä vain saada hänet lähtemään?” kysyin epätoivoisesti. Jasper nauroi uudestaan.

”Mitä tarkoitat noilla oudoilla jutuillasi? Onko hän niin ruma, ettet ole kiinnostunut lainkaan?” Minä huokaisin.

”Se... se... on ihan okei, en tiedä mistä se johtuu. Ehkä se on hänen tapansa hymyillä. Niin viattomasti, ja se, kun hänen hiuksensa näyttävät auringossa sulalta toffeelta... Tai sitten se on vain se, että hän on selän takana puhuja...”

”Ai... Odotapa hetki”, Jasper keskeytti minut. ”Ei tuo kyllä siltä kuulosta, että haluat päästä hänestä eroon...” Minä nauroin.

”Voi, kyllä haluan! Lasken jo nyt päiviä siihen, kun hän lähtee kesäkuussa... Enää vain kuusi kuukautta! Kylläpä se aika lentää!”

”Hänhän tuli vain muutama tunti sitten!” Minä nielaisin.

”Jazz... Minun täytyy mennä... Puhutaan myöhemmin.”

”Nähdään... Ja... pidä hauskaa!” hän sanoi ja nauroi taas. En voinut kestää enää. Minun täytyi lopettaa. Typerä Jasper...

BPOV:

Lysähdin tuolille uupuneena. Tässä typerässä talossa oli 50 000 käytävää ja 5 000 000 huonetta ja sikäli kuin itse tiesin, olin jumissa jossain huoneeni ja ruokasalin välillä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, minne mennä. En edes tiennyt, missä itse olin, saatikka missä huoneeni oli. Pitkä tarina tiivistettynä: Olin eksyksissä! Eksyksissä Valkoisessa Talossa. Kuulostaa halvan kauhuelokuvan nimeltä. Katsoin uutta Fossil -kelloani. Mahtavaa, se oli 21.15. Olin virallisesti 15 minuuttia myöhässä ensimmäiseltä illalliseltani Yhdysvaltain presidentin kanssa. Jos huomenna syttyy sota Saksaa vastaan, niin ainakin tiedetään, ketä syytetään. Katselin ympärilleni epätoivoisesti, yrittäen löytää jotakin, mikä voisi antaa vinkin siitä minne mennä. En kyllä uskonut heillä olevan täällä minkäänlaisia kylttejä.

EPOV:

Vivaldin Neljä vuodenaikaa soi pehmeästi taustalla samalla, kun ilma tuntui pingottuneelta. Isäni oli hiukan hämmentynyt ja Esmellä oli huolestunut ilme kasvoillaan, ainoa henkilö joka hymyili, olin minä! Ja miksi? Oli illallisaika, jo puolen tunnin ajan oikeastaan, ja meidän erityisvieraamme, täydellinen Bella, oli kadoksissa. Venyttelin käsiäni ja päästin äänekkään haukotuksen.

”Tiedäthän, isä, pihvini höyry, joka on kyllä jo nyt kylmää, sai vatsani melkein täyteen. Ehkä vielä vähän paahtopaistin höyryä, ja olen täynnä!” Isä katsoi minua murhaavasti ja nauruni kaikui seinistä saaden huoneen vielä pingottuneemmaksi. Tämä oli loistavaa!

”Haluatteko minun lämmittävän ruokanne uudelleen, herra presidentti?” tarjoilija kysyi. Minä hymyilin.

”Oi, minunkin myös... Ja muuten, minä en ota tänään jälkiruokaa, olen jo aivan täynnä.” Äiti katsoi minua varoittavasti. Juuri silloin ovi aukesi ja Eliza astui sisään.

”Olen todella pahoillani, että häiritsen, herra presidentti, mutta en löydä neiti Swania mistään, hän ei ole huoneessaan.” Hymyilin niin leveästi, että poskiini alkoi sattua. Isä rypisti kulmiaan ja tiesin olevani pulassa.

”Edward, mene etsimään Bellaa.” Katsoin häntä yllättyneenä. Hän ei voinut olla tosissaan! ”Nyt!” hän sanoi vihaisesti ja nousin ylös lähteäkseni etsimään neiti Täydellisen Verkkaista!

BPOV:

Istuin edelleen keskellä ei mitään. Aikaa oli kulunut 40 minuuttia ja olin edelleen eksyksissä. Tämä oli jo liikaa. Olin eksynyt tähän helvetin hirviötaloon. Kuinka tätä voi edes kutsua taloksi?! Kiedoin käteni polvieni ympärille ja painoin pääni niihin. En aio itkeä. En aio itkeä. En aio itkeä. Ja siinä se oli. Ensimmäinen kyynel tipahti kädelleni ja tunsin sen polttavan ihoani. Toinen ja kolmas seurasivat perässä. Ei, tämä ei ole minun tapaistani. En aio luovuttaa! Avasin ikkunan. Tarvitsin happea. Kylmä tammikuun ilma nipisteli ihoani ja varmistin hengittäväni sisään niin paljon, kuin mahdollista. Minun piti selvittää ajatukseni ja tämä sotku. Kylmä tuuli puhalsi ikkunan läpi ja pyyhkäisi hiukset kasvoiltani. Se tuntui paremmalta. Viimeisen kerran, kun suljin silmäni, lupasin itselleni löytää tien ulos heti, kun avasin seuraavan kerran silmäni.

”Täällä on 132 huonetta, 32 kylpyhuonetta ja kuusi kerrosta majoittaen kaikki ihmiset, jotka asuvat täällä, työskentelevät täällä ja vierailevat täällä.” Silmäni rävähtivät auki ja vieressäni seisoi Edward, nojaten ikkunasta ulos.

”Mitä sinä täällä teet?” kysyin ja yritin kuulostaa ärsyyntyneeltä, epäonnistuin siinä surkeasti.

”Täällä on myös 421 ovea, 147 ikkunaa, 28 takkaa, seitsemän portaikkoa ja kolme hissiä.” Tuijotin häntä, kuin hän olisi mielisairas, ja ehkä hän olikin.

”Mitä sinä oikein puhut?” Hän hymyili minulle, nauttien tiedosta, että oli onnistunut yllättämään minut.

”Puhun 132 huoneesta, 32 kylpyhuoneesta, kuudesta kerroksesta, 412 ovesta, 147 ikkunasta, 28 takasta, seitsemästä portaikosta JA kolmesta hissistä.” Taisin näyttää enemmän kuin hämmentyneeltä, sillä hän alkoi nauraa nähtyään kasvoni. Hän käätyi ympäri ja nojasi ikkunaan kohauttaen olkiaan.

”Halusin sinun vain tietävän, että on ihan okei eksyä täällä. Varsinkin ensimmäisellä kerralla... yöllä... miten tahansa.” Pyöräytin silmiäni. Juuri, kun ajattelin hänen olevan ihan kiva, hän tulee ja pilaa kaiken. ”Älä viitsi, minä vien sinut ruokasaliin.” Hän tuli pois ikkunalta suljettuaan sen ja tarttui ranteeseeni. Hän veti minut hissiin ennen kuin kerkesin sanomaan mitään. Pidätin hengitystäni ja pian jalkani alkoivat tuntua hyytelöltä. Hissin ovet sulkeutuivat ja minulle tuli kuuma. Yritin viilentää itseäni seisomalla aivan ilmanpuhaltimen alla. Hengitykseni muuttui raskaammaksi ja puhaltelin epätoivoisesti tuuletinaukkoon.

”Toimiiko tämä laite?” Edward katsoi minua uteliaasti ja huolestuneesti.

”Oletko kunnossa?” hän kysyi yllättyneenä. Minua huimasi ja tuijotin monitoria oven yläpuolella.

”Liikummeko me ollenkaan? En tunne mitään. Onko täällä sinusta liian kuuma? Onko täällä sinusta tarpeeksi happea?” kysyin epätoivoisesti salatakseni paniikin. Nojasin seinään ja yritin tasata hengitystäni. Edward hymyili yhtäkkiä ja astui minua kohti. ”Älä, älä, älä tee tuota... Voit saada hissin pysähtymään tai rikkoutumaan...” selitin. Edwardin hymy vain leveni.

”Olet klaustrofobinen, etkö?” hän kysyi ja astui toisenkin askeleen minua kohti. Nostin käteni kieltääkseni häntä jatkamasta matkaa.

”Kiva deduktiivinen perustelu, Sherlock Holmes. Kerro jotain, mitä en tiedä!” Yritin hengittää hitaasti, sisään ja ulos. Edward nauroi.

”Näytät aivan siltä, kuin synnyttäisit!” Kurtistin kulmiani.

”Ihanko totta? Itse asiassa, niin olenkin. JA SE ON SINUN!” Hän lopetti nauramisen heti ja minä hymyilin tyytyväisenä. Sitten hänen ilmeensä muuttui. Se ilme kertoi minulle, että hän suunnitteli jotakin, mikä säikäyttäisi minut totaalisesti. Hän nappasi kiinni suoristetusta kädestäni ja vetäisi minut syliinsä. Minä kirkaisin, sillä minä todellakin liikuin hississä. Hän hymyili minulle.

”Näitkö? Sinä kävelit hississä, eikä mitään tapahtunut.” Vedin käteni pois, mutten uskaltanut vetäytyä pois kokoaan, ja hän tiesi sen.

”Se oli tuuria, typerys!” Hänen hymynsä leveni.

”Ohoh! Sinä todella yrität haastaa minut! No, sitten minun täytyy havainnollistaa se sinulle uudestaan!” Ja ilman mitään varoitusta hän hyppäsi ilmaan. Suljin silmäni ja aloin kiljua. Mutta mitään ei tapahtunut. Hän jatkoi hyppimistä ylös ja alas, ylös ja alas, ja minä jatkoin kiljumista. ”Älä viitsi, Bella, tämä on hauskaa!” hän lopetti juuri lauseensa, kun yhtäkkiä valot sammuivat.

”Täydellistä, herra Masen, idiootti! Mitä nyt?!” huusin ja ihan kuin se ei olisi jo ollut tarpeeksi, me kuulimme todella kovan nitinän hissin seinästä ja yhtäkkiä hissi alkoi pudota. Tunsin kuinka minut vedettiin takaisin ja yritin pitää Edwardista kiinni, mutta hänkään ei ollut vakaa, joten kaaduin selälleni ja hän kaatui päälleni. Aloin kiljua. Tämä on elämäni loppu. Minä kuolen. Ja sitten, yhtäkkiä, hissi pysähtyi ja olin edelleen yhtenä kappaleena. Rintakehäni nousi ja laski nopeammin kuin koskaan ennen.

”Oletko kunnossa?” Edward kysyi. Hän makasi vieläkin päälläni. Nyökkäsin ja muistin sitten, ettei hän voinut nähdä sitä.

”MIKSI SINUN TÄYTYI HYPPIÄ? MIKSI ET VOINUT VAIN LOPETTAA, KUN PYYSIN?” huusin ja hänen päänsä nytkähti taaksepäin yllätyksestä.

”Tarkasti ottaen, et pyytänyt”, hän sanoi ja saatoin kuulla hänen hymyilevän. Kiljaisin ja aloin lyömään häntä.

”EDWARD! PÄÄSTÄ-IRTI-MINUSTA! NYYYYT!” Edward alkoi nauraa ja nousi ylös.

”Olet ensimmäinen tyttö, joka ikinä on sanonut minulle noin”, hän sanoi ja jotenkin hän löysi käteni ja nosti minut ylös. Aloin irrottaa hiuksiani huulikiillostani ja pian valot palasivat. Huokaisin helpotuksesta. Hissin ovet avautuivat ja minä marssin käytävälle.

”Kiitoksia siitä, että todistit etteivät hissit ole ollenkaan vaarallisia. OLET TOTAALINEN IDIOOTTI, EDWARD MASEN!” Edward nauroi ja oli juuri sanomassa jotakin, kun Esme ja Carlisle saapuivat.

”Siellähän sinä olet, Bella. Oletko kunnossa?” Esme kysyi. Yritin hymyillä.

”Öh... olen todella pahoillani, etten ollut illallisella... Minä todella yritin päästä sinne, mutta... eksyin...” Tuijotin lattiaa. Esme laittoi kätensä selälleni.

”Me olemme jo syöneet, mutta siellä on vielä ruokaa sinulle ja Edwardille. Edward, näytä hänelle ruokasali.” Katsoin ylös. Illallinen kahdestaan Edwardin kanssa? Ei ikinä.

”Minulla ei oikeastaan ole nälkä... varmaan johtuu aikaerosta... Luulenpa, että menen vain nukkumaan... Olen todella... väsynyt.” Esme ja Carlisle tuijottivat minua yllättyneinä.

”Totta kai, kultaseni... Mitä vain, mikä tekee sinut iloiseksi. Huoneesi on kolmas oikealla.” Nyökkäsin kiitollisena ja lähdin katsomatta Edwardiin.

.............................

Kävelin edestakaisin huoneessani pystymättä nukkumaan, koska olin niin nälkäinen. Typerä Edward. Typerä, typerä Edward. Typerä, typerä ylpeys. Kello oli jo yksitoista yöllä ja päätin juuri lähteä etsimään keittiötä itsekseni, kun kuulin jonkun koputtavan oveeni. ”Sisään”, sanoin, mutta kukaan ei vastannut.

”Sisään!” Ei vieläkään vastausta. Pyöräytin silmiäni ja kävelin ovelle. Typerä, idiootti, typerä E... Oven edessä oli McDonald's paperipussi ja siihen oli kiinnitetty lappu.

Olet huono valehtelemaan,

E.

Hymyilin, ja ensimmäistä kertaa tunsin Edwardia kohtaan jotain muutakin, kuin vihaa.
Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

Napp

  • ***
  • Viestejä: 181
    • terroristiterrieri
8DD
tä on just kivoin !