Ikäraja: S
Kirjoittajana minä, Rota, omistan kaikki oikeudet alla olevaan tekstiin, sitä ei saa kopioida ilman lupaa muuta kuin omaksi iloksi. Näin siksi, että viime aikoina tekstini ovat levinneet vääriin paikkoihin luvattomasti. Muistathan, että kopioiminen luvatta on tekijäinoikeuslain rikkomista ja rangaistava teko. Tämä teksti sopii kaikille, ikärajaa siis ei ole. Teksti pohjautuu Amandra Marshallin lyriikoihin Let it Rain. Päiväni saa pelastaa kommentoimalla. (:
Anna sen sataa
Ne viattomat silmät tuijottavat minua näkemättä mitään, tai en tiedä mitä ne näkivät. Seison lastenvuoteen äärellä ja katselen niitä kirkkaita silmiä, ne loistavat kuin siniset pienet tähdet. Hetken ajan annan katseeni kiertää ympäri huonetta, vaaleanpunaiset seinät, valkoiset listat lattiatasossa, kirsikan sävyinen parkettilattia, vaaleankeltaiset ja nallekuvoiset verhot, valokuvia hyllyillä, pehmoleluja, mobiili vauvansängyn yläpuolella, siitä riippuu tähtiä. Samanlaisia tähtiä kuin silmäsi. Katsellessani sinua tiedän että sinusta tulee tähti ja ihmettelen kuinka olin onnistunut antamaan maailmalle jotain niin kaunista.
Kaikki ne ohikiitävät hetket, tahdon pitää sinut vain lähelläni, suojella maailman risteiltä, täydellisiltä rikoksilta. Tahdon pitää sinut, lapsikultani, nallekarhujen ja satujen maailmassa. Tahdon antaa sinulle koko maailman keijuineen ja kertomusten prinsessoine kaikkineen. Sinä olet kaikkeni. Vaikka kuinka yritin pitäytyä siinä hetkessä, sekuntit vierivät ohitseni ja joka päivä näen sinun varttuvan. Vanttera pikku tyttö, he sanovat, ja minä myöntelen hymyillen, keittäen lisää kahvia. Ei ollut täydellistä alibia piilottaa kyyneleitä sisälleni. Ne kyynelpisarat hukkuvat syytösten syvään lampeen, juuri sellaiseen kirkkaaseen kuin niissä kirjoissa joita sinulle luen, vaikket niistä vielä mitään ymmärräkään.
Kuinka minä sinua niin kovasti rakastankaan, syytökset kalvavat sisintäni, puolustaudun, ei ollut helppoa olla ymmärtäväinen ja miellyttävä. Isääsi en ole nähnyt sen jälkeen, kun katosimme pimeyteen, sinä ja minä. Luulen, mutta se on salaisuus, että hän on siellä minne pahat miehet ovat menneet, sellaisesta paikasta en sinulle tahdo vielä kertoa. Mutta kulta, lintuseni, yhdessä me käymme läpi pimeän yön löytääksemme valon elämäämme. Silitän vaaleita pikku kiharoitasi ja nostan sinut syliini. Ihosi on pehmeämpää kuin kaunein kiinalainen silkki ja kasvosi kauniimmat kuin yhdelläkään enkelillä koskaan. Sinä olet ja tulet aina olemaan oma pikku prinsessani, tyttöseni. Suljen silmäni ja heijaan sinua sylissäni.
Ne ensi askeleet, jotka otit, tekevät minut edelleen surulliseksi. Pikku hiljaa olet valmis astumaan maailmaan, siihen maailmaan, jossa sadeveden seassa on rakennuksia syövyttävää happoa, siihen maailmaan, jossa rikolliset elävät ja tekevät pahojaan. Valmistelen sinua. Kerron kuinka vieraille ei saa puhua, eikä heiltä saa ottaa vastaan karkkia tai leluja, että sinun tulee odottaa tarhassa kunnes tulemaan hakemaan sinua. Ja kun tulen, kaappaan sinut sylissäni ja pyöritän ilmassa kuullakseni sen heleän lapsen naurun.
Radiossa kerrotaan taas kuinka elämä on yhtä kuolemaa, Juice Leskinen laulaa siitä, uutisten lukija kertoo bussionnettomuuden uhreista, ja minä puristelen käsiä hermostuneena sylissäni. Tule ja tartu käteeni, kuljetaan yhtä matkaa, en halua että eksyt elämän pimeyteen kulta. Ja sinä sanot: "Äiti, minä olen jo iso tyttö, osaan kyllä mennä yksin tien yli. Ensin pitää katsoa vasemmalle, sitten oikealle - ja sitten taas vasemmalle, ja saa mennä vasta kun kummastakaan suunnasta ei tule autoja." Aivan oikein kultaseni, mutta elämä ei ole aina niin yksinkertaista ja mustavalkoista, sitä sinä et vielä ymmärrä. "Ihan totta äiti, ei minua pelota", sanot ja käännät siniset silmäsi omiini. Niin viattomat ja kauniit. Se saa minut ymmärtämään, antaa sen sataa. Elämää ei saa ohjata, se kulkee omaa polkuaan olematta risti, se on mahdollisuus.
