Kirjoittaja Aihe: Oi, jalo Picasso (S, General)  (Luettu 1791 kertaa)

Bulla

  • Vieras
Oi, jalo Picasso (S, General)
« : 14.02.2009 18:03:38 »
alaotsikko: a.k.a Reilukerho kokoontuu jälleen. Ystävänpäivä/ystävyyshaaste

Nimi: Oi, jalo Picasso
Kirjoittaja: Bulla
Genre: General/Humor
Paritukset: Ei ole (Tai jos joku väenvängällä vääntää, niin Remus/Sirius)
Ikäraja: Sallittu
Summary: Tylsä historiantunti + Remus, jolla on liikaa vapaa-aikaa = Not so good.
A/N: Finin ystävyyshaasteeseen, näin ystävänpäivän kunniaksi.

Oi, jalo Picasso

Luokkahuone kylpi kultaisessa syksyn valossa. Sen porrastettu lankkulattia oli täytetty tummilla paripulpeteilla, jotka oli koristettu väsyneillä, kyllästyneillä ja tylsistyneillä oppilailla. Kiviseinät hohkasivat kylmää ja pöly pyöri huoneessa, valo tanssien sen hiukkasilla.

Taikuuden historia ei kuulunut kenenkään tylypahkalaisen lempiaineisiin. Tunnit koostuivat aina hiljaa istumisesta ja kirjoittamisesta, professori Binnsin monotonisen äänen säestäessä taustalla.

Sirius Musta ei ollut tunnettu kärsivällisyydestään tai hyvästä keskittymiskyvystään. Yleensä hän oli ensimmäinen keksimään hupia tylsällä tunnilla tai järjestämään pienen kohtauksen, jos tarve vaati. Sinä päivänä hänetkin oli lannistettu Binnsin äänen voimalla. Puoliksi maaten pulpettinsa päällä, hän oli tukenut päänsä käsien päälle eikä jaksanut edes teeskennellä valppautta.

Siihen asti Remus oli pakottanut itsensä kirjoittamaan muistiinpanoja. Tai oli pikemminkin lumonnut sulkakynänsä raapustamaan koko Binnsin jorinan ylös, ja tuijottanut samalla mitään näkemättömin silmin eteensä jo hyvät kolmekymmentä minuuttia. Siinä aikana hän oli laskenut Binnsin takana näkyvän seinän jokaisen tiilen kolmesti. Ensimmäisellä kerralla niitä oli ollut 372, sitten 400 ja lopulta 386. Harkiten siirtymistä lattian lankkuihin, Remus käänsi katsettaan ja näki silmäkulmastaan, miten Siriuksen silmät räpsyivät väsyneenä.
Eikä ihmekään, Remus ajatteli huvittuneena, hän ja James valvoivat koko yön yrittäessään jahdata ja ajella kaljuksi Voron uutta kissanpentua. Norriska-niminen kissa oli osoittautunut pirunmoiseksi olennoksi, kun se oli naukunut väärällä hetkellä ja altistanut Siriuksen ja Jamesin kuukauden jälki-istunnolle. Sen jälkeen sillä oli ollut pokkaa näyttää lähes tyytyväiseltä, ennen kun se oli keinahdellut nurkan taakse, häntä ylväästi pystyssä.

Remus nojautui hieman taaksepäin tuolissaan ja läimäytti itseään henkisesti, kun Binns käänsi kirjan sivua ja jatkoi jo toistakymmentä minuuttia kestänyttä siteeraustaan nuijasodista. Miksi sinä otit historiaa, senkin typerä idiootti, hän parkaisi mielessään ja ajatteli katkerasti Jamesia ja Peteriä, jotka olivat täysin tyytyväisinä yrttitiedon tunnilla, väistelemässä lihansyöjäkasveja.

Hän huomasi, miten Siriuksen silmät pilkkivät yhä raskaammin. Lähes hypnotisoituna hän seurasi luomien liikettä, jotka peittivät yhä uudelleen harmaat silmät, ja tummien, melkein naisellisten ripsien räpsyntää. Ne lähes koskettivat korkeita poskipäitä ja nousivat sitten taas kohti tummia kulmia, vain laskeutuakseen uudestaan. Viisi minuuttia, korkeintaan, Remus ajatteli kuivasti, muttei tehnyt liikettäkään havahduttaakseen ystäväänsä. Hän ei aikoisi olla Sirius Mustan väsyneen vihan kohde.

Vilkaisten heilurikelloa Binnsin läpi, Remus laski, että luentoa oli jäljellä vielä puoli tuntia. Purren hammasta hän yritti päästä juonesta kiinni, mutta alle minuutissa hänen katseensa harhaili taas pitkin seiniä.

Nyt Sirius oli viimein nukahtanut, raskas hengitys humisten nenässä. Kukaan ei näyttänyt huomaavan, kaikki olivat liian keskittyneitä omaan tylsyyteensä ja mitä Binnsiin tuli? Hänen edestään olisi voinut kulkea marssiva lauma elefantteja, eikä hän olisi edes värähtänyt.

Remus sai idean. Oli kuin punaisiin pukeutunut pikku-Remus olisi istahtanut hänen olkapäälleen, hiilihankoaan heilutellen. Remus kurotti taikasauvaansa kohti ja vilkaisi sitten pahaa-aavistamattomaan Siriukseen, joka tuhisi tyytyväisenä.
”Inktus”, hän kuiskasi ja päästi sisäisen Picassonsa vapaaksi.

Jäljellä ollut vartti kulki joutuisasti sen jälkeen, kun Remus oli saanut työnsä tehtyä. Kello soi, eivätkä oppilaat vaivautuneet peittämään helpotuksen huokaustaan, noustessaan ylös ja häviten ovesta ulos kymmenessä sekunnissa.

Remuskin nousi, heilauttaen laukkunsa olalleen. Katsahtaen nukkuvaa ystäväänsä, jonka yleensä komeita kasvoja koristi nyt liuta erilaisia rumia sanoja, tikku-ukkosarjakuvia ja muikeat viikset, hän napautti sauvallaan muistiinpanopinkkaansa, joka monisti itsensä käden käänteessä. Tunkien toisen pinon paperia Siriuksen käsivarren alle ja toisen laukkuunsa, hän loikki tyytyväisenä portaat alas ja sulki oven perässään, antaen jalosti Siriukselle mahdollisuuden kuitata univelkansa.

Sitä vartenhan ystävät olivat.

A/N: Hyvää ystävänpäivää, FinFanFun :)
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 23:16:42 kirjoittanut Pops »