A/N: Anteeksi nyt kun tämän jatkon kanssa on kestänyt niin kauan. On nyt vaan ollut niin paljon kokeita ja muuta, että ei ole jäänyt paljon aikaa kirjottamiselle. Mutta nyt on kuitenkin kokeet vihdoinkin loppu ja pystyn taas keskittymään tähän!
Kiitos kommentista,
mAngo Ja kiitos
eFFy, kyllä piristi oikein kovasti, onhan se aina ihanaa, kun joku sanoo, että pitää tästä
Kiitos
koete Ja kiitos
Lerosa, mustakin Lily ja Scorpius on niin ihana paritus!
Mutta eikös tuolla valvojaoppilaiden kylpyhuoneessa ole k15 ikärajan ficit ja tämä on vain k13.
Kiitti
Michell, ihanaa kun tykkäsit
Kiitos kommentista
Grppi, kiva kuulla että tykkäät Kaitlinista
Ja kiitos
Nabi, kyllähän se inspiraatio on usein miten tosi helppo löytää tämän ficin kanssa, tykkään vaan itsekin tästä parituksesta niin paljon
Okei, tämä luku on nyt enemmän ja vähemmän väliluku, enkä ainakaan vielä keksinyt tälle edes mitään sopivaa nimeä. No mutta, toivottavasi tykkäätte kuitenkin, ja kertokaa, jos teille tulee jotain nimiehdotuksia mieleen
16. Kaitlin vietti melkein koko sunnuntaipäivän tyttöjen makusalissa, eikä suostunut tulemaan ulos, vaikka Lily kuinka maanitteli. Lopulta hän luovutti ja huomautti vain Kaitlinille, että huomenna hänen pitäisi kuitenkin tulla alas.
Kun Kaitlinista ei oikein ollut seuraksi Lily vietti aamupäivän Rosen kanssa ja lopun päivää Scorpiuksen kanssa. Hänen olisi pitänyt keskittyä läksyjen tekoon, mutta hän tunsi olonsa aivan liian levottomaksi siihen ja niinpä sunnuntaipäivä meni opiskelun osalta hukkaan.
Lilyn herätessä maanantaiaamuna, hän huomasi että Kaitlinin sänky oli jo tyhjä ja mikä huolestuttavampaa pedattu, sillä Kaitlin ei ikinä pedannut sänkyään. Lily pomppasi äkkiä ylös sängystä ja pujottautui vaatteisiinsa. Hän löysi Kaitlinin rohkelikon oleskeluhuoneesta, tämä istui yhdellä nojatuoleista, kerälle käpertyneenä ja tuijotti tyhjyyteen. Hänen edessään sohvapöydällä oli taikaliemien oppikirja ja tyhjä pergamentti.
”Kaitlin?” Lily kysyi varovasti.
”Ai hei Lily”, Kaitlin sanoi poissaolevasti ja katsoi hiukan hölmistyneenä oppikirjasta Lilyyn. ”Minä muistin, että minä en ollut vielä tehnyt sitä taikaliemien ainetta ja se piti olla valmis täksi iltapäiväksi”, Kaitlin mutisi avuttomasti.
”Sinä voit kopioida minun aineestani ruokatunnilla”, Lily lupasi. ”Tule nyt, sinun pitää syödä jotain aamupalaa, sinä et syönyt eilen melkein mitään.”
Kaitlin huokaisi ja nousi pystyyn haluttoman näköisenä. Hän pakkasi kirjan ja pergamentin laukkuunsa ja lähti Lilyn perässä ulos oleskeluhuoneesta.
He istuutuivat rohkelikon pöytään ja Kaitlin vain lähinnä pyöritteli ruokaansa haarukassa, Lily pani merkille, että hän nielaisi tuskin palaakaan. Lily ei tehnyt itsekään mieli syödä oikein mitään ja niinpä he vain istuivat vaitonaisina ja katselivat muiden oppilaiden tuloa ja menoa. Kun Jamie tuli suureen saliin ja istuutui aivan pöydän toiseen päähän, mahdollisimman kauas heistä, Kaitlinin ilme kiristyi huomattavasti ja hetken Lily pelkäsi, että Kaitlin purskahtaisi itkuun, mutta sitten hän vain henkäisi syvään ja käänsi päänsä päättäväisesti toiseen suuntaan. He olivat kumpikin helpottuneita, kun tuli aika lähteä ensimmäiselle oppitunnille.
Koko koulupäivä sujui melko vaitonaisissa tunnelmissa, Kaitlin oli enimmäkseen hiljaa ja näytti vaipuneen syvälle omiin ajatuksiinsa, vaikka ei Lily häntä voinut siitä syyttääkään. Ennen pitkään Kaitlinin apea mieliala tarttui Lilyynkin ja hän ei voinut olla odottamatta vielä malttamattomammin sitä hetkeä, jolloin hän pääsisi taas Scorpiuksen luokse.
Hänen sydämensä hypähti hiukan ja hänen mielensä valtasi lämmin tunne, joka kerta kun hän ajatteli Scorpiusta, mikä oli aika usein, sillä hän ei tuntunut saavan Scorpiusta pois mielestään millään. Eikä se kyllä haitannutkaan häntä, sillä oli ihanaa uppoutua arkitodellisuutta paljon valoisampiin päiväuniin tylsän oppitunnin ajaksi.
Illallisen jälkeen Kaitlin ja Lily menivät rohkelikon oleskeluhuoneeseen ja paneutuivat läksyihin. Scorpiuksella oli tänään huispausharjoitukset, joten Lily oli sopinut tapaavansa hänet vasta myöhemmin illalla. Vaikka Lilyllä olikin jo kova ikävä Scorpiusta, hänen täytyi myöntää, että oli myös hyvä, sillä hän oli jo taas aika pahasti jäljessä läksyistä, ja näin hänelle jäisi edes vähän aikaa niille. Kaitlin ei kuitenkaan näyttänyt olevan oikein läksyjenteko tuulella, tosin ei Lily sitä ollut olettanutkaan. Kaitlin vain istui tuijotellen läksykirjojaan ja pergamenttiaan ja sai kirjoitetuksi ehkä tunnissa kaksi lausetta.
Kun Jamie astui sisälle oleskeluhuoneen oviaukosta, Kaitlinin ilme jäykistyi ensin tutkimattomaksi ja muuttui sitten pohjattoman surulliseksi. Hän keräsi äkkiä kirjansa ja pergamenttinsa.
”Minä menen nukkumaan”, Kaitlin mutisi Lilylle ja lähti tyttöjen makusaleihin vievään portaikkoon, ennen kuin Lily ehti vastata mitään. Lily katsoi otsa huolestuneesti rypyssä Kaitlinin perään ja käänsi sitten katseensa Jamieen. Jamiekin tuijotti Kaitlinin perään, kasvoillaan outo, tutkimaton ilme. Lily yritti keskittyä vielä hetkeksi muodonmuutoksen tehtäviin, ja rustasi niihin äkkiä hutiloidut vastaukset, ennen kuin pakkasi itsekin kirjat laukkuunsa.
Sitten hän vei kirjansa makusaliin ja haki samalla Kelmien kartan. Kaitlin makasi viereisellä sängyllä, peitto korviin asti vedettynä.
”Oletko sinä kunnossa?” Lily kysyi varovasti. Kaitlin kääntyi toiselle kyljelle, niin että hän oli kasvot kohti Lilyä.
”No en, mutta ei sille mitään voi”, Kaitlin sanoi huokaisten.
Lily katsoi ystäväänsä surullisena. ”Minä olen pahoillani. Haluatko, että minä jään sinun seuraksi?” Lily ehdotti ja istahti sänkynsä laidalle.
”Äh en”, Kaitlin pudisteli päätään. ”Mene sinä vaan, minä haluan olla yksin.” Sitten hän käänsi taas kylkeään ja veti peiton päänsä yli. Lily odotti hetken kahden vaiheilla, tietämättä mitä tehdä.
”Mene nyt”, Kaitlin sanoi vaimealla äänellä peiton alta.
”Hyvä on, hei sitten”, Lily huokaisi ja lähti.
Päästyään ulos rohkelikkotornista hän aukaisi kelmien kartan. Hän näki pienen musta täplän, jonka vieressä luki Scorpius Malfoy ja lähti kävelemään kohti sitä varmistettuaan, ettei kukaan ollut heidän lähettyvillään. Linnan käytävillä ei näyttänyt kuljeskelevan enää ketään muuta kuin vahtimestari ja muutama opettaja ja he olivat kaikki kaukana heistä sillä hetkellä.
Lily kääntyi vielä muutamasta nurkasta, ennen kuin hän pääsi Scorpiuksen luokse. Hän hymyili tälle ja taitteli kartan taskuunsa. Scorpius käveli viimeiset askeleet Lilyn luokse ja kaappasi tämän syliinsä. Lily tunsi taas nyt jo tutun onnentunteen valtaavan hänen kehonsa ja mielensä, kun Scorpius kietoi käsivartensa tiiviisti hänen ympärilleen ja suuteli häntä antaumuksella huulilla. Siksi oli hänelle melkein ylivoimaisen vaikeaa irrottautua Scorpiuksesta ja huomauttaa, että he olivat julkisella paikalla ja kello oli jo reilusti yli heidän käytävillä liikkumisaikansa.
”Odota”, Lily mumisi vasten Scorpiuksen huulia, vasta pitkän ajan kuluttua. ”Pitäisikö meidän mennä jonnekin muualle… vähemmän yleiselle paikalle.”
Scorpius naurahti hiljaa. ”Varmaan.”
Kuitenkin juuri silloin he kuulivat lähestyviä askelia käytävältä takaansa ja kumpikin jähmettyi hetkeksi liikkumattomaksi patsaaksi. Sekunnin murto-osaa myöhemmin Lily tajusi kaivaa kelmien kartan taskustaan.
”Voi ei”, hän kuiskasi epätoivoisella äänellä seuraten katseellaan pientä täplää, joka lähestyi heitä kovaa vauhtia nurkan takaa ja jonka vieressä luki pikkuruisella kirjoituksella professori Sweeneyn nimi.
”Tule”, Scorpius henkäisi nopeasti, tarttui kiinni Lilyn kädestä ja lähti juoksemaan mahdollisimman hiljaa, mutta samalla mahdollisimman nopeasti toiseen suuntaan.
He kääntyivät nurkasta taas toiselle, pitkälle ja autiolle käytävälle ja juostuaan sitä hetken matkaa Scorpius avasi summanmutikassa yhden oven ja työnsi Lilyn sisälle astuen itse perässä ja vetäen oven kiireesti kiinni jälkeensä. Sitten hän kaivoi taikasauvan taskustaan ja mutisi loitsun, joka lukitsi oven.
Käännyttyään ympäri, Lily huomasi että he olivat jossain paljon pienemmässä tilassa, kuin luokkahuoneessa. Huone, oli kokonaan pimeä ja se oli niin pieni, siellä mahtui hädin tuskin seisomaan kaksi ihmistä, joten hänen oli painauduttava lähelle Scorpiusta.
Ennen kuin kumpikaan ehti sanoa mitään, jokin kapea ja pitkä kaatui nurkasta Scorpiuksen päälle ja ottaen huomioon, kuinka kova kolaus siitä kuului, kun se osui Scorpiuksen kalloon, se oli ilmeisesti jotain kovaa.
”Auts”, Scorpius sanoi ja hieroi takaraivoaan ja ottaen kiinni luudasta, joka oli kalahtanut hänen päähänsä. Yrittäessään asettaa sen takaisin nurkkaan pystyyn, niin kuin se oli ollut, hän sai vielä kaksi luutaa tippumaan päälleen.
”Minusta tuntuu, että me ollaan luutakomerossa”, Lily hihitti ja yritti vaivoin pidätellä naurukohtausta. Hänestä vain koko tilanne oli niin huvittava, hän ja Scorpius Malfoy luutakomerossa pakoilemassa Sweeneyä. Scorpius yritti pitää naamansa peruslukemilla, mutta Lilyn nauru oli niin tarttuvaa, että pian hänkin jo tyrski hillittömästi, yrittäen samalla saada luutia pysymään paikallaan.
”Shh”, Scorpius sanoi hiljaa. ”Sweeney kuulee meidät kohta.” Heti perään hän pudotti yhden luudan äänekkäästi kolisten lattialle, mikä aiheutti Lilylle vielä hervottomamman hihityskohtauksen.
Scorpius kuuli askelten ääniä oven toiselta puolelta ja huomasi kauhukseen, että ne pysähtyivät juuri oven ulkopuolelle, joten hän teki sen ainoan asian jonka keksi, saadakseen Lilyn hiljaiseksi. Kaappasi tämän syliinsä ja suuteli tätä.
Se oli onneksi melko tehokas hiljentämiskeino, sillä Lilyn nauru loppui kuin seinään, kun Scorpiuksen huulet kohtasivat hänen omansa. Lilyn kädet kietoutuivat Scorpiuksen niskaan kuin itsestään ja Scorpiuksen vartalo painoi hänen selkänsä vasten luutakomeron seinää.
Vasta pitkän ajan kuluttua Scorpius irrotti huulensa Lilyn huulilta.
”Lähtiköhän hän jo?” Scorpius mumisi huulet melkein kiinni Lilyn korvassa.
”Ihan sama”, Lily sanoi ja nousi varpailleen, ylettääkseen suutelemaan Scorpiuksen huulia. Sillä hetkellä hän ei olisi voinut vähempää välittää professori Sweeneystä tai sen puoleen mistään muustakaan mikä oli sen luutakomeron ulkopuolella.
Lily halasi Scorpiusta tiukasti, niin että hänen kasvonsa olivat vasten Scorpiuksen olkapäätä ja hänen huulensa koskettivat Scorpiuksen kaulaa.
Hetken kuluttua Lily taivutti päätään taaksepäin, niin että hän pystyi katsomaan Scorpiusta kasvoihin, vaikka luutakomero olikin niin hämärä, että Lily ei erottanut Scorpiuksen kasvoja tarkasti. Hän kuitenkin erotti, että Scorpius virnisti hänelle tuttua, Lilyn niin rakastamaa aavistuksen vinoa virnistystä ja Lily ei voinut olla hymyilemättä takaisin.
”Minusta tuntuu, että reitti on jo selvä”, Lily sanoi hiljaa.
”Joo niin varmaan”, Scorpius hymyili. Hän kaivoi taikasauvansa esiin ja sanoi hiljaa ”valois”, niin että sauvan kärjestä alkoi hohtaa valoa, jonka loisteessa he näkivät kelmien kartasta, että professori Sweeney oli jo ehtinyt kauas tyrmiin saakka.
”Minusta tuntuu, että meidän on jo turvallista lähteä”, Lily sanoi.
”Joo, varmaan”, Scorpius sanoi. ”Mutta ei ollut kyllä yhtään hullumpaa jumittua sinun kanssasi luutakomeroon”, hän huomautti virnistäen.
”Ei sinunkaan”, Lily sanoi hymyillen.
”Haluatko mennä kävelylle järven rannalle?” Scorpius ehdotti.
”Vaikka”, Lily sanoi. ”Ei meitä kuitenkaan kukan voi nähdä, koska kukaan ei saa olla ulkona enää näin myöhään.”
”Niinpä niin”, Scorpius virnisti.
Hän aukaisi luutakomeron oven ja veti Lilyn ulos. Heidän lähtiessä kulkemaan kohti ulko-ovia, Scorpius kietoi kätensä tiukasti Lilyn vyötärölle ja veti hänet lähemmäs itseään, mutta tällä kertaa he pitivät koko ajan tiiviisti silmällä kelmien karttaa.
He kävelivät järven ympäri monta kertaa käsi kädessä välillä jutellen ja välillä ollen hiljaa. Oli melkein täysikuu ja vaikka olikin kylmä, Lilystä ilma oli uskomattoman kaunis, eikä haitannut, vaikka hän palelikin, koska aina hän pystyi käpertymään Scorpiuksen kainaloon.
Lily palasi rohkelikkotorniin jälleen kerran aivan liian myöhään ja hän oli niin väsynyt, että silmäluomet eivät meinanneet enää pysyä auki, mutta silti hän ei olisi halunnut lähteä pois Scorpiuksen luota. Hänestä tuntui, että aina kun hän oli Scorpiuksen kanssa, hän oli jotenkin erilainen, paljon onnellisempi ihminen. Ja vaikka hänen elämässään ei varsinaisesti ollut ollut mitään vikaa ennen kuin hän oli tutustunut Scorpiukseen, nyt elämä ilman Scorpiusta tuntuisi uskomattoman tyhjältä.
***
Loppuviikko tuntui kuluvan tavallista hitaammin, johtuen ehkä siitä, että Kaitlin oli koko ajan niin masentunut. Hän oli vähäpuheinen, eikä ollenkaan oma itsensä ja enimmän aikaa halusi olla vain omissa oloissaan. Aina kun Jamie ilmestyi jonnekin lähettyville, Kaitlin liukeni pois paikalta mahdollisimman nopeasti. Kaitlinin masennus ahdisti Lilyäkin, joka olisi halunnut auttaa Kaitlinia, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan miten.
keskiviikkoiltana, kun Lily ja Kaitlin olivat tekemässä läksyjä oleskeluhuoneessa ja Jamie astui muotokuva-aukosta sisään kahden ystävänsä kanssa, Kaitlin ei kavahtanutkaan pystyyn mutisten, että häntä väsytti, vaan jäi paikalleen.
Lily katsoi varuillaan Kaitlinia, joka seurasi Jamien kulkua oleskeluhuoneen läpi. Kaitlin tuhahti äänekkäästi ja laittoi kätensä päättäväisesti puuskaan.
”Sinä olet oikeassa”, Kaitlin sanoi yhtäkkiä. ”Hän on ääliö, jos ei tajua mitä on menettänyt ja minä en aio antaa hänen enää säikytellä minua pois.”
Lily tuijotti Kaitlinia ällistyneenä, tietämättä, mitä hänen olisi pitänyt vastata. Lopulta hän hymyili Kaitlinille rohkaisevasti. ”Juuri niin, tuo on oikea asenne.”
”Voidaanko nyt palata näiden läksyjen pariin”, Kaitlin sanoi hymyillen Lilylle reippaasti, ”minun pitää vielä saada tämä muodonmuutosten aine valmiiksi.”
Siitä lähtien Kaitlin ei enää ollut masentunut ja vaitonainen, vaan pikemminkin puhelias ja mahdollisimman iloinen. Lily kuitenkin näki, ettei Kaitlin ollut vielä entisellään, vaan Lilystä tuntui, että hän vain esitti olevansa kunnossa. Ja joskus, kun hän oletti, ettei kukaan nähnyt, hänen kasvoilleen ilmestyi se pohjattoman surullinen ilme, joka ei ollut ennen ollut yhtään ominainen Kaitlinille.
Perjantai- iltana Lily istui oleskeluhuoneen nurkassa yrittäen keskittyä läksyihinsä. Kaitlin oli mennyt nukkumaan jo aikaisin, mutta Lily oli päättänyt jäädä vielä tekemään läksyjä, koska hän oli aika pahasti jäljessä niissä, johtuen siitä, että nykyään hän vietti suurimman osan vapaa ajastaan joko Scorpiuksen kanssa tai huispaustreeneissä.
Albus astui sisään muotokuva-aukosta, katseli hetken ympärilleen ja lähti sitten tulemaan kohti sitä nurkkaa, jossa Lily istui.
”Hei”, Albus sanoi hymyillen ja istui Lilyn viereiseen nojatuoliin.
”Hei Al”, Lily sanoi iloisena tekosyystä, pitää taukoa läksyjenteossa. ”Missä sinä olit, Kaidaa tapaamassa vai?”
”En itse asiassa”, Albus sanoi. ”Minä olin valvojaoppilaiden kokouksessa. Me alettiin suunnitella joulutanssiaisia.”
”Ai niin, kiva”, Lily sanoi innostuneena. Tylypahkassa oli jo jonkun aikaa ollut perinne, että joulutanssiaiset järjestettiin aina joululoman ensimmäisenä päivänä, ennen kuin oppilaat lähtivät koteihinsa joululomalle.
”No en nyt tiedä”, Albus kohautti olkiaan, ”minä olen koristeluryhmässä
luihuisten kanssa.”
Lily nauroi Albuksen nyrpeälle ilmeelle. ”Kyllä sinä pärjäät niiden kanssa ihan hyvin.”
”Äh, en pärjää”, Albus nurisi. ”Tiedän paljon parempiakin tapoja käyttää joululomani alun, kun ripustaa luihuisten kanssa misteleitä suureen saliin.
”Sinun pitäisi olla tyytyväinen, etkö tiedä että valvojaoppilaana olo on etuoikeus?” Lily sanoi jäljitellen McGarmiwan äänensävyä.
Albus virnisti Lilylle. ”Niin, totta kai. Minä en vain jotenkin näe ylimääräistä aikaa luihuisten kanssa mitenkään etuoikeutena.”
Lily kohautti olkiaan. ”No enpä tiedä. Tai siis, voivatko ne kaikki nyt olla niin kamalia?”
Albus katsoi Lilyä oudosti otsa rypyssä ja Lily tajusi hiukan liian myöhään, ettei hänen olisi pitänyt sanoa sitä. ”No usko minua, luihuisen valvojaoppilaat kyllä ainakin ovat.”
”Joo niinpä”, Lily sanoi hymyillen Albukselle mahdollisimman huolettomasti.
”Mutta minä menen nyt nukkumaan”, Albus sanoi sitten. ”Pitää herätä huomenna aikaisin, valmistelemaan koristelua kurpitsajuhlaa varten.”
”Niin joo”, Lily sanoi. Hän oli totta puhuen jo kaiken muun keskellä melkein unohtanut kurpitsajuhlan.
”No nähdään huomenna”, Albus sanoi ja nousi ylös.
”Joo, minäkin taidan mennä jo nukkumaan”, Lily sanoi läimäyttäen läksykirjansa kiinni. ”Hyvää yötä.”
”Öitä”, Albus sanoi ja katosi poikien makusaliin johtavaan portaikkoon.
Suurin osa lauantaipäivää kului huispausharjoituksissa, jotka he pitivät jäätävän kylmässä tuulessa, niin että sormet melkein jäätyivät kiinni luudanvarteen. Harjoitusten jälkeen Lily pakkasi koulukirjat laukkuunsa ja meni kirjastoon, pois oleskeluhuoneen metelistä toivoen, että saisi siellä keskityttyä paremmin. Kirjastossa hän kuitenkin törmäsi Roseen, joka istui yhdessä nurkassa, syventyneenä isoon ja paksuun kirjaan.
”Hei Rose”, Lily sanoi ja meni Rosen viereiseen tuoliin. Rose hätkähti rajusti ja rauhoittui sitten huomatessaan tulijan. ”Ai hei Lily, minä en huomannut sinua. Mitä kuuluu? Me ei olla juteltu pitkiin aikoihin kunnolla.”
”Jo, minulla on ollut vähän… kiireitä”, Lily sanoi punastuen.
”Yhtä kuin, sinä olet viettänyt kaiken vapaa aikasi sen Malfoyn kanssa?” Rose sanoi kohottaen kulmiaan.
Lily kohautti olkiaan.
”Lily, minulla on vähän paha aavistus tästä”, Rose aloitti.
”Älä viitsi, Rose”, Lily sanoi. ”Scorpiuksessa ei ole mitään vikaa.”
Rose pyöritteli silmiään epäileväisen näköisenä. Lily huokaisi syvään. ”Ihan sama, ei sinun tarvitse pitää hänestä, mutta ei viitsitä kinastella.”
Rose kohautti olkiaan.. ”Minä vain sanoin, että sinä tulet joutumaan hankaluuksiin hänen takiaan.”
”Enpä usko”, Lily sanoi.
”Se nähdään sitten”, Rose sanoi, ”mutta minä ajattelen vain sinun parastasi Lily.”
”Kyllä minä sen tiedän”, Lily sanoi, ”mutta se ei muuta asiaa miksikään, minä en aio erota Scorpiuksesta.”
”No kai se sitten on sinun oma päätöksesi”, Rose myöntyi.
Lily virnisti. ”Hyvä että sinäkin tajusit.”
”Niin kai”, Rose sanoi vähän epäileväisesti.
”No joka tapauksessa, turha aloittaa mitään läksyjentekoa nyt, kun kurpitsajuhla alkaa ihan kohta”, Lily huokaisi, hän ei ollut tajunnut, kuinka paljon kello jo oli.
”Joo, nähdään myöhemmin”, Rose sanoi.
”Nähdään”, Lily vastasi noustessaan seisomaan.
”Ja Lily?”
”Joo?” Lily kysyi kääntyen takaisin kohti Rosea.
”Pidä huoli itsestäsi.”
Lily pyöräytti silmiään kohti kattoa. ”Joo joo, Rose.”
Rose hymähti Lilyn ärtyneelle ilmeelle. ”Minä olen kuitenkin vähän niin kuin isosisko sinulle, kuka sinusta muka pitäisi huolta, jos en minä?”
”Onko sinun mieleesi juolahtanut, että ehkä minä osaan itse pitää huolen itsestäni?”
”Enpä usko”, Rose sanoi virnistäen.
Lily muksautti Rose nyrkillä käsivarteen, ja heilautti sitten kättään hyvästiksi lähtiessään kirjastosta.
Suuri Sali oli jälleen kerran koristeltu ylenpalttisesti, Lilyn ja Kaitlinin saapuessa sinne vähän ajan kuluttua muiden rohkelikkojen kanssa. Seiniä koristivat jättimäiset kurpitsalyhdyt ja lepakkoparvet lentelivät suuren salin lumotussa katossa, valaistus oli hämärä ja tunnelmallinen ja jokaisessa pöydässä oli jättimäinen musta pöytäliina. Kaitlin ja Lily istuivat rohkelikon pöydän päätyyn Albuksen ja Hugon viereen.
Kurpitsajuhlat olivat hauskat, niin kuin aina, mutta Lilyn mielestä eivät tällä kertaa yhtä, kuin yleensä. Johtuen siitä, että Lily odotti jo pääsevänsä taas Scorpiuksen luokse ja siksi odotti kärsimättömästi hetkeä, jolloin juhlat loppuisivat ja hän pääsisi taas Scorpiuksen syliin.
Juhlien vihdoinkin loputtua Lily livahti oleskeluhuoneeseen suuntaavien rohkelikkojen joukosta ja kaivoi kelmien kartan taskustaan ja lähti sitten kohti seitsemännen kerroksen käytävää, jossa hän oli sopinut tapaavansa Scorpiuksen.
Scorpius odotti jo Lilyä, kun tämä saapui paikalle.
”Hei”, Lily sanoi ja asteli Scorpiuksen luokse.
”Hei, kulta”, Scorpius virnisti ja Lilyn sydän jätti taas kerran muutaman lyönnin välistä, kun hän kuuli Scorpiuksen viimeisen sanan. Scorpius suukotti häntä nopeasti huulille ja alkoi sitten astella edes takaisin kuvakudoksen edessä, jonka paikalla oli kohta iso ja tukeva ovi josta he astuivat sisälle tarvehuoneeseen.
Lily astui peremmälle huoneeseen ja meni istumaan sohvan nurkkaan.
”No mitä sinä haluaisit tehdä tänään?” Scorpius kysyi, istahti Lilyn viereen ja laittoi toisen käsivartensa Lilyn ympärille.
Lily nojasi leukansa vasten Scorpiuksen olkaa. ”En minä tiedä, en kai mitään erityistä. Minua väsyttää”, Lily vastasi totuudenmukaisesti.
”Okei”, Scorpius sanoi ja kietoi yhtä Lilyn leiskuvanpunaista hiussuortuvaa sormensa ympärille.
Lily painoi päänsä vasten Scorpiuksen rintakehää ja laittoi silmänsä kiinni.
”Minä mietin, miksi sinusta ylipäätänsä edes tuli luihuinen”, Lily sanoi yhtäkkiä.
”Mitä?” Scorpius kysyi yllättyneenä ja hänen kätensä pysähtyivät Lilyn hiuksiin.
”Minä vain – tai siis, sinä et ole yhtään sellainen, kuin luihuiset yleensä ovat”, Lily selitti, ” sinä et ole ilkeä etkä koppava etkä pahansuopa. Minä vain ihmettelin miten sinä ylipäätänsä olet joutunut luihuiseen.”
Scorpius naurahti pienesti. ”Tiedätkö, minä osaan kyllä olla aika ilkeä, jos haluan. Minulla ei vain ole mitään syytä olla ilkeä sinulle, kun sinä olet niin ihana.”
Lily tunsi sydämensä hypähtävän kun hän kuuli Scorpiuksen sanat ja hän painautui tiukemmin kiinni tähän.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Scorpius jatkoi, tällä kertaa vakavammalla äänensävyllä: ”Mutta minusta tuntuu, että lajitteluhattu pani minut luihuiseen… koska minä toivoin sitä.”
Lily kääntyi katsomaan Scorpiusta yllättyneenä. ”Tekeekö se niin?”
Scorpius kohautti olkiaan. ”Tai ainakin se oli osasyy, uskoisin. Se sanoi minulle, että minulla oli paljon luihuisen ominaisuuksia, mutta pärjäisin myös muissa tuvissa ja minä toivoin, että pääsisin luihuiseen.”
Lily mietti hetken Scorpiuksen sanoja. ”Miksi sinä halusit luihuiseen?” hän kysyi sitten ymmällään.
Scorpius naurahti uudestaan, mutta nyt Lily uskoi kuulevansa naurussa uuden, katkeramman sävyn.
”No esimerkiksi siksi, että minä uskoin, että luihuinen oli ainoa oikea arvostettava tupa ja koska minun koko sukuni oli ollut siinä”, Scorpius sanoi. ”Mutta pääasiassa kuitenkin siksi, että minun isäni olisi tappanut minut, jos olisin joutunut johonkin muuhun tupaan.”
Lily ei sanonut mitään. Hän muisti, kuinka Albus oli ollut huolissaan, että hän joutuisi luihuiseen ja kuinka heidän isänsä oli sanonut, että heille sillä ei ollut mitään väliä. Ja samaa hän oli vakuuttanut Lilyllekin, ennen kuin tämä oli noussut ensimmäistä kertaa Tylypahkan pikajunaan.
”Mutta joka tapauksessa”, Scorpius sanoi nyt jo kepeämmällä äänensävyllä, ”ei se nyt ole mitenkään hirveää olla luihuisessa. Eivät kaikki luihuiset ole niin kamalia, kun sinä uskot.”
Lily naurahti vasten Scorpiuksen rintaa. ”Joo, minä tiedän sen. Se selvisi minulle jokin aika sitten.”
Scorpius irrotti sormensa Lilyn hiuksista ja kietoi kätensä Lilyn hartioiden ympärille ja hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Lily tunsi silmäluomiensa painuvan kiinni kuin itsestään ja hänestä tuntui, ettei hän olisi jaksanut liikauttaa kättäänkään, saatikka sitten nousta ylös.
”Lily?” Scorpius kysyi unisella äänellä.
”Mmh?” Lily mumisi.
”Oletko sinä vielä hereillä?”
”Melkein”, Lily yritti sanoa, mutta sana tuli ulos jonain epämääräisenä muminana, eikä hän ollut ollenkaan varma, saiko Scorpius selvää, mitä hän yritti sanoa. Ainakaan sen jälkeen Scorpius ei sanonut enää mitään, mutta Lily oletti, että Scorpius oli vain liian väsynyt vastaamaan, niin kuin hän itsekin.
Lily heräsi hätkähtäen. Hän katseli ympärilleen, miettien kuumeisesti missä hän oli ja miksi hän oli sinne joutunut. Hän ihmetteli, miksi hän makasi tarvehuoneen sohvalla, käytännössä katsoen Scorpiuksen päällä, Scorpiuksen kädet tiukasti hänen ympärillään.
Lily voihkaisi vaimeasti kun totuus valkeni hänelle vähitellen. Hän oli ilmeisesti nukahtanut tarvehuoneen sohvalle. Hän käänsi päätään ja huomasi, että Scorpiuskin oli heräilemässä.
”Mitä kello on?” Lily kuiskasi hätääntyneenä. Tarvehuoneessa ei ollut ikkunaa, joten hänellä ei ollut hajuakaan, mikä vuorokaudenaika oli meneillään.
”Ei aavistustakaan”, Scorpius sanoi ja löysensi otettaan Lilystä, niin että tämä pääsi kierähtämään sohvalle hänen viereensä, hiukan säädyllisempään asentoon.
”Anteeksi”, Lily mumisi, ”minä liikun paljon unissani.”
Scorpius virnisti. ”Ei se haittaa.”
Lily hieroi silmiään kämmenillään ja yritti selvittää ajatuksensa. Hän ei muistanut nukahtaneensa, mutta hän oli kyllä illalla ollut niin väsynyt, ettei se oikeastaan ollut mikään ihme.
”Kello on muuten viisi minuuttia yli viisi. Olettaisin, että aamulla”, Scorpius ilmoitti vilkaistuaan rannekelloaan.
”Voi ei”, Lily voihkaisi, ”minun on pakko lähteä.” Hän kohottautui istumaan ja kaivoi kelmien kartan taskustaan.
”Vannon pyhästi että minulla on vain pahat mielessäni”, Lily sanoi ja tarkasteli sitten esiin tullutta karttaa. Käytävät olivat autioita ja kaikki olivat jo vuoteissaan.
”Okei, mennään sitten äkkiä”, Lily sanoi. Scorpius avasi tarvehuoneen oven ja he astuivat ulos.
”Nähdään huomenna”, Scorpius sanoi, ”tai siis myöhemmin tänään.”
Lily hymähti. ”Joo niinpä, mutta nyt minun pitää päästä sänkyyn äkkiä, ennen kuin joku huomaa.”
”Hyvää loppuyötä”, Scorpius toivotti, pyyhkäisi nopeasti Lilyn hiukset korvan taakse ja suuteli häntä hellästi huulille, ennen kuin lähti pois.
Lily hiippaili äkkiä rohkelikkotornille päin ja toivoi, ettei Lihava leidi olisi lähtenyt taas yksille yöllisistä kyläilyistään. Lilyn onneksi Lihava leidi oli kyllä paikalla, mutta se oli melkoisen ärtyneellä päällä Lilyn herätettyä se.
”Siirappitorttu”, Lily sanoi salasanan nopeasti.
”Missäs sitä ollaan oltu?” Lihava leidi äyskähti.
”Tuota… minä nukahdin”, Lily selitti.
”Nukahdit!” Lihava leidi puuskahti. ”On noilla nuorilla tekosyyt”, se jupisi päästäen Lilyn sisälle.
Oleskeluhuone oli pimeä ja autio ja Lily hiippaili äkkiä sen ohi makusaleihin vievän portaikkoon. Päästyään heidän makusalinsa kohdalle, hän avasi oven mahdollisimman äänettömästi, toivoen ettei herättäisi ketään. Hänen pahaksi onnekseen Kaitlin kuitenkin kohottautui istumaan siinä samassa, kun Lily astui sisälle makusaliin.
”Missä ihmeessä sinä olet luuhannut?” Kaitlin kysyi unisesti.
”Hmm… minä tuota… nukahdin”, Lily selitti nolona.
”Aha?”Kaitlin sanoi kysyvästi, kuin odottaen lisäselitystä ja liukui takaisin makuuasentoon sängylleen.
”No silloin oli jo niin myöhä ja minua väsytti”, Lily selitti.
”Jaahas. Ja kenen kanssa sinä sitten nukuit?” Kaitlin kysyi.
”Scorpiuksen”, Lily sanoi ja oli kiitollinen siitä, että huoneessa oli niin pimeä, ettei Kaitlin voinut nähdä hänen punastumistaan. ”Mutta me
vain nukuttiin.”
”Joo, niin varmasti”, Kaitlin sanoi sarkastisesti, veti peiton korviinsa asti ja käänsi kylkeään, mistä Lily päätteli, että kuulustelu oli ainakin tällä kertaa ohi. Niinpä hän kömpi itsekin lakanoiden väliin ja koitti saada vielä vähän unta, ennen kuin olisi aika herätä.
***
Scorpius käveli ripein askelin kohti luihuisten oleskeluhuonetta, ennen kuin joku saisi hänet kiinni. Vasta astuttuaan sisälle luihuisen kolkkoon oleskeluhuoneeseen, hän hiljensi vauhtiaan. Scorpius istahti nojatuoliin koristeellisen takan lähelle, häntä ei väsyttänyt enää yhtään, eikä hän olisi halunnut mennä nukkumaan.
Scorpius ajatteli Lilyä. Tai oikeastaan hän mietti sitä, miten hän ei nykyään paljon muuta ajatellutkaan, kuin Lilyä. Hän ei nimittäin tuntunut saavan Lilyä pois mielestään millään, ei vaikka kuinka yritti. Scorpiuksesta se tuntui vähän ahdistavaltakin, koska hän oli aina ollut niin itsenäinen, hän ei ollut tottunut nojaamaan kehenkään muuhun ja nyt hänellä oli vaikeuksia kestää edes kokonainen päivä ilman Lilyä. Scorpius ihmetteli taas, kuinka paljon hän oli muuttunut niin lyhyen ajan sisällä, hänestä oli tullut kokonaan eri ihminen. Ja hänen oli myönnettävä, että vaikkei hän ennenkään ollut mitenkään erityisen onneton, myös paljon onnellisempi ihminen. Scorpius muisti hymähtäen, miten hän oli joskus vannonut itselleen, ettei hän ainakaan antaisi minkään niin typerän asian kuin rakastumisen vaikuttaa hänen elämäänsä.
Lopulta Scorpius nousi ylös ja lähti nukkumaan, vain jotain tehdäkseen. Kun hän astui sisälle huoneeseen, hänen viereisessä sängyssään nukkuva Alex nousi istumaan.
”Hei, missä sinä olet ollut?”Alex kysyi uteliaasti.
Scorpius oli hetken hiljaa, miettien selitystä ja tyytyi sitten vain sanomaan ”En missään.”
”Hei, kyllä sinä voit minulle kertoa”, Alex sanoi hiukan ärtyneeseen äänensävyyn. ”Olitko sinä jonkun tytön kanssa?”
Scorpius kohautti olkiaan ja kaivoi muina miehinä pyjamansa peittonsa alta.
”No kuka se on?” Alex kysyi.
Scorpius kohautti olkiaan uudestaan.
”Kyllä se selviää minulle kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.”
”Mieluummin myöhemmin”, Scorpius sanoi.
Alex huokaisi ärtyneenä. ”Minä en käsitä, miksi sinä et vain voi kertoa meille. Sinä olet ollut niin omituinen viime aikoina.”
Scorpius kohautti olkiaan jälleen kerran. Hän oli kuitenkin alkanut tajuta, että jos hän aikoi olla Lilyn kanssa, hänen olisi pakko ennen pitkää kertoa. Ja hänellä ei ollut mitään aikeita erota Lilystä, joten niin kuin Alex oli huomauttanut, ennemmin tai myöhemmin asia tulisi kuitenkin julki. Ja sitä paitsi, Scorpius ajatteli, kaivautuessaan peittojensa alle, kuinka kamalaa se muka voisi olla. Totta kai kaikki järkyttyisivät aluksi, mutta ennen pitkää heidän olisi vain pakko tottua siihen.